Hei !
Täällä on kovin vähäsanaista väkeä. Itse olen tottunut kaiketi kirjoittamaan.
Ehdin vasta lukea paremmin Ilmajoen kotikäsiteollisuudesta hevosajokaluja koskien.
Nämä sivut ovat melko lailla hyvät; http://www.matesla.fi/ajokalut/ajokalu.htm
Könnillä tehtiin jokunen kärry 1700luvun lopulta 1870 saakka.
1870 jälkeen oli 1940 luvulle oli Ilmajoen Nopankylän kulta-aikaa.
Minun isiäni Laurilan kurpansepät olivat erikoisia kavereita siellä, olivat ahkeria ja kovia juomaankin, ja takoivat sitten toistasataa ajopeliä vuodessa, Juha Laurila senior (1821-1905), Juha Laurila junior (1862-1937) ja Juha III Rikhard Laurila (1889-1968) Juha Laurila nuorempi eli isoisäni isä saattoi takoa jopa 180 ajokalua vuodessa maksimissaan. Kävi syömässä juosten ja muisti juoda "mjustan pullon" viinaa päivässä. Työpäivät olivat mummolassa josta mummo oli kuollut 1940 -18 tunnin mittaisia.
Kurikan ajokalutehdas 1910 aloitti sekin tehdastoiminnan. Siitä huolimatta Nopan pajoissa riitti hommia 1940 luvulla ja 1950 luvulle saakka.
Muistan Riku Laurilan 75 vjuotispäivillään kertovan kärryjuttuja keinutuolissaan, pyöreät silmälasit päässä ja poltti Klubia pari savua kerralla ja taas tumppasi.
Kertoili kylän historiaa, ja muistan että mainitsi Hautamäen vielä pajassaan olevan ja itsekin kuoli pajaansa 1968. Hautamäki kuitenkin teki hommia viimeisenä.
Seppä Frigård joka muutti nimensä Sairoksi oli uskovainen seppä. Hautajaisissa oli kuulemma mustanaan mäki saattajia.
Seppiä oli moniakin. Laurilan sukuun seppiä kertyi toistakymmentä.
Oli väkeä Riku Laurilankin hautajaisissa paljon Ilmajokisia, kotisivullani sukualbumissani on hautajaiskuvia. Seppiä saatettiin hautaan kylän voimalla.
Nopankylä oli saanut puutyötaidot aikaisemmin. Torpissa elettiin suurien puuastioiden teolla joista koko pitäjä sai 5% tuloistaan.
Muistan kun pikkupoikana kuuntelin metrin päästä tarkkana Riku Laurilan juttuja, muistan puheenaiheensa, mutta en sanoja tarkasti. Muistan elävästi
kun kärryseppäjutut olivat jännittäviä ja kun kertoili puuseppäjutuja eivät olleet niin kiinnostavia. Olin poikanen kun muutamia kertoja isäni kotona käytiin.
Ajokaluja tehtiin omassa pajassa ja tuvissa. Lopulta pienessä kylässä oli joka torpassa ja tuvassa jotakin tekemistä kärryjen kanssa.
Kärryjä piti topata, maalata, nikkaroida ja myydä. Oli montaa ammattikuntaakin sitten. Kärrykotiteollisuuden kulta-aikaa nimenomaan Nopassa oli 1870-1930 luvut. Laurilan sepät kaikki näkivät juuri tuon ajan.
Könnillä ensin sahattiin viikkotolkulla raskaasta raudasta kärryjä ja niin teki Juha Laurila vanhempikin s 1821, mutta n 1870 alkoi tapahtua isompaa.
Rautaa hankittiin sopivammassa muodossa ja kärryjen teko sujui Laurilan kurpansepillä 100-180 ajokalua vuodessa.
Uskon että nuo mateslan sivut ovat melko lailla hyvät mitä tulee kärryhistoriaan Ilmajoella ja Nopassa. Voi olla ettei ole enempää kuvia. Jos jollakin on laatikon pohjalla mielnkiintoisia kuvia, skannaa minulle sähköpostina, [email protected]
Sinne voi laittaa tarinaa ja tietoa jos jollakin on jotakin.
jatkuu heti alla, oli liian pitkä....................................

Vastaukset 3
Vanhimmat
jatkoa.....................edelliseen............................
Olen pikkusen pienentänyt muutamia sanojani sukualbumi sivultani ettei joku luulisi että pitäisin halpana muita seppiä. Kyllä hyviä seppiä oli siellä täällä Suomessa ja Ilmajoella ja Nopankylässä.
Laurilat erottuvat suvun runsaalla ammattikunnan edustuksella toistakymmentä seppää yhdesä suvussa. Myös oman aikansa tuotteliaampinakin. Olivat omaa luokkaa ahkeruudessaan. Olen keskustellut vain yhden jälkipolven tietäjän kanssa, mutta hän osasi sanoa vain: "Ei ne mitään muuta tehneet kuin töitä ja joivat." Jälkipolvella ei ollut muuta sanottavaa.
Olen korjaillut muutaman sanan ja siksi vielä kirjoitin; olenhan asiasta aikaisemminkin kirjoittanut täällä; Sukualbumi ihmiset ovat vainajia, 80-90 vuotiaina voi pari elää vielä; olen nuorin Laurilan Rikun viimeisen kurpansepän lapsenlapsista; http://jarinhotelli.blogspot.com/2011/05/sukuvalokuvia-vanhoista-albumeista.html
Kurikan Historiaan täytyy vielä katsoa ja kuvaan sivulleni lisää.
Enhän ole itse nähnyt kärryjä kaikkea mitä on olemassa museoissa.
Teen sivuani lisää vielä kuvien ja mahdollisen tarinan kanssa.
Minä en kuitenkaan ole kärryjen kanssa tekemisissä ollut. Poikasena kertyi pari lehtileikettä ja olivat tallessa laatikon pohjalla ja valokuvia kertyi mitä annettiin minulle joskus sukulaisten taholta. On sivullani mitä tiedän ja jos jollakin lisää mielenkiintoista, niin sähköpostiini voi kirjoittaa ja skannata. Kaikki on omasta hyllystäni tähän saakka, netistä ja 2-3 kirjasta.
Kotisivullani on raamattuaiheisia kirjoituksiani. Kirjoitin niitä 1995 yhteensä n. 200 kpl vuoden aikana monen muun puuhan ohessa. Väsyin ja olen alkanut kirjoituksiani viimeistellä viime aikana. Minä en niihin ketään sotke missään, ovat omiani. Koskevat Raamattua, ei piirien rajakysymyksiä, en ole jäsenkirjoillakaan nyt missään, jäin uupumuksen myötä huilimaan joka paikasta missä oli puuhaa. Demokratian asiat ovat aina määräaikaisia asioita ja pestejä.
Olen ollut suvun kanssa tekemisissä itse asiassa poikasena, ei vuosikymmeniin enää, ja Ilmajoella minulla oli kaksi työpaikkaakin, 1975, ja 1984-1985, mutta sukulaisillani ei ole tekemistä minun sivujeni eikä minkäänlaisen juttuni kanssa, eikä minulla heidän- ei missään hengellisessä, eikä uskonnollisessakaan jutussa ja asiassa. Minulla ei ole heihin vuorovaikutuksia ollut, eivät ole minua kaivanneet. Vietin pienestä pojasta aikuiseksi asti Ilmajoen kirkolla kesät ja silloin kaikki suku oli tuttua kun kyläiltiin niin paljon, mutta minulla ei sanankaan tekemistä eikä tietoisuutta ole sukulaisteni juttuihin, eikä kukaan kenenkään puheista vastaa.
Emme toisistamme tietenkään vastaa emmekä tekemisissä minä vuosikymmeniin. Kaikilla on omat isot perheet olleet ja työt ja aika niissä mennyt, ei aikaa sukulaisissa hyppäämiseen.
Pyöräilykuvissani sivullani on kuvia eteläpohjanmaalta ja saaristosta ja lisää tulee !
Hyvää Joulua Ilmajoelle
yst. t. jari laurila
Ihan kovasti (vai pitäisikö sanoa:kovetusti?) pitää antaa kiitoksia jok´ikiselle, joka jaksaa ja haluaa tänne kirjoittaa noinkin kiinnostavista asioista. Uskon että kaikilla eteläpohjalaisilla on ihan verissä kiinnostus kädentaitoihin ja kädentaitojen tuotteisiin, allemerkinneellä ainakin. Hyviä ovat Mateslan ja Jarin sivut: kiitos myös linkeistä. Ja oikein hyvää joulunodotusta myös kirjoittajalle!
Hei !
Paljon kiitoksia. Ensi kesänä tulee paljon valokuvia lisää sivuilleni.
Siellä on ollut hienoa pyöräillä.
Sanoisin niin että kaupunkilaisilla ja niille jotka asuvat mäkisessä suomessa kehtaa hyvin markkinoida pohjanmaan kesää.
Ilkan kenttä ja kaikki siihen liittyvä Alajokoki alue Santavuori ovat nähtävyyksiä niille joille aakia ja laakia ei ole tuttua.
Kun viime kesänä pyöräilin itärajalle, olin ensin pari viikoa eteläpohjanmaalla pyörän kanssa ja olinkin matkalla kokonaisen kuukauden-
huomasin miten hieno matkailukaupunki Vaasa on. Vaskiluodossa on turistille vaikka mitä on viiden tähden camping, on Rantasipi hotelli, on hoidettu ja hyvä minigolf jolla on kokoa, on laiva ruotsiin, 3 km kuntorata ja vesipuisto ja huvipuisto. 2 km kävelymatka kaupungin keskustaaan jossa sitten mitä kaupungeissa. Stundarsin käsityöläiskylä 15 km, ja Raippaluodon sillalle 20 km josta jatkuu 30 km saaren kärkeen maailmanperintöalueen helmi. Koko saari on maailmanperintöaluetta. Tuoretta savustettua kalaa siellä parissa paikassa, risteily, patikkareittejä, pienimuotoista majoitusta. Vanha-Vaasakin on.
Saaristo on maakravulle nähtävyys.
Tervetuloa Vaasaan lomalle vaikka teltan kanssa camping Vaskiluotoon.
Ilmajokea kannattaa markkinoida kyllä siis Ilkan kenttää, ja juhlia- museoita siinä, Alajoen lakeutta ja Seinäjoella on Tornävän puistoalue missä museo yms. Ovat kaikki kelpo juttuja.
http://jarinhotelli.blogspot.com
Yst. t. jari