Oikein mukavaa ja hyvää päivää kaikille

Hyvän toivotus ei ole keltään poissa.

Kokoomus säilyttää perinteitä. Tahdomme säilyttää henkiset, hengelliset ja aineelliset arvot ja asiat, jotka edelliset sukupolvet ovat meille jättäneet. Tahdomme säilyttää ja opettaa seuraaville sukupolville myös hiljaista tietoa, eli sellaisia tietoja ja taitoja, joita ei ole kirjoitettu mihinkään. Kokoomuksessa uskotaan, että on tärkeää kantaa vastuuta lähellä olevista ihmisistä, ja että pitää tukea arvoihin uskomista ja arvojen pohtimista. Kokoomuksessa rakastetaan omaa maata samalla, kun ollaan kiinnostuneita olemaan yhteydessä muiden maiden kanssa ja kannetaan vastuuta koko maailmasta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos toivotuksista. Kokoomus onkin ainoa, joka toivoo minulle hyvää.

Äänestä

Hyvää jatkoa

Äänestä

Kokoomus kantaa vastuussa muille ja huolehtii vaín varakkaimpien asemasta.

Kokoomus tekee kaikkensaa saadakseen Suomen Natoon, siksi ulkomailla nöyritellään ja nuolaan tärkeillä paikoilla olevia.

Joku hölmö on tehnyt aloitteen, minkä mukaan rehellisillekin tarjottaisiin asema puolueessa. Aloite on jo Kataisen johdolla tyrmätty.

Äänestä
  • Vasemmisto diggaa hallitusksessa kokoomusta ja kehutaan hallituksen sosiaalsiuudesta.

    Äänestä

  • Mieti sitä ensin kirjoitti:

    Vasemmisto diggaa hallitusksessa kokoomusta ja kehutaan hallituksen sosiaalsiuudesta.

    Jopa tuli hailjaista. Kokoomus ei ole etujärjestöpuolue, vaan kaikkien suomlalaisten puolue.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päivän jatkoa. kirjoitti:

Hyvän toivotus ei ole keltään poissa.

Kokoomus säilyttää perinteitä. Tahdomme säilyttää henkiset, hengelliset ja aineelliset arvot ja asiat, jotka edelliset sukupolvet ovat meille jättäneet. Tahdomme säilyttää ja opettaa seuraaville sukupolville myös hiljaista tietoa, eli sellaisia tietoja ja taitoja, joita ei ole kirjoitettu mihinkään. Kokoomuksessa uskotaan, että on tärkeää kantaa vastuuta lähellä olevista ihmisistä, ja että pitää tukea arvoihin uskomista ja arvojen pohtimista. Kokoomuksessa rakastetaan omaa maata samalla, kun ollaan kiinnostuneita olemaan yhteydessä muiden maiden kanssa ja kannetaan vastuuta koko maailmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu