Se että maailmaa yritetään yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi Jumalan kieltävien oppien pohjalta ja mukaisesti ja pienen diktaattorien joukon hallittavaksi ja ohjattavaksi, jossa ihmismassat ovat vapaata riistaa niin markkinavoimille, politiikoille, kuin uskontojen sekoituksille siihen samaan maailmallisuuden soppaan, sekasortoon ja ristiriitaisuuksien epäjärjestelmään. Jossa ihmisiä joudutaan valvomaan ja pitämään kurissa kovalla uskonnollisuuden kädellä, ja antikristillisen hengen (valhe kristillisen ) hallinnassa.
Ettei kukaan tulisi tuntemaan totuutta ja totuudenmukaisuuden perusteita jotka vasta oikeudenmukaisuudenkin takaa. Eikä siten saisi mahdollisuutta, niistä vääryyksistä ja valheellisuuksista, joilla ihmisiä lypsetään edes puhua. Kaikkea viestintä liikennettä kun valvotaan yötä päivää, kuin kaikkea ihmisten liikkumistakin. Sekä kaikkea ostamista ja myymistä jota seurataan pedonmerkki ( Ilm. kirjan mukaan kädessä tai otsassa) tunnuksella, tietokoneiden avulla ja tekniikkaa hyväksi käyttäen automaattisesti.
Mutta on paljon ristiriitaisempana ja sekasortoisempaa. Kuin mitä itsenäisissä kansallisvaltioissa on ollut. Aluksi kun annetaan sellainen kuva että, nyt on päästy lopulliseen rauhaan, ei enää sotia ja väkivaltakin loppuu kun, Kristus (antikristus = valhe kristus) lopettaa 3 :nen maailman sodan, (joka jo ovella on) ja on tullut ottamaan ohjat käsiinsä, ja yhdistyneiden uskontojen kanssa alkaa hallitsemaan yhdessä poliittisten johtajien (markkinavoimien edustajien) kanssa maailmaa.
Ja kaikilla joilla on rahaa tarpeeksi pääsevät liikkumaan vapaasti ja lujaa, kun köyhiltä kiristetään mahdollisuudet autoihin ja lomamatkoihin pois. Silloin rikkailla on enemmän tilaa maanteillä, junissa ja lentokonissa, joita verovaroilla ylläpidetään. Että viranhaltijat ja siinä ohessa hyvinvoivat pääsevät asioimaan ja lomailemaan / juhlimaan maasta toiseen nopeasti ja joustavasti. Ilman suuria häiritseviä ruuhkia jotka vai pahenisivat nykyisestä, jotka jo nyt suuria ovat. Jos ei näillä köyhdyttämistoimenpiteillä rajoitettaisi.
Kaikki tähänkin asti olevat maailman vallat ovat romahtaneet toinen toisensa jälkeen ja niiden romahdukset ovat olleet todella suuria. Joita on ollut tähän mennessä ,oliko sen nyt 6. Raamatun profeetta Danielin kirjan kuvapatsas kertomuksen mukaan. Nyt ollaan luomassa sitä kymmenen varpaan maailman valtaa, joka onkin sitten viimeinen maailman valta. ja jonka romahdus tulee olemaan paljon suurempi ja pahempi kuin edellisten. Ja jonka kestoikä on vain 3 ja ½ vuotta, eli todella lyhyt. Näin sanoen: ”Jos Jumala ei huonetta rakenna, niin turhaan rakentajat vaivaa näkevät”. Sellaiset rakennelmat joissa Jumala, Täydellisyyden Lakien Herralle ei ole sijaa, tulee toistuvasti romahtamaan, niin kuin historia on osoittanut. Toistaa itseään siihen asti kunnes Kaikkivaltiasta aletaan kunnioittamaan ja myös palvelemaan, eli oikein tekemään ja elämään, jolloin vasta kaikille kaikki muukin siinä ohessa tulee, eli kaikkivaltiaan puolelta annetaan, joka on Herra, koko luomakunnan luoja ja oikeutettu omistaja.
Johon kenelläkään muulla ei ole mitään omaa oikeutta, on annettu vain lainaksi, että voi viljellä, varjella ja saada siitä elatuksensa, jos tekee muuta, joutuu ilman muuta ja oikeutetusti tillille teoistaan, ja samaan, jos on väärin tai välinpitämättömästi käyttänyt lainaksi saamaansa Jumalan omaisuutta, oikeuden mukaisen rangaistuksensa. Joka on ikuinen kadotus, jos ei ole ottanut Kristuksen Jeesuksen tarjoamaa armahdusta vastaan, tunnustamalla ja katumalla vääryyksiänsä ja myös hyljännyt ne, niin ettei ole niitä enää sen jälkeen tehnyt, vaan on alkanut tunnustamaan Jeesusta Herrakseen ja tekemään kaikkea hyvää ja oikeaa ja oikein.
Muistutukseksi / varoitukseksi ja puheen aiheeksi ja ehkä pelastukseksi niille jotka ottavat näistä varoituksista vaarin, ja vaihtavat puolta Jeesuksen Kristuksen puolelle, jotka eivät joudu tuon antikristuksen ja pedon valtakunnan alaisuuteen / orjiksi. Heille on varattu toinen vaihtoehto.
Pyhässä nimessään / Esko H.
Globaalisuuden harhakuvitelmat !
Esko H.
1
101
Vastaukset
- juttu
, mutta ota lääkkeesi ja herää tähän päivään. Ei kaikki ole korkeimman johdatusta. Ei kaikki ole Jumalista riippuvaisia, eikä loppujen lopuksi mikään. Lue vaikka Waltarin Karvajalka ja Hakim, niin sinullekin paljastuu, mikä tätä maailmaa pyörittää ja mikä merkitys on uskonnoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393