Nyt näyttää vahvasti siltä, että seuraava puheenjohtaja löytynee riihimäen suunnalta!
Toivotaan, että nuoren ja energisen Sarin vuoro tulee joskus myöhemmin!
Vaikka asiaa ei ole vielä kirkossa kuulutettukaan, niin pidän tätä kuitenkin varmana tietona, joten nyt kaikki tukemaan uutta puheenjohtajaa!
Seuraava puheenjohtaja taisi ratketa
8
326
Vastaukset
- Kristillisdemokraatti
tämän tulevan KD:n puheenjohtajuuden kautta Suomeen myös naispiispuus, näin tämä prosessi etenee:
Naispappeus ja naispiispuus
Pappisvirka on avattu naisille useissa protestanttisissa kirkoissa 1900-luvun loppupuolella. Miespappeuden perinne on säilynyt roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa.
Naispappeudesta myönteisen päätöksen tehneet kirkot ovat tulkinneet, että miesten toimiminen saarnavirassa varhaiskirkossa on perustunut miehen asemaan yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisen tilanteen muututtua kohti sukupuolten tasa-arvoa pappisviran avaaminen naisille on johdonmukainen seuraus eikä sille ole teologisia esteitä. Naispappeus on kuitenkin herättänyt voimakkaita kiistoja kirkkojen sisällä.
Suomessa ensimmäinen nainen, Wendla Ivaska, suoritti teologisen loppututkinnon 1913. Naisteologien tehtävät kirjattiin kirkkolakiin 1953. Ensimmäisen kerran naisteologi anoi Suomessa pappisvihkimystä 1955. Tanskassa ensimmäiset naispapit vihittiin 1948 ja Ruotsissa pappisvirka avattiin naisille 1958 hallituksen päätöksellä.
Suomessa kirkolliskokous äänesti naispappeudesta ensimmäisen kerran 1963. Enemmistö äänesti puolesta, mutta lainmuutokseen vaadittavaa 3/4 määräenemmistöä ei saavutettu. Kirkolliskokous perusti naisteologeja varten lehtorin viran.
Toisen kerran äänestettiin pappisviran avaamisesta naisille 1976, mutta jälleen määräenemmistö jäi puuttumaan. Vuonna 1978 lehtori sai oikeuden saarnata kirkkoherran luvalla, avustaa ehtoollisenjaossa ja konfirmoida. Kolmannessa äänestyksessä 1984 naispappeus kaatui jälleen äänin 73-32. Päätöstä seurasi kirkostaeroamisaalto.
Marraskuussa 1986 päätös oli myönteinen ja vuoden 1988 alusta se sai lainvoiman. Lehtorin virka päätettiin säilyttää. Seurakunnat muuttivat useimmat lehtorin virat kuitenkin papin viroiksi.
Maaliskuussa 1988 ensimmäiset 94 naisteologia vihittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeiksi. Vaikka osa papistosta ei hyväksynyt naispappeutta, suuria kiistoja ei Suomessa ole kuitenkaan syntynyt.
Vuonna 2002 Suomessa oli noin 900 naispappia mikä on 33 prosenttia työelämässä olevasta Suomen papistosta. Seurakuntaviroissa naispappeja oli 579 eli 29 prosenttia seurakuntapapeista. Lehtoreita oli 16. Naiskirkkoherroja oli 28, mikä oli 4,8 prosenttia kirkkoherroista.
Piispan virka avattiin naisille kirkolliskokouksen päätöksellä toukokuussa 1990. Suomen luterilaiseen kirkkoon ei ole vuosituhannen vaihteeseen mennessä valittu yhtään naispiispaa. Ensimmäinen luterilainen naispiispa, Maria Jepsen, valittiin Saksan evankeliseen kirkkoon 1992. Nykyisin Saksassa on neljä naispiispaa. Luterilaisia naispiispoja on myös Amerikan evankelis-luterilaisessa kirkossa (7), Ruotsissa (2), Norjassa (2), Tanskassa, Grönlannissa ja Kanadassa.
(2/03 lp)- Yläkerran terveisiä
Ollaan täällä yläkerrassa vähän muuteltu ja lievennetty noita tekstejä, jotta saataisiin teidät luomani vähän paremmin uskomaan. Onhan tunnettu tosiasia siellä maan päällä, että lapset ovat vähän tottelemattomia ja pistävät hanttiin vähän joka asiassa, eikä niitä saa millään enää tottelemaan aikaisempia juttuja. Jesaja kävi vähän kuumana tuon kolmannen ja neljännen lukunsa tähden ja varmaan sielläkin lämpöä olette saaneetkin viime aikoina kokea. Onhan tunnettu tosiasia, että helteillä tuppaa varsinkin vanhempi väki siirtymään tänne yläkertaan joukottain, eiväthän ole sitten enää urputtamassa nuoremmille mitään fossiilijuttuja. Tuon muuttoliikkeen voi todeta sairaaloiden tms. ruumiiden säilytystilojen loppumisena.
Luonnon ääri-ilmiöt ovat sitten saavuttaneet myös teidän Suomenne. Talviset ja kesäiset myrskyt ovat aiempaa tavallisempia ja niiden aiheuttamat vahingot ovat suuria. Myös tulvia tuottavia rankkasateita esiintyy.
Kaikella on tietysti hintansa ja nythän on muotia kaikenlaiset selviytymis- ja extremeohjelmat sekä pelkokertoimet mm. tv:ssa, joten sitä saa, mitä tilaa. Palataan...
- tietäjä
Se siitä suvaitsevaisuudesta! Jos se lääkäri, joka ei edes tiedä, ettei homoudesta ja lesboudesta voi parantaa - eivät ole tauteja - on yhtä asiantunteva johtaja kuin on lääkäri, KD:N TARU on lopussa. Hyvähän se on, että vähemmistöjä vastaan kiihottava äärioikeistopuolue katoaa.
- Realisti
Olen samaa mieltä tietäjän kanssa siitä, ettei nuo parane. Kyllähän varmaan Sodomassa ja Gomorrassakin olisi aikanaan jonkinlainen parannusprojekti laitettu pystyyn, mutta lopputulos kyllä vahvistaa tietäjän tietävän, ettei niin käynyt. Mielestäni Räsänen voisi jättää nuo vähemmistöt rauhaan, elämään ja odottamaan omaa niittoansa.
Aabrahamkin aikoinaan kyseli, että jos löytyy niin ja niin paljon vanhurskaita... Räsäsen pitää kysellä enemminkin paljonko löytyy vanhurskaita, itse en usko, että riittävästi löytyy...
Niin Herra sanoi: "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää." Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: "Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?" Ja Herra sanoi: "Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan". Aabraham vastasi ja sanoi: "Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?" Hän sanoi: "En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi". Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: "Entä jos siellä on neljäkymmentä?" Hän vastasi: "Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä". Aabraham sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?" Hän vastasi: "En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä". Mutta hän sanoi: "Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?" Hän vastasi: "Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä". Ja hän sanoi: "Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?" Hän vastasi: "Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä".
- Kysyjä
Yhteisvastuuta tulvavahinkoihin
Luonnon ääri-ilmiöt ovat saavuttaneet myös Suomen. Talviset ja kesäiset myrskyt ovat aiempaa tavallisempia ja niiden aiheuttamat vahingot ovat suuria. Myös tulvia tuottavia rankkasateita esiintyy.
Äskeiset rankkasateet ovat tuottaneet harvinaisen laajat tulvat. Vesihuolto on ollut koetuksella. Jätevesiä on vyörynyt normaalin vedenpuhdistamisen ohitse. Niinpä muun muassa Riihimäellä ja Uuraisilla on kotitalouksien veden laatu hetkellisesti heikentynyt. Sadat kodit ovat tulvavesien vahingoittamia. Konneveden paikallistien romahtaminen tunnetaan koko maassa. Tulvavesi on katkaissut liikenteen jopa valtamaantiellä. Kaikki tämä on uutta heinä-elokuisessa Suomessa.
Tulvavaurioiden korjaamisessa on osoitettava kaikkea tarpeellista yhteisvastuuta. Valtiolta on löydyttävä momentteihin katsomatta riittävästi rahaa vahingoittuneiden teiden kunnostamiseen. Asia onnistuu, jos ja kun päättäjillä on tarpeeksi tahtoa hoitaa tilanne.
Sama odotus kohdistuu kotitalouksien kohtaamiin vahinkoihin. Kansalainen olettaa vakuutusten ilman muuta auttavan. Näin ei välttämättä ole, vaan vakuutuskirjan sanamuoto on ratkaiseva. Vakuutusyhtiöiden olisi järkevää keskustella epäkohdasta. Tiukka pitäytyminen muodollisessa tekstissä loukkaisi ihmisten oikeustajua ja heikentäisi vakuutusyhtiöiden imagoa.
Tuskinpa esillä ovat hallitsemattoman suuret summat, joten suuryhtiöillä on tahtoessaan resurssit auttaa ihmistä vaikeuksissa. Talot on rakennettu aikanaan viranomaisten kelpuuttamille paikoille, mikä osoittaa yhteiskunnan hyväksyneen ratkaisut. - Tuulihattu
Nyt kun ollaan menossa kohti rajattomuutta ja kaikki esteet poistetaan kansojen väliltä ja rajoilta, niin nythän myös sitten kaikenlaiset luonnon ääri-ilmiötkin jakaantuvat tasaisemmin. Mekin täällä Suomessa saamme siitä jo esimakua ja tarjonta tulee lisääntymään. Syksyä odotan mielenkiinnolla, kun kunnon myrskyt ovat tulossa, mehän olemme olleet niiden suhteen vähän katveessa esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopan suhteen, mutta varmaan esteet niiltäkin osin ovat poistumassa. Puunkorjuukoneet ja metsurit on hyvä saada valmiiksi, kun "avohakkuut" tulevat. Voisi tietysti pyytää esimerkiksi Korholalta jonkinlaisen estodirektiivin europarlamentin ympäristövaliokunnasta, mutta voipi olla, ettei ne auta...
Vedentulo ainakin on jo harmonisoitunut paremmin Euroopan tasolla.- Kristillisdemokraatti
eduskunnan ja hallituksen on otettava vastuu EU-perustuslain hyväksymisestä. Kyllähän meidän on osaltamme kannettava myös tulevien luonnonmullistusten ja myrskytuhojen seuraukset ja avattava niille mahdollisuus jakautua tasaisemmin koko Unionin alueelle. Mielestäni on mukavampaa yrittää maksaa oman maakunan/provinsimme tuhojen seurauksia ja muuallahan on jo lainsäädäntöä kehitetty pitemmälle korvausten saamiseksi omaisuutensa menettäneille. Syrjäseutujen teiden, jotka ovat tuhoutuneet, kunnostamiseen ei kannata ryhtyä vaan loppuväkikin on sieltä siirrettävä tulvavallien suojaamille asuinalueille. Tuhoalueet saavat varmasti uutta EU-tukea, kun niistä luodaan nähtävyyksiä ja aloitetaan suorat halpalennot mm. Varkauden kentälle, jonka lentoliikenne uhkaa loppua. Uskon, että uusia kohteita syntyy, sillä eihän samoissa kohteissa jaksa montaa kertaa käydä.
- Realisti
Kristillisdemokraatti kirjoitti:
eduskunnan ja hallituksen on otettava vastuu EU-perustuslain hyväksymisestä. Kyllähän meidän on osaltamme kannettava myös tulevien luonnonmullistusten ja myrskytuhojen seuraukset ja avattava niille mahdollisuus jakautua tasaisemmin koko Unionin alueelle. Mielestäni on mukavampaa yrittää maksaa oman maakunan/provinsimme tuhojen seurauksia ja muuallahan on jo lainsäädäntöä kehitetty pitemmälle korvausten saamiseksi omaisuutensa menettäneille. Syrjäseutujen teiden, jotka ovat tuhoutuneet, kunnostamiseen ei kannata ryhtyä vaan loppuväkikin on sieltä siirrettävä tulvavallien suojaamille asuinalueille. Tuhoalueet saavat varmasti uutta EU-tukea, kun niistä luodaan nähtävyyksiä ja aloitetaan suorat halpalennot mm. Varkauden kentälle, jonka lentoliikenne uhkaa loppua. Uskon, että uusia kohteita syntyy, sillä eihän samoissa kohteissa jaksa montaa kertaa käydä.
ihmisille on hyvä tarjota nopeita pikalähtöjä halpalentojen muodossa ympäri Eurooppaa. Suomen innovatiivisuutta voitaisiin suunnata juuri tähän suuntaan eli yllättävien luonnonmullistusten ja myrskyjen bonjaajille tarjotaan pääsy vielä täydessä vauhdissa olevien mullistusten keskelle vähän samaan tapaan kuin lintubongarit ja paparazzit tai peruutusmatkoille lähtijät, jotka ovat valmiit hetkessä lähtemään vaikka kuinka kauas, kun jotakin haastavaa ja harvinaista on tarjolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283