Huutava työvoimapula on jo täällä!

Ulkomaisen työvoiman tuloon varauduttava



Suomen ulkomaalaispolitiikka makaa edelleen vanhoissa juoksuhaudoissa. Se mielletään ensisijaisesti pakolaispolitiikaksi. Poliittista keskustelua hallitsee väittely siitä, onko Suomeen pakolaisena pääseminen liian helppoa vai liian vaikeaa. Pakolaispolitiikka on kuitenkin vain pieni osa ulkomaalaiskysymystä. Sen varjoon on jäänyt se, että Suomen on varauduttava ulkomaisen työvoiman laajamittaiseen maahanmuuttoon.

Akateemisissa tutkimuksissa on selkeästi osoitettu nopea tarve ulkomaalaisen työvoiman lisäämiseen.
Sitran 2015-ryhmän julkaisemassa tutkimuksessa esitetään Suomen tarvitsevan jopa 25 000–50 000 maahanmuuttajaa vuosittain paikkaamaan ikääntymisestä heikkenevää huoltotasettamme.
Pekka Himasen eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle tekemän tulevaisuusselvityksen mukaan tarvitsemme 5 000 uutta ulkomaalaista työntekijää vuosittain.
Nämä luvut ovat suuntaa antavia, mutta niin suuria, että niiden toteutuminen ei ole mahdollista ilman johdonmukaista politiikkaa.

Joka tapauksessa on selvää, että me tarvitsemme merkittävän määrän ulkomaista työvoimaa maahamme, jotta meilläkin menisi hyvin.
Hyvinvointivaltion ylläpitäminen huoltotaseen nopeasti heikentyessä näyttää ilman laajamittaista maahanmuuttoa lähes mahdottomalta.
Euroopan unionin itälaajeneminen avaa Suomen työmarkkinat näillä näkymin uusien jäsenmaiden kansalaisille 1. 5. 2006. Toisin kuin SAK:ssa ja poliittisessa vasemmistossa on pelätty, virolaisten joukkomarssi Suomen työmarkkinoille ei tule toteutumaan.
Syitä on monia, osaajia kiinnostavat Suomea enemmän Keski-Euroopan mahdollisuudet ja Viron nopeasti nouseva elintaso pienentää palkkaeroja.

Itse asiassa pitämällä rajoja kiinni kaksi vuotta Suomi antaa kilpailuetua Ruotsille, joka päätti avata ovet uusien jäsenmaiden työvoimalle välittömästi. Suomessa poliittista tahtoa rajojen avaamiselle löytyi vain kokoomuksen ja vihreiden riveistä.
Viro ja muut Baltian maat eivät tule pelastamaan Suomen ulkomaalaisen työvoiman tarvetta, vaan maahanmuuttajia on etsittävä kauempaa.
Potentiaalisemmat alueet ovat entisen Neuvostoliiton maat ja Aasia. Näiden valtioiden kansalaisten kotouttaminen Suomeen ei tule olemaan ongelmatonta, vaan on yksi lähiajan suurimmista haasteistamme. Muuttajat on valittava työvoimapoliittisin perustein.

Helpointa on tukea Suomessa tutkinnon suorittaneiden opiskelijoiden maahan jääntiä helpottamalla lupakäytäntöjä ja antamalla mahdollisuus etsiä työtä Suomesta valmistumisen jälkeen.
Tämä asia jäi ilman ratkaisua ulkomaalaislain käsittelyn yhteydessä, vaikka perustuslakivaliokuntakin kiinnitti asiaan huomiota.
Suomessa on nyt 8 000 Suomen verovaroilla koulutettavaa ulkomaalaista opiskelijaa, joista moni valitsee Suomen sijasta esimerkiksi anglosaksisen maan työpaikakseen, koska nykyinen lupakäytäntömme ajaa heidät valmistuttuaan maasta.
Kanada ja Uusi-Seelanti ovat positiivisia esimerkkejä maista, joissa on järjestelmällisesti harjoitettu valikoivaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Molemmissa maissa on pisteytysjärjestelmä, jonka perusteella maahan pyrkivät asetetaan järjestykseen.
Olennaista on valita hakijoiden joukosta sellaiset henkilöt, jotka kykenevät työllistämään itsensä ja kykenevät integroitumaan yhteiskuntaan. Pisteitä saa mm. koulutuksesta, työkokemuksesta ja kielitaidosta.
Myös sukulaisuussuhde ja aikaisempi työkokemus maassa ovat eduksi maahanmuutossa. Erityisesti Kanadassa on selvästi nähtävissä maahanmuuttajien myönteinen vaikutus maan taloudelliselle kehitykselle.
Poliittisena linjana on ollut valikoivalla maahanmuutolla ja monikulttuurisuudella lisätä oman maan kansalaisten hyvinvointia.
Valikoiva maahanmuutto ei huonoinakaan taloudellisina aikoina lisää työttömyyttä, sillä työperusteinen maahanmuutto tapahtuu avoimille työpaikoille ja tuo osaajia niille aloille, jotka toimivat talouden vetureina.
Suomessa on tulevaisuudessa tarve sekä huippuosaajista että teollisuuden ja palvelujen ammattilaisista.
Suomen ulkomaalaispolitiikan uusien linjojen määrittelyssä on mitä pikimmin siirryttävä tutkijankammioista poliittiseen päätöksentekoon.

Joka vuosi työelämästä poistuu 10 000 ihmistä enemmän eläkkeelle kuin uusia tulee työmarkkinoille. On epärealistista kuvitella, että nyt työttömänä olevat täyttäisivät kaikki aukeavat työpaikat.
Todelliset vaihtoehdot ovat rajojen avaaminen osaavalle ulkomaalaiselle työvoimalle tai töiden siirtyminen maan rajojen ulkopuolelle. Jälkimmäinen vaihtoehto on tuhoisa hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta.

Arto Satonen


kansanedustaja (kok)
perustuslakivaliokunnan jäsen
Vammala