Ulkomaankauppa on kuitenkin alkanut nopeasti uudestaan, ja myös Coca-Cola on ilmestynyt kauppoihin. Kokistölkki näyttää kuitenkin erilaiselta kuin Suomessa, sillä kyljessä on muistutus maan ideologiasta. Paikallinen tölkki on "Kumppaneiden, ei palkkatyöläisten tekemää" (Made by partners, not by wage workers).
Libyassa ei periaatteessa ole työläisiä, eikä maassa siksi vietetä vappua, työläisten juhlaa.
Kirjoitus on tölkissä myös arabiaksi, ja tarpeellinen. Jouduttuaan kansainvälisen yhteisön eristämäksi Libya lopetti englannin ja vanhan siirtomaakielen italian opetuksen kouluissa. Nyt opetusta annetaan taas, mutta koulujärjestelmä on vuosikymmenten laiminlyönnin jälkeen heikko.
Lähde: Inkeri Koskela, Helsingin Sanomat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.