Adventtikirkko sai uuden jäsenen!

Pistetäänpä vaihteeksi iloisia uutisia adventtikirkon tapahtumista.

Miehen puolikkaat -komediasarjasta tuttu Jake, eli Angus T. Jones on kääntynyt adventistiksi ja onkin jo meuhkaamassa kaikkialla kunnon hihhulin tavoin tv-sarjasta, jossa itse esiintyy tähtenä.

Kertonee lähinnä siitä, kuinka huumorintajuton ihmisestä tulee, kun hän hourahtaa outoon kulttiin.

Adventtikirkon uutisissa asiassa on oikein tiedonanto, sillä onhan se merkittävää kun yksi uusi jäsen saadaan pitkästä aikaa kultin helmoihin:

http://news.adventist.org/archive/articles/2012/11/28/church-responds-to-media-inquiries-over-tv-sitcom-stars-affiliation

Tosin Yhdysvalloissa muuten asiaa on uutisoitu niin, että Angus T. Jones liittyi pieneen outoon lahkoon, joka odottaa maailmanloppua tapahtuvaksi jo huomenna.

Myöskään hänen perheensä ei ole ollut kovin iloinen siitä, että hän liittyi tähän outoon kulttiin. Uutiset ovatkin antaneet adventtikirkolle hyvää mainosta maailmanloppua odottavana outona lahkona, joka meuhkaa Ilmestyskirjan parista jakeesta ja pitää itseään lopunajan jäännösseurakuntana. Myös lahkon alkuhetket 1844 vuoden oudosta päivästä ovat olleet hyvin esillä, eli kuinka tämä outo kultti sai alkunsa parin maajussin erehdyksestä ja sen toivottamasta selitysyrityksestä.

Yksi hörhö lisää siihen porukkaan lienee enemmän kuin paikallaan!

12

143

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>> Yksi hörhö lisää siihen porukkaan lienee enemmän kuin paikallaan!

      Naurattaa kyllä kovastikin! Olipa tyhmä jenkki!

      HAHAHAHAHAHAHHAHAHAHA!!!! :-D

      Tyypillisesti kai nykyään adventtikulttiin liittyvät vain alkeelliset afrikkalaiset ukkapukkaheimolaiset, jotka adventistitpastorit ovat käännytystyössään aivopesseet lahkonsa aivo-orjiksi.

      :-D HAHAHAHHAHAAAA!!

      T: Iloinen nauraja

    • kipin kapin J:n luo

      Kumpi pelastaa paremmin, ukkapukkaheimon jumala, vai
      Jumala , Herra Jeesus?

      Mietipäs sitä. Vai olisko joku muu jumala asettaa ehdolle? t B

      • >>> Kumpi pelastaa paremmin, ukkapukkaheimon jumala, vai
        Jumala , Herra Jeesus?

        Molemmat ovat mielikuvitusolentoja eikä mitään "pelastusta" ole olemassakaan. Näin se on!

        HAHAHAHAHAH!!! :-D

        T: Iloinen nauraja


      • naurajalle.
        iloinen_nauraja kirjoitti:

        >>> Kumpi pelastaa paremmin, ukkapukkaheimon jumala, vai
        Jumala , Herra Jeesus?

        Molemmat ovat mielikuvitusolentoja eikä mitään "pelastusta" ole olemassakaan. Näin se on!

        HAHAHAHAHAH!!! :-D

        T: Iloinen nauraja

        Sinun nauraja kirjoituksissasi on hirvittävä ristiriita. Sinä et tiedä itsekään, mitä puhut.
        Mieti, että pysyt aiheessasi, ettet toisessa kohdassa sano samasta asiasta kyllä ja toisessa ei!

        Siinä ei ole päätä eikä häntää.

        Jätän sinut etsimään ristiriitaisuutesi. Ei ihme, että mies ei löydä pohjaa elämälleen, kun ei tiedä, missä on oikea käsi ja missä vasen.


      • naurajalle. kirjoitti:

        Sinun nauraja kirjoituksissasi on hirvittävä ristiriita. Sinä et tiedä itsekään, mitä puhut.
        Mieti, että pysyt aiheessasi, ettet toisessa kohdassa sano samasta asiasta kyllä ja toisessa ei!

        Siinä ei ole päätä eikä häntää.

        Jätän sinut etsimään ristiriitaisuutesi. Ei ihme, että mies ei löydä pohjaa elämälleen, kun ei tiedä, missä on oikea käsi ja missä vasen.

        >>> Sinun nauraja kirjoituksissasi on hirvittävä ristiriita.

        Ei niissä mitään ristiriitaa ole. Jeesus oli HISTORIALLINEN HENKILÖ. Siis mielipuolinen ihminen, joka kuoli 2000 vuotta sitten.

        Mutta NYKYÄÄN "Jeesus" on MIELIKUVITUSOLENTO, joka "elää" vain harhaisten uskovaisten mielissä.

        AAAAAAAAHAHHAAHHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHHHAHA!!!!!!!! :-D

        T: Iloinen nauraja


      • mukana kuviossa
        iloinen_nauraja kirjoitti:

        >>> Sinun nauraja kirjoituksissasi on hirvittävä ristiriita.

        Ei niissä mitään ristiriitaa ole. Jeesus oli HISTORIALLINEN HENKILÖ. Siis mielipuolinen ihminen, joka kuoli 2000 vuotta sitten.

        Mutta NYKYÄÄN "Jeesus" on MIELIKUVITUSOLENTO, joka "elää" vain harhaisten uskovaisten mielissä.

        AAAAAAAAHAHHAAHHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHHHAHA!!!!!!!! :-D

        T: Iloinen nauraja

        Onneksi meitä, jotka olemme "hairahtuneet" Jumalan puolelle, on niin paljon.
        Maailmasta löytyy ihan miljoonia saman mielisiä, joten minun (eikä sinun) tarvitse olla joukossa yksin.

        Lavea on tie tai kaita, kumpi niistä sinun ties?
        Kumpi niistä, vastaa oi! Molemmat ei olla voi.

        Näin kysyi jo virsirunoilija Simo Korpela aikoja sitten.


    • pyh!

      Siellä se jumalaton rienaaja eli sinä taas riehut.

      • >>> Siellä se jumalaton rienaaja eli sinä taas riehut.

        Arvoisa "pyh!". Hänhän puhui vain KARUN TOTUUDEN!!! :-D

        AAAAAHAHAHAHAHAHAH!!! :-D

        T: Iloinen nauraja


      • pyh!
        iloinen_nauraja kirjoitti:

        >>> Siellä se jumalaton rienaaja eli sinä taas riehut.

        Arvoisa "pyh!". Hänhän puhui vain KARUN TOTUUDEN!!! :-D

        AAAAAHAHAHAHAHAHAH!!! :-D

        T: Iloinen nauraja

        Sinä olet vielä pahempi, järjetön rienaaja.


      • pyh! kirjoitti:

        Sinä olet vielä pahempi, järjetön rienaaja.

        >>> Sinä olet vielä pahempi, järjetön rienaaja.

        Arvoisa "pyh!". Minähän puhun aina vain KARUN TOTUUDEN. Myös Jeesuksesta, Raamatusta ja uskonnosta. Sekös sinua harmittaa!!!!

        AAAAHAHAHAHHAHA!!! :-D

        T: Iloinen nauraja


      • pyh!
        iloinen_nauraja kirjoitti:

        >>> Sinä olet vielä pahempi, järjetön rienaaja.

        Arvoisa "pyh!". Minähän puhun aina vain KARUN TOTUUDEN. Myös Jeesuksesta, Raamatusta ja uskonnosta. Sekös sinua harmittaa!!!!

        AAAAHAHAHAHHAHA!!! :-D

        T: Iloinen nauraja

        Olet vain rienaaja. Ei vaikuta meidän uskomme mitenkään.


      • pyh! kirjoitti:

        Olet vain rienaaja. Ei vaikuta meidän uskomme mitenkään.

        >>> Olet vain rienaaja.

        Minähän puhun aina vain KARUN TOTUUDEN!!!! :-D

        >>> Ei vaikuta meidän uskomme mitenkään.

        Te siis elätte lahkonne aivo-orjina. AHAHAAHHAHAA!! :-D

        T: Iloinen nauraja


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      208
      2072
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1237
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      185
      1130
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      803
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      33
      685
    Aihe