73 v sitten

Aamusta asti puna-armeija on hyökännyt kaikilla rintamilla Kalastajasaarennosta Terijoelle asti, 1300 km pitkällä rintamalla. Suomalaiset viivytysjoukot koettavat hidastaa sotilaskolonnien vyöryä.

Monet sukupolvet tulevat vihaamaan Venäjää tästä roistomaisesta teosta!
Monet nykyisetkin venäläiset iloitsevat suuren syntymämaansa rikoksista!
Onnea Koroljoville voitosta!
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Puna-armeija on asettunut ensimmäisen hyökkäyspäivän jälkeen yöpymään yleensä metsiin. Kaikki rakennukset on pyritty polttamaan että vihollisella ei olisi kunnollisia majoitustiloja. Venäläisillä ei ollut käytössä telttoja. Illalla on kohotettu maljoja sille kun hyökkäys on ollut menestyksellinen.

Äänestä

Salmin Palojärvelle edenneet piippalakit pääsivät lämpimiin taloihin yöksi, niihin oli jäänyt ruokatarvikkeita joten kyllä r y s s ä rosvojen kelpasi nauttia suomalaisten vieraanvaraisuudesta.
Elfriede von Hippius oli koululla muonitustehtävissä joten sinnekkin jäi evästä.
Suomalaiset rajasotilaat kävivät tervehtimässä rosvoja iltapimeän aikana ja jäihän muutamia suomalaisia siviilisotavankejakin kylään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inhottava rikos kirjoitti:

Aamusta asti puna-armeija on hyökännyt kaikilla rintamilla Kalastajasaarennosta Terijoelle asti, 1300 km pitkällä rintamalla. Suomalaiset viivytysjoukot koettavat hidastaa sotilaskolonnien vyöryä.

Monet sukupolvet tulevat vihaamaan Venäjää tästä roistomaisesta teosta!
Monet nykyisetkin venäläiset iloitsevat suuren syntymämaansa rikoksista!
Onnea Koroljoville voitosta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu