Nuoret myönteisinä: Täältä tullaan, työelämä!

Nuoret uskovat työelämän muuttuvan kymmenen vuoden kuluttua parempaan suuntaan. Tämä selviää VMP Groupin Taloustutkimuksella teettämästä selvityksestä.

Tämän Nuoret ja työelämä 2012 -selvityksen mukaan vajaa kolmannes 15-24-vuotiaista nuorista uskoo työelämän olevan vuosikymmenen kuluttua nykyistä parempaa, kun taas reilu neljännes on päinvastaista mieltä. Myös omaan työllistymiseen omalla asuinalueella uskotaan varsin vankasti.

Nuorten positiivisuus jopa hieman yllätti tutkimusjohtajan.

– Jopa tällä hetkellä työttömänä olevista isompi osa koki, että valo paistaa vielä joku päivä tähän minun huoneeseeni, kuvailee Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Merja Tuominen.
Pettymyksiä perehdytyksen puutteesta

Saman tutkimuksen mukaan valtaosa ensimmäisistä työkokemuksista on hyviä. Ensimmäinen työkokemus tuotti pettymyksen ainoastaan vajaalle kymmenesosalle.

Nämä pettymykset liittyvät ainakin osittain kokemukseen perehdytyksen ja ohjeistuksen puutteesta.

– Jopa puolet ensimmäiseen työpaikkaansa pettyneistä koki, että perehdytystä ei ollut saatu riittävästi, Tuominen kertoo.

Toinen pettymyksen aiheuttaja oli kokemus siitä, että ei saa työstään palautetta.
Ensityö löytyy tuttavien kautta

Ensimmäinen työpaikka löytyy paneeliin vastanneiden nuorten mukaan yleisimmin joko tuttavan tai sukulaisen kautta. Moni nuori oli löytänyt työn myös netin työnhakupalvelun kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä yritykseen.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, miten nuoret valmistautuvat työhaastatteluun. 44 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei valmistautunut haastatteluun mitenkään. Henkilöstöpalvelualan konsernin toimitusjohtajan mukaan nuoret ovat melko osaavia työnhakijoita, mutta työhaastatteluihin valmistautumisessa olisi silti hiomista.

-Vähän rennompi asenne on tietyllä tapaa ihan hyvä, mutta kannattaa ottaa selvää yrityksestä ja toimialasta ja asettaa mielenkiintoisia kysymyksiä, jotka selventäisivät, millaiseen työpaikkaan on tulossa, VMP Groupin toimitusjohtaja Heimo Hakkarainen vinkkaa.

Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa. Tutkimuslomakkeen vastasi loppuun asti 710 nuorta eli neljännes kutsun saaneista. Vastaajat olivat 15-24-vuotiaita. Tutkimuksen virhemarginaali on 2 - 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juu onnea matkaan. Fakta on että vieläkin kovemmat ajat ovat edessä ja ei kyllä hyvälle näytä. Kymmenenkin vuotta on pitkä aika elää köyhänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnea matkaan! kirjoitti:

Nuoret uskovat työelämän muuttuvan kymmenen vuoden kuluttua parempaan suuntaan. Tämä selviää VMP Groupin Taloustutkimuksella teettämästä selvityksestä.

Tämän Nuoret ja työelämä 2012 -selvityksen mukaan vajaa kolmannes 15-24-vuotiaista nuorista uskoo työelämän olevan vuosikymmenen kuluttua nykyistä parempaa, kun taas reilu neljännes on päinvastaista mieltä. Myös omaan työllistymiseen omalla asuinalueella uskotaan varsin vankasti.

Nuorten positiivisuus jopa hieman yllätti tutkimusjohtajan.

– Jopa tällä hetkellä työttömänä olevista isompi osa koki, että valo paistaa vielä joku päivä tähän minun huoneeseeni, kuvailee Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Merja Tuominen.
Pettymyksiä perehdytyksen puutteesta

Saman tutkimuksen mukaan valtaosa ensimmäisistä työkokemuksista on hyviä. Ensimmäinen työkokemus tuotti pettymyksen ainoastaan vajaalle kymmenesosalle.

Nämä pettymykset liittyvät ainakin osittain kokemukseen perehdytyksen ja ohjeistuksen puutteesta.

– Jopa puolet ensimmäiseen työpaikkaansa pettyneistä koki, että perehdytystä ei ollut saatu riittävästi, Tuominen kertoo.

Toinen pettymyksen aiheuttaja oli kokemus siitä, että ei saa työstään palautetta.
Ensityö löytyy tuttavien kautta

Ensimmäinen työpaikka löytyy paneeliin vastanneiden nuorten mukaan yleisimmin joko tuttavan tai sukulaisen kautta. Moni nuori oli löytänyt työn myös netin työnhakupalvelun kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä yritykseen.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, miten nuoret valmistautuvat työhaastatteluun. 44 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei valmistautunut haastatteluun mitenkään. Henkilöstöpalvelualan konsernin toimitusjohtajan mukaan nuoret ovat melko osaavia työnhakijoita, mutta työhaastatteluihin valmistautumisessa olisi silti hiomista.

-Vähän rennompi asenne on tietyllä tapaa ihan hyvä, mutta kannattaa ottaa selvää yrityksestä ja toimialasta ja asettaa mielenkiintoisia kysymyksiä, jotka selventäisivät, millaiseen työpaikkaan on tulossa, VMP Groupin toimitusjohtaja Heimo Hakkarainen vinkkaa.

Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa. Tutkimuslomakkeen vastasi loppuun asti 710 nuorta eli neljännes kutsun saaneista. Vastaajat olivat 15-24-vuotiaita. Tutkimuksen virhemarginaali on 2 - 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu