Jos haluaisin tulla uskoon, mitä minun pitäisi tehdä?

En ymmärrä. Muuttuuko sisälläni jotain? En osaa rukoilla, enkä tiedä kenelle rukoilisin. En tunne Jeesusta, enkä Jumalaa. Allahista puhumattakaan.

Sydän kaipaa jotain, mutta mitä? Pitkään olen miettinyt mitä se on, ja kun puhun uskovaisen ystäväni kanssa asioista, haluan samaa mitä hänellä on.

Olen ihan tyytyväinen elämääni ja onnellinenkin. Minulla on ihana perhe ja mies, rakastan työtäni. Jotain silti tuntuu puuttuvan?

Osaako joku neuvoa minua eteenpäin? Onkohan tämä ollenkaan oikea keskustelupalsta edes kysyä tällaista?
22153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

On kyllä. Onnitteluni aluksi, että olet saanut kutsun ja lähtenyt etsimään Totuutta. Jumala on kaikki ja kaikki on Jumala, vastaus on sinun sisälläsi. Käännä katseesi sisäänpäin, etsi itseäsi ja löydät Jumalan, Sinä olet Jumalan kuva.

Voit aluksi vaikka tutustua nettiblogeihin henkisestä tiestä, henkinen kasvu, korkeampi todellisuus ja pääset ihan uuteen maailmaan. Sinut on kutsuttu.

Äänestä
  • Raamatun tärkein sanoma on Kristuksen Jeesuksen evankeliumi. Raamattu kertoo meille siitä, miten Jeesus on kärsinyt rangaistuksen puolestamme Golgatan ristillä ja sovittanut meidät Isän kanssa ruumiinsa kuoleman kautta. Jumala herätti Jeesuksen ylös kuolleista kuolleiden ylösnousemuksen esikoisena ja antoi meille armostaan iankaikkisen lunastuksen [maksun] rikkomuksistamme.

    Jos sinä uskot sydämessäsi, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa Kristuksen ruumiin kuoleman kautta, niin sinä tulet vanhurskaaksi uskosi kautta: Jumala lukee sinun uskosi sinulle vanhurskaudeksi ja niin sinä kelpaat Isälle, ja pääset kerran perille taivaaseen Isän ja Karitsan ja kaikkien pyhitettyjen luokse.

    Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi, niin sinä pelastut, ja varjellut Jumalan vihalta, joka on tuleva tämän jumalattoman maailman ylle. Jos kuitenkin kiellät Jeesuksen ja hänen voimansa, niin Jeesus ei tunnusta sinua Isän ja enkelien edessä, kun saapuu tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kristus saapuu pelastukseksi vain omalle kansalleen, mutta muille hän tulee tuomioksi ja tuhoksi.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/oppi/

    Äänestä

  • Opetusta uskosta kirjoitti:

    Raamatun tärkein sanoma on Kristuksen Jeesuksen evankeliumi. Raamattu kertoo meille siitä, miten Jeesus on kärsinyt rangaistuksen puolestamme Golgatan ristillä ja sovittanut meidät Isän kanssa ruumiinsa kuoleman kautta. Jumala herätti Jeesuksen ylös kuolleista kuolleiden ylösnousemuksen esikoisena ja antoi meille armostaan iankaikkisen lunastuksen [maksun] rikkomuksistamme.

    Jos sinä uskot sydämessäsi, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa Kristuksen ruumiin kuoleman kautta, niin sinä tulet vanhurskaaksi uskosi kautta: Jumala lukee sinun uskosi sinulle vanhurskaudeksi ja niin sinä kelpaat Isälle, ja pääset kerran perille taivaaseen Isän ja Karitsan ja kaikkien pyhitettyjen luokse.

    Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi, niin sinä pelastut, ja varjellut Jumalan vihalta, joka on tuleva tämän jumalattoman maailman ylle. Jos kuitenkin kiellät Jeesuksen ja hänen voimansa, niin Jeesus ei tunnusta sinua Isän ja enkelien edessä, kun saapuu tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Kristus saapuu pelastukseksi vain omalle kansalleen, mutta muille hän tulee tuomioksi ja tuhoksi.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/oppi/

    Jatkoa Haipolan kirjoituksesta:

    Jumala tahtoo, että sinä pääsisit sovintoon hänen kanssaan; että eläisit sovussa Jumalan kanssa, etkä sotisi häntä vastaan alituisessa vihollisuudessa ja kapinamielessä. Jos uskot sovituksen sanan ja käännyt pois pahuudestasi, niin pääset sovintoon Jumalan kanssa ja sinulla on silloin rauha Jumalan kanssa. Jumala ei vaadi sinua enää tuomiolle synneistäsi vaan suojelee sinua ja varjelee sinut pahalta. Jeesus Kristus on sinun puolustusasianajajasi Jumalan tuomioistuimen edessä, niin että saat kuulla vapauttavan päätöksen sinua koskevassa asiassa:

    Äänestä

Jokaisen ihmisen sisällä, syvällä sydämessä on kaipaus, iankaikkisuuden kaipaus, jonka vain Jeesus voi tyydyttää. Me ihmiset etsimme ja etsimme ja usein etsimme vääristä paikoista, emmekä saa tyydytystä, vaan "janoamme" jotain enemmän, jotain parempaa.

Raamattu sanoo näin:

Ps. 42:2
"Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen?"

Ps. 63:1
" Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä."

Jeesus sanoo:
Joh. 4:13-14
"Joka juo tätä (siis tavallista) vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä."

Ei ihminen löydä pysyvää rauhaa eikä onnea omasta itsestään eikä toisesta ihmisestä, vaan Jumalasta.

Joh. 14:27
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."

Siispä "katso Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin!"

Äänestä
  • Saarn. 3:11

    "Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. "

    Äänestä

Uuden Testamentin kirjoituksista ja on tärkein asia jokaiselle ihmiselle, kannattaa anoa Jeesuksen nimessä Pyhän Hengen opetusta lukiessasi Raamattua.

Äänestä

Ohjeita henkiselle kasvulle

Kasvata ymmärrystäsi siitä mitä henkisyys on. Ymmärrä että, henkisyys ei ole vain uskomista siihen mitä muut opettavat ja sanovat olevat totuus. Ole avoin tutkimaan erilaisia näkökulmia ja ajatuksia. Ota mukaan vain ne ajatukset/uskomukset jotka oikeasti resonoivat itsesi kanssa eli kuuntele sisintäsi jokaisen ajatuksen/uskomuksen kohdalla onko se totta sinulle/onko se loogista/onko se rakkaudesta vai pelosta ja tuomioista ja opit erottelemaan paremmin sen mikä on totta sinulle etkä näin ollen lähde seuraamaan muiden ihmisten tietä heidän uskomustensa mukaan. Tiedä, että olet rakastettu juuri sellaisena kuin olet, etkä tarvitse muuttua yhtään muuksi kuin olet ansaitaksesi Jumalan rakkauden. Tunne itsesi ja ymmärrä universaalit lait ja niiden toiminta. Tiedä ja tunne, että olet osa kaikkea/ikuisuutta. Tiedä ja tunne, että olet rakkaus. Kulje omaan tahtiisi. Ei ole kiirettä.

Etsi netistä henkiseen kasvuun liittyvää tietoa. Lue avoimesti mutta älä ota totuudeksesi mitään mikä ei tunnu hyvälle. Tiedä että kenelläkään ei ole perimmäistä totuutta tarjota sinulle vaan sinun tulee etsiä se itse käyttämällä apunasi omaa sisäistä tietoisuuttasi/ymmärrystäsi/intuitiotasi. Tiedä, että kokemuksen kautta opit tuntemaan totuuden ja itsesi joka on osa kaikkea, Jumalaa. Herättele itsesi muistamaan.

Mitä kaipaat on vain sitä että alat muistamaan sitä kuka todella olet. Sinulla on kaikki tieto sisälläsi. Et tarvitse mitään itsesi ulkopuolelta ollaksesi kokonainen. Yhtenäisyystietoisuudessa yhdistyt niihin osiin itseäsi jotka ovat olleet unohduksissa tuhansien vuosien ajan. Alat muistamaan ja tunnet rakkauden joka kutsuu sinua muistamaan yhä lisää. Tänä aikana monet heräävät muistamaan rakkauden. Se ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn uskontoon. Olet vapaa seuraamaan omaa totuuttasi...olet aina ollut. Tätä on todellinen vapaus rakkaudessa mitä Jumala on.

Ymmärrä, että usko ei ole tärkein vaan kokemus, rakkauden kokemus. Älä takerru pelkkään uskoon vaan vie "uskosi" kokemuksen tasolle ja synnytät itsesi uudelleen. Ei ole mitään yhtä tietä tulla "uskoon" vaan jokainen kulkee oman tiensä. Pyydä apua Jumalalta (tai mitä nimeä ikinä tahdotkin käyttää) ja näe merkkejä ulkoisesti ja tuntemuksia sisällä johdatuksesta. Sinua autetaan kun pyydät sitä. Kutsu oikeat ihmiset auttamaan matkaasi suurempaan ymmärrykseen ja tietoisuuteen. Laajenna itsesi ymmärtämään ja muistamaan sitä kuka todella olet. Olet rakkaus. Meditoi ja hiljenny kuuntelemaan sisäistä viisauttasi. Toimi sisäisen intuitiosi mukaan. Olet viisas ja tieto on sisälläsi. Herättele itsesi ja synnyt joka hetki uudelleen. Kiitollisuus, rakkaus ja anteeksianto vie sinua eteenpäin. Tunne tunteet loppuun asti. Älä peittele itseäsi vaan anna valosi loistaa yhä kirkkaampana, sillä se valo on suorassa yhteydessä Jumalaan. Olet hyvin rakastettu Jumalan lapsi. Olet aina ollut ja tulet aina olemaan.

Siunausta sinulle, joka olet valmis heräämään ja muistamaan kuka todella olet.
Kaunista matkaa henkisellä tielläsi.

Äänestä

Kiitos kaikille kauniista vastauksistanne. Tunnen vielä melkoista sekavuutta ja pääni on täynnä kysymysmerkkejä.

Sydämessäni kuitenkin tiedän, että en ole vielä kokonainen. Jotain puuttuu. Vaikka näin sanon, en halua olla lainkaan epäkiitollinen perheestäni ja miehestäni, he eivät ole tehneet mitään väärin ja rakastan heitä sydämestäni. Tuntuu väärältä haluta jotain lisää tai jotain muuta. Pelkään, että kuulostan siltä ikäänkuin perheeni ei riittäisi tai olisin joten epäkiitollinen heistä. Siksi ehkä asiasta puhunkin täällä enkä miehelleni. Jonkin verran myös epäröin puhua tästä aiheesta mieheni kanssa. Hän on hyvin skeptinen hengellisten asioiden suhteen.

Jatkan matkaani eteenpäin, pidän teidät rinnallani tietäen, että on joku joka ymmärtää oloni.

Erityiskiitos sinulle "olen minä" äärimmäisen kauniista vastauksestasi. Kirjoituksellasi osuit niin oikeaan kuin kukaan ikinä olisi voinut. Kuvastit tunteitani täydellisen oikein ja sanasi toivat erittäin paljon lohtua. Onneksi kaltaisiasi ihmisiä on olemassa. Rohkaistuin etsimään lisää.... mitä, en tiedä vielä itsekään.

Äänestä
  • Joh, 3:17

    "Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi."

    Äänestä

  • Jotain Jumalasta kirjoitti:

    Joh, 3:17

    "Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi."

    Raamattu on vaikeatajuinen kirja. Oikean ymmärryksen saamiseksi sen opetuksista tulisi lukea ahkerasti Raamattua itseään ja sen selitysteoksia, kuten sanakirjoja, interlineaareja, eri käännösvaihtoehtoja ja kolmiosaista Isoa Raamatun Tietosanakirjaa. Tämän lisäksi on hyvä kuunnella opetussaarnoja eri aiheista. Radiodeissä on ollut vuonna 2006 hyvää Raamatun opetusta, jota ovat tarjonneet rovasti Raimo Mäkelä Suomen Raamattuopistosta ja Jukka Norvanto Raamattu kannesta kanteen ohjelmasarjassa. Monet muutkin ovat kertoneet hyvää sanomaa, joka auttaa meitä pääsemään perille Raamattuun kätketystä pelastuksen sanomasta ja onnellisen elämän ohjeista.

    Raamatun kirjoitukset muodostavat systemaattisen ja ristiriidattoman oppikokoelman elämän eri alueista ja Raamatun omasta ilmoituksesta, joista tärkeimpiä ovat Jeesusta Kristusta koskeva sanoma ja profetiat lopun aikaa koskien. Me elämme ajan merkeistä päätellen viimeisen sukupolven aikaa ennen Kristuksen toista tulemusta. Nyt on erityisen tärkeää valvoa ja pitää kiinni luotettavasta Jumalan sanan opetuksesta.

    Valitettavasti opettajien ja opetuksen joukkoon mahtuu paljon sellaista, mikä ei ole terveiden Kristuksen sanojen mukaista opetusta.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/opit.shtml

    Äänestä

  • Petterin opetukset kirjoitti:

    Jumalan lapsi on jokainen, jossa on Kristuksen Henki – jossa Jumalan Henki asuu. (Room, 8:9.) Jos sinä olet uskonut Kristuksen vereen ja evankeliumin sanaan syntiesi anteeksisaamiseksi, niin sinä olet uskon kautta Jumalan lapsi Kristuksessa Jeesuksessa. (Gal, 3:26)

    "Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." (Heb, 10:14)

    "Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.' " (Joh, 14:6)

    Me emme pysy Jumalan lapsena tekemällä hyviä tekoja ja karttamalla syntiä, sen ansiosta. Tämä kaikki on tosin Jumalan vaikutusta meissä ja armossa kasvamista, mutta meidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään, jotta pysyisimme Kristuksessa. (Tiit, 2:11-14)

    Me pysymme uskon kautta, emme itsemme kautta, emmekä tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi itsestään, ikään kuin pelastuminen olisi omia ansioita eikä armoa ja lahjaa. (Room, 11:20; Efe, 2:8-9; 1Kor, 4:7)

    Äänestä

  • Petterin opetukset kirjoitti:

    Raamattu on vaikeatajuinen kirja. Oikean ymmärryksen saamiseksi sen opetuksista tulisi lukea ahkerasti Raamattua itseään ja sen selitysteoksia, kuten sanakirjoja, interlineaareja, eri käännösvaihtoehtoja ja kolmiosaista Isoa Raamatun Tietosanakirjaa. Tämän lisäksi on hyvä kuunnella opetussaarnoja eri aiheista. Radiodeissä on ollut vuonna 2006 hyvää Raamatun opetusta, jota ovat tarjonneet rovasti Raimo Mäkelä Suomen Raamattuopistosta ja Jukka Norvanto Raamattu kannesta kanteen ohjelmasarjassa. Monet muutkin ovat kertoneet hyvää sanomaa, joka auttaa meitä pääsemään perille Raamattuun kätketystä pelastuksen sanomasta ja onnellisen elämän ohjeista.

    Raamatun kirjoitukset muodostavat systemaattisen ja ristiriidattoman oppikokoelman elämän eri alueista ja Raamatun omasta ilmoituksesta, joista tärkeimpiä ovat Jeesusta Kristusta koskeva sanoma ja profetiat lopun aikaa koskien. Me elämme ajan merkeistä päätellen viimeisen sukupolven aikaa ennen Kristuksen toista tulemusta. Nyt on erityisen tärkeää valvoa ja pitää kiinni luotettavasta Jumalan sanan opetuksesta.

    Valitettavasti opettajien ja opetuksen joukkoon mahtuu paljon sellaista, mikä ei ole terveiden Kristuksen sanojen mukaista opetusta.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/opit.shtml

    On vaikeatajuistakin, evankeliumi itsessään on yksinkertainen.
    Kun saa paljon neuvoja, pää puutuu, eikä enää tiedä mitä uskoa.
    Ensin on puhuttava totta, sitten selvitettävä epäsopu, jos mahdollista.
    Tuttavani juonitteli, päätteli näin etten mistään voi kaikkea tietää, eikä halunnut pyytää anteeksi, usko ei ollut oikeaa näinollen.
    On myös tehtävä Jumalan tahtoa kykyjensä mukaan.

    Äänestä

  • Kiitos Sinulle "Sydameni jaan". Tämä kaikki antaa myös lohtua minulle, sillä minä olen sinä ja sinä olet minä. Syvemmällä tasolla ei ole eroa, kun olemme yhtä, yhteisellä matkalla muistamiseen keitä todella olemme sekä rakkauden ja vapauden kokemiseen.

    Kirjoituksesi resonoi oman tieni kanssa, sillä koin itse juuri noin kuin kirjoitit ja tuli tarve kirjoittaa sinulle jotain mitä olen itse oppinut matkani varrella. Olen iloinen, että kirjoitin ja toimin oman intuitioni mukaan. Se usein palkitsee. Tunnen, että meillä on jotain yhteistä/samankaltaisuutta. Kaikki oli hyvin minullakin (perhe, asunto, auto jne...) ja silti kaipasin jotain mitä en itsekään tiennyt mitä se oli. Kuvasin sitä tyhjyyden tunteeksi. Mutta miten olisin voinutkaan tietää mitä se oli kun olin sen unohtanut. Mutta miten kauniisti sielumme voikaan meitä kutsua muistamaan suurempaa kokonaisuutta, jota olemme...ja olemma aina olleet. Kutsu käy jokaiselle jossain vaiheessa ja se on sielun tasolta tulevaa. Nyt pikku hiljaa olen alkanut muistamaan vaikka alussahan minäkin olenkin, ja se tuo hymyn huulille, se antaa iloa ja lohtua, se näyttää uudet rajattomat mahdollisuudet ja kasvun paikat, se rakastaa ja antaa anteeksi, se on kaikkialla, kaikessa mukana ja minä olen osa sitä. Miten upea matka tämä ihmiselämä! Kiitollisuudella jokaisesta hetkestä voin vain olla kun ajattelen miten tärkeää jokainen hetki on kokemuksineen kaikkineen luokittelemepa ne hyviksi tai pahoiksi, vääriksi tai oikeiksi. Ja kaiken tämän takana on jotain mikä ei luokittele, se vain on ja antaa kaiken rakkauden meille vain koska se on ja vain koska me olemme osa sitä. Muistamalla tuomme kokemuksiimme tämän rakkauden ja vapauden olla sitä keitä todella olemme ja vapaudumme taakoistamme, peloistamme ja erillisyydestämme.

    Tutki lisää tätä "kaipaustasi" (mitä se haluaa sinulle kertoa? Mikä on seuraava askeleesi?) ja alat saamaan vastauksia siitä mihin sinua ollaan johdattamassa. Kulje askel kerrallaan. Et tarvitse tietää päämäärää kun vain tiedät mikä on seuraava mahdollinen askeleesi. Päämäärä on taattu. Ei tarvitse olla huolissaan. Päämäärä on onni. Kuuntele ja toimi ohjauksen mukaan ja alat täyttämään suurempaa tarkoitustasi täällä maan päällä....askel kerrallaan. Muista, matkan teko (=kokemus, kasvu) on yhtä tärkeää ellei tärkeämpääkin kuin päämäärä ("uskoon" tulo).

    Äänestä

  • olen minä kirjoitti:

    Kiitos Sinulle "Sydameni jaan". Tämä kaikki antaa myös lohtua minulle, sillä minä olen sinä ja sinä olet minä. Syvemmällä tasolla ei ole eroa, kun olemme yhtä, yhteisellä matkalla muistamiseen keitä todella olemme sekä rakkauden ja vapauden kokemiseen.

    Kirjoituksesi resonoi oman tieni kanssa, sillä koin itse juuri noin kuin kirjoitit ja tuli tarve kirjoittaa sinulle jotain mitä olen itse oppinut matkani varrella. Olen iloinen, että kirjoitin ja toimin oman intuitioni mukaan. Se usein palkitsee. Tunnen, että meillä on jotain yhteistä/samankaltaisuutta. Kaikki oli hyvin minullakin (perhe, asunto, auto jne...) ja silti kaipasin jotain mitä en itsekään tiennyt mitä se oli. Kuvasin sitä tyhjyyden tunteeksi. Mutta miten olisin voinutkaan tietää mitä se oli kun olin sen unohtanut. Mutta miten kauniisti sielumme voikaan meitä kutsua muistamaan suurempaa kokonaisuutta, jota olemme...ja olemma aina olleet. Kutsu käy jokaiselle jossain vaiheessa ja se on sielun tasolta tulevaa. Nyt pikku hiljaa olen alkanut muistamaan vaikka alussahan minäkin olenkin, ja se tuo hymyn huulille, se antaa iloa ja lohtua, se näyttää uudet rajattomat mahdollisuudet ja kasvun paikat, se rakastaa ja antaa anteeksi, se on kaikkialla, kaikessa mukana ja minä olen osa sitä. Miten upea matka tämä ihmiselämä! Kiitollisuudella jokaisesta hetkestä voin vain olla kun ajattelen miten tärkeää jokainen hetki on kokemuksineen kaikkineen luokittelemepa ne hyviksi tai pahoiksi, vääriksi tai oikeiksi. Ja kaiken tämän takana on jotain mikä ei luokittele, se vain on ja antaa kaiken rakkauden meille vain koska se on ja vain koska me olemme osa sitä. Muistamalla tuomme kokemuksiimme tämän rakkauden ja vapauden olla sitä keitä todella olemme ja vapaudumme taakoistamme, peloistamme ja erillisyydestämme.

    Tutki lisää tätä "kaipaustasi" (mitä se haluaa sinulle kertoa? Mikä on seuraava askeleesi?) ja alat saamaan vastauksia siitä mihin sinua ollaan johdattamassa. Kulje askel kerrallaan. Et tarvitse tietää päämäärää kun vain tiedät mikä on seuraava mahdollinen askeleesi. Päämäärä on taattu. Ei tarvitse olla huolissaan. Päämäärä on onni. Kuuntele ja toimi ohjauksen mukaan ja alat täyttämään suurempaa tarkoitustasi täällä maan päällä....askel kerrallaan. Muista, matkan teko (=kokemus, kasvu) on yhtä tärkeää ellei tärkeämpääkin kuin päämäärä ("uskoon" tulo).

    Korkeampi minäsi/sielusi kutsuu sinua hellästi avautumaan suurempaan ja laajempaan olemiseen. Sen kautta löydät vastauksia esim. siihen miksi olet täällä ja mikä on todellinen elämän tehtäväsi. Saat suuren ilon siitä kun alat toteuttamaan suurempaa suunnitelmaasi, suurempaa elämän kutsuasi (sitä suunnitelmaa jonka kanssa synnyit tänne ja joka on kirjoitettu sisällesi). Elämä on tarkoitettu iloittavaksi, joka hetki, aina syvemmin ja syvemmin. Tämän vuoksi vaikka kaikki olisi ulkoisesti hyvin voimme tuntea sisäistä kaipausta, kun olemme valmiita astumaan uuteen elämään/uuteen kokemiseen/uuteen tietoisuuteen, mutta emme vielä tiedä tätä mitä se uusi on. Se on kaipausta muistamiseen siitä keitä todella olemme ja sen suuremman suunnitelman toteuttamiseen tässä hetkessä ja tässä elämässä. Elämä (sielusi, Jumala) tahtoo että koet itsesi kokonaan, kokonaisuudessa, syvemmin ja syvemmällä tasolla, siksi tunnet kutsun. Olet valmis uuteen kokemukseen, uuteen ymmärrykseen itsestäsi ja elämästä (=Jumalasta). Kokonainen olet aina (mitään ei puutu koskaan...olet täydellinen), mutta tarkoituksesi ihmiskehossa on myös kokea itsesi kokonaisena. Jos et vielä koe (muista) itseäsi kokonaisena ihmiskehossa, vaikka syvemmällä tasolla oletkin kokonainen, on matkan teko vielä kesken, on vielä opittavaa ja muistettavaa siitä kuka todella on. Näin me ihmisinä ja ihmiskuntana henkisesti kasvamme ja laajenemme koko ajan kohden suurempaa tietoisuutta ja suurempaa rakkauden kokemista. Tämä on ihmiskunnan henkinen tie. Sillä tiellä olemme kaikki ja se ei ole sidottu mihinkään tiettyihin sääntöihin/määräyksiin/dogmeihin/pelastajiin/uskontoihin/uskomuksiin/ajatteluun/rituaaleihin yms. Toki voimme ottaa avuksemme rituaaleja tai uskomuksia, jotka tunnemme, että auttavat meitä matkallamme, mutta niihin ei tulisi suhtautua liian vakavasti/liian takertuvasti/perimmäisenä totuutena vaan niistä olisi nautittava sen aikaa kun ne auttavat meitä ja vaihdettava ne paremmin toimiviin kun löydämme sellaisia. Kun tunnemme kutsun taas laajentua ja astua uuteen olisi vanha jätettävä taakse. Vanhasta on helpompi luopua kun ymmärtää että kaikki palvelee vain aikansa ja uusi ja toimivampi on aina olemassa jokaiseen tilanteeseen. Voimme siis aina olla avoimia oppimaan uutta, kasvamaan henkisesti. Mihin tämä kaikki on sidottu on siihen Lähteeseen, mistä me kaikki olemme. Lähteellä on aina antaa meille uutta, luoda meidät uudeksi, jokaisella hetkellä kun olemme siihen valmiita itse. Tulee vain muistaa ja alkaa elää tässä ja nyt ihmiskehossa sen muistamisen kautta. Näin elämä vie meitä eteenpäin....aivan jokaista. Kaikki ovat yhtä rakastettuja...enemmän kuin ikinä osaamme edes kuvitella. Taivas on tässä ja nyt. Taivas on tarkoitus luoda ihmisten kautta maan päälle. Sinä olet osa tätä luomisprosessia. Olet tärkeä osa kokonaisuutta. Ilman sinua ei olisi kokonaisuutta. Näin tärkeä olet! Kun astut omaan voimaasi, alat luomaan tietoisesti taivasta rakkauden tietoisuudesta omalla tavallasi. Vain sinä itse tiedät vastauksen siihen miten taivasta luodaan juuri sinun tavallasi. Sinulla on lahjat ja taidot. Muistamalla kuka todella olet alat käyttämään näitä lahjojasi ja taitojasi joita vain sinulla on. Kenelläkään muulla ei ole samanlaisia lahjoja, sillä ei ole ketään muuta täysin samanlaista. Taivas ei olisi täydellinen ilman sinua ja sinun panostasi sen luomisessa. Astu omaan voimaasi, muita kuka todella olet. Olet paljon enemmän kuin osaat vielä kuvitellakaan.

    Olisi vielä paljon jaettavaa, vinkkejä siihen mitkä olen kokenut hyviksi paikoiksi etsiä tietoa esim. netistä tai kirjoista, joita lukea. Jos haluat voit vaikka kirjoittaa minulle olenmina @email.com.

    Iloa ja valoa matkallesi. Ole luottavainen. Saat vastaukset kaikkiin kysymyksiisi kun aika on kypsä. Nauti tästä hetkestä, jossa voit luottaa siihen, että uusi on syntymässä ja olet lähtemässä uuteen seikkailuun. Elämä tulee yllättämään sinut positiivisesti, se on varmaa!

    Äänestä

"En ymmärrä. Muuttuuko sisälläni jotain? En osaa rukoilla, enkä tiedä kenelle rukoilisin. En tunne Jeesusta, enkä Jumalaa. Allahista puhumattakaan. "

Jos haluat tuntea Jeesuksen, paras apu on minun mielestäni lukea Uusi Testamentti.
Voit myös lukea Jeesuksesta osoitteesta:
http://www.kolumbus.fi/r.berg/kuka_Jeesus_on.html

Minun mielestäni uskoon tuleminen takoittaa sitä, että hyväksyt Jeesuksen opetuksen ja uskot sen, mitä Jeesus opettaa hyvästä ja pahasta tai oikeasta ja väärästä.

Äänestä

Suosittelen että rukoilet suurinpiirtein näin : ''Jumala jos olet elämässä näytä minulle mitä tehdä, tahdon oppia tuntemaan sinut, lähetä joku minun elämääni kertomaan tai paikka minne mennä, haluan oppia tuntea sinut ja että tulisit asumaan minun sydämeeni ja antaan minulle sen rauhan joka minulta puuttuu''.. siis omilla sanoillasi mutta jos tuo kuvaa sinun tilannettasi sitten noin. Uskon ratkaisu on pyytää Jeesusta sydämeen ja antaan synnit anteeksi ja se johtaa pelastukseen. Sinulla on selvästi etsikko aika, jumala kutsuu jokaista ihmistä Raamatun mukaan 2 tai 3 kertaa, kannattaa vastata kun jumala kutsuu Hän pelastaa sinut ja antaa kaiken mitä kaipaat ja vieläkin enemmän .http://www.koemuutos.fi/stoorit/ Tuossa on muutostarinoita ihmisistä jotka on tullut uskoon. Itse kun tulin uskoon en heti kokenut oikeastaan mitään mutta Pyhä Henki kuitenkin tuli sisääni koska huomasin että aloin muuttuun, ja rukouksessa koin Jumalan johtavan minua ja sain suuria rukousvastauksia. Minulla tuli rauha ja pelastusvarmuus, ja sain myös kokea Jumalan läsnäoloa. Oikeasti IHANIA asioita tapahtuu kun uskallat ottaa uskon askeleen Jumala on hyvä. suosittelen myös vapaakirkkoon tai helluntaiseurakuntaan menemistä esimerkiksi, sieltä voi löytyä vastauksia, ei siinä ainakaan mitään menetä!

Äänestä

Jos tahdot päästä Jumalan valtakuntaan ja vanhurskautua mielenlaadultasi.

Äänestä

Kovasti sinua etsijää johdatellaan harhaan.
Nöyryyttä meiltä uskovilta odotetaan ja Jeesuksen tunnustamista ihmisten edessä.
Se tulee silti itsestään, kunhan löydät tien totuuteen, joka on Jeesus.

Itsellänikin oli joskus tyhjä tila, jota täytin maailmallisella menolla, ravintolaa jne.
Hain miestä itselleni, sinulla jo onkin. Oikea mies sitten löytyi eräästä perhekokouksesta, nimittäin Jeesus.
Aikuiset polvistuivat tuolin viereen ja pyysivät rukousta puolestaan. Minäkin, kunhan ensin toiset oli pois... Kysyttiin, uskonko Jeesukseen Jumalan poikana? Nyökkäsin, kun itkin. Luulin jutun menevän pilalle itkun vuoksi, vaan ei mennyt. Herra ei halua muotomenoja, vaan Hänen tahtonsa seuraamista. Hän itse opettaa Raamatussa hiljalleen eteenpäin. Hän tuntee halusi, vaikka sanoja ei vielä olekaan.
Pyydä Jeesus sydämesi Herraksi. Usko se itsellesi ja ala lukea Raamattua uskovan ystäväsi kanssa. Hän taatusti rukoili puolestasi ja jatkaa kanssasi.

Äänestä

Voi kuinka kauniin hellästi "olen minä" on jaksanut kirjoittaa sinulle. On suorastaan hyväilevän pehmeää ytimelle nähdä jonkun kirjoitus näillä sivallusten kanavilla.
Tämä teki hyvää minullekin havaita että syvällisiä eläviä oikeasti on olemassa :)

Noissa kirjoituksissa on ydintä sinulle. Paljolti on kyse varmasti missä tilassa itse olet, mitä kokemuksia olet lapsuudessasi saanut. Sitä kautta löydät peilipintaa sinulle sopivasta tiedosta. Kuuntele ja tunnustele.

Dogmisissa uskonnoissa ja uskomuksissa harvemmin annetaan tilaa kyseenalaistamiseen ja havainnointiin niin kuin täälläkin näkee. Dogmisessa uskossa sinua muka johdatetaan harhaan. Harhaa mielestäni on se ettei syystä tai toisesta katsella ympärille. Sillä monien asioiden summa on löytää vapaa tie KOTIIN. Joillekin ihmisille sopii kuitenkin paremmin tiukat, turvalliset rajat mikä ei sinällään tarkoita sitä että se olisi sinun tai jonkun toisen tie kotiin.

Allah on muuten yhtä kuin Jumala, ei mikään erillinen islamin Jumala vaan
arabian kielinen sanan.

Voit aloittaa vaikka kiittämällä pienen pienistä asioista, sekin on rukoilua. Voit vaikka toivoa valoa jokaisen elävän sydämiin. Voit vain hiljentyä. Kaikki on omalla laillaan rukoilua. Minulle rukoilu ei ole "kauppalistan tekemistä" haluten sitä ja tätä. Ennemminkin olemista hiljaisen nöyryyden tilassa.

Totuus ei ole absoluuttista vaan virran myötä elämistä. Varmaa on kuitenkin muutos. Voit hyväksyä sen tai kapinoida. Siitäkin riippuu se kuinka elämäsi näet.

Tänään näin ja huomenna ehkä toisin sillä lopulta on vain NYT.

Äänestä

Minulla tuli sellainen tunne että minun on pakko vastata sinulle.
Olen itse ollut uskossa Jeesukseen Kristukseen runsaat kaksikymmentä vuotta.

Olen kokenut uskoon tulon hyvin voimakkaasti. Tutustu kotisivuuni
www.jaikal.se jossa kerron uskosta Jeesukseen ja uskoon tulosta sekä
omista kokemuksistani Herran kanssa. Elämä Jeesuksen kanssa
on jännittävää ja antoisaa vaikka kyllä siellä myös itketään ja
kipuillaan. Lue todistuksiani. Kerron näitä kokemuksiani.

Äänestä

Vain Jeesus Kristus on tie Jumalan yhteyteen ja uskoon. Muita höpinöitä ja jaarituksia älä jää kuuntelemaan. Rukoile itse ja voit mennä jonkun uskovaisen luo ja rukoilla yhdessä että uskonsalaisuus kirkastuu sydämessäsi. Voit mennä kristilliin seurkauntiin (varmimmin silunhätäsi ymmärretään esim, helluntai-, tai vapaakirkoissa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sydämeni jaan kirjoitti:

En ymmärrä. Muuttuuko sisälläni jotain? En osaa rukoilla, enkä tiedä kenelle rukoilisin. En tunne Jeesusta, enkä Jumalaa. Allahista puhumattakaan.

Sydän kaipaa jotain, mutta mitä? Pitkään olen miettinyt mitä se on, ja kun puhun uskovaisen ystäväni kanssa asioista, haluan samaa mitä hänellä on.

Olen ihan tyytyväinen elämääni ja onnellinenkin. Minulla on ihana perhe ja mies, rakastan työtäni. Jotain silti tuntuu puuttuvan?

Osaako joku neuvoa minua eteenpäin? Onkohan tämä ollenkaan oikea keskustelupalsta edes kysyä tällaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu