Musta hahmo

Milllla

Moikka. En tiedä mihin olisin tämän keskustelun pistäny kuin tähä aihe alueeseen. Joskus pari kolme vuotta sitten kun olin käymässä nukkumaan ja huoneessa oli suht pimeää(ehkä joitain ääriviivoja pystyi tunnistamaan). Katsoin sängyn jalkapäätyyn ja näin mustan hahmon. Pelästyin todella paljon ja en ole sen jälkeen pystynyt nukahtamaan missään tilanteessa täysin pimeässä huoneessa, vaan aina tarvii olla valoa hieman. Nyt olen alkanut miettiä asiaa että liittyikö näkemäni henkimaailmaan? Itse uskon Jumalaan ja henkimaailmaan ja olisi kiva tietää muiden samankaltaisia kokemuksia ja mielipiteitä asiasta. :)

310

17441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ukkometsonen

      Jumalaan usko ei sinänsä ole väärin, mutta uskot olemattomaan!
      Minäkin uskoin lapsena joulupukkiin, sitä ei koskaan oikaistu, joten jouduin itse ottamaan siitä selvää. Sama pätee Jumalaan, se leima joka luodaan, totuutta ei sitten sanota.

      "Mustille hahmoille" on muutamia selityksiä:

      1. Päihteet tai alkoholi saattaa laukaista reaktion.
      2. Skitsofrendia/ psykoosi
      3. Mielikuvitus.
      4. Hämärässä saattaa nähdä "outoja hahmoja", valojen vääristymiltä.
      5. Tavalliset pelkotilat
      6. Itse Saatana!

      • hetken aavistus

      • raakkuna1

        Olet viisasti varmistamassa tuon kokemuksesi laatua palstalla, kun tiedät että Suomen aito Kansallistietäjä Raakkuna on tavoitettavissa Suomi 24. Niin voin kertoa että tuo hahmo ei ollut todellakaan Enkeli, vaan se oli aito parapsyykkinen henkimaailman kokemus, kun isäsi kuitenkin rakasti sinua aidosti, ja halusi tulla tervehtimään ennen siirtymistään pois läheisyydestäsi kokonaan. Ja voin vielä paljastaa että isäsi on jatkamassa omaa kehitystään, ja kun pidät huolta oman vaelluksesi nuhteettomuudesta, niin elämän luonteeseen kuuluu yhdistää sieluja jotka ovat aidosti rakastaneet toisiaan.

      • iem

        Kyllä se oli varmaan enkeli. Eihän mikään muu musta voi näkyä säkkipimeässä. Uskon itsekkin näkyihin. Pitkän juhlinnan jälkeen näkyy sellaisia karvaisia örkkejö, joilla on sarvet päässä ja silmät kiiluu joka nurkassa, mutta parilla keppanalla ne häipyy.

      • tuonpuoleinen elämä
        hetken aavistus kirjoitti:

        Näyttikö se hahmo yhtään tältä?

        http://i.ytimg.com/vi/zVroFfqE2fM/0.jpg

        Saatan tietää, mistä on kyse.

        kyllä tuonpuoleisesta elämästä ottivat yhteyttä.jos et ole vielä valmis yhteyteen sinun kannattaa valmistautua seuraavaan yhteyteen.saatat olla tuonpuoleisen yhteys henkilö.

      • auta, mörkö tulee!!!
        hetken aavistus kirjoitti:

        Näyttikö se hahmo yhtään tältä?

        http://i.ytimg.com/vi/zVroFfqE2fM/0.jpg

        Saatan tietää, mistä on kyse.

        Mörkö!!!
        Nykyajan lapset vaurioituvat jo vauvoina saadessaan viettää aikaa mm. lapsivideoiden seurassa ilman omien vanhempiensa seuraa,
        vanhempien viettäessä ns. laatuaikaa.

      • EvilCat kirjoitti:

        :D

        Hymy oli nimimerkille: "hetken aavistus"

      • iem kirjoitti:

        Kyllä se oli varmaan enkeli. Eihän mikään muu musta voi näkyä säkkipimeässä. Uskon itsekkin näkyihin. Pitkän juhlinnan jälkeen näkyy sellaisia karvaisia örkkejö, joilla on sarvet päässä ja silmät kiiluu joka nurkassa, mutta parilla keppanalla ne häipyy.

        Kuulemani mukaan ne "mustat hahmot" ovat pahoja henkiä, eli demoneita... tiedä sitten onko vai ei :)

      • ufo

        Joopa joo todellisuudessa se on varmaan unihalvaus joka on aika yleinen.
        Siinä henkilö ei pysty liikkumaan ja saa samalla hallusinaatioita että huoneessa on joku tai joitain muita henkilöitä.
        Monet ufosieppaukset selityy myös tällä.
        Kannataa katsoa lisää vaikka wikipediasta.

      • Korgan
        tuonpuoleinen elämä kirjoitti:

        kyllä tuonpuoleisesta elämästä ottivat yhteyttä.jos et ole vielä valmis yhteyteen sinun kannattaa valmistautua seuraavaan yhteyteen.saatat olla tuonpuoleisen yhteys henkilö.

        Siis aina ennen nukkumaan menoa kannattaa heittää ainakin death ward ja spell turning loitsut. Muutenhan se on aivan herran hallussa mikä olento sinut levon aikana yllättää.

      • EvilCat kirjoitti:

        Kuulemani mukaan ne "mustat hahmot" ovat pahoja henkiä, eli demoneita... tiedä sitten onko vai ei :)

        Kyllä demoneita, jos selitys haetaan henkimaailmasta.

        Mustat hahmot ovat demoneita. Demoni voi ottaa sellaisen kuolleen ihmisen hahmon, joka joutuu helvettiin viimeisellä tuomiolla. (Demoni siis voi ilmestyä tutun kuolleen ihmisen hahmossa tai mustana epämääräisenä hahmona tai olentona jolla on keltainen silma mustalla viirumaisella iiriksellä. Viimeisessä muodossa on syytä rukoilla ja aidolla katumuksella Jeesusta sydämeensä sillä muuten joutuu raadelluksi).

        Rajatilakokemus esim. rytmihäiriön yhteydessä on asia erikseen, silloin voi saada saattajan, jonka paikka tuonpuoleisessa on enkelien maassa.

      • mau4
        Korgan kirjoitti:

        Siis aina ennen nukkumaan menoa kannattaa heittää ainakin death ward ja spell turning loitsut. Muutenhan se on aivan herran hallussa mikä olento sinut levon aikana yllättää.

        niin ei sitä tiedä vaikka se oli rosvo

      • pixi6

        minulla on useita valvontakameran tallentamia kuvia erkoisista olennoista.ykisi pivällä tallentunut haihtuu vain kuin ilmaan ja katoaa.

      • Ei_mainos
        mau4 kirjoitti:

        niin ei sitä tiedä vaikka se oli rosvo

        Hei "ukkometsonen" , aloittaja ja muut. Lukekaa Lisa Williamsin kirja Sielun ikuinen elämä, ja palatkaa sitten kommentoimaan.

      • henkiystävä

        Ihmisen silmässä on ns terävänäköalue, se jolla valoisan aikaan etupäässä katselemme..
        Heti valojen sammuttua sillä menee jonkin aikaa tottua hämärään, jolloin se tyypillisesti näkyy tummempana läiskänä, ikäänkuin tummana hahmona.

      • minä tiedän paremmin
        premiata kirjoitti:

        Kyllä demoneita, jos selitys haetaan henkimaailmasta.

        Mustat hahmot ovat demoneita. Demoni voi ottaa sellaisen kuolleen ihmisen hahmon, joka joutuu helvettiin viimeisellä tuomiolla. (Demoni siis voi ilmestyä tutun kuolleen ihmisen hahmossa tai mustana epämääräisenä hahmona tai olentona jolla on keltainen silma mustalla viirumaisella iiriksellä. Viimeisessä muodossa on syytä rukoilla ja aidolla katumuksella Jeesusta sydämeensä sillä muuten joutuu raadelluksi).

        Rajatilakokemus esim. rytmihäiriön yhteydessä on asia erikseen, silloin voi saada saattajan, jonka paikka tuonpuoleisessa on enkelien maassa.

        Ei vaan demonit ottavat aina valon enkelin hahmon. Ne eivät ikinä ole mustia hahmoja.

      • ristinmerkki
        auta, mörkö tulee!!! kirjoitti:

        Mörkö!!!
        Nykyajan lapset vaurioituvat jo vauvoina saadessaan viettää aikaa mm. lapsivideoiden seurassa ilman omien vanhempiensa seuraa,
        vanhempien viettäessä ns. laatuaikaa.

        Entisajan lapset peloteltiin heti vauvoina möröillä, paholaisilla ja joulupukeilla, niin että vielä aikuisenakin ovat neuroottisia.
        Henkimaailman olennot enkelit menninkäiset ja keijukaiset ovat aivan luonnollisia olentoja jotka kirkko ja uskonnot ovat mustamaalanneet palvelemaan omia harhaoppejaan, joihin jo vauvoina "siunataan" (lue noidutaan).

      • kukapa niistä tietää
        premiata kirjoitti:

        Kyllä demoneita, jos selitys haetaan henkimaailmasta.

        Mustat hahmot ovat demoneita. Demoni voi ottaa sellaisen kuolleen ihmisen hahmon, joka joutuu helvettiin viimeisellä tuomiolla. (Demoni siis voi ilmestyä tutun kuolleen ihmisen hahmossa tai mustana epämääräisenä hahmona tai olentona jolla on keltainen silma mustalla viirumaisella iiriksellä. Viimeisessä muodossa on syytä rukoilla ja aidolla katumuksella Jeesusta sydämeensä sillä muuten joutuu raadelluksi).

        Rajatilakokemus esim. rytmihäiriön yhteydessä on asia erikseen, silloin voi saada saattajan, jonka paikka tuonpuoleisessa on enkelien maassa.

        Tuttavani kertoi, että hän kävi viime syyslomalla lapsuudenmaisemassaan. Hän oli iltapäivällä ajanut hiljaa eräiden talojen ohi ja hän oli selvästi nähnyt, kuinka yhden talon olohuoneessa oli seisonut ihmisen hahmo. Hän sanoi, että hän säikähti aivan hirveästi, kun siinä talossa ei enää asu ketään.

        Hän oli kuvaillut sitten näkemäänsä hahmoa äidilleen ja tämä oli sanonut, että kuvailit sen ihmisen, joka siinä talossa asui. Asukas oli yllättäen kuollut yöaikaan, hänellä oli ollut jotain yövieraitakin silloin paikalla. Tuttavani äiti oli vain rauhallisesti sanonut, että kaitpa lähtijällä olisi ollut vielä ihmisille jotain kerrottavaa että jotain asioita on saattanut jäädä selvittämättä.

      • premiata kirjoitti:

        Kyllä demoneita, jos selitys haetaan henkimaailmasta.

        Mustat hahmot ovat demoneita. Demoni voi ottaa sellaisen kuolleen ihmisen hahmon, joka joutuu helvettiin viimeisellä tuomiolla. (Demoni siis voi ilmestyä tutun kuolleen ihmisen hahmossa tai mustana epämääräisenä hahmona tai olentona jolla on keltainen silma mustalla viirumaisella iiriksellä. Viimeisessä muodossa on syytä rukoilla ja aidolla katumuksella Jeesusta sydämeensä sillä muuten joutuu raadelluksi).

        Rajatilakokemus esim. rytmihäiriön yhteydessä on asia erikseen, silloin voi saada saattajan, jonka paikka tuonpuoleisessa on enkelien maassa.

        Kattelin vaan tuota kanavaa (meillä 91 ) discoverin kanava, niin siellä menee jatkuvasti näitä aave-demoni-kummitus-henkiolento juttuja (perustuvat ihmisten omiin kertomuksiin ja on lavastettu sen mukaan ) Siinä ainakin asiantuntijat väittävät kivenkovaan, että mustat hahmot ovat niitä demoneita ja enkelit eivät ole kuolleita ihmisiä, eikä myöskään demonit.

        Ei mulle kannata sitten alkaa tuosta väittelemään :D koska kerroin tässä vaan sen, mitä itse olen TV- tä nähnyt ja muuten kuulut... ns. asiantuntijoiden väittämän.

        Mut mistä sen tietää, mitä mikin on ja onko yleensä oikeasti varmasti edes mitään. Itse ainakin ainakin toivon, että jotakin olisi ja sitä hyvää ainakin :)

      • raakkuna1

        Olet viisasti varmistamassa tuon kokemuksesi laatua palstalla, kun tiedät että Suomen aito Kansallistietäjä Raakkuna on tavoitettavissa Suomi 24. Niin voin kertoa että tuo hahmo ei ollut todellakaan Enkeli, vaan se oli aito parapsyykkinen henkimaailman kokemus, kun isäsi kuitenkin rakasti sinua aidosti, ja halusi tulla tervehtimään ennen siirtymistään pois läheisyydestäsi kokonaan. Ja voin vielä paljastaa että isäsi on jatkamassa omaa kehitystään, ja kun pidät huolta oman vaelluksesi nuhteettomuudesta, niin elämän luonteeseen kuuluu yhdistää sieluja jotka ovat aidosti rakastaneet toisiaan.

      • milllla
        iem kirjoitti:

        Kyllä se oli varmaan enkeli. Eihän mikään muu musta voi näkyä säkkipimeässä. Uskon itsekkin näkyihin. Pitkän juhlinnan jälkeen näkyy sellaisia karvaisia örkkejö, joilla on sarvet päässä ja silmät kiiluu joka nurkassa, mutta parilla keppanalla ne häipyy.

        en juo alkoholia..

      • Mörkö :D

      • Lierukkainen

      • Juuri näin...
        tuonpuoleinen elämä kirjoitti:

        kyllä tuonpuoleisesta elämästä ottivat yhteyttä.jos et ole vielä valmis yhteyteen sinun kannattaa valmistautua seuraavaan yhteyteen.saatat olla tuonpuoleisen yhteys henkilö.

        Nimimerkki tuonpuoleinen elämä:

        Mistä tiedät, että tämä oli hahmo tuonpuoleisesta? Et luule, vaan tiedät? Mitä jos se olikin ensioire psyykkisestä sairaudesta, ja sinä ohjaat aloittajaa kauemmas ja kauemmas lääketieteellisen avun piiristä (ei osaa ajatella tarvitsevansa apua, vaan odottaa vain enemmänkin näkyjä tulevaksi).

        Jos osaat perustella varmalla tiedolla, niin sitten kaikki ok. Muutoin olet aika sydämetön ihminen. Tai trolli, tosin sydämetöntä sekin tällaisen asian kanssa.

      • kölli
        premiata kirjoitti:

        Kyllä demoneita, jos selitys haetaan henkimaailmasta.

        Mustat hahmot ovat demoneita. Demoni voi ottaa sellaisen kuolleen ihmisen hahmon, joka joutuu helvettiin viimeisellä tuomiolla. (Demoni siis voi ilmestyä tutun kuolleen ihmisen hahmossa tai mustana epämääräisenä hahmona tai olentona jolla on keltainen silma mustalla viirumaisella iiriksellä. Viimeisessä muodossa on syytä rukoilla ja aidolla katumuksella Jeesusta sydämeensä sillä muuten joutuu raadelluksi).

        Rajatilakokemus esim. rytmihäiriön yhteydessä on asia erikseen, silloin voi saada saattajan, jonka paikka tuonpuoleisessa on enkelien maassa.

        Tai saataja vie helvettiin.Ihminen ei tutkimusten ja havaintojen mukaan muista pahoja kuolemanrajakokemuksiaan.

      • Anonyymi
        ufo kirjoitti:

        Joopa joo todellisuudessa se on varmaan unihalvaus joka on aika yleinen.
        Siinä henkilö ei pysty liikkumaan ja saa samalla hallusinaatioita että huoneessa on joku tai joitain muita henkilöitä.
        Monet ufosieppaukset selityy myös tällä.
        Kannataa katsoa lisää vaikka wikipediasta.

        NIIMPÄ itsekkin uskon tohon

    • ottoalli

      Meidän Herramme,Jeesus Kristus , lihansa päivinä paljasti sen mikä ei näy. Hänhän ajoi ulos pahoja henkiä ihmisistä. Eli niitä on .

      Jos haluat nukkua yösi rauhassa , lue vaikka Isä meidän - rukous ja Herran siunaus. Pyri välttämään kaikkea minkä tiedät synniksi.

      Kerronpa oman , vähän samanmoisen tapahtuman vuosikymmenten takaa. Olin Seinäjoella hotellihuoneessani kun outo hahmo hyökkäsi mun kimppuuni. Kun makasin lattialla muistui mieleeni rukoilla. Sanoin ääneen : Jeesus auta !
      Siihen loppui se hyökkäys kuin seinään. Nousin ylös, eikä huoneessa ollut ketään muuta. Se oli sielunvihollisen hyökkäys.

      Tänään olen kiitollinen että pikkupoikana sain käydä evlut srk;n poikakerhossa ,jossa kuulin evankeliumia. Siellä kerrottiin Jeesuksesta. Tuosta Seinäjoen tapahtumasta ei mennyt montaa kuukautta kun minusta tuli syntinen mies ja sain armon tulla uskoon, syntien anteeksiantamukseen. Siitä lähtien olen ollut Jeesuksen oma ja seurannut Häntä.

      Siis , kaupparatsusta Jeesuksen seuraajaksi.

      Lopuksi suosittelen osallistumista oman seurakuntasi tilaisuuksiin. Saat kristittyjä ystäviä, jotka rukoilevat puolestasi . "Vanhurskaan rukous voi paljon ,kun se on harras "

      Ton ylläolevan ateistin jutun voit jättää omaan arvottomuuteensa. Hän aikanaan vastaa kirjoituksistaan. Niinkuin huomaat, sinusta taistellaan. Mielipiteitä sataa molemmilta puolilta.

      Se , että Jeesus - nimessä sielunvihollinen väistyy , johtuu siitä että meidän Herramme Jeesus Kristus voitti kaikki pahanvallat Golgatalla .Sentakia Hän on ainut suoja meille ihmislapsille pahan hyökkäyksiä vastaan.

      Kelpaa varmaan sinullekin.

      Siunausta elämääsi !!! ja muista , Jeesus rakastaa sinua .

      • huh mikä stoori

        Hei, tarvit apua! siis ihan oikeesti! Sairastat psykoosia!!!!

      • ottoalli
        huh mikä stoori kirjoitti:

        Hei, tarvit apua! siis ihan oikeesti! Sairastat psykoosia!!!!

        Vai vielä psykoosi. Melkoisia syytöksiä täällä lentää. Mutta annan anteeksi.

        Neuvoisin että vaivautuisit lukemaan Uutta testamenttia , mitä meidän Herramme teki kansan keskuudessa. Yksi silmiinpistävistä asioista on nimenomaa pahojen henkien riivaamien vapauttaminen. Melkein joka sivulla.

        Syytätkö myös meidän Herraamme Jeesusta Kristusta, kun tuollaisia diaknooseja teki ?

        Eikö se todista , että Jumala halusi näyttää sen kehyksen jossa ihmiskunta elää.

        Sinä olet 2000 vuotta kehityksestä jäljessä.

        Päivitä ihmeessä , seurakunnassa.

      • Normaalia
        huh mikä stoori kirjoitti:

        Hei, tarvit apua! siis ihan oikeesti! Sairastat psykoosia!!!!

        Höh. Tuo on ihan tavallista uskovaisten puhetta. Tällaista kuunnellut koko lapsuuden ja vieläpä koko seurakunnan verran. Sairastaako koko seurakunta useampi sata henkilöä psykoosia?

      • ...
        ottoalli kirjoitti:

        Vai vielä psykoosi. Melkoisia syytöksiä täällä lentää. Mutta annan anteeksi.

        Neuvoisin että vaivautuisit lukemaan Uutta testamenttia , mitä meidän Herramme teki kansan keskuudessa. Yksi silmiinpistävistä asioista on nimenomaa pahojen henkien riivaamien vapauttaminen. Melkein joka sivulla.

        Syytätkö myös meidän Herraamme Jeesusta Kristusta, kun tuollaisia diaknooseja teki ?

        Eikö se todista , että Jumala halusi näyttää sen kehyksen jossa ihmiskunta elää.

        Sinä olet 2000 vuotta kehityksestä jäljessä.

        Päivitä ihmeessä , seurakunnassa.

        Kuka haluaa sun anteeksi annon?

      • Kaupparatsu

        Hieman särähti, kun luin kirjoituksestasi lauseen "Siis, kaupparatsusta Jeesuksen seuraajaksi."

        Edustavatko ne jotenkin toistensa äärilaitoja sinun mielestäsi? Itse olen ns. kaupparatsu, ts. paatunut ja syntinen, jos oikein ymmärsin?

        En ole ns. uskovainen, mutta tavallinen perus-kristitty kuitenkin. Varmasti teen ja kadunkin syntejäni, kuten meistä jokainen, mutta en koe, että olisin ammattini vuoksi jotenkin keskimääräistä syntisempi, jos en synnittömämpikään. Voitko itse heittää sen ensimmäisen kiven?

        Mitä ammattia itse rupesit harjoittamaan, kun pääsit synneistäsi...?

        Kaikella kunnioituksella vakaumustasi kohtaan!

        Kaupparatsu

      • mörkö
        Normaalia kirjoitti:

        Höh. Tuo on ihan tavallista uskovaisten puhetta. Tällaista kuunnellut koko lapsuuden ja vieläpä koko seurakunnan verran. Sairastaako koko seurakunta useampi sata henkilöä psykoosia?

        Uskon,
        ettei mikään yliluonnolliseen ( kirjoitin ensin vahingossa : ylionnelliseen) uskominen ole normaalia.

      • sigearski

        Onko skitsofrenia paha henki vai sairaus? Jos on paha henki, silloin myös flunssakin on pahojen henkien aikaansaannosta ja tarvitsee ihmeparantajan joka noituu pahat henget naapurin sikalaan.

      • tykkäsin

        ihana teksti!

      • aavetar
        mörkö kirjoitti:

        Uskon,
        ettei mikään yliluonnolliseen ( kirjoitin ensin vahingossa : ylionnelliseen) uskominen ole normaalia.

        Toivon,
        että kaikki olisi normaalia.

      • Valkoinen hahmo
        Normaalia kirjoitti:

        Höh. Tuo on ihan tavallista uskovaisten puhetta. Tällaista kuunnellut koko lapsuuden ja vieläpä koko seurakunnan verran. Sairastaako koko seurakunta useampi sata henkilöä psykoosia?

        Eivät varmaankaan ole psykoosissa, mutta "joukossa tyhmyys tiivistyy" -sanonta pitää paikkansa muissakin joukoissa kuin uskovaisissa.

        "Kuta enemmän me todistelemme uskomme oikeutusta, sitä ahdasmielisemmiksi tulemme, kuten kaikki uskonlahkot todistavat." (Lin Jutang)

      • aavistelen
        sigearski kirjoitti:

        Onko skitsofrenia paha henki vai sairaus? Jos on paha henki, silloin myös flunssakin on pahojen henkien aikaansaannosta ja tarvitsee ihmeparantajan joka noituu pahat henget naapurin sikalaan.

        Olen lukenut että kaikki sairaus on ihmisen itsensä aiheuttamaa. Voi olla että jos emme ymmärrä todellista rakkautta, niin sitten elämme jossakin valheessa. ikäänkuin ulkopuolisena. emmekä huomaa aiheuttavamme istellemme ongelmia. Mene ja tiedä

      • Antti
        aavistelen kirjoitti:

        Olen lukenut että kaikki sairaus on ihmisen itsensä aiheuttamaa. Voi olla että jos emme ymmärrä todellista rakkautta, niin sitten elämme jossakin valheessa. ikäänkuin ulkopuolisena. emmekä huomaa aiheuttavamme istellemme ongelmia. Mene ja tiedä

        Lähes kaikkien sairauksien syyt on nykyään jo onnistuttu selvittämään, ja suurin osa niistä ei ole millään tavoin ihmisten itsensä aiheuttamia. Täytyy olla melkoinen pölvästi, jos menee esittämään totuutena jotain tuollaista, että kaikki sairaus olisi muka ihmisen itsensä aiheuttamaa.

        Skitsofreniakin on seurausta sille altistavista perintötekijöistä ja aivojen kehittymisestä niin, että ne alkavat toimia virheellisesti. Psykoottiset oireet voi toki laukaista esim. stressaava elämäntilanne, päihteet tms., mutta jos skitsofrenia puhkeaa, se on ollut jo valmiiksi piilevänä, muuten se ei puhkea (huomautan, että päihdepsykoosi on täysin eri asia kuin skitsofrenia, ja mikäli aivot ovat normaalit se menee automaattisesti ohi). Skitso itse ei voi tehdä sille juuri muuta kuin syödä lääkkeensä, jotka pitävät yliaktiivisesti toimivat aivojen osat kurissa. Mikään "todellisen rakkauden ymmärtäminen", terveelliset elintavat tms. ei sitä paranna, vaikka toki elintavoilla jossain määrin on vaikutusta terveydentilaan ja ne voivat lääkityksen ohessa edesauttaa psykoottisenkin oireilun välttämistä.

      • ottoalli
        Kaupparatsu kirjoitti:

        Hieman särähti, kun luin kirjoituksestasi lauseen "Siis, kaupparatsusta Jeesuksen seuraajaksi."

        Edustavatko ne jotenkin toistensa äärilaitoja sinun mielestäsi? Itse olen ns. kaupparatsu, ts. paatunut ja syntinen, jos oikein ymmärsin?

        En ole ns. uskovainen, mutta tavallinen perus-kristitty kuitenkin. Varmasti teen ja kadunkin syntejäni, kuten meistä jokainen, mutta en koe, että olisin ammattini vuoksi jotenkin keskimääräistä syntisempi, jos en synnittömämpikään. Voitko itse heittää sen ensimmäisen kiven?

        Mitä ammattia itse rupesit harjoittamaan, kun pääsit synneistäsi...?

        Kaikella kunnioituksella vakaumustasi kohtaan!

        Kaupparatsu

        Miksi sinulla särähti ?

        Kauppahommia saatan tehdä vieläkin , vaikka olenkin jo eläkkeellä.

        Kysyt , ovatko ne toistensa äärilaitoja ? Ei sitä pidä ymmärtää väärin. Yhtähyvin olisin voinut olla jossain muussakin ammatissa. Yleensä kun joku tulee uskoon , hän on jossakin ammatissa.

        Se että on kaupparatsu ei merkitse sitä että ihminen on syntisempi kuin muut. Se on vaan yksi ammatti muiden joukossa. Minun tehtäväni ei ole heitellä kanssaihmisiä kivillä , vaan johdattaa heitä Herramme yhteyteen. Eihän meistä tule enempää kuin armahdettuja syntisiä.

        Kysyt , mitä ammattia ryhdyit harjoittamaan ? Jatkoin kauppahommissa.

        Kun reissaat , käyppä kristittyjen liikemiesten illallistilaisuuksissa. stelk.fi
        Kun menet sinne , huomaat olevasi omiesi joukossa.

        Siunausta elämääsi ja hyviä kauppoja.

      • ottoalli
        sigearski kirjoitti:

        Onko skitsofrenia paha henki vai sairaus? Jos on paha henki, silloin myös flunssakin on pahojen henkien aikaansaannosta ja tarvitsee ihmeparantajan joka noituu pahat henget naapurin sikalaan.

        Mitenkä voi olla skitsofreniasta kysymys kun oireet puuttuvat. Käsitykseni mukaan ko. sairastava oireilee päivittäin.

        Kovin heppoisin perustein ihmisiä leimataan .

        Kuin pöllejä savotalla.

      • klopp23

        Vastaavanlainen henkilökohtainen kertomus , kuin tuo Seinäjoen hotellisssa tapahtunut , kuultiin Radio Deissä viime keskiviikkona . Taisi olla onewaymission ohjelma. ( 23/1-13.)
        Mieshenkilö selviytyi hyökkäyksestä Jeesusta apuun pyytäen. Senjälkeen hän hakeutui seurakuntaan jossa uskonelämä aukesi hänelle.

        Kuinka tärkeää onkaan lasten pyhäkoulutyö sekä nuorisotyö seurakunnissa , että syntyy valmius tuollaiseen tilanteeseen.

        Käsittääkseni ovat harvinaisia , mutta niitäkin näkyy olevan.

        Ihana todistus! Juuri näin. Olen kiperässä tilanteessa huutanut muiden läsnäollessa "Jeesus Kristus, auta! “Sain avun ja läsnäolleet olivat syvästi vaikutettuja. Turvataan Jeesukseen ja kartetaan pahuutta. Sydän puhtaaksi. Jätä tosiaan ivailevat, epäuskoiset kommentit omaan arvoonsa. Jumala rakastaa heitäkin ja kutsuu meitä kaikkia Jeesuksen sovitustyön kautta pelastukseen. Kerran saamme nähdä Vapahtajamme, ihanaa. Taivaassa tavataan <3

      • Anonyymi

        Nyt kauppamatkustaja korkki kiinni!

    • totuus kirvelee

      Milllla, tiesitkö että ihmisen aivot ovat kehittyneet vuosituhansien aikana sellaisiksi, että ne pyrkivät löytämään kaikista muodoista ja kuvioista sen tiedon, että jos siellä seassa vain sittenkin lymyilisi ihminen.

      Siksi pystyt löytämään vaikkapa tapetin koukeroista, lattialaattojen kupruista tai pilvenhattaroista ihmiskasvoja kun vain yrität.

      Samasta syystä saatat joskus tunnistaa väärin jonkun muodon ihmismäiseksi. Jos näin sattuu käymään jossain "muutenkin jännässä" tilanteessa (sinun kohdallasi pimeässä) saattaa tilanne tuntua pelottavalta.

      Se on ihan luonnollista ja sille on luonnollinen selitys. Mitään henkiolioita tai muita mielikutuksen ja satujen hahmoja tuon ilmiön selittämiseksi ei tarvita.

      • ottoalli

        totuus kirvelee

        juttusi on ihan perästä. Seurakunnissa ympäri suomea on ihmisiä, joista on rukouksella ajettu ulos pahoja henkiä ja ovat päässeet vapauteen.

        Mene seurakuntiin kyselemään , onko perää ? Näyttöä löytyy.

        Sentähden koska olet ihan pihalla näistä alueista, miksi eksytät ihmisiä ?

        Muista , sinä vastaat omista kirjoituksistasi.

      • foksmalder

        Niin itsesuggestio ja vahvistusharha varsinkin uskonnollisessa kontekstissa ovat hyvin vahvoja ilmiöitä.

    • tempmil

      Minut pelotti suihkussa ollessani kookas musta miehen hahmo, se näkyi hetken ajan ja sen mukana oli sellainen pahuuden tunne etten ollut ennen kokenut. Ovi oli lukossa eikä siellä ollut ketään muuta kun sinne menin. Huitaisin sitä lattialastalla varmuuden vuoksi ja se kaikkosi. Jonkin aikaa näin mielessäni siitä hengestä asioita, se oli ollut paha mies eläessään, tehnyt hirveyksiä. Aikansa se minua kiusasi - tuli huoneeseen yöaikaan kun nukuin. Se liikkui vain pimeällä tai hämärässä niinkuin suihkuhuoneessa oli. Sitten se ymmärrykseni mukaan kohtasi loppunsa, eikä se enää ole keskuudessamme. Enkeli se ei ollut, vaan kuolleen miehen henki.

      • ottoalli

        Luin mielenkiintoisen elämänkerran. Se kertoi evankelista Eero Kaumin elämästä. Kirjan nimi on muistaakseni " NYT ELÄN ".
        Hän kertoo olleensa Turun ev.lut. srk;n nuoriso-ohjaajana ja oliko se rippileiri. Jossain vaiheessa Kaumi oli nähnyt jonkun rakennuksen vierustalla mustan mieshahmon.
        Hän tulkitsi asian heti niin että nyt on sielunvihollinen yrittämässä häirintää leiriä kohtaan.
        En muista kuinka se tilanne jatkui, mutta kiinostunut voi lukea tuosta kirjasta.
        Kirjastosta voi löytyä. Tai kustantajalta :Ev.lut.Herätysseura, Suolahti

        Samaisessa kirjassa Kaumi kertoo tapauksesta jossa perheensä pieni vauva koki kätkytkuoleman. En kerro enempää. Lue itse. Se on huikea todistus Jumalan voimasta.

        Mahtava kirja. Suosittelen.

        Vaikka tässä ketjussa saattaa olla pelottavia elementtejä , rohkaisen sinua olemaan rauhallisin mielin sillä meillä on elävä Jeesus Kristus, joka voitti kaikki pimeyden vallat.
        Siksi käännä katseesi voittajaan, Kristukseen Jeesukseen, etsi Häntä , rukoile Häntä elämäsi Herraksi ja kun löydät, pidä seurakunta yhteys ja elä vapaata, onnellista elämää sitä tietä, jonka Hän sinulle viitoittaa.

        Silloin olet suojattu.

        "Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä sillä Hän pitää teistä huolen"

        Silloin unesi on makea ja taivaan enkelit suojaavat sinua .

        ps. Eivät nämä mustat miehet ole mitään kuolleen miehen henkiä, vaan perkeleenvaltapiiriin kuuluvia pahoja henkiä.

        Olen kylläkin jo Jumalan viitoittamalla tiellä, enkä eksyksissä. Täällä on tehty kuolleiden tuomioihin liittyvää henkistä työtä jo pari vuotta, ja näinollen niitä on täällä vilisemällä. Käsitellään niiden oikeusasiat jotta menevät sitten päämääräänsä täältä. Sen kuolleen miehen, joka todellakin oli perkeleen valtapiiriin kuuluva paha mies, asia tuli käsittelyyn minulle ja sen loppuun vieminen (saattohoidoksi kutsumme) oli synkkää touhua, mutta lopulta se meni kuolemaansa ja ei ole keskuudessamme enää.

        Älä ole huolissasi, tätäkin työtä jonkun on tehtävä ja minä teen sitä Jumalan opastuksella. En siis huuhaile kuvitelmissani niinkuin moni tätä lukeva tulee luulemaan ... Yöni nukun turvallisesti tietäen että minulla on ikuinen elämä vaikka mitä henkiä eteeni tupsahtelisikin. Jos jotkin henkivallat ovat minua kiusanneet ne ovat huorahenget jotka sotivat minua vastaan. Tuntuvat luulevan että se riippuu minusta joutuvatko ne tulimereen vai eivät. Meiton niin moneksi ...

      • hir3
        ottoalli kirjoitti:

        Luin mielenkiintoisen elämänkerran. Se kertoi evankelista Eero Kaumin elämästä. Kirjan nimi on muistaakseni " NYT ELÄN ".
        Hän kertoo olleensa Turun ev.lut. srk;n nuoriso-ohjaajana ja oliko se rippileiri. Jossain vaiheessa Kaumi oli nähnyt jonkun rakennuksen vierustalla mustan mieshahmon.
        Hän tulkitsi asian heti niin että nyt on sielunvihollinen yrittämässä häirintää leiriä kohtaan.
        En muista kuinka se tilanne jatkui, mutta kiinostunut voi lukea tuosta kirjasta.
        Kirjastosta voi löytyä. Tai kustantajalta :Ev.lut.Herätysseura, Suolahti

        Samaisessa kirjassa Kaumi kertoo tapauksesta jossa perheensä pieni vauva koki kätkytkuoleman. En kerro enempää. Lue itse. Se on huikea todistus Jumalan voimasta.

        Mahtava kirja. Suosittelen.

        Vaikka tässä ketjussa saattaa olla pelottavia elementtejä , rohkaisen sinua olemaan rauhallisin mielin sillä meillä on elävä Jeesus Kristus, joka voitti kaikki pimeyden vallat.
        Siksi käännä katseesi voittajaan, Kristukseen Jeesukseen, etsi Häntä , rukoile Häntä elämäsi Herraksi ja kun löydät, pidä seurakunta yhteys ja elä vapaata, onnellista elämää sitä tietä, jonka Hän sinulle viitoittaa.

        Silloin olet suojattu.

        "Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä sillä Hän pitää teistä huolen"

        Silloin unesi on makea ja taivaan enkelit suojaavat sinua .

        ps. Eivät nämä mustat miehet ole mitään kuolleen miehen henkiä, vaan perkeleenvaltapiiriin kuuluvia pahoja henkiä.

        Sehän oli varmaan eräs "Turun hiiparina" tunnettu mies, kyllä poliisit sen tuntee..

      • Tola oo ällö

        No ethän sää väärässä ole, en minäkään ole säkkipimeässä nähnyt kuin mustaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin paholaiset. Onneksi löysin valokatkaisimen, heti tuli 3 enkeliä kattoon ja pimeys oli poissa.

        Ai meillä on elävä Jesse jossain? No hei kuule kerro heti missä niin ei tarvi etsiä! Mulla ois pari kysymystä, kuten kaikilla muillakin.
        Jaa voitti kaikki pimeyden vallat? Miksi ne sitten aloittajaa riivaa? Ja mua vaikka olen joskus käynyt kirkossa ja rukoillutkin: ei auttanut. Nykyään en kuulu kirkkoon ja voin hieman paremmin, olen 184e rikkaampi!!

        Sairaita pervoja/skitsoja koko lahko täynnä. Tai siis kaikki lahkot.
        Myy 12v tyttösi vaimoksi 55v Abdulahille, myy nyt niin saat 4 kamelia! Mutta katso ettei nilkka vilahda, kivittävät kuoliaaksi. Se on Jumalan tahto.

        Uskontonne ovat samasta lähteestä ja yhtä surkeita esityksiä.

      • tosi uskovainen
        ottoalli kirjoitti:

        Luin mielenkiintoisen elämänkerran. Se kertoi evankelista Eero Kaumin elämästä. Kirjan nimi on muistaakseni " NYT ELÄN ".
        Hän kertoo olleensa Turun ev.lut. srk;n nuoriso-ohjaajana ja oliko se rippileiri. Jossain vaiheessa Kaumi oli nähnyt jonkun rakennuksen vierustalla mustan mieshahmon.
        Hän tulkitsi asian heti niin että nyt on sielunvihollinen yrittämässä häirintää leiriä kohtaan.
        En muista kuinka se tilanne jatkui, mutta kiinostunut voi lukea tuosta kirjasta.
        Kirjastosta voi löytyä. Tai kustantajalta :Ev.lut.Herätysseura, Suolahti

        Samaisessa kirjassa Kaumi kertoo tapauksesta jossa perheensä pieni vauva koki kätkytkuoleman. En kerro enempää. Lue itse. Se on huikea todistus Jumalan voimasta.

        Mahtava kirja. Suosittelen.

        Vaikka tässä ketjussa saattaa olla pelottavia elementtejä , rohkaisen sinua olemaan rauhallisin mielin sillä meillä on elävä Jeesus Kristus, joka voitti kaikki pimeyden vallat.
        Siksi käännä katseesi voittajaan, Kristukseen Jeesukseen, etsi Häntä , rukoile Häntä elämäsi Herraksi ja kun löydät, pidä seurakunta yhteys ja elä vapaata, onnellista elämää sitä tietä, jonka Hän sinulle viitoittaa.

        Silloin olet suojattu.

        "Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä sillä Hän pitää teistä huolen"

        Silloin unesi on makea ja taivaan enkelit suojaavat sinua .

        ps. Eivät nämä mustat miehet ole mitään kuolleen miehen henkiä, vaan perkeleenvaltapiiriin kuuluvia pahoja henkiä.

        onko kirjan pääosassa sama saarnamies joka teki pari konkkaa piikkiössä? sama kirkonmies jätti salossa maksamatta vuoden vuokrat? voik olla tottakaan?
        kaikkea sitä painetaankin jos näin?

    • totuus kirvelee

      Nimimerkki "ottoalli" kirjoittaa arvotonta roskaa. Tässä perustelut:

      1. Hän väittää että "Seurakunnissa ympäri suomea on ihmisiä, joista on rukouksella ajettu ulos pahoja henkiä". Kuitenkaan koskaan ikinä missään ei ole saatu mitään tieteellistä näyttöä pahojen tai hyvien henkien olemassaolosta. Epäilemättä seurakunnista löytyy ihmisiä jotka väittävän kokeneensa monenlaisia yliluonnollisia ilmiöitä. Osa näistä väittäjistä saattaa jopa itse uskoa omiin tarinoihinsa. Se ei kuitenkaan tarkoita että ne ne tarinat olisivat totta.

      2. Ottoalli kirjoittaa että olen aivan pihalla ja vastaan kirjoituksistani. Tottakai vastaan kirjoituksistani, mutta en todellakaan millekkään yliluonnollisille kuolemanjälkeisille tuomareille, joihin tässä nyt ilmeisesti yritetetään viitata. On suorastaan halveksuttavaa yrittää taivuttaa ihmisiä oman satuihin perustuvan maailmankatsomuksen taakse pelottelemalla muita ihmisiä kuoleman jälkeisillä kauheuksilla. Häpeä jos osaat.

      On erittäin surullista että suhteellisen sivistyneessä maassa, jossa on hyvä peruskoulutus tarjolla maksutta kaikille on silti sankoin joukoin ihmisiä, jotka kituvat läpi elämänsä taikauskojen kahleissa. Ajatelkaa, miten paljon helpompi on elää jos ei tarvitse pelätä joka varjossa piileskelevän riivajaisia tai sielunvihollisia. Ajatelkaa, jos ei tarvitse hävetä omaa itseään jonkin pilventakana tiirailevan mielikuvistusisän silmissä.

      • mörkö

        Edellisille:
        jos oma henkinen tasapaino ja lapsuuden ihmissuhteet (rakkauden puute? )eivät ole ihan kunnossa, voi epäilemättä nähdä ja kuulla monenlaisia asioita, mitkä eivät välttämättä ole ollenkaan totta. Psykiatri voisi hoitaa monia pappeja paremmin.

    • Milllla

      Mielenkiintosii kommentteja. Pakko ny lisätä tähä et en oo mikää yltiö uskovaine, mut kumminki haluun uskoa näihi asioihi. :)

      • ottoalli

        En o minäkään mikään yltiö uskovaine , vaan jalat maassa ja sydän taivaassa tässä mennään.

        Toivottavasti jotain selvisi. Jatkossa , käännä katseesi Jeesukseen , lue Jumalan Sanaa ,Raamattua. Älä enää kaivele pirun tekosia . Se on raskasta.

        Evankeliumin karavaani kulkee ja rakkikoirat haukkuu .

        Siunausta Milllla jouluusi !

      • fhbdfg

      • ottoalli
        fhbdfg kirjoitti:

        Oho, kirjoitusvirhe linkissä. Tää oikein:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus

        Selvyyden vuoksi , se mitä tapahtui Seinäjoen hotellissa , oli alkuillasta. En siis ollut vielä nukkumassa.

        No, samapa tuo näille , jotka ei usko Jumalaan , eikä paholaisen olemassaoloon.

        Kohta joku "liikaalukenut" taas keksii mielestään pomminvarman selityksen

        Mutta ottoalli panee nyt pisteen perään ja lähtee halkoja pilkkomaan. Ulkona -16.

      • Milllla

      • Milllla

      • Albedo

        10-20c. pakkanen on paras keli halkojen ja klapien hakkuuseen, ei tule niin helpolla hiki ja puu halkeaa melkein hipasusta. Mitä kirvestä muuten käytät, minä en saa tuntumaa tuohon fiskarsiin, se kun on niin ohut-teräinen ja tuppaa jäämään kiinni puuhun, bilnäsiläinen ja pitkäteräinen sepäntekemä on käytössä.

        Isämeidän rukous auttaa ja poistaa "näkyjä" jos ei niitä halua katsella.

      • ottoalli
        Albedo kirjoitti:

        Kyllä se on Fiskarsin iso halkaisukirves. Mahtava peli.

        Olen samaa mieltä , isä meidän on voimallinen rukous vaikka iltarukoukseksi . Ja miksei olisi , onhan se Jumalan Sanaa.
        Kyllä siitä huoneesta sielunvihollinen väistyy , missä vaikka hiljaisella äänellä tuo rukous lausutaan.

        Ja tiedä vaikka unenlaatu paranisi , vaikka ei unia näkisikään , pääasia että nukkuu hyvin.

        Tuolla terveys - henkinen hyvinvointi - masennus, siellä on pitkä ketju unihäiriöistä. Pistin sinne tosikertomuksen eräästä kirkkoherrasta , joka kärsi pitkään unettomuudesta.
        Jotenkin koomista siinä oli se että haki apua pitkin maata ns.asiantuntijoilta , eikä mikään auttanut

        Apu tuli " omasta talosta " , kun erään toisen srk:n khra rukoili puolestaan.

        Käyppä lukasemassa

      • 456kl
        Milllla kirjoitti:

        emmääkää nukkunu sillon vielä, vaan olin hereillä..

        Joo ullakin todella samanlainen kokemus sängyn päädyssä oli hahmo kylläkin kirkas läpikuultava kasvot olisellaiset kuin koko maailma olisi peilannut niistä hullulta kuulostaa mutta kans pelkään mennä nukkuu monesti yksin. Tässä mun tapauksessa joku viikko takaperin olin käynyt kirkossa aika kummaa...

    • Albedo

      Hmm...vaikuttaa samantapaiselta kuin oma näkemäni....jonka näen melko usein..päivälläkin...en sitä enään pelkää, joskus pelkäsin...itseäni;)? Hahmo, ei uhkaa..kertoo..ei sanoilla...ymmärrän...se mikä tulee ja tapahtuu, tapahtuu väistämättä! Hahmo, vaikka näyttäytyy äkkiarvaamatta mustana, mustempana kuin mikään synkkyys muuttuu nykyään tilansa täyttäväksi valoksi...en tiedä miksi. Mutta tuntuu hyvältä..silloin kun se muuttuu valoksi.

      • ottoalli

        Raamattu varoittaa uskomasta kaikkia henkiä. Pitää koetella , onko se Jumalasta.
        Minusta se sopii myös näihin.

        Voi kysyä näin : Minä kysyn sinulta henki , onko Jeesus Kristus lihaan tullut Jumala ? Vastaus tulee heti. Jos vastaa : ei ole , kyseessä on sielunvihollinen , siis perkeleenhenki . Jos vastaus myönteinen , kyseessä Jumalan Henki .

        Tämä toimii varmuudella uudestisyntyneen kohdalla , siis uskoontulleen , Jeesuksen oman kohdalla.

        Ei siis pidä olla sinisilmä että uskoo kaikkien näkyjen , enkeliilmestysten olevan Jumalasta. EI OLE .

        En osaa sanoa varmuudella , miten on uskosta osattoman kohdalla. Tämä Uuden testamentin neuvo on kirjoitettu seurakunnalle , siis uskoon tulleille.

      • Tuus5

        Tuo kysymys on kyllä järjetön, koska Jeesus ei ollut Jumalan poika vaan vain avaruusolento. Tuohon kysymykseen vastaavat vain valehtelevat henkiolennot kyllä.

        Totuus on, että kaikki profeetot ovat saaneet tietoa avaruusolennoilta mutta yksikään profeetoista ei ole Jumalan poika.
        http://juffo.blogspot.fi/2012/12/men-in-black.html

        Jos haluaa seurustella sekopää henkien kanssa siitä vaan mutta rehelliset olennot sanovat suoraan mikä Jeesus oli.

    • drusilla93

      koettu sama asia mutta valkea hahmo minun huoneesani ja pikkusiskoni näki sen myös ja olen ihan terve

    • FBK:n trollit
    • Milllla

      nii ketä o trolli?

    • kjghkjhgfkjh

      Ihmisen aivot tulkitsevat muotoja helposti olennoiksi, varsinkin hämärässä ja pimeässä. Todennäköisesti kyse on tuosta. Itselläni on usein valveunia, jotka ovat astetta graafisempia. Silloin näen huoneessani hahmoja selkeästi.

    • Etsi Tietoa

      Hahmo oli aivojesi tuotosta. Tuolta se unihalvaus juuri kuulostaa selitettynä.
      Miksi selitystä haetaan aina ensin mahdollisimman kaukaa?

      Jumalaankaan ei tarvitse uskoa, kun tietää elämän täällä kehittyneen satojen miljoonien vuosien aikana. Siitä on aineellisia todisteita vaikka kuinka paljon toisin kuin Jumalasta, mikä on myös vain ihmisen pään sisällä.

      • "Etsi Tietoa":le

        Ilman ELÄMÄÄ ei voi syntyä mitään elollista, joten kaiken takana on yksinkertaisesti ELÄMÄ!

        JUMALA ON ELÄMÄ !

        Hänessä luotiin kaikki olevainen. Ensin saatettiin olemassaoloon näkymättömät ja senjälkeen näkyväiset maailmat.

      • Etsi sinäkin
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        "Etsi Tietoa":le

        Ihan kiva, mutta kun et ymmärrä tuota itsekään. Kunhan höpötät.

      • järkevämpää tietoa

        http://www.hs.fi/kotimaa/Tutkimus Kasvipopulaation evoluutio näkyi viidessä vuodessa/a1305608801125

      • Jumala on ;O
        Etsi sinäkin kirjoitti:

        Ihan kiva, mutta kun et ymmärrä tuota itsekään. Kunhan höpötät.

        Tuo Sirka-iitan teksti oli lyhkäisyydessään ihan täydllinen. Niin.......eihän ilman elämää yksinkeraisesti voi ola elossa ja olemassa.

      • foksmalder
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        "Etsi Tietoa":le

        Ilman ELÄMÄÄ ei voi syntyä mitään elollista, joten kaiken takana on yksinkertaisesti ELÄMÄ!

        JUMALA ON ELÄMÄ !

        Hänessä luotiin kaikki olevainen. Ensin saatettiin olemassaoloon näkymättömät ja senjälkeen näkyväiset maailmat.

        Itseasiassa on näytetty miten elottomasta voi oikeassa olosuhteissa syntyä elollista.

      • vain elämää
        foksmalder kirjoitti:

        Itseasiassa on näytetty miten elottomasta voi oikeassa olosuhteissa syntyä elollista.

        tottakai, kun siihen elottomaan saadaan elämän alkiot niin siitähän se lähtee.

        Kaikkiallinen elävä olevaisuus ja tietoisuus kun on Jummalallisuuden heijastumaa, siis elämää.

      • foksmalder
        vain elämää kirjoitti:

        tottakai, kun siihen elottomaan saadaan elämän alkiot niin siitähän se lähtee.

        Kaikkiallinen elävä olevaisuus ja tietoisuus kun on Jummalallisuuden heijastumaa, siis elämää.

        Tai sitten ei ole. On näytetty toteen miten täysin luonnollisesti on ollut mahdollista elämän rakennusaineiden syntyä elottomasta.

      • bioloogikko
        Sirkka-Iita kirjoitti:

        "Etsi Tietoa":le

        Ilman ELÄMÄÄ ei voi syntyä mitään elollista, joten kaiken takana on yksinkertaisesti ELÄMÄ!

        JUMALA ON ELÄMÄ !

        Hänessä luotiin kaikki olevainen. Ensin saatettiin olemassaoloon näkymättömät ja senjälkeen näkyväiset maailmat.

        Mistä se jumala sitten tuli?

        Selityksesi on ontto.

        Ei ole jumalia tai pahoja henkiä, mutta aivomme ovat mahtava peli luomaan uskoa ja uskomuksia, hyvinkin todentuntuisia kokemuksia.

        Itsekin unihalvauksen kokeneena, voin sanoa, että kokemus on todella todentuntuinen, enkä yhtään ihmettele, että se ja muut aivojen kikkailut saavat tietämättömät uskomaan kaikenlaista.

    • No offence...

      Todennäköisesti varjot ja valot tekevät tepposet. Tai sitten näit unta ja/tai kuvittelit sen.
      Jos enkeliin uskot, olet pöpi.

      • mörkö

        Ei välttämättä,
        jos uskoo enkeleihin, voi nähdä niitä.
        Jos uskoo muihinkin satuihin, voi nähdä jumaliakin...

    • Hermomenee

      Voi fittu näitä enkelinnäkijöitä ja muita hihhuleita! Se on parempi mennä suoraan mielenterveystoimistoon mölisemään haamuolennoista ja muista mielensaitauksista.
      Onko nämä uffonnäkijät jo lapsena saanut aivovamman vai mistä se johtuu huuhaan uskominen. Kaikista pahimpia lieroja ovat sillä rahastavat ihmisten hyväuskoisuutta hyväkseen käyttävät limanuljaskat.

      • tuohon sun epäilyys haamuolennoista ja luulosairauksista kerron erään tapauksen joka kävi mulle ja mun miehelleni kun olimme matkoilla, olimme silloinkin erittäin väsyneitä kumpikin, kun ajoimme valtamaantielä niin valokiilassa näkyi mies joka talutti polkupyöräänsä, mutta kun pääsimme kohdalle, miestä ei näkynyt missään. Kumpikaan meistä ei puhunut silloin mitään mutta kun tulimme perille mieheni kysyi multa että näinkö minä jotain outoa, kerroin näkemäni hänelle aloimme keskustella asiasta ja juttelimme minkälaiset vaatteet miehellä oli päällä, näimme kumpikinm samanlaisesti. tulimme siihen tulokseen että ei puhuta tästä kellekkään ettei leimata vähän hurahtaneeks. en ole puhubnut tästä ennenku8in viimeaikoina. Pidin asian omana tietonani ainakin 20 vuotta

    • OtaSelvääNetistä
    • wwsh

      Kyllä olet sekaisin päästäsi ap

    • Mietijatutki
      • Eikö ole huolestuttavampaa, että ihmiset uskovat kritiikittä mm. kaiken sonnan mitä TV7 kavalta syöstään?
        Ihmisillä on ihan turhia pelkoja, kun eivät ole vaivautuneet ottamaan selvää esim. aivojen toiminnasta. No ehkä siitä saa tärkeyden tunteen, kun kuvittelee, että kummitukset ja henkioliot käyvät vierailulla. Oikeasti sellaisen uskomiseen vain ei ole mitään syytä.

      • hu huu
        deina_skali kirjoitti:

        Eikö ole huolestuttavampaa, että ihmiset uskovat kritiikittä mm. kaiken sonnan mitä TV7 kavalta syöstään?
        Ihmisillä on ihan turhia pelkoja, kun eivät ole vaivautuneet ottamaan selvää esim. aivojen toiminnasta. No ehkä siitä saa tärkeyden tunteen, kun kuvittelee, että kummitukset ja henkioliot käyvät vierailulla. Oikeasti sellaisen uskomiseen vain ei ole mitään syytä.

        katoikko nää ohjelman?

      • foksmalder
        hu huu kirjoitti:

        katoikko nää ohjelman?

        En enää erehdy TV7:n. Olen kyseiseen kanavaan tutustunut mutta törmäsin törkeään valehteluun ja totaaliseen herkkäuskoisuuteen, joten enää en koske tikullakaan.

    • ehkäpä tämä

      Kyseessä lienee kuitenkin unihäiriöiksi tulkittava unihalvaus, jossa unen aiheuttama liikuntakyvyttömyys yms. on päällä, mutta tajunta on palautumassa. Tällöin saattaapi nähdä jos minkä näköistä belsebuubia... ikävä tunne, mutta harmiton tilanne itsellään.

    • Ei tarvitse olla sekopää nähdäkseen tuollaisia asioita. Itse olen kokenut kaksi hyvin pelottavaa unihalvausta jossa näkyi outoja hahmoja. Ehkäpä ap:n kohdalla voisi olla kyse samasta asiasta.

    • meri-anne2

      Enkeli
      hahmot ovat yleensä valkoisia.

    • Nakki T.

      Sä vain katsot kameraa, et mua huomaa laisinkaan vaikka kuinka koitan vilkuttaa.

    • Shadowlurker1
    • totuutta vain

      Ottoalli kirjoittaa asiaa. Mustan hahmon näkeminen on saatanasta, mutta jos näkee kirkkaan hahmon niin se on Jumalasta.

      Ihmettelen, että vielä meidänkin aikoina ihmiset ovat tietämättömiä, että on Hyva ja paha. Kaikki paha joka tapahtuu ihmisille on saatanasta ja kaikki hyvä on Jumalasta. On myöskin Taivas ja helvetti.

      Moni sairas ihminen on parantunut vakavista siarauksista Jeesuksen nimessä. Minullakin olisi monia todistuksia ja noiden sairauksien kohdalla ei lääkärit ole pystyneet auttamaan eli on ollut niin vakavat sairaudet. Kun ihminen on kuolemansairas niin ei se sairaus ole kuvitelmaa tai si siitä parannuta tuosta vaan kuvittelemalla vaan pitää olla Parantaja.

      Ihmiset ovat parantuneet monista sairauksista ja vapautuneet rikollisuudesta Jeesuksen avulla. -70 luvulla vaikutti tunnettu saarnaaja Niilo Ylivainio. Hän kertoi hyvin eräässä videossa: "Sanovat, että kun ihminen tulee uskoon niin ruuvit on löystyneet, mutta kyllä se on niin, että kun ihminen tulee uskoon niin ruuvit pannaan kiinni". Oli oikein osuvasti sanottu. Kun itsekin tulin uskoon niin tulin viisaaksi ja Jumala on auttanut ulos veloista ja alkuvuonna velkaa on 0 euroa ja elämä hymyilee, kun on hyvä perhe ja työpaikkajohdatus tuli Jumalalta aikoinaan myös.

      Matteuksen evankeliumissa sanotaan, että "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta niin kaikki muu teille annetaan".

      • Ei kyse ole tietämättömyydestä, vaan herkkäuskoisuuden vähentymisestä.

      • Etsi tietoa

        Miksi elät yhä pimeydessä niin kuin ihmiset elivät tuhansia vuosia sitten?

      • mörkö

        Kerropa tämä kaikki skitsofreenikoille ja muille kaltaisillesi. Tai ehkä ei tarvitse, koska kaikki jo uskovat luulevat tietävänsä...

      • ottoalli

        Kiitos myötämielisestä kirjoituksesta , jossa paljon oikeata asiaa , mutta yhden korjauksen tekisin .

        Luther kirjoitti aikanaan että kaikkein vaarallisin on valkea sielunvihollinen eli kaikki valkeat enkelit eivät olekaan taivaasta.

        Niinkuin jo tässä ketjussa kirjoitin , pitää tutkia , onko se Jumalasta , Raamatun ohjeen mukaisesti. Muuta varmaa keinoa ei ole.

        Musta tuntuu arviot eivät ole luotettavia. Raamattu siis edellyttää että tutkimme.
        Se on meidän omaksi turvaksemme.

    • ..........p

      Ite olen myös nähnyt mustia hahmoja.

    • Tavallinen ihminen

      Minäkin näin enkelin, tästä on aikaa muutama vuosi, mutta se näky pysyy aina mielessä. Olin peloissani erään järkyttävän asian vuoksi, nukkumaan mennessä olin levoton, rukoilin ja silloin näin enkelin, valkoisen kauniin ja rauhoittavan. Olen kertonut tästä vain muutamalle ihmiselle, koska harvat uskoo todella. Usko on ihmisen henkilökohtainen asia, eikä sitä kenenkään iva ja halveksunta miksikään muuta. Olkaa onnellisia, te joilla on elämässä muutakin, kuin katkeruus, viha ja muiden halveksiminen. Siunausta tällekkin vuodelle!

    • hypnagoginen

      Googlaa:

      1. Hypnagoginen hallusinaatio ja
      2. Unihalvaus.

      Tosin uskovaisilla on tapana selittää nämä täysin luonnolliset ja todetut uneen liittyvät tietoisuuden häiriöt joulutontuilla, enkeleillä tahi maahisilla. Joten en olisi yllättynyt, jos edelleen väittäisit kivenkovaan, että kyseessä oli itse enkeli Gabriel, joka tuli kertomaan sinulle yksityiskohtia horoskoopistasi ja pitämään väriterapiasessiota.

    • Tuijotin vaan

      Kerran ollessani yhdellä kreikan saarella seisoin hiekkarannalla ja katsoin kauas merelle. Kaukana horisontilla näin valkoisen epäselvän hahmon jolla oli mereen ulottuva kauhtana. Se seisoi vaan siellä veden päällä liikkumatta niinkuin patsas, eikä sen kauhtana liehunut vaikka merellä tuuli. Siristin silmiäni lisää ja huomasin että se liikkuu tosi hitaasti sivuun pitkin taivaanrantaa. Jos ihminen olisi ollut yhtä kaukana merellä kuin tämä hahmo, niin sitä tuskin näkyisi rannalle asti. Joten tämä hahmo oli isompi kuin ihminen.

      Ajattelin mennä taas veteen uimaan. Hetken päästä pysähdyin taas katsomaan horisonttia eikä siellä ollut enää mitään.

    • Neurolepti auttaa

      Kyllä pelkotiloihin saa yleensä lääkkeitä, varsinkin jos uskoo olemattomiin. Elikkä neuroleptejä mars mars hakemaan, sillä psykoosi yleensä helpottaa.
      Voiko todellakin noin herkkiä ihmisiä edes olla olemassa?
      toivon, että sinulla ei ole lapsia, koska he kärsivät, jos vanhemmat ovat noin säykkyjä ja hulluja!

    • Enkelit tulee kirkkaan valon kanssa,enkeli tämä ei ollut.
      Kuten arvata saattaa monet kirjoittaa vastineensa pelon sekaisena, henkimaailmassa ei ole mitään pelättävää, tuo hahmo on voinut olla poismennyt läheisesi,sukulaisesi.

    • Pyh...

      Jokainen tälläinen tapahtuma liittyy mielenterveysongelmiin. Usko mihin haluat mutta harhaa ne kaikki on.

      • Pyh...

        1 kappale todistetusti henkimaailmaa. Kaikki selväjärkisiä todistajia. Sitä ei ole.

      • Tuijotin vaan
        Pyh... kirjoitti:

        1 kappale todistetusti henkimaailmaa. Kaikki selväjärkisiä todistajia. Sitä ei ole.

        Suurimmat mielenterveysongelmat on sinulla fitun ateisti. Ne jotka ei usko jumalan olemassa oloon on useimmiten niitä mielisairaita hulluja. Koska me tunnetaan sitä mitä me ajatellaan. Kyllä mä ymmärrän että näköharhat johtuu esim.väsymyksestä ja pään toiminnasta. Mutta rukoileminen tuo rauhalisen mielen. Siinä nimenomaan on sen idea.

      • foksmalder

        Eivät valveunet ole merkki mielenterveysongelmista. Minulle niitä tulee, jos on töissä stressiä. Ne ovat siis stressireaktio.
        Nuo aloittajan pelkotilat voivat mennä kylläkin jo yli normaalista.

      • foksmalder
        Tuijotin vaan kirjoitti:

        Suurimmat mielenterveysongelmat on sinulla fitun ateisti. Ne jotka ei usko jumalan olemassa oloon on useimmiten niitä mielisairaita hulluja. Koska me tunnetaan sitä mitä me ajatellaan. Kyllä mä ymmärrän että näköharhat johtuu esim.väsymyksestä ja pään toiminnasta. Mutta rukoileminen tuo rauhalisen mielen. Siinä nimenomaan on sen idea.

        Samoin tuo meditaatio ja syvähengittäminen, mitä sitten?

      • Tuijotin vaan
        foksmalder kirjoitti:

        Samoin tuo meditaatio ja syvähengittäminen, mitä sitten?

        Samoin tuo meditaatio ja syvähengittäminen, mitä sitten?

        Tiiätkö mikä on meditaation tarkoitus? Mitä siinä tehään?

        Edellisessä viestissäni sanoin, että me tunnemme sitä mitä me ajattelemme. Meditaatiossa käsketään ajatella jotain tiettyä, jotta saavutamme rauhoittuneen tilan. Esim. mun meditaatiokirjan yhessä kappaleessa kerrottiin, miten saa lievitettyä jotain kipua. Kerran mulla oli nukkumaanmennessä jalka vähän kipeä ja päätin testata sitä mitä olin lukenut. Siinä piti kuvitella että joku muka koittaa poistaa sulta kipua jollain tietyllä tavalla ja sinun on oltava "hänelle" kiitollinen siinä maatessasi. Kuulostaa lapselliselta tehtävältä, mutta se toimi mulla kun keskityin siihen tosissani. Se on sama jos kuulet jonkun ikävän uutisen niin sulla tulee pää kipeäks tai jos olet kovin huolissas niin sua ei huvitä syödä.

        Meditaatio toimii samalla tavalla, eli ajatusten kautta vaikutetaan omaan ruumiiseen. Paitsi että sen tarkoitus on aiheuttaa hyvää oloa.

        Niin. Ymmärrätkö, että rukous toimii samalla tavoin. Rukoustutkimuksessa hyötyä on havaittu rukoilijalla mutta se ei tarkoita, että rukous olisi mitään muuta kuin keino rauhoittua tai tietyntyyppistä itsesuggestiota, kuten meditaatio.
        Jos rukoilun kohteena oleva toinen henkilö tietää puolestaan rukoiltavan, niin sillä voi olla jopa negatiivisia vaikutuksia. Muutoin mitään vaikutusta ei ole havaittu.

        Haukut ateisteja mutta et ole onnistunut tuottamaan näyttöä minkään jumalan olemassaolosta.

        Rukoilu ja meditaatio on samankaltaisia asioita. Tiedän joo. Välillä mä rukoilen ihan varmuuden vuoks itseni puolesta. Tiedän että mun puolestakin rukoillaan ja silloin olen kohtalolle kiitollinen ettei mun tarvinnut olla esim. orpolapsi. Heidän puolestaan ei rukoile kukaan.

      • Näkökulmaa
        foksmalder kirjoitti:

        Niin. Ymmärrätkö, että rukous toimii samalla tavoin. Rukoustutkimuksessa hyötyä on havaittu rukoilijalla mutta se ei tarkoita, että rukous olisi mitään muuta kuin keino rauhoittua tai tietyntyyppistä itsesuggestiota, kuten meditaatio.
        Jos rukoilun kohteena oleva toinen henkilö tietää puolestaan rukoiltavan, niin sillä voi olla jopa negatiivisia vaikutuksia. Muutoin mitään vaikutusta ei ole havaittu.

        Haukut ateisteja mutta et ole onnistunut tuottamaan näyttöä minkään jumalan olemassaolosta.

        Ei kristityn tehtävä ole hankkia näyttöä Jumalan olemassaolosta.Se tehtävä on Pyhän Hengen,joka kirkastaa aina kristusta.Uskovan asia on olla kuuliainen Jumalalle..Luulen ettei onnistu useammissa tapauksissa,ei myöskään itselläni.Jumala on ankara herra..

    • Niitä vaan

      Mäkin näin jalkopäädyssä kaks mustaa hahmoa,siinä seisoa tönötti kaksi helvetinmoista korstoa,aikani pähkäilin mitähän noi on,sit tajusin, nehän on mun univelan takaajat.

    • Usein käy noin, jos ihminen on tuijottanut kauan jotakin kirkasta, vaikkapa tietokoneen näyttöpistattä, tai on katsonut lamppuun, jota on sammuttamassa, niin ihmisen silmä voi kääntää negatiiviseksi näkemänsä.

      Ei sinun tarvitse mitään pelätä, kun olet uskossa Jumalaan. Älä anna pelolle valtaa, sillä mielikuvitus on hyvä tekemään kepposia. Mitään kummituksia ei ole olemassakaan.

    • muorikki1

      Enkeli on kirkas valo-olento tai pukeutunut valkoisiin vaatteisiin. Musta pelottava olio on sielunvihollisen asialla. Ottamalla Jeesus asumaan sydämeesi olet turvassa. Hän rakastaa sinua. Kokemuksia on sekä valosta että pimeydestä. Jeesus on voittaja. Asetu sinäkin voittajan puolelle.

      • JustMe3

        Mistä sinä tiedät että enkeli tulee kirkkaan valon saattelemana?
        Raamatustako olet lukenut vaiko kuullut tv7:lta.

        Tiesitkö että raamatusta on aikoinaan poistettu apogryyfiset kirjat koska ne eivät sinne kuulemma kuuluneet. Nytpä ne taas katsotaan kuuluneeksi. Tiesitkö, että raamattua on muokattu ja sorvattu eri vuosisatojen kuluessa vastaamaan silloistakin tarvetta?

        Tiesitkö että esimerkiksi " minä olen jokaisen kiven alla, jokaisessa puussa ja ilmassa kaikkialla" On aikoinaan myös poistettu, koska silloin ihmiset ei olisi tunteneet tarvetta tulla kirkkoon.

        Tiesitkö, että saatana a.k.a on enkeli itsekin? Jos siis viitataan raamattuun?
        Tiesitkö, että raamatun mukaan Jumala on kiivas Jumala ja hän rankaisee, ei suinkaan anna ikuisesti anteeksi.

        Tiesitkö, että valo tai sen puute ei kerro mitään siitä kumpi puoli on kyseessä. " susi pukeutuu lampaiden vaatteisiin"

        Mutta jos suo rauhoittaa ajatella kirkkautta, niin ajattele. Mutta ei se suo pelasta.

      • Muorikki1
        JustMe3 kirjoitti:

        Kirjoitinhan, että kokemuksia on. Luen kyllä Raamattua ja siellä sanotaan Luciferin olevan tämän maailman ruhtinas ja pimeyden ruhtinas. Jumalan suuruutta kuvataan Raamatussa niin, että maa on Hänen jalkojensa astinlauta. Ja Jumala on todella kiivas Jumala, olemme yhtä mieltä siitä. Hän kysyy: Missä minun pyhyyteni on? Kuka kunnioittaa pyhyyttäni? Hän ei ole lapsille lepertelevä pehmoinen Taivaan Iskä. Kärsivällinen Hän kyllä on, mutta synnin Hän rankaisee.

        Kristinuskon ydin on Jeesuksen Kristuksen suorittama sovitus ja ennen kaikkea Hänen ylösnousemuksensa. Tässä ylösnousemuksessa ja myös Taivaaseen astumisen yhteydessä paikalla olleille ihmisille ilmestyi enkeleitä.

        Onneksi Suomen Akatemia on vihdoin lähtenyt purkamaan1700-luvulla tehtyä virheellistä päätöstä . Valistusfilosofit näet päättivät, ettei ole olemassa muuta kuin mitä silmä näkee ja korva kuulee. Sen jälkeen on keksitty vaikka mitä ja yhä edelleen syvällä rinta äänellä kuulutetaan: mitään yliluonnollista ei ole. Ehkä jotakin löytyy, kun sitä viimeinkin vaivaudutaan tutkimaan.
        Siinäkin olet oikeassa, ettei kirkkauden ajatteleminen pelasta minua niin kuin ei ketään muutakaan. Minut on pelastanut Jeesus ihan kaikissa aikamuodoissa. Toivottavasti Hän voi pelastaa sinutkin.

    • on mahdollista

      Minun kaverille kävi niin, että hänen lähiomainen kuoli ja hän ajautui nuorena ihmisenä omassa surutyössään sellaiseen kulttiuskontoon, en nyt muista, mikä sen nimi oli, mutta siellä mietiskeltiin ja annettiin mantroja ja jokainen sai oman mantran, jota piti mietiskellä ja hokea. Kerran hän heräsi yöllä kesken unien ja näki mädän ruumiin jalkojen juurella. Ruumis virnuili ja hän käski mennä sitä pois, mutta se ei mennyt, mutta sitten kun hän alkoi rukoilemaan "Isä meidän" -rukousta ja muita rukouksia, niin tämä ruumis hävisi. Kaverilla on terveen paperit ja hän ei todellakaan sairasta mitään mielisairauksia.

      • jumbeliuta

        voihan hitsi

    • parasykoloogi

      Parahin Milllla, vai oliko se Millla! Tiedän mitä olet joutunut kokemaan.. Näkemäsi musta hahmo sängynlaidalla on pyllykomppanian ruskea taistelukakka! Se ilmentää lähinnä anaalista taistelutahtoa elämän vastuksia ja ongelmia kohtaan. Oletko kenties kokenut traagisia menetyksiä viime aikoina. Itse menetin lemmikki lutikkani lääkärikäynnin jälkeen ja Pyllykomppanian miehekäs ruskea taistelukakka ilmestyi vetelänä sängyn jalkopäähän aamun sarastaessa! Kuuntele häntä ja käytä emboa, se on pehmeä, kuin sinäkin :) Rakkaudella Pamela

    • tässä ajassa

      Mitään henkimaailman olentoja ei ole olemassa ja se on ainoa totuus maailmassa.
      Jumala on ihmisten keksimä, koska semmoiselle on ollut tarvetta, mutta vähitellen jumaluskoista luovutaan kun ihmiskunnan ymmärrys maapallon historiasta alkaa vahvistua ja sen seurauksena muutaman sadan vuoden päästä nykyisille uskonkäsityksille hymähdellään.

      Kenenkään ei tarvitse toki luopua uskonnostaan sen vuoksi, että jumalia tai enkeleitä ei ole todellisuudessa olemassa, vaan uskonnoilla on oma arvonsa ihmisen moraalin muokkaajana ja myös rituaalien kautta yhdistämässä samallatavoin ajattelevia ihmisiä.

      Yhtenä esimerkkinä uskonnon muuttuvasta luonteesta on luterilaisen kirkkokunnan helvettikäsitys, kun nykyisin sitä ei enää tunnusteta olevaksi, mutta kyllä se minun nuoruudessani muistaakseni oli vielä täysissä voimissaan. Näin käy vähitellen kaikelle muullekin uskonnon esittämälle konkretialle kuten esimerkiksi ylösnousemus, mikä joudutaan jossakin vaiheessa kumoamaan mahdottomuutena, ja jäljelle jää lopulta pelkästään uskonnon moraalinen arvopohja.

    • Doctor of psychiatr

      Kyllä ne hahmot ja enkelit syntyvät aina ihmisen omassa päänupissa. Turha pelätä seuraavaa mahdollista ilmestystä, eivät ne päälle tule eivätkä pahaa tee:) Sen kun nukkua porskutat vaan! Kyllähän ne siinä yhdessä telkkariohjelmassakin kummituksia jahtaavat oikein kameroiden kanssa, mutta tyhjää ovat nämä vuodet jahdanneet. Niin se vaan on, että varsinkin herkkä ihminen näkee juurisitä mitä toivoo ja uskoo näkevänsä. Koskaan ei ole kukaan pystynyt todistamaan, että olisi mitään yliluonnollisisa ilmiöitä! Lopulta kaikki selittämättömät ilmiöt on pystytty selittämään, niin UFO:t, poltergeistit sun muut. Että ota iisisti, ei ole mitään yliluonnollista eikä enkeleitä, vain sinun omassa mielikuvituksessasi niitä on. Alaa paljon tutkineena uskallan näin väittää!

    • jls3

      Suosittelen käyntiä psykiatrilla. Auttaa varmasti.

      • mörkö

        Kaikki epänormaaleita asioita näkevät, kuulevat, uskovat voisivat ihan varmuuden vuoksi käydä psykiatrilla...

    • Eiköhän asialle löydy jokin järkevä selitys,olit nukahtamaisillasi ja sait jonkun harha-aistimuksen.Turha sitä on murehtia,kaikenmaailman hihhulit ja muuten hurahtaneet vain saavat aihetta neuvoa Sinua tietäessään muka selityksen näkemääsi!

    • ekovalo_

      Minäkin olen nähnyt enkelin, valkoisen valtavan kokoisen ja rauhoittavan, tyttäreni kuoleman jälkeen ja vähän ennen täpärästi vältettyä tapaturmaa, josta olisi seurannut todennäköisesti kuolema - vain moottorisaha murkautui suuren puun alle.
      Olen nähnyt myös sen toisen, mustakaapuisen viikate olalla kulkevan mieshahmon, joka ilmestyi sänkyni vierelle kun juopottelu oli viedä koko miehen mukanaan.
      Enkeli ei ole koskaan musta - vaan se on piru itse!

      • shatan

        Ainoa valon enkeli oli jumalan kaunein enkeli Lucifer.

      • Oliennen
        shatan kirjoitti:

        Ainoa valon enkeli oli jumalan kaunein enkeli Lucifer.

        Ennenkuin hänestä löydettiin vääryys

    • MayaSixx

      Valveuni.

    • onni_2

      Vastaava kokemus itsellä ja siitä on jo vuosia.Olin nukkumassa ja poijat olivat tulleet vanhempien sänkyyn.Muistan, kun heräsin yllättäen unestani ja sängyn vieressä seisoi vaalea pitkähiuksinen nainen,joka sädehti. Ihmettelin,että mikähän toi nyt on ja hahmo hymyili minulle ystävällisesti. ja katseli nykkuviin lapsiin päin..Kun heräsin kunnolla se samassa kääntyi ja kun känsin päätä katsoakseni sen perään..oli se yks kaks kadonnut. Muistan aamulla herättyäni asian ja olin varma,että tapahtuma ei ollut unta,koska oli niin todellinen.Siinä taisin jutella asiaa ääneenja lapsista vanhempi siihen tokaisi:" äiti totta kai se oli enkeli,eihän ne nyt päivällä näkyisi. :D".
      Tumma hahmo saattaa olla kyllä jotain muuta henkimaailman olentoa,kuin enkeli..ne hohtavat valoa,eivätkä ole synkkiä olentoja.
      Niin ,että sellaista.

    • Minulle on käynyt sama homma.on aikaa 15v ainakin.Rupesin pitää yö valoa päällä siitä lähtien.

    • että näin se on

      Milllla,

      ole huoleti, ei näkemäsi ollut henkimaailmasta ja vielä vähemmän enkeli.

      Kun ihminen käy nukkumaan, hän vajoaa ensin valveuneen. Tuolloin ihminen voi nähdä erilaisia hahmoja, jotka liikkuvat tai vain seisovat paikoillaan. Kyse ei ole harhanäyistä, vaan aivan luonnollinen tila, kun ei olla vielä nukahdettu.

      Ihminen luulee olevansa valveilla, mutta ei ole, vaan juuri unen ja valvetilan rajamailla ja näyt tulevat ihmisen aivoista, eivätkä ne ole todellisia.

      Mitä noihin enkeleihin tulee, niin pitää muistaa sellainen asia, että Raamatussa oli vielä 1300-luvulle asti enkelistä kertovissa kohdissa sana nuntius, joka oli hepreasta käännetty ja se tarkoitti ihmistä, jonka ammattina oli sanansaattajan ammatti. Raamatun enkeli sana tulee kreikan kielen sanasta evangelion ja se tarkoittaa myös miestä, joka kuljetti joko sanallisia viestejä tai kirjekääröjä hallitsijalta toiselle tai muiden korkea-arvoisten henkilöiden viestejä. 1300-luvulla nuntius -sana vaihdettiin henkiolentoa tarkoittavaksi enkeli sanaksi angelos, joten ihmiset ovat itse keksineet muuttaa sanansaattajamiehen ammatin henkiolennoksi.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Valveuni

      http://www.tiede.fi/keskustelut/psykologia-aivot-ja-aistit-f12/valveuni-t3283.html

    • Tavallinen ihminen

      Olkaa valmiina kun viimeinen päivä tulee, se on kirkkaus. Se ei muuten oo enää kaukana. Ajattelin vain tätä ihmisten suhtautumista ja pahuutta.

    • uskis

      Jaksa lukea noiden muiden hölötyksiä. Olen tavannut saastaisen hengen kolmasti. Niissä ei ole mitään hyvää. Jeesus on meidän Herramme, jotka Häneen uskomme. Kuolleiden Jumala Hän ei ole, vaan niiden jotka uskovat. Näitkö sen sisälle? Kaikki hyvä lähtee Jumalasta. Usko siis evankeliumi, ja tee parannus.

      • Kammottavakokemus

        minäkin näin ,mutta kahdesti.Sitä kohtaamista en unohda.Ei ne olleet rumia,mutta niistä säteili jotain niin kammottavan pahaa,ettei sitä voisi pukea sanoiksi.Ensin tuli vain yksi,sitten pian 7.Selvisin siitä Jumalaa avukseni huutamalla.Olin varma että minut surmataan.
        Niin olisi käynytkin jollei Herra Jumala olisi auttanut.

    • Heti lääkäriin!

      Mun sisko näki juuri tuollaisia kuin sinä Milllla, silloin kun sillä oli psyykkisiä ongelmia. Joutui käymään jonkin aikaa psykiatrilla kunnes pikkuhiljaa sitten siitä selvisi jaloilleen. Siihen loppui näytkin.

    • uskolla pelastuu

      miksi te jotka ette usko otatte niin paljon kantaa uskon asioihin joita te ette näytä ymmärtävän ottakaa selvää asioista kyllä JUMALA ilmaisee itsensä teille jos haluatte muuten voitte keskenänne puhua mitä vaan mutta muistakaa olla rehellisiä ja perustella asianne.

    • Valvoja

      Milllla.
      Ole huoleti näkemäsi haamu oli TV lupatarkastaja . Ei tule enää.

      • mörkö tulee taas

        Samaa mieltä,
        tosin nämä ääriuskovaiset luotsit/tarkastajat tällä sivustolla vähän häiritsevät viestintää. Suomessa on kuitenkin oikeus mielipiteen ja oman uskonsa tunnustamiseen, vai mitä?

    • senkin nähneenä!

      ku et matkaan kelvannut,jatka elämääs normaalisti....se ei ollu KUOLO!!!!!!!!!!!!!!!
      henkimailma on olemassa halusit tai et....

      • karimmmn

        henkimaailmaa ei ole olemassa, sorry jos kerron totuuden tällä enkeleihin hurahtaneiden hullujen palstalla.

    • Idontbelievegod

      Jumalia?!? joko harhaa tai paranormaalia... mulla ainaskin kummittelee, kivat lukemat mittarissa

    • Olet kohdannut unimaailmasta tutun varjopuolesi kirjaimelisesti
      eli asiat jotka eivät ole päiväminäsi hyväksynnässä ottivat kyseisen hahmon nukkuessasi.
      Olet ollut niin lähellä unen rajaa että olet nähnyt luutavasti ns valveunta.
      Enkeli ei ole kyseessä koska pelkäsit sitä , vaan mielkuvituksesi.
      (ja kaikkein rajoituneimmat ukovaiset ajettelevat nyt . kamalaa olet kohdannut pahan olennon)
      Oikeaa henkeä/ enkeliä ei tavitse pelätä kun hänet kohtaat.
      Etkä sen hyvyyden edessä vosikaan. Kun näet sinertävän valkean puhtaan kirkkauden tiedät mistä puhun.

    • ei niitä ole olemass

      VitutSullaOnVaanVilkasMileikuvitus

    • Mulla on käyny samallalailla, mutta se johtuu siitä et ku torkahtaa ja herää ni näkee mustan hahmon, mut se on harha.

    • skitsofreenikko

      ollessani psykiatrisella osastolla siellä oli samaan aikaan kaveri joka näki juuri kuvailemiasi mustia hahmoja siellä täällä, mutta kun saatiin lääkitys kohdilleen niin johan loppuivat näyt. suosittelen käymään lääkärillä, toisaalta pelkkien hahmojen tai muiden outojen näkyjen näkeminen silloin tällöin ei itsessään ole mitenkään vaarallista tai vakavaa

    • Usko on in

      Minulla samanlainen kokemus, kyseessä oli saatana. Olen siis itsekin nähnyt kyseisen hemmon mutta sain sen karkotettua pois huutamalla "auta Jumalani".
      Saatana ilmestyi minulle siinä vaiheessa kun olin harrastanut useamman vuoden ajan teosofiaa ja kaikenlaista muuta eksytystä. Nykyään olen uskossa ja tyytyväinen valitsemaani elämäntapaan.

    • O ou

      Kuulehan Millla, se on viikatemies joka luonas vieraili!
      Taitaa sulla olla kohta lähtö lähellä?

    • hyvähenki

      Kyllä sinä Millla olet ihan oikeasti nähnyt henkimaailman sanan tuojan. Minun mielestäni se on ollut sieltä pahemmalta puolelta. Sinun ei kuitenkaan tarvitse pelätä näkemääsi , mutta muista että maailmassa ja meissä ihmisissä on sekä hyvä että paha jotka meiltä nykypäivän ihmisiltä tahtoo unohtua, ja se paha pääsee valloilleen esim. itsekkyytenä jota näemme yhä enemmän. Kyllä henkimaailma on olemassa ja se on kokoajan meidän lähellämme, lähempänä kuin voimme kuvitella. Henget ovat kuitenkin hyväntahtoisia ja meitä suojelevia. Hyvin usein tekisimme oikeita ratkaisuja jos luottaisimme "vaistoomme", ehkäpä hyvät henget silloinkin yrittävät ohjata meitä. Miksiköhän henkimaailman olemassa olo kielletään niin usein, pelätäänkö sitä? miksi? Sehän auttaa meitä koko ajan.

    • Tnkeleitä on heitä.

      Enkelit tulevat avuksi, kun pyytää niitä Jumalalta. Enkeli voi olla näkyvä yai enkeli voi olla ihminen joka auttaa.

    • jadepteeeling

      Paskat se mikään ollut kuin joku mielisairas chattari tyyliin ptee/jadedee/cikibling. Ne stalkkaa harastuksekseen ihmisiä niin eiköön nuo lie siellä sinunkin kotonasi hiippailleet mustiin pukeutuneina. Sori nyt, mut totuus ei aina ole mukavaa. Ole rauhassa ja tee kuten mekin: jätä chattailu.

    • Kyllä se siitä

      On todella ikävää että tästä viestiketjusta löytyi paljon turhaa ja vain vähän näitä ns. kohtaamiskokemuksia. En minäkään uskonnostani huolimatta naura teidän tiedeväittämillenne ja pidä teitä höyrypäinä. Emmehän me todellisuudessa tiedä kaikkea universumista, eikä kukaan voi ihan 100% varmuudella sanoa että onko Jumalaa vai ei. Ellei sitten heitä ole Jumala koskettanut! Lapsena näin ekan kerran sen "pahan" mistä moni puhuu. Se seisoi kesäiltana katuvalon suorassa säteessä tummana ja synkkänä. Sitä kuvaa en saa mielestäni vielä tänäkään päivänä. Aikuisena koin taas enkeli-kokemuksen. Pelkäsin tuolloin kuolevani ja muistan sillä hädän hetkellä ajattelin toisella paikkakunnalla asuvaa "tosi-uskovaista" joka ei tilastani mitään tienyt. Toivoin että Jumala lähettäisi enkelinsä rukoilemaan minun puolestani. Sukulainen soitti illalla äidilleni ja kysyi että mikä minulla oli hätänä kun enkeli näyttäytyi hänelle. Pointtini on se että me uskomme mihin me uskomme mutta silti meistä jokainen uskoo ainakin itseensä ja vaikka meidän mielipiteemme eroaisivat niin kunnioitetaan silti toistemme mielipiteitä eikä loukata sillä että epäilisimme toistemme mielentasapainoa sillä meille, jotka tämän olemme kokeneet tämä on totta ja taas teille ateisteille tai itseensä-uskojille toinen teoria on totta, enkä minä henk. kohtaisesti väheksy sitä! :)

      • foksmalder

        Ei. Ei 100% varmuudella voi sanoa mitään mistään mutta 99,99999% varmuudella voi sanoa jo vaikka mitä. Jumala kuulemma vaikuttaa maailmaan ja jos tämä pitäisi paikkansa, niin sitä vaikutusta pitäisi voida havaita. On siis 99,99999% varmaa, että uskonnolliset kokemukset johtuvat ihmisen psykologisesta rakenteesta.

      • Sejokatujottimerelle

        Sanoit, että todistaisin jumalan olemassa olon. Se ei mene sitten niin että osoitan sormella ja sanon sinulle "Katso tuolla se jumala on". Jumala ilmenee esimerkiksi tilanteissa, joissa toimimme omantunnon mukaan. Tää omatunto on juuri semmonmen juttu. Osaatko selittää omatuntoa tieteellisesti? Jos et, niin jumala on olemassa ja ilmenee sen kautta. Jumala on kaikki mitä on hyvää.

    • enkeli kävi

      Hmn, sen paremmin perehtymättä juttuun. Kerron kun olin noin 5-vuotias ja nukuin huoneessa jossa oli sisko veli minä ja äiti. Heräsin aamuyöllä äidin itkuun äiti totesi siinä siskoni juuri kuolleen. Minä siihen ei siskoni ole kuollut vaan mennyt pois ja tunsin kehossani sen että nyt tästä huoneesta poistui jotain..olin siis 5 vuotias.

    • jonez666

      suosittelen enempi alkoholia.. Pienet sille!

    • 1. mielikuva

      Tuomari Nurmio - Lasten mehuhetki

      original
      refrain:
      Lasten mehuhetki
      Päättyi ikävästi
      Musta enkeli vei
      Päivänsankarin
      Lasten mehuhetki päättyi ikävästi
      Musta enkeli vei päivänsankarin

      Äiti huitoo parvekkeella tukka hajallaan
      Ja huutaa talonmiestä täysin poissa tolaltaan
      Pienet vieraat nyyhkyttävät yhä kauhuissaan
      Isä kertoo poliisille jotain sekavaa

      refrain

      Kuka käski syödä liikaa täytekakkua
      Ja kaataa toisten lasten niskaan kylmää mehua?
      Siitä joutuu paholaisen pannuun paistumaan
      Maailmassa ei säästy enää viattominkaan

      refrain

      Kuka lasta suojelee, kuka rakastaa
      Ja estää lasta loukkaamasta pikkujalkojaan?
      Paha musta enkeli vie kenet haluaa
      Eikä muita enkeleitä ole olemassakaan

      Kuka lasta suojelee, kuka rakastaa
      Estää lasta loukkaamasta pikkujalkojaan?
      Paha musta enkeli ottaa kenet haluaa
      Eikä muita enkeleitä ole olemassakaan

      Paha musta enkeli vei päivänsankarin
      Paha musta enkeli vei pölynimurin
      Paha musta enkeli vei pikku julmurin
      Paha musta enkeli vei päivänsankarin
      Paha musta enkeli ottaa kenet haluaa
      Eikä muita enkeleitä ole olemassakaan

      • 19+13

        ... tämä taitaa kyllä olla tekijänoikeuden loukkaus ...
        sen verran pitäisi tietää, jos kerta kirjoittelee nettiin

      • 2. mielikuva
        19+13 kirjoitti:

        ... tämä taitaa kyllä olla tekijänoikeuden loukkaus ...
        sen verran pitäisi tietää, jos kerta kirjoittelee nettiin

        Kyynel

    • HIrvitaiei

      jospa se oli vaikka muumipappa?

    • Hirvitaiei

      löyty muuten tämmönen mainos tuosta sivun alhaalta, soita vaikka joutessas tuonne ja kokeile onnees.

      Selvänäkijä Armi Lahti
      0700-514042 Valon voimia elämään! 2,21€ min
      www.enkelinsiunaus.fi

      • Näkökulmaa

        Jos Armi Lahti ei tee parannusta noituudesta joutuu hän helvettiin tuomiopäivänä,tai jo kuoltuaan.
        En ole lakihenkinen,mutta tiedän raamatus valossa että se mitä sanon on totta.

        Jumala vihaa epäjumalien palvomista.

    • Samppuinen

      Hei Milla

      Henkimaailma on koko ajan läsnä tässä fyysisessä maailmassa. Henkiä voi olla liikenteessä kaikkialta. Kaikista lähimpänäsi sinua on omat henkioppaat, mutta muutkin voivat tulla tervehtimään sinua. Eikä niistä vaaraa ole. Voit pyytää niitä poistumaan ja antamaan olla sinun rauhassa.

      • uusi sielu vaeltaa

        Varmasti kaikki vainajatkin auttavat sinua,
        mikäli olet elämässäsi kauniisti heitä kohtaan käyttäytynyt. Tähän voisin melkein uskoa, lähestyy karman lakia.

    • aivopesu pienenä

      Tiedoksi, että näin pienempänä myös mustan hahmon makuuhuoneen nurkassa ikkunan vieressä jalkopäässä. Myöhemmin selvisi, että kyseinen hahmo oli kauan sitten samassa talossa asunut mies, joka oli tappanut itsensä. Itsekin uskon Jumalaan ja henkimaailmaan. Näitä asioita on ikävä kyllä olemassa.. Tiedoksi vaan niille, jotka elävät pienessä ajatusmaailmassaan, jossa vanhemmat ovat koko iän uskotelleet, ettei mitään pahaa ole olemassa. Kannattaisi avata silmät ja katsella hieman ympärilleen. Henkiolennot/ haamut/ demonit täytyy ehdottomasti jättää rauhaan ja siunata kunnes maailmanloppu tulee. Haamut kun ovat rauhattomia sieluja. Toivottavasti oli apua ja anteeksi pitkä teksti :)

    • kuula gay

      milla pikkuveli oli vätää käteensä.....

    • Jeps aina kannattaa muistella minkävärinen se enkeli oli. Jos se oli musta, siihen auttaa mustat pillerit jos valkoinen niin valkoiset pillerit, se on hyvä tietää ja apteekista kun pyytää, niin ohjaavat sieltä tohtorin puheille, joka ymmärtää, että kaikki mitä ihminen kokee, mölyää päässä, jonkinaikaa ja osa ei osaa eroittaa todellisuutta todesta ja tulkitsee väärin. Näkeminen on n 20% kokonaishavainnosta parikolme muut aistimet ja kuudes aisti on päässä, sitten tietoja prosseoidaan ja kaatuu se tietsikkakin joskus, ja antaa kumman virheilmoituksen, päässäkin on vain ykkösiä ja nollia, noin kemiallisesti, alko sekoittaa tätä järjestelmää, myös havainnot ja oppiminen. Mielenjärkkyminen on kuin win se kaatuu ja pitää käynnistää uudestaan. Jollain käynnistyy vain vikasietotilaan. heheh

    • höpötihei

      Kyllä saa lukea toinen toistaan uskottavampia selityksiä Jumalan vastineeksi. Tuo on hauskin selitys, alkuräjähdys. Poks vaan ja tässä ollaan, ei olla mistään kotoisin, eikä mihinkään menossa, vailla päämäärää ajelehditaan.
      Ei myöskään kukaan pysty todistamaan että Jumalaa ei olisi olemassa.

      • UUSI SIELU VAELTAA

        No aluksi,
        todista eri jumalien (niitä on aika monta eri uskonnoissa) olemassaolo?
        Millä perustelet jumaluuden?

    • huhhuh....

      ihmisen mielikuvitus laukkaa täyttä vauhtia eteenpäin sekä ihmisten keksimät jutut, henget, kummitukset sekä menninkäiset. ettei vaan tumma hahmo ollut pikku ukon kaveri?

      mulla on ollut unihalvaus ja ei todellakaan mikä kiva semmonen. mäkin nään välillä sivusilmäl et joku/jokin olis mennyt ohi tai vilisti jossain. pimeessä varsinkin ihmisen silmä näkee ihan jotain muuta mitä siel oikeesti on.

      ihmisen alitajunta saattaa tehä kepposet mitä näkee ja ihminen alkaa sekoilee sit mielikuvituksen takia. jeesus ihmiset on hyvä esimerkki.

      • kannattaa lopettaa ryyppääminen ajoissa ja huumeisiin ei pidä koskea ollenkaan.

    • hiipppariko

      Jos se oli ROSVO tai joku HIIPPAILIJA tai jokin muu joka oli TUNKEUTUNU asuntoosi.

      • Seppo

        Vi##j mitä shåäibaa

    • mörkö

      Jos tämä oli ainoa kokemuksesi yliuonnollisesta,
      kaikki hyvin, otan osaa.
      Toisilla tälläiset ovat jokapäiväisiä.

    • naapurinmies2

      Kuka mainitsi Pteen ja jadedeen? Tidat olla samanlainen hullu kuin nekin. Jadedee, Nina käänteli kajareita mun muijan seinää vasten vain siksi kun oltiin muutettu sen naapuriin ja sitten se hyökkäili pihalla mun muijan kimppuun...huhhuh...hullu se on. ettet ole samaa sorttia sinäkin ?

      • Ylläpito herätkää

        Yp voisi puuttua tälläisiin.Jos joku mainitsee tiettyjä chatnimimerkkejä ja jopa nimiä.Tälläiset pitää poistaa pitkä banni on aiheellinen.Siitä huolimatta, että nettiä käyttää joku mieleltään sairas.Ei hänkään saa näillä nimimerkeillä pelleillä.
        Jotakin rajaa tälläisille jutuille.

    • ei kannata kokeilla edes kannabista ja alkkohooliakin vaan kohtuudella.

    • ennenäkijä

      voin kertoa, että minä olen nähnyt kuusi kertaa ja keskellä kirkasta päivää. Kaikki on liitttynyt siihen, että saan surusanoman. Ensimmäisellä kerralla en ymmärtänyt, mutta toisella kerralla tajusin, kun isäni oli kuolemaisillaan eli kolme tuntia ennen isäni pois lähtöä. Silloin tajusin, että olen aiemminkin nähnyt. Neljästä seuraavasta kerrasta kerroin heti lähiomaisille tulevasta surusta ja olivat kiitollisia siitä, että ehtivät vielä nähdä pois lähtevän. Isäni kuoleman jälkeen pelotti, mutta siitä vuoden päästä, kun näin mustan hahmon appi - ukolleni, niin pelko jäi pois. Asian kanssa oppii elämään, kun ajattelee, että ei ne pahaa tee, vaan antaa mahdollisuuden varautua tulevaan suruun.

    • Nyligen så fick jag se & höra när en person berättade om vad hon har sätt. Demoner & andar. Nu mer ser hon bara sådant som Gud tillåter henne se. Och hon mår bättre. Jag skall inte skriva om någon diagnos eftersom jag inte vet om hon har någon diagnos. Men förmåga att se in i ande världen kan vara någonting som vissa har som en förmåga. Normalt så ser man inte in i andevärlden. Utan teologin så skulle det gå minst 1m över mitt huvud allt detta. Så jag avfärdar inte den andliga verkligheten.

      • 646464646

        kehtaatkin kirjoitella ruotsin kielellä suomenkieliseen keskustelupalstaan,häpeäisit edes!!

    • Ph.D.

      Tuonpuoleiset viestit (hahmotkin), unet jne. Eivät ole koskaan säikäyttäneet minua. Hahmolta voi kysyä, 'etsitkö minua', 'onko sinulla asiaa', 'oletko hukassa'? Elämää on monessa tasossa. Jos pelkää, voi negatiivisuus vallata sinut. Nyt olisi paikkallaan joku 'feng shue' ihminen, joka osaa katsoa onko sänkysi oikealla paikalla ja sen sellaista. En viitsi kirjottaa asiasta enempää, kun en tiedä onko tämä jokin agitaatio-viesti? Joskus mörkö on vain mörkö.

    • JackPot
    • Hei !

      Ei mustia ukkoja näy sillä tavalla.

      Kuule, enkeli ei esiinny ellei sillä ole jotakin hyvää virkaa. Ei jätä Sinua pelkoihin.

      Mutta kaikenlaisia valoheijastuksia voi esiintyä vaikka kuun ja ulkona olevien asioiden heijastumina, katuvalot yms, tai sitten oma jonkunnäköinen harha hiukan väsyksissä.

      Mutta on kyllä minä ainakin uskon enkelimaailmaan Jumalan luotuina nekin.
      Niistä osa muuttui pahoiksikin henkivoimiksi. Jumala on antanut kaikille luoduilleen vapauden valita ja ei kaikki enkelitkään halunneet olla mieliksi Jumalan tahdolle. Rakkaus ei olisi rakkautta ellei se olisi vapaaehtoista.

      Pahoilla henkivoimilla on kuitenkin rajoitettu valta, ei ne ihmistä vastoin ihmisen omaa ymmärrystä saa pahaa tekemään. Eli ei ne pure.

      Siellä takaseinässä on voinut olla vaikka verhot hiukan sellaisessa asennossa ja sopiva valokulma jotakin hiukankin heijastavaa valoa, esim.

      Nuo ovat hiukan hankalia asioita selittää jos on kokonaan asialle tietämätön.

      Jumalan enkelit ovat palvelevia henkiä, Hebr 1:14, kuitenkin ja ei ole olemassa mitään selvää määritelmää miten ovat ilmestyneet, mutta ovat ilmestyneet kyllä ja sellaisilla muodoissa että ei ihminen niistä tee kuin enkelikuvia jotka ovat mielikuvia. Enkeli voi puhua selvällä suomenkielellä, mutta pahat henkivoimatkin ovat voimakkaita ja voivat pystyä samaan.

      Kirkas salama on toisinaan enkelikäynnin havainto. On palva pensaskin Mooseksen aikana ollut, siis mitään rajaa ei ole enkelien ilmestymiselle miten, vaikka ihmisinä. Kaikki mahdollista, mutta Jumalan enkeli ei ole hämärämiehiä
      eikä turhaan käy, hyvällä tarkoituksella, mutta kuten sanoin on mahdotontakin vastata kysymykseesi tarkasti. Kerroin vain jotakin mitä itse ajattelen.

      Itse olen nähnyt joskus kirkkaan salaman leimahduksen, kuin valo kirkas, ja luulin että asuntooni tuli joku omilla avaimilla kun työsuhdeasunnossa oli avaimia ties missä. Olin nukkuvinani ja ajattelin että lähtee pois ja lähtikin.
      Näin samalla hetkellä kuin panoraamana koko elämäni läpi lyhyinä kuvina.
      Tuo tuli vasta kymmenen vuotta jälkeenpäin muistiini, olen aina unohtanut vuosiksi ensin kaikki suuret tapahtumat missä en ole osannut toimia. Pettymykset olisivat liian raskaat olleet kantaa. Siitä seurasi kuitenkin vaikeuksiakin elämässäni, mutta olen joskus myöhemmin miettinyt mahtaako näkyni joskus pitää paikkansa ja muistanko sitä oikein.

      Erilaisia uskonpelastukseen liittyviä vakionäkyjä on olemassa.
      Minäkin olen nähnyt tikkaat taivaaseen jossa enkelit edestakaisin kulkevat.
      Olen kokenut kun syön Raamatun miten se on makea, mutta karvasteli myöhemmin. Olen nähnyt miehen jolla oli tuliset saappaat. Samassa yhteydessä.
      Mutta niitä ei saa kadehtia jos joillakin ihmisillä on sellaisia koska kaikki ihmiset eivät sellaisia tarvitse. Jotkut ihmiset joutuvat kovemmille elämässä ja jos ovat ilman omaa syytään jossakin ikävässä tilanteessa uskon asioiden vuoksi, tms. oli ilmeisesti silloin kyse minun kohdallani. Ei ne turhaan käy, joku suojelus tms. on mukana motivaationa. Minun kokemuksestani on aikaa yli 25 vuotta.

      Mutta kaikkein suurimpia ja ihmeellisempiä kokemuksia- olen ne uhohtanut ns. yliluonnolliset. Jumala ei halua että ihminen kertoo kaiken.

      Mutta muista tämä mitä sanon: - Ihminen tekee itse valintansa aina, siis aina.
      Mikään enkeli ei sitä tee. - Ihminen valitsee itse rakastaako Jumalaa vai ei.
      Rakkaus on vapaaehtoista ollakseen rakkautta ja kristinuskossa ei muusta ole kyse kun sen oikein oivaltaa.
      Raamatussa on kaikki mitä tarvitset. Uusi Testamentti ensin. Siellä on perusasiat.

      Tässä ovat Raamatun sellaiset vaatimukset mitä ei saa korvata ja jotka pitää täyttää parhaan kyvyn mukaan: Ilm 14:12, Hebr 12:14. -Muista nämä kaksi jaetta aina! Jeesusta Kristusta ja Jumalan lakia ei saa millään korvata niiden auktoriteettia ja kunniaa, ei mitään niiden tilalle ja että Jumala haluaa ihmisen kokonaan.

      yst. t. jari

      • uusi sielu taas

        Kaunis kirjoitus Jari,
        mutta silti vain harhaiset, juoppohullut, mielenterveysongelmaiset ihmiset näkevät enkeleitä / piruja tai jotain vastaavia.
        Kun päihteistä on selvitty, todellisuus yleensä palautuu karuna omana itsenään, valitettavasti. Uskoontulon huumastakin voi selviytyä. Huumeita kaikki.

      • uusi sielu taas kirjoitti:

        Huomenta !

        Minä tunnen hyvin nuo tulkinnat molemmilta puolilta.

        Kuulemma tikku-ukkojakin nähty?

        Minulla on vakaa usko että enkelimaailma sekä palvelevat enkelit, että langennut enkelikunta "demonit"/ pahat ovat totisinta totta.

        Uskon asiat ovat uskon asioita, mutta ei niiden kanssa aivan yksinkään maailmassa ole. "Hullujakin" on heh, aina eikä niidenkään kanssa ole aivan yksin. Kyllä niitä maailmassa, jopa suomessa kaikenlaista on. Kovin yksinäistä kuitenkin on.

        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1

        Olen kuitenkin hiukan asioita miettinyt.

        Kaikenlainen uskovaisuus maailmalla ihmisten mielestä on sulaa hulluutta usein, mutta oikeaa hengellistä kristillisyyttä on olemassa, mutta myös monenlaista uskonnollisuuttakin.

        Ahdas on portti josta pitäisi mennä, tie kivikkoinen ja kaita. Variksetkin nokkivat. Kilparadalla viimeiset monista tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

        Minun enkelikoemukseni mistä kerroin vievät kuitenkin kauemmaksi mitä äkkiä muistin, vuoteen 1984 menevät.

        yst. t. jari

    • ei ollut enkeli
    • new age

      viritellään värähtelytasoa ja sitte päästään yhteyteen henkiolentojen,ufojen tai jumalan kanssa.
      shittiä mutta aika moni uskoo siihenkin.

    • asdasdadads

      Jahas, Suoli24:n taso on vajonnut ennätyksellisen alas jos tälläinen ketju pääsee etusivulle.

    • Lumikki

      sinulle Milla. olen itse kokenut useamman kuin yhden kerran mielestäni kotain outoa. olen kylläkin laittanut kokemukseni väsymyksen piikkiin. nimittäin kun outoja tapauksia on mulle tapahtunut niin olen ollut erittäin väsynyt. mietippä nyt olitko hahmon nähdessäs väsynyt. Kerrankin olin Suomen Lapissa mökissä ja kun kävin nukkumaan niin näin mun sängyn vierellä ikäänkuin vanhan naisen jolla oli yksi haaarmaa ohut palmikko. hetken aikaa se seisoi mun sängyn vierellä ja katosi pois. samoin kun se oli lähtenyt niin alkoi kuulua siellä keittiössä ääniä, kun menin ktasoon niin siellä ei ollut ketään. en pelästynyt vaan söin jogurtin ja menin nukkuun. samoin samalla reissulla menin hotelliin yöksi kun tulin huoneeseeni käytyäni ravintolassa ruokailemassa, menin pitkäkseni siihen sängylle kuului aivan selvästi että mun nimeä kutsuttiin. kattelin kaikki mahdolliset paikat mutta ei taaskaan mitään. sen jälkeen nukuin yöni levollisesti.

    • i think

      hmm en tiedä mutta mä uskon henkimaailman mutten jeesukseen ollenkaan..
      mummo oli sanonut sairaana ollessaan että oli nähnyt enkelin ja se oli kertonu ettei hänellä ole mitään hätää.
      ja ne uskovat ketkä tahtovat henkeihin yms yliluonnollisiin.
      oon ollut pienestä pitäen kiinnostunut niistä mutta todennut kuitenkin ettei niitä niin vain löydä tai näe.

    • äiti1971

      Oliko sängyn päädyssäsi käynyt hetkeä aikaisemmin joku esim. juttelemassa kanssasi? Jos kyseisen henkilön takana oli esim. valot päällä ja hän poistuu huoneesta, silloin ainakin voi jäädä sellainen "jälkikuva" kun on pimeää. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Sama idea kun katsot vaikka aurinkoon päin ja suljet silmäsi sen jälkeen näet pallon... :)

      • milllla

        ei ollut käynyt..

    • Näyt

      Milllla, hieman ontuva kertomus. Uskot ,olet nyt nähnyt ja silti pelkäät. Useat aivan tavalliset kuulevat/näkevät asioita, joita ei uskalla kertoa kenellekkään. Lähes kaikki ei usko, ennen kuin näkee. Monet näkevät ja suodattavat pois. Jos todella näkee, hänelle ei synny pelkoja, päinvastoin. Usko Jumalaan ei tässä kohdassa ole sama asia kuin usko näyn kohteeseen.
      Mielikuvitus tekee harhoja, mutta kun todella kohtaa jotain selittämätöntä sitä ei kannata lähteä päässään puntaroimaan.
      Reaktio, pitää valot päällä on ihan normaali, kun on kohdannut jotain pelottavaa hämärässä, oli se sitten mitä tahansa. Esim. retkeltäessä ja yövyttäessä metsän siimeksessä, jossa näköetäisyys valonkajosta huolimatta liikkuu tunnistusksen rajoilla, meistä useat reagoi pitämään valoa läpi yön, jotta voittaisi omat mielikuvitukset ja nukkuisi paremmin.
      Vielä sulle, kun todella kohtaat jotain selittämätöntä, säikähdät, mutta et enää pelkää.

      • uusi sielu

        Totta,
        hämärässä voi vilkkaalla mielikuvituksella nähdä vaikka mitä!
        Voit nähdä vaikka tulevan puolisosi tai kuolleen isoäitisi. Jos on taipumusta skitrofreniaan, voit nähdä ja kuulla paljon enemmän, kuin muut, mutta onko se totta?
        Ihan oikeesti, unissa monet näkevät paljon enemmän, jopa oikeaa tulevaisuutta.

    • Meedio290

      Kyllä, näkemäsi musta hahmo saattoi olla enkeli tai jos sinulla on kuollut läheinen henkilö hiljattain,niin hän pysyy kanssasi ja saatoit silloin nähdä hänet! (:

      • Meedio290

        Ja olen itse kokenut saman kun isoisäni kuoli! Olen Meedio ja siksi tiedän näistä asiaoista nään eimerkiksi kaikkien ihmisten siipien ja auran värit yms.. muut!(:

    • vai niin

      Tota... ihmisen aivoilla on tapana yrittää muokata näkemästään jotain ymmärettävää.
      Niinpä varjot ym saattavat näyttää helposti tunnistettavilta hahmoilta... aivot tekevät kepposen. Varsinkin pimesääsä (jossa voi piillä oikeita vaaroja, johon voi vaikka kompastua)

      Me voidaan nähdä päivänvalossakin ihmis-hahmoja esim metsässä. .. joka on perinteiseti aikanaan ollut vaarallinen paikka.

      Kyseessä on jonkilainen selvityskeino. Kyetään havaitsemaan vaara... jopa silloin kun vaaraa ei ole. Se on vaan näkövirhe, mutta se pitää meidät varuillaan.

      ...laita vaikka vaatekasa tuolin päälle ja katso pimeässä: se voi hyvinkin vaikuttaa siltä että siellä istuu joku... sama ilmiö kirjasta tms. ja laatikoista.

    • Kelan herra

      Se oli pelkkä Yön Timo.
      Turha pelätä, jos ei omista polkupyörää.

    • Humilone

      Jos Taivaan enkeli ilmestyy sinulle, niin enkeli ei ole musta, eikä pelottava.
      Ihmiset, jotka ovat kohdanneet Taivaan enkelin, niin tuo ilmestys ei ole pelottava, vaan miellyttävä, rakkauden täytteinen ja toivoa antava.
      Musta hahmo, johon liittyy pelkoa ja ahdistusta ei ole lähtöisin Taivaan enkelistä.
      Ihmiset, joille Jeesus on ilmestynyt, niin ilmestys on suunnattoman kirkas ja rakkauden täytteinen, ei millään tavoin pelottava.

      Kerran kun olin nukkahtamaisillani, niin koin, kuinka joku olisi taputtanut päätäni, mutta en nähnyt ketään, eikä kokemus ollut pelottava.

      Pari kertaa olen kokenut unihalvauksen.
      Olin unen rajamailla ja heräsin, mutta en pystynyt liikkumaan.
      Tuntui sellainen ahdistava ja puristava olo, kuin olisin ollut jonkun voiman vankina ja kehoa oli mahdoton liikuttaa.
      Tahdonvoimalla sain viimein liikutettua itseäni ja unihalvaus katosi ja siitä vapautumisen tunne oli kyllä koettavissa.
      Eka kertaa unihalvauksen kokeminen oli kyllä epämiellyttävä tunne.

    • j k

      niiiinkkö

    • irmeli7

      hei milla .luin sinun kirjoituksesi. on todellista tämä henkimaailma on siis olemassa pahoja ja hyviä ja vramaankin enemmän hyviä..
      ja sinun täytyy tietää että .siellä missä on vapaus on herran eli jeesuksen henki ..siellä on yleensä hyvä olla vapaat rentoa ym ,en osaa sano mistä hahmot tulevat .yleensä sanotaan että ne jos aukaiset portit niille avomena eli olet jossain elämän vaiheessa ollut tekemisessä niin ne tulevat mutta sinulla on kyllä kotona auktoriteetti näitä vastaan jos jotain tulee ..ole todellinen ,rehellinen .aito sinä totuuden mukainen .sinun elämäösi tulee muuttumaan,toivon .että elämäsi muutuu ...t anita

    • yksjukkis

      Menkää nyt nukkumaan ja ottakaa aamulääkitys kun heräätte!!

      • itsekin kerran koett

        unihalvaus, ei liity mielenterveyden häiriöihin mitenkään, yleensä stressin aiheuttamaa

      • vähännoloja
        itsekin kerran koett kirjoitti:

        unihalvaus, ei liity mielenterveyden häiriöihin mitenkään, yleensä stressin aiheuttamaa

        Voi näitä pienokaisia.. Kai ihmiset saavat itse päättää mihin uskovat ja ei hirveen hyvältä selitykseltä kuulosta mielenterveyshäiriöt tai ym unihäiriöt.. Varmaksi ette voi tietää mistään mitään joten esittäkää asianne mielipiteenä ei faktoina kiitos

      • foksmalder
        vähännoloja kirjoitti:

        Voi näitä pienokaisia.. Kai ihmiset saavat itse päättää mihin uskovat ja ei hirveen hyvältä selitykseltä kuulosta mielenterveyshäiriöt tai ym unihäiriöt.. Varmaksi ette voi tietää mistään mitään joten esittäkää asianne mielipiteenä ei faktoina kiitos

        Unihäiriöistä sentään on todisteita, toisin kuin enkeleistä ja muusta höpöstä.
        Kai kerrot tuon viestin myös noille hihhuleille?

    • herfherf

      Se oli itse Lusiferi. Lue raamattu takaperin 666 kertaa niin pelastut.

      • oooppp999

        Pitääkö sanatkin lukea lopusta alkuun.

    • En oo varma

      Uskon että voit kärsiä:

      -Sairaudesta
      -Jostain riippuvuudesta
      -Mielikuvituksesta
      -Pelkotila
      -Shokki

    • tule1

      Jeesus tulee tule sinäkin! Iskulause suviseoroilla :D

    • mitä siis näit?

      Täällähän se on kerrottu, raamatussa, jota pidetään käräjäsaleissa, eli oikeustalolla, sen vuoksi että Jumalan sana on totuus!

      " Sillä Jumala ei säästänyt enkeleitä, jotka syntiä (eli lakia rikkoivat) tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäväksi" 2 Piet 2: 4

      Maapalloa kutsutaan raamatussa " syvyydeksi" 1 moos 1: 2

      Jeesus aikanaan itsekin todistaa tämän alas heittämisen " Minä näin saatanan lankeavan alas taivaasta kuin salaman" Luuk 10: 18

      Tässä hän tarkoittaa aikaa ennenkuin mailma oli edes luotu! Ei hän silloin tätä tapahtumaa nähnyt, kun eli maanpäällä, sillä s a a t a n a kiusasi häntä erämaassa!

      Ilm. kirja 12: 7 - 9 kertoo taivaassa syntyneestä sodasta, jossa Michael- ja hänen enkelinsä sotivat " lohikäärmettä" vastaan...lopputulos oli että 1/3 osa taivaan enkeleistä heitettiin alas taivaasta, itse lusiferin kanssa...Pahojakin enkeleitä, ..mustiahan he ovat, " pimeyden ruhtinas"..on hyvinkin pistäytynyt vuoteesi vierellä.

      Mikä asema tällä pahuuden ruhtinaalla oli taivaassa? Hesek 28: 14

      " Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä (Kristus) asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumala´olento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä"

      S a a t a n a vartioitsi pyhällä vuorella olevaa jumalan lakia 10 tä käskyä, joka on tuttu meillekin uskontotuntien ajoilta.

      Siksihän Mooseksen tekemässä arkissa, jossa säilytettiin Jumalan lain tauluja, oli kerubin kuva suojelemassa niitä Heb 9: 5

      Kirkkauden kerubit suojelivat lakia taivaassa....ei siellä ollut lainrikkojia tosin ennenkuin lusiferista löytyi vääryys taivaassa.

      Mooseksen tekemään arkkiin laitettiin Jumalan laki 2 Moos 25: 21.. ja arkin päälle tehtiin kultainen armoistuin, jota kaksi kerubia suojasi jae 22

      Michaelia kuvataan enkeliksi, samoin kuin lusiferiakin, joten kyseessä lienee kuvaus että sekä Jeesus, joka joskus esiintyy enkeli Michaelina varjeli aikojen alussa Jumalan lakia yhdessä tämän kerubin kanssa, jota me kutsumme p e r k e le e k s i . terv. benedi

    • mene ja tiedä

      (Naurahdus, mutta positiivinen sellainen)

      Itse näin tontun lapsena. Kukaan ei usko mutta minä todella näin. Harmaapukuinen, ehkä lähinnä suomalaista, -39 luvun sotilasta muistuttava, noin 30v mieheltä näyttävä henkilö liikehti huoneessa jossa nukuin.

      Hahmo tuli silloiselta vintiltä, portaita pitkin huoneeseen, laittoi etusormensa huulilleen havaitsessaan minut ja jatkoi matkaansa alakertaan. Kävelyn ääni kuului porraslankkujen nitinänä.

      Meillä koskaan muuten ollut ulko-ovi lukossa mutta öisin isäukko sulki sen ja myös avasi lähtiessään ammuviideltä töihin. No, minä kuulin kun ulko-ovi aukesi ja siirryin ikkunaan katsomaan. Sama tonttu lähti kävelemään poispäin ovelta. En nukkunut enää sinä yönä.

      Aamulla isä ja äiti heräsivät ja kuului normaaleja ääniä. Kun isä oli lähdössä töihin hän ovea avatessaan poreutui vihaiseksi ja kuului mekastavan, kuka on jättänyt oven auki, ei lukosta pois vaan raolleen.

      Olin silloin peräti 8 vuotias :)

      • todennäköisin arvaus

        Äidin rakastaja pakeni vintiltä?

      • Näkökulmaa

        Minä uskon.sinua.Tiedän demonien esinntyvän joskus tonttuina,joskus he esiintyy tai ilmestyy pöllön hahmossa.
        En ole varma onko kyseessä langenneet enkelit vai demonit.
        Ehkä molemmilla on kyky muuntautua näkyväksi missä hahmossa vain tahtovat.

    • viinaa ja muuta

      Asiaan ehkä? liityen kerron seuraavaa.

      Elin normaalia elämää mutta join samalla paljon viinaa. Kerran vapaalla ollessani tenutin huolella eli join alkoholia melkein 2 viikkoa putkeen.

      Kun lopetin niin valvoin ensin 3vrk, ei tullut uni. Sitten aloin nähdä ja kuulla vaikka mitä. Erilaiset hahmot liikkuivat huoneessa, seinällä oli tv ruutu josta tuli väkivaltaa ja pornoa 24/7, hämähäkkejä oli kaikki paikat täynnä, kuulin erilaisia asioita joissa kaikissa olin itse kohde. Tämä kaikki ja paljon muuta oli silloin minulle 100% faktaa.

      Lopetin viinanjuonnin siihen. Psyykkeeni ei ollut kyllin kestävä.

      Oletko tai olitko siis juonut paljon viinaa ennen näkyäsi?

    • Ei päätä pensaaseen

      Maailmassa on muutakin kuin suo kuokka ja Jussi minkä yleensä näämme:Noita ilmiöitä voi tulla päivisinkin taikka lukiessasi taikka missä hyvänsä työskennellessäsi metsässä tai muualla.Voit nähdä vaikka vanhan ystäväsi vuosien takaa tulevan kylään ja poistuvan.Yhteiset mietteet unina voi ehkä laukaista herkemmät ihmiset joihinkin valveuniin tai mitä ihmiset ovat niille nimiksi sitten keksineetkään.Joskus voi olla että jo vainajana pidetty tulee henkisesti katsomaan vanhoja olinsijojaan ehkä eri olomuodossaan jne.Henkinen ulottuvuus on melko pitkäaikainen ja kykeneväinen.Ruumiillinen näkyvä osamme ei nyt kovin pitkä ole.Harvemmat elävät yli 100 vuotiaiksi.Eli näyt ovat osa meistä ja muista tuttavistamme ja vieraista eri aikoina.

    • Jestasmpoo

      Enkeli ei ole musta vaan valkoinen tai kullanhohtoinen.

      • hyväniin

        Totta poikani oli ala asteella pahoin koulu kiusattu , Sitten poja sängyn viereenolitullut valkoinen hahmo joka oli sanonut pojalle että ei sun tarvi pelätä minä suojelen sua .. Siitä yöstä lähtien pojan itsetunto oli niin valtava ettei se pelänny mitään . Otti jopa niin suuria riskejä että minun oli sanottava hälle ,,,,,,,== %%%%%% että pitää ottaa itsekin vastuuta tekemisistään ,,.. Tänään aikuinen mies ja pärjää hyvin elämässä

    • totta1

      ymmärrän tunteen mutta kerran kun olin nukkumassa yksi tumma hahmo nousi siihen mutta se olikin vain mun mies eikö ollutkin hassua

    • kirkas valo

      mielestäni olet nähnyt mustan langenneen enkelin joka on paha rikkoo ja tuhoaa ihmisten välejä yms jumalan enkeli ilmestyy vain omilleen ei vieraille olen pari kertaa nähnyt kauniin valkoisen kirkkaan valon hän oli enkeli hänen lähestyminen oli todella valtavan ihana kirkas valo on enkeli

    • enkelit & demonit

      Herran enkeli tuo aina valkeutta ja on valkean värinen, ei mustaa pimeyttä. Näkemäsi hahmo oli demoni. Pyydän sinua nyt rukoilemaan Jumalalta turvaa ja suojaa.

    • saapa nähdä

      Psyykkeltään herkkä ihminen näkee ja kokee asioita joita perustavis ei koskaan näe.

      Vaikka aloitus on melko varmasti pelkkä feikki niin ensimmäinen lauseeni on totta.

      Lähden kuitenkin siitä, että puhut totta koska, vaikka sinä et puhuisi niin joku muu, asiaan törmännyt puhuu/kokee.

      Voit aivan huomaatta selvittää asian seuraavalla tavalla mutta vain jos olet herkkä.

      Kun tapaat uuden ihmisen niin välittömästi "tiedät" onko hän hyvä vai paha. Tälle ei ole mitään tieteellistä selitettä eikä yhtään kaaviota, sinä vain tiedät. Minä tiedän myös mutta en osaa asiaa ymmärrettävästi selittää.

      Jonkinalinen psyykkinen herkkyys on tämän takana mutta yksikään psykologi taikka psykiatri ei osaa ilmiötä selittää.

      Haluaisin asiasta puhua joko ammattikaisen kanssa tahikka mieluummin kokijan kanssa. Teitä on vain kovin harvassa.

      psyke itsekkin

      • voi sentään

        Useimmat ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja. Sinun "vaistosi" on voimakkaita ennakkoluuloja, joista teet itseään toteuttavia ennustuksia. Jos suhtautuu ihmisiin kuin he olisivat "pahoja", he luultavimmin ovat epäluuloisia ja käyttäytyvät huonommin sinua kohtaan kuin ne, joihin suhtaudut "hyvinä".

        Kaikenlaisia hyväuskoisia hölmöjä ja new-age hörhöjä sitä on. eivät tiedä mistään mitään eivätkä osaa edes analysoida omaa käytöstään. Ihmekö kun uskovat kaikkeen jonninjoutavaan.

    • Enkeleitten kanssa

      Minulla on päivittäin enkelikokemuksia, höyheniä ilmestyy eteeni tuon tuostakin,juuri kun olen ajatellut jotain asiaa, mikä on harmittanut. Suojelusenkeli tai enkeleitä on meillä kaikilla. Uskon myös ihmeisiin, ja niitä Jumala on eteeni tuonut, kun on esim.joku vaikea elämäntilanne tai raha-asiat huonosti, apu tulee aina oikeaan aikaan. Kiitän joka päivä elämästäin ja olen positivisella perusvireellä varustettu. Usein kuollut lähiomaiseni , mummo varsinkin minua ohjaa, ja kerran vuosia sitten minulla oli eräs talousharmi, ja kaupassa kassalla asiaa mietin, meneeköhän se vuosien työtä vaatinut hakemukseni läpi? yllättäen hoikka,vaatimaton vanhempi mieshenkilö takanani kassalla sanoo minulle: hyvin se menee. Ällistyin niin,etten sanaa suustani hetkeen saanut,kassaneiti katsoi ihmeissään meidän kommunikointia,ja sain sanottua miehelle, katsoen hänen kirkkaan sinisiin silmiin,jotta niin ainahan asioilla on tapana järjestyä,tavalla tai toisella. En tuntenut miestä ja yhtään muuta sanaa en hänen kanssaan keskustellut! Tässä taas vahvistui kokemukseni, että minua suojellaan ja nostetaan vaikeissa tilanteissa. Minulla on aina ollut herkkyyttä ja joku voi pitää ajatuksiani/kokemuksiani tyhminä, mutta vain itse tiedän ja tunnen itseni sekä luotan Jumalaan sekä siihen, että mikään ei ole mahdotonta Jumalalle.Ihmeitä tapahtuu.ne antaa voimaa elämän polulla.

      • aivan näin

        Tuossa olet harvinaisen oikeassa/olen samaa mieltä.

        Olen joutunut elämässäni "miljoonia" kertoja vaikeuksiin.

        Se, mikä on yllättävää on että olen aina ja poikkeuksetta pelastunut viime hetkellä. Minulle ja uskolleni saa nauraa aivan vapaasti mutta mikään, ei mikään saa koskaan minua luopumaan uskostani.

      • tyhmiä ihmisiä
        aivan näin kirjoitti:

        Paska jumala sulla kun antaa sun joutua niihin vaikeuksiin noin paljon...

      • pppooo999

        Eräs tuttavani, jolla on pahanlaatuinen toisinaan jopa sairaalahoitoa vaativa skitsofrenia, sanoi Jumalan näyttävän hänelle saatanan. Voi hyvänen aika,......kysyin että miten se tapahtui. Ko skitsofreenikko oli ollut kaupassa ja astunut jo kaupasta ulos tupakoimaan, kun hän huomasi ohikulkeneen miehen katseen olevan paha. Tällä perusteella hän siis näkin saatanan. Oikeasti siis ko. skitsofreenikolla oli sairauteen liittyvä hetkellinen sairausoire. Ja vielä tupakkaa ja muutenkin ketjuna, niin ei pääse skitso-oireetkaan yhtään paranemaan päin. Jotta sillleen. Skitsofreenikoiden eli jakomielitautisten aivot ovat sairaat ja siksi harhoja , outoja tuntemuksia ja erilaisia luuloja ym. kaikki johtuvat sairaista aivoista ja puhumattakaan sitten , kun niitä mömmöjä popsitaan muutakin kun lääkäreiden määräämiä. Skitsoilla on paljon kaltaisiaan kavereita ja syövät toisensa lääkkeitä, unilääkkeet pamit ym.

    • miukuuu-maukuuu

      Olen nähnyt kahdesti jonkun hahmon vuoteeni vieressä. En pelännyt sillä hetkellä. Ensimmäisellä kerralla nousin istumaan ja nipistin itseäni käsivarresta, ole kuullut että niin tietää näkeekö unta.
      Hahmo oli ihmisen muotoinen ihan tavallisen näköinen kummallakin kerralla, vähän läpikuultava. Oli keskikesä, vain hiukan hämärää, kello oli 4-5 välillä aamuyöllä.
      Ensimmäisellä kerralla hahmo ohjasi minut pelastamaan erään ihmisen hengen aivan viime hetkellä, hän olisi tehnyt itsemurhan. Toisella kertaa hahmo ilmestyi samaalla kellonlyömällä kun eräs minua pitkään kiusannut ihminen kuoli. Ajan sain tietää jälkeenpäin, tietenkin.
      En ole varm ovat nämä omien aivojeni tuotoksia vai todella jotain yliluonnollista.

      • åspert

        miukuu-maukuu taitaa olla vähän enemmänkin sekaisin. Syötkö skitsofrenialääkkeitä?

    • jabbooo

      se on unihalvaus senkin pöljät... googleta lisää tietoa niin asia selviää..

    • Entäpä tämä?

      Kerran, muutama kesä taaksepäin, katsoin ikkunasta ulos ja näin selvästi olion, jolla oli punainen iho ja sarvet. Kirkaisin, ja hyvä kamuni myös. Kun olimme toipuneet pahimmasta järkytyksestä ystäväni huohotti: "Näitkö sääki semmosenn olion, jolla oli punainen nahka, kiiluvat silmät ja sarvet?"
      Miten molemmat näki saman näyn, samaan aikaan?

      • tyhmiä ihmisiä

        Naapurin poika tullut pirunaamari päässä katsomaan teitä ja runkkaamaan? Paljon todennäköisempi selitys kuin yliluonnollinen.

      • lehmä!

        Lehmä paskalla ikkunan alla.

      • josetUskoetkoe

        Koettu myös entisen poikaystävän kanssa sama "uni". Yöllä heräsin todella pelottavaan tunteeseen ja näin kun huoneesta liukui pois mustakaapuun pukeutunut hahmo noin 10cm lattiasta ilmassa. Aamulla poikaystäväni kertoi että taisi kokea yöllä unihalvauksen, hän oli hereillä mutta ei pystynyt puhumaan tai liikkumaan ja mustakaapuun pukeutunut hahmo kuristi häntä, kuvaili täysin samaksi minkä itse näin siis liukuvan huoneesta pois ja sanoi myös kokeneen saman todella pelottavan tunteen. Ei huumeita, alkoholia tai muutakaan mielenhäiriöitä taustalla ja ovet oli lukossa! Uskon täysin henkimaailmaan, paljon muutakin kokeneena ja ilman lääkitystä ;)

    • k-jdflkjclkjc

      Enpä usko. Minäkin uskon Jumalaan, mutten ole kertaakaan nähnyt mitään "yliluonnollista". Olen ilmeisesti sen verran maallistunut että en usko mihinkään huoneeseen ilmestyviin henkiin ym.

    • hyvää tahtoa

      En ole lainkaan uskovainen, mutta olen nähnyt enkelin, joka kulki vierelläni ollessani pieni.
      En usko Jumalaan, kuten uskovaiset uskoo, silti tiedän, kuinka emme todellakaan ole yksin. Kanssamme on muitakin olentoja, mm. jo pois siirtyneet läheisemme saattavat usein olla seuraamassa elämäämme.

      Olen hyvin koulutettu, minulla ei ole mielenterveysongelmia, en käytä huumeita tai alkoholia muuten, kuin joskus ruokaviiniä lasillisen juhlissa.

      Enkelit eivät välttämättä ole vain valkoisia. Tuo luulo on vain uskomus. Tumma hahmo ei myöskään ole demoni välttämättä, tuskin yleensä lankaan.

      Ihmisten suhtautuminen niin kutsuttuun yliluonnollisuuteen on hassu. Uskooko vai eikö usko, se on jokaisen oma asia. Sen vuoksi ei ole viisasta nimitellä rumasti, joilla on ollut suuri ja ihana etupoikeus nähdä muutakin, kuin mitä tämä vajavainen näkökykymme tyleensä suo nähdä.

    • unihalvaus on

      selvä unihalvaus on, itte kokenu saman omas huonees, ja on munki jalkopääs ollu musta hahmo monestiki, ja se on mun univeloista ja unirytmistä, se nimittäin on aika huono. että en mäkää oo saanu täysin enää nukuttuu täysin pimees huonees, aina pitää olla tyyliin telkkari tai tietokone tai joku valo auki.

    • paljon vaihtoehtoja

      Miksi ihmeessä enkeli ilmestyisi mustana hahmona. Se voi olla enkeli, demoni, mielikuvituksen tuottetta, Vishnu, aave, rinnakkaistodellisuuden häivekuva, hologrammi, avaruusolento, unihalvaus, hallusinaatio tai vain unta.

    • retetee te ronski

      Henket /henget/ - aavet /aaveet/ - haamut - kummitukset ja asiaa taitaa tietää tänäänkin se missä, kyllä ovat olemassa olon ilmeisiä, olisiko niistä kerrottavaa ja missä. Miksi, mitä ja mitä varten ja milloin ja mitä minä itse, siinäkin paljon enemmän kuin arvata saattaa, tässä iässä, arvaamattomammin ovat tunnistamattomat ilmiöt, tunnistetut ilmiöt, selvin ja oikein on Jumalan/HERRAN/ ilmoitus välineenä näitä kautta hengett, palvelevia henkiä ... osani on paljastaa "koin näyn jossa ikäänkuin musta mies seisaallapäin putosi sillalta, katsellessani sillalle alkoholia oli myös" NIIN: se oli siis minun silmässäni on vanhuus (ikä näkö) ja useimmilla suomalaisilla suvuilla sellainen esim. silmässä häiriöitä, silmäsairaus, muuta. Täytyy pysyä arkipäivässä ja hyvässä kunnossa/hoidossa niin ei jää päälle kytkimet iankaikkisiin, hyvää itses hoitamista jatkossa ...

    • Daniel Lionscave

      Jos epäilet että se oli enkeli,silloin se oli enkeli

    • Kuolo korjaa kohta

      Jokainen joka on nähnyt mustan hahmon, KUOLEE siitä tasan kolmen vuoden kuluttua.

      • Anonyymi

        Ootpa hauska

    • Uskon enkelihin

      Koska uskot Jumalaan ja henkimaailmaan ei sinun tarvitse pelätä. En osaa tulkita tätä mutta tiedän että sinua suojellaan.

    • huomaavainen1

      Juuri Jumalaan etsivälle ihmiselle Herramme osoittaa jollakin tavoin sen, että tarvitsemme Jeesusta sydämeemme. Paholainen on olemassa. Hän ei pelkää mitään muuta kuin Jeesuksen verta. Älä usko humanisteja ja luopioita, jotka yrittävät turhentaa langenneella lantullaan kaiken todellisen uskon Kristukseen. Hyvää uutta vuotta sinulle ilman pelkoja Vapahtajan seurassa!

    • 9+4

      eihän musta hahmo mitenkään voi olla enkeli, enkeli hohtaa valoa ja näkyy siten valkoisena.

    • Oli enkeli siinä

      Jos se kerta oli musta ja näit sen herätessäsi epäselvänä hahmona sänkysi jalkopäässä, niin pitäisin tätä tapausta erittäin varmana enkelihavaintona.

      Todennäköisesti se varoitti sinua jostain suuresta vaarasta. Tai sitten jotain tuntemiasi sukulaisia tai tuttavia saattaa kuolla seuraavan parin vuoden aikana.

      Nämä ovat yleisiä ennusmerkkejä ja annettuja ilmoitustehtäviä koteihin tuleville enkeleille. Koeta toimia tässä näyssä enkeliltä saamasi etukäteistiedon mukaan, niin saatat välttää monia karikoita elämässäsi.

      • tottakai3

        Mustat enkelit on pahoja enkeleita. Ei jumalan edestä lähteneitä.

        Jumala käyttää tuttuja hahmoja unissa tai muuten tulemaan, esim hiljattain edesmennyt. Jumalan enkeli on valkoisessa asussa ja kirkas. Toimitta sanoman ja se siinä.

        Suuri osa enkeleita ja palvelevia enkeleita on pahoja henkiä. ennustajat, meediot meditoijat käyttäät niitä, shamaanit ja noidat ja rajatieteilijät.

        lisää kirjassa oppi ja liitto

      • pppooo999

        Älä usko noihin taikauskoisiin valheisiin, joita tällä palstalla suolletaan. Vainajat eivät haudoistaan edes henkiolentoina nouse, siis fakta mikä fakta. Mustia enkeleitä ovat ainoastaan saatanan enkelit.

    • Jeesus on Herra

      ihmettelen miksi niin hyviä asioita kuin on helppo ja mukava elämä saattaa olla olemassa, tietenkin on ihm isiä joissa kehittyy, kehitys on sinänsä ... mutta lyhyesti olen löytänyt helpon ja mukavan elämän hakematta muille yhtään mitään ja vain itselleni, RUKOILEN PALJON ajatellen Jumalan ja Herran ja Pyhän Hengen ja Jeesus Jeesusten seurassa/mailmassa saa sijaa yksityisyyteen ja ohjaa ja opastaa, ei meidän tarvitse elämämme Kristus /siunattu/ osaa vaihtaa ennen kokeneisiin ja nykyäänklin tiettyjen onnettomien julkisuuksien kanssa vaihtaa (etsi Jeesus Jeesus Jeesus on ystävä, kohtaamme nimeä usein, miten on heidän hyvä tahtonsa) yhden elämän ja kuoleman taitajan voi meillä ehdottomasti saada ystäväksi, vaikka nimi esiintyy kielellä ja huulella ja ... nimimuunnoksina

    • faktaa tietoa

      Enkeleitä on varmasti olemassa. Myös läheisemme tuolta puolelta saattavat näyttäytyä ja antaa viestejä meitä auttaakseen.

      On paljon ihmisiä, enemmän kuin voimme kuvitellakaan, jotka ovat saaneet nähdä enkelin tai jotain muuta yliluonnolliseksi kutsuttua. Se ei nyt vaan ole missään tapauksessa uskovaisten etuoikeus, jotka kyllä useimmiten näkevätkin paholaisia melkein missä tahansa.
      Enkelit eivät näyttäydy pahoille ihmisille kuin joskus opetusmielessä.

      Ihmiset, jotka lukeutuvat ei uskovaisiksi, ovat monesti paljon parempia ihmisiä kuin uskovaiset koskaan. En tunne ainoatakaan pyyteetöntä uskovaista, vaikka paljon tunnenkin. Satuin nimittäin syntymään uskovaisten keskelle ja siksi tiedän, mitä uskonnot pitävät sisällään.
      Elän nykyisin kaaaaukana uskovaisista, joille pahanteko oli jokapäiväistä. Siksi kai heille paholainen näyttäytyykin niin usein.

    • zodslol

      Tutun kuuloinen tarina! :D

      En ole itse kokenut, mutta kummitätini on muutama vuotta sitten kokenut aivan samanlaisen jutun. Kertoi ihan samalla laillakin että joku musta hahmo seisoi siinä hänenkin sänkynsä jalkopäässä. Hän on ateisti tapauksen jälkeekin, eikä uskonut sen liittyneen miteenkään uskontoon tai sellaiseen. Ja ennenkuin joku epäilee, ei hän ollut minkäänlaisessa huumausaineista tai muusta johtuvassa tilassa. :)

      Aattelin kertoa ettet ole ainut kuka on samanlaisia juttuja kokenut. Toivottavasti en itse tuommoista koe, tulisin hulluksi :|

    • 54353433

      Höpsö.

      Näit tietenkin saatanan.

      Lucifer tulee hakemaan sinua pian.

      • Kyllä

        "54353.." Hyvä! näit saatanan apulaisen, (vaikka piru tai demoni). Saatana on sen verran voimakas että voi ilmestyä myös valkoisena , valon enkelinä. Ei itse nää vaivaa meidän tavallisten suhteen. Keskittyy pappeihin, piispoihin, kenraaleihin ja diktaattorehin....damaskoksella ja pohjoiskoreassa selvästi vieraillulla nyt.

        piruja riittä suomeen miljoonia..

    • niiiih....

      Höpö höpö! Lusiferiä ei ole olemassa. Toinen todellisuus kyllä on olemassa, mutta aivan toisenlainen, kuin moni kuvittelee.

      • ppppoooo9999

        Ei ole olemassa toista todellisuutta. Enkelihourulaisten psykiatrisia houreita.

    • Maailma iso paikka

      Täällä on puhuttu kaikesta mahdollisesta mitä kyseinen näky on voinut olla, joten kerronpa yhden näyn mikä on vaivanut minua. Elikkä näin 2v sitten kun olin menossa nukkumaan näin katossa 3 keltaista hohtavaa ympyrää jossa oli jokainen ympyrä täynnä ihmeellistä tekstiä jotka hohti myöskin. ja olin täysin hereillä kun menin juomaan vesilasin ja palasin niin siinä se oli vieläkin,eikä lähteny vaikka laitoin valot päälle ja sitten sammutin. Sitä ihmetellessäni/katsoessani nukahdin ja aamulla oli poissa? uskon kyllä että henkimaailma voi olla olemassa. ja tutkimattomat ovat herran tiet,mutta mitäs tuommonen on? Mayat?ufot?

      • parasomnia

        Unissakävely selittäisi. Itselläni on ollut joskus ihan mahtava unissakävelykohtaus, jossa valot sammuttamalla ja sytyttämällä sai todellisuuden napsahtamaan pois paikaltaan ja takaisin. Kattokruunu muuttui puun lehvästöksi ja takaisin (valot pois - puu, valot päälle-kattokruunu). Olin kävellyt jo valokatkaisijalle ja sänkyyn pari kertaa ennenkuin heräsin. Tuo on noista mieleenpainuvin, mutta pari muuta kertaa on ollut todella todentuntuisia uni/unissakävelyhallusinaatioita , joista en osaisi sanoa, että ovat unta, eivätkä todellisuutta, ellen olisi koko ikääni unissakävellyt ja tietäisi, miten sekaisin uni ja todellisuus minulla siinä menee.

      • Maailma iso paikka
        parasomnia kirjoitti:

        Kiitos tuo kyllä kuullostaa että sitä se oisi voinut olla vaikkakin tuntui kyllä todella että olisin ollut hereillä kun kävelin sitä vettä hakemaan ja näpläsin sitä valoa ja mainitsin asiasta velipuolellekkin joka oli sillion kylässä mutta hän ei uskaltanut tulla edes siihen huoneeseen :) mutta itse katsonu pienenä x-files sarjan niin ei paljoa tuommonen hetkauttaunu enemmän kummastutti :) mutta kun oli aamulla poissa niin hyvä niin. ja pikkusisko käveli kyllä pienenä unissa että voihan se olla sukuvika :)

    • Jumala antaa levon

      Hei!
      Enkeli ei ole musta! Eikä enkelin ilmestyminen aiheuta pelkoa, vaan lepoa ja rauhaa!

    • repe.

      Kyllä tämä varmaan enemmän kuuluisi tuonne kummittelu palstalle: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4811

      Olet nähnyt jonkin demonin tai vainajahengen, enkelit eivät ole mustia, eivätkä pelottele ihmisiä.

      • suopsannoo

        Vainajahenget ja demonit = sama asia ja saatanasta

    • ....

      Et nähnyt.

    • tsai45

      Paha, Huono Henki se siinä.
      Lisää faktaa löydät mm kirjasta oppi ja liitto.
      Ne on Jumalan työn, pelastuksen vastustajia

    • seuraa Jeesusta

      luin kirjasta "eräs aikamme profeetta" naisprofeetta Helena Konttisen kertoneen että jokaiselle voi ilmestyä se heidän herransa. Eli uskovalle Jeesus, ateistille tai rikolliselle piru/ paha henki. Musta olio on pahasta. Eli, jos olet sekaantunut pahoihin synteihin, herrasi ehkä ilmestyi sinulle. Sanoudu irti synnistä, tee parannus, tee Jeesuksesta Herrasi. Kuulemma oikein räikeihin synteihin syyllistyneille piru itse voi ilmestyä.

      • Tillintallinta

        Räikeimpiä syntejä on spiritismi,ja monet ovat sitä tai jotain muuta vastaavaa peliä pelatessaan kohdanneet demoneita.Monet eivät ole selvinneet kohtaamisesta hengissä.

    • milllla

      Joo eli siis en ollut edelleenkään silloin vielä nukkumassa enkä edes nukahtamassa..!
      Yllätyin että tämä keskusteluni oli etusivulla. Paljon kommentteja tullut, joista suurin osa on täyttä paskaa, mutta onneks niistä sai kunnon naurut edes.

    • pilli-piipari1

      helena konttisen jutut eivät olleet Jumalasta.sehän oli horros saarnaaja ja pelottavan näköinen, kun se meni niihin horrostiloihin kesken kaikenkin. ei Jumala niin toimi,että pelottelee ihmisiä.

    • Musta hahmo on totta

      Mun kamu on nähny mustan hahmon ja mä oon saanu sen yhelle kuvalle jonka heti poistin koska taustalla oli musta huoppu päinen mies joka oli epäilyttävässä asennossa

    • Varoitus

      Jos näet mustan hahmon elämässäsi on kriisi meneillään vaikket itse sitä tiedostakaan. Olen nähnyt sen monesti, viimeksi kun vaimoni, josta koskaan en olisi uskonut, jäi kiinni pitkästä salasuhteesta. Joten ota asia vakavasti ja ala tutkimaan ympäristöäsi.

    • Vastaava kokemus

      Nyt vasta huomasin tämän keskustelun, jonka aloituksesta on kulunut paljon aikaa, mutta vastaanpa silti. Vaikkakin tämä foorumi on todella ala-arvoinen paikka keskustella henkimaailman ilmiöistä ja sehän näkyy useista vastauksista, joissa ymmärrys ja tietämys aiheesta on nolla tasolla.

      Minulla on kuitenkin hyvin samanlainen kokemus, kuin Millalla. Aikaa tapahtumasta on jo reilu 20 vuotta, mutta muistan sen yhä hyvin selkeästi. Heräsin keskellä yötä suoraan istuma-asentoon, koska vaistosin jotain outoa. Näin sängyn jalkopäädyssä osittain toisen jalkani päällä hahmon joka oli pimeämpi, kuin huoneen pimeys. Itsekin pelästyin kovasti, enkä tiennyt mitä tehdä. Vaistomaisesti laitoin nopeasti pään takaisin tyynyyn ja rukoilin Isä meidän rukouksen. Ensiksi se ei meinannut onnistua, koska en saanut laitettua käsiä ristiin - joku voima laittoi vastaan. Mutta rukouksen onnistuttua tilanne rauhoittui ja nukahdin heti. Vasta aamulla herätessä pelotti uudestaan, mutta myöhemmin tajusin, ettei pelättävää ole. Minullahan on "turvajoukot" Voittajan puolella ja sinne "suoralinja" rukouksen avulla.
      Jumalan enkelit eivät pukeudu pimeyden vaatteisiin ja ilmestyessään he rauhoittelevat ihimistä, jos tämä pelkää. Näin ollen tuollaiset pimeyden olennot tulevat vastapuolelta. Sitä en osaa sanoa mikä niillä on ilmestyessään tarkoituksena, ei ainakaan mitään hyvää.

      Maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät tällaisiin asioihin usko, mutta jokainen joutuu kohtaamaan henkimaailman, kun tämä elämä päättyy. Toisille tuo kohtaaminen tulee olemaan mieluisa, toisille ei. Se voi tapahtua kohdallasi 10 vuoden kuluttua tai jo tänään. Mieti siis kuinka aikasi täällä käytät ja miten suhtaudut uskon asioihin. Jos haluat lisää ymmärrystä, usein rukous riittää.

    • Tuohitorvi

      Saatoit nähdä vain unta,olithan väsynyt.Mummoni viisaasti sanoikin kun pienenä poikana pelkäsin pimeää,että jos jotakin pimeässä pelkää,voi mielikuvitus tehdä tepposet ja näkeekin jotakin jota ei ole.Tällä en tarkoita etteikö enkeleitä ja demoneja olisi.Demonit ovat mustia koska heissä ei ole Jumalan kirkkautta.Jos kuitenkin demonin joudut kohtaamaan,neuvon karkoittamaan sen Jeesuksen Kristuksen nimellä,ja voimalla,rukouksessa Jumalalle,tai avunhuiutona siinä tapauksessa että kohtaat demoneja.Omassa voimassamme emme niile mitään vo,jos joku muuta opettaa valehtelee.

    • uteliasdydy

      Hei! Viime maanantaina eli 1.12.2014 tapahtui aamulla kummallinen asia ja pelästyin kovin paljon. Oli vielä hieman hämärää, kello oli n. kymmentä vaille 8. Astuin ulos ovestani ja näin n. 30 metrin päässä ihmisen muotoisen tumman hahmon. Se vain seisoi paikallaan, tuntui kuin se olisi tuijottanut minua? Ajattelin, että se on varmaan vain joku vanha ihminen aamukävelyllä tai haukkaamassa happea, mutta se oli omituista sillä asun pienessä kaupungissa ja tuohon aikaan aamulla ei ole ikinä ennen näkynyt ketään asuinalueellani ja on ollut kovin hiljaista.
      Lähdin sitten kävelemään tuota hahmoa kohti koska olin utelias. Sitten se hahmo havahtui kun lähestyin sitä ja se lähti kävelemään siihen suuntaan mihin minunkin oikeasti piti mennä, mäkeä alas päin. Siinä tummassa hahmossa oli jotain omituista, se niin kuin käveli ihan omituisesti, vähän niin kuin liukuen eteenpäin ja välillä se ns. häilyi tai haaleni hieman. Se liikkui hyvin omituisesti. Siinä vaiheessa mä pelästyin niin kovasti, että lähdin juoksemaan hallille päin kun oli harjoitukset edessä :D Katoin taakseni samalla kun juoksin ja sitä ei sitten siellä enää ollut.. Ehkä mä vaan kuvittelin sen olevan jotain yliluonnollista? Mutta kuitenkin jokin siellä oli, ihminen, eläin tai jokin.

    • selvin päin nyt

      Olen ajanut paskaksi neljä autoa mutta selvisin kaikista rysäyksistä kun viime tingassa huusin: "Jeesus auta!"

      En ole kehdannut kertoa edes ystävillenikään näistä autojen romutuksista, mutta totta nämä kaikki on, ja se just ihmeellisintä niissä kaikissa että autot meni pilakaluiksi tai kärsivät romutuksia ja kieppejä ilmassa, eikä minulle naarmuakaan!

      Koputan edelleen puuta, ja kiitän Herraa.

      • 777333

        selvin päin nyt Terve.
        Hei!. En ole ollut ennen tällä palstalla, siitä on nyt n.3.5v, aikaa kun kirjoitit. Toivottavasti vilkaiset vieklä palstaa! Minullakin on kokemus, olin ajamassa autolla kallioon ja päättämään päiväni. Uskovaiselle äidilleni Jumala sanoi, että rukoile pikasi on hengenvaarassa! Kun nopeuteni oli jo 135km/h ja kallio näkyi jo vajaa km.n päässä, niin joku nosti minun jalkani kaasulta ja silmistäni vuotivat niinpaljon kyyneleitä, että näin hyvin huonosti. Kqallio vilahti ohi ja jarrutin tien oheen. Ei ollut minin aikani lähteä, varsinkaan, kun elin synnissä. Uudistuin senjälkeen uskossa ja olen saanut Jumalalta pieniä tehtäviä. Kunnia Jumalalle. Toisinsanoen, sinullakin voi olla Jumalalta tehtäviä, joita voit toimittaa Jumalan kunniaksi ja Kristuksen kirkastamiseksi. Mehän rukoilemmekin..tapahtukoon sinun tahtosi maanpäällä, niinkuin Taivaassa. Eikö olisikin hienoa tehdä Jumalan tahtoa omassa pienessä elämässäsikin?!

    • noin

      Veikkaisin Luciveriksi.

      • 9999800093332

        Oletko veikkaaja nimeltäsi Tarja K?

    • MILLALLLE

      Unihalvaus voi olla kyseessä?

    • Oikeamieli

      Sepittelyä...

      Kirjoittelehan uudelleen täysiikäisenä, jookos ?

      Ystävällisesti. Leijuin itsekin n. 15 vuotiaana ruumiini

      yläpuolella tarkastellen vallitsevan maailman menoa, oikeasti.

      • Seli seli

        Aika moni leijuillut on kuitenkin leijunut vasta täysi-ikäisenä.

    • univelka

      Nyt vasta näin tämän aloituksen ja täällä viitattiin unihalvaukseen. En ole ikinä kuullutkaan moisesta asiasta ja aloin lukemaan siitä nettipalstoilta.

      Vuosien ajan olen luullut että unissa joita olen nähdyt on jotain yliluonnollista pelottavaa mutta kaikki kaikki nyt viittaa tuohon unihalvaukseen.

      Näin tummia hahmoja, askeleita, en päässyt ylös sängystä vaikka kuinka yritin, mikään paikka ei liikahtanutkaan. Tuntui kuin joku olisi hirveällä voimalla painanut takaisin sänkyyn. Vedin kerran jopa lakanaa "pirun kanssa" ja heräsin siihen että ovi aukesi ja huusin kauhusta. Ei siellä muita ollut kuin oma mieheni joka säikähti huutoani.'

      Minua on tartuttu kurkusta kiinni, nostettu pystyyn sängystä, olen juossut toisessa huoneessa yrittämässä heräättää huomiota että herättäkää minut ja kaikki tämä kun olen nukkunut.

      Nyt kun luin tuosta unihalvauksesta kaikki käy yksiin. Jopa askeleiden äänet. Ei pelota enää koska tietää että se on vain unta. Unessa voi kehottaa itseään olemaan pelkäämättä, yrittää liikuttaa iteään jne. Voi myös katsoa unen loppuun että tapahtuuko siinä mitään pahaa. Ei varmasti koska alitajunta tietää että se on vain unta.

      Helpotus on suuri kun nyt tietää mistä on kyse.

    • Mies88v

      Jätä se sika.

    • mustaroisto

      Meilläkin kävi iltapimeään roisto niin hiljaa ettemme kuulleet mitään. Tuli mieheni ja minun makuuhuoneeseen ja seisoi jonkin aikaa sängynpäätyssä ja tarkisti vaan ollaanko hereillä vai ei. Lähti karkuun, kun huusin miehelle että roisto, vaikka se tietty pimeässä näytti ihan vaan mustalta hahmolta. Sellanen kolina kävi, kun juoksi kerrosta alemmas ja kiireellä pakoon.

    • Tämäseoli
    • 1213

      Positiivista on, ettei hahmo tehnyt mitään. Ei siis taida olla syytä pelätä. Ei varsinkaan, jos uskoo tähän:

      Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.
      Matt. 10:28-31

      • Huihui

        Pelästyit itsekin tuota kuvaa linkissä yläpuolellasi,siksi kirjoitit tuon:D

    • Minä se olin, sori vaan, erehdyin talosta ;)

    • Älädemoniapelkää
    • DanielMikael

      Musta hahmo oli varmaankin jonkinsorttinen paha henki. Jos omalle kohdalleni olisi vastaava tapaus sattunut, niin olisin ajanut mokoman rauhanhäiritsijän JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ matkoihinsa, ja liukkaasti sittenkin. Sen jälkeen olisin mennyt polvilleni ja rukoillut kohotetuin käsin ja ääneen Isä Meidän -rukouksen sekä Herran siunauksen. Edelleen olisin varmaankin tutkinut JUMALAN SANAA ELI RAAMATTUA pitkälle yöhön asti.

      • Jeesus ja jumalat oli tarkoitettu vitsiksi, mutta se pääsi ryöstäytymään käsistä kun jotkut herkkäuskoiset hölmöt lähi-idässä ja muualla luulivat niiden olevan oikeasti olemassa.
        Ja niitä herkkäuskoisia on sittemmin riittänyt niin että nyt jo useampi miljardi ihmistä uskoo keksimiini hahmoihin.
        Mitään pahoja henkiä ei ole olemassa muuta kuin mielikuvituksessa kuten ei enkeleitäkään, minäkin olen vain mielikuvituksen tuotetta, henget, enkelit, jumalat, paholaiset ym. löytyvät vain korviemme välistä.

    • gfiot

      Jos näke ennen nukahtamista näkyjä niin se on todennäköisesti harha kuin kummitus.
      Itse olen nähnyt hahmoja ihan päivällä. Ensimmäisen kerran näin uudessa kodissamme, kun olin noin 12 vuotias ja leikin piilosta serkkuni kanssa. Näin tumman ihmis hahmon ,joka muistutti miespuolista varjoa. Luulin, että se on mun serkku joka käveli vaan nopeasti huoneeseen josta näin vaan mukamas vilahduksen, mutta siellä ei ollutkaan ketään ja serkku tuli toisesta huoneesta. Kun luulin että serkku meni huoneeseen ja mä juoksin sinne ja huusin " böö" tyyliin että " löysin sinut" . Äiti katsoi vierestä ja ihmetteli, että kelle huusin kun ei siellä ollu ketään. Sitten myöhemmin kuulin, kun äiti puhui ystävänsä kanssa että hän näki tumman varjon niin sitten tajusin että äiti näki saman minkä minäkin näin( eri aikaan) ja että se ei ollut oma harhani. Toisen kerran elämässä näin nyt aikuisena, kun olin töissä museossa ja olin mennyt seisomaan kirkon puoliselle museolle vahtimaan, että kaikki ihmiset lähtee pois eikä kukaan tule enään sisälle, koska museo on suljettu. Seisoin yksin kirkon puolella ovet suljettuna ja katsoin läpinäkyvästä ikkunasta kassaan päin missä asiakkaat olivat ja sitten selän takana kuului kolahdus ääni ja mä käännyin katsomaan sanat suussa " Hei museo on suljettu, teidän täytyy poistua.." Näin todella nopeassa ajassa ihmishahmon joka ei ollut mikään läpinäkyvä vaan just ihminen, mutta jonka kasvoja en ehtinyt nähdä ja se hahmo muuttui äkillisesti valkoiseksi läpinäkyväksi ( siivet näkyi käsien sijasta) joka lensi ylös hitaasti, ja haihtui. Itse ihmettelin vähän mitä näin ja sitten käännyin taas ovelle päin.. ajattelin, että tiedän mitä voin nähdä, koska se ei ole eka kerta, mutta uutena oli ,että kuului ääni eli kolahdus ja se oli ihmis hahmo ennen kuin se hahmo muuttui läpinäkyvän valkoiseksi ja lensi suoraan ylöspäin. Minussa ei ollut yhtään pelon tunnetta näissä tilanteissa. Olin ihan neutraali. En ole kertonut kertonut tästä kenellekään, koska tää kuulostaa oudolta ja mahdottomalta ja joku voi sanoa, että se on aistiharha.. mutta onko jos äitini näki silloin ekan kerran sen tumman varjon eli samanlaisen kuin minäkin? Mä tiedän mitä näin. Kaikki mitä ihmiset eivät näe on outoa ja epätotta, koska eivät itse näe. Minusta se on yhtä totta , kuin ilma millä hengitämme. Vieläkin se on minusta outoa, että kuului ääni ennenkuin lähti lentoon. Voiko olla mahdollista että " Se" vieraili maan päällä ? Ja tiedättekö vaikka tässä nyt näin siivet niin ei se välttämättä tarkoita enkeliä van se voi olla tyyliin ufo joka telepartaatioi itseään pois ? :D HEHEHE Kaiken maailman ajatukset ovat pyörineet päässäni. Riittää kun minä tiedän sen olevan totuus.

    • 777333

      Musta hahmo Näin nyt vasta viestisi. Olet saanut tosipaljon vastauksia, mutta kirjoitan tämän vuosien jälkeen. On minullakin samanlainen kokemus. Kuiskasin, Jeesus, niin häipyi. Jos nukut vieläkin valon kanssa, niin koeile sammuttaa valo ja kohtaa todellisuus ja voita pelkosi.En usko, että silloin Jumala sallii sinulle saman kokemuksen! Meille ei tapahdu mitään Jumalan sallimatta, sanoo sana. Rukoile Jumalaa avuksesi, sillä Hän karkoittaa pelon. Senjälkee olet paljon vahvempi.

    • dasfadfdfs

      shadow people.

    • tersfh5545y5
    • Hallusionaatiot ovat yleisiä nimen omaan nukkumaanmenon ja heräämisen yhteydessä. Monet lapset pelkäävät mörköjä ja näkevät vastaavia näkyjä. Ei ole tullut kieltämättä koskaan tullut mieleen pohtia, että nuo voisivat olla todellisia. Itse näin pienenä nukkumatin istumassa huoneeni tuolilla, mitä pelästyin suunnattomasti.

      • Anonyymi

        Mustista hahmoista, itse olen kerran nähnyt ja meni lehdet pöllyten erikoisen ujelluksen kera. Tämä tuli kerran heti uskoontulon jälkeen. Lisäksi perheen tyttö nähnyt näitä useinkin, mutta näyt hävisivät, kun käskin Jeesuksen nimeen niitä lähtemään. Niin jokainen voisi miettiä vietkö kauhuissaan olevan nuoren lääkäriin ja pilleriä huuleen. Vai käytätkö Raamatun oppeja, jolloin uudestisyntynyt uskova käyttää Jumalan sanaa riivaajahenkien häätämiseen. Sama on myös sairauksissa, jos on uskoa voi kääntyä Jeesuksen puoleen tautiensa kanssa, tällöin on eduksi jos tiedät syntisi ja osaat katua niitä ja haluat päästä niistä eroon. Esim pornon katsominen, ja runkkaaminen on huorin tekemistä. Jeesus antaa voimaa voittaa synnin kiusauksen/himon. Viinassa ,tupakassa huumeissa, sokeririippuvuudessa, viha, katkeruus, varastaminen, omatuntoa voi pyytää Jeesukselta että hän osoittaa sinulle syntisi mistä pitää tehdä parannusta. Useimmat pitkäaikais sairaudet johtuvat jostain jatkuvasta synnistä jota sairas ei osaa katua/tehdä parannusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole tullut mieleen häädellä hallusioinaatioita pois ristien, rukousten ja Raamattujen kanssa. Mahtaakohan tuollainen olla ihan sellaista touhua, jolla lapset saadaan rauhoitettua?

    • Anonyymi

      Toivottavasti olet vuosien aikana saanut vastauksia. Kannattaa aina vain pyytää Jeesusta apuun kaikissa pahoissa tai pelottavissa tilanteissa. Se ei ole niin tärkeää, mistä jotkut asiat johtuvat, kun aina muistaa pyytää taivaallista suojelua. Se riittää. Tsemppiä!

    • ”... kun olin käymässä nukkumaan ...”

      Juuri tuolloin hallusinaatiot ovat yleisimmillään. Niitä on yllättävän monilla. Tuolloin aivot ovat käymässä jo nukkumaan ja unimaailma sekoittuu todellisuuteen.

    • Anonyymi

      Et oo sekasin, vaiks moni tääl vitsaileekin asiasta. Ite sain just kameralle tallennettua mun asunnosta sellasen hahmon. Oli pakko heti lähettää eteenpäin. Näin sen tänään jo aikaisemmin. Oli melkein 2m pitkä. Vähän nyt jännittää men nukkumaa.

    • Anonyymi

      Aloittajan näkemä hahmo oli Mörkö.

    • Anonyymi

      Se on demoni, kun kerta jalkopäässä istui. Vaikka turhaan enää kommentoi , kun ap on varmaan kuollut .

    • Anonyymi

      Kannattaa rukoilla saunatonttua ja kiertää kirkko alastomana 10 kertaa.
      Lähtee demonit.

    • Anonyymi

      En ole varma, mutta uskon että se oli valon vääristymä. Tai joku vaate myttty

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1331
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe