Olen tehnyt elämässäni ties mitä syntistä, asioita joita kadun ja häpeän. Silti olen lähes koko elämäni ollut "jollain tasolla" uskovainen eli uskonut Jumalaan ja rukoillut, mutta en esimerkiksi ole ollut aktiivinen seurakunnan jäsen vaikka kirkkoon kuulunkin, enkä ole toiminut Raamatun oppien mukaisesti ja myös epäilys on usein ollut kuvioissa.
Nyt olen kumminkin tullut tilanteeseen jossa tärkeimmäksi on noussut haluni antaa elämäni Jeesukselle Kristukselle. Olen rukoillut Häntä sydämeeni ja saanutkin uutta ymmärrystä ja vapautusta maallisista paineista, kuten varallisuuden tavoittelu, ulkonäkö ja muu turha.
Kumminkin samalla kun elämääni on tätä uutta ymmärrystä ja rauhaa tullut on myös tietynlainen suunnaton suru astunut sydämeeni. Uskoani tämä e horjuta, päinvastoin, tunnen että jotain on muuttumassa sisimmässäni ja aion jatkaa tällä tiellä
Tunnen kuitenkin välillä itseni täysin kelpamattomaksi Jumalalle. Nämä tunteet ovat hetkellisiä mutta voimakkaita. Olen vasta alkutaipaleella täydelisen uskoon tulemiseni tiellä. Jaksan taistella näiden tunteideni kanssa mutta en täysin niitä ymmärrä.
Välillä tuntuu että alettuani aktiivisesti rukoilla, on myös pahuden läsnäolo elämässäni jollain tapaa voimistunut, aivan kuin minua revittäisiin kahteen suuntaan josta toiseen haluan, mutta toinen ei päästä irti. Kun pelot ilmaantuvat rukoilen epäilyn ja pelkojen poistumista. Tämä autta ja rauhoittaa mutta silti tuntuu että sisimmässäni on jotain saastunutta jonka vuoksi en saa täydellistä yhteyttä Herraan.
Usein kun rukoilen syntieni anteeksiantoa ja sydämeni, sieluni ja ruumiini antamista Jeesukselle Kristukselle tulee tämä voimakas suru. Polveni meinaavat pettää ja polvistunkin usein ja alan itkeä vuolaasti rukoillessani. Päässäni alkaa oikea hullunmylly ja tällöin joudun ihan tosissani taistella mielessäni että pystyn keskittymään rukoukseeni. . Tällöin sydämeeni tosissaan sattuu.
En kuvitellutkaan että ensimmäisen rukoukseni jälkeen olisin jotenkin vapautunut kaikesta ja muttunut kertaheitolla vanhurskaaksi tai vastaavaa ja koenkin että ansaitsen nämä surun, pelon ja ahdistuksen tunteet sillä kuten sanoin, en ole milläänlailla synnitön ja nämä tunteet voimistavat katumustani.
Olen jopa joskus kieltänyt Herran kun en ole kehdannut myöntää uskoani ateisti tuttavilleni ja tätä kadun todella paljon ja toivon että voisin jatkossa mielummin tuoda Jumalan Sanaa ihmisille, ilman tätä outoa pelkoa sisälläni.
Olen nyt tunnustanut uskoni ääriateistiselle ystävlleni ilman hänen halveksuntaansa mutta haluaisin löytää itselleni myös kristittyjä ystäviä, ehkä saisin heiltä voimaa (ehkä hekin minulta) ja turvaa matkallani ja voisimme yhdessä levittä Sanaa, rukoilla ja auttaa muita ja toisiamme.
Kysymykseni kuuluvatkin: Onko muilla heränneillä ollut vastaavia tuntemuksia, ja mistähän ne johtuvat? Mistähän löytäisin kristittyjä (etenkin nuoria aikuisia) ystäviä? Onko kellään neuvoa miten tästä jatkan?
Anteeksi tekstin sekavuus, elän sekavaa aikaa.
Kiitos jo etukäteen vastanneille ja Jumalan Siunausta kaikille!
Nyt olen kumminkin tullut tilanteeseen jossa tärkeimmäksi on noussut haluni antaa elämäni Jeesukselle Kristukselle. Olen rukoillut Häntä sydämeeni ja saanutkin uutta ymmärrystä ja vapautusta maallisista paineista, kuten varallisuuden tavoittelu, ulkonäkö ja muu turha.
Kumminkin samalla kun elämääni on tätä uutta ymmärrystä ja rauhaa tullut on myös tietynlainen suunnaton suru astunut sydämeeni. Uskoani tämä e horjuta, päinvastoin, tunnen että jotain on muuttumassa sisimmässäni ja aion jatkaa tällä tiellä
Tunnen kuitenkin välillä itseni täysin kelpamattomaksi Jumalalle. Nämä tunteet ovat hetkellisiä mutta voimakkaita. Olen vasta alkutaipaleella täydelisen uskoon tulemiseni tiellä. Jaksan taistella näiden tunteideni kanssa mutta en täysin niitä ymmärrä.
Välillä tuntuu että alettuani aktiivisesti rukoilla, on myös pahuden läsnäolo elämässäni jollain tapaa voimistunut, aivan kuin minua revittäisiin kahteen suuntaan josta toiseen haluan, mutta toinen ei päästä irti. Kun pelot ilmaantuvat rukoilen epäilyn ja pelkojen poistumista. Tämä autta ja rauhoittaa mutta silti tuntuu että sisimmässäni on jotain saastunutta jonka vuoksi en saa täydellistä yhteyttä Herraan.
Usein kun rukoilen syntieni anteeksiantoa ja sydämeni, sieluni ja ruumiini antamista Jeesukselle Kristukselle tulee tämä voimakas suru. Polveni meinaavat pettää ja polvistunkin usein ja alan itkeä vuolaasti rukoillessani. Päässäni alkaa oikea hullunmylly ja tällöin joudun ihan tosissani taistella mielessäni että pystyn keskittymään rukoukseeni. . Tällöin sydämeeni tosissaan sattuu.
En kuvitellutkaan että ensimmäisen rukoukseni jälkeen olisin jotenkin vapautunut kaikesta ja muttunut kertaheitolla vanhurskaaksi tai vastaavaa ja koenkin että ansaitsen nämä surun, pelon ja ahdistuksen tunteet sillä kuten sanoin, en ole milläänlailla synnitön ja nämä tunteet voimistavat katumustani.
Olen jopa joskus kieltänyt Herran kun en ole kehdannut myöntää uskoani ateisti tuttavilleni ja tätä kadun todella paljon ja toivon että voisin jatkossa mielummin tuoda Jumalan Sanaa ihmisille, ilman tätä outoa pelkoa sisälläni.
Olen nyt tunnustanut uskoni ääriateistiselle ystävlleni ilman hänen halveksuntaansa mutta haluaisin löytää itselleni myös kristittyjä ystäviä, ehkä saisin heiltä voimaa (ehkä hekin minulta) ja turvaa matkallani ja voisimme yhdessä levittä Sanaa, rukoilla ja auttaa muita ja toisiamme.
Kysymykseni kuuluvatkin: Onko muilla heränneillä ollut vastaavia tuntemuksia, ja mistähän ne johtuvat? Mistähän löytäisin kristittyjä (etenkin nuoria aikuisia) ystäviä? Onko kellään neuvoa miten tästä jatkan?
Anteeksi tekstin sekavuus, elän sekavaa aikaa.
Kiitos jo etukäteen vastanneille ja Jumalan Siunausta kaikille!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Se vie aikansa kun kaikki järjestyy. Paljon työtä joudutaan tekemään että syntinen saadaan kuntoon, ja se voi tuntua pahalta ja surulliselta kohdata niitä asioita, mutta katumuksen ja anteeksipyynnön ja sovitustyön myötä tilanne paranee. Jos on tehnyt kovasti väärää tai kokenut väärää mikä on muuttanut persoonaa huonoon suuntaan, voi joutua "rikotuksi", ja se se vasta on sekavaa ja onnetonta aikaa, mutta se tähtää siihen että asiat menevät lopulta parempaan suuntaan, kun ennen vikaan kasvanut saadaan oikein.
Pahan henkivallan yrityksenä on ettet lähtisi hyvän ja oikean matkaan, ja se koittaa eksyttää ja pitää sinut otteessaan. Sitä on se pahuuden läsnäolo jota tunnet. Rukoilemalla saat avun siihen asiaan, ja huomaat lopulta ettei se pysty sinuun vaikka yrittää, koska olet Jumalan huomassa.
Kyllä kuvaamasi laisia kokemuksia on minullakin. Jokapäiväinen sotani pahuuden voimia vastaan on toisinaan kuluttavaa ja väsyttävää, mutta sitä vastaan olen saanut Jumalalta niin paljon hyvää elämääni että olen vain onnellinen.
Ystävien kohdalla en osaa neuvoa, ikäväkyllä. Nyt pitää mennä.
Hei tempmil!
Onko sinulle käynyt noin, että tulit "rikotuksi"? Voisitkohan kertoa siitä vähän enemmän?
Minä olen kuvaillut kokemaani juurikin noin, että kasvoin ensin pahasti vikaan, sitten minun piti itse valita tuo rikotuksi tuleminen koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Sen jälkeen tuntui kuin "olisin ollut tulessa" ja minusta poltettiin pois "kuonaa". Hyvin tiivistetysti.
Olen hylännyt Jumalan totaalisesti noin 20-vuotiaana muun muassa erään kokemukseni takia. Tuo aikaisemmin mainitun "polton" aikana olen oppinut hyvin häilyvästi uskomaan Jumalan olemassaoloon, mutta en vielä tunne Jumalaa tai luota Häneen. Tietty osa minusta pitää edelleen typeränä koko hiivatin uskontoa ja sen naurettavia sääntöjä ja vaatimuksia. Jostain syystä kuitenkin tunnen voimakastakin vetoa Jeesuksen ja Jumalan luo. Tällä hetkellä jonkin verran vahvempi osa minusta taistelee sitkeästi vastaan ja etsii muita vaihtoehtoja.
Syy miksi haluaisin kuulla tuosta rikotuksi tulemisesta on se, että haluaisin ehkä vähän vahvistusta omalle kokemukselleni. Ja haluaisin myös vähän tietää mitä sen jälkeen on tapahtunut. Kuinka kauan koko prosessi on kestänyt (ymmärrän kyllä että on yksilöllistä), onko tuntunut välillä, että junnaa vain paikallaan, miten sen jälkeisestä mahdollisesta masennukseta on selvinnyt jne.?
Hei,
Minulla alkoi uskoon herääminen n.2004. Alkuun kiinnostuin Jumalasta, ja kun lähdin mietiskelemään Jumalaa, aloin saada viitteitä Hänen olemassaolostaan. Mutta pian tämän alettua, koin kamalan kokemuksen joka sai minut katumaan syntejäni - asia jota en ollut tehnyt aikoihin. Silloin rukoilin aktiivisesti Jumalaa, koska kokemus oli aivan kamala. Minä olen niitä ihmisiä joille on tehty pitkin matkaa paljon syntiä, ja minun persoonani siitä oli muuttunut vääränlaiseksi. En tuntenut itseäni enää vaan luulin ohikulkevien henkien juttuja omikseni. Niin kauas omasta itsestäni olin ajautunut.
Hyvin pian rukoiltuani Jumalalta anteeksi syntejäni alkoi rikkominen. Minä näin mielessäni kuinka mieleni purettiin suurelta osin alkutekijöihin. Tämä prosessi tuntui siltä, että arkipäivässäni en kyennyt tekemään valintoja ilman pitkää miettimistä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Jouduin miettimään jopa ruokani kohdalla että "onko tämä nyt oikein vai väärin?".
Sydämeni rikottiin tulevien vuosien aikana aina viimevuoteen asti. Kerta toisen jälkeen, henkimaailman kautta. Ts. minä koin henkien läsnäoloa ja suhteet niihin kävivät henkilökohtaisiksi kunnes ne rikkoutuivat tietyn kaavan mukaisesti.
Aloin kokea henkimaailmaa vuodesta 2004 asti enenevissä määrin, ja kun se tapahtui, havaitsin miten ympärilläni olevat ihmiset eivät olleetkaan yksiä ihmisiä, vaan heidän kauttaan toimi henkivaltoja, joista he eivät vaikuttaneet tietoisilta. Tavallaan maailmankuvani hajosi siihen. Jouduin rakentamaan kuvani maailmasta ja henkisestä elämästä ihan pohjalta kokemuksien kautta. Minä kun en henkimaailmasta ollut mitään tiennyt. Opin tunnistamaan oman henkeni jälleen muista hengistä viimeisen parin-muutaman vuoden sisään. Olin luullut omikseni tekoja jotka olivat toisten henkien tekoja.
Kerroit että koit tulen polttavan vääryyttä/kuonaa sinusta. Minä koin ihan samaa. Sitä kesti n. vuoteen 2011. Se tuntui pääasiassa päälaellani tulen poltteena. Se ei tuntunut pahalta, vaan siltä että se tekee jotakin hyödyllistä. Sitä ei ole enää juurikaan tapahtunut enää. Nykyään koen tulen poltetta toisinaan jos henkiruumis on kokenut syntiä muiden henkien taholta.
Eheytyminen alkoi viimevuonna. Maailma on minut kovalla kädellä tuominnut koko matkani ajan, mutta se tuomio koituu sille itselleen tuomioksi. Niitä oikeusasioita käsitellään elämässäni nyt.
Eheytymiseen kuuluu että tunnen ja tiedän kuka olen. Olen saanut Totuuden Hengen, ja opettelen sen kanssa toimimista. Minua kohtaan tehdyt vääryydet käsitellään henkimaailman kautta. Olen saanut tietää ketkä sukulaisistani tulevat elämään ja ketkä kuolevat. Kuolema joka on ollut kimpussani jo pari vuotta ei ole saanut minua vaikka on yrittänyt toden teolla. Se on tarkoittanut minulle sairautta, joka ei kuitenkaan ole saanut henkeäni.
Henkisesti tämä on ollut niin raskasta etten välillä ole halunnut elää ollenkaan enää. Mutta Jumala rakastaa eikä anna minun kuolla. Meillä on sopimus että kun minä luulen haluavani kuolla raskaiden olosuhteiden vuoksi, hän ei anna sen tapahtua. Me tiedämme molemmat että se menee ohi ja elämänhalu palaa jälleen kun elämä helpottuu.
Minä haluan sanoa siitä osasta sinua jonka kerrot pitävän uskoa typeränä ja naurettavana, että siihen voi olla syynä se että sinulla on väärää tietoa joistakin uskonasioista sen vuoksi että raamattuun on ihminen kirjoittanut roskaa totuuden sekaan. Se olo että tämä on typerää touhua menee ohi sitä mukaa kun valheet paljastuvat sinulle. Minäkin olin alkuun ihmeissäni monista opinkappaleista jotka tuntuivat siltä etteivät voi olla totta - eivät ne olleetkaan. Ihmisen roskaa harhauttamaan uskovia tieltään ne olivat.
Pahat henget ja kuolleet ovat tehneet kaikkensa etteivät elävät eläisi. Kristinuskon yhteyteen on luotu ties mitä instituutioita joiden tarkoitus on saada ihminen arvelemaan ettei tässä touhussa ole mitään järkeä. Minä en esim. kuulu mihinkään kirkkoon, koska kirkko ei ole kristinuskon mukainen laitos, vaan ihmisen itse luoma asia joka on kaukana oikeasta opetuksesta. Tärkeintä uskossa on etsiä sisältäpäin Jumalan sanaa, totuutta ja oikeutta. Ei kannata seurata toista ihmistä, vaikka hän vaikuttaisi olevan kuinka oikeassa tahansa, ilman että laittaa sen edelle Jumalan sanan. Ihmiset voivat harhautua, tai harhauttaa, jopa läheiset.
Masennusta en ole kokenut matkan aikana, mutta epätoivoa ja toivottomuutta aina elämänhalun menettämiseen asti. Pahan henkivallat saivat sen aikaan sotimalla minua vastaan päivät yöt parin vuoden ajan. Mutta senkin ohella olen kokenut sellaista onnea ja iloa, etten ennen uskoani sellaista tuntenut. Ja tulevaisuus näyttää paremmalta kuin nämä kaksi vuotta vuodesta 2010 ovat olleet.
Nyt ne pahan vallat ovat tappiolla, ja se alkaa näkyä vihdoin. Olen uuvuksissa henkisestä sodankäynnistä, mutta ymmärtänyt sen tärkeimmän - oikeus ei koskaan voi luovuttaa vääryydelle.
Minkälainen suhde sinulla on Jeesukseen?
Olen alkanut lukea uskoon tulemisesta ja monessa paikassa sanotaan, että Jeesukseen uskominen on avainasia. Ja se, että uskoo, että Jeesus on sovittanut ristillä meidän synnit. En vielä ihan ymmärrä tuollaista kieltä.
Syy miksi hakeudun Jumalan luo on se, että olen tyhjä ja koen elämäni merkityksettömäksi. Lisäksi huomaan, että teen asioita joita en halua tehdä, mutta en voi sille mitään. En osaa katua syntejäni kovin voimakkaasti. En tajua mitä olen tehnyt, mutta rukoilen Jumalaa näyttämään minulle sen. En siis tajua mikä merkitys tekemilläni asioilla on, enkä osaa kantaa niistä vastuuta.
Minulla on myös sellainen kokemus, jonka aikana olisin tarvinnut Jumalaa tai Jeesusta (turvaa) enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta molemmat loistivat poissaolollaan, vaikka täydestä sydämestäni rukoilin. Siinä on luultavasti painavin syy miksi minun on vaikea uskoa Jeesukseen. Jumalan olen todennut sen jälkeen olevan olemassa ja vaikuttavan elämässäni, mutta Jeesusta en tunne ollenkaan. Ja kuitenkin pelastumisen kannalta Jeesukseen pitäisi myös uskoa.
Olen, kuten sanoin, kerran kasvanut pahasti pieleen, joten haluan tällä kerralla mennä mahdollisimman oikeaan suuntaan. Siksi varmistelen.
Onko sinulla minkälaisia kokemuksia Jeesuksesta? Tai miten sinä ymmärrät tuon Jeesus-kuvion? En yritä hakea järkeä tai logiikkaa tyydyttävää vastausta, mutta minun pitäisi jotenkin pystyä hahmottamaan mihin minun tuliisi uskoa. Ehkä minun pitäisi ensin rukoilla sitä synnintuntoa, että tajuaisin mitä olen tehnyt väärin ja mikä merkitys sillä on. Ehkä sitten tajuaisin sen, että syntini ovat anteeksiannetut.
Onko sinulla jotain yhteisöä tai muuta joiden kanssa jaat uskosi tai joiden kanssa voit keskustella uskonasioista? Ehkä joitain joilla on samoja kokemuksia? Minäkään en usko, että kirkkoon kuuluminen on mikään välttämättömyys, mutta itse tiedän kaipaavani samankaltaisten ihmisten seuraa ja tukea. Sitten joskus kun tajuan asiat paremmin.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi.
Tulee mieleen oma nuoruus kun olin vasta tullut uskoon. Se on sekvaa kun ei tunne vielä täysin näitä asioita mutta pääasia on ettei sinun oma voimasi pidä sinua uskossa vaan Jeesus. Hän suojelee sua koko ajan sekavuudesta huolimatta.
Neuvoni olisi että etsit netistä lähimmän helluntaiseurakunnan ja menet sinne pyytämään että rukoilevat puolestasi. Vasta uskoon tullut ei saisi jääd yksin juuri tuon taistelun takia.
Mutta minulle tuli myös mieleen että Jeesus käyttää jo heti uskoon tulon jälkeenkin ihmistä eli hänkin voi antaa tuon surun esim jotta rukoilisit syvästi ja tunteella koska se on sitä totista rukousta jota Jumala kuulee,
Mutta sisällämme voi myös olla traumoja joiden paraneminen vie aikansa ja voivat myös ilmetä tuolla lailla suruna tai muina tunteina.
Nyt kun kirjoitan tätä niin muistin että minullakin rukouksen suurin vaikeus oli silloin aluissa tuo ajatusten hallinta mutta rukous ei ole pelkästään ajatuksia vaan se nousee sydämestä. Siunausta sinulle.
Kun etsii niin löytää. On hyvä että kyselet. Minä olen löytänyt tästä uskonnollisen totuuden:
www.mormonit.fi
sillä ei ole muuta nimeä missä voimme pelastua. Tietysti on koetusta ja ahdistustakin voi olla ja samoin rauhaa voidaan kokea ja iloa ja oma syntisyys on selvää mutta samoin Jeesuksessa se vanhurskaus uskon ja toivon ja rakkauden kautta.
Ano niiitä ystäviä Jeesuksen nimessä niin saat ja samoin johdatusta tässä asiassa.
Kelpaamattomia me ihmiset olemmekin. Jumala pelastaa meidät armosta! Tällaisina kuin olemme. Keskeneräisinä.
Rovasti Olavi Peltolan sivuilla on opetuksia, joista löydät paljon hyviä vastauksia.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/
Myös minä suosittelen lämpimästi Olavi Peltolan opetusta kuten sanansaattajien Radio- opetusta, Jukka Norvannon opettamana.
Koen että sinun tulee nyt Rukoilla näillä sanoin!
Rakas Jeesus,olen tehnyt sinua vastaan ja isääsi vastaan pahaa syntiä, ja kadun sitä ,otatko vastaan minut ja annat uuden mahdollisuuden,mutta anna voima pysyä pois väärältä poluilta,opeta minut tunteen sinua paremmin,kiitos että otat minut vastaan ja annat minun tulla sinun omaksesi ,pese minut puhtaaksi kalliisti vuodatetulla verelläsi ja täytä pyhällä hengellä minut,ota minut lapseksesi ja pidä minusta huoli tästä hetkestä eteenpäin! Amen
Mene ja sano jollekin ihmiselle,että olet tullut takasin Jeesuksen omaksi,se on lähtö sinun Uskonelämään ja Jeesus on aina sinun turva ja tuki,muista luottaa siihen lupaukseen!
Sielunvihollinen alkaa kuiskutteleen jotakin,sinä voit käskeä häntä lähteen Jeesuksen nimessä ja Veressä ääneen,niin siekkari ottaa ja lähtee häntä suorana! Ari Siunaan sinua ja Rukoilen puolestasi tänään,tsemppiä sulle!
Mulla oli samanlaista alkutaipaleella. Mulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta uskonelämästä koska kukaan suvustani tai perheestäni ei ole uskovia enkä tiennyt mitään raamatusta tai jumalasta. Mulla oli hirveet taistelut sillon alkuvaiheessa, varsinkin ennen kasteelle menoa. Kasteelle menon jälkeen kaikki helpotti. juurruta itsesi sanaan, lue paljon raamattua ja vietä aikaa herran edessä. KUUNTELE mitä Herra sulle puhuu, KUUNTELE ja anna Hänen johtaa. Mulle Jumala sanoi ja sanoo edelleenkin aina kun alkaa "pelottaa" KATSO MINUUN, ÄLÄ IHMISIIN! Lue, lue, lue, lue.. En voi tarpeeksi painottaa sanaa lue, raamattua. Ei se seurakunta niin tärkee oo, en oo mäkään sellaseseen löytänyt tietäni. En vaan oo löytänyt omanlasita seurakuntaa.. Mut mä katon tv-seiskaa, kuuntelen tunein radion kautta jenkkilän kristittyjä radiokeskusteluohjelmia jne. Mä oon istunut nää kaks vuotta lähinnä vaan Herran edessä kuunnellen mitä Hän haluaa ja antanut hänen hoitaa mua. Yks fiksu lause minkä kuulin jokin aika sitten yhdeltä opettajalta.. Jokaisen tuoreen kristityn pitäis pyhittää ekat vuodet ihan vaan roikkumiseen HERRASSA ja antaa hänen parantaa ja juurtua häneen.. Mä kannatan tota ihan satasella ja tiedän et Herra tykkää myös. Hän suorastaan nauttii kun Hänen lapsellaan on nälkä hänen puoleensa.. Jos kaipaat juttuseuraa niin sellanen kyl kelpais mullekkin ;)
Käy Rauhanyhdistyksen seuroissa! Löytyy kirkollisista lehtdistä ajat ja paikat!
Olen löytänyt hengellisen kotini Jeesuksen Kristuksen palautetusta kirkosta:
www.mormonit.fi
Olen ollut tyytyväinen jäsen yli 50 vuotta.
Käy Rauhanyhdistyksellä seuroissa, niin asiat menevät kuntoon, kun otat synninpäästön vastaan!
Suuret kiitokset vastauksistanne ja puolestani rukoilemisesta.
ps12, mistäpäin olet? Juttuseura kiinnostaa tosiaan itseänikin, mutta olen hyvin ujo ja uusien ihmisten kanssa keskusteleminen on vaikeaa mutta olen saanut jo hiukan lisää rohkeutta ja luulen että jos olen valmis olisi hyvä rohkaistua lisää. Tämä netissä keskusteleminenkin on uusi ja ns. pelottava juttu minulle. Mutta eikohän se tästä. :)
Pelkoni ja tunne pahuuden läsnäolosta ovat helpottaneet suuresti vaikka taistelu jatkuukin. Suru ja itku tulee ajoittain, mutta olen huomannut että siitä on minulle hyötyä. Se tavallaan herättää minut maallisista murheista, itsekkyydestä, tajuamaan maailman kylmyyttä ja turvaamaan kovemmin Jeesukseen. Itken myös liikutusta ja kiitollisuutta.
Tilanteeni on edelleen välillä sekava mutta tunnen että taisteluvarustukseni on parantunut ja tiedän että taistelu kannattaa ja varustus paranee entisestään kun jatkan rukoilemistani ja luotan Jeesukseen.
Joskus väsyttää ja tekisi mieli piiloutua mutta kuopista nousen, kompuroiden kylläkin. Eli tyhmyyksiä teen vieläkin joskus. Epäilysten hetkillä rukoilen lisää.
Elämäni ei ole vieläkään kovin helppoa mutta olen oppinut hyväksymään sen ja luotan että jatkamalla rukoilua ja etsimällä Tielle aina eksyttyäänkin, elämä menee niin kuin sen pitääkin. Minä en vain sitä päätä, osan tietenkin, sen miten lähimmäisiäni kohtelen ja mitä valintoja teen, mutta uskon että saan tarvittaessa johdatusta elämässäni.
Teidän viestinne ovat antaneet minulle rohkeutta ja turvallisuudentunnetta, niiden kautta koin pienen murusen Herran Rakkautta, siitä Herralle ja teille kiitollisena.
Siunausta teille kaikille.
.
Tee nyt välittömästi sitä, tee nyt välittömästi tätä... Hei rauhaa! Liity sinne, suuntaa tänne... Hei rauhaa! Ota nyt vaan ihan rauhassa. Kaikki järjestyy, täällä ei ole ollut kuin yksi kun on ollut täydellinen. Sä voit heittäytyä ihan rauhassa pelkän järjettömän armon varaan, ton pingottamisen voi jättää äärikiihkoilijoille :)
jo vain .räjäyttäneet.////ihan srapnellit sinkoili jo vain...