Persoonallista ?

Kyllä täällä persoonallisia ihmisiä on.

Joskus kun itse hain tietoa haukuin ja haukuin ja ihmettelin sitten kun toinen oli hiukan kylmäkiskoinen kymmenen vuoden haukkumisen jälkeen, mutta tietoa sai, mutta sanoisin että olen saanut kyllä kirjoista kaiken tiedon kuitenkin kuin haukkumalla, ei niistä haukkumakirjeiden vastauksista itse asiassa myöhemmin katsoen mitään tietoa ollut, oli sellaista änkkäämistä kun ihminen taistelee jonkun asian kanssa.

Kyllä Pyhä Henki itse asiassa kaiken kirkastaa ihmiselle aina.
Pitää siihen vaan orientoitua ja asennoitua siten.

Jokainen pulma siten ratkeaa aina.

Pääasia ettei loukkaannu.

Kyllä näissä raivokin joskus tietenkin aina joillakin kiehuu varmasti, totuuskin on aina arka asia kun ihminen havaitsee olevansa syyllinen tai väärässä.
Siksi uskovaisia aina ollaan karsastamassa koska sellainen ihminen olemassaolollaan muistuttaa toista synnistä yms. vaikka ei puhuisi mitään koskaan.

Aina pitää olla puolustautumassa tai kääntämässä poskea ja lopettamaan maailman suhteitaan ja niitä uskovien piireissäkään ole kuin käytävillä kääntymistä, ohjelman vetoa ja katsomista.

Minäkin kulutan aikani yksikseni ja koneella. Täällä aina aika kuluu ja harrastuksissa kotona.

yst. t. jari
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7129034 kirjoitti:

Kyllä täällä persoonallisia ihmisiä on.

Joskus kun itse hain tietoa haukuin ja haukuin ja ihmettelin sitten kun toinen oli hiukan kylmäkiskoinen kymmenen vuoden haukkumisen jälkeen, mutta tietoa sai, mutta sanoisin että olen saanut kyllä kirjoista kaiken tiedon kuitenkin kuin haukkumalla, ei niistä haukkumakirjeiden vastauksista itse asiassa myöhemmin katsoen mitään tietoa ollut, oli sellaista änkkäämistä kun ihminen taistelee jonkun asian kanssa.

Kyllä Pyhä Henki itse asiassa kaiken kirkastaa ihmiselle aina.
Pitää siihen vaan orientoitua ja asennoitua siten.

Jokainen pulma siten ratkeaa aina.

Pääasia ettei loukkaannu.

Kyllä näissä raivokin joskus tietenkin aina joillakin kiehuu varmasti, totuuskin on aina arka asia kun ihminen havaitsee olevansa syyllinen tai väärässä.
Siksi uskovaisia aina ollaan karsastamassa koska sellainen ihminen olemassaolollaan muistuttaa toista synnistä yms. vaikka ei puhuisi mitään koskaan.

Aina pitää olla puolustautumassa tai kääntämässä poskea ja lopettamaan maailman suhteitaan ja niitä uskovien piireissäkään ole kuin käytävillä kääntymistä, ohjelman vetoa ja katsomista.

Minäkin kulutan aikani yksikseni ja koneella. Täällä aina aika kuluu ja harrastuksissa kotona.

yst. t. jari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu