Matlock

Olen kiinnittänyt huomion noissa oikeussarjoissa seuraavaan asiaan: Kun puolustusasianajaja selvittää, että syytetty ei voi olla syyllinen, niin joskus jo sillä kertaa syyttäjä pyytää syytteen hylkäämistä. Joskus taas jury antaa tuomion, että syytön. Mikähän ihmeen logiikka tässä on?
3345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mahtaako se liittyä siihen että joskus Matlock ei osoita todennäköistä oikeaa syyllistä pitävästi syylliseksi selvin todistein vaan ainoastaan esittää "reasonable doubt", eli jotakuinkin pätevää syytä epäillä asiakkaansa syyllisyyttä?

Äänestä

Vähän samaa kuin suomessa termit "todennäköisin syin syyllinen", "syytä epäillä", "todistettavasti syytön (=näyttö riittää syyttömyyteen)".

Eli on eri asia todetaanko varmasti syyttömäksi ja syytteen ajaminen lopetetaan vai käydäänkö oikeudenkäynti "loppuun asti" eli päätetään syyllinen vai syytön. Amerikkalaisissa oikeusistuimissa kuten sarjoissakin esitetään, päätöksen tekee valamiehistö.

Eli siis Matlockeissa idea on se että joko näyttö (todisteet) syyttömyydestä ovat niin selkeät ja useimmiten joku toinen osoitetaan syylliseksi että syyttäjä toteaa syytteen ajamisen jatkamisen olevan turhaa epäiltyä kohtaan. (=useimmiten Matlockin asiakas).

Tai toinen vaihtoehto on se että Matlock perustelee miksi joku ei millään voi olla syyllinen ja valamiehistö toteaa saman asian. Tilanne ei kuitenkaan ole niin selkeä tällöin että suoraan syyte hylättäisiin vaan päätös tehdään silti. Näin silloin jos jutussa on edelleen mahdollisia tekijöitä joiden perusteella ei yksiselitteisesti voi todeta syytettyä syyttömäksi.

Perusperiaate nyt karkeasti katsoen sama suomessakin, sillä erotuksella vain että yleensä rikostapauksissa taustatyö on tehty aiemmin ja oikeudenkäynnin osuus ei ole yhtä keskeinen kuin jenkeissä. Lähinnä asianajajien ja oikeudenkäyntien osuus on että joko tuomitaan tai ei, useimmiten asianajajan rooli on yrittää perustella syyte pienemmäksi samoin kuin rangaistus.

Tuskin olet koskaan nähnyt suomen oikeussalissa jonkun huitovan kuten Matlock:) Itseasiassa siitä poistettaisiin käytännössä jo salista ja oltaisiin aika lähellä oikeuden halventamista.

Äänestä
  • mutta vähän ennalta arvattava :) Mukava kun ykkönen näyttää niitä uusintoja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


varsinkin kirjoitti:

Olen kiinnittänyt huomion noissa oikeussarjoissa seuraavaan asiaan: Kun puolustusasianajaja selvittää, että syytetty ei voi olla syyllinen, niin joskus jo sillä kertaa syyttäjä pyytää syytteen hylkäämistä. Joskus taas jury antaa tuomion, että syytön. Mikähän ihmeen logiikka tässä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu