Teema voi tuntua vähäpätöiseltä mutta suomessa kehittyi paljon ennen Kristinuskon tuloa, Sauna pakanatemppeliksi ja Tonttujen asuinsijoiksi. Samanismi ja sauna on sama asia, hiljentymispaikka eräänlainen hartaus. Joulu oli eloonkorjuu ja valon juhla onnistuneesta sadosta. Nykyaikana tunnutaan mielivaltaisesti kuitenkin että otetaan parhaita asioita käyttöön historiasta ja hyvä niin mutta Joulun ja Saunan ylläpito on tasa-arvoisesti sitä syntiä jos niin tarkasti.
Uskon nimissä tuomitaan vain uskon Hallintoon sopivat asiat.
Uskon nimissä tuomitaan vain uskon Hallintoon sopivat asiat.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Wikipedialta tietoa saunasta:
"Saunaan liittyviä uskomuksiaSaunalla on katsottu olevan erityinen, yliluonnollinenkin puhdistava vaikutus. Juhlapäivien aattoihin liittyvät saunomiset ovat olleet mukavan kokemuksen lisäksi osin rituaalista puhdistautumista. Joskus saunassa ajateltiin asuvan yksittäisen haltijan, saunatontun. Saunassa ei ole saanut kiroilla, että saunan haltija ei suuttuisi.
Saunassa tai löylyssä on uskottu asuvan haltijoita, varsinkin tulen väkeä, joka karkottaa muiden väkien aiheuttamia sairauksia eli vihoja. Erityisen hoitavaksi sauna on voitu tehdä lämmittämällä se ukkosen särkemillä puilla. Tällöin on ajateltu saatavan voimaa myös ukkosen väeltä. Eri puulajien käytöllä saunan lämmityksessä oli maagisia tarkoituksia, samaten eri aineksista kootuilla vihdoilla. Esimerkiksi uidessa saatua veden väen aiheuttamaa sairautta, veden vihaa, on katsottu voitavan hoitaa saunassa. Myös veden väkeä on voitu käyttää osana hoitoa saunassa, ja sitä on joskus tarkoituksella "otettu saunaan" kylvetyksessä käytetyn veden mukana.
Saunassa myös loitsittiin esimerkiksi saunan haltijatar Auteratarta ja hänen poikaansa:
Löyly-poika Auterinen
Auterettaren tekemä,
hiki vanhan Väinämöisen,
Herran hengestä hyvästä.[10]"
Pakanallista mikä pakanallista. Yhtä pakanalliset juuret kuin joululla.
Raamattu ei kerro mitään, että Jeesus olisi saunonut. Jeesus ei myöskään käskenyt meidän tehdä niin.
Jos Jeesus ei puhu saunomisesta, niin se on pakanallista alkuperää ja KIELLETTY!
MITÄÄN ei saa tehdä, mitä Jeesus ei nimenomaan ole käskenyt tehdä.
Kaikki pois palstalta sitten vaan
Tai sitten joulu ja sauna luvalliseksi.
Raivopäät eli vähän niinkuin Jumalakin.Tuskaset pahan puhujat.Missä on Jeesuksen Voima?? True Black metallissa? :D