Viime aikoina on puhuttu Suomen kilpailukyvyn heikentymisestä. Jopa poliitikotkin ovat havainneet ongelmia kilpailukyvyssä siinä vaiheessa kun tuhansia ihmisiä on irtisanottu ja lukuisia isoja ja pieniä yrityksiä on siirtynyt ulkomaille. Suomessa hankittu tieto-taito on valunut yritysten mukana ulkomaille. Eräs yritysjohtaja kertoi minulle, ettei Suomessa enää kannata tehdä tai teettää mitään. Hän on päättänyt, että hän teettää kaiken mahdollisen halvan kustannustason maissa. Suomen kilpailukyvyn menetys on pitkän aikavälin ongelma. Viime vuosikymmenen aikana tilanne on nopeasti vain pahentunut. Tätä menoa Suomi ajautuu varsin nopeasti Kreikan tielle. Tilanne on ollut kaikkien nähtävissä, mutta viimeisimmät hallitukset ovat ummistaneet tälle kehitykselle silmänsä. Kataisen hallitus on jatkanut veronkorotusten linjaa. Veronkorotukset ovat olleet merkittävä virhe maamme talouspolitiikassa. Rahaa on pitänyt saada yhä enemmän julkiseen hallintoon. Syynä tähän on maan hallinnon tuhlaileva rahan käyttö. Hallintomenot ovat vuosi vuodelta paisuneet ja leikkauksia on tehty taloutta ja palvelua elvyttäviltä aloilta.
Mikään muu pohjoismaa ei ole lähtenyt tukemaan taloudellisesti Euroopan kriisimaita. Kreikka on saanut niskalenkin jatkuviin avustuksiin ja samaa mallia valmistautuvat käyttämään muut kriisimaat. Suomalaiset poliitikot ovat menettäneet suhteellisuustajun. He eivät ole katsoneet tilastoja siitä, kuinka pieni porukka tätä maata työllään pitää pystyssä. Meillä on vain noin 2, 5 miljoonaa työssäkäyvää henkilöä. Se on huomattavasti vähemmän kuin yhden isohkon kaupungin väkimäärä. Kuitenkin meidän hallitus haluaa ”huseerata” muka rauhanturvaajana eri puolilla maailmaa. Ollaan sotimassa Amerikan ja Naton kanssa Afganistanissa. Lähetellään sotalaivoja Afrikan sarven edustalle ja uhotaan lähteä turvaamaan Islannin ilmatilaa, että sillinpyytäjät olisivat turvassa. Suunnitellaan joukkojen lähettämistä jo Syyrian sisällissotaan. Selvitellään Afrikan maiden riitoja jne. On muistettava näillä kaikilla toimilla on hintalappu, joka kalvaa kilpailukykyä. Suomelle pitäisi riittää oman maan puolustuksesta huolehtiminen. Siinäkin on tehtävää, sillä Suomella on pitkät rajalinjat ja puolustusvoimien määrärahoja on viime aikoina leikattu.
Julkisten varojen tuhlaileva rahankäyttö on hämmästyttävän yleistä. Valtionjohtoisten yhtiöiden johtajat saavat täysin korruptiivisia palkkoja. Mitä järkeä on maksaa valtion organisaatioissa johtajille julkisista varoista jopa yli puolen miljoonan vuosipalkkoja? Esimerkkinä on juuri julkisuuteen tullut tieto, että Solidiumin johtajan palkkaukseen valtio käytti n. 560 000 € vuodessa. Kehitysapu on hyvä asia, mutta kun sitä huitaistaan esim. Kongon viidakkoihin siten, että vain pieni osa menee perille, niin on syytä kysyä sen järkevyyden perään. Suomi on sotkeutunut mitä ihmeellisimpiin kehitysprojekteihin eri puolilla maailmaan, joissa yksikään muu näin pieni maa ei ole mukana. Suurimman taloudellisen ongelman kuitenkin muodostaa EU:n virtaavat suomalaiset rahavirrat. EU:n hallinnointiin tarvitaan mieletön määrä resursseja. Meillä on lähes joka päivä yksi lentokoneellinen verovaroilla matkustavia henkilöitä EU asioissa Euroopan kaupunkeihin. EU asioita hoitaa jatkuvasti tuhansia ihmisiä, joiden palkkaa maksetaan verovaroista. Puhumattakaan siitä, että maksamme vuosittain netto-osuutta yli puoli miljardia EU:n koneistoon. Sitten kysellään Suomen kilpailukyvyn perään, ikään kuin kaikki olisivat hölmölästä kotoisin.
Suunnan muutokseen tarvitaan silmien avaamista. Näin sokeana poliitikot eivät onnistu viemään maatamme menestykseen.
Reijo Kauppila
Katselukerrat: 39
JaaTwitter

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipas siinä paljon ja pitkästi paskaa.
Tässä vähän faktaa:
"Suomelle pronssia maailman kilpailukykyvertailussa"
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2012/09/05/suomelle-pronssia-maailman-kilpailukykyvertailussa/201237125/12
"Suomi on maailman yhdeksänneksi vapain talous"
http://www.hs.fi/paivanlehti/talous/Vertailu Venezuela on vähiten vapaa talous/a1347940305996
Yksi kommentti: Eikö olekin hyvä, jos ajaudutaan Kreikan tielle? Kenenkään ei enää tarvitse laittaa rikkaa ristiin, muut EU-maat maksavat kaikki Suomen velat! Ihan niin kuin nyt Kreikan velat. Sopii herrojen nostaa palkkojaan ja viettää vielä enemmän tuhlailevaa elämää. Ehkäpä Katainen ja Urpilainen tähtäävätkin siihen!?