Draken kaavaan uusi lähestymistapa

"Italialainen Claudio Maccone on kehittänyt uuden tavan lähestyä ongelmaa. Niin sanottu Central Limit -teoreema käsittelee tilannetta, jossa kaavassa on riittävän monta toisistaan riippumatonta tuntematonta numeroarvoa, joille kuitenkin voidaan arvioida keskiarvo sekä hajonta. Tällöin numeroarvot jakaantuvat yleensä Gaussin kellokäyrän mukaisesti. Tällöin myös lopputulokselle voidaan laskea keskiarvo ja hajonta.

Maccone sovelsi menetelmää Draken kaavaan ja sai tulokseksi, että Linnunradassa on arviolta 4 590 vierasta sivilisaatiota. Menetelmän avulla on mahdollista laskea myös keskihajonta. Tulos oli ikävän suuri, 11 195. Toisin sanoen meidän lisäksi galaksissamme voi olla 0-15 785 teknologisesti kehittynyttä yhteiskuntaa.

Menetelmän avulla saa kuitenkin myös hyvin kiinnostavan arvion siitä, kuinka kaukana oletetut vieraat sivilisaatiot sijaitsevat. Jos nämä olisivat jakautuneet Linnunrataan täysin tasaisesti, sivilisaatioiden keskimääräinen etäisyys olisi 28 845 valovuotta. Koska mukana on paljon satunnaisuutta, vieraan sivilisaation voi silti olettaa löytyvän keskimäärin 2 670 valovuoden päästä maapallolta.

Noin 500 valovuoden etäisyydeltä kehittyneen sivilisaation löytymistodennäköisyys lähenee nollaa. Juuri tämä etäisyys on se, mistä olemme nykyteknologialla ehtineet etsiä radiosignaaleja. Siksi radioteleskooppien havaitsema niin sanottu "Suuri hiljaisuus" ei välttämättä merkitse sitä, että olisimme yksin universumissa. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 2/2013)"

Lähde: http://www.avaruus.fi/uutiset/astrobiologia/arvio-linnunradan-vieraiden-sivilisaatioiden-lukumaarasta-4-590.html

Kun palstalla kerran esiintyy keskimäärin noin 100 uutta kreationistia päivittäin, niin kysytäänpä taas teidän mielipidettänne, eli voisiko linnunradassa olla tuhansia vieraita sivilisaatioita?
12122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuohon Draken kaavaan voi laittaa ihan mitä tahansa ja sitten väittää että se on jotenkin tieteellistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Enemmän tai vähemmän ajatusleikkiähän tuo kaava on ollut, eikä tämä uusi lähestymistapakaan siitä mitään "tieteellistä tosiasiaa" tee, mutta mielenkiintoinen tuo lähestymistapa on sovelluksineen.

    Ja lähinnä aasinsiltana toimi tämä uutinen siihen kysymykseen, että voisivatko kreationistit hyväksyä ajatusta jopa tuhansista vieraista siviilisaatioista pelkästään omassa galaksissamme.

    Äänestä

  • ”Tuohon Draken kaavaan voi laittaa ihan mitä tahansa ja sitten väittää että se on jotenkin tieteellistä.”

    Ei nyt ihan mitä tahansa hömppälukuja kuitenkaan. Tuossa se kaava:

    http://www.astrobio.net/exclusive/5177/at-last-how-many-alien-civilizations-are-there

    Noista ensimmäinen kohta, eli tähtien lukumäärä on melko luotettavasti havaintojen perusteella arvioitu. Toisesta ja kolmannestakin on tullut viime aikoina paljon uusia havaintoja. Näihin ei voi mitä tahansa lukuarvoja laittaa. Loput ovat sitten ainakin toistaiseksi niitä, joista ei ole havaintoa.

    Uuttahan tuossa oli vaan Gaussin käyrän käyttö.

    Äänestä

  • solon1 kirjoitti:

    Enemmän tai vähemmän ajatusleikkiähän tuo kaava on ollut, eikä tämä uusi lähestymistapakaan siitä mitään "tieteellistä tosiasiaa" tee, mutta mielenkiintoinen tuo lähestymistapa on sovelluksineen.

    Ja lähinnä aasinsiltana toimi tämä uutinen siihen kysymykseen, että voisivatko kreationistit hyväksyä ajatusta jopa tuhansista vieraista siviilisaatioista pelkästään omassa galaksissamme.

    On omituista kiinnostua elämästä muualla kun nämä samat tuhoavat huolettomasti tätäkin planeettaamme.
    Tosi päätöntä pähkäilyä.

    Luomiseen uskominen ei pidä sitä uskottavana että Jumala olisi ikuinen ja vasta 6000 vuotta sitten aloitti luomishommansa.

    Itseasiassa kun ihmiselle sanottiin " olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa" sen alkukielisessä tekstissä käytetään sanaa jossa kehoitus onkin uudelleenasuttaa maa!
    Tämä on käännetty siten myös KJV käännöksessä muttaei suomalaiseen.

    [28] And God blessed them, and God said unto them, Be fruitful, and multiply, and REPLENISH the earth, and subdue it: and have dominion over the fish of the sea, and over the fowl of the air, and over every living thing that moveth upon the earth.

    Tähän löytyy myös muualta Raamatusta viittaukset.
    Eli mikään ei estä sitä, että täällä olisi ollut ihmiskunnan kaltainen populaatio jo lukemattoman monia kertoja aiemminkin.

    Äänestä

  • O'ou kirjoitti:

    ”Tuohon Draken kaavaan voi laittaa ihan mitä tahansa ja sitten väittää että se on jotenkin tieteellistä.”

    Ei nyt ihan mitä tahansa hömppälukuja kuitenkaan. Tuossa se kaava:

    http://www.astrobio.net/exclusive/5177/at-last-how-many-alien-civilizations-are-there

    Noista ensimmäinen kohta, eli tähtien lukumäärä on melko luotettavasti havaintojen perusteella arvioitu. Toisesta ja kolmannestakin on tullut viime aikoina paljon uusia havaintoja. Näihin ei voi mitä tahansa lukuarvoja laittaa. Loput ovat sitten ainakin toistaiseksi niitä, joista ei ole havaintoa.

    Uuttahan tuossa oli vaan Gaussin käyrän käyttö.

    Niinpä niin. Tulokset eivät kuitenkaan ole mitään muuta kuin hatusta vedettyjä jos yksikin muuttuja on hatusta vedetty.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    On omituista kiinnostua elämästä muualla kun nämä samat tuhoavat huolettomasti tätäkin planeettaamme.
    Tosi päätöntä pähkäilyä.

    Luomiseen uskominen ei pidä sitä uskottavana että Jumala olisi ikuinen ja vasta 6000 vuotta sitten aloitti luomishommansa.

    Itseasiassa kun ihmiselle sanottiin " olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa" sen alkukielisessä tekstissä käytetään sanaa jossa kehoitus onkin uudelleenasuttaa maa!
    Tämä on käännetty siten myös KJV käännöksessä muttaei suomalaiseen.

    [28] And God blessed them, and God said unto them, Be fruitful, and multiply, and REPLENISH the earth, and subdue it: and have dominion over the fish of the sea, and over the fowl of the air, and over every living thing that moveth upon the earth.

    Tähän löytyy myös muualta Raamatusta viittaukset.
    Eli mikään ei estä sitä, että täällä olisi ollut ihmiskunnan kaltainen populaatio jo lukemattoman monia kertoja aiemminkin.

    No se oli sitten varmaankin taas se Jumala joka oli ennen sitä REPLENISH komentoa jollain tavalla ystävällisesti TYHJENTÄNYT Maan, ehkäpä vaikka tulella ja tulikivellä, taikka kenties vedellä hukuttamalla.

    Äänestä

  • solon1 kirjoitti:

    Enemmän tai vähemmän ajatusleikkiähän tuo kaava on ollut, eikä tämä uusi lähestymistapakaan siitä mitään "tieteellistä tosiasiaa" tee, mutta mielenkiintoinen tuo lähestymistapa on sovelluksineen.

    Ja lähinnä aasinsiltana toimi tämä uutinen siihen kysymykseen, että voisivatko kreationistit hyväksyä ajatusta jopa tuhansista vieraista siviilisaatioista pelkästään omassa galaksissamme.

    Kaavan anti hajonnalla vahvistettuna näyttäisi olevan lähinnä sen osoittaminen, miten galaksin mittakavaan mahtuisi useampikin siivilisaatio ilman toisiinsa törmäämistä. Paljon riippuu tietenkin sivilisaation elinikäolettamasta.

    Valtaojan muistutus siitä, että tähtien ikäjakautuman pohjalla arvioiden Maa olisi hyvin todenäköisesti glaksin nuorin ja siksi tietämättömin sivilisaatio, on tässäkin kohtaa terveellinen.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    No se oli sitten varmaankin taas se Jumala joka oli ennen sitä REPLENISH komentoa jollain tavalla ystävällisesti TYHJENTÄNYT Maan, ehkäpä vaikka tulella ja tulikivellä, taikka kenties vedellä hukuttamalla.

    Tämä replenish käsky on hyvin ymmärrettävä. Elämän historia maapallolla on ollut myös suurten joukkotuhojen historiaa, joten aina on täytynyt uudestaan täyttää.
    Tuo käskyhän ei mitenkään viittaa siihen, että ihmisenkaltaisia olentoja olisi ollut aikaisemmin.

    Permikaudella oli tiettävästi pahin tuho, joka hävitti noin 96 prosenttia merieläimistä ja 70 prosenttia maaselkärankaisista, joten siinä oli aika lailla uudestaan täytettävää. Ihminen ei kylläkään sitä vajausta vielä kerinnyt täyttämään.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    No se oli sitten varmaankin taas se Jumala joka oli ennen sitä REPLENISH komentoa jollain tavalla ystävällisesti TYHJENTÄNYT Maan, ehkäpä vaikka tulella ja tulikivellä, taikka kenties vedellä hukuttamalla.

    Miksi sinä luokittelet arvoasteikossasi erilaiseksi yhden yksilön tuhon koko populaation tuhoon verratessasi?
    Eihän se yksilötasolla ole mitenkään epäreilua!
    Ja ateistillehan ei mikään olisi edes vääryyttäkään . Oletko ateistiuskon luopio?

    17. Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
    18. orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.

    Jumalan säätämyksenä maakin kostaa ihmisen pahuutta luonnonvoimien muodossa, kuten ylläolevassa oli esimerkkinä .

    Äänestä

Ei tosiaankaan kiinnosta!
En mitenkään vaihtaisi ihmisen elämääni harrastuksineen mokoman humpuukin tavoitteluun enkä missään tapauksessamatkustamaan mihinkään.
Yhtä vähän kuin Saimaan norppa haluaisi kerrostaloon asumaan.
Teillä on sairaat haaveet!

Äänestä

Elämän synty on niin epätodennäköinen tapahtuma, että elämän löytyminen jostakin muualta osoittaa luomisen todeksi.

Wiki kertoo tälläkertaa totuuden: "...Draken kaavan kertoimia ei tunne kukaan..."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Draken_kaava

Äänestä
  • >Elämän synty on niin epätodennäköinen tapahtuma, että elämän löytyminen jostakin muualta osoittaa luomisen todeksi.

    Ja mikäli ei löydy, sekin osoittaa. Ei ole mitään, mikä ei tukisi Luomista, jos palstakretuilta kysytään. Varmasti peräpukamanikin todistavat väkevästi Luomisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


solon1 kirjoitti:

"Italialainen Claudio Maccone on kehittänyt uuden tavan lähestyä ongelmaa. Niin sanottu Central Limit -teoreema käsittelee tilannetta, jossa kaavassa on riittävän monta toisistaan riippumatonta tuntematonta numeroarvoa, joille kuitenkin voidaan arvioida keskiarvo sekä hajonta. Tällöin numeroarvot jakaantuvat yleensä Gaussin kellokäyrän mukaisesti. Tällöin myös lopputulokselle voidaan laskea keskiarvo ja hajonta.

Maccone sovelsi menetelmää Draken kaavaan ja sai tulokseksi, että Linnunradassa on arviolta 4 590 vierasta sivilisaatiota. Menetelmän avulla on mahdollista laskea myös keskihajonta. Tulos oli ikävän suuri, 11 195. Toisin sanoen meidän lisäksi galaksissamme voi olla 0-15 785 teknologisesti kehittynyttä yhteiskuntaa.

Menetelmän avulla saa kuitenkin myös hyvin kiinnostavan arvion siitä, kuinka kaukana oletetut vieraat sivilisaatiot sijaitsevat. Jos nämä olisivat jakautuneet Linnunrataan täysin tasaisesti, sivilisaatioiden keskimääräinen etäisyys olisi 28 845 valovuotta. Koska mukana on paljon satunnaisuutta, vieraan sivilisaation voi silti olettaa löytyvän keskimäärin 2 670 valovuoden päästä maapallolta.

Noin 500 valovuoden etäisyydeltä kehittyneen sivilisaation löytymistodennäköisyys lähenee nollaa. Juuri tämä etäisyys on se, mistä olemme nykyteknologialla ehtineet etsiä radiosignaaleja. Siksi radioteleskooppien havaitsema niin sanottu "Suuri hiljaisuus" ei välttämättä merkitse sitä, että olisimme yksin universumissa. (Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 2/2013)"

Lähde: http://www.avaruus.fi/uutiset/astrobiologia/arvio-linnunradan-vieraiden-sivilisaatioiden-lukumaarasta-4-590.html

Kun palstalla kerran esiintyy keskimäärin noin 100 uutta kreationistia päivittäin, niin kysytäänpä taas teidän mielipidettänne, eli voisiko linnunradassa olla tuhansia vieraita sivilisaatioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu