Luopunut

KIRKON OPETUS

Kirkon opetuksen mukaan homoseksualistia on tuettava hyväksymään homoutensa ja näkemään siitä aiheutuvat myönteiset mahdollisuudet. Kirkon asennetta homoihin on muutettava ja heillä tulee olla oikeus noudattaa omantuntonsa ääntä. Täysin torjuva suhtautuminen homoihin on aikansa elänyt. Meidän olisi ymmärrettävä, että homoseksuaalisuus on yksi hyväksyttävissä oleva seksuaalisuuden muoto, johon kirkon ei tule puuttua. Olisi parempi, jos homot ja lesbot toteuttaisivat seksuaalista taipumustaan pysyvässä parisuhteessa. Kirkon suuri haaste on se, että homoseksualistitkin löytäisivät hyväksyntää ja läheisyyttä aivan niin kuin heterotkin. Toivotaan, että homot löytäisivät itselleen kotipaikkaoikeuden kirkosta. He ovat tervetulleita mukaan kirkon työhön siinä missä muutkin. Yleisesti tiedetään, että kirkon työntekijöissä on homoja tälläkin hetkellä. Homoseksuaali voidaankin palkata kirkon tehtäviin, sillä homoseksuaalisuus ei ole este olla kirkon virassa. Jopa papin virkaan voidaan vihkiä homo tai lesbo. Homot toivotaan mukaan kirkon työhön päättäjinäkin.

RAAMATUN OPETUS

a) ”Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.” (Pyhä Raamattu, 3. Moos. 18: 22)

b) ”Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.” (Pyhä Raamattu, Room. 1:24-28)

c) ”Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.” (Pyhä Raamattu, 3. Moos. 20:13)

d) ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet’." (Pyhä Raamattu, 1. Moos. 1:27,28)

e) ”… Jeesus sanoi heille: ’…luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako’.”

f) ”… Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” (Pyhä Raamattu, Juud. 1:7)

g) ”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.” (Pyhä Raamattu, 2. Piet. 2:6)

h) ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset *), eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (Pyhä Raamattu, 1. Kor. 6:9-10)

i) ”Älä makaa lähimmäisesi vaimon kanssa, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älä anna lapsiasi poltettaviksi uhrina Molokille, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra. Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys.” (Pyhä Raamattu, 3. Moos. 18:20-23)

j)”… papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on Minulle pyhitetty, eivät tee erotusta pyhän ja epäpyhän välillä, eivät tee tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta, ja sulkevat silmänsä Minun sapateiltani, niin että Minä tulen häväistyksi heidän keskellänsä.” (Pyhä Raamattu, Hes. 22:26)
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

KIRKON RAPPIOTILA

Edellä läpikäymämme lausunnot ja asiat kertovat kirkon syvästä rappiotilasta. Kirkko on täysin vieraantunut Jumalasta ja Hänen pyhästä ja erehtymättömästä sanastaan. Tilastotiedot osoittavat rappiotilan ulottuvan ’seurakuntalaisista’ kirkon työntekijöihin ja papeista piispoihin.

Vain yksi alue

Kirjoituksessani olemme pääosin käsitelleet vain yhtä kirkon rappiotilaa ilmentävää aluetta. Vastaavia asioita ja alueita voisimme poimia kirkon opetuksesta, elämästä ja käytännöstä lukemattomasti. Käsittelemämme alue kuitenkin jo yksinäänkin osoittaa kirkon todellisen hengellisen tilan ja suhtautumisen Jumalaan ja Hänen sanaansa.

Kirkko opetuksellaan ja toiminnallaan häikäilemättömästi vääristelee jatkuvasti Jumalan sanan selviä totuuksia, taistelemalla taistelee niitä vastaan ja pitää tiukasti kiinni Kirjoitusten vastaisista perinnäissäännöistään.

ULOSKUTSU

Yhteisö, joka avoimesti hyväksyy keskuudessaan syntiä ja saastaisuutta, puolustaa sitä ja jopa rohkaisee siihen, ei Raamatun ilmoituksen mukaan ole seurakunta, Kristuksen morsian. Jumalaa ja Hänen sanaansa kunnioittavalla ja rakastavalla kristityllä ei tulisi olla mitään yhteyttä kyseisen yhteisön kanssa. Tämä on jokaisen Jumalan lapsen oman hengellisen elämän säilymisen ja kasvamisen tähden erittäin oleellista.

Tämä kirjoitus on vakava uloskutsu sinulle, joka vielä elät kyseisen yhteisön yhteydessä. Kutsun sinua Jumalan sanan totuuksien valossa irtisanoutumaan välittömästi kyseisestä yhteisöstä ja kaikesta sen vaikutuksesta. Todellinen Jumalan kansa ja seurakunta on kutsuttu olemaan Jumalan edessä "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa” ja ”pyhä papisto” (Pyhä Raamattu, 1. Piet. 2:9,5), eikä luonnottomuutta ja saastaisuutta salliva kuriton, villi ja muotojumalinen pakanalauma. "Olkaa pyhät, sillä Minä olen pyhä", toteaa Jumala sanassaan (Pyhä Raamattu, 1. Piet. 1:16), ja jatkaa, että ”…harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä” (Pyhä Raamattu, 2. Tim. 2:22).

ARMON SANOMA HOMOILLE, LESBOILLE JA KAIKILLE MUILLE

Jumala rakastaa JOKAISTA ihmistä ’sydämellisellä’ (Pyhä Raamattu, Fil. 1:8), ’suurella’ (Pyhä Raamattu, Ef. 2:4) ja ’iankaikkisella’ (Pyhä Raamattu, Jer. 31:3) rakkaudella. Hän todella ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (Pyhä Raamattu, 1. Tim. 2:4). Hän ”ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen” (Pyhä Raamattu, 2. Piet. 3:9). Nämä Raamatun ilmoittamat totuudet koskevat jokaista ihmistä, myös homoja ja lesboja. ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Pyhä Raamattu, Room. 6:23). Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, pyhä ja kallis veri on vuotanut ristinpuulla sovitukseksi jokaisen ihmisen edestä. Hän on tie syntien anteeksisaamiseen ja iankaikkiseen elämään. ”Joka rikkomuksensa… tunnustaa ja hylkää, se saa armon” (Pyhä Raamattu, Sananl. 28:13), vakuuttaa Raamattu. Hän on tie vapauteen myös synnin orjuudesta ja sen kaikista kahleista.

Äänestä
  • Onko se rappiota hos kunnioittaa ihmisoikeuksia?

    Äänestä

  • sairaita ootte kirjoitti:

    Onko se rappiota hos kunnioittaa ihmisoikeuksia?

    Vastaus sinulle - sairaita ootte.

    >>Onko se rappiota hos kunnioittaa ihmisoikeuksia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkko. kirjoitti:

KIRKON OPETUS

Kirkon opetuksen mukaan homoseksualistia on tuettava hyväksymään homoutensa ja näkemään siitä aiheutuvat myönteiset mahdollisuudet. Kirkon asennetta homoihin on muutettava ja heillä tulee olla oikeus noudattaa omantuntonsa ääntä. Täysin torjuva suhtautuminen homoihin on aikansa elänyt. Meidän olisi ymmärrettävä, että homoseksuaalisuus on yksi hyväksyttävissä oleva seksuaalisuuden muoto, johon kirkon ei tule puuttua. Olisi parempi, jos homot ja lesbot toteuttaisivat seksuaalista taipumustaan pysyvässä parisuhteessa. Kirkon suuri haaste on se, että homoseksualistitkin löytäisivät hyväksyntää ja läheisyyttä aivan niin kuin heterotkin. Toivotaan, että homot löytäisivät itselleen kotipaikkaoikeuden kirkosta. He ovat tervetulleita mukaan kirkon työhön siinä missä muutkin. Yleisesti tiedetään, että kirkon työntekijöissä on homoja tälläkin hetkellä. Homoseksuaali voidaankin palkata kirkon tehtäviin, sillä homoseksuaalisuus ei ole este olla kirkon virassa. Jopa papin virkaan voidaan vihkiä homo tai lesbo. Homot toivotaan mukaan kirkon työhön päättäjinäkin.

RAAMATUN OPETUS

a) ”Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.” (Pyhä Raamattu, 3. Moos. 18: 22)

b) ”Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.” (Pyhä Raamattu, Room. 1:24-28)

c) ”Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.” (Pyhä Raamattu, 3. Moos. 20:13)

d) ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet’." (Pyhä Raamattu, 1. Moos. 1:27,28)

e) ”… Jeesus sanoi heille: ’…luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako’.”

f) ”… Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.” (Pyhä Raamattu, Juud. 1:7)

g) ”Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.” (Pyhä Raamattu, 2. Piet. 2:6)

h) ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset *), eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (Pyhä Raamattu, 1. Kor. 6:9-10)

i) ”Älä makaa lähimmäisesi vaimon kanssa, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älä anna lapsiasi poltettaviksi uhrina Molokille, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra. Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys.” (Pyhä Raamattu, 3. Moos. 18:20-23)

j)”… papit tekevät väkivaltaa minun lailleni ja häpäisevät sitä, mikä on Minulle pyhitetty, eivät tee erotusta pyhän ja epäpyhän välillä, eivät tee tiettäväksi, mikä on saastaista, mikä puhdasta, ja sulkevat silmänsä Minun sapateiltani, niin että Minä tulen häväistyksi heidän keskellänsä.” (Pyhä Raamattu, Hes. 22:26)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu