Tämä kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme

luomalle hyväksi, Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskautta, = ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan Raamatun UT mukaista, kaikesta pahasta ja vääryyden mukaisesta ja niiden, SYYSTÄ pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksilta vapaata krist. vaihtoehtoa etsimisen / kaikessa täydellisyyteen (kaiken oikean ja hyväksi olevan täyttymykseen) pyrkiminen.

Jota nyt Kaikkivaltiaan virkaa maanpäällä ja taivaassa, Pyhän Luoja Isänsä edustajana ja valtuuttamana hoitava, tämän UUDEN liiton / testamentin, = Jumalan ARMON aikakauden (jota nyt elämme jo vuotta 2012). Mutta jo tämän Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa. Tämän valtavan (kaikessa täydellisyys) vaihtoehto mahdollisuuden ihmiskunnalle ansainnut Kristus Jeesus kehotti ihan ensin etsimään, ja johon suunnan ja tien opetuksillaan viitoitti

Ja jonka ohessa sanoi kaiken muunkin, mitä kaikille hyväksi Oikein, turvallisessa ja turvatussa kaikinpuolisessa hyvinvointi elämässä ja tulevaisuudessa tarvitaan, on kaiken Luoja Jumalan puolelta tulevaksi luvattu ja taattu, näin oikein elämään ja toimimaan alkaville. Ja siihen yhteyteen niillä kaikille hyväksi, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Raamatun UT, Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaisuuden mukaisilla ehdoilla yhdistyville.

Johon, kaikessa täydellisyyteen ohjaavat ja vievät opit ja ohjeet on kukin, ainakin kaikkien Länsimaisten ihmisten vapaasti luettavissa ja tutkittavissa, omaksuttavissa ja käytännössä täytäntöön / toimimaan laitettavissa. Mutta josta, kaikille hyväksi oikein elämän ja toimimisen / vaikuttamisen vaihtoehtotiestä ei kukaan ole ollut kiinnostunut...

Eli on edelleenkin kulkijoita, siihen pelastukseksi vaihtoehto yhteyteen halukkaita ja rakentavia, siihen kaikessa täydellisyyteen, kullekin turvalliseksi ja turvatuksi kaikinpuoliseksi hyvinvointi elämäksi ja tulevaisuudeksi, pyrkiviä vailla.

Mikähän se ketäkin estää tälle ainoalle oikealle, kaikille hyväksi elämän ja toimimisen, turvallisen ja turvatun elämän ja tulevaisuuden mahdollistavalle ja takaavalle, Jumalan siunauksen ja varjeluksen vaihtoehto tielle lähtemästä?

Mitä kukin osaltanne / puoleltanne sanotte, tai mitä kysyttävää tästä, ei mitään pahaa eikä väärää, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvasta, vasta ja ainoastaan kaikille hyväksi Laillisen Oikeuden mukaisuuden mukaisesta vaihtoehtotiestä olisi?
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet niin oikiassa. Vielä on armossa varaa ja veressä voimaa.

Äänestä

Rukoile itsellesi tekstin kiteyttämisen lahjaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oiikea suunta ja tie kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu