Medialla ei olekaan salaliittoa

Teppo

Media on kärkkäästi arvostellut viime aikoina hallituksen työllisyystavoitteita ja -toimia työttömyyden vähentämiseksi. Paavo on saanut kritiikkiä osakseen. Sanomalehdet höykyttivät Itälää ja Jäätteenmäkeä.

Mitä tästä voi päätellä?

Kansaa ei aivopestäkään. Medialla ei olekaan salaliittoa. Kaikki onkin VSL:n sepustusta. Ketään ei huijatakaan, paitsi VSL itseään.

12

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Baikal

      Eivät tavalliset toimittajat mediaa vääristele. Suomessa on vielä demokratian kulissit, osuisihan se jo silmään, jos Lipposta alettaisiin kutsua mediassa "Kansamme isäksi, suureksi johtajaksi, isä aurinkoiseksi" ym.

      Itälä, Jäätteenmäki, Mooses ja muut yksilöt ovat EU:lle toisarvoisia. Jos heitä arvostellaan, se ei tarkoita, että EU:ta arvostellaan.

    • Xxx

      "Sanomalehdet höykyttivät Itälää ja Jäätteenmäkeä."

      Hmm? Näytä se päivä jona punamedia ei olisi Jäätteenmäen kimpussa.

      • Einomies Porkkakoski

        se päivä jona lapuankorppia ei tarvitse arvostella


    • Siirakki

      Nyt ovat nenänvalkaisuviikot. Indoktrinäärisesti on aivan oikein toimia hetki päälinjaa vastaan.

      Helsingin Sanomien korostettu Yhdysvallat-vastaisuus on nenänvalkaisua Irakin sodan ja Lipposen tukemisesta.

      • Teppo

        Eli aina ja kaikki toiminta mikä on mielipidettäsi vastaan on suunniteltua ja tarkoituksenmukaista.


      • Baikal
        Teppo kirjoitti:

        Eli aina ja kaikki toiminta mikä on mielipidettäsi vastaan on suunniteltua ja tarkoituksenmukaista.

        Aina voi kukin olla mitä mieltä haluaa, ja monet asiat ovat silti suunniteltuja ja tarkoituksenmukaisia.


    • Ed Winchester

      salaliitto siellä muka olisi? Kukahan ja missä niin on väittänyt. Iltapäivälehdet kirjoittavat raivostuttavaa paskaa, mutta eihän se tarkoita mitään salaliittoa. Hieman outo sana..

      EU-asioissa vaan toisinaan tuntuu siltä kuin ei toimittajien mielipiteissä olisi eroja. Ei lehdissä sittenkään mitään salattuja sivuja ole, paitsi jossakin Tepon isän vanhassa Ratto-lehdessä.

      Yksisilmäinen ja yksipuolinen EU-propaganda on tosiasia Suomen mediasta 1990-luvun alusta lähtien. Ei yhtäkään sanomalehteä, jonka toimituskunta ei littanana rähmällään palvoisi EU-Brysseliä ja pyllistäisi perseensä Helsingille. Maaseutukin on kertakaikkisen naurettava asia ellei kyse satu olemaan Ranskan maaseudusta.

      Mitä olisi sanottava median puolueellisuudesta EU-kysymyksessä. Ei siinä mitään salaista ole. Itse pääpiru-EUnukki Koivisto puhui yhteen suuntaan ryntäävästä "sopulilaumasta".

      Sitten kun höykyttäisivät Euroneuvostoliittoa tai julkaisisivat EU-kriittisiä mielipiteitä, voitaisiin puhua tasapuolisuudesta.

    • Jerry Falwell

      ja salatut sivut oli ainoastaan Tepon isän vanhassa Ratto-lehdessä.

      >Kansaa ei aivopestäkään.
      >Medialla ei olekaan
      >salaliittoa.
      >Kaikki onkin VSL:n sepustusta.
      >Ketään ei huijatakaan,
      >paitsi VSL itseään.

      • Jerry Falwell

        täällä kirjoittavilla älykkyys riittää oman nimimerkin keksimiseen.


      • H v,r t
        Jerry Falwell kirjoitti:

        täällä kirjoittavilla älykkyys riittää oman nimimerkin keksimiseen.

        Päinvastoin. Mikäli Nobelin palkinnon jako olisi puolueetonta,niin IPUlle paukahtaisi talouden Nobel.


    • Opetus monelle

      Kaikki eivät pysty tässä ajassa arvioimaan oikein tilanteita. Siksi tarvitaan historian kirjoituksi. Nyt Töppökin jo voi saada tiedon että VSL/IPU oli tässäkin asiassa oikeassa. Valitettavasti juuri näin petkutukset onnistuvat. Uskovaisuus tulee monille nyt kalliiksi.

    • oli se..

      Varsin rajoittunut media, jopa YLE on uusrähmällään.

      "Helsingin Arbiksella pidetty YLE:n kritiikkiseminaari kokosi mukavasti yleisöä. Edustettuna oli runsaasti YLE:n entisiä toimittajia, joiden puheenvuorot avarsivat YLE:n vaiettuja piirteitä. Useassa puheenvuorossa kuultiin myös Verkkomediasta rohkaisevana esimerkkinä median muutoksesta.

      Kriittinen seminaari valotti Yleisradion toiminnan syitä ja seurauksia "

      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=3070

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe