Jos kaikki olisi olleet 1939-1945 sivareita kuuluisimme venäjään, ja asepalvelus olisi vähintään kaksi vuotta ja tasan tarkkaan pakollinen. Ettehän te vätykset sitä tajua, vaan kimitätte jotain skeidaa vastaukseksi.
1939-1945
FDF.
14219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos kaikki saksalaiset, neuvostoliittolaiset ja japanilaiset olisivat olleet sivareita, ei koko toista maailmansotaa olisi tapahtunut, mutta ethän sinä urpo sitä tajua.
Venäjällä asepalvelus EI ole enää pakollinen.
Ja kuuluuko Viro yhä Venäjään? Suomi olisi itsenäistynyt 91 muiden baltian maiden mukana Neuvostoliiton hajottua.
Ja kiitos kuuluu siis Venäjälle, ilman Venäjää puhuisimme nyt ruotsia:
Entä jos Napoleon ja Aleksanteri eivät olisi sopineet Suomen kohtalosta eikä Suomen sota olisi koskaan syttynyt? Elämä Suomessa olisi jatkunut entiseen tapaan, ja olisi pidetty itsestään selvänä asiana, että Suomi on osa Ruotsia. Yhtä selvää olisi ollut, että maan kuningas on Tukholmassa, suomalaiset ovat osa Ruotsin politiikkaa ja kirjakielenä on ruotsi. Nykypäivän näkökulmasta havaitaan, että juuri nämä asiat muuttuivat 1800-luvulla, kun Suomi liitettiin Venäjään: syntyi Suomen valtio, joka sai omat valtiopäivät, omat virastot, oman rahan ja oman virallisen kielen.
Mutta olisivatko suomalaiset vaatineet autonomiaa Ruotsilta? Tämä on epätodennäköistä, sillä suomalaisuusliike olisi luultavasti jäänyt heikoksi, sillä se ei olisi saanut eliitin tukea. Jokaisen elämässään eteenpäin pyrkivän etu oli nimittäin tuolloin tulla ”ruotsalaiseksi”. 1860-luvulle asti Suomi olikin selvästi ruotsalaistumassa.
1800-luvun alun Suomi oli taloudellisessa mielessä Ruotsin takamaa, raaka-aineiden tuottaja. Ilman valtion tukea ja Venäjän markkinoita Suomen teollistuminen olisi ollut hitaampaa. Suomen talous olisi ollut sidottu Ruotsin markkinoihin, ja Suomea olisi rakennettu ruotsalaisella rahalla.
Ruotsin itäraja kulki vuoteen 1809 asti Kymijoen kohdalla. Ilman Haminan rauhaa Viipurin lääni ja Karjalan kannas olisivat jääneet osaksi Venäjää. Ruotsin ja Venäjän välissä oleva laaja suomalainen asutus olisi voinut olla alku yhteistyölle ja kaupalle tai vaihtoehtoisesti jatkuva poliittinen rajaongelma. Ruotsin valtiossa olisimme voineet tulla onnekkaiksi ruotsalaisiksi tai jäädä suuren valtion onnettomaksi syrjäseuduksi.
Lähes 85 prosenttia (Ruotsin) valtakunnan itäosan asukkaista oli suomenkielisiä. Nämä 700 000 suomenkielistä kansalaista muodostivat kuitenkin vain runsaan viidenneksen valtakunnan 3,2 miljoonasta asukkaasta. Vähitellen olisi ollut vaikeata puolustaa suomen kielen asemaa. Ruotsi ei ollut vain vallanpitäjien vaan myös kansan enemmistön kieli valtakunnan ydinalueilla, mikä käytännössä merkitsi, että sosiaalisen nousu vaati kielen vaihtamista suomesta ruotsiksi.
Olisiko suomalaisuusliike jakamattomassa Ruotsin valtakunnassa saanut samanlaista kansan kannatusta ja poliittista tukea kuin autonomisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa? Ruotsi oli yksi 1800-luvun tehokkaimmista ja yhtenäisimmistä valtioista, joka sekä aatteellisista että sotilaallisista syistä halusi pitää rivinsä järjestyksessä. Niskoitteleva suomalaisuusliike olisi voitu leimata separatistiseksi tai suorastaan maanpetolliseksi
Keskeinen syy siihen, miksi Suomen viranomaiset Pietarin vallanpitäjien tuella alkoivat edistää suomen kieltä, oli vähentää siteitä muinaiseen emämaahan. Ruotsin yhteydessä suomen kieli olisi vähitellen syrjäytynyt. Kansakunnan onnekkaan synnyn kautta Suomi säilytti läntisen kulttuuriperintönsä ja samalla muuttui askel askeleelta poliittiseksi toimijaksi ja tietoiseksi valtioksi.
Niin, olisimme nyt osa Venäjää kuten Viro ja muut Neuvostoliittoon liitetyt valtiotkin. Ai niin, Neuvostoliitto kaatuikin omaan mahdottomuuteensa ja siihen liitetyt valtiot itsenäistyivät. Toki Neuvostovallalla oli oma negatiivinen vaikutuksensa näiden valtioiden elintasoon. Tosin niissäkin maissa on jo luovuttu yleisestä asevelvollisuudesta.
Argumenttisi on myös epäpätevä, koska tilannetta, jossa 100% asevelvollisista olisi sivareita, ei tule koskaan tapahtumaan. Yleinen asevelvollisuus olisi nimittäin lopetettu jo kauan ennen kuin tällaista voisi päästä tapahtumaan. Kaikki tietävät, että sota on anaalista, mutta kaikki myös ymmärtävät, ettei siltä voi aina välttyä. Siksi meillä olisi ollut jokin toinen järjestelmä korvaamassa yleisen asevelvollisuuden. Sitä ei tiedetä, paljonko iloa siitä olisi ollut Neuvostoliittoa vastaan, mutta täysi vailla puolustusta ei Suomi olisi kuitenkaan ollut. Enkä tuosta Venäjän asepalveluksen pakollisuudestakaan tiedä kun siitä onnistuu luistamaan suuri osa ihan sujuvasti.
Lisäksi on täysin typerää verrata nykyaikaa toiseen maailmansotaan. Sodankäynti ei ole enää samanlaista metsissä rämpimistä, ja mahdollisten hyökkääjien systeemit ovat huomattavasti järjestäytyneempiä kuin Neuvostoliiton räpellykset. Se, mikä toimi 40-luvulla ei ole enää nykyään ajankohtaista. Ei se järin ajankohtaista ollut 40-luvullakaan, mutta se kuitenkin toimi Neuvostoliiton huonon taktikoinnin ja matalan työmoraalin vuoksi. Meidän on sopeuduttava muutoksiin pysyäksemme mukana maailman menossa. Mutta ettehän te sotapelien sokaisemat sitä ymmärrä, vaan kuvittelette, että kaikki ongelmat hoituvat edelleenkin liipasinta painamalla,
jos,jos,ja jos
jos stalin ei olis syntynyt niin ei olis ollut stalinta.
jos hitler ei olis syntynyt ei olis hitleriä ollut.
mut kun molemmat vaan syntyivät,
tuli sota ja meni
suomi tuli kakkoseksi talvisodassa,se on hyvä saavutus.
jos ja jos Suomi lakkasi olemasta tämän vuoden alusta, lukaiseppa perustuslaki ni siellä on "SUomi on eu:n jäsen" eli ei ole enää itsenäinen valtio vaan EUCCP-osavaltio
Venäjällähän vain noin 10-15% velvollisista käy armeijan.
Siellä pääsee vapaaksi mitä ihmeellisimmistä syistä. Yliopisto, lapset, velka, maksamallakin voi maksaa "velkansa" valtiolle...
Jos olis tuolloin naiset känny armeijan ja olisivat sotineet niin nyt oltaisiin kuulee maailmaa hallitsemmasa saksalaisten kanssa että näin.
"Jos olis tuolloin naiset känny armeijan ja olisivat sotineet niin nyt oltaisiin kuulee maailmaa hallitsemmasa saksalaisten kanssa että näin."
Väärin, saksalaiset olisivat hävinneet Hitlerin suuruudenhulluuden ja Yhdysvaltojen ylivoimaisen teollisuuden ansiosta, mutta sitähän sinä et tiedä kun kävit amiksen.
Ja siinäkin tapauksessa että sakemannit olisivat voittaneet olisivat he lopulta kuitenkin alistaneet suomen sekarotuisen tsuhnakansan orjikseen.
Jos kaikki miehet olisivat ennen vanhaan olleet sivareita, niin nykyistä suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei olisi ollenkaan olemassa.
Minä en ikinä ottaisi itselleni mieheksi mitään selkärangatonta, ylipainoista ja risupartaista luuserisivaria. Sivarithan ovat muutamaa harvinaista poikkeustapausta lukuunottamatta juurikin niitä, jotka ovat palveluksensa jälkeen näitä sohvalla makailevia ja yhteiskunnan varoilla eläviä. Häpeäisitte!
Sen sijaan kovasti ihailen kaikkia intin käyneitä ryhdikkäitä ja kunnollisia nuoria miehiä, jotka kantavat vastuunsa ja velvollisuutensa ja ovat valmiita puolustamaan tätä maata.
..sanoi "kaunis nainen" ja muniaan rapsutti.
Jahas, maisteri transuilee jälleen.
ei armeija mitään paskahousuja ym velliperseitä tarvitse riveihinsä. Niitä varten on sivari. Onko tämä nyt liian vaikea tajuta.
Ihmeen paljon niitä siellä intissä tuntuu kuitenkin olevan...
Siis oltais vapaa kuten Viro ja Kuuluttaisi Natoon. Eikä mitäänn hännystelyä...