MANNERHEIM OLI KOPEA SOTAHERRA JA RIISTOPORVARI!

Vaka Vanha

EI KÄYNYT RINTAMALLA KUIN VAIN NÄYTÖSMIELESSÄ EIKÄ KUNNIOITTANUT SUOMEN VÄESTÖN PÄÄOSAA ELI TYÖVÄESTÖÄ!

HELPPO ON LÄHETTÄÄ NUORIA KUOLEMAN KENTILLE KUN ITSE SAA ISTUA MUKAVASSA PÄÄMAJASSA JA ELÄÄ HERROIKSI!

MANNERHEIMIN KALTAISET HENKILÖT AIHEUTTAVAT SODAT JA KÄRSIMYKSEN!

209

2507

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HYVÄ SUOMI

      SUOMI vaan jyrää eteenpäin ja rotat vaan vikisee.Jos Suomi on niin surkea maa, niin muuttakaa sinne ihanneyhteiskunta venäjälle.Veikkaisin, että aika nopeasti ruikkuronkaiset palaisivat koti Suomen helmoihin.Kiitos ja hyvää itsenäisyyspäivää palstan kesto rutkuttajillekin

      • Anonyymi00297

        Mannerheim oli Venäjän armeijan upseeri. Ihanneyhteiskunta tai ei, Venäjä nosti Mannerheimin yhteiskunnan huipulle.

    • kjkl

      Suomessa on rikkaita niin vähän ettei kannata himoita ja rakentaa tulevaisuutta rikkaiden rikkauksien varaan! Ei niistä ole monta euroa mieheen jaettuna. Parempi on ahkeroida työelämässä niin voi toivoa hyvää tulevaisuutta!

    • Marski teki

      jatkosodan aikana 14 rintamakäyntiä. Niistä usea päätyi aivan etulinjaan. Kerran M joutui tulituksen kohteeksi ja seurueen jäsen kapteeni Ahti Petramaa haavoittui.

      M. arvosti työväestöä suuresti ja kävi tehtaissa kiittämässä heitä sekä jakamassa kunniamerkkejä. Hän antoi työläisille kiitosta myös päiväkäskyissa.
      75-vuotispäivänään M. oli erikoisen ilahtunut 80 000 allekirjoitusta käsittävästä työväestön onnittelusta.

      Mannerheim kantoi tappioista erityistä murhetta käyden ne läpi päivittäin kolmeen kertaan. Hän huomautti suurista tappioista mm kenraali Talvelaa.M. vieraili usein sotasairaaloissa ja huolehti erityisesti invaliideista.

    • wewrhetyit80yt9åpr7e
    • Anonyymi00022

      Ihan kuin tyhmin punikki vm 1918 olisi noussut ylös haudastaan purkautumaan. Tikkukirjaimet sopivat kuvaan

    • Anonyymi00023

      Meitä tavan tolkun immeisiä ei jotkut viime vuosituhannella tapahtuneet homostelut paljon hetkauta.

    • Anonyymi00030

      ”EI KÄYNYT RINTAMALLA KUIN VAIN NÄYTÖSMIELESSÄ EIKÄ KUNNIOITTANUT SUOMEN VÄESTÖN PÄÄOSAA ELI TYÖVÄESTÖÄ!”

      Marski teki lukemattomia rintamakäyntejä ja arvosti todella kaikkia Suomen rintamamiehiä, jotka koostuivat pääosin työväestä!

      ”HELPPO ON LÄHETTÄÄ NUORIA KUOLEMAN KENTILLE KUN ITSE SAA ISTUA MUKAVASSA PÄÄMAJASSA JA ELÄÄ HERROIKSI!”

      Se on sodan johtajan tehtävä ja niin tekivät myös Stalin ja Putin, sillä erotuksella, että HE KAKSI eivät todellakaan tehneet rintamakäyntejä!

      ”MANNERHEIMIN KALTAISET HENKILÖT AIHEUTTAVAT SODAT JA KÄRSIMYKSEN!”

      Mannerheim ei aloittanut yhtään ainoaa sotaa. Stalinista tai Putinista EI VOI SANOA SAMAA!

    • Anonyymi00031

      Pääsiäisenä 1886 Mannerheim oli lomakiellossa kadettikoulusta huonon käytöksen vuoksi, mutta karkasi silti kaupungin ainoaan kapakkaan. Lähtö oli varsin suunniteltu, sillä hän muovaili hämäykseksi sotilastakistaan sänkyynsä ihmisen muotoisen möykyn.

      Kapakassa 18-vuotias nuorukainen törmäsi keski-ikäisiin virkamiehiin, jotka pyysivät häntä istumaan pöytäänsä. Kievarin sulkeuduttua miehet kutsuivat nuorukaisen mukaan jatkoille, jonne hän joskus aamuyön tunteina sammui.

      Aamulla kadettikoulun vääpeli löysi kievariporukan jatkopaikan ja ravisteli nuoren Mannerheimin hereille. Hänet passitettiin kasvatuskomitean puheille, ja kahden vuorokauden kuluttua hänet erotettiin.

      Erottamisen varsinainen syy ei ollut karkaaminen tai juopottelu, vaan "vähemmän hyvämaineinen" seura, josta Mannerheim oli aamulla löydetty. Karkuretken tapahtumia kuvattiin kasvatuskomitean pöytäkirjassa termeillä "moraalinen hairahdus" ja "alentava irstailu".

      Mannerheimia koko hänen nuoruutensa ajan seuranneen irstailijan maineen kerrotaankin saaneen alkunsa juuri tuosta karkuretkestä, ja pöytäkirjamerkinnät käynnistivät yli 130 vuoden huhumyllyn. Illanvietossa ja jatkoilla mukana ollutta lennätinpäällikköä Agathon Lindholmia kun pidettiin joidenkin lähteiden mukaan "homofiilinä".

      • Anonyymi00033

        Vastapuolen nimittely ja hermoilusi kertoo vain omasta ahdingostasi. Käytöstapojen puutte estää sinulta asiallisen keskustelun Mannerheimin homoudesta. Mannerheim oli suuntautunut miehiin.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Vastapuolen nimittely ja hermoilusi kertoo vain omasta ahdingostasi. Käytöstapojen puutte estää sinulta asiallisen keskustelun Mannerheimin homoudesta. Mannerheim oli suuntautunut miehiin.

        Vastaus oli täysin asiallinen ja olet itse jo aiemmin kertonut olevasi Venäjältä ja suurin osa sanomistasi koostuu Suomen ja suomalaisuudesta trollaamisesta. Sen kai myönnät itsekin?

        ”Asiallisen keskustelun” EDELLYTYS on se, että väitteen esittäjä kykenee perustelemaan väitteensä jollakin muulla kuin ilmiselvällä valeella!

      • Anonyymi00057

        TODELLISUUDESSA EI vääpeli yllättänyt ”rysän päältä” vaan sen osan sepitit itse eikä tuollaista lausuntoa OLE OLEMASSA kirjallisena.

        Jos olisi niin sen olisivat tutkijat löytäneet. ELI ON PERIN OUTOA EDES VÄITTÄÄ VÄÄPELIN MUKA ”NÄHNEEN” SILLOIN KUN ASIASTA EI LÖYDY MINKÄÄNLAISTA KIRJALLISTA TODISTETTA! JOTEN VENÄLÄISEN HOMPPELI-TROLLIN JANKUTUS ”MUKA NÄKEMISESTÄ” EI PERUSTU MINKÄÄNLAISEEN FAKTAAN!

Ja erottamisen perusteluissa ei mainita sanallakaan homoilusta vaikka kuinka asiaa pyörittelet! Joten marski on ja pysyy heterona!

      • Anonyymi00191

        Eräälle tutulle kävi samoin. Lähti mukavassa herra seurueessa jatkoille. Sammui kanssa, mutta hänen onnekseen ei tapahtunut hänelle mitään. Aamulla tosiaan selvisi minkä alan miehiä kutsujat olivat olleet.

    • Anonyymi00035

      Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille! MIKSI? Koska se on pelkkä väitte täysin vailla NÄYTTÖÄ!

      Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!

      Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

      Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!

      • Anonyymi00037

        Vastapuolen nimittely ja hermoilusi kertoo vain omasta ahdingostasi. Käytöstapojen puutte estää sinulta asiallisen keskustelun Mannerheimin homoudesta. Mannerheim oli suuntautunut miehiin.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Vastapuolen nimittely ja hermoilusi kertoo vain omasta ahdingostasi. Käytöstapojen puutte estää sinulta asiallisen keskustelun Mannerheimin homoudesta. Mannerheim oli suuntautunut miehiin.

        Turhaan toistelet kun uskottavuutesi Suomessa on = NOLLA!

        Turhaan esität väitteitä marskista kun sinulta ei löydy mitään näyttöä niiden taakse! Ei toisto ole = näyttö!

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Turhaan toistelet kun uskottavuutesi Suomessa on = NOLLA!

        Turhaan esität väitteitä marskista kun sinulta ei löydy mitään näyttöä niiden taakse! Ei toisto ole = näyttö!

        Sinäkö sen päätät? Miksi jonkun pitäisi esittää sinulle mitään näyttöä tai todisteita päivänselvästä asiasta? Luuletko olevasi joku tuomari?

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Turhaan toistelet kun uskottavuutesi Suomessa on = NOLLA!

        Turhaan esität väitteitä marskista kun sinulta ei löydy mitään näyttöä niiden taakse! Ei toisto ole = näyttö!

        Sinäkö sen päätät? Miksi kenenkään pitäisi esittää sinulle mitään näyttöä ja todisteita päivänselvästä asiasta? Oletko muka joku tuomari?

      • Anonyymi00198
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Sinäkö sen päätät? Miksi jonkun pitäisi esittää sinulle mitään näyttöä tai todisteita päivänselvästä asiasta? Luuletko olevasi joku tuomari?

        Tottakai minä päätän (omalla kohdallani) sen, pidänkö näyttöä riittävänä! Sehän on mielipide-kysymys! Kun on kyse noinkin vanhasta asiasta niin aikalaisia ei enää elossa löydy, joten ainoa näyttö voi olaa kirjallinen valaehtoinen todistus!

        Ja me molemmat tiedämme, ettei sinulla sellaista ole ja yrität selvitä pulmasta pelkällä väitteen toistamisella!

    • Anonyymi00039

      Marski homo?

      Kysymys C.G.E. Mannerheimin seksuaalisesta suuntautumisesta on aihe, joka nousee säännöllisesti esiin suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Lyhyt vastaus on, että historiallista näyttöä Mannerheimin homoseksuaalisuudesta ei ole.
      Tässä on tiivistelmä siitä, mitä tiedämme ja miksi aiheesta keskustellaan:

      Mitä historialliset lähteet sanovat?

      • Avioliitto ja suhteet: Mannerheim oli naimisissa Anastasia Arapovan kanssa, ja heillä oli kaksi tytärtä. Liiton päätyttyä hänellä oli useita pitkäaikaisia ja läheisiä suhteita naisiin, kuten kreivitär Kitty Linderiin ja saksalaiseen Gertrud Arco-Valleyyn.

      • Kirjeenvaihto: Hänen laaja kirjeenvaihtonsa viittaa vahvasti heteroseksuaalisiin mieltymyksiin. Tutkijat, jotka ovat kahlanneet läpi kymmeniätuhansia sivuja arkistomateriaalia, eivät ole löytäneet todisteita miessuhteista.

      Mistä spekulaatiot johtuvat?
      Keskustelu Mannerheimin yksityiselämästä kumpuaa yleensä muista kuin suorista todisteista:

      • Hienostuneisuus ja tyyli: Mannerheim oli kosmoliitti, joka arvosti estetiikkaa, muotia ja etikettiä. Joissakin yhteyksissä tätä "dandyismia" on myöhemmin tulkittu nykyajan linssien läpi viitteenä queer-kulttuuriin, vaikka se oli tuon ajan aristokraatille tyypillistä.

      • Taiteelliset tulkinnat: Esimerkiksi vuonna 2012 valmistunut Suomen Marsalkka -elokuva (kenialainen tuotanto) ja muutamat teatteriesitykset ovat herättäneet keskustelua Mannerheimin maskuliinisuudesta ja identiteetistä, mikä usein sekoitetaan historialliseen faktaan.

      • Myytin murtaminen: Mannerheim on Suomen historian suurin ikoni, ja hänen inhimillistämisensä tai haastamisensa tabujen kautta on yleinen tapa käsitellä kansallista historiaa.

      Yhteenveto: Historiantutkimuksen valossa Mannerheim oli heteroseksuaali. Spekulaatiot kertovat usein enemmän nykyajan tarpeesta tulkita historian suurhenkilöitä uudella tavalla kuin varsinaisista uusista löydöistä.

    • Anonyymi00040

      Mannerheim pakeni Venäjältä, ja Stalin laittoi homosexualistit Gulagille.
      Stalin piti homppeleita länsimaisen rappion edustajina.

      • Anonyymi00042

        STALIN PANI YLI 20 MILJOONAA NEUKKUA GULAG-VANKILEIREILLE!

        Maassa oli valtava määrä homoja!

    • Anonyymi00041

      Se on ollut ihan eri maailmanaikaa. Loppujen lopuksi Marski luotsasi maata kunnialla ja selvisi lähes mahdottomasta urakasta. Suomi ei tuhoutunut, muuttunut soraläjäksi, tullut Neuvostoliiton tai Saksan miehittämäksi, jenkkien ja brittien pommittamaksi. Kaikenlaista pahaa olisi voinut sattua.

      • Anonyymi00043

        Marski homo?

        Kysymys C.G.E. Mannerheimin seksuaalisesta suuntautumisesta on aihe, joka nousee säännöllisesti esiin suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Lyhyt vastaus on, että historiallista näyttöä Mannerheimin homoseksuaalisuudesta ei ole.
        Tässä on tiivistelmä siitä, mitä tiedämme ja miksi aiheesta keskustellaan:

        Mitä historialliset lähteet sanovat?

        • Avioliitto ja suhteet: Mannerheim oli naimisissa Anastasia Arapovan kanssa, ja heillä oli kaksi tytärtä. Liiton päätyttyä hänellä oli useita pitkäaikaisia ja läheisiä suhteita naisiin, kuten kreivitär Kitty Linderiin ja saksalaiseen Gertrud Arco-Valleyyn.

        • Kirjeenvaihto: Hänen laaja kirjeenvaihtonsa viittaa vahvasti heteroseksuaalisiin mieltymyksiin. Tutkijat, jotka ovat kahlanneet läpi kymmeniätuhansia sivuja arkistomateriaalia, eivät ole löytäneet todisteita miessuhteista.

        Mistä spekulaatiot johtuvat?
        Keskustelu Mannerheimin yksityiselämästä kumpuaa yleensä muista kuin suorista todisteista:

        • Hienostuneisuus ja tyyli: Mannerheim oli kosmoliitti, joka arvosti estetiikkaa, muotia ja etikettiä. Joissakin yhteyksissä tätä "dandyismia" on myöhemmin tulkittu nykyajan linssien läpi viitteenä queer-kulttuuriin, vaikka se oli tuon ajan aristokraatille tyypillistä.

        • Taiteelliset tulkinnat: Esimerkiksi vuonna 2012 valmistunut Suomen Marsalkka -elokuva (kenialainen tuotanto) ja muutamat teatteriesitykset ovat herättäneet keskustelua Mannerheimin maskuliinisuudesta ja identiteetistä, mikä usein sekoitetaan historialliseen faktaan.

        • Myytin murtaminen: Mannerheim on Suomen historian suurin ikoni, ja hänen inhimillistämisensä tai haastamisensa tabujen kautta on yleinen tapa käsitellä kansallista historiaa.

        Yhteenveto: Historiantutkimuksen valossa Mannerheim oli heteroseksuaali. Spekulaatiot kertovat usein enemmän nykyajan tarpeesta tulkita historian suurhenkilöitä uudella tavalla kuin varsinaisista uusista löydöistä.

    • Anonyymi00051

      Kenenkään ei tarvitsisi hermostua Mannerheimin homoudesta, koska se on täysin luonnollinen asia.

      • Anonyymi00052

        Eikä sinun kannata hermostua vaikka uskottavuutesi Suomessa on = NOLLA!

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Eikä sinun kannata hermostua vaikka uskottavuutesi Suomessa on = NOLLA!

        Mannerheimin homous on täysin luonnollinen asia, eikä siitä tarvitse kenenkään hermostua.

      • Anonyymi00068

        Vastapuolen nimittely ja hermoilusi kertoo vain omasta ahdingostasi. Käytöstapojen puutte estää sinulta asiallisen keskustelun Mannerheimin homoudesta. Mannerheim oli suuntautunut miehiin.

    • Anonyymi00067

      mannerheimi on kaksipiippuinen minulle ollut aina;
      toisaalta pelasti Suomen pahan Venäjän kynsistä mutta toisaalta oli työläisiä kurittava päättäjä.

      Itse jos oisin osunut sisällissodan aikakauteen esim, en olisi valinnut kumpaakaan puolta, en punaisia enkä valkoisia.

      En edes tiiä onko papanpappani taistellut sisällissodassa punaisissa vaiko valkoisissa vai onko sotinut laisinkaan.

    • Anonyymi00069

      Eihän ne ole koskaan käyny sisällissotaakaan eivät olisi voittaneet ellei jotkut hölmöt/idiootit olisi ollu valkosten ostettavissa

      • Anonyymi00071

        Punaiset hävisivät sodankäynnin heikon osaamisen takia täysin ansaitusti!

      • Anonyymi00129

        ” Eihän ne ole koskaan käyny sisällissotaakaan eivät olisi voittaneet ellei jotkut hölmöt/idiootit olisi ollu valkosten ostettavissa”

        Aika outo ja valheellinen tulkinra asiasta! Lokakuun vallankumouksen jälkeen VENÄJÄN MIEHITYSJOUKOT alkoivat hiipua poisSuomesta ja tällöin oli kaksi vallasta kilpailevaa ajatussuuntaa vallalla Suomen tulevasta yhteiskunnasta:

        1.Punaiset, jotka saivat innostusta vallankumouksesta ja joille itse Lenin lähetti Suomeen asejunan ja kehoitti ottamaan vallan!

        2. Valkoiset, jotka halusivat Suomesta demokratian. Kumpikin joukko koostui tavallisesta väestä. Valkoiset saivat mahtavaa apua suomalaisilta Saksan jääkäöreiltä!

        Punaiset hallitsivat etelää ja valkoiset pohjoista ja Vaasan seutua. Kumpaakaan puolta ei oltu ”ostettu” mikä on varsin hupaisa väite!

        Asia ratkaistiin sisällissodalla, jossa keväällä 1918 valkoinen osapuoli operi voiton. Sodan ratkaisutaistelu käytiin Tampereella, jonka valkoinen iosapuoli valtasi.

        Miksi valkoinen osapuoli voitti?

        Valkoinen armeija oli huomattavasti ammattimaisempi mistä se saa kiittää nimenomaan Saksan jääkäreitä, joilla olitakanaan kahden vuoden perusteellinen sotilaskoulutus!

        Sodan jo käytännössä ratkettua teki Saksan itämeren divisioona maihinnousun ja vapautti Helsingin. Punaisten joukkojen rippeet pakenivatr rajan yli Venäjälle ja heistä suurelle osalle koitui kohtaloksi Stalinin viha ”vakoojia” kohtaan!

    • Anonyymi00070

      Kyllä Marski kunnioitti työväkeä sotien aikaan, muutti mieltään huomatessaan heidän olevan hyviä taistelijoita. Toista on Purra/ Orpo jotka eivät kunnioita.

      • Anonyymi00130

        ” Toista on Purra/ Orpo jotka eivät kunnioita.”

        Puhut taas höpjä? Mitä itse tekisit?

        Suomen menot ovat suuremmat kuin valtion tulot!

        Mitä silloin tehdään? Yritetään säästää vähentämällä (eli leikkaamalla) menoja!

        Mikä olisi Tiltun oma resepti? Ei okle kyse ”kunnioittamisesta vaan yksinkertaisesti tuloista ja menoista!

    • Anonyymi00072

      Todellisuudessa valtion menot ovat suuremmat kuin tulot! Orpo jaPurra leikkaavat siksi kuluja! Sama on edessä myös tulevalla demari-hallituksella!

      • Anonyymi00081

        Mutta silti Suomella on varaa jakaa miljardeja rahaa ulkomaille. Ei Suomella voi mennä huonosti, aivan suotta Tiltut itkee, että Suomi olisi muka köyhä ja velkainen maa.

    • Anonyymi00073

      Marskin häpeällinen pakeneminen Portugaliin ja Sveitsiin, puolueettomiin maihin, on täysin verrannollinen Saksan johdon pakenemiseen Etelä-Amerikkaan.

      • Anonyymi00074

      • Anonyymi00131

        AIKA OUTO VÄITE! Marski oli jo ikämies ja hän johti maata kolme vuotta ja muutti Sveitsiin vasta 1947 täytettyään 80 vuotta! Tilanne oli jo vakaa ja meillä oli tilanne hallinnassa! Hän pääsi hoitamaan terveyttään ja löytyi jo nuorempia voimia tilalle.

      • Anonyymi00199

        Ei ole laisinkaan vaan täysin eri asia! Marski johti Suomea kahdessa sodassa vuosina 1939-1944. Kun Jatkosota päättyi niin hänet nimitettiin maan presidentiksi vuonna 1944 ja hän johti maata 1944-1947. Hän vapautui tehtävästä 80 vuotiaana 1947 ja hän muutti tuolloin Sveitsiin hoitamaan terveyttään ja aikoinaan sitten menehtyi vuonna 1951. Tiltun mielestä ei marski olisi IKINÄ LUOPUA TAI JÄTTÄÄ SUOMEA? Outoa? Hän kuitenkin eli huomattavan vanhaksi (83 v.) verrattuna Staliniin, joka eli vain 74 v.

      • Anonyymi00314

        Ei ole laisinkaan verrannollinen, koska:
        - marskia ei syytetty mistään
        - hän johti Suomen sotaa kahdessa sodassa ja toimi sen jälkeen 2 vuotta presidenttinä
        - hän oli jo saavuttanut liki 80 vuoden iän
        - sodan osapuolilla ei ollut mitään vaatimuksia marskin suhteen

        Joten mielipiteesi on vain katkeran Tiltun mielipide!

    • Anonyymi00075

      Ymmärrän hyvin, miksi tämä kysymys nousee esiin – Mannerheimin viimeiset vuodet ja muutto ulkomaille herättävät usein keskustelua siitä, oliko kyseessä "pako" vai jotain muuta.

      Lyhyt vastaus on: Kyllä, Mannerheim muutti Sveitsiin, mutta kyseessä ei ollut pako sanan varsinaisessa merkityksessä.

      Tässä on tiivistetty katsaus siihen, miksi hän lähti ja mikä tilanne tuolloin oli:

      Miksi Mannerheim lähti?

      1. Terveydelliset syyt: Tämä oli virallinen ja painavin syy. Mannerheim oli jo lähes 80-vuotias ja kärsi vakavista terveysongelmista, kuten mahahaavasta. Sveitsin ilmasto ja Glionissa sijaitseva Val-Montin parantola tarjosivat parhaat mahdolliset olosuhteet toipumiseen.

      2. Poliittinen tilanne: Mannerheim erosi presidentin virasta maaliskuussa 1946. Suomi eli tuolloin "vaaran vuosia", ja valvontakomissio seurasi maan tilannetta tarkasti. Hänen poistumisensa maasta helpotti kenties uuden poliittisen johdon (Paasikivi) toimintaa ja vähensi jännitteitä.

      3. Muistelmien kirjoittaminen: Mannerheim halusi vetäytyä rauhaan kirjoittamaan muistelmiaan. Sveitsin puolueettomuus ja etäisyys Suomen poliittisesta arjesta antoivat tähän hyvän työskentelyrauhan.

      Oliko kyseessä pako?

      Vaikka jälkikäteen on spekuloitu sillä, pelkäsikö Mannerheim joutuvansa vastaamaan sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin, historiankirjoituksen valossa hänellä ei ollut välitöntä pelkoa pidätyksestä lähtiessään.

      • Hän matkusti avoimesti ja Suomen valtion luvalla.

      • Hän säilytti tiiviit suhteet kotimaahan ja vieraili Suomessa useita kertoja Sveitsin-vuosinaan.

      • Hän kuoli Lausannessa tammikuussa 1951, ja hänet tuotiin takaisin Suomeen haudattavaksi valtiollisin kunnianosoituksin.

      Voisiko sanoa, että hän teki "taktisen vetäytymisen" eläkepäivilleen? Se lienee lähempänä totuutta kuin pako.

      • Anonyymi00080

        Kyllä Mannerheimi käytännössä pakoon lähti!
        Jos Stalini olis muuttanut mieltään,ja tehnyt Mannerheimista varoittavan esimerkin Suomelle,olisi Lubjankan ovet kolisseet auki Carl Emilille!
        Siksi Mannerheimillä oli sodan jälkeen aina syanidikapseli taskussa!Elävänä häntä ei olisi Moskovaan saatu!

      • Anonyymi00132
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Entä sitten? Hän oli sodan jälkeen vielä kolme vuotta Suomessa virassa (mitä ei yksikään Saksan natsi-johtaja tehnyt!) ja lähti tilanteen ollessa jo vakaan ansaittuun lepoon!

        Olet jo aika huvitta jäkätyksesi kera!🤡😅🤣🤪😂😳👏

      • Anonyymi00315
        Anonyymi00080 kirjoitti:

        Kyllä Mannerheimi käytännössä pakoon lähti!
        Jos Stalini olis muuttanut mieltään,ja tehnyt Mannerheimista varoittavan esimerkin Suomelle,olisi Lubjankan ovet kolisseet auki Carl Emilille!
        Siksi Mannerheimillä oli sodan jälkeen aina syanidikapseli taskussa!Elävänä häntä ei olisi Moskovaan saatu!

        ” Kyllä Mannerheimi käytännössä pakoon lähti!”

        Naurettava ja valheellinen väite! Hän oli niin kauan remmissä kun tarvittiin! Toki Stalinilla olisi ollut keinot halutessaan salamurhata hänet vielä Sveitsissäkin, mutta ehkä Jooseppi oli jopa reilumpi mies kuin umpikatkera Tiltu! Jaxuhalit alhaiselle Tiltu-luonteelle!

        ”Jos Stalini olis muuttanut mieltään,ja tehnyt Mannerheimista varoittavan esimerkin Suomelle,olisi Lubjankan ovet kolisseet auki Carl Emilille!”

        Siksi Mannerheimillä oli sodan jälkeen aina syanidikapseli taskussa!Elävänä häntä ei olisi Moskovaan saatu!

        Tuskinpa, kun hänellä kerran oli se pilleri! Olisi tullut vain marttyyri ikiajoiksi!

    • Anonyymi00076

      Voip olla. Olihan hänellä venäläinen koulutus.

    • Anonyymi00077

      Vertaat siis Mannerheimia sata vuotta myöhemmin valitettavasti vaikuttavaan putiniin?

      • Anonyymi00083

        Mannerheimin mieltymys miehiin on kiistaton tosiasia ja me suomalaiset hyväksymme sen täysin.

      • Anonyymi00133
        Anonyymi00083 kirjoitti:

        Mannerheimin mieltymys miehiin on kiistaton tosiasia ja me suomalaiset hyväksymme sen täysin.

        Se on pelkkä todistamaton väite venäläiseltä homppelilta, jota yksikään suomalainen ei Venäjän trollina hyväksy!

    • Anonyymi00085

      Mannerheimin homoudessa ei ole mitään luonnotonta tai hävettävää.

      • Anonyymi00087

        Ja eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00087 kirjoitti:

        Ja eipähän tuota ole vielä kukaan kiistänytkään.

        AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!

        Vaikka asian kiistää kuinka monta kertaa tahansa niin Tiltu taas väittää, ettei ole kiistetty! Oletko jotenkin vajaaälyinen?

      • Anonyymi00134

      • Anonyymi00317

    • Anonyymi00089

      ” EI KÄYNYT RINTAMALLA KUIN VAIN NÄYTÖSMIELESSÄ …”

      Kävi ”näytösmielessä” peräti 14 kertaa!

      Stalinilta ja Putinilta puuttui halu ”näytösmieleen” ja kumpikin kiersi ’rintamat’ kaukaa!

      • Anonyymi00092

        Stalin ja Putin ovat tunnettuja naistenmiehiä, mutta Mannerheim oli miesten mies.

      • Anonyymi00097
        Anonyymi00092 kirjoitti:

        Stalin ja Putin ovat tunnettuja naistenmiehiä, mutta Mannerheim oli miesten mies.

        Mannerheim oli tunnettu naistenmies ja teki useita rintamakäöyntejä!

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00097 kirjoitti:

        Mannerheim oli tunnettu naistenmies ja teki useita rintamakäöyntejä!

        Ehta homppeli oli Mannerheim.

    • Anonyymi00106

      ” EI KÄYNYT RINTAMALLA KUIN VAIN NÄYTÖSMIELESSÄ”

      Teki lukematrtomia rintamakäynteja rohkaistakseen miehiään!

      Siinä oli tapa, joka OLI JA ON täysin vieras herroille Stalin ja Putin!

      • Anonyymi00111

        Suomenkieli on sinulle täysin vieras, senkin venäläinen homppeli-trolli.

    • Mannerheimi vankka kävelee kuin ankka.🦆

      • Anonyymi00319

        Ei SINUA auta turhat jorinat!

    • Anonyymi00119

      Ja lisäksi myös ratsasti alasti hevosella, mitä ei yksikään läntinen heteromies halua tehdä.

      • Anonyymi00120

        Kuvautti itseään ja miehiään alastomana hevosen selässä, sellaiseen ei läntinen heteromies syyllisty.

      • Anonyymi00320
        Anonyymi00120 kirjoitti:

        Kuvautti itseään ja miehiään alastomana hevosen selässä, sellaiseen ei läntinen heteromies syyllisty.

        Todellisuudessa juuri lännessä voi ratsastaa missä asussa huvittaa eikä se vaikuta yhtään mihinkään!

    • Anonyymi00123

      ”EI KÄYNYT RINTAMALLA KUIN VAIN NÄYTÖSMIELESSÄ EIKÄ KUNNIOITTANUT SUOMEN VÄESTÖN PÄÄOSAA ELI TYÖVÄESTÖÄ!”

      TODELLISUUDESSA marski teki toistakymmentä rintamavierailua eli kävi siellä usein!

      MUTTA ARVAATKO YHTÄÄN KUTKA EIVÄT SELLAISEEN OLE SORTUNEET KOSKAAN!? Aivan oikein! Herrat Putin ja Stalin eivät sortuneet moiseen vaaraan KOSKAAN!!

      ”HELPPO ON LÄHETTÄÄ NUORIA KUOLEMAN KENTILLE KUN ITSE SAA ISTUA MUKAVASSA PÄÄMAJASSA JA ELÄÄ HERROIKSI!”

      Ja tämän lauseen osoittat toivon mukaan JUURI HERROILLE PUTIN JA STALIN!?

      ”MANNERHEIMIN KALTAISET HENKILÖT AIHEUTTAVAT SODAT JA KÄRSIMYKSEN!”

      Millä perusteella? Ei Mannerheim ITSE ole tiettävästi aloittanut koskaan yhtäkään sotaa! Sen sijaan HERROILLA PUTIN JA STALIN ON TÄMÄKIN SYNTI TILILLÄÄN!

    • Anonyymi00135

      gustavi oli aikansa tuote, piti hevosia ihmisiä arvokkaampina....
      Ja samaa on edelleenkin, se opetetaan jo kotona !

      • Anonyymi00136

        Niinkö? Vaikka meillä ei ole edes hevosia! Turhaan jänkkäät silloin kun näyttö puuttuu!

      • Anonyymi00141

        Mutta yksikään läntinen heteromies ei halua ratsastaa alasti hevosella.

      • Anonyymi00142
        Anonyymi00141 kirjoitti:

        Mutta yksikään läntinen heteromies ei halua ratsastaa alasti hevosella.

        Outo päähänpinttymä. Monet heteromiehet ratsastavat ja monet harrastavat nudismia. Nämä harrastukset eivät mitenkään sulje toisiaan pois.

    • Anonyymi00143

      Oli Hou-Mou.

      • Anonyymi00321

        Olet itse pyllt-veikko ja yrität nähdä muut itsesi tapaan!

    • Anonyymi00144

      Aina 1 mannerheim on parempi kun 4 miljoonaa suomalaista lahjatonta ja kateellista vokesosialistia.

    • Anonyymi00145

      Mannerheim on yliarvostettu.Voitti vain yhden sodan ja senkin omia kansalaisiaan vastaan ammattisotilailla torppareita vastaan.Surkea johtaja oli.Kannattaa katsoa elokuva päämaja joka kertoo totuuden mitä virheitä oli tekemässä kun muut ei uskaltanut sanoa mitään tai äijä kilahti aina täysin.Onneksi oli yksi kenraali joka sanoi hänelle vastaan ja suomi pelastui

      • Anonyymi00148

        Elokuva Päämaja kertoo aivan eri sodasta.

      • Anonyymi00149

        ” Mannerheim on yliarvostettu.Voitti vain yhden sodan”

        On ehkä kohtuutonta odottaa, että voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoionaa pitää sekin sota ”voittaa”?

      • Anonyymi00283
        Anonyymi00148 kirjoitti:

        Elokuva Päämaja kertoo aivan eri sodasta.

        No ei kerro

      • Anonyymi00285
        Anonyymi00149 kirjoitti:

        ” Mannerheim on yliarvostettu.Voitti vain yhden sodan”

        On ehkä kohtuutonta odottaa, että voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoionaa pitää sekin sota ”voittaa”?

        Venäjän armeijassa hävisi sodan japania vastaan täysin ylivoimaisella joukoilla 🤣

    • Anonyymi00146

      Mannerheim ei muka tiennyt tai pystynyt estämään punaisten teloituksia mitä valkoiset teki täysin lakien vastaisesti ja ihmisoikeuksien vastaisesti.Aika surkea johtaja kun ei pystynyt pitämään joukkojaan kurissa

      • Anonyymi00150

        Sisällissodissa tapahtuu aina ylilyöntejä ja syntyy koston kierre, jota on vaikea katkaista!

        Suinulan verilöyly

        Tampereen kaupungin jäätyä punaisten hallintaan kapteeni Ernst E. Söderholmin johtama Tampereen suojeluskunta, vahvuus 118 miestä, pyrki Aitolahden-Kangasalan kautta Pohjanmaalle valkoisten päävoimien luo. Joukko lähti Tampereelta jäätä myöten Näsijärven yli yksittäisinä ryhminä ja kokoontui Aitolahden Kiikkisissä kello 1 yöllä. Sen aseistus oli heikko, mukana oli vain pari kivääriä ja parikymmentä pistoolia, mutta Kangasalle oli aiemmin kätketty 75 kivääriä. Matkan varrella suojeluskuntalaiset tunkeutuivat, paikallisen puhelinkeskuksen tuhottuaan, Aitolahden työväentaloon, josta yritettiin takavarikoida lisää aseita laihoin tuloksin. Talosta löytyi kuitenkin jonkin verran dynamiittia, ja lisäksi he saivat 14 vankia, jotka vapautettiin myöhemmin. Valkoiset suunnittelivat aluksi työväentalon räjäytystä. Aie muuttui lopulta epäonnistuneeksi yritykseksi räjäyttää Tampere–Haapamäki-rautatie Ruutanan seisakkeella. Toisaalta joukko onnistui katkaisemaan lähistöllä olleet puhelinlinjat. Vapautetut punavangit ilmoittivat esimiehilleen valkoisten tekemistä tihutöistä ja paikalle hälytettiin Tampereen punakaartin 300-miehinen lentävän osasto vihollisen takaa-ajoon. Punaosastoa johtivat laitosmies Kaarle Vilander (päällikkö) ja maalari Valdemar Sammalisto(varajohtaja).

        Kuolema Markkulassa

        Suinulan kylän Markkulan talon talli, jonka edessä suojeluskuntalaiset ammuttiin.
        Lepoon ja ruokailuun Suinulan Markkulan taloon aamulla kello 8 pysähtynyt valkoinen osasto jäi punaisten saartamaksi kello 10. Alkoi noin tunnin kestänyt tulitaistelu, jonka aikana kapteeni Söderholm haavoittui kuolettavasti ja kaksi muuta suojeluskuntalaista haavoittui vaikeasti. Yksi tamperelainen punakaartilainen sai surmansa. Taistelu päättyi suojeluskuntalaisten antautumiseen tamperelaiselle punaosastolle, lähinnä V. Sammaliston taattua vangeille hengen suojan. Antautumisen ollessa käynnissä paikalle saapui K. Vilanderin tulitaistelun aikana puhelimitse hälyttämä Turun punakaartin ja venäläisten sotilaiden 200-miehinen yhteisosasto. Puhelinkeskustelusta saamiensa tietojen perusteella se oli varustautunut taisteluun, johtajanaan Tuomas Hyrskymurto, joka oli antanut joukoilleen käskyn ettei vankeja otettaisi. Ilmeisesti tämän yksikön toimesta, V. Sammaliston estelyistä piittaamatta, alkoi kiväärien ja konekiväärien tulitus vankirivissä seisseitä aseettomia valkoisia kohti. Toisaalta myös osa tamperelaisosastosta lienee ollut teloituksen kannalla. Tulituksen seurauksena Markkulan pihassa kuoli 14 suojeluskuntalaista ja 28 miestä haavoittui. Yksi valkoinen surmattiin läheiselle maantielle. Lisäksi kapteeni Söderholm ja toinen taistelussa haavoittuneista rivimiehistä kuoli myöhemmin matkalla Tampereelle. Uhreista yhdeksän oli Tampereen teknillisen opiston oppilaita. Nuorin surmansa saanut oli 17-vuotias. Ampuminen laantui, kun punaiset ryhtyivät takavarikoimaan uhrien ja henkiin jääneiden varusteita ja henkilökohtaista omaisuutta. Osa valkoisista suojautui ruumiiden alle tai pääsi kauemmas piiloon. Kahdeksan miehen onnistui lähteä pitemmälle karkumatkalle, mutta vain viisi heistä selvisi lopulta valkoisten puolelle.

        Verilöylyn jälkeen
        Suinulassa vangiksi jääneitä valkoisia kohdeltiin epätavallisen hyvin. Punakaartilaiset kuljettivat teloituksesta hengissä selvinneet valkoiset vangit Tampereelle, jossa heidät tuomittiin vallankumousoikeudessa eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Haavoittuneet saivat hoitoa Klassillisen lyseonsidonta-asemalla.
        Verilöyly kiihdytti sodan osapuolten tunteita, ja tapahtumaa käytettiin tehokkaasti hyväksi sotapropagandassa. Valkoisella puolella Suinulassa katsottiin teloitetun rauhallisia rintamanlinjan yli pyrkineitä suojeluskuntalaisia. Punaisella puolella valkoisten toiminta nähtiin uhkana Tampereen hallinnalle ja sabotaasina punakaarteja vastaan. Vastakkainasettelu punaisen ja valkoisen Suomen välillä kärjistyi entisestään.
        Suinulan tapahtumalla oli vakavat seuraukset, sillä se muutti sodan luonteen. Joukkomurha sai mielet kiihdyksiin ja nostatti entistä voimakkaampaa vihaa osapuolten kesken. Valkoiset joukot päättivät kostaa moninkertaisesti. Suuri osa valkoisten vangiksi jääneistä punaisista surmattiin.
        Tapaus oli alkusoittoa sisällissodassa harjoitetulle terrorille ja lopulta se lienee ollut tyypillinen esimerkki lentävien osastojen toiminnasta siinä. Suinulassa toimineen Tampereen punaosaston johtajat Kaarlo Vilander ja Valdemar Sammalisto ammuttiin huhti-toukokuussa 1918 Tampereen kaupungin valtauksen jälkeen. Suinulan sotasurmat herättivät myös kansainvälistä huomiota: Britannian, Italian ja Ruotsin konsulit ilmaisivat punaisille paheksuntansa verityön johdosta. Markkulan talon pihamaan välittömään läheisyyteen pystytettiin Suinulan uhrien muistomerkkivuonna 1933.

      • Anonyymi00322

        Punaiset ITSE ALOITTIVAT SUINULASSA (VALKOISTEN) VANKIEN TELOITUKSET ENSINNÄ!

    • Anonyymi00147

      MANNERHEIM OLI, siitä ei kahta sanaa.

      • Anonyymi00151

        Ja näyttö sinulta puuttuu…. siitä ei kahta sanaa.

      • Anonyymi00153
        Anonyymi00151 kirjoitti:

        Ja näyttö sinulta puuttuu…. siitä ei kahta sanaa.

        Niin on miltä näyttää, sanoi Urho Kekkonen.k

    • Anonyymi00152

      Marsalkka Mannerheim on 05.12.2004 valittu kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi YLE TV1:n Suuret Suomalaiset –äänestyksessä. Toiseksi sijoittui presidentti Risto Ryti, kolmanneksi presidentti Urho Kekkonen.

      Finaaliäänestyksessä ääniä annettiin kaikkiaan 363 731.

Finalistien äänimäärät ovat:

      1. C.G.E. Mannerheim 104 244 

      2. Risto Ryti 80 790 

      3. Urho Kekkonen 57 456 

      4. Adolf Ehrnrooth 27 477 

      5. Tarja Halonen 26 536
      
6. Arvo Ylppö 22 136 

      7. Mikael Agricola 15 974 

      8. Jean Sibelius 15 397 

      9. Aleksis Kivi 7 622 

      10. Elias Lönnrot 6 099

      Kolmen kärjen äänimäärässä on mukana myös finaaliohjelman viimeisessä äänestyksessä annetut äänet.

      Viimeisessä äänestyksessä mukana olivat vain Mannerheim, Ryti ja Kekkonen. 

      Suuret Suomalaiset on BBC:ltä ostettu televisio-ohjelmaformaatti. Suomessa kansalaiset antoivat suhteellisesti lähes tuplasti enemmän ääniä kuin britit omassa Great Britons -äänestyksessään

    • Anonyymi00168

      Mannerheimin homous on täysin luonnollinen asia, eikä siitä tarvitse kenenkään hermostua.

      • Anonyymi00178

        Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille! MIKSI? Koska se on pelkkä väitte täysin vailla NÄYTTÖÄ!

        Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!

        Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

        Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!

    • Anonyymi00169

      Toista se aloittajan ihailema putler, alvariinsa käy rintamalla.

    • Anonyymi00181

      Lisäksi pelokas. Ei uskaltanut osallistua alkusodan merkittävimpään tapahtumaan Äänislinnan voitonparaatiin.

      • Anonyymi00182

        Olet täysin hakoteillä. Paraatit eivät ole sotien merkittävimpiä tapahtumia eivätkä ylipäällikön tärkeimpiä työtehtäviä.

      • Anonyymi00183
        Anonyymi00182 kirjoitti:

        Olet täysin hakoteillä. Paraatit eivät ole sotien merkittävimpiä tapahtumia eivätkä ylipäällikön tärkeimpiä työtehtäviä.

        Eipä tuo muutoin voitonparaateja kaihtanut, Petroskoissa vaan oli se uhka että sinne olisi jäänyt Puna-armeijan sotilaita siviileiksi naamioituneena lasauttamaan marsalkan hengiltä.

      • Anonyymi00185
        Anonyymi00183 kirjoitti:

        Eipä tuo muutoin voitonparaateja kaihtanut, Petroskoissa vaan oli se uhka että sinne olisi jäänyt Puna-armeijan sotilaita siviileiksi naamioituneena lasauttamaan marsalkan hengiltä.

        Mannerheim pakeni Venäjältä, koska Stalin laittoi homosexualistit Gulagille.

      • Anonyymi00186
        Anonyymi00185 kirjoitti:

        Mannerheim pakeni Venäjältä, koska Stalin laittoi homosexualistit Gulagille.

        Ei laittanut. Et tunne historiaa! Vallankumouksen jälkeen Lenin hallitsi bolsevististä Venäjää! Stalinin aika tuli paljon myöhemmin!

      • Anonyymi00187
        Anonyymi00183 kirjoitti:

        Eipä tuo muutoin voitonparaateja kaihtanut, Petroskoissa vaan oli se uhka että sinne olisi jäänyt Puna-armeijan sotilaita siviileiksi naamioituneena lasauttamaan marsalkan hengiltä.

        Voitonparaateja pidetään voittojen jälkeen. Suomen armeija ei ollut saavuttanut tavoitteitaan vielä lokakuun 1941 alussa.

      • Anonyymi00188
        Anonyymi00186 kirjoitti:

        Ei laittanut. Et tunne historiaa! Vallankumouksen jälkeen Lenin hallitsi bolsevististä Venäjää! Stalinin aika tuli paljon myöhemmin!

        Kyllä Stalin laittoi homosexualistit Gulagille, Stalinin mukaan homosexualistit edustivat länsimaista rappiota.

      • Anonyymi00189
        Anonyymi00188 kirjoitti:

        Kyllä Stalin laittoi homosexualistit Gulagille, Stalinin mukaan homosexualistit edustivat länsimaista rappiota.

        Mannerhein palasi Suomeen vuoden 1917 lopussa!

        Stalin nousi Neuvostoliiton johtoon vuosien 1922 ja 1929 välisenä aikana.

        Tässä on vallanvaihdon keskeiset virstanpylväät:

        1. Pääsihteeriyden alkaminen (1922)
        Josif Stalin valittiin kommunistisen puolueen
        pääsihteeriksi huhtikuussa 1922. Aluksi tätä pidettiin lähinnä hallinnollisena "paperinpyörittäjän" roolina, mutta Stalin käytti asemaansa taitavasti hyväkseen nimittämällä omia kannattajiaan tärkeisiin virkoihin ympäri maata.

        2. Leninin kuolema ja valtaistuinpeli (1924)
        Vladimir Leninin kuoltua tammikuussa 1924 Neuvostoliitossa alkoi valtataistelu. Leninin poliittisessa testamentissa varoitettiin Stalinista, mutta Stalin onnistui salaamaan kirjeen ja syrjäyttämään kilpailijansa (kuten Lev Trotskin) yksi kerrallaan liittoutumalla eri ryhmittymien kanssa.

        3. Ehdoton yksinvalta (1929)

        Vuotta 1929 pidetään usein hetkenä, jolloin Stalinista tuli todellinen diktaattori. Tuolloin hän täytti 50 vuotta, ja hänen ympärilleen alettiin rakentaa valtavaa henkilökulttia. Samaan aikaan hän käynnisti ensimmäisen viisivuotissuunnitelman ja maatalouden pakkokollektivisoinnin, jolloin vastarinta oli nujerrettu.

        Tiivistetty aikajana

        • 1922: Valinta pääsihteeriksi (vallan perusta).
        • 1924: Leninin kuolema (valtataistelun alku).
        • 1927: Trotski erotetaan puolueesta (tärkein kilpailija raivattu tieltä).
        • 1929: Stalin on kiistaton ja ainoa johtaja kuolemaansa (1953) saakka.

    • Anonyymi00190

      Mannerheim myönsi työläis sotilaille ja jopa kommunistille Mannerheim ristin! Niin, eipä todellakaan vihannut työläisiä. Tietenkin oli aristokraatti ja vanhempaa sukupolvea niin tietyt asenteen ovat hänellä.

    • Anonyymi00192

      Mannerheimin homoudesta pitäisi keskustella enemmän.

      • Anonyymi00194

        Totta, Putinin trolli ei voi sitä estää.

      • Anonyymi00195
        Anonyymi00194 kirjoitti:

        Totta, Putinin trolli ei voi sitä estää.

        PUTININ TROLLI ”KESKUSTELEE” MIELIAIHEESTA YKSINÄÄN?

      • Anonyymi00200
        Anonyymi00195 kirjoitti:

        PUTININ TROLLI ”KESKUSTELEE” MIELIAIHEESTA YKSINÄÄN?

        Juuri näin tekee ja ylläpito ei piittaa pätkääkään palstan homottamisesta.

    • Anonyymi00201

      Eipähän ollut ainakaan kommari.

      • Anonyymi00205

        Jotkut eivät tule tunnetuksi mistään muusta kuin ala-arvoisten kirjoitusten toistosta!

      • Anonyymi00207
        Anonyymi00205 kirjoitti:

        Jotkut eivät tule tunnetuksi mistään muusta kuin ala-arvoisten kirjoitusten toistosta!

        Miekkonen tunnetaan nimellä "lsoisä"

    • Anonyymi00209

      Mannerheim on Suomen kansallishomo.

      • Anonyymi00210

        Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille! MIKSI? Koska se on pelkkä väitte täysin vailla NÄYTTÖÄ!

        Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!

        Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

        Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!

      • Anonyymi00212

      • Anonyymi00213
        Anonyymi00210 kirjoitti:

        Jotkut eivät tule tunnetuksi mistään muusta, kuin ala-arvoisten kirjoitusten toistosta!

      • Anonyymi00217
        Anonyymi00213 kirjoitti:

        Jotkut eivät tule tunnetuksi mistään muusta, kuin ala-arvoisten kirjoitusten toistosta!

        Jotka ovat vain vastauksia vieläkin ala-arvoisemmille syytöksille vailla näyttöä!

      • Anonyymi00218
        Anonyymi00217 kirjoitti:

        Jotka ovat vain vastauksia vieläkin ala-arvoisemmille syytöksille vailla näyttöä!

        "Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille! MIKSI? Koska se on pelkkä väitte täysin vailla NÄYTTÖÄ!

        Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!

        Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

        Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!"

        Edellä oleva on sinun oma kirjoitus, jota levität täällä päivittäin. Onko tuo mielestäsi normaalin isoisän kirjoitus?

      • Anonyymi00219
        Anonyymi00218 kirjoitti:

        On kyllä. Täysin tavallinen kuvaus taustasi ja arvio Mannerheimin merkityksestä meille tavallisille suomalaisille!

        Mikä siinä sinua niin erityisesti riepoo? En minä esitä hatusta keksittyjä syytöksiä sinun tapaasi!

        Itse et tiedä minusta yhtään mitään ja silti esität täysin hatusta tempaistuja syytöksiä!

    • Anonyymi00222

      "Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille! MIKSI? Koska se on pelkkä väitte täysin vailla NÄYTTÖÄ!

      Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!

      Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

      Se kyrsii suunnattomasti Venäjän Tiltua!"

    • Anonyymi00227

      Mannerheim ei todellakaan ollut mikään porvari? Hän oli ammatti sotilas ja aatelinen vapaaherra. Eihän yleensä ylipäälliköt pyöri etulinjassa, vaikka jotkut yrittivät sinne tunkea? Ylipäällikkö on liian tärkeä uhrattavaksi.

      • Anonyymi00231

        Marski teki kuitenkin peräti 14 rintamavierailua vuosien mittaan kun herrat Stalin ja Putin ovat tehneet niitä NOLLA KAPPALETTA!

    • Anonyymi00229

      Rivimiesten keskuudessa marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimia pidettiin sodan aikana pääosin erittäin kunnioitettuna ja lähes legendaarisena hahmona, joskin etäisenä. Hän oli auktoriteetti, jonka uskottiin pitävän Suomen itsenäisyyden puolesta puolia.
      Mannerheimin suhdetta rivimiehiin sodassa voidaan kuvata seuraavasti:
      Arvostettu johtaja: Mannerheim oli rivimiehille "Suomen marsalkka", joka toi armeijalle ammattitaitoa ja luottamusta, erityisesti talvisodan alussa.
      Etäinen, mutta vakaa: Mannerheim ei ollut "ryssänvihaaja" tai helposti lähestyttävä sotapäällikkö, vaan ruotsinkielinen aatelinen, jonka suhde suomenkieliseen kansaan oli aluksi etäinen. Hänen suosionsa perustui pikemminkin vakaaseen johtajuuteen kuin kansanomaisuuteen.
      Sotasyyllisyysoikeuden ulkopuolella: Rivimiehet ja kansa pitivät häntä suuresti, mikä oli yksi syy siihen, miksi häntä ei asetettu sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syytteeseen, vaikka pelko tästä olikin.
      Strategiset päätökset: Vaikka hän nautti arvostusta, häntä kritisoitiin myöhemmin tietyistä strategisista virheistä jatkosodan loppuvaiheessa, joiden katsottiin maksaneen tuhansien sotilaiden hengen.
      Yhteenvetona: Rivimiehet luottivat Mannerheimiin perikatoon asti ja kunnioittivat häntä isänmaan pelastajana.

      • Anonyymi00237

        Ravimiesten.

    • Anonyymi00230

      Tässä en puhu Mannerheimista, vaan nykytilanteesta. Millaiset johtajat? No, mehän heidät sinne valitsemme.

    • Anonyymi00233

      No onhan se nyt täysin selvää, ettei heteromies käytä korsettia.

      • Anonyymi00235

        Ei käyttänyt liioin marski vaan käytti selkätukea. Eikä liioin kuvauttanut ”miehiään alastomana hevosen selässä, kun moisia kuvia ei ole olemassa!

      • Anonyymi00238

        Teki. Sodan aikana peräti 14 kpl rintamaKÄYNTEJÄ, JOKA ON peräti 14 kpl ENEMMÄN KUIN HERRAT Stalin tai Putin koskaan tekivät!

        Venäläinen pääpomo ei ole koskaan tunnewttu henkilötason rohkeudestaan! Putte piileksii nytkin bunkkerin pohjalla henkivartiokaartin ja ruuan maistajien ympäröimänä!

      • Anonyymi00239

        Eihän yksikään heteromies käytä korsettia ja sukkanauhoja.

      • Anonyymi00240
        Anonyymi00239 kirjoitti:

        Eihän yksikään heteromies käytä korsettia ja sukkanauhoja.

        Eikä sellaisia käyttänyt marski liioin!

        Kunhan taas höpäjät ikiomaa homppeli-trollaustasi…-

      • Anonyymi00244
        Anonyymi00239 kirjoitti:

        Eihän yksikään heteromies käytä korsettia ja sukkanauhoja.

        Sukkanauhoja käytetään esimerkiksi jääkiekossa. Kehottaisin sinua varomaan mielipiteitäsi lajin harrastajien ja ammattilaisten läsnäollessa.

      • Anonyymi00245
        Anonyymi00244 kirjoitti:

        Sukkanauhoja käytetään esimerkiksi jääkiekossa. Kehottaisin sinua varomaan mielipiteitäsi lajin harrastajien ja ammattilaisten läsnäollessa.

        Ei muuten käytetä enään.

      • Anonyymi00246
        Anonyymi00245 kirjoitti:

        Ei muuten käytetä enään.

        Eli joskus käytettiin. Miten se liittyi kyseisten pelaajien seksuaalisen suuntautumiseen?

      • Anonyymi00247
        Anonyymi00245 kirjoitti:

        Ei muuten käytetä enään.

        Niitä myydään edelleen.

    • Anonyymi00243

      AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!

      Vaikka asian kiistää kuinka monta kertaa tahansa niin Tiltu taas väittää, ettei ole kiistetty! Oletko jotenkin vajaaälyinen?

    • Anonyymi00249

      Heteromies ei halua miespalvelijansa pukeutuvan nahkaisiin polvihousuihin.

      • Anonyymi00250

        Suosittelen käyntiä Oktoberfestillä

      • Anonyymi00251

        Mutta en suosittele siellä nahkahousujen käyttäjien homottelua.

    • Anonyymi00252

      Punikin historia täyttä höpinää.

      • Anonyymi00253

        Eihän kadettikoulun kasvatuskomitea koostunut mistään punikeista, vaan ruotsin kielisistä aatelismiehistä.

        Ei sanaa punikki edes tunnettu vuonna 1886.

      • Anonyymi00255
        Anonyymi00253 kirjoitti:

        Eihän kadettikoulun kasvatuskomitea koostunut mistään punikeista, vaan ruotsin kielisistä aatelismiehistä.

        Ei sanaa punikki edes tunnettu vuonna 1886.

        Mutta erottamista ei perusteltu homostelulla!

      • Anonyymi00257

        Siten, etteinäyttöä ollut kuten ei tässäkään tapauksessa! Väite ei ole = näyttö!

      • Anonyymi00273
        Anonyymi00253 kirjoitti:

        Eihän kadettikoulun kasvatuskomitea koostunut mistään punikeista, vaan ruotsin kielisistä aatelismiehistä.

        Ei sanaa punikki edes tunnettu vuonna 1886.

        Eikä kasvatuskomitea edes käyttänyt homostelua perusteena!

    • Anonyymi00258

      Mannerheimin homous kiistetään vain Venäjällä.

      • Anonyymi00274

        Ja Suomessa. Vain tänne asumaan pesiytynyt venäläinen homppeli niin väittää!

    • Anonyymi00260

      MANNERHEIM OLI.

      • Anonyymi00263

        Niin kuulemma.

      • Anonyymi00265
        Anonyymi00263 kirjoitti:

        Niin kuulemma.

        Olet itse venäläinen homppeli-trolli, joka on pesiytynyt Suomeen asumaan eli maahan, jota vihaa ja josta kansa mukaanlukien trollaa 7/24 aamusta iltaan! Jostakin syystä valitsit yhdeksi kohteeksi marskin ja homottelun, josta et kuitenkaan löydä edes itse NÄYTTÖÄ ja korvaat puutteen pelkällä väitteen toistolla!

      • Anonyymi00269

        Pelokas hintta.

      • Anonyymi00275
        Anonyymi00269 kirjoitti:

        Pelokas hintta.

        Ite oot!

      • Anonyymi00281
        Anonyymi00269 kirjoitti:

        Pelokas hintta.

        Mannerheim ei ollut mikään pelokas vaan nuorempana rohkea ja jopa hyökkäyshenkinen upseerit. Kerran ammuttiin hevonen alta ja toisen kerran haavoittui hyökkäyksessä Veäjän ja Japanin välisessä sodassa.
        WWI alkoi säästää miehiä, kun näki omin silmin nykyaikaisen sodan valtavat tuhot Puolassa.

    • Anonyymi00267

      okei

      • Anonyymi00268

        Sanottiin Mannerheimista.

    • Anonyymi00270

      Vaikea sanoa hänestä, kuoli 10 vuotta ennen kuin synnyin. Urho Kekkonen oli hyvä mies.

    • Anonyymi00277

      Tiltu on venäläinen homppeli-trolli, joka on pesiytynyt Suomeen asumaan eli maahan, jota vihaa ja josta kansa mukaanlukien trollaa 7/24 aamusta iltaan! Jostakin syystä valitsit yhdeksi kohteeksi marskin ja homottelun, josta et kuitenkaan löydä edes itse NÄYTTÖÄ ja korvaat puutteen pelkällä väitteen toistolla!

      • Anonyymi00280

    • Anonyymi00282

      Mannerheim oli pelle ja täysin osaamaton johtaja

    • Anonyymi00284

      Mikäköhän oli syy kun ei päätynyt Nuremberg'iin tuomittavaksi?

      • Anonyymi00287

        Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

      • Anonyymi00288
        Anonyymi00287 kirjoitti:

        Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

        Se että oli Liittoutuneiden vihollispuolella
        kun monet muut joutuivat Nuremberg'iin tuomittavaksi jossa
        pääsyyttäjänä toimi Yhdysvaltalainen Juutalainen,
        että jotain oli meneillään koska vältti tapahtuman.
        Tietysti oli Suomelle eri asia, niinkuin monet muutkin
        monissa eri sodissa, kuitenkin selvisi jostain syystä
        ilman Nuremberg'iä.

      • Anonyymi00296

        Kuka homo?

      • Anonyymi00300
        Anonyymi00296 kirjoitti:

        Kuka homo?

        Mannerheim

      • Anonyymi00325

        Ei siellä istunut tuomiolla muidenkaan liittolaismaiden johtajat.

    • Anonyymi00286

      Pahinta on minkälaiseksi Suomi on muuttunut tämän kaiken jälkeen
      että ne jotka menehtyivät sodassa ja veteraanit jotka selvisivät
      niin nyt on sitten tällänen pettävän luopio Suomi joka
      näitä pahanlaatuisia matuja on tänne ottanut joka puolelle katuja!!!!!
      Ei enään ole paljoa tunnetta tällästä paskan aiheuttajaa,
      saattaa moni jo ajatella samoin?!
      Luopio Suomalaiset ovat tuhonneet wanhan Suomen
      monille muille Suomalaisille ja hyvillekkin oikeille siirtolaisille!

      • Anonyymi00298

        Kaikki witun matut vaan pois Suomesta,
        siirtolaiset ERI ASIA!
        Kaikki phaskha tapahtunut koska ERITTÄIN EPÄVARMA
        valtio, sellainen seuraaja sielu, unionin prostituoitu fucker!!

    • Anonyymi00294

      Eipähän tuota ole vielä raastuvanoikeudessa kukaan kiistänytkään.

      • Anonyymi00295

        AINAHAN SE ON SUOMESSA KIISTETTY! Ei asia siitä miksikään muutu, kun et ole kiistämisiä näkevinäsi!

        Vaikka asian kiistää kuinka monta kertaa tahansa niin Tiltu taas väittää, ettei ole kiistetty! Oletko jotenkin vajaaälyinen?

    • Anonyymi00299

      Kenenkään ei tarvitse hävetä Mannerheimin homoutta, sillä se on täysin luonnollinen asia.

      • Anonyymi00302

        Me lupsakkaat Savonmuan immeiset emme häpeä Mannerheimin homosteluja.

      • Anonyymi00308

        Miksi taas valehtelet? Sinun lapsellinen ja moukkamainen käytöksesi ei muuta Mannerheimia heteroksi.

    • Anonyymi00309

      ”EI KÄYNYT RINTAMALLA KUIN VAIN NÄYTÖSMIELESSÄ”

      Marski teki 14 rintamavierailua Putinin ja Stalinin NOLLAA VASTAAN!

      ”EIKÄ KUNNIOITTANUT SUOMEN VÄESTÖN PÄÄOSAA ELI TYÖVÄESTÖÄ!”

      Kunnioitti toki. Toki tänäpäivänä on työntekijä usein tietohallinnin suunnittelija tai logistiikka suunnittelija eikä mikään lapion heiluttaja!

      ”HELPPO ON LÄHETTÄÄ NUORIA KUOLEMAN KENTILLE KUN ITSE SAA ISTUA MUKAVASSA PÄÄMAJASSA JA ELÄÄ HERROIKSI!”

      Kuten Stalin ja Putin tekevät?

      ”MANNERHEIMIN KALTAISET HENKILÖT AIHEUTTAVAT SODAT JA KÄRSIMYKSEN!”

      Marski ei aloittanut yhtään sotaa! Samaa ri voi sanoa Stalinista tai Putinista!

      • Anonyymi00313

        Stalin ja Putin ovat sentään tunnetusti kovia naisten miehiä. Mannerheim muistetaan lähinnä vain kadettikoulussa tapahtuneista homoiluista.

      • Anonyymi00326
        Anonyymi00313 kirjoitti:

        Stalin ja Putin ovat sentään tunnetusti kovia naisten miehiä. Mannerheim muistetaan lähinnä vain kadettikoulussa tapahtuneista homoiluista.

        Oli tunnetusti kova miestenmies.

    • Anonyymi00327

      Mies paikallaan. Näin sen pitää mennä. Oikein.

    • Anonyymi00332

      Aikalaisten mielestä marski oli tunnetusti hetero ja naisten mies!

      Se on silkka etnisen venäläisen homppelin VÄITE… VAILLA NÄYTTÖÄ!
      
Hän oli sitä vain etniselle venäläiselle homppelille… ei meille suomalaisille!

      Sinä et ole mikään ”kantasuomalainen” vaan etninen Venäjän Tiltu ja homppeli, joka siitä syystä pesii vihaamassaan Suomessa, koska ei uskalla palata kotiin Venäjälle, jossa homoja puolestaan vihataan ja tapetaan!

      Meille suomalaisille marski oli ennen kaikkea Suomen sodan ajan hetero ylipäällikkö, joka kahdessa sodassa voimasuhteilla 3,5 versus yli 200 miljoonaa johdatti meidät sodista eroon vapaana ja demokraattisena maana!

      Se kyrsii tietenkin suunnattomasti Venäjän Tiltua!

      • Anonyymi00336

        ” MANNERHEIM OLI KOPEA SOTAHERRA JA RIISTOPORVARI! EI KÄYNYT RINTAMALLA KUIN VAIN NÄYTÖSMIELESSÄ ”

        TEKI TODELLISUUDESSA 14 KPL RINTAMAKÄYNTIÄ!

        Stalin ja Putin taas ei kertaakaan EDES NÄYTÖSMIELESSÄ!

      • Anonyymi00338
        Anonyymi00336 kirjoitti:

        ” MANNERHEIM OLI KOPEA SOTAHERRA JA RIISTOPORVARI! EI KÄYNYT RINTAMALLA KUIN VAIN NÄYTÖSMIELESSÄ ”

        TEKI TODELLISUUDESSA 14 KPL RINTAMAKÄYNTIÄ!

        Stalin ja Putin taas ei kertaakaan EDES NÄYTÖSMIELESSÄ!

        Stalin ja Putin ovat sentään tunnetusti kovia naisten miehiä. Mannerheim muistetaan lähinnä vain kadettikoulussa tapahtuneista homoiluista.

    Ketjusta on poistettu 130 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1137
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      688
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe