Oksettaa

Joka vuotinen itsesääli tradegia 6.12 on kuin sata vuotta sitten tapetille heitetty paska, jonka tahraa ihmetellään miten sen saa pois. Juuri tuollaiset itsesäälissä rypevät fanaatikot ylläpitävät täysin turhaa fraasia vuodesta toiseen, Muuan sanonta kuuluu, "lapset on terveitä kun ne leikki, mutta se on jo hullu kun ei osaa lopettaa" tuo sopii noihin itsesäälissä rypeviin urpoihin. Tuolla vanhalla fraasilla ei ole enää mitään virkaa, eikä koskaan ole merkinnyt minulle mitään.
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Noh noh...toisaalta ymmärrän kyllä sinunkin asenteen koska voihan joskus asiat mennä suomessa niin etteivät kaikki ole tyytyväisiä esim. saamaansa kohteluun. Täytyy sanoa että itse kukin joskus sortuu tuohon ainakin silloin kun kaikki menee päin helvettiä :)

Mutta kyllähän Urho Kekkonen, Mannerheim, Risto Ryti ja kumppanit hoiti homman niin hienosti että voidaan toivottavasti jossain vaiheessa kaikki hyvin. Unohtamatta sotaveteraaneja.

Periaatteessa kun asioihin on tutustunut tarkemmin niin sotaveteraaneja on kohdeltu hyvin. Toisin kuin on monesti annettu ymmärtää. Tähän ovat myös vaikuttaneet Kaikki muutkin presidentit. Toinen asia mitä en ymmärrä on presidenttien kuten Tarja Halosen haukkuminen, samoten kuin pääministeri Kataisen ja kummppaneiden. Noh tähän on monesti varmaan itsekin sortunut kunnes on muistanut ettei poliittisen tason toimijoiden toimet konkreettisesti lopulta vaikuta tavallisen ihmisen asioihin olipa ne hyvin tai huonosti. Eli meillähän on suomessa asiat todella hyvin. Noh voihan se olla että jatkuva tuntemattoman sotilaan katsominen alkaa tuntua puurolta :D

Tsemppiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


noin son kirjoitti:

Joka vuotinen itsesääli tradegia 6.12 on kuin sata vuotta sitten tapetille heitetty paska, jonka tahraa ihmetellään miten sen saa pois. Juuri tuollaiset itsesäälissä rypevät fanaatikot ylläpitävät täysin turhaa fraasia vuodesta toiseen, Muuan sanonta kuuluu, "lapset on terveitä kun ne leikki, mutta se on jo hullu kun ei osaa lopettaa" tuo sopii noihin itsesäälissä rypeviin urpoihin. Tuolla vanhalla fraasilla ei ole enää mitään virkaa, eikä koskaan ole merkinnyt minulle mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu