Oletteko huomanneet miten raivokkaasti K.K.Korhonen on käynyt tänään Oiva Härkösen, tuon palstakirjoittajista eleettömimmän kimppuun.
Syynä lienee kateellisuus.
O.H:n aloitus "hiljenee" on saanut tällä hetkellä suuren määrän vastauksia ja jo yli 1100 lukijaa. Korhonen ei ole päässyt sitä lähellekkään hillittömästä yrityksestään huolimatta.
K.K.Korhonen on
28
676
Vastaukset
- jos...
Oiva kävisi kommentoimassa muutamaa ketjun viestiä!
Mutta eihän se Oiva "jaksa"!
Ja tottahan se nyt on selvää, että niin Korhonen kuin me kaikki muutkin olemme kateellisia selittäjämestari Oivalle!
Kaikkihan me tahtoisimme selitellä itsemme samanlaiseen pussiin kuin vain Oiva osaa!
Mutta, koska emme moiseen kykene, niin olemme kepulogiikkasi mukaan Oivalle kateellisia.
Voi tuota tahattoman huumorin määrää teidän järjen määrässä saamapuolelle jääneiden kepulien kirjoitelmissa..- vaan laatu
Oiva varmaankin entistä demokraattisemman Suomen vapaana kansalaisena kommentoi silloin kun hän katsoo sen aiheelliseksi. Ei kai tämä palsta ole mikään Supon kuulusteluhuone!
Voi vain ihailla kuinka tehokkaasti Oiva saa tehoa sanomaansa muutamalla tyylikkäällä "siveltimen" vetäisyllä.
- IV Karhu
Kun mainitsemiasi herroja lukee, näkee Korhosen oppineisuuden ja lukeneisuuden Härköseen verrattuna. Korhosen yhdessä lauseessa on enemmäm asiaa kuin Härkösen missään kirjoitelmassa.
Korhonen on lisäksi oikeassa siinä. ettei Härkönen pysty argumentoimaan vastauksissaan asiapitoisesti.- kaunistaa
Pöyhkeilevää kirjanoppineisuutta tärkeämpi on sydämen sivistys. Veikkaisin itseään esille tuomattoman Härkösen pärjäävän Korhoselle siinä lajissa.
- IV Karhu
kaunistaa kirjoitti:
Pöyhkeilevää kirjanoppineisuutta tärkeämpi on sydämen sivistys. Veikkaisin itseään esille tuomattoman Härkösen pärjäävän Korhoselle siinä lajissa.
Sydämen sivistys on kaukana sellaisesta miehestä, joka mantramaisesti toistaa valheellisia hokemia.
- kuulusteluhuone
IV Karhu kirjoitti:
Sydämen sivistys on kaukana sellaisesta miehestä, joka mantramaisesti toistaa valheellisia hokemia.
Mantramaisesti hoettuihin kysymyksiin saa vastaukseksi mantran. Muun muassa Supo käyttää mantramenetelmää kuulusteluissaan: Syytetty yritetään murtaa ja saada puhumaan sivu suunsa toistamalla samaa kysymystä kerta toisensa perään - viikkoja - kuukausia.
Härkösen en ole huomannut murtuvan vielä kertaakaan. Nyt kun hän ei enää viitsi vastata mantrakysymyksiin, yritetään toisia taktiikoita - pilkkaa -ivaa. Se ei ole sydämen sivistystä. Se on matalamielisyyttä alhaisimmillaan.
Tuskinpa nuo alhaista sydämen sivistystä osoittavat keinot purevat, -totuus ei pala tulessakaan! - K.K.Korhonen
kuulusteluhuone kirjoitti:
Mantramaisesti hoettuihin kysymyksiin saa vastaukseksi mantran. Muun muassa Supo käyttää mantramenetelmää kuulusteluissaan: Syytetty yritetään murtaa ja saada puhumaan sivu suunsa toistamalla samaa kysymystä kerta toisensa perään - viikkoja - kuukausia.
Härkösen en ole huomannut murtuvan vielä kertaakaan. Nyt kun hän ei enää viitsi vastata mantrakysymyksiin, yritetään toisia taktiikoita - pilkkaa -ivaa. Se ei ole sydämen sivistystä. Se on matalamielisyyttä alhaisimmillaan.
Tuskinpa nuo alhaista sydämen sivistystä osoittavat keinot purevat, -totuus ei pala tulessakaan!Kun tekee jonkin haastavan aloituksen, kuten Oiva H toistuvasti noilla mantroillaan, niin kyllä hän on velvollinen myös vastaamaan kysyjälle ja todistelemaan kantaansa, jos kysyjä niin vaatii. Sellainen on korrektia käyttäytymistä, normaalia kohteliaisuutta. Ne joilla on tuota Sinun peräänkuuluttamaasi "sydämen sivistystä" tekevät niin.
Niin minäkin teen, kuten huomaat tältäkin saitilta; vastaan aina minulle esitettyihin kysymyksiin, jos vain huomaan ne. Se on paitsi kohteliasta myös helppoa sellaiselle, joka haastaa jonkun toisen vain sellaisella, minkä itse tietää todeksi ja pystyy sen myös vaadittaessa todeksi osoittamaan. Siitä, joka niin ei tee, voidaan vetää vain tietyt johtopäätökset. Sellaiset minä olen vetänyt Oiva H:sta enkä näy olevan yksin sitä mieltä.
"Sydämen sivistystä" omaavat eivät liioin valehtele vastoin parempaa tietoaan, ja jos kerran erehtyisivätkin sellaiseen, eivät ainakaan tee sitä kerta kerran jälkeen! - olavi
Oivan jutuista kun ottaa pois lipposkaunan ja annelimanian, ei lauseeseen tule kuin yhdyssanoja.
- ole suotu kaikille
K.K.Korhonen kirjoitti:
Kun tekee jonkin haastavan aloituksen, kuten Oiva H toistuvasti noilla mantroillaan, niin kyllä hän on velvollinen myös vastaamaan kysyjälle ja todistelemaan kantaansa, jos kysyjä niin vaatii. Sellainen on korrektia käyttäytymistä, normaalia kohteliaisuutta. Ne joilla on tuota Sinun peräänkuuluttamaasi "sydämen sivistystä" tekevät niin.
Niin minäkin teen, kuten huomaat tältäkin saitilta; vastaan aina minulle esitettyihin kysymyksiin, jos vain huomaan ne. Se on paitsi kohteliasta myös helppoa sellaiselle, joka haastaa jonkun toisen vain sellaisella, minkä itse tietää todeksi ja pystyy sen myös vaadittaessa todeksi osoittamaan. Siitä, joka niin ei tee, voidaan vetää vain tietyt johtopäätökset. Sellaiset minä olen vetänyt Oiva H:sta enkä näy olevan yksin sitä mieltä.
"Sydämen sivistystä" omaavat eivät liioin valehtele vastoin parempaa tietoaan, ja jos kerran erehtyisivätkin sellaiseen, eivät ainakaan tee sitä kerta kerran jälkeen!KKK:ta näyttää jurppivan suunnattomasti, että O.H. kykenee muutaman harkitun lauseen sisältävällä avauksella lyömään hänen kilometrien pituiset, pahansuopaisuutta täynnä olevat vuodatuksensa. -Voi sitä kateuden määrää!
O.H:n suosio perustunee hänen kirjoituksistaan huokuvaan sydämen sivistykseen. - *****
ole suotu kaikille kirjoitti:
KKK:ta näyttää jurppivan suunnattomasti, että O.H. kykenee muutaman harkitun lauseen sisältävällä avauksella lyömään hänen kilometrien pituiset, pahansuopaisuutta täynnä olevat vuodatuksensa. -Voi sitä kateuden määrää!
O.H:n suosio perustunee hänen kirjoituksistaan huokuvaan sydämen sivistykseen.aivan väärin. Ei se, että lukumääräisesti pirusti vastataan Oivan kirjoitelmiin, johdu suinkaan siitä, että hän olisi suosittu. Päinvastoin, hänen kirjoituksiaan VASTAAN ollaan erittäin runsaslukuisesti. Laske vaikka itse.
- "suosittu"
***** kirjoitti:
aivan väärin. Ei se, että lukumääräisesti pirusti vastataan Oivan kirjoitelmiin, johdu suinkaan siitä, että hän olisi suosittu. Päinvastoin, hänen kirjoituksiaan VASTAAN ollaan erittäin runsaslukuisesti. Laske vaikka itse.
Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa?
Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.
Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus. Tuntevatko nämä pilkkaajat häpeää silloin? Onko heissä tarpeeksi sydämen sivistystä tunnustamaan olleensa väärässä ja pyytämään anteeksi lausumiaan solvauksia? - K.K.Korhonen
"suosittu" kirjoitti:
Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa?
Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.
Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus. Tuntevatko nämä pilkkaajat häpeää silloin? Onko heissä tarpeeksi sydämen sivistystä tunnustamaan olleensa väärässä ja pyytämään anteeksi lausumiaan solvauksia?Jos haluat näiltä saiteilta ottaa jonkun veratuskohdan Hitlerille, niin se kyllä löytyy sieltä kepulaisten riveistä. Itsekään et olisi muuten hänestä kaukana, mutta kykysi eivät toki siihen riitä. Oiva H on ottanut oppia Göbbelsiltä, joka sanoi, että kun valheen toistaa tarpeeksi monta kertaa, se muuttuu todeksi kuulijalle. Tai kyllä kai tuon on kepukin omaksunut.
Minä olen niin monta kertaa kirjoittanut natsismista ja kommunismista ja esittänyt syvän inhoni niitä molempia kohtaan, että jos sinulla olisi vähänkään älliä tai totuudenrakkautta, et laukoisi tuollaisia. Sitäpaitsi demarit ovat aina olleet pahin vihollinen ninn natseille kuin kommunuisteille niiden itsensäkin mielestä. Siinä suhteessa kepulaiset näkyvät jatkavan noita kunniakkaita perinteitä.
Laitoin seuraavan tässä ketjussa jo kerran, mutta taitaa mennä nyt samlla. Haitanneko mitään, kun näytät ainakin olevan sen tarpeessa:
> Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa? <
Niinpä! Kyllä kai lähinnä minä olen se toisinajattelija ja tässä ketjussa mm. :-(, IVKarhu ja Obs1 ovat sellaisia, mutta Oiva H julistaa sitä "oikeaa totuutta" ja hänen tukijoukkonsa, joihin Sinäkin kuulut, haluaisi repiä meidät toisinajattelijat kappaleiksi.
> Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.<
Niinpä! Ja minä ja laillani ajattelevat ovat niitä Solzenitsyneitä, jotka iloitsemme siitä, että nousimme pois tuosta Kekkosen "suomettamasta" ja NL:n ohjaamasta järjestelmästä, johon OH ja monet muut kepulaiset tuntevat edelleen kovaa kaipuuta huomaamatta, että NL:oa ei enää ole! (Sotzenitsyn on muuten nykyisin lähinnä Zhirinovskilainen mm. suomalaisten kannalta pelättävä kiihkonationalisti, mutta minä en sellainen ole, vaikka olenkin isänmaallinen ja Suomen parasta myös turvallisuuskysymyksissä ajatteleva ihminen).
> Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus. <
Historia on osoittanut millainen oli se OH:n totuus ja sinne se onneksi on jäänytkin, mutta Oiva sitä edelleen kaipailee ja ilmeisesti Sinä myös. Mutta turha on toivonne, voitte jo ryhtyä laulamaan "Aika entinen ei koskaan enää palaa..." (Voittehan te kiekaista välillä myös "Oi niitä aikoja..." jos saatte siitä parempaa lohdutusta!
- ... tikahtuu, buaah hah hah..
...buaah hah hah haa... loppuisi jo tämä hauskuus, jotta voisin kysyä, miksi Korhosen pitäisi olla kateellinen Oivalle? Ei tule mitään, vielä vain naurattaa.. buah buaah ahh ahh..haa, loppuisi jo, että saisin luetuksi muitakin kepulaisten hauskuuksia!
- Oikeasti.
Kyllä demaririntama taas on hermostunut kun huomaavat ettei kukaan usko demarien valheita.
Kyllä on demaripojuilla selityksen maku kuin omenavarkaalla.
Kunnallisvaalit lähestyvät ja Keskusta on lisäävä kannatustaan maltillisella politiikalla.
Tarja Halonenkin kehui Keskustaa ja Matti Vanhasen tyyliä hoitaa kunnolla asioita.
Näin on. Keskusta on paras. - Obs1
Oikeasti. kirjoitti:
Kyllä demaririntama taas on hermostunut kun huomaavat ettei kukaan usko demarien valheita.
Kyllä on demaripojuilla selityksen maku kuin omenavarkaalla.
Kunnallisvaalit lähestyvät ja Keskusta on lisäävä kannatustaan maltillisella politiikalla.
Tarja Halonenkin kehui Keskustaa ja Matti Vanhasen tyyliä hoitaa kunnolla asioita.
Näin on. Keskusta on paras.Halonen kai kehui Kepua siitä, että Annelista päästiin nopeasti eroon eikä hän ehtinyt saada aikaan suurempaa vahinkoa.
- ...kepuraukkoja
Oikeasti. kirjoitti:
Kyllä demaririntama taas on hermostunut kun huomaavat ettei kukaan usko demarien valheita.
Kyllä on demaripojuilla selityksen maku kuin omenavarkaalla.
Kunnallisvaalit lähestyvät ja Keskusta on lisäävä kannatustaan maltillisella politiikalla.
Tarja Halonenkin kehui Keskustaa ja Matti Vanhasen tyyliä hoitaa kunnolla asioita.
Näin on. Keskusta on paras.Paremmin ei kukaan voisi osoittaa Korhosen ylivertaisuutta kepulaisiin nähden! Sehän oli kai tarkoituksesi, eikö ollutkin? Ainakin nimimerkki Keskustaporvari näkyy tuolla toisessa ketjussa syyttävän sinua demariprovokaattoriksi. Minä demaritoverinasi pyydän, että älä viitsi enää enempää nolata noita kepuja, sillä ovat he jo ihan tarpeeksi vaivautuneita. Monet kuitenkin uskovat sinun näyttelemäsi parodisen hahmon ihan oikeaksi kepulaiseksi älykääpiöksi. Ajattele kepuraukkoja ja sääli jo heitä!
- Missä
...kepuraukkoja kirjoitti:
Paremmin ei kukaan voisi osoittaa Korhosen ylivertaisuutta kepulaisiin nähden! Sehän oli kai tarkoituksesi, eikö ollutkin? Ainakin nimimerkki Keskustaporvari näkyy tuolla toisessa ketjussa syyttävän sinua demariprovokaattoriksi. Minä demaritoverinasi pyydän, että älä viitsi enää enempää nolata noita kepuja, sillä ovat he jo ihan tarpeeksi vaivautuneita. Monet kuitenkin uskovat sinun näyttelemäsi parodisen hahmon ihan oikeaksi kepulaiseksi älykääpiöksi. Ajattele kepuraukkoja ja sääli jo heitä!
Ei ole pojalla politiikassa mitään saavutuksia. Ykköshaukkuja on ylivertainen.
- :-(
Missä kirjoitti:
Ei ole pojalla politiikassa mitään saavutuksia. Ykköshaukkuja on ylivertainen.
mahtaako sieltä löytyä kovakin poliittinen meriitti? Tikkurilan tupailtojen osanotto ei riitä.
- Ei olla
:-( kirjoitti:
mahtaako sieltä löytyä kovakin poliittinen meriitti? Tikkurilan tupailtojen osanotto ei riitä.
Vaan on muistettava, että Keskustapuolue on Suomen suurin ja kaunein.
Sitä ei voi kukaan kiistää. - :-(
Ei olla kirjoitti:
Vaan on muistettava, että Keskustapuolue on Suomen suurin ja kaunein.
Sitä ei voi kukaan kiistää.kun et ole edes keskustelun avausta lukenut! Sehän koskee juuri K.K.Korhosta, joka on ylivertainen tiedoissa, taidoissa, poliittisessa tietoudessa ja kokemuksessa verrattuna tähän kepun Oivaan, joka on paras esimerkki paikalleenjämähtäneestä vanhoillisuudesta. Siitä ei laestadiolaisuus ole kaukana.
- onko se työsi?
:-( kirjoitti:
kun et ole edes keskustelun avausta lukenut! Sehän koskee juuri K.K.Korhosta, joka on ylivertainen tiedoissa, taidoissa, poliittisessa tietoudessa ja kokemuksessa verrattuna tähän kepun Oivaan, joka on paras esimerkki paikalleenjämähtäneestä vanhoillisuudesta. Siitä ei laestadiolaisuus ole kaukana.
Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa?
Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.
Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus. - Oikeasti.
onko se työsi? kirjoitti:
Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa?
Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.
Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus.Vaan demaripojujen sairaaloisesta toisen halventamisesta, jota johtaa kapi Korhonen.
Äänestäjät voi punnita mielessään onko demarien kirjoitukset luotettavia.
Ei ole. Älä äänestä demaria. - K.K.Korhonen
onko se työsi? kirjoitti:
Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa?
Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.
Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus.> Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa? <
Niinpä! Kyllä kai lähinnä minä olen se toisinajattelija ja tässä ketjussa mm. :-(, IVKarhu ja Obs1 ovat sellaisia, mutta Oiva H julistaa sitä "oikeaa totuutta" ja hänen tukijoukkonsa, joihin Sinäkin kuulut, haluaisi repiä meidät toisinajattelijat kappaleiksi.
> Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.<
Niinpä! Ja minä ja laillani ajattelevat ovat niitä Solzenitsyneitä, jotka iloitsemme siitä, että nousimme pois tuosta Kekkosen "suomettamasta" ja NL:n ohjaamasta järjestelmästä, johon OH ja monet muut kepulaiset tuntevat edelleen kovaa kaipuuta huomaamatta, että NL:oa ei enää ole! (Sotzenitsyn on muuten nykyisin lähinnä Zhirinovskilainen mm. suomalaisten kannalta pelättävä kiihkonationalisti, mutta minä en sellainen ole, vaikka olenkin isänmaallinen ja Suomen parasta myös turvallisuuskysymyksissä ajatteleva ihminen).
> Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus. <
Historia on osoittanut millainen oli se OH:n totuus ja sinne se onneksi on jäänytkin, mutta Oiva sitä edelleen kaipailee ja ilmeisesti Sinä myös. Mutta turha on toivonne, voitte jo ryhtyä laulamaan "Aika entinen ei koskaan enää palaa..." (Voittehan te kiekaista välillä myös "Oi niitä aikoja..." jos saatte siitä parempaa lohdutusta! - uhri
K.K.Korhonen kirjoitti:
> Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa? <
Niinpä! Kyllä kai lähinnä minä olen se toisinajattelija ja tässä ketjussa mm. :-(, IVKarhu ja Obs1 ovat sellaisia, mutta Oiva H julistaa sitä "oikeaa totuutta" ja hänen tukijoukkonsa, joihin Sinäkin kuulut, haluaisi repiä meidät toisinajattelijat kappaleiksi.
> Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.<
Niinpä! Ja minä ja laillani ajattelevat ovat niitä Solzenitsyneitä, jotka iloitsemme siitä, että nousimme pois tuosta Kekkosen "suomettamasta" ja NL:n ohjaamasta järjestelmästä, johon OH ja monet muut kepulaiset tuntevat edelleen kovaa kaipuuta huomaamatta, että NL:oa ei enää ole! (Sotzenitsyn on muuten nykyisin lähinnä Zhirinovskilainen mm. suomalaisten kannalta pelättävä kiihkonationalisti, mutta minä en sellainen ole, vaikka olenkin isänmaallinen ja Suomen parasta myös turvallisuuskysymyksissä ajatteleva ihminen).
> Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus. <
Historia on osoittanut millainen oli se OH:n totuus ja sinne se onneksi on jäänytkin, mutta Oiva sitä edelleen kaipailee ja ilmeisesti Sinä myös. Mutta turha on toivonne, voitte jo ryhtyä laulamaan "Aika entinen ei koskaan enää palaa..." (Voittehan te kiekaista välillä myös "Oi niitä aikoja..." jos saatte siitä parempaa lohdutusta!Lukaisepas kertauksen vuoksi Solsenitsynin Vankileirien saaristo uudestaan ennen kuin alat väittämään häntä kiihkokansalliseksi zhirinovskilaiseksi. Huomaat hänellä olevan jyrkät periaatteet pienten naapurikansojen itsemääräämisoikeuksien loukkaamista vastaan. Eivät ne ole siitä muuksi muuttuneet. Solsenitsyn on joutunut nykyisenkin Venäjän valtakoneiston hampaisiin ryhdyttyään arvostelemaan maansa kurjaa tilaa entiseen suorasukaiseen tapaansa. Ei 90-vuotiasta kirjailijavanhusta sentään vankilaan heitetä, mutta hänen sanomisiaan vääristellään ja suutaan suitsitaan. Kirotaan: "miksei tuo vanha jäärä ei suostu tukkimaan turpaansa - kuolisi jo pois häiritsemästä". Älymystön keskuudessa Solsenitsyn on maassaan yhä kunnioitettu mies. Häntä kutsutaan "Venäjän omatunnoksi". Ilkeämielinen propaganda ei ole korniutensa vuoksi purrut Solsenitsyninsä tunteviin venäläisiin.
Sinä kuulut Suomen nykyisen demarivaltakoneiston kannattajiin, kuinka voit kutsua itseäsi toisinajattelijaksi?
Vaikka tämän palstan otsikosta voisi toisin päätellä, jokainen keskustalainen tuntuu olevan täällä toisinajattelijan asemassa - vapaana riehuvan röyhkeän politrukkiporukan revittävänä.
Ahdistavaa komentotaloutta edustava kasvoton joukkio yrittää ampua alas jokaisen vapautta ja valoisaa demokratiaa edustavan keskustalaisen mielipiteen.
Se ei onnistu - valoisuus ja positiivisuus perii lopulta voiton yön synkeistä voimista.. - ..näe hyvin kirjoittaa?
uhri kirjoitti:
Lukaisepas kertauksen vuoksi Solsenitsynin Vankileirien saaristo uudestaan ennen kuin alat väittämään häntä kiihkokansalliseksi zhirinovskilaiseksi. Huomaat hänellä olevan jyrkät periaatteet pienten naapurikansojen itsemääräämisoikeuksien loukkaamista vastaan. Eivät ne ole siitä muuksi muuttuneet. Solsenitsyn on joutunut nykyisenkin Venäjän valtakoneiston hampaisiin ryhdyttyään arvostelemaan maansa kurjaa tilaa entiseen suorasukaiseen tapaansa. Ei 90-vuotiasta kirjailijavanhusta sentään vankilaan heitetä, mutta hänen sanomisiaan vääristellään ja suutaan suitsitaan. Kirotaan: "miksei tuo vanha jäärä ei suostu tukkimaan turpaansa - kuolisi jo pois häiritsemästä". Älymystön keskuudessa Solsenitsyn on maassaan yhä kunnioitettu mies. Häntä kutsutaan "Venäjän omatunnoksi". Ilkeämielinen propaganda ei ole korniutensa vuoksi purrut Solsenitsyninsä tunteviin venäläisiin.
Sinä kuulut Suomen nykyisen demarivaltakoneiston kannattajiin, kuinka voit kutsua itseäsi toisinajattelijaksi?
Vaikka tämän palstan otsikosta voisi toisin päätellä, jokainen keskustalainen tuntuu olevan täällä toisinajattelijan asemassa - vapaana riehuvan röyhkeän politrukkiporukan revittävänä.
Ahdistavaa komentotaloutta edustava kasvoton joukkio yrittää ampua alas jokaisen vapautta ja valoisaa demokratiaa edustavan keskustalaisen mielipiteen.
Se ei onnistu - valoisuus ja positiivisuus perii lopulta voiton yön synkeistä voimista..- Se ei onnistu - valoisuus ja positiivisuus perii lopulta voiton yön synkeistä voimista..-
Opettaakohan tuo "valoisuus" koskaan kirjoittamaan edes yhden sivistyssanan tai muun vierasperäisen sanan oikein. Sinä olet kyllä jo edistyneempi siihen eiliseen verrattuna, joka puhui propagandasta propakantana, sinulla jo tuo toinen "pehmeä" konsonantti on oikein!
- Olet "neuvosto"propakandan
Kirjoittanut: uhri, 9.8.2004 klo 15.31 - - valo, näytä tie...
..näe hyvin kirjoittaa? kirjoitti:
- Se ei onnistu - valoisuus ja positiivisuus perii lopulta voiton yön synkeistä voimista..-
Opettaakohan tuo "valoisuus" koskaan kirjoittamaan edes yhden sivistyssanan tai muun vierasperäisen sanan oikein. Sinä olet kyllä jo edistyneempi siihen eiliseen verrattuna, joka puhui propagandasta propakantana, sinulla jo tuo toinen "pehmeä" konsonantti on oikein!
- Olet "neuvosto"propakandan
Kirjoittanut: uhri, 9.8.2004 klo 15.31 -Järkesi valo ei ilmeisesti kantanut otsikkoa pitemmälle. Olisit alempaa tekstistä löytänyt sanan, jonka oikeinkirjoittamiseen kaikkitietäväisen oppimestarin tyyliin tartuit, myös oikein kirjoitettuna.
Keskustan palsta on tehnyt monista sokeista näkeviä. Toivon saman tapahtuvan myös Sinun kohdallasi. - :-(
onko se työsi? kirjoitti:
Miten usein olemme nähneetkään toisinajattelijoita revittävän kappaleiksi. Ovatko nämä kurkku suorana heille manipuloitua ainoaa oikeaa totuutta huutavat laumat aina oikeassa?
Oliko Alexander Solsenitsyn väärässä noustuaan sosialistista järjestelmää vastaan? Historia osoitti tämän pienen pienille silkkipaperin palasille leirikokemuksiaan ylöskirjanneen taipumattomattoman toisinajattelijan olleen oikeassa ja häntä rääkänneet joutuivat häpeään.
Samoin historia saattaa osoittaa O.H:n totuuden olevan enemmän tosi kuin enemmistönä huutavan, toisiaan pälyilevän joukon totuus.vastata, että HALLELUJAA. On kirjoituksesi sen verran paatoksellista. Oiva varmaan julistetaan ennenpitkää pyhimykseksi mielestäsi. Sopii minulle, joka en ole uskovainen. Tuossa seurakunnassa varmaan sitten ylipappina toimii Paavo V. ja kanttorina Anneli. Naispappeuttahan teillä laestadiolaisilla ei suvaita, joten Annelille jää kanttorin virka, jollei sitten suntiona kerää kolehtia päivärahojensa päälle.
- maahanvalutus
:-( kirjoitti:
vastata, että HALLELUJAA. On kirjoituksesi sen verran paatoksellista. Oiva varmaan julistetaan ennenpitkää pyhimykseksi mielestäsi. Sopii minulle, joka en ole uskovainen. Tuossa seurakunnassa varmaan sitten ylipappina toimii Paavo V. ja kanttorina Anneli. Naispappeuttahan teillä laestadiolaisilla ei suvaita, joten Annelille jää kanttorin virka, jollei sitten suntiona kerää kolehtia päivärahojensa päälle.
Puheenjohtajan saarna Suomenlinnan kesäjuhlassa
Akateemisen viiniseuran taival on ollut suunnilleen samanlainen kuin nyt vallitseva sää: muutamia tummiakin pilviä on ollut taivaalla. Niistä voisi mainita hankaluudet yhdistyrekisterin kanssa. Olemme siis edelleen hakemassa nimemme perään nimikettä "ry.", kunhan sääntömme Patentti- ja rekisterihallituksessa hyväksytään. Mutta auringonpaistetta on riittänyt: meistä on tullut HYY:n yhdistysjäsen ja jäsenmäärämme on kasvanut vauhdilla. Viiniseura herättää uteliasta kiinnostusta opiskelijoiden piirissä. Suomessa on ollut havaittavissa yleisempääkin viinikulttuurin kasvua: maistajaistilaisuudet ovat olleet suosittuja ja messut ovat keränneet suuria kävijämääriä. Kevään aikana olemme ehtineet tutustua viinien ja ruokien yhteensovittamiseen, espanjalaisiin punaviineihin, valkoisiin perusrypäleisiin ja Viiniexpoon. Olemme solmineet suhteita maahantuojiin, mistä yhtenä yhteistyön hedelmänä tulee kesäkuun italialaisten viinien ilta, sinne ovat kaikki lämpimästi tervetulleita! Lisäksi olemme hankkineet yhteisesti oikeaoppisia maistelulaseja. Viimeisenä ponnistuksena seura on saanut tyylikkäät Internet-sivut. Siitä kiitokset tiedottajalle ja rahastonhoitajalle.
Akateemisen viiniseuran tarkoituksena ei ole olla sulkeutunut kaveriporukka - kaveriporukka tietysti, mutta mahdollisimman avoin. Pidämme ovemme edelleen auki kaikille kiinnostuneille, eikä jäsenmäärällä ole ylärajaa. Haluaisin lopuksi kiittää hallitusta, jonka kanssa on ollut antoisaa työskennellä. Kiitos siis Janne, Antti, Santeri, Ville ja Johan. Lopuksi haluan kuitenkin esitellä teille yhden seuramme vihollisen. Hänen syytään ovat lukuisat perheriidat, avioerot, pahoinpitelyt ja rikokset. Hän on suomalaisen junttiuden ja jääkiekon keulakuva: hyvät ihmiset, suomalainen keppanapullo! (Karjala III -pullon maahanvalutus) Hyvää kesää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243