BB julkkisten ja muiden turhisten elättäminen

Tällä paljon kommentoidaan sitä miten jonkun toisen ulosotot eivät muille kuulu. Itse asiassa kuuluvat sillä kaikki muut joutuvat nämä enemmin tai myöhemmin maksamaan.

Otetaan esimerkki:

Turhis perustaa oman yrityksen jonka toimiala on tanssiesitysten antaminen. No verot jää maksamatta ja osa muiden työntekijöiden palkoista. Työntekijät hakevat maksamattomia palkkojaan palkkaturvasta ja saavat ne.

No kesällä hallitus kokoontuu miettimään seuraavan vuoden budjettia. Eteen lyödään verokertymä, johon ei ole tullut Turhisten veroja koska nämä eivät niitä ole maksanut lisäksi palkkaturvan kautta on maksettu ennätysmäärä maksamattomia palkkoja. Nämä verot oli bujetoitu saataviksi joita ei tullut.
Hallituksella on kolme vaihtoehtoa kattaa mm. Turhisten jättämää saamatonta verokertymää. 1 supistaa palvelua (esim vanhusten huoltoa) tai tulonsiirtoja (esim nyt vaikka lapsilisää) 2 nostaa veroja 3 ottaa lisää lainaa. Kaikissa tapauksissa Turhisten maksamatta jättämät palkat ja verot tulevat muiden veronmaksajien maksettavaksi. Mikäli firma ajautuu konkurssiin näitä ei tulla koskaan saamaan takaisin.

Joten kun yksi jättää verot maksamatta niin kaikki muut osallistuvat talkoisiin ja maksavat ne.
15257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ne on rikkana rokassa,, niin miksi nuo sossun asiakkat eivät maksa menojaan vaikka saavat siihen varantoja, valmis raha jolla suorittaa velvoite,ei osata budjetoida rahojaan eri osa-alueisiin. No on noita ns.hyvätuloisia joilla on myös elämänhallintaongelmia vaikka oloisi vielä reilummin rahaa ei osata tai kyetä hoitamaan menojaa.

Tuo on marginaaliryhmä . Miksi näin käy sitä sopiikin pohtia. On sekin puoli, että yrittäminen on aika ajoin vaikeaa ja tuulista,,,,on eri asia itsestä riippumattomista syistä konkussi ja niitä joilla ei edes sosiaalituet ole varmuus parjätä.

Äänestä

Kyllä tämä näin vaan menee, mukava pienipalkkaisena raahata vielä näitäkin perässään.

Äänestä

Miten yössä oikein olet? Kukaan meistä veronmaksajista ei maksa kenenkään muun velkoja. Mene vaikka taloustieteen luenoille kuuntelemaan aiheesta lisää. Valtio painaa kokoajan ilmaista rahaa markkinoille, inflaatio kasvaa ja rahan lähdettä lähinnä olevat hyötyvät lisääntyneestä rahamäärästä taloudessa eniten. Koska rahan painaminen on lähes ilmaista, voi valtio ostaa markkinoilta hyödykkeitä antamalla vastineeksi juuri painamaansa rahaa. Me emme maksa kenenkään velkoja, kyse on paljon suuremmasta kokonaisuudesta.

Äänestä

Olet tyhä--->olet tyhmä. Eroopan Unionissa yksittäinen valtio ei paina rahaa!!! Markkaiakana tuo olisi ollut mahdollista, aasi. Taloustieteen luentosi olet näemmä käyhyt 90-luvulla, ja olet tainnut silloinin kaivaa siellä vaan nenääsi. Ei kai sitten tässä kenekään tarvitse veroja maksaa jollei maksamattomuus vaikuta kehenkään, upea idea, kysehän on vain suuresta kokonaisuudesta, aasi.

Äänestä

EKP ei voi painaa lisää rahaa ja saada sitä kiertoon, ellei joku lainaa tuota rahaa sieltä. Rahaa painetaan ympäri vuorokauden keskuspankkien toimesta jatkuvasti, missä todellisuudessa oikein elät?

"Ei kai sitten tässä kenekään tarvitse veroja maksaa jollei maksamattomuus vaikuta kehenkään"

Esimerkiksi sinä et henkilökohtaisesti joudu vastuuseen jonkun Juhani Palmun veroveloista yms.

Laitahan jo korkki kiinni!

Äänestä
  • Olet tymmä ---> olet yhä tyhmä

    "EKP ei voi painaa lisää rahaa ja saada sitä kiertoon, ellei joku lainaa tuota rahaa sieltä. Rahaa painetaan ympäri vuorokauden keskuspankkien toimesta jatkuvasti, missä todellisuudessa oikein elät?"

    Ellei joku lainaa tuota rahaa siltä, mitä sinä puhut, kyllähän markkinat tietää jos rahaa on painettu liikaa, aaasi. EKP on eri asia kuin EU. Kerroppa miten Suomi painaa itselleen rahaa (soittaa EKP pääjohtajalle ja sanoo painakaa meille rahaa, mutta elkää kertoko muille)??? Rahaa painetaan tietenkin vuorokauden ympäri, koska sitä poistuu koko ajan markkinoilta, Suomi ei pysty tekemään mitään operaatioita EUROlLLA, aaaaaasi.

    Miten niin en joudu Palmun veroista velvolliseksi, aasi. Jokainen työssäkäyvä joutuu niistä velvolliseksi, aaaaasi. Sopii minulle hyvin että veroja ei makseta ja kaikki kustantavat omat eläkkeensä, sairaanhoitonsa ja sossumaksunsa.

    laita sinä korkki auki jollei muuten tule järkeä päähän, aasi.

    Äänestä

  • aaaasi112 kirjoitti:

    Olet tymmä ---> olet yhä tyhmä

    No yritän vääntää rautalangasta.

    BB-julkkis jättää yrityksensä työntekijän palkan maksamatta (viittaan tässä ap:n postaukseen), jonka jälkeen palkkaturva (valtio) korvaa työntekijän palkkasaatavan. Saatavia joita palkkaturva ei onnistu perimään konkurssin tehneeltä yrittäjältä, palkkaturva (valtio) saa saatavansa TYÖNANTAJILTA perityiltä työttömyysvakuusmaksuilta (TVR) TVM maksut maksaa siis työnantaja kaikkien palkkakulujen lisäksi. Siksi ap:n kirjoitus on yössä ja olet kyllä sinäkin.

    Tottakai Suomen pankin tehtävä on valvoa rahamarkkinoita ja hillitä inflaatiota. Rahaa tulee talouteen lisää jatkuvasti. Oletin, että jokainen tietää, että Suomen valtio ei voi itsenäisesti "omin luvin" painaa rahaa.

    Niin ja uusi raha ei virtaa taloudessa salamannopeasti. Kun raha siirtyy kädestä käteen talouden hintojen sopeutuessa lisääntyneen rahan määrään, mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vähemmän hyötyä uuden rahan saaja saa.

    Äänestä

  • olet t---- kirjoitti:

    Koskeeko tämä BB-julkkisten lisäksi nakumalleja?

    Eli siis palkkaturvan maksaa työnantaja, eli siis joku muu maksaa turhakkeen viulut, eikös työnantajatkin ole veronmaksajia? Sä olet kyllä sen luokan aasi jos kuvittelet että palkkojen ja verojen maksamatta jättämisellä ei ole mitään seurauksia. Ne joutuu aina maksamaan joku muu, jollei joudu niin miksei kaikki voi tehdä niin, rahaa jäisi paljon enemmän taskuun, kun ketään ei maksele veroja. Vanhukset ja lapset tulee hoidettua, eläkkeet maksettua ja tiet rakennettua, eikä tarvitse maksaa veroja. Nuo sinun taloustieteen perusteet ovat yhtä yksinkertaistettuja kuin itsekkin. Sen selittäminen miten rahaa "luodaan" ei oikein mahdu edes yhteen kirjaan, sinä puit sen putkiaivoillasi kahteen lauseeseen, pitäisköhän sun hakea I-vuoden taloustieteen opinnoillasi Nobelia, ei taloustieteen vaan aasina olon nobelia.

    Äänestä

enemmän olisin huolissani siitä kun nämä turhikset vääntävät keikkaa niin kuinka paljon sitä loppujenlopuksi maksetaan pimeänä.Tiedossani on muutama ravintola jotka esimerkiksi bingoemännilleen ja karaokevetäjilleen pulittavat tiskin alta.

Äänestä

Asioihin voi vaikuttaa yksinkertaisesti siten ettei katso BB-Brotheria , puhumattakaan, että tyhmänä osallistuu äänestyksiin ja vieläpä kun oikein tyhmä on niin laittaa turboääniä.
Tukematta voi jättää ,menemättä turhisten keikoille, esim. Tuksun keikat ovat niin ala-arvoisia ja kälyisiiä räkälöissä ettei ainkaan mua houkuttele jotta vaivautuisin paikalle.
Turhisten tanssiesitykset ovat täysin luokattomia , kotonakin on viihtyisämpää.
Määrättyjä lehtiä en tilaa , en halua Euroakaan laittaa vastenmileisten pellejen elätykseen ja ns. Glamourielämään.
Nämä tuksut ja Martinat ja Kalinaiset ovat pieni marginaaliryhmä, mutta makunsa kullkain jos katsoo Tuksunkin Shöyt viihteeksi , mutta kumman kauan noi turhakkeet vaan porskuttavat ja niin kauan porskuttavat kun ihmiset ostavat juorulehtiä ja menevät kapakkaan katsomaan tanssi shöytä

Äänestä

MInkä virallisen ja Suomessa rekisteröityneen firmojen kautta tekevät "töitä" esimerkiksi Lothar ja Tuksu?

Täältä en heidän tietojaan löytänyt:

www.finder.fi

vaikka syötin heidän oikeat nimet, heidän käyttämänsä firman tiedot jne..

Äänestä
  • Löytyykö tuolta myös aputoiminimet?

    Äänestä

Truksu oli taas kirjoitellut, kuinka viime keikoilla siskolle tilattiin vaihteeksi ambulanssi ja sisko kävi sairaalassa.

MITÄ VIT*UA.. Ei tämä voi olla oikea tapa, että lähes viikottain tilataan ambulanssi siskolle ja huono kuntoisuus on aina itse aiheutettu. Milloin lanssi tilataan Jollakseen ja milloin keikkapaikoille. Tästä kärsivät ne kunnolliset kansalaiset, jotka oikeasti tarvitsevat ambulanssia. Kooma voisi lopettaa tuon viinalla läträämisen niin säästyisi veronmaksajien rahoja ja ambulanssit olisivat valmiina niille jotka oikeasti niitä tarvitsevat (ilma itse aiheutettua huonokuntoisuutta.)

Äänestä

Ohje.

Älä lue turhien wannabe julkkisten blogeja, sillä jokainen klikkaus näkyy laskurissa.
Älä mene katsomaan sellaisen wannabe-julkkiksen keikkaa tai esitystä, josta et pidä.
Älä osta juorulehtiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jusep1 kirjoitti:

Tällä paljon kommentoidaan sitä miten jonkun toisen ulosotot eivät muille kuulu. Itse asiassa kuuluvat sillä kaikki muut joutuvat nämä enemmin tai myöhemmin maksamaan.

Otetaan esimerkki:

Turhis perustaa oman yrityksen jonka toimiala on tanssiesitysten antaminen. No verot jää maksamatta ja osa muiden työntekijöiden palkoista. Työntekijät hakevat maksamattomia palkkojaan palkkaturvasta ja saavat ne.

No kesällä hallitus kokoontuu miettimään seuraavan vuoden budjettia. Eteen lyödään verokertymä, johon ei ole tullut Turhisten veroja koska nämä eivät niitä ole maksanut lisäksi palkkaturvan kautta on maksettu ennätysmäärä maksamattomia palkkoja. Nämä verot oli bujetoitu saataviksi joita ei tullut.
Hallituksella on kolme vaihtoehtoa kattaa mm. Turhisten jättämää saamatonta verokertymää. 1 supistaa palvelua (esim vanhusten huoltoa) tai tulonsiirtoja (esim nyt vaikka lapsilisää) 2 nostaa veroja 3 ottaa lisää lainaa. Kaikissa tapauksissa Turhisten maksamatta jättämät palkat ja verot tulevat muiden veronmaksajien maksettavaksi. Mikäli firma ajautuu konkurssiin näitä ei tulla koskaan saamaan takaisin.

Joten kun yksi jättää verot maksamatta niin kaikki muut osallistuvat talkoisiin ja maksavat ne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu