Hei
En haukkumisia etsi vaan selvää vastausta.
Olen jo yli 30v ja elämä muutenkin on ollut vaikeaa ja on vieläkin, mutta nyt parempaa kuin joskus.
Järkevää olisi elää normaalia elämää näiden ongelmien kanssa, yrittää saada elämä paremmaksi.Yrittää löytää seurustelukumppani ja ystäviä.
En tiedä miksi, mutta valitettavasti jostain syystä nautin jäädä kieriskelemään itsesäälissä, kun on sellaiset lähtökohdat,, ja en oo saanut hyviä geenejä ja asiat ovat jo niin huonosti ja kaikilla muilla ikäisillä on kaikki paremmin jne jne...
Oikeasti en tiedä onko asiat nyt kumminkaan niin huonosti, mutta sen tiedän että itsesäälissä kieriskely ei auta ,, eikä vie eteenpäin.
MIKSI itsesääliin kieriskely vie voiton?,, joskus se on vaan niin vaikea skarpata???
Esim tänään voisin lähteä etsiskelemään naista baarista, mutta ennemmin jään surkuttelemaan kotiin tyyliin, en kumminkaan löydä ketään, en oo niin komea,, kaikki minun ikäiseni ovat jo naimisissa,, ei tästä mitään tuu jne....
ELI mistä tämä itsesääliin juuttuminen oikein johtuu, ja mitä tämä on?
Ei tarvitse haukkua vaan selittää niinkuin se on.
Kiitos...
En haukkumisia etsi vaan selvää vastausta.
Olen jo yli 30v ja elämä muutenkin on ollut vaikeaa ja on vieläkin, mutta nyt parempaa kuin joskus.
Järkevää olisi elää normaalia elämää näiden ongelmien kanssa, yrittää saada elämä paremmaksi.Yrittää löytää seurustelukumppani ja ystäviä.
En tiedä miksi, mutta valitettavasti jostain syystä nautin jäädä kieriskelemään itsesäälissä, kun on sellaiset lähtökohdat,, ja en oo saanut hyviä geenejä ja asiat ovat jo niin huonosti ja kaikilla muilla ikäisillä on kaikki paremmin jne jne...
Oikeasti en tiedä onko asiat nyt kumminkaan niin huonosti, mutta sen tiedän että itsesäälissä kieriskely ei auta ,, eikä vie eteenpäin.
MIKSI itsesääliin kieriskely vie voiton?,, joskus se on vaan niin vaikea skarpata???
Esim tänään voisin lähteä etsiskelemään naista baarista, mutta ennemmin jään surkuttelemaan kotiin tyyliin, en kumminkaan löydä ketään, en oo niin komea,, kaikki minun ikäiseni ovat jo naimisissa,, ei tästä mitään tuu jne....
ELI mistä tämä itsesääliin juuttuminen oikein johtuu, ja mitä tämä on?
Ei tarvitse haukkua vaan selittää niinkuin se on.
Kiitos...
Vastaukset 14
Vanhimmat
mutta onpa tuttua meininkiä! Itsesäälistä ja -inhosta on pitkä tie eroon...kestänee koko eliniän tavalla tai toisella tämä kamppailu, kun on joskus joka laidalta vedetty kumoon. Sen hyväksyminen, että on aivan yhtä hyvä tai surkea kuin kuka tahansa muukin ihminen...mmm, itseäni auttaa toisinaan ajatella sitä, kuinka pieni palanen olenkaan koko maailmankaikkeuden systeemissä. Elämme täällä niin pienen hetkisen, että parempi ottaa siitä kaikki irti ja mokaillakin reilusti sen sijaan, että pelon ja häpeän takia jättäisi elämänsä elämättä. Mennyt vaikuttaa meihin väkisinkin, mutta sen ei pidä määrätä lopullista kohtaloamme, sitä ei saa päästää voitolle.
Itse olen jäänyt 'koukkuun' tietynlaiseen henkiseen väkivaltaan, vähän niinkuin kaltoinkohteluun. Tää johtuu traumataustastani
Voisiko itsesäälissä vellomiseen tottua ja et on oppinut elämään ja kokemaan niin? Jäädä siihen jumiin, ei ehkä addiktiosta voida puhua. Mutta jotain sen suuntaista?
Yksi tuttuni sanoi, et ei osaa luopua ongelmastaan kun haluaa surkutella sitä ja on niin tottunut siihen toimintatapaan ettei tiedä mitä sen tilalla olisi.
Hei
Itsekin olen miettinyt tähän asiaan kauan vastausta. Pahinta tässä on se, että tiedän sisimmässäni että itselläni olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta itsesäälissä kieriskely vie aina voiton ja jätän kaiken tekemättä. Lisäksi en tiiä mistä tämä kaikki johtuu, koska en koskaan ole mitenkään pahoin epäonnistunut missään, eikä mua ole missään pahasti lytätty.
Äskettäin lopetin koulun, vaikka pärjäsin sielä ihan ok, mutta ajatukset valtasi mielen siitä, että en tule enää pärjäämään ja en halunnut kohdata sitä. Monet ystävyyssuhteet ja parisuhteet on katkennut, koska jo valmiiksi aattelen etteivät ne tule kestämään.
Tiedostan sen, että pelkään epäonnistumista ja siitä seuraavia ongelmia. Haluaisin kai että kaikki sujuisivat ongelmitta, eikä parisuhteessa tulisi riitoja, vaikka ne kuuluvatkin siihen. Tämän takia en haluaisi seurustella, koska jo valmiiks aattelen että mitä kauemman seurustelee sitä vaikeammaksi asiat menee.
Mieluummin siis jään vaan rypemään itsesääliin enkä ees aloita mitään uutta juttua.
Miksi yleensä pitäisi elää niinkuin muut, eli "menestyä"? EI mua edes kiinnosta olla niinsanotusti normaali.
Mitä se normaali on? Ei "menestystä" sen itsensä takia tavoitella, vaan se on merkki siitä, että pystyy toimimaan yhteiskunnan jäsenenä vaikkapa työn kautta. Jos ihminen ei ole työkykyinen, hän voi silti olla mahdollisuuksiensa mukaan rakentava osa yhteiskuntaa.
Sua ei kiinnosta olla normaali, mikä on oikeastaan hyvä. Miksi havittelisit kuuta taivaalta. Jos et pysty johonkin, niin sitten et.
Mutta jos kaikki toteuttaisivat itseään jonkin individualistisen erakkouden kautta, kun muu ei kiinnosta, niin aika mahdottomaksi menisi elämä. Kukahan ne masennuspalstan yksilöiden eläkkeet ja sossurahat tienaisi jaettavaksi.
Tietenkin individualisti voisi tehdä "linkolat" ja muuttaa sähköttömään mökkiin järven rannalle: ruuat saisi järvestä ja metsästä puolukkaa. Nettiinkään ei tarvitsisi kirjoitella, olis tosi yksilöllistä ja vapaata.
Olisiko niin, että se on kuitenkin helppoa ja turvallista. Eri tavalla toimiminen, jopa ajatteleminen, on outo ja epävarma tila.
Täysin paska aloitus. Ei kuulu masennuspalstalle.
Kyllä se nyt muuten kuuluu, itsesäälissä märehtiminen saattaa liittyä masennukseen ja aiheuttaa sitä.Sinun viestisi on täysin turha..
Itsesääli on keskeinen tunne vakavassa masennuksessa. Siihen liittyy usein voimakasta tuskaisuutta ja syvää yksinäisyyttä, kaiken ulkopuolella olemista, joka voi olla hylätyksi tulemisen tunnetta.
Olkaa onnellisia, jos masennuksenne on pelkkää tyhjyyttä ilman näitä polttavan tuskallisia psyykkisiä tunnetiloja, koska niitä ihminen ei loputtomiin kestä. Luojan kiitos niitäkin voidaan hoitaa.
Hyvät ystävät tutustukaa nettitreffeillä ja ihastukaa... Tulee uutta sisältöä elämään
ei jaksa, ei siitä mitään tule, ei mistään mitään tule.
sä olet täysi elämäntapaluuseri ja ilmeisesti tiedostatkin sen itse. Hajoa itseesi! Olet säälittävä tapaus kirjoituksesi perusteella. Mitäs jos oikeasti katsoisit peiliin ja miettisit oman elämäsi tarkoitusta, Et ole minkään arvoinen. Et edes ihminenö
.
Luulen, että tuollaiset lamaavat ajatukset suojelevat ihmistä joltain - pettymyksiltä, hylätyksitulemiselta, epäonnistumiselta. Kun ei tee mitään, ei voi myöskään pettyä tai satuttaa itseään. Ikävä kyllä kääntöpuolena on se, ettei myöskään saa elämästä mitään positiivista irti.
Itse kestän äärimmäisen huonosti henkistä kipua ja jotenkin joku "palautumismekanismi" tuntuu puuttuvan: kaikki surut, pettymykset ja loukkaantumiset vain kertyvät ja kertyvät toistensa päälle, kunnes vajosin tuohon samaan passiiviseen lamaannukseen. Ihmisen luontainen vaisto on välttää kipua, se on selviytymisen edellytys ja kun reagoi liian herkästi ja kivuliaasti asioihin, lamaantuu.
Tappelen vimmatusti välttääkseni joutumista yksinäisten miesten syvään kanjoniin, kuten eräässä biisissä sanotaan.
A-holi maittaisi, mutta se on kaikkein petollisinta syrjäytymistä vastaan sinnittelijän kannalta. En käytä lääkkeitä; ennen hyväksyn syrjäytymisenkin.
Totta kai tälläinen elämä tekee kyyniseksi, mutta itsesäälissä rypevä ei saa säälipisteitä enempää.