Uskonnon kritiikki voi mielestäni kohdiutua kahteen aiheeseen
1. Kritiikki luuloja kohtaan
2. Kritiikki uskomattomuutta kohtaan
Kritiikillä luuloja kohtaan tarkoitan kritiikkiä siitä, että pidetään totena sellaista, joka ei ole totta. Uskonnollisen uskon on oltava totta, jotta se olisi uskoa eikä luuloa. Tämä kritiikki ei kohdistu kenenkään uskonnollisuutta kohtaan vaan uskomusten virheellisyyteen. Yksilöinä ihmiset voivat olla täysin vilpittömiä siinä, mihin sanovat uskovansa, mutta vilpittömyys ei tee uskoksi luullusta totta. Uskominen Jumalaan on eri asia kuin uskoa oikein eli myös uskon kohteen tulisi olla muuta kuin luuloa. Uskominen, vaikka sen kohde olisikin muuta kuin sitä, mitä Jumala on, on ihmiselle avuksi, jos se auttaa parempaan elämään eikä ole muille vahingollista. Jos uskoo Jumalaan, niin tuo uskominen on muuta kuin luuloa, jos Jumala on olemassa. Erikseen on taas kysymys siitä, uskooko juuri sellaiseen Jumalaan, joka on todella olemassa. Uskonnollisen totuuden kriteerejä ei ole esitetty, mutta tuntuu selvältä, että totta on vain se, mitä on ilmoitettu ja oikein tulkittu.
Kritiikillä uskomattomuutta kohtaan tarkoitan sitä, ettei pidetä lainkaan tarpeellisena tai aiheellisena uskoa Jumalan olemassaoloon. Kari Enqvistin kirja "Uskomaton matka uskovien maailmaan" on esimerkki tästä ajattelutavasta ja asenteesta.
Suomessa toimi noin 150 erilaista uskontoa vuodelta 1996 olevien tietojen mukaan. Maapallolla on arvioitu suomalaisen arvio mukaan olevan noin 5000 kristillistä tavalla tai toisella toisistaan poikkeavaa uskomistapaa. Yhdysvaltalainen lähetystieteilijä David B. Barret on arvioinut, että maailmassa oli vuonna 1900 1850 kristillistä kirkkokuntaa. Sata vuotta myöhemmin (v. 2000) kirkkokuntia oli jo 33 800 (Uutislehti 100, 1.3.2000). Liekö tässä mukana eri suunnatkin kirkkojen sisällä? Lukumäärä tuntuu uskomattomalta, jos tarkoitetaan erillisiä kirkkoja.
1. Kritiikki luuloja kohtaan
2. Kritiikki uskomattomuutta kohtaan
Kritiikillä luuloja kohtaan tarkoitan kritiikkiä siitä, että pidetään totena sellaista, joka ei ole totta. Uskonnollisen uskon on oltava totta, jotta se olisi uskoa eikä luuloa. Tämä kritiikki ei kohdistu kenenkään uskonnollisuutta kohtaan vaan uskomusten virheellisyyteen. Yksilöinä ihmiset voivat olla täysin vilpittömiä siinä, mihin sanovat uskovansa, mutta vilpittömyys ei tee uskoksi luullusta totta. Uskominen Jumalaan on eri asia kuin uskoa oikein eli myös uskon kohteen tulisi olla muuta kuin luuloa. Uskominen, vaikka sen kohde olisikin muuta kuin sitä, mitä Jumala on, on ihmiselle avuksi, jos se auttaa parempaan elämään eikä ole muille vahingollista. Jos uskoo Jumalaan, niin tuo uskominen on muuta kuin luuloa, jos Jumala on olemassa. Erikseen on taas kysymys siitä, uskooko juuri sellaiseen Jumalaan, joka on todella olemassa. Uskonnollisen totuuden kriteerejä ei ole esitetty, mutta tuntuu selvältä, että totta on vain se, mitä on ilmoitettu ja oikein tulkittu.
Kritiikillä uskomattomuutta kohtaan tarkoitan sitä, ettei pidetä lainkaan tarpeellisena tai aiheellisena uskoa Jumalan olemassaoloon. Kari Enqvistin kirja "Uskomaton matka uskovien maailmaan" on esimerkki tästä ajattelutavasta ja asenteesta.
Suomessa toimi noin 150 erilaista uskontoa vuodelta 1996 olevien tietojen mukaan. Maapallolla on arvioitu suomalaisen arvio mukaan olevan noin 5000 kristillistä tavalla tai toisella toisistaan poikkeavaa uskomistapaa. Yhdysvaltalainen lähetystieteilijä David B. Barret on arvioinut, että maailmassa oli vuonna 1900 1850 kristillistä kirkkokuntaa. Sata vuotta myöhemmin (v. 2000) kirkkokuntia oli jo 33 800 (Uutislehti 100, 1.3.2000). Liekö tässä mukana eri suunnatkin kirkkojen sisällä? Lukumäärä tuntuu uskomattomalta, jos tarkoitetaan erillisiä kirkkoja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uskotko vai luuletko?
Mikä takaa, ettei uskosi ole luuloa?
Oletko samaa mieltä, että vain yksi kirkkko voi olla oikea? Alun perin se oli se kirkko, jonka Kristus perusti kutsuessaan apostolit.
aikaan uskovissaan yhteyttä ja uskovat ihmiset Jeesukessa hajaannusta?
Jeesus sanoi, että meidän tulee olla yhtä samoin kuin Isä ja Hän ovat yhtä eli yksimielisiä. Jo alussa alkoi olla eriseuraisuutta. Vain yksi kirkko voi olla oikea. Kirkko koostuu useista seurakunnista.
´Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.´ (Filippiläis-kirje 1:18)
Kenenkään ei kannata talentiaan piilottaa vaan käyttää parhaa kykynsä mukaan ja siten eikö ole parempi että on paljon seurakuntia kuin vähän ja enemmän passiisivisia kuulijoita, sillä eihän kaikille voi harvoissa seurakunnissa riittää niitä puheenpitämisen mahdollisuuksi.
Jos kaikki olisivat omassa seurakunnassa, niin voisivat kaikki esille tuoda sitä mitä tahtovat, toki ongelma voi olla ettei kukaan enää tule toistaan kuulemaan.
Tässäpä meillä iso ongelma. Paavali piti kunnia-asiana olla julistamasta siellä missä Jeesuksesta jo oli julistettu ja meni synagoogaan todistamaan eikä perustanut omaa synagoogaansa vaikka seurakuntia Jeesukselle syntyikin moniin paikkakuntiin.
tullessaan niille, jotka ovat kuulijoita seurakunnassa: "Sinä laiska palvelija, miksi et perustanut omaa seurakuntaa ja siten palvelut minua vaikka paljon olitkin saanut, mutta et seurakunnassa suutasi avannut etkä käyttänyt lahjoja joita sinulle annoin".
Siihen kuulija Jeesukselle: "ei minulle seurakunnassa koskaan annettu puheenvuoroa".
Jeesus tähän: "vain niin".
Pitääkö uskovan Jeesuksessa kilvoitella että voisi käyttää niitä lahjoja seurakunnassa, kun ei kukaan seurakunnan vaikuttaja koskaan näe niitä lahjoa uskovissa mitä on annettu?
Pitääkö uskovan alkaa itseään mainostamaan ja tyrkyttämään puhujaksi vaikka on palkatut puhujat monissa seurakunnissa?
Johtaako Jeesus tämän ajan seurakuntia Pyhän Hengen kautta vai johtaako ihmiset seurakuntia sen mukaan, kenet on niihin tehtäviin valittu?
Mitä sinä ajattelet Jeesuksen seurakunnasta tänä päivänä vaikka Suomessa?
Jumalan puhujana olisi päättynyt jo heti alkuunsa Nasaretin seurakunnassa kun veivät jyrkänteelle ja tahtoivat syöstä alas sillä loukkaantuivat oman paikkakunnan mieheen ja myöhemminkin sanoivat jotkut "voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?", tämän kysyjä Jeesuksen mukaan oli oikea israelilainen jossa ei ollut vilppiä.
Myös kaikki Jeesuksen tunnustavat juutalaiset erotettiin synagoogista, sillä eivät uskoneet uskonnollisia johtajiaan Jeesuksesta.
Tällaista silloin Israelissa, millaista tänään Suomessa. Voiko muut kuin väärät profeetat olla seurakuntalaisten suosiossa seurakunnissa ja Raamatussa on kirjoitettu vaikeasta ajasta jolloin ei kärsitä tervettä opetusta vaan korvasyyhyyn hankitaan opettajat ja sanaa myyskennellään ja vesitetään samoin.
Rakastetaanko totuutta tämän ajan seurakunnissa vai ollaanko penseitä Jumalan sanan kokonaisilmoitukselle Jumalan ja mammonan rakastemisen mahdottomuudesta yhtä aikaa. Onko Jumalan sanasta tehty enemmän siunausautomaatti kuin se, että sitä totuudellisesti opetetaan ja jopa parannusta kehotetaan tekemään vai onko Ilmestyskirjan parannusta tarvitsevat seurakunnat ihan muualla ja Laodikeakin ajatteli olevansa ihan okei Jumalan silmissä.