Säätiösoppa

Svenska Kulturfonden säätiö aikoo järjestää rahoituksen uuden lastensairaalan rakentamiseksi Helsinkiin. HUS aikoo vuokrata sairaalan. Kokous 13.12.

Säätiö on jakanut tähän saakka ruotsinkielen ja kulttuurin edistämiseen avustuksia. Nyt se on loikannut uudelle alueelle sairaalabisnekseen.

Mistä tässä mahtaa olla kysymys. Säätiö antaa omia rahojaan 300 000 euroa. HUS aikoo lahjoittaa säätiölle huomattavan summan sekä myös valtiolta odotetaan huomattavaa lahjoitusta. Rakennuskustannusarvio 160 milj. Loppu rahoitus tulisi lahjoituksena.

Minua närästää veronmaksajana se seikka, että suurin osa lahjoituksista on veronmaksajilta eli HUS:in lahjoitus ja valtion lahjoitus. Uutisissa puhuttiin kymmenistä miljoonista. HUS maksaisi kuitenkin vuokraa osin itse kustantamastaan sairaalasta eli meidän veronmaksajien rahoilla rakennetusta.

Tasa-arvo ja rahoitus puhuttaa. Hoidettaisiinko sairaalassa ensisijaisesti ruotsinkieliset ja toissijaisesti suomenkieliset. Tulisiko sairaalaan lääkäreiden yksityisvastaanottoja ja varakkaat saisivat paremman hoidon.

Verovarojen hulvaton virta vuotaa milloin minnekin. Nyt on muotia, että eduskunnasta palkataan lobbari veivaamaan verovaroja yksityiselle puolelle tavalla tai toisella.

EIkö säätiöiden pidä pysyä toiminnassaan niissä rajoissa mitä varten ne on perustettu. Tässäkin kaksi säätiötä muodostaa uuden uutta tarkoitusta varten. Kierretäänkö tässä mahdollisesti veroja. Luulisi olevan tuottoisaa puuhaa vuokrata vuokralaiselle, joka on itse kustantanut rakennuksen.

Luulin että Hölmölä on vain saduissa.
23193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hommataanko hyrreille saatanan isot taulutelkkarit ja näytetään kidutus filmejä Suomalaisista taviksista? Hehän sadisteina pitävät sellaisesta.... Siis he ovat olleet itse ne natsit ja diktaattorit....


Voitaisiin tehdä myös pieniä historiakatsauksia......

Äänestä
  • En syytä erikseen mitään kieli- tai muutakaan ryhmää, enkä toivo heille muuta kuin kaikkea hyvää.

    Ihmettelen kuitenkin nykyistä tapaa jaella verovaroja sinne tänne. Olisiko parempi, että HUS:in henkilökunta olisi tiiviisti mukana suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, koska vain he tuntevat sairaalan tarpeet. Nyt mukana on tietääkseni yksi lääkäri suunnittelemassa.

    Onko liikaa pyydetty: kun rakennatte jotain yhteiseksi hyväksi yhteisillä varoilla, älkää antako rakennusrahoja ja päätäntävaltaa millekään yksityiselle taholle.

    Äänestä

  • En innostu kidutusehdotuksestasi, koska mielestäni paras tapa vaikuttaa on äänestää kaikissa mahdollisissa vaaleissa. Havaitsemistaan epäkohdista kannattaa jutella mahdollisimman paljon ja heidän kanssaan, jotka ovat eduskunnassa tai muuten päättävät asioista ja voivat vaikuttaa.

    Siinä olet oikeassa, että Suomessa ei ole enää tasa-arvoa. Köyhiien määrä lisääntyy ja ja rikkaille kertyy entistä enemmän varoja. Suomeen ei kaivata diktaattoreita, siksi pysytään valveilla tässä asiassa.

    Äänestä

Onko HUS:lle annettu 40 miljoonaa verovaroja lahjoitettavaksi eteenpäin säätiöille? Kummallisia ovat veroeurojen tiet.

Uusi lastensairaala on tarpeen, mutta rahoitus vaikuttaa hämäräperäiseltä.

Äänestä

Opetetaanko kouluissa nykyisin enää peruslaskuja.

Kuka hankkii asunnon niin, että antaa asuntorahat naapurille ja pyytää ostamaan asunnon, jonka sitten vuokraa ;) ja maksaa sekä vuokraa että lainaa.

Vai onko niitä verorahoja niin paljon, että pitää osa rahoista yksityistää?

Äänestä

myös ruotsin kieltä, eikö heille kuuluisi pääsy suomenruotsalaisiin kerhoihin? Sillä näidenhän mielestä rasismi (= race ism) eli rotuoppi, on väärin vaikka itse palkitsevat toisiaan rasistimitalilla.

Äänestä
  • Lahjontaa ja muita väärinkäytöksiä tapahtuu kaikkialla missä vain on mahdollisuus väärinkäytöksiin. Ei aina ne muut vaan joskus myös me itse. Suomalaiset "rahansiirrot" vain tapahtuvat ns. laillisesti erilaisia lain porsaanreikiä käyttäen, "verosuunnittelulla" jne.

    Huolestuttavaa on jos terveydenhuolto liukuu yksityisille rahoittajille. Ensin menee rakennukset ja sitten kenties koko terveydenhuolto yksityistetään pala palalta.

    Jos maksamme veroja julkisen terveydenhuollon ylläpitoon varat pitää käyttää tähän tarkoitukseen eikä rahansiirtona järjestölle.

    Äänestä

antaa poliitikoille merkittäviä summia vaalirahaa.

Äänestä

Talouselämä-lehden mukaan sairaalaa pyörittäisivät HUS:in lääkärit ja se olisi OSA julkista terveydenhuoltoa.
http://www.talouselama.fi/uutiset/lastensairaala anelee rahaa/a2158961

Olisiko sairaala siis yksityinen, jolle HUS lahjoittaa 40 miljoomaa ja valtiolta odotetaan suunnilleen suurinta osaa 160 miljoonan kustannusarvioiden maksamisesta.

Tämän lisäksi HUS huolehtisi sairaalan toimintamenoista ja maksaisi vuokraa säätiölle.

Tässä asiassa ovat pelinappuloina vakavasti sairaat lapset ja heidän perheensä, joilla on oikeus saada parasta mahdollista hoitoa julkisessa sairaanhoidossa ei yksityisessä.

Äänestä

Uusi helpon rahantekemisen himo on keskuudessamme, emme pääse siitä eroon siis eläkäämme sen kanssa.

Äänestä

Yksityinen uusi lastensairaala pääsisi laskuttamaan köyhiä kuntia. Laskuja ei suinkaan lähettäsisi HUS vaan yksityislääkärit. Tämä voisi aiheuttaa sen, ettei syöpälapsia enää lähetettäisi köyhistä kunnista erikoishoitoihin.

Jos erikoishoidon alalla ei olisi kilpailua hinnat voisivat nousta yli köyhien kuntien maksukyvyn.

Miksi verovaroilla tuettaisiin 160 miljoonan yksityistä hanketta. Vääristääkö se myös kilpailua, koska kaikkia yksityisiä sairaaloita ei tueta? Onko hanke EU-kilpailusäädösten vastainen? HUS on jo luvannut hankkeeseen 40 miljoonaa.

Äänestä

HUS voi saada valtiolta jopa 50% avustuksen http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_216_2011_p.shtml
Onko Hus anonut tätä avustusta jo.

Jos avustus verovaroista on 40 miljoona HUSilta ja puolet n. 160 miljoonasta valtiolta se tekee 120 miljoonaa. Mihin siis säätiötä tarvitaan.

Voiko säätiö myydä myöhemmin omistamansa rakennuksen esimerkiksi jollekin sijoitusyhtiölle.

Äänestä

Tämä aihe on kielletty, suurin osa uuden sairaalan rakentamista koskevista ketjuista on poistettu. Tietoa aiheesta ei juurikaan löydy.

Äänestä

Yksityissairaala verotettaisiin tietenkin jossain veroparatiisissa.

Äänestä
  • Säätiökö rakentaisi HUS:n tontille omistamansa sairaalan ja perisi siitä vuokraa vaikka suurin rahoittaja olisi HUS ja valtio. Ilman valtion osuutta hanke ei tule onnistumaan, vaikka valtionapua ei vielä ole luvattu niin eiköhän asia jo sovittu saunassa tai saunan takana.

    Uusi sairaala on todella tarpeen. Se pitäisi syntyä kunnan ja valtion rahoituksella ja ensisijainen hanke. Minkään asian ei pitäisi mennä lasten edun edelle.

    Äänestä

Voikos jokainen Suomen kansalainen perustaa oman verovapaan säätiönsä jonne piilottaa rahansa. Säästyy maksamasta perintöverojakin.

Äänestä

Studio55.fi-sivuilla päivitetty 12.11.2012 kerrotaan hankkeen olevan HUS:in hanke. Uusi lastensairaala säätiön sanotaan antavan keräysvaroja, Säätiöstä ei silloin puhuttu vielä uuden lastensairaalan tulevana omistajana. Milloin sairaala päätettiin antaa säätiön omistukseen? Nyt säätiön sanotaan hankkivan rahoituksen ja antavan sairaalan HUS:ille vain vuokralle.

"Rahoituksesta neuvotellaan

Uuden lastensairaalan on arvioitu maksavan noin 150 miljoonaa euroa. Rahoitusneuvottelut ovat käynnissä.

– Ensisijaisesti kyseessä on HUSin hanke. Myös valtion osallistuminen on mahdollista. Hiljattain perustettu Uusi Lastensairaala 2017 -yhdistys voi kansalaiskeräyksen avulla tuoda hankkeeseen myös yksityistä rahaa.

Asemakaavamuutoskin on vielä käsittelyssä.

– Tulevan Lastenklinikan sijaintia ei siis ole millään tavalla vielä sinetöity."

Äänestä

Jotain hyvääkin tuossa on. HUS-lääkäreille saadaan heidän kaipaamansa yksityisvastaanottotilat uuteen säätiön omistamaan sairaalaan.

Äänestä

Tänään yle uutisoi myös toisesta HUS:n 140 miljoonan hankkeesta. Aikoinaan hankittiin potilastietojärjestelmä, jossa HUS:n alueella eri ohjelmat eivät ymmärtäneet toisiaan. Lasku oli melkoinen ja hankinta susi.

Nyt on päätetty hankkia tilalle koko alueen kattava Apotti-järjestelmä, jonka hinta on n. 140 miljoonaa.

Mikä mättää HUS:n suunnitelmissa. Olisiko jotain parannettavaa.

Äänestä

Helsingin uutisten 14.12.2012 mukaan rakennussuunnitelmat etenevät:

"Meilahden lastensairaala -hanketta edistämään on perustettu Uusi lastensairaala 2017 -säätiö. Husin valtuusto päätti aloittaa säätiön kanssa neuvottelut rakennuttamisprojektista.

Lastensairaalan arvioidaan maksavan noin 160 miljoonaa euroa. Siitä 30 miljoonaa on tarkoitus hankkia lahjoituksina yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Säätiö haluaa myös valtion nopeasti mukaan hankkeeseen.

Uusi lastensairaala 2017 -tukiyhdistys perustettiin kesällä. Se jatkaa työtään yhdessä perustetun säätiön kanssa.

Husin selvityksen mukaan on toiminnallisesti ja taloudellisesti järkevintä rakentaa uusi lastensairaala, joka yhdistää 1940-luvulla rakennetun Lastenklinikan ja Lastenlinnan saman katon alle."

kysyisin hieman trkennusta uutiseen:
Millainen maksuosuus lankeaa veronmaksajille?
- 30 miljoona lahjoittajilta. Tuntuu hurjalta summalta, onko toiveajattelua
- 40 miljoona on HUS luvannut lahjoittaa säätiölle. Iso lahja HUS:ilta, joka rakentaa koko ajan muutakin, mistä se on pois?
- Koossa oletetaan olevan siis 70 miljoonaa, kustannusarvio on 160 miljoonaa. Tekeekö valtio kaikkien aikojen suurimman lahjoituksen yksityiselle 160-70=90 miljoonaa?
- Kenen tontille sairaala rakennetaan? Tontillakin jokin rahallinen arvo.
- Uusi lastensairaala 2017 itse on lahjoittanut naurettavan 300 000 tuhatta ja saa tällä rahalla rakennuksen omistusoikeuden ja alkaa perimään vuokraa. Uutisen mukaan säätiö vain vauhdittaa rakentamista???

Vingun ja vikisen veroeurojeni perään, jotka säätiö saa lahjana meiltä veronmaksajilta.

Lastensairaala on saatava kuitenkin kiireesti, mutta yhteiskunnan varoilla rakennettuna. Miksi maksaa vuokraa vaikka verovaroin kustannetaan suurin osa rakentamisesta???

Hyvä Uusi lastensairaala 2017-säätiö voisiko olla mahdollista lahjoittaa kerätyt varat HUS:lle, näinhän hyväntekeväisyysjärjestöt tässä maassa tekevät???

Äänestä

Säätiön perustaminen on tuottavaa. Olisi kiva jakaa kavereille ja ittelle stipendejä..

Äänestä

Ruotsinkieliset pitävät omiensa puolta toisin kuin suomenkieliset. Helsinkiin suunniteltu asuinkortteli ruotsinkielisille vai oliko se ruotsinkielinen kortteli, on kuitenkin huvittava suunnitelma.

Pitäsikö helsinkiin perustaa myös oma kortteli savolaisille tai raumalaisille, missä saisivat pamista omilla oudoilla murteillaan. Kadut myös omalla murteella ja näyttämöt sun muut. Sieltä sitten vaan raumalaiset ja savolaiset varaamaan edullisia Hitas-asuntoja ja vuokraamaan ne kovaan markkinahintaan lappalaisille, ruotsalaisille ja muille heimoille.

Näin sitten savolaiset ja raumalaiset vaurastuisivat ja lahjoisivat poliitikot joka ikisessä puolueessa. Vastineeksi he tietenkin pääsisivät pienemmillä pistemäärillä aloittamaan savon tai raumankielisiä opintojaan.

Meinasi aivan unohtua tietenkin savo ja rauma tulisivat Suomen virallisiksi kieliksi ja savolaisilla ja raumalaisilla olisi perustuslaillinen oikeus saada palveluja omalla murteellaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Weron Maksaja kirjoitti:

Svenska Kulturfonden säätiö aikoo järjestää rahoituksen uuden lastensairaalan rakentamiseksi Helsinkiin. HUS aikoo vuokrata sairaalan. Kokous 13.12.

Säätiö on jakanut tähän saakka ruotsinkielen ja kulttuurin edistämiseen avustuksia. Nyt se on loikannut uudelle alueelle sairaalabisnekseen.

Mistä tässä mahtaa olla kysymys. Säätiö antaa omia rahojaan 300 000 euroa. HUS aikoo lahjoittaa säätiölle huomattavan summan sekä myös valtiolta odotetaan huomattavaa lahjoitusta. Rakennuskustannusarvio 160 milj. Loppu rahoitus tulisi lahjoituksena.

Minua närästää veronmaksajana se seikka, että suurin osa lahjoituksista on veronmaksajilta eli HUS:in lahjoitus ja valtion lahjoitus. Uutisissa puhuttiin kymmenistä miljoonista. HUS maksaisi kuitenkin vuokraa osin itse kustantamastaan sairaalasta eli meidän veronmaksajien rahoilla rakennetusta.

Tasa-arvo ja rahoitus puhuttaa. Hoidettaisiinko sairaalassa ensisijaisesti ruotsinkieliset ja toissijaisesti suomenkieliset. Tulisiko sairaalaan lääkäreiden yksityisvastaanottoja ja varakkaat saisivat paremman hoidon.

Verovarojen hulvaton virta vuotaa milloin minnekin. Nyt on muotia, että eduskunnasta palkataan lobbari veivaamaan verovaroja yksityiselle puolelle tavalla tai toisella.

EIkö säätiöiden pidä pysyä toiminnassaan niissä rajoissa mitä varten ne on perustettu. Tässäkin kaksi säätiötä muodostaa uuden uutta tarkoitusta varten. Kierretäänkö tässä mahdollisesti veroja. Luulisi olevan tuottoisaa puuhaa vuokrata vuokralaiselle, joka on itse kustantanut rakennuksen.

Luulin että Hölmölä on vain saduissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu