Muuttamassa Kotkaan,öapsiperheelle sopiva paikka?

Olemme todennäköisesti muuttamassa Kotkaan, mitä aluetta suosittelette lapsiperheelle ja kahdelle koiralle( tottuneet rivitalo ja kerrostalo asumiseen)? Olemme 26- ja 24- vuotiaita vanhempia.Lapset ovat vielä pieniä, 3- ja 1-vuotias,itse olen vielä hoitovapaalla,mutta päivähoitopaikoistakin olisi mukava kuulla mielipidettä.? Toivon rehellisiä vastauksia,mutten vastausta älä muuta kotkaan! -Tuleva asukas-
15281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

On paljonkin lapsiystävällisiä alueita, mutta valitettavasti kaupungin älykääpiöpäättäjät lakkauttavat jatkuvasti kouluja alas ja jäljelle jäävät koulut ja päiväkoditkin alkavat olla tupaten täynnä. Kaupunkiin halutaan houkutella lapsiperheitä, mutta samalla palveluja heikennetään tuntuvasti. Jos lapsesi saa vaikkapa korvatulehduksen tai muuta vastaavaa niin älä luota kaupungin terevyspalveluihin, ne eivät toimi. Myös niitä ollaan ajamassa alas.

Jos joku sanoo teille, että älkää muuttako Kotkaan niin nyt varmaan ymmärrät, että miksi. Täällä ei myöskään kuntalaisten mileipiteillä ole mitään arvoa. Lapsiperheiltä ollaan ajamassa etuja kokoajan heikommiksi ja politiikka on se , että kotona ei kannata hoitaa lapsia . Tai no ilmaiseksi kyllä.

Äänestä

kiitos sinulle jo vastauksesta..selvensi jo hiukan,mietin juu hurjasti ku nyt missä asumme niin on kuntalisä 160e ja terveyspalvelut ollut loistavia ja aina heti päästy pienten kanssa,ovat kerran ottaneet vastaan päivystys ajan ulkopuolella. Muutenkin loistavasti lapsiperheet huomioitu. Eilen jo mietin että täällä lapsiperheillä todella hyvät olot,miehen kanssa keskustelinkin et onko aivan varma muutosta.

Äänestä

Mitäpäs jos muutatte Haminan puolelle...
Se on pienempi kunta ja ainakin vähäsen ihmisystävällisempi kuin Kolhoosi-Kotka.

Äänestä

Kotkan kuntalisä loppuu joten siinäkin häviätte jos jäät vielä lasten kanssa kotiin. Kotkan talous on niin kuralla että kaikki palvelut tullaan karsimaan minimiin ja veroäyri tulee vielä jatkossakin nousemaan. Ensi vuonna jo 20,5. Jos olette Kotkaan muuttamassa niin tervetuloa mutta jos päätöstä ette vielä tehneet niin kannattaa tutustua Kotkan tilanteeseen ja miettiä tarkkaan.

Äänestä

Karhuvuori tahi Hovinsaari on hyviä mestoja! Sinolia juodaan avoimesti, kaikilla on sukupuolitauti.

Ehkä on parasta, että ette muuta tänne!

Äänestä

ja ihmiset ei itke kaikista asioista niin paljon kuin kotkan somalilandiassa.

Äänestä

Muuttamaan Kotkansaarelle. Palvelut lähellä ja kouluja on hyvin tarjolla. Kesällä on helppoa päästä ihailemaan merta. Varsinkin Katariinan meripuisto on upea paikka ja kansainvälisesti palkittu tänä vuonna, eikä turhaan. Ovenia-asunnoista ( ex-Arenna ) saatte kenties asunnon ainakin ensihätään. Tervetuloa!

Äänestä

Mussalo ja Hirssaari on hyväksi todettuja asuinalueita. Päiväkodit lähellä ja Mussalossa on ala-aste. Kotkansaarelle on lyhyt/lyhyehkö matka.

Äänestä
  • Karhulassa on hyvä asua- Turvala/hovila, otsola/ristinkallio/mäntykangs. Tai sitten metsola/korela tai ruonala/aittakorpi/pirosenvuori. Hyviä lapsiystävällisiä alueita kaikki.

    Äänestä

Hirssaari ja Mussalo ovat lapsiperheiden suosiossa, myös Kotkansaarta ja Aittakorpea voin suositella. Tervetuloa, ihan mukava kaupunki tämä on lasten kanssa! Minulla ei ole mitään valittamista päivähoidosta, kouluista tai terveyspalveluista.

Äänestä

ei tänne kannata muuttaa mieluummin muuttaa täältä

Äänestä

Kiitos teille vastauksista. Tosiaan vielä mietimme asiaa ja juttelimmekin jo kotkan asuntojen kanssa. Mutta selvitämme vielä montaa asiaa ennen lopullista päätöstä ja käymme läpi myös lähikunnat jne..:)

Äänestä

Me olemme aina tarpeen vaatiessa päässeet Kotkassa lääkäriin tai vähintäänkin sairaanhoitajalle terveyskeskukseen.. samaa olen kuullut ystäväperheiltäkin. Huonommin asiat tämän suhteen näyttäisivät olevan esim. Tampereella.

Kotkassa suosittelisin asuinalueeksi Kotkansaarta, Katariinaa, Mussaloa tai Hirssaarta. Kotkansaarelta löytyy useita kivoja leikkipuistoja lapsille, näitä tosin löytyy muualtakin Kotkasta.
Älä välitä noistä iän ikuisista palstanpilaajista, jotka ovat tunkemassa Karhuvuorta ja sukupuolitautejaan joka keskusteluun :)

Äänestä

Muuta Karhuvuoreen, paras paikka Kotkassa

Äänestä

Kotkassa melkeen kaikilla herpes, visvasyylä ja alkoholiongelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elli7 kirjoitti:

Olemme todennäköisesti muuttamassa Kotkaan, mitä aluetta suosittelette lapsiperheelle ja kahdelle koiralle( tottuneet rivitalo ja kerrostalo asumiseen)? Olemme 26- ja 24- vuotiaita vanhempia.Lapset ovat vielä pieniä, 3- ja 1-vuotias,itse olen vielä hoitovapaalla,mutta päivähoitopaikoistakin olisi mukava kuulla mielipidettä.? Toivon rehellisiä vastauksia,mutten vastausta älä muuta kotkaan! -Tuleva asukas-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu