Sotaa juhlittiin ja ylistettiin näyttävästi itsenäisyyspäivänä,missä oli varoitukset äärioikeiston nykyisestä uudesta noususta,ettei sama hulluus toistuisi.
Isänmaallisuus
opiksi
452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onhan se hieman hullua... Siis juhlia hävittyjä sotia.
Juhlimista perustellaan ilmeisesti sillä, että "olisi voitu hävitä pahemminkin".
Joo... Jos taskuvaras vie lompakon, sitä pitää juhlia, koska olisihan se voinut viedä lompakon lisäksi myös kännykän...
Miksei sitä asiaa voisi juhlia? Meidän tapauksessamme kun normaalitapauksessa uhei löytyi ryöstön jälkeen alastomana ja kuolleena sivukadulta niin pelkällä ryöstöllä selviäminen on jo saavutus!
samaa politiikka, 12 vuotta jatkuva vähemmistökokkarihallitus ajaa otsa punaisena, samaa mantraa kuin 600vuotta ollaan tehty, eli uhottu idän valloittamisesta ja hävitty jokikinen sota, oisko aika vaihtaa puolta.
"äärioikeiston nykyisestä uudesta noususta,ettei sama hulluus toistuisi"
Ainoastaan totaalisen pihalla oleva maailmanparantajaneiti voi olla sitä mieltä, että talvisota (saati siitä johtunut jatkosota, tai suomen joutuminen sotatantereeksi) olisi jotenkin voitu välttää, asenteista huolimatta. Kaikenlisäksi kun yli 95 % kansasta toivoi, että sotaa ei tulisi. Eli, voit pyyhkiä tuolla "asenne-kortilla" vaikka pienen pyllysi. Kuinka tyhmä voi joku olla...
Mene lämpimiksesi vaikka vapauttamaan pari minkkiä.