Onko Joulusta tullut meille pelkkä rasite?

Nyt näin vanhana kun katselee tuota Joulun odotuksen kiireitä ja tressaavaa aikaa. Ehkä nuoret vielä pystyvät olemaan touhussa mukana. Joulusta on tullut ihmisille rasite. Sen Joulu-aaton perheen yhdessä olohetki on niin vähäinen, että sen vuoksi joudutaan menettämään rahaa, ja hermoja.

Joulun perimmäinen tarkoitus hiljentyä muistelemaan ja viettämään Jeesuksen syntymäjuhlaa. Joku voi vielä lukea sen Jouluevankeljuminkin, mutta sekin on niin kulunut tapa, että ei se kosketa kuin harvoja enää.

Joulusta ei hyödy kuin kauppiaat rahallisesti. Ihmiset velkaatuvat lahjojensa ostoihin. Lapset vaativat aina kalliimpia joululahjoja.
Äidit ovat väsyneitä ainaiseen Jouluruokien laittoon ja passailemaan joulu-aattona lapsiaan ja vieraitaan.

Sellaisissa perheissä missä joulua ei vietetä kuin " Joulupuurolla" ja evankeljumin lukemisella. Lapset lahjoitta ja vanhemmat viinoitta. Heillä on helpompaa, paitsi lapsilla jotka kuitenkin haluaisivat joululahjoja kun muillakin lapsilla on. Mutta sekin on kai tottumiskysymys sanoi entinenkin mies kun alasti kusiaispesäsä istui.

Miten on lestadiolaiset. Hyväksyttekö, joululahjat, joulukuusen, joulupukin jouluaterian ja joulumielen, sellaisena kuin se nykyisin on valtaperheissä?
377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jeesus ei syntynyt jouluna eikä ristiin naulittu pääsiäisenä
joten
rasitukseksi on tullut ihmiskunnalle rikollisen kristinuskon valheet ja rikokset, mm. satojen miljoonien ihmisten tappamiset, tapattamiset, ryöstämiset, raiskaamiset, lähetystyö rikollisuus jne..............

Äänestä
  • Tuon syntymän minä kyllä allekirjoitan aikaisemmaksi tapaukseksi , mutta
    kolema on ollut ,juuri pitkänä prjantauina Se sanotaan Raamatussakin , sitä
    milloin sinä vuonna oli pääsiänen ei ole niin helppo laskeskella , sillä se on
    vain kerran 527. vuoteen tarkalleen samassa paikassa. Kun se on selvä
    saattaa olla muutkin asiat helpoja etsiskellä ..

    Jeesuksen sanat ennen pääsiäsateriaa , oli Minä olen Halannut syödä tätä
    ateriaa teidän kanssanne , Niin monet seikat yhdistyvät tässä , me voimme
    uskoa sen ilman muuta , emme sitä epäile lainkaan , siksi toiseksi siitä alkaa
    olla 2000 vuotta kohta aikaa (tarkalleen 1982. v.) seuraavana pääsiäisenä
    mutta tuo syntymä hetki oli 1/2 vuotta ennen Pääsiäistä koska Apostoli Matteus
    kirjoittaa Jeesuksen kasteesta että Hänen virallinen aika Opettajan alkoi niistä
    kaanaan häistä , jossa tapahtui ensimmäinen Ihmetyö .

    Jossa Hän muutti veden viiniksi , Jeesuksen äiti Maria tiesi parhaiten koska Hän
    oli 30 , Israelissa oli käytäntö , että lapsi oli 15 vuotiaaksi , jas sen jälkeen hän
    korvasi vanhemmalleen 16-30 aikana sen mikä ehti tahi opiskeli jolloin .
    hän saavutti täysikäisen iän . Sillä kun Jeesus oli 30. ja Täysikäinen Hän oli sitä
    Myös kaikella tavalla . Jolloin Hän oli Jumalan Profeetta , niin kuin siitäkin on jo
    kerrottu, muttasyntymisen hetki se on aika vaikea määrittää , ,

    Katsotaan , erästyyli olisi , Määrittää ooo4 eKr oleva Pääsiäinen koska se on
    todennäköisesti oikea vuosi , Luukas sanoo , että se vuosi jolloin Hän syntyi =7v.
    eKr. Siksi koska silloin oli verolle pano , Vero kerättiin 14. vuoden kulutta vasta uudelleen ,jolloin 3 vuotta lisää taaksepäin on lähin eli siitä voidaan pitää Augustus
    keisarin verollepano ajaksi , Siitä on 2020 vuotta nyt . Voitaisiin tehdä pieni laku
    toimitus = 2020/ 4 =505. vuotta tällöin päästään siihen vuoteen joka oli ooo7 eKr.
    koska ensi Pääsiäinen lisää taas 1 vuoden , ei haittaa kun otimme 2019 1 jo
    laskelmassa huomioon . , silloin tiedämme tarkalleen mikä päivä on kuusikuukautta
    ennen pääsiäistä , ok silloin se on kohlillaan sanao palasjoen poika .

    Äänestä

su. Kyllä se reilusti tuntu yliammutulta , No saihan Jeesus lapsikin kultaa ja mirhamia
mutta ne ei ollut suoraan hänelle , vaan kun tuli käsky on teidän lähdettävä pakoon
Ekyptiin , se oli niitä Herodeksen listijöitä , ,,,oli heillä nistä lahjoista apua oikeesti .

kun Jumala ilmoitti enkelin välityksellä , että se on kuollut joka Poikaa vainosi
palatkaa kotiin (tämä oli se sana kun Raamattu oli ennustanut Minä kutsun
Poikani Ekyptistä , Jolloin JEESUS OLI 3-4VUOTIAS , sekin sattui toisiin
vuosiin mitä Tutkijat on saaneet selville. Se Hetki oli silloin Kun vanha Harodes
oli kuollut Ja se taas tapoahtui 4 jKr Jos aikaisemmin tään laittamani Syntymä
7 v/eKr. pitäisi kutinsa 7 4 = 11 siis Jeesuksen ikä tullessa Egyptistä Raamattu
kertoo että

Jeesus oli Tmppelissä n.12.v elikkä ensivuonna . joten siinä Jeesuksen
syntymän aikoihin on kyllä ajoituksilla kovin teetetty moni mutkaisia heittoja
Joista osa tietenkin laitetaa saa ta nan, syyksi.hän on ollut valehtelija aina
alusta lähtien , on vielä ja on vatakin oleva , eiasiat parane niin että paha
voisi tehd mitään korjauksia niin kuin ne oli sen kummenpia paitsi huonoja
ja huonompia ,

Niin su. Olisi se tarkoitus hiljentyä Sen pienen Seimen Pojan syntymä juhlaan ,
Meille tulee Aattona yht n.17 ittemme kanssa Puuro valmistetaan 12.30 , ja
kun semmoinen poppoo tässä aterioitsee ja kahvittelee , ja klo 14:o o men-
nemme aatto kirkkoon , tulemme vielä kavitteleen meille ja kaikki voi sitten
rientää takaisin koteihinsa , kun jäämme mummun kanssa kahden LUVEMME
SEN JUOLU EVANKELIUMIN ..Joka on Luukkaan toisessa luvussa. .

Siis siitä kun sanoit että se alkaa kullästyttään tai jotain sellasta . Olen sitä
mieltä että se kertoo tämänhetkisen olemuksesi ja niin sanoakseni ei meillä
Vaan , sitten me kuuntelemme GÄLLIN JOULUSEROJA . Siihen on jo päivälläkin
ensim. sitten vielä 26,27,28. pv.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


su päätonttu kirjoitti:

Nyt näin vanhana kun katselee tuota Joulun odotuksen kiireitä ja tressaavaa aikaa. Ehkä nuoret vielä pystyvät olemaan touhussa mukana. Joulusta on tullut ihmisille rasite. Sen Joulu-aaton perheen yhdessä olohetki on niin vähäinen, että sen vuoksi joudutaan menettämään rahaa, ja hermoja.

Joulun perimmäinen tarkoitus hiljentyä muistelemaan ja viettämään Jeesuksen syntymäjuhlaa. Joku voi vielä lukea sen Jouluevankeljuminkin, mutta sekin on niin kulunut tapa, että ei se kosketa kuin harvoja enää.

Joulusta ei hyödy kuin kauppiaat rahallisesti. Ihmiset velkaatuvat lahjojensa ostoihin. Lapset vaativat aina kalliimpia joululahjoja.
Äidit ovat väsyneitä ainaiseen Jouluruokien laittoon ja passailemaan joulu-aattona lapsiaan ja vieraitaan.

Sellaisissa perheissä missä joulua ei vietetä kuin " Joulupuurolla" ja evankeljumin lukemisella. Lapset lahjoitta ja vanhemmat viinoitta. Heillä on helpompaa, paitsi lapsilla jotka kuitenkin haluaisivat joululahjoja kun muillakin lapsilla on. Mutta sekin on kai tottumiskysymys sanoi entinenkin mies kun alasti kusiaispesäsä istui.

Miten on lestadiolaiset. Hyväksyttekö, joululahjat, joulukuusen, joulupukin jouluaterian ja joulumielen, sellaisena kuin se nykyisin on valtaperheissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu