Kasvoit helluntaikodissa, millainen Jumala käsitys sinulle muodostui lapsena?
Helluntailaiskodin laspi
Piiku
11129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ankara vihainen Jumala.
Voiko Jumalkuvan muuttaa?
Uskon uskovani rakkaudelliseen Jumalaan, silti pelkona on se lapsuuden jumalakuva.
Millainen maallinen isä sellainen jumalakuva. Minulla oli ankara isä, mutta jumalakuva muuttui kun kohtasin Taivaallisen Isän ja sain kokea mitä on armo ja rakkaus.
>>millainen Jumala käsitys sinulle muodostui lapsena?
Sadistinen teurastaja ja poikansa tappaja. Suvaitsematon, mustasukkainen ja äkkipikainen ... eli ihan sellainen kuin raamatun Jumala on.
Meillä vanhemmat eivät tuputtaneet jumaluutta, eivät esittäneetn tai vaatineet meiltä lapsilta mitään muutakaan uskonnollisuutta.
Saimme olla lapsia lasten joukossa ja se oli viisautta.
Epäluotettava käsitys Jumalasta tuli lapsuuden kokemusten myötä.
Minua pahoinpideltiin fyysisesti ja psyykkisesti. Helvettiin kuulemma joudun kun minussa on riivaaja.
Ensin kiihkouskovaisia, sitten luovuttiin uskosta ja mentiin toiseen ääripäähän. Parempi oilisi ollut että eivät olisi koskaan jumalasta kuulleetkaan.
Miksi Jumalassa on vika jos vanhemmat ovat olleet jästipäitä ?
Ihmiset,uskovat sellaiset
tekivät jumalan kuvastani pelottavan jumalan.
Jumala joka on koston jumala.
Vihan jumala...........
Salli kyllä tulla lasten hänen tykönsä,
mutta sille lapselle sai muut matkaajat
tehdä mitä vaan,ja vielä herran nimeen.
Eikö aikuisuus kykene laittamaan palikat oikeisiin koloihin, vaan syyttävä sormi on pystyssä kuolemaan asti !
osioittaako se parempaa aikuisuutta kuin edeltäjien oli ?
Minulle kerrottiin että Jumala rakastaa minua. Että hän on tehnyt minut tarkasti juuri sellaiseksi kuin olen, ja iloitsee minusta. Siksi minullakin on lupa iloita itsestäni, taidoistani ja kaikesta mitä minussa on.
Minut on luotu Jumalan kuvaksi, ja minuun hän laittoi pienen pienen kipenen jotain sellaista mitä ei muissa ole. On olemassa paikka ja tehtävä, jonka vain minä voin täyttää. Kukaan toinen ei osaa olla minä, ja siksi minun velvollisuuteni on olla aito oma itseni, ettei se osa Jumalan ihanuutta jää maailmalta kokematta.
Muut ovat yhtä arvokkaita kuin minä, vaikka olenkin vanhemmilleni muita ihmisiä rakkaampi, olenhan heidän oma mussukkansa.
Maailma ei pidä siitä etten väheksy itseäni, mutta heille voi antaa anteeksi. Joku päivä hekin ehkä näkevät itsessään Isän kädenjäljen.
Jumalaan voi lapsikin tutustua. Kun Isälle juttelee, hän juttelee takaisin. On tärkeämpää oppia tuntemaan kuin tietämään. Isällä on leveät polvet joille voi kavuta, ja suuret helmat joihin kietoutua. Siksi Hän minut loi, että me rakastaisimme toisiamme.
Näin minun Jumalani, joka on myös sinun Isäsi, on kaiken Herra ja minä seison Hänen riveissään. Hän puhuu, kuuntelee ja vastaa. Hän ottaa syliin ja lohduttaa. Hän varustaa minut kaikella minkä tarvitsen. Jos Hän viipyy, minä odotan, silä tiedän että Hän tuntee ajat paremmin kuin minä. Koskaan en ole Häneen pettynyt, itseeni kyllä. Silloin hän moittii minua, sillä Hänen lapsiaan ei potkita, ei varsinkaan itsesäälissä!
Lapsia ei tarvitse poliisilla tai jumalalla pelotella. Kasvatus pitää löytyä vanhemman omasta auktoriteetista. Motiivina rakkaus, porttina armo.
Voi miten ihanasti osasit pukea sanoiksi tuon kaiken!
Tuohon itsekin voin yhtyä kokemuksistani omasta lapsuudestani helluntailaisperheen lapsena ja vieläpä sen ajan lapsena, jolloin elettiin aivan toisenlaisilla "kasvatusoppailla ja -ohjeilla" kuin tänä päivänä, sillä olen jo iältäni paljon lähempänä loppua, kuin alkua. :)
Toki meidänkin perheessä järjestys ja kuri pidettiin, mutta annettiin myöskin rakkautta ja kerrottiin Jumalasta rakastavana Isänä.
Ja vuosikymmenet elämässäni ovat vain vahvistaneet tuota kuvaa rakastavasta, rukouksia kuulevasta ja kaikkinaisen avun ja lohdutuksen Jumalasta.
Vielä koskaan ei ole tarvinnut pettyä Häneen!!
Ihmisiin aina joskus :) jopa rehellisesti sanoen ns. uskoviinkin, mutta Jumala on opettanut juuri niiden tapausten kautta anteeksiantamista ja näyttänyt samalla, että enhän itsekään ole mikään täydellisyyden tyysija.
On joskus hyvä kysyä itseltään;
Mitenhän monelle ihmiselle itse olen antanut oikean kuvan rakastavasta, hyvästä ja anteeksiantavasta Jumalasta, jonka suojissa saamme kokea iloa ja rauhaa?
Nämä kysymykset on hyvä esittää itselleen varsinkin silloin, jos näkee hirveän paljon virheitä muiden tekemisissä.
Ts. samalla kun muistelemme ja mietimme, minkä kokemuksen itse olemme saaneet Jumalasta, kysymme itseltämme;
Minkä kokemuksen minä annan ja välitän läheisilleni ja kanssamatkaajilleni Jumalasta?!