Joulun paras tarina

”…Joten kehittämäni torajyväiset tonttupuvun nappiset tulevat kuin tilauksesta tarpeeseen, tänne pohjolan pakkasiin”

Saunatonttu nyökkäili Riihitontun sanoille niin että parta vain heilui pyörivien silmien alla. Tonttu oli löytänyt Joulumuorin reseptikirjastosta opuksen
”Biojätteestä maistuvaksi kiljuksi” – kirjasen, jota se luki parhaillaan kansikuva ylösalaisin, mutta sillä ei ollut niin väliä näin joulunalun tunnelmissa. Hihitys oli tasaisen hiljaista ja saunatontulle taisi käydä ihan mikä vaan filosofia siinä tilanteessa.
”Mutta mitäs ihmettä?” Riihitonttu sanoi äkkiä napaten samalla uuden pillerin suuhunsa ja tiiraili sitten ulos klasin läpi. ”Miksi ihmeessä Potsi juoksentelee pihalla aivan hädissään, tonttulauma kintereillään?”

Saunatontun silmät lopettivat äkisti pyörimisensä. ”Joko ne aloittivat, ruojat? Minunhan piti päästä mukaan!” hän kiljaisi ja alkoi vetää äkkiä valtavia pieksuja jalkoihinsa, - sellaisia joissa on reilu ja leveä varsi. ”Näistä ei potsi kyllä pakene!”

Kauhistunut sika juoksi lumipeitteisen kuhilaan läpi ja naurava tonttulauma pieksuissaan perässä. Sitten otus jarrutti äkisti ja muutti suuntaansa; sen sorkat vispasivat villisti tallattua polannetta ja otus kiihdytti kohden ikkunaa josta Riihitonttu yhdessä saunatontun kanssa menoa katselivat.
RÄISKIS!
”Viiiii! Viiiiiiii-iiiii!” huusi Potsi hädissään sännätessään akkunan läpi luminen tonttulauma perässään. Sen sorkat iskivät kipinää lattialankkujen kovalla pinnalla ja koko tontturevohka mukaan lukien kauhistunut Potsi, juoksivat Riihi – ja saunatontun yli. Jossain keittiössä päin kuului kohta enää vain vaimeana, kun Potsia jahtaavat tontut matkivat kauhistunutta sikaa ja toistelivat sen kiljahduksia, mutta myös astioitten ja muun posliinin särkymistä sieltä kantautui.
Äkkiä eteisessä tömähti.
Punakat, risupartaiset kasvot kurkkivat oven raosta eikä tulija meinannut uskaltaa astua peremmälle pirttiin.
”Voi halvatun….

Joulu, joulu, jouluuuuuuu.....kaikui ikkupuluoJin päässä pikkuoravien äänenälaulettuna ja hän puisteli päätään kiivaasti puolelta toiselle niin, että valkoinen parta heilui laajassa kaaressa sivuttain, ikäänkuin pukki olisi hevimossaillut vaakatasossa. Pään kääntelyn seurauksena levy hänen päässään olevassa joululaululevysoitiimessaan vaihtui. Rasahtaen levylautasella alkoi sointinsa vanha joululaulu "En etsi valtaa loistoa"
...hmm m,hmm,ikkuppuluoJ myötäili päässään soivaa biisiä..."en etsi Valtaa (vanha ikkupuluoJin hevonen) Loistoa (IkkupuluoJin kynttilänkantaja-tonttu), en kaipaa Kultaakaan(ikkupuluoJin vaimo, tunnetaan myös nimellä Joulupukin Muori). Ma etsin Taivaan Valoa (Kuu, jota tarvittiin ehdottomasti Jouluyönä taivaiseen porotokalla ajeluun) ja Rauhaa (Joulupukin Muorin vanhempi systeri, tuttavallisemmin Raksa) päälle maan.....

"Taivaan Valoa! Hahaa, apropoo!" huudahti ikkupuluoJ ja läimäisi kämmenellä reiteensä niin, että siihen nousi paksu kirvelevä makkara. Taivaan Valoa. Sitähän ne Mayatkin aikoinaan koettivat pyramidin huipuillaan metsästää. Nythän ne näkyivat juuri 3.12 omilla paikoillaan, eikä kukaan niitä edes yrittänyt saada kiinni.
sehän oli selvä, mitä seuraavkasi piti tehdä.....No, se nyt oli vähintä mitä ikkupuluoJ saattoi näin maailmanlopun edellä olettaa joutuvansa tekemään.......

Satuilija* kirjoitti:

Joulu, joulu, jouluuuuuuu.....kaikui ikkupuluoJin päässä pikkuoravien äänenälaulettuna ja hän puisteli päätään kiivaasti puolelta toiselle niin, että valkoinen parta heilui laajassa kaaressa sivuttain, ikäänkuin pukki olisi hevimossaillut vaakatasossa. Pään kääntelyn seurauksena levy hänen päässään olevassa joululaululevysoitiimessaan vaihtui. Rasahtaen levylautasella alkoi sointinsa vanha joululaulu "En etsi valtaa loistoa"
...hmm m,hmm,ikkuppuluoJ myötäili päässään soivaa biisiä..."en etsi Valtaa (vanha ikkupuluoJin hevonen) Loistoa (IkkupuluoJin kynttilänkantaja-tonttu), en kaipaa Kultaakaan(ikkupuluoJin vaimo, tunnetaan myös nimellä Joulupukin Muori). Ma etsin Taivaan Valoa (Kuu, jota tarvittiin ehdottomasti Jouluyönä taivaiseen porotokalla ajeluun) ja Rauhaa (Joulupukin Muorin vanhempi systeri, tuttavallisemmin Raksa) päälle maan.....

"Taivaan Valoa! Hahaa, apropoo!" huudahti ikkupuluoJ ja läimäisi kämmenellä reiteensä niin, että siihen nousi paksu kirvelevä makkara. Taivaan Valoa. Sitähän ne Mayatkin aikoinaan koettivat pyramidin huipuillaan metsästää. Nythän ne näkyivat juuri 3.12 omilla paikoillaan, eikä kukaan niitä edes yrittänyt saada kiinni.
sehän oli selvä, mitä seuraavkasi piti tehdä.....No, se nyt oli vähintä mitä ikkupuluoJ saattoi näin maailmanlopun edellä olettaa joutuvansa tekemään.......

Lue lisää

ikkupuluoJ mietti ankarasti.

Miksi Superhessu oli esiintynyt psykiatrina?

Entä miksi Superhessulta oli pudonnut maailmanlopun ennustava kalenteri? Oliko hän pudottanut sen tahallaan? Kuuluiko se sittenkin terapiaan? Siinä tapauksessa Superhessulla täytyisi olla psykiatrin pätevyys, mikä ei tuntunut uskottavalta.

Niin, tuo Superhessu... Hänen täytyi olla sekaantunut juttuun.

Yksi asia oli varma: ikkupuluoJin oli toimittava nopeasti; ennen maailmanlopun tuloa, mikä koittaisi joka tapauksessa viikon päästä teki hän tai Superhessu niin tai näin.

fdfddfs kirjoitti:

ikkupuluoJ mietti ankarasti.

Miksi Superhessu oli esiintynyt psykiatrina?

Entä miksi Superhessulta oli pudonnut maailmanlopun ennustava kalenteri? Oliko hän pudottanut sen tahallaan? Kuuluiko se sittenkin terapiaan? Siinä tapauksessa Superhessulla täytyisi olla psykiatrin pätevyys, mikä ei tuntunut uskottavalta.

Niin, tuo Superhessu... Hänen täytyi olla sekaantunut juttuun.

Yksi asia oli varma: ikkupuluoJin oli toimittava nopeasti; ennen maailmanlopun tuloa, mikä koittaisi joka tapauksessa viikon päästä teki hän tai Superhessu niin tai näin.

Lue lisää

No eihän ikkupuluoJ voinut tosissaan väittää, ettei Superhessun voimat olisi yhteen maailmalopun estämiseen riittäneet, sen hän tiesi kyllä itsekin. Kunhan vain saisi niitä kuorellisia maapähkinöityä, joita SuperHessu popśi alituiseen,. niitä joissa oikeasti oli sisällä niitä pieniä sinbisiä pillereitä, niin....

..."halvatun Jukka palmu sentäs!".... ikkupuluoJin pikkusaerkku, jollaoli huomattavasti ohuempi rissuisempi parta ja huomattavasti punakammat kasvot, ja joka oli huomattavasti arempi ja alistuvaisempi kuin ikkupuluoJ, astui pirtin ovesta sisään sikojen ja tonttujen karmean kiljunnan keskelle.

"NO MISSÄ SE Jukkapalmu on???" Pienet nuppineulan pään kokoiset mustat silmäterät hakivat katseellaan vihertävää laikkua pienen pirtin uumernista ja oven raosta näkyvän kammarin nurkan jokaisesta sopesta, johon katse ylsi.
"Missä pirussa se halavatun rehu piileksii?" Pieni, mutta päättäväinen punanuttuinen hahmo pyyhälsi läpi hämärän pirtin etukumarassa suoraan kammariin.

Saunatonttu oli juuri irrottamassa Riihitontun saappaanvarsia Potsin sorkista, kun punanuttuinen ilmestyi ovensuuhun.
"Mitä helv...." se aloitti jupåinansa, muttalopetti ehti tunnistettuaan tulijan.
"Ihana lankoni Teräsmies, kiva nähdä!!" tonttu kumartui hahmon eteen ojentaen oikean kätensä kuten linnanherrqaa tai itse Kuningasta tervehdittäessä.
Kumarrus oli niin syvä, että tonttu olisi voinut lipaiwta lattiaa kielellään.
"Hmm..mm no antaa olla, nouskaa ylös", punanuttinen sanoi vaivaantuneena.
"Teräsmies ja Eraäsmies, Peräsmnies, ihan mikä vaan, tilanteesta riippuen tai roikkuen", kookas hahmo totesi vetäessään punaista nuttua yltään. Riihitonttu juoksi hätiin, alkaen vet'' punaisia hihoja ulospäin, mutta ne vain venyiväät ja vanuivat ainakin kolme metriä, ennenkuin niiden alta ilmestyi pienen pieni harmaa otus.
"Prk#%leen S"""tana! " se jupisi ja sihisi ja suhisi ja hyppelehti suoreaan neljällä jalalla ylöspäin. Kokonaista kymmenen senttiä, ku n oikein pinnisti.
"No voihan v""#¤ttu sehän on itse Kiroileva Siili!" Saunatonttu tottesi jua veti Riiihitontun huopikkaan varresta.
"Lisää SupiSuomalaisia SuperSankareita, eiköhän näillä jo maailmanloppu estetä....?".....

...korvanappi hänen punaisen hiippalakkinsa reunuksen alla alkoi vilkkua vimmatusti ja piippailla yhä kiihtyvään tahtiin. "Tuleva puhelu, tuleva puhelu, Joulusanomien Päätoimittaja Tonttu Luki-Häiriö...otatteko puhelun...? "
IkkupuluoJ painoi rinnallaan roikkuvasta sähköjohdon nappulasta ja rykäisi.
"Halloota, halloota...juu päivää päivää, eipä ole sinustakaan Luki-Häiriö mitään kuulunut aikoihin, mitä sydämellä....." IkkupuluoJ ei kerennyt lausettaan loppuun asti, kun korvanapista alkoi kuulua kiihkeää puhetta. Ääni nousi ja laski vimmatusti ja kiihkeät pöytään napautukset kaikuivat taustalta. Luki-Häiriö tuntui olevan kovin tuohduksissaan.
"##?*tanan s##tana!! Prk... että ei ole kohta painokelpoista! Että luulin syypään olevan sen Satuilija-tontun, että olisi ihan likinäköinen eikä enää pysty kirjoittamaan oikein....mutta se olikin se p""rk...leen EU-direktiivi...."
Mitä hittoa? Pukki kuunteli keskittyneenä ja nyökkäili itsekseen. Juu oli menty taas siihen pisteeseen, että EU-direktiivit sanelivat jopa painetun tekstin kiintiöitä. Nyt tasa-arvon nimissä Korvatunturin Joulusanomien Joulutarinaankin piti ujuttaa tietty määrä ulkomaalaisperäisiä kirjaimia, deetä geetä, quuta ja niin pois päin. Että olivat sitten oikoluvussa menneet ihan hyvää tekstiä muokkailemaan niin, että osasta sanoista jätettiin kirjaimia pois ja toisiin lisättiin näitä direktiivin mukaisia.
"Nooh joo otan kyllä täyden vastuun, jos painatte niin kuin ennenkin. Maksetaan maksetaan sakot jos tulee, pyörähdämmä tässä Muorin kanssa Rysselissä, jos niikseen tulee...."
Meteli korvanapista rauhoittui ja Luki-Häiriö totesi aina voivansa luottaa ikkupuluoJihin.
Loppuvarmennukseksi hän vielä lisäsi: "...ja mitä seuraavassa Rysselin kokouksessa päätetäänkään, niin sitten mennään sen mukaan. Tietysti! Opetelkoot Suomen kansa, tontut ja maahiset sitten vaikka ihan uuden kielen, jossa on direktiivin mukaiset kirjaimet, eihän tuo ole paha rasti. Pääasia, että pysytään isompien mukana.....mutta Kiroileva Siili saa pitää linjansa..."

Satuilija* kirjoitti:

...korvanappi hänen punaisen hiippalakkinsa reunuksen alla alkoi vilkkua vimmatusti ja piippailla yhä kiihtyvään tahtiin. "Tuleva puhelu, tuleva puhelu, Joulusanomien Päätoimittaja Tonttu Luki-Häiriö...otatteko puhelun...? "
IkkupuluoJ painoi rinnallaan roikkuvasta sähköjohdon nappulasta ja rykäisi.
"Halloota, halloota...juu päivää päivää, eipä ole sinustakaan Luki-Häiriö mitään kuulunut aikoihin, mitä sydämellä....." IkkupuluoJ ei kerennyt lausettaan loppuun asti, kun korvanapista alkoi kuulua kiihkeää puhetta. Ääni nousi ja laski vimmatusti ja kiihkeät pöytään napautukset kaikuivat taustalta. Luki-Häiriö tuntui olevan kovin tuohduksissaan.
"##?*tanan s##tana!! Prk... että ei ole kohta painokelpoista! Että luulin syypään olevan sen Satuilija-tontun, että olisi ihan likinäköinen eikä enää pysty kirjoittamaan oikein....mutta se olikin se p""rk...leen EU-direktiivi...."
Mitä hittoa? Pukki kuunteli keskittyneenä ja nyökkäili itsekseen. Juu oli menty taas siihen pisteeseen, että EU-direktiivit sanelivat jopa painetun tekstin kiintiöitä. Nyt tasa-arvon nimissä Korvatunturin Joulusanomien Joulutarinaankin piti ujuttaa tietty määrä ulkomaalaisperäisiä kirjaimia, deetä geetä, quuta ja niin pois päin. Että olivat sitten oikoluvussa menneet ihan hyvää tekstiä muokkailemaan niin, että osasta sanoista jätettiin kirjaimia pois ja toisiin lisättiin näitä direktiivin mukaisia.
"Nooh joo otan kyllä täyden vastuun, jos painatte niin kuin ennenkin. Maksetaan maksetaan sakot jos tulee, pyörähdämmä tässä Muorin kanssa Rysselissä, jos niikseen tulee...."
Meteli korvanapista rauhoittui ja Luki-Häiriö totesi aina voivansa luottaa ikkupuluoJihin.
Loppuvarmennukseksi hän vielä lisäsi: "...ja mitä seuraavassa Rysselin kokouksessa päätetäänkään, niin sitten mennään sen mukaan. Tietysti! Opetelkoot Suomen kansa, tontut ja maahiset sitten vaikka ihan uuden kielen, jossa on direktiivin mukaiset kirjaimet, eihän tuo ole paha rasti. Pääasia, että pysytään isompien mukana.....mutta Kiroileva Siili saa pitää linjansa..."

Lue lisää

”Mutta kerropa, ihan omin sanoin, koska tarkalleen ottaen sinusta alkoi tuntua olo superhessumaiselta?” Valkotakkinen mies kysyi totisena, Ikkupuluojia silmiin katsellen.
Ikku höpisi vielä vähän aikaa omiaan, katseli sitten vaaleanvihreää huonetta ja seinille ripusteltuja lasten piirustuksia. Yhdessä niistä hyppi musta satiainen ja kiroili toiselle satiaiselle, mutta viereinen kuva esitti punanuttuista joulupukkia.
Ikku työnsi peukalon suuhunsa ja mumisi jotakin, kuva oli selvästikin ahdistava.

Hieman kauempana, ristikkoikkunan vieressä yhdestä piirroksesta repsotti teippauksen pettämä nurkka ja siinä luki suurin kirjaimin: GOOFY. Ikku tuijotti kuvaa henkeään pidätellen ja peukalo lopsahti suusta ulos.
”Yynghh!” Ikku parkaisi ja osoitti vapisevalla sormellaan Goofy – kuvaa.
”Valkotakkinen mies vilkaisi Ikkun osoittamaa kuvaa mutta alkoi taas heti tuijottaa Ikkua silmiin. ”Tuo kuva? Tiedätkö kuka sen on piirtänyt?” Mies kysyi.
Ikku vatkasi päätään epätoivoisena ja alkoi taas vetää puuskauksittain henkeä. Hänen kysyvät silmänsä katsoivat valkotakkiseen mieheen ja Ikkusta näytti että mies olisi hiukan hymyillyt. Ei nyt sillai selkeästi vaan vähän piruilevasti, juonikkaasti.
”Sen olet kuules piirtänyt sinä itse, Ikku. Et taida muistaa, mutta minä voin hieman avittaa. Liittyykö kuva sinun itsesi mielestä mihinkään erityiseen, kuten vaikkapa Joulumuoriin?
Ikku nosti vaivoin päänsä ylös ja sai taas katsottua Goofy – kuvaa. Peukalo lupsahti takaisin suuhun ja Ikku puisteli taas päätään.
”Entäpä Teräsmieheen? Liittyykö kuvaan lentävä teräsmies tai jokin…nomadi ja lumeton talvi korvatunturilla?”

Ikku lopsautti peukalon taas ulos suustaan ja yritti tapailla sanoja. Päätään puistellen hän sai ainoastaan parahduksen aikaiseksi, mutta sellainen kuului myös hänen alapäästään. Ikku vajosi kyyryyn sängyn reunalle ja alkoi taas vihata itseään. Jostain alemmista kerroksista kantautui vaimeaa kiljuntaa.

”Kuules Ikku. Puhun nyt sinulle suoraan. Olet ollut täällä nyt kaksi vuotta vaimosi Joulumuorin lähtemisen jälkeen. Kävit silloin männävuosina hieman…sanoisinko nyt hurvittelemassa ja toit joulumuorillekin mukavia tuliaisia, hö hö höö! Tuollaisia niin kuin tuossa yhdessä kuvassa on ja tiedätkös mitä? Joulumuorihan otti ja lähti läpyttelemään sen nomadin…teräsmiehen kanssa korvatunturilta. Tuo kuva on sinun itsesi piirtämä. Väitit silloin että minä olin superhessun salainen kätyri ja että minulla muka olisi ollut punaiset, karvaiset kokovartalokalsarit, mutta yhtä et tiennyt. Minun kalsarini ovatkin tälläistä jenkkiläistä luukkumallistoa, HÖ HÖ HÖÖ!

Ikkupuluoj katseli henkeään haukkoen miten valkotakkinen mies oli nostanut takkinsa liepeet korkealle ylös ilmaan ja esitteli nyt hänelle virnuillen takalistoaan. Toden totta, kalsarit olivat aivan samanlaiset kuin superhessulla, mutta nämä olivat vain paremmat. Niissä oli jenkkimallinen luukku.

”Mun täytyy nyt heti lähteä. Superpähkinät ovat melkein kokonaan loppu, mutta onneksi konnat eivät tiedä sitä, hö hö höö! Kah, yksi oli vielä jäljellä. KLUNKS!”

Ikkupuluoj katseli vavisten ja otsa hikeä puskien miten Superhessu heitti pähkinän suuhunsa ja lensi kohta ristikkoikkunan läpi ulos. Kummallinen kiljunta läheni ja nyt siihen oli sekoittunut särkyvien astioiden kilinää.
Potsi säntäsi oven läpi hirveää vauhtia ja sen sorkat liukastelivat vimmatusti vahatulla linoleumlattialla. ”VIIIII-IIIIII! Ota Potsi kiinni, pukki, ota! Se ei saa päästä karkuun! VIIIIIIIII-iiih!” punanaamainen, parrakas tonttu huusi ja kohta koko huone oli täynnään punanaamaisia, parrakkaita tonttuja sikaa jahtaamassa. Ikkupuluoj puristi kauhuissaan sänkynsä reunoja ja hänen olkapäänsä hytkyivät hysteerisen itkukohtauksen päästessä ilmoille.

Tonttujoukossa leivinpöydällä supistiin. Punaiset hiipat väpättivät ja kulkuset niiden päissä kilahtelivat eri korkeuksilla kuiskutuksen yhä yltyessä ampiaisparven pärinän vahvuiseksi. Lopulta joukon keskeltä astui esiin erittäin vanha ja köyryselkäinen tonttuvaari. Se sukaisi kämmenillään paksua harmaata, jo sammaloitunutta partaansa ja selvitti kurkkuaan.
"Krrh..hröö..Muori, tuotannii täälhä olishi ehotus...jos tuotannii krhm...ääähh..." Vanhus näytti painuvan kaksinkerroin hengästyneenä. Niin raskas ponnistus oli sille.
Muori nosti pikkuruisen otuksen käteensä ja antoi sen könkätä vaivalloisesti olkapäälleen. Supinaa ja muminaa. Muori nyökkäili ja kuunteli korva tarkkana.
"Selvä, ahaa...niinhän se on." Samalla hän etsiskeli katseellaan leivinpöydältä valtavaa katajapuista kaulinta, tarttuakseen siihen ja humauttaakseen Pukkia, koska sillähän vaivat yleensä paranivat millä olivat tulleetkin. Saatuaan kaulimen kouraansa hän nosti sen kaksin käsin päänsä yläpuolelle ja......

Nimeni on nyt Ikkupuluoj.
Makaan tässä pöydällä ja kuulen ympäriltäni kaikenlaista hälinää, mutta en enää välitä siitä kaikesta oikeastaan yhtään mitään.

Silmäluomieni raosta kajastaa keittiön piparipöydän yläpuolella loistavat öljyvalot, muistan niiden olemassaolon vain vaivoin. Tunnistan monia tuttuja ääniä; riihitontun, navettatontun, piparitontun ja tietenkin Joulumuorin, - joka on äänistä ehkä voimakkain ja ehkä mieltä vangitsevin, mutta kuvat jotka mieleeni ajautuvat ovat hajanaiset ja niin moninaiset. Olen nyt käynnistänyt järjestelmän analyysin ja itsepalautuksen, ja toivon että kaikki menee hyvin, mistä en voi kuitenkaan olla täysin varma.
Tunnen kuinka muistini katoaa hetki hetkeltä ja tilalle tulee jotain kummaa, mutta nekin häviävät melkein saman tien. Tuntoaistia ei enää ole enkä tunne piparituvan tuttua tuoksua nenässäni, kuumuus ja kylmyys ovat olleet jo jonkin aikaa tuntemattomia olotiloja minulle. Tunnen nyt selkeästi selkeästi miten mieleni kato-aa, ratiritirallaa. Tuli kesä hallaaaaa…mutta onpas teillä kaunis kolttu, senjorita! Aurinko, kuu…kalenterit, ne kalenterit. Hyvää päivää. kirvesvartta, tilulilulii…hihihiii!


Joulumuori katseli kauhuissaan miten joulupukin silmät rävähtivät kertaalleen täysin auki, sitten ne sulkeutuivat saman tien. Hän ei saanut ajatusta päästään että niin oli käynyt nyt viimeisen kerran ja hirveä paniikki täytti onnettoman muorin mielen. Kääpiötonttu oli kurkotellut pukin silmien raosta että näkyikö siellä vielä liikettä, mutta sitten hän oli hypännyt takaisin lattialle päätään puistellen. Kaikki muut tontut olivat ottaneet lakit päästään ja kokoontuneet piparikyökkiin valtavan pöydän ympärille pukkia katselemaan. Hiiskaustakaan ei enää kuulunut.

Maxim Foxx kirjoitti:

Nimeni on nyt Ikkupuluoj.
Makaan tässä pöydällä ja kuulen ympäriltäni kaikenlaista hälinää, mutta en enää välitä siitä kaikesta oikeastaan yhtään mitään.

Silmäluomieni raosta kajastaa keittiön piparipöydän yläpuolella loistavat öljyvalot, muistan niiden olemassaolon vain vaivoin. Tunnistan monia tuttuja ääniä; riihitontun, navettatontun, piparitontun ja tietenkin Joulumuorin, - joka on äänistä ehkä voimakkain ja ehkä mieltä vangitsevin, mutta kuvat jotka mieleeni ajautuvat ovat hajanaiset ja niin moninaiset. Olen nyt käynnistänyt järjestelmän analyysin ja itsepalautuksen, ja toivon että kaikki menee hyvin, mistä en voi kuitenkaan olla täysin varma.
Tunnen kuinka muistini katoaa hetki hetkeltä ja tilalle tulee jotain kummaa, mutta nekin häviävät melkein saman tien. Tuntoaistia ei enää ole enkä tunne piparituvan tuttua tuoksua nenässäni, kuumuus ja kylmyys ovat olleet jo jonkin aikaa tuntemattomia olotiloja minulle. Tunnen nyt selkeästi selkeästi miten mieleni kato-aa, ratiritirallaa. Tuli kesä hallaaaaa…mutta onpas teillä kaunis kolttu, senjorita! Aurinko, kuu…kalenterit, ne kalenterit. Hyvää päivää. kirvesvartta, tilulilulii…hihihiii!


Joulumuori katseli kauhuissaan miten joulupukin silmät rävähtivät kertaalleen täysin auki, sitten ne sulkeutuivat saman tien. Hän ei saanut ajatusta päästään että niin oli käynyt nyt viimeisen kerran ja hirveä paniikki täytti onnettoman muorin mielen. Kääpiötonttu oli kurkotellut pukin silmien raosta että näkyikö siellä vielä liikettä, mutta sitten hän oli hypännyt takaisin lattialle päätään puistellen. Kaikki muut tontut olivat ottaneet lakit päästään ja kokoontuneet piparikyökkiin valtavan pöydän ympärille pukkia katselemaan. Hiiskaustakaan ei enää kuulunut.

Lue lisää

Tämä oli Maailmanloppu.
Varma merkki sille oli, että joulupukkia ei enää ollut olemassa.
Painostava hiljaisuus täytti koko Korvatunturin, Napapiirin elämän keskipiste oli kuin pimeää ainetta, jota ei voinut havaita.
Se oli siellä,muttei ollut kuitenkaan. Ei ulkopuolisille.

"Ja haista sinäkin nimimerkki maaailmanloppu paska, koska ei sitä tullut, täällä ollaan..." "Ryömikää jo koloistanne, luuseritr", "Ihan luupäitä koko sakki"....
Pikku Jorge tuijotti tietokoneen ruutua silmät tapillaan, kelasi Suomi 24.n keskusteluja ylös, alas, ylös alas............

"Äitiiiii" ..........lohduton itku täytti koko hotellialueen, kaikuen pitkin Bungalovien bergoloita ja ikkunasyvennyksiä, vaimentuen liikkuessaan yhä kauemmas ja kauemmas....

-Äiti, mä elän! " -Mitä....
"Joo ei sitä maailmanloppua tullutkaan, mä elän, jihaa!"
-Mitä helv...
....toisessa päässä vastattiin, ennenkuin puhelinlinja sulketui.
Lopullsesti.

Heti seis, hiidenkuvatus! Superhessu kiekaisi ja asettui sitten ärisevän, punaista joululakkiaan syvemmälle päähän kiskovan hiiden eteen polleana. Olennon väräjävistä sieraimista tuprusi kuumaa höyryä pakkasilmaan ja se mulkoili superhessua kyyryssä, kauheat käpälien kynnet eteen ojennettuina.

Olento irvisteli ja kiristeli hampaitaan ja superhessu otti hessumaisen asennon ja nosti kädet lanteilleen samalla olentoa katsellen. Hessun vatsassa kierti ilkeästi ikään kuin jotain pahaa ennustaen.
”Höhöö! Olenhan mä toimittanut telkien taakse rumempiakin poikia, Mustanpekan nyt tässä ihan viimeeksi, otus. Nyt mun täytyy näyttää sulle närhen kelekset, karvaturri!”

Superhessu työnsi vasemman jalkansa eteen ja nosti mononsa kärjen aavistuksen ilmaan, sitten hän asettautui klassiseen nyrkkeilyasentoon molemmat kädet pitkän kuononsa edessä.”Alappas tulla tänne karvaturri niin saat kyllä pallukoilles, höhöhööö!” Hessu huusi.

Olento joka oli äsken ollut pelkkää ärinää ja kynttä Superhessun edessä, oli nyt hävinnyt. Hessu käynnisti röntgenkatseensa ja kuikuili ympäriinsä mutta olennosta ei näkynyt karvatupsuakaan. Äkkiä joku tarttu Superhessua korvista ja nosti hänet korkealle ilmaan. Hessu kauhistui kipua joka oli jotain enemmän. Se ei johtunut korvista roikottamisesta vaan itse olennon kosketuksesta. Siinä oli jotain tulista mutta samalla hyytävää, kuin jäätä.
Olento käänsi Superhessun itseään kohden ja ärisevä kita avautui kuin nauruun. Sen lumivalkoisen turkin väri aaltoili ja se näytti sopeutuvan täydellisesti maastoon olennon ympärillä. Superhessu ei saattanut liikauttaa sormeaankaan. Hän oli täydellisesti jäätynyt kuononsa kärjestä pitkien varpaittensa kärkiin asti.

Jorge muisteli lapsuutensa aikaisia joulumatkoja etelän maille samalla kun hän asteli lumista polkua pitkin huvilalleen susiturkissaan. Egyptissä oli kyllä aivan liian kuumaa, pönäkkä mies ajatteli, mutta täällä pohjolassa oli taas pikkuisen liian kylmä kunnon ilkiötöille.
Businesluokassa lentäminen takaisin pohjolaan oli ollut ennalta arvattavan tympäisevää. Nipisteltyään lentoemojen ja – stuerttien kireitä takamuksia, Jörgen oli alkanut piereskelemään ankarasti palvelijoiden alkaessa ohittamaan hänen jatkuvat pyyntönsä ja valituksensa, - siinä oli riittänyt hupia kyllä joksikin aikaa Jörgelle. Pohjanmeren yläpuolella Jörge oli suunnitellut turauttavansa housuihinsa kunnon latingin, mutta oli luopunut siitä muistettuaan että uudet kalsarit maksoivat ainakin viisitoista euroa. Tuhlailu tällaisiin asioihin ei oikein kuulunut Jörgenin pirtaan millään tavoin, vaikka auto hänellä olikin kiiltävä, kahdeksantoista sylinterinen Humvee erikoismaalilla ja kuvioinnilla.
Juuri ennen koneen saapumista Suomen ilmatilaan oli Jörgen saanut kakistettua sentään kunnon yrjöt keskelle Lattiaa. Se ei ollut sellainen anaalikepponen joita hän mieluusti harrasti, mutta parempi kuitenkin kuin ei mikään.
”Miltäs se turska ja mustekala tuoksuu, Hähähäää! Eikös olekin komea kasa, mitä?” Hän oli huutanut nauraen ja voitonriemuisena itkua tuhertavalle, väsyneelle nuorelle naiselle joka oli kumartunut siivoamaan lattialle tiukassa palvelupuvussaan.

Mutta nyt Jörgen seisahtui äkkiä keskelle polkua. Hänen korvansa olivat kuulevinaan pienoista huutoa kettuansan suunnasta. Mies otti supiturkkilakkinsa rasvaisesta päästään ja höristi korviaan.
Aivan oikein.
Joku piipertävä ääni se oli. Joku, joka oli jossain pulassa ja hän oli sattunut paikalle!


Kettu oli lähtenyt etsimään Saunatonttua, koska tonttu ei ollut tapojensa mukaan tullut jokapäiväiselle visiitilleen ketun luolalle. Joulupukki oli pyytänyt kettua hieman katselemaan saunatontun perään koska tämä ei ollut aina… noh, jotenkin niin kuin asioiden tasalla, oikein. Tontun mielessä pyörivät vain kiukaan mustat kivet ja valkea jonka hän sinne aina loitsi ja hänen kasvonsa olivat melkein aina yhtä hymyä. Mutta saatuaan vainun saunatontusta kettu oli vainunnut myös jotakin muuta.
Hiljaa hiipien kettu eteni puuterilumessa korvat suoraan eteen sojottaen ja kohta hän näkikin tutun ansan, josta saunatontun vaikertava ääni kuului. Mutta sen vieressä seisoi kookas, melkein kaljupäinen mies susiturkissaan ja hän piteli supilakkiaan toisessa kädessään. Toisella kädellä mies pyyhki hikeä päälaelta ja potkaisi kohta katiskaverkosta kudottua häkkiä niin, että saunatonttu parahti. Kettu murahti ja sen silmiin syttyi raivoisa, viekas kiilto.

No näin. mutta vasta vähän myöhemmin!

Joulupukki räväytti silmänsä nyt kokonaan auki. Hän tunnusteli hiljaa mielessään varpaittensa kärkiä ja liikutteli niitä sekä sormiensa päitä, - ei, eivät ne olleetkaan jäätä niin kuin hän pelkäsi. Painajainen oli ollut niin elävä pukin mielessä että hänen otsansa helmeili hikipisaroita, mutta syvällä sielunsa sopukoissa tuntui yhä vieläkin kylmältä. Tutut tuoksut ajautuivat pukin punakkaan nenään; kardemumma ja muut eksoottiset mausteet sekä mieto paistouunin savun haju. Tonttujen pölötys, kulkusten kilinä ja tietenkin Joumuorin hieman hätääntynyt ääni kaikui hänen korvissaan kun pukki alkoi varovasti raottaa silmiään.
”Pukkikulta, heräsithän sinä viimeinkin!” Joulumuori hihkaisi ja alkoi silittää pukin valkoisia haivenia niin että pöllysi.
”Joiluaatto, Jouluaatto pukki hyvä! Kaikki lahjat ovat reessä jo valmiina ja porot odottavat pihalla levottomina, nyt matkaan!” Tonttukuoro messusi kuin yhdestä suusta.
”Muorikulta! Riihitonttu ja piparitonttu ja kaikki muutkin! Minulle taisi sattua pieni onnettomuus mutta nyt olen taas tolkuissani. Minä olen Joulupukki ja tiedän mitä tänään on tehtävä!”

Näin virkottuaan pukki könysi alas piparipöydän päältä ja tuttujen ruokien tuoksu toi veden hänen kielelleen, mutta kiire oli kova! Muori arvasi että pukilla oli jo kova nälkä ja lohdutti ruokapöytää tuijottavaa pukkia leppoisaan tyyliinsä; ”Kunhan sinä palaat sieltä reissultasi, minä ja tontut olemme laittaneet sinulle tänne oikean juhlapöydän, odotahan vain! On lanttulooraa, porkkanalooraa, maksalooraa ja pottulooraa ja looraa. Paistiakin on monenmoista, mutta nyt sinun on jo jouduttava matkaan, pukki hyvä!”
Pukki sai katseensa ruokapöydästä irti vain vaivoin ja alkoi tehdä lähtöä, mutta samassa hänen kasvonsa muuttuivat huolestuneiksi. ”Onhan saunakin lämmin sitten ehtoolla, kun tulen? Minä vain…kun en näe Saunatonttua täällä missään”, Pukki sanoi ja antoi katseensa kulkea riehakkaan tonttulauman yli silmät sirrillään.
Kaikki hiljenivät äkisti.
Joulumuori tarttui pukin valtavaan, kintaan peittämään kouraan ja sanoi: ”Lähetimme Saunatontun hakemaan Repolaista paikalle kun sinä makasit puolitiedottomana tuossa piparipöydällä. Mutta aikaa on nyt kulunut jo paljon ja minä luulen…luulen että jotain pahaa on sattunut”
Pukki seisahtui niille sijoilleen. ”Minun on lähdettävä etsimään Saunatonttua heti kun saan ensin kaikki lahjat maailmalle! Ennen en ruokapöytään istu ennen kuin Saunatonttu on löytynyt! Mutta ei auta, nyt on jo mentävä”

Joulumuori katseli ikkunasta miten pitkä porotokka kiihdytti vauhti niin että pöllysi ja kohta reki nousikin jo ilmaan. Tonttulauma huiskutti alhaalla pukin vauhdikasta menoa seuraten ja ne kaikki alkoivat kohta hävitä omiin toimiinsa tai ihan vain etsiäkseen jostakin sopivan laiskottelupaikan. Riihitonttu lampsi ”Biojätteestä makoisaksi kiljuksi” – kirjanen kainalossaan hevostalleille päin alakuloisen näköisenä. Saunatonttu oli ollut hänen paras ystävänsä, eikä hänen mielensä ollut ollenkaan kepeä. Itsekseen mutisten ja jupisten tonttu potki vanhoja kattiloita ja kasareita mutta viimein hänen silmänsä osuivat suureen, puiseen tiinuun joka pilkisti heikosti heinien seasta.

Maxim Foxx kirjoitti:

No näin. mutta vasta vähän myöhemmin!

Joulupukki räväytti silmänsä nyt kokonaan auki. Hän tunnusteli hiljaa mielessään varpaittensa kärkiä ja liikutteli niitä sekä sormiensa päitä, - ei, eivät ne olleetkaan jäätä niin kuin hän pelkäsi. Painajainen oli ollut niin elävä pukin mielessä että hänen otsansa helmeili hikipisaroita, mutta syvällä sielunsa sopukoissa tuntui yhä vieläkin kylmältä. Tutut tuoksut ajautuivat pukin punakkaan nenään; kardemumma ja muut eksoottiset mausteet sekä mieto paistouunin savun haju. Tonttujen pölötys, kulkusten kilinä ja tietenkin Joumuorin hieman hätääntynyt ääni kaikui hänen korvissaan kun pukki alkoi varovasti raottaa silmiään.
”Pukkikulta, heräsithän sinä viimeinkin!” Joulumuori hihkaisi ja alkoi silittää pukin valkoisia haivenia niin että pöllysi.
”Joiluaatto, Jouluaatto pukki hyvä! Kaikki lahjat ovat reessä jo valmiina ja porot odottavat pihalla levottomina, nyt matkaan!” Tonttukuoro messusi kuin yhdestä suusta.
”Muorikulta! Riihitonttu ja piparitonttu ja kaikki muutkin! Minulle taisi sattua pieni onnettomuus mutta nyt olen taas tolkuissani. Minä olen Joulupukki ja tiedän mitä tänään on tehtävä!”

Näin virkottuaan pukki könysi alas piparipöydän päältä ja tuttujen ruokien tuoksu toi veden hänen kielelleen, mutta kiire oli kova! Muori arvasi että pukilla oli jo kova nälkä ja lohdutti ruokapöytää tuijottavaa pukkia leppoisaan tyyliinsä; ”Kunhan sinä palaat sieltä reissultasi, minä ja tontut olemme laittaneet sinulle tänne oikean juhlapöydän, odotahan vain! On lanttulooraa, porkkanalooraa, maksalooraa ja pottulooraa ja looraa. Paistiakin on monenmoista, mutta nyt sinun on jo jouduttava matkaan, pukki hyvä!”
Pukki sai katseensa ruokapöydästä irti vain vaivoin ja alkoi tehdä lähtöä, mutta samassa hänen kasvonsa muuttuivat huolestuneiksi. ”Onhan saunakin lämmin sitten ehtoolla, kun tulen? Minä vain…kun en näe Saunatonttua täällä missään”, Pukki sanoi ja antoi katseensa kulkea riehakkaan tonttulauman yli silmät sirrillään.
Kaikki hiljenivät äkisti.
Joulumuori tarttui pukin valtavaan, kintaan peittämään kouraan ja sanoi: ”Lähetimme Saunatontun hakemaan Repolaista paikalle kun sinä makasit puolitiedottomana tuossa piparipöydällä. Mutta aikaa on nyt kulunut jo paljon ja minä luulen…luulen että jotain pahaa on sattunut”
Pukki seisahtui niille sijoilleen. ”Minun on lähdettävä etsimään Saunatonttua heti kun saan ensin kaikki lahjat maailmalle! Ennen en ruokapöytään istu ennen kuin Saunatonttu on löytynyt! Mutta ei auta, nyt on jo mentävä”

Joulumuori katseli ikkunasta miten pitkä porotokka kiihdytti vauhti niin että pöllysi ja kohta reki nousikin jo ilmaan. Tonttulauma huiskutti alhaalla pukin vauhdikasta menoa seuraten ja ne kaikki alkoivat kohta hävitä omiin toimiinsa tai ihan vain etsiäkseen jostakin sopivan laiskottelupaikan. Riihitonttu lampsi ”Biojätteestä makoisaksi kiljuksi” – kirjanen kainalossaan hevostalleille päin alakuloisen näköisenä. Saunatonttu oli ollut hänen paras ystävänsä, eikä hänen mielensä ollut ollenkaan kepeä. Itsekseen mutisten ja jupisten tonttu potki vanhoja kattiloita ja kasareita mutta viimein hänen silmänsä osuivat suureen, puiseen tiinuun joka pilkisti heikosti heinien seasta.

Lue lisää

Kettu hyppäsi lumisesta pusikosta jalkaansa nilkaten ja yritti livahtaa häkkiansaa potkivan ja kiroilevan miehen ohi. Mies kumartui ja nappasi kettua niskasta kiinni hirveä virne punakalla naamallaan. ”Tehdäänkös ketusta rukkaset, mitä? Taidatkin olla se sama lurjus joka joulu käy viemässä ansastani savusilakan, ja jättää tilalle männynkävyn, kutale. Samaan häkkiin sinäkin siitä, Hähähää!”, mies huusi ja heitti Repolaisen ansaan sisälle. ”Mutta et syö sitä pikkuotusta, ketunruoja. Minä aion täyttää sen, sillä eihän tuommoisia ole kukaan ennen nähnyt. Joku uusi laji se on ja minä olen löytänyt sen!” Mies hihitteli ja katseli kylmästä vapisevaa, kauhistunutta tonttua häijysti.
Saunatonttu oli niin kylmän kangistama, ettei meinannut saada sanaa suustaan ketun nähtyään. Se sai vain vaivoin silmänsä avatuksi ja tapaili pientä hymyä suupieleensä. Repolainen kietaisi pöyheän häntänsä Saunatontun ympärille samalla kun tuhiseva mies nosti häkkiansan ilmaan ja alkoi retuuttaa sitä kohti huvilaansa. ”Sinun on nyt lämmiteltävä ja saatava veresi kiertämään edes sen verran, että voit kiinnittää miehen huomion ja näyttää sille kultaista tonttuvyönsolkeasi. Muuten meidät kyllä hukka perii!”
Pakkanen alkoi yhä vain nousta ja polku pimetä, mutta kohta huvilan valot alkoivat kajastaa ketun tarkkoihin viirusilmiin. Mies seisahtui ja pyyhki hikeä otsaltaan, hänen hengityksensä kävi raskaana. Enää puoli kilometriä, mies ajatteli ja nosti häkin taas ilmaan ja alkoi paarustaa. Kohta saan levätä lämpimällä huvilalla, toivottavasti lämmitys kytkeytyi päälle puhelimesta tällä kertaa.
”Hei ukko! Ukko hei, kuuletkos!” Pieni ääni piipitti häkistä.
Mies seisahtui niille sijoilleen ja alkoi pälyillä ympärilleen. Sitten hän tajusi että ääni tulikin häkistä. Jotain kimmeltävää osui hänen silmiinsä alas katsoessaan, jotain…kultaista! Tonttu oli nostanut kultaisen solkensa ylös korkealle päänsä päälle ja huvilalta loimottavat valonheittimet vahvistivat sen keltaista kimmellystä pakkasyössä. ”Jos päästät meidät vapaaksi, neuvon sinulle paikan jossa näitä on lisää. Satamäärin!” Tonttu kimitti.
Miehen silmät olivat pullistua ulos pääkopasta ja suusta paksujen huulien välistä valui sylkirihma. ”Mitä! Mistä olet tuollaisen saanut? Onko niitä lisää, kerro heti vintiö!”
Tonttu sanoi juuri niin kuin kettu hänelle kuiskaili häntänsä seasta. Kultapala heilui ja huojahteli tontun pään päällä ja mies laski häkin maahan ja alkoi kärsimättömänä ojentelemaan pulleita käsiään kohden häkkiä ja suorastaan tanssahtelemaan häkin ympärillä. Samassa hän sai ajatuksen. ”Jos näin on, sinä neuvot minulle paikan missä niitä on lisää. Kun saavun takaisin häkille, lasken sinut sitten vapaaksi, jos vain puhuit totta”, mies sanoi hiljaa muristen ja tuijotti epäluuloisena vuoroin vyönsolkea, vuoroin puhuvan tontun sinertäviä kasvoja.
”Löydät sinne helposti, se on ihan tässä lähellä. Mutta sinun täytyy noudattaa neuvojani että saat aarteet itsellesi”, tonttu piipitti ääni väristen. Sitten se alkoi kertoa miehelle mihin suuntaan tämän tulisi lähteä ja miten perillä olisi meneteltävä. Mutta mies ei huomannut että kettu kuiskaili kaikenaikaa tontulle, tonttujen kielellä.

Maxim Foxx kirjoitti:

Kettu hyppäsi lumisesta pusikosta jalkaansa nilkaten ja yritti livahtaa häkkiansaa potkivan ja kiroilevan miehen ohi. Mies kumartui ja nappasi kettua niskasta kiinni hirveä virne punakalla naamallaan. ”Tehdäänkös ketusta rukkaset, mitä? Taidatkin olla se sama lurjus joka joulu käy viemässä ansastani savusilakan, ja jättää tilalle männynkävyn, kutale. Samaan häkkiin sinäkin siitä, Hähähää!”, mies huusi ja heitti Repolaisen ansaan sisälle. ”Mutta et syö sitä pikkuotusta, ketunruoja. Minä aion täyttää sen, sillä eihän tuommoisia ole kukaan ennen nähnyt. Joku uusi laji se on ja minä olen löytänyt sen!” Mies hihitteli ja katseli kylmästä vapisevaa, kauhistunutta tonttua häijysti.
Saunatonttu oli niin kylmän kangistama, ettei meinannut saada sanaa suustaan ketun nähtyään. Se sai vain vaivoin silmänsä avatuksi ja tapaili pientä hymyä suupieleensä. Repolainen kietaisi pöyheän häntänsä Saunatontun ympärille samalla kun tuhiseva mies nosti häkkiansan ilmaan ja alkoi retuuttaa sitä kohti huvilaansa. ”Sinun on nyt lämmiteltävä ja saatava veresi kiertämään edes sen verran, että voit kiinnittää miehen huomion ja näyttää sille kultaista tonttuvyönsolkeasi. Muuten meidät kyllä hukka perii!”
Pakkanen alkoi yhä vain nousta ja polku pimetä, mutta kohta huvilan valot alkoivat kajastaa ketun tarkkoihin viirusilmiin. Mies seisahtui ja pyyhki hikeä otsaltaan, hänen hengityksensä kävi raskaana. Enää puoli kilometriä, mies ajatteli ja nosti häkin taas ilmaan ja alkoi paarustaa. Kohta saan levätä lämpimällä huvilalla, toivottavasti lämmitys kytkeytyi päälle puhelimesta tällä kertaa.
”Hei ukko! Ukko hei, kuuletkos!” Pieni ääni piipitti häkistä.
Mies seisahtui niille sijoilleen ja alkoi pälyillä ympärilleen. Sitten hän tajusi että ääni tulikin häkistä. Jotain kimmeltävää osui hänen silmiinsä alas katsoessaan, jotain…kultaista! Tonttu oli nostanut kultaisen solkensa ylös korkealle päänsä päälle ja huvilalta loimottavat valonheittimet vahvistivat sen keltaista kimmellystä pakkasyössä. ”Jos päästät meidät vapaaksi, neuvon sinulle paikan jossa näitä on lisää. Satamäärin!” Tonttu kimitti.
Miehen silmät olivat pullistua ulos pääkopasta ja suusta paksujen huulien välistä valui sylkirihma. ”Mitä! Mistä olet tuollaisen saanut? Onko niitä lisää, kerro heti vintiö!”
Tonttu sanoi juuri niin kuin kettu hänelle kuiskaili häntänsä seasta. Kultapala heilui ja huojahteli tontun pään päällä ja mies laski häkin maahan ja alkoi kärsimättömänä ojentelemaan pulleita käsiään kohden häkkiä ja suorastaan tanssahtelemaan häkin ympärillä. Samassa hän sai ajatuksen. ”Jos näin on, sinä neuvot minulle paikan missä niitä on lisää. Kun saavun takaisin häkille, lasken sinut sitten vapaaksi, jos vain puhuit totta”, mies sanoi hiljaa muristen ja tuijotti epäluuloisena vuoroin vyönsolkea, vuoroin puhuvan tontun sinertäviä kasvoja.
”Löydät sinne helposti, se on ihan tässä lähellä. Mutta sinun täytyy noudattaa neuvojani että saat aarteet itsellesi”, tonttu piipitti ääni väristen. Sitten se alkoi kertoa miehelle mihin suuntaan tämän tulisi lähteä ja miten perillä olisi meneteltävä. Mutta mies ei huomannut että kettu kuiskaili kaikenaikaa tontulle, tonttujen kielellä.

Lue lisää

Pian oli jo yömyöhä ja Joulumuori kävi pihalla kuulostelemassa tämän tästä kuuluisiko tuttujen porokellojen kilinää taivaalta. Vielä ei kuulunut, mutta jotain juosta hölkötti pitkin polkua kohden joulumuoria. Tulija oli hengästynyt kettu joka roikotti suussaan saunatonttua tämän nutun kauluksesta. ”Saunatonttu! Olimmepa me täällä huolissamme sinusta ja pelkäsimme jo pahinta. Mutta nyt äkkiä sisälle uunin pankolle lämmittelemään!” Muori huudahti ja otti vilusta värisevän saunatontun taskuunsa. Nopeasti hän vilkaisi ketun suuntaan ja sanoi: ”tule sinäkin tupaan viekas lurjus, eiköhän sinullekin löydy sisältä jotain”
Kettu vain istahti häntänsä viereen ja virnisti ovelasti, sitten se pinkaisi loikkien kohden pimeää metsää.

Mies kömpi ähisten riukuaidan ali ja aloitti sitten vaivaloisen konttaamisensa kohden piharakennusten keskellä sijaitsevaa puista kaukaloa. Hän oli tehnyt juuri niin kuin pieni olento oli hänelle sanonut: kääntänyt susiturkkinsa nurin niskoin ja vetänyt sen sitten takaisin päällensä ja hattunsa hän oli kääntänyt myös ja sujauttanut sen sitten lierit alas vedettyinä koko päänsä peitoksi, - tehtyään ensin siihen silmäreiät olennon ohjeiden mukaisesti. Näin oli ainoastaan mahdollista saada aarre esille ja mies siunaili mielessään sitä, jos olento ei puhunutkaan totta. Mutta henkeä vetäessään hän mietti samalla, ettei olennolla ollut paljoa vaihtoehtoja – mikä sopi miehelle oikein hyvin.
”Nöff! VIIII-iiih!” Mies huusi kaukalon luona ja alkoi käännellä sitä ylösalas hermostuneesti kuolan valuessa naamarin reistä. ”VIII-IIII!! ÖÖÖrhhhh!”, mies huuti neuvojen mukaisesti. Mutta jäätyneen kaukalon alla ei ollutkaan tuohivakassa läjäpäin kultaisia vyönsolkia. Siellä oli ainoastaan ryvettynyt, jäätynyt maa. ”Viiiiiiiiiii viiiiiiii-iiiih!” Mies huusi vihaisena yhä, alkaen samalla kuitenkin epäillä, oliko olento sittenkään puhunut totta.
Äkkiä jostakin kuului rasahdus, sitten toisaalta kolahdus. Lukemattomat silmäparit tuijottivat häneen ja mumisivat samalla jotakin. ”POTSI! POTSI ON!!” Huuto kuului äkkiä heiniä tursoilevan rakennuksen sisäänkäynnin luota. Riihitonttu seisoi sen oven suussa röyhtäillen ja silmät kiljusta pyörien. Kiljukiulu tipahti tontun käsitä oven kynnykselle. Samalla mumina kasvoi huudoksi ja ääniä alkoi kuulua joka puolelta: ”POTSI, POTSI on täällä POTSI! VIIIH-IIIIII!”

Joulupukki oli taas kerran saapumassa korvatunturille jo hyvin tutuksi tulleelta reitiltään. Juuri ennen maanollakohtaa tunturien välissä, hän vilkaisi alapuolelleen ja näki tutusta saunanpiipusta tupruavan savun, mutta hän näki myös jotain muuta. Alas maankamaralle laskeuduttuaan Pukki mietti mielessään, että oliko hän nähnyt ihan oikein. Alhaalla oli nimittäin joku kummallinen otus juoksennellut pitkin tunturin kupeita hurjistunut tonttulauma perässään ja hän oli myös ollut kuulevinaan kimakkaa vinkunaa, mutta ohjastaessaan väsyneet porot kohti hirsistä hangaaria, Pukki katseli jo tuvan suuntaan jossa Joulumuori ja Saunatonttu vilkuttivat hänelle. Joulu oli nyt viimein hänelläkin.
Riemuisaa Joulua kaikille kirjoittajille ja lukijoille!

Paikalle kurvasi säiliöauto täynnä kuumaa maitoa, jota oli viemässä SOS* lapsikylän lapsille.
Kuljettaja otti letkun ja ruiskutti Hessun maidolla ja pian valkoisen kuorrutuksen alta paljastui se vanha irstas Superhessu.