Haluan rotukoiran kotikoiraksi...

niinu_

Ollaan etsitty koiraa jo pitkään. Päätin alusta asti, että etsimme rekisteröidyn koiran hyvästä kennelistä. Innolla lähdimme selailemaan eri kasvattajien sivuja.
Pikku hiljaa kuitenkin on tullut huomattua, että vaatimukset uudelle omistajalle ovat melkoisia. Pitää harrastaa tai mieluiten käyttää näyttelyissä. Kumpikaan näistä ei kiinnosta meitä vaan haluamme vain uuden perheenjäsenen joka voi tulla mukaan metsälle ja lenkille.
Toinen "miinus" tekijä on lapsemme 1,5v. Kauhean moni kasvattaja ei halua myydä koiraa lapsiperheeseen, eikä siinä ole auttanut selittää, että koira ei tule lapselle vaan meille aikuisille.
Vielä kolmas asia mikä tuli mieleen on se, kun on lukenut joitakin palstoja, kuinka jälkikäteen kasvattaja "haluaa kuulua koiran elämään vielä tulevaisuudessakin".
Kyllä minä haluan olla päätösvaltainen koiran asioista kun kaupat on tehty. Enkä tarvitse ihmistä hengittämään niskaan. Mielelläni kerron kyllä kuulumiset kasvattajalle ja lähetän kuvia (vaikka kerran vuodessa) ja voin kysyn myös apua, jos tarvetta on, mutta usein monet ovat ilmeisesti (?) puuttuneet vähän liikaakin?
Kun innoissaan aluksi lähti koiraa etsimään, niin on kyllä laimentunut mieli matkan varrella..
Eihän tässä auta enää muu kun hommata rekisteröimätön seropi jostain keltaisesta pörssistä tai alkaa valehtelemaan kun kukaan kunnon kasvattaja ei ilman "vaatimuksia" halua pentua myydä. (lisäykseksi ollaan etsitty koko ajan lapsiystävällistä, ns. seurakoirarotua..)
Eli siis mielenkiinnosta kyselisin nyt, onko kenelläkään muulla ollut vastaavia kokemuksia rotukoiran hankinnasta kotikoiraksi?

2

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisipa kiinnostavaa tietää,mistä rodusta ei löydy kasvattajaa,jolla ei ole mitään toivomuksia/vaateita...
      Eiköhän melkein joka rodussa,löydy niitä/kin,jolle riittää rahat kouraan ja perävalojen häviäminen...

      Itse tunnen jokusiakin kasvattajia.Ja myös niitä,joille nuot on toivomuksia,mutta ei suinkaan pakko.Tiedän myös niitä,jolla ei ole edes toivomuksena...

      Kaikilla kasvattajilla ei ole mitään väliä myöskään yhteydenpidolla.Toisilla on,koska haluavat tietää,että kasvateilla menee hyvin.Ja myöskin tietää kasvatuksensa tuloksista,joka on tärkeää,kasvatuksensa kannalta.
      Kyllä niitä ns. niskaan hengittäjiä taitaa olla todella vähän...

      Ja jos lapsiperheille ei koiria myytäisi lainkaan,niin kyllä olisi kasvattajilla torpat täynnä koiria :D Onhan niitä vaikka kuinka monessa lapsiperheessä.
      Jotkut tosin ei myy esim.kääpiön pentua,jos on pieniä lapsia.Se taas on turvallisuuskysymys heille.

      Kiinnostaisi myös kuulla,että jos puhutaan ihan seurakoirasta,nin missä rodussa kaikki kasvikset vaatii harrastamista?Vähän nyt menee utopiaksi...
      Ei tarvi kun katsoa jalostustietokannasta,niin ei suinkaan kaikilla koirilla ole näytelmätuloksia tai mitään koepuolen :D Edes palveluskoiraroduilla...

    • ei kakaraperheeseen

      Riippuu kyllä ihan rodusta, jota yritetään tuohon kakaraperheeseen ostaa.
      Itse en todellakaan myisi lapsiperheeseen palveluskoiraa.
      Se vaatii niin paljon kouluttamista, että ei siinä silloin lapselle pahemmin aikaa jää, varsinkaan pentuvaiheessa.

      Joko toi juttu on provo tai sitten vastuuntuntoisia kasvattajia todellakin on olemassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      593
      2075
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      102
      1030
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      977
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      837
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      835
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    7. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      70
      747
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      678
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe