Monet ovat harmissaan Suomessa auton oston yhteydessä kannettavasta autoverosta. Minäkin oli aiemmmin tätä mieltä. Jos asiaa miettii tarkemmin, tämä ei olekaan huono asia, jos vaihtoehtona on auton käytön verottaminen.
Varsinkin vähempiosaisia auton käytön verottaminen rankaisee rajusti. Nyt Matti Meikäläinen joutuu maksamaan vanhasta ruppanastaan ainoastaan ajoneuvoveroa, joka on varmaakin noin 150 euroa vuodessa.
Jos siirryttäisiin käytön verottamiseen, niin Matti Meikäläisen vuotuinen ajoneuvovero saattaisi nousta vaikkapa 700 euroon, mikä merkitsee sitä, että Matin vuotuiset autoilukulut nousevat merkittävästi.
Nykyisellä verotuskäytännöllä hallitus varmistaa sen, että köyhien autoilu on jatkossakin halpaa: eihän köyhä osta uutta autoa vaan hänen ajelee ikivanhalla ruppanallaan nykyisen järjestelmän edullisella ajoneuvoverolla.
Autoverotuksen muuttaminen käytön verottamiseen olisi käden ojennus varakkaalle väelle: rikkaiden ostamat halvat uudet autot rahoitettaisiin vähempiosaisten pussista maksetulla korotetulla ajoneuvoverolla.
Täten tavallisen vähäosaisen autoilijan pitää olla tyytyväinen autoverotuksen nykytilaan ja vaatia ehdottomasti hallitukselta, että autoilun verotusta ei tulla muuttamaan
Autovero on köyhän kaveri
131
3528
Vastaukset
- matikka hukasa
Käyppä huvikses vilkaisemaan MOBILE.DE sivuilta mitä autot maksaa Saksassa jossa ei ole arvonlisäveroa kummempaa verotusta autoista.
Saksassa saat esim fod S-maxin kolme vuotta vanhnana 12 000 - 15 000 eurolla kun Suomessa vastaavasta maksat kolme vuotta vanhana n. 25 000 euroa.
Sama juttu kaikkien automerkkien kohdalla ikään ja kilometreihin katsomatta.
Mieti sen jälkeen uudestaan kummasta maksat ennemmin: käytöstä vai ostosta ?
Jos saat 3 vuotiaan auton halvemman verotuksen takia 10 000 euroa halvemmalla ja vaihtoehtoisesti maksat vuosittain 500 euroa suurempaa käyttömaksua, kumpi on kannattavampaa ???- rahat hukassa
Et nyt ymmärrä ollenkaan köyhän asemaa, ei köyhällä ole laittaa auton ostoon sitä 12.000 euroakaan vaan satasia tai ihan ykköstonneja korkeintaan.
Köyhän ei tarvitse haaveillakaan alle 10v ikäisistä autoista vaikka autovero poistuisikin joten ajoneuvovero on todellakin merkittävämpi asia köyhälle kuin varakkaalle uusien autojen nykyiset hankintaverot. - Tavalla tai toisella
Viidensadan käyttömaksu ei riitä korvaamaan kenties 15000 euron autoveroa. Selvähän se, että mieluummin maksaisi vähemmän veroa, mutta oikeasti ei isommissa autoissa varmaan tonnikaan vuodessa riittäisi käyttömaksuksi.
- >MIKSI NÄIN
GPS-pohjaisella autoverotuksella on tarkoitus kerätä enemmän veroja
16.12.2012 16:59 Jorma Nordlin US verkkolehti
Motivaatio verotuksen uudistamiselle on lisätuoton saaminen. Siis yleensä verojen keräämisen tehostaminen. Teknologian kehittyminen luo uusia mahdollisuuksia verotuksen kehittämiseen. Autoilun osalta tämä on ainakin Vihreille mieluinen ratkaisu, koska verotuksella voidaan kutistaa kaikki ylimääräinen liikkuminen minimiin.
Se on selvää, ettei tällaiseen selvitystyöhön ja mahdollisesti tästä seuraavan autoverotuksen kehittämiseen panosteta, ellei se tuottaisi lisää rahaa. Tämä taas tarkoittaa autoverotuksen kiristymistä.
Tällaista verotuksen uudistamista olen jo kauan "uumoillut". Autoveron kerääminen auton hinnassa aiheuttaa veronkorotuksia suunniteltaessa enemmän vastustusta, kuin veron kerääminen liikkumisen mukaan.
Itseasiassa kuluttaja itse vaikuttaa siihen maksaako hän enemmän, vaiko vähemmän veroja. Näin saadaan ovelasti "hämärrytettyä" verojen kiristäminen, kun vain todetaan että maksetun veron suuruus riippuu veronmaksajan käyttäytymisestä.
GPS-pohjaisella autoverotuksen todellinen tarkoitus on verojen avulla ohjata ihmisten liikkumista ja liikennevälineiden käyttöä. Alunperin sen avulla haluttiin tietulleille toisenlainen ratkaisu. Tästä nousi kovaa "äläkkää", joten tässä otettiin työryhmän avulla aikalisä ja siirryttiin "hivutustaktiikkaan" selittäen, että onkin tarkoitus tuoda koko maata kattava verojärjestelmä.
Tuleekohan meille tulevaisuudessa sellainen autovero, jossa maksat enemmän veroja sen mukaan oletko liikkunut tietyllä alueella enemmän omalla autolla, vaiko et? Toteutettava järjestelmä sen tulee mahdollistamaan. Tässä siis kaikki maksavat mutta ovelasti tietullit korvataankin verojärjestelmällä, jolla on samanlainen vaikutus kuin tietulleilla. Toiset maksavat vaan enemmän.
Lisätty:
Jos kerran kilometriperusteista autoverotusta halutaan, niin miksi sitten niitä kilometreja ei luettaisi suoraan matkamittarista? Ei tietenkään, koska halutaankin verojen avulla ohjata ihmisten liikkumista tietyillä alueilla. Ei muuten GPS:ää tarvittaisi. - Vanha suola
rahat hukassa kirjoitti:
Et nyt ymmärrä ollenkaan köyhän asemaa, ei köyhällä ole laittaa auton ostoon sitä 12.000 euroakaan vaan satasia tai ihan ykköstonneja korkeintaan.
Köyhän ei tarvitse haaveillakaan alle 10v ikäisistä autoista vaikka autovero poistuisikin joten ajoneuvovero on todellakin merkittävämpi asia köyhälle kuin varakkaalle uusien autojen nykyiset hankintaverot.Anteeksi olenkohan nyt ymmärtänyt aivan väärin, kun täällä leimataan vanhoilla autoilla ajavia köyhiksi?????? Mistä moinen harhaluulo????
Köyhä on sellainen jolla on paljon velkaa autosta, asunnosta ym kulutusluotoista.
Rahaa tuskin jää elämiseen? Sehän on köyhyyttä jos mikä ja tyhmyyden ruumiillistuma. - Köyhyyden ylistys
Vanha suola kirjoitti:
Anteeksi olenkohan nyt ymmärtänyt aivan väärin, kun täällä leimataan vanhoilla autoilla ajavia köyhiksi?????? Mistä moinen harhaluulo????
Köyhä on sellainen jolla on paljon velkaa autosta, asunnosta ym kulutusluotoista.
Rahaa tuskin jää elämiseen? Sehän on köyhyyttä jos mikä ja tyhmyyden ruumiillistuma.Jos nyt oikein ruvetaan pohtimaan ketkä on ns.köyhiä, niin kyllä se niin on, että köyhä on se, joka joutuu itse ostamaan autonsa. Rikkaille firmat ostaa pelit ja vehkeet.
T. yks. köyhä Mersumies (ite ostettu on). - Kyyninen ihminen
rahat hukassa kirjoitti:
Et nyt ymmärrä ollenkaan köyhän asemaa, ei köyhällä ole laittaa auton ostoon sitä 12.000 euroakaan vaan satasia tai ihan ykköstonneja korkeintaan.
Köyhän ei tarvitse haaveillakaan alle 10v ikäisistä autoista vaikka autovero poistuisikin joten ajoneuvovero on todellakin merkittävämpi asia köyhälle kuin varakkaalle uusien autojen nykyiset hankintaverot.Ymmärrän yhteenlaskua. Autoveron poistosta hyötyvät eniten vähätuloiset, joilla on poiston jälkeen varaa ajaa turvallisiksi testatuilla autoilla. Nyt köyhät ajavat hengenvaarallisilla pommeilla.
Autoveron kannattaminen on tappoon verrattava toimi. Kannattajat tietävät montako sataa turhaa kuollutta on teillämme vuosittain. - jortunen
"matikka hukassa" nimimerkin tulisi tarkistaa ruotsalaisten käytettyjen hintoja, koska mittarilukemiin voi luottaa ja myös rekisterinumeron voi tarkistaa Ruotsin autorekisteristä mittarilukemineen viimeisen katsastuksen mukaisesti myös Suomessa. Ruotsissakaan ei ole muuta kuin ALV mukana ostaessasi uuden auton.
Tarkista esim. www.blocket.se, www.bytbil.se. Näillä sivuilla on pääosin MRF-jäsenyritysten autoja. Viime vuosina on uudemmille autoilla saanut jopa vuoden takuun.
Mikäli auto on joutunut vakuutusvahinkokorvausten kohteeksi, niin sen saa selville Suomessa sivulta www.carfax.fi ja ruotsalaisten autojen osalta www.carfax.se. Suomen hinta on noin 10 €.
Mitä tulee käytetyn ostamiseen Saksasta, niin mittarilukema ei yleisesti ottaen lainkaan vastaa todellisuutta. - Arvatkaa maksajat
>MIKSI NÄIN kirjoitti:
GPS-pohjaisella autoverotuksella on tarkoitus kerätä enemmän veroja
16.12.2012 16:59 Jorma Nordlin US verkkolehti
Motivaatio verotuksen uudistamiselle on lisätuoton saaminen. Siis yleensä verojen keräämisen tehostaminen. Teknologian kehittyminen luo uusia mahdollisuuksia verotuksen kehittämiseen. Autoilun osalta tämä on ainakin Vihreille mieluinen ratkaisu, koska verotuksella voidaan kutistaa kaikki ylimääräinen liikkuminen minimiin.
Se on selvää, ettei tällaiseen selvitystyöhön ja mahdollisesti tästä seuraavan autoverotuksen kehittämiseen panosteta, ellei se tuottaisi lisää rahaa. Tämä taas tarkoittaa autoverotuksen kiristymistä.
Tällaista verotuksen uudistamista olen jo kauan "uumoillut". Autoveron kerääminen auton hinnassa aiheuttaa veronkorotuksia suunniteltaessa enemmän vastustusta, kuin veron kerääminen liikkumisen mukaan.
Itseasiassa kuluttaja itse vaikuttaa siihen maksaako hän enemmän, vaiko vähemmän veroja. Näin saadaan ovelasti "hämärrytettyä" verojen kiristäminen, kun vain todetaan että maksetun veron suuruus riippuu veronmaksajan käyttäytymisestä.
GPS-pohjaisella autoverotuksen todellinen tarkoitus on verojen avulla ohjata ihmisten liikkumista ja liikennevälineiden käyttöä. Alunperin sen avulla haluttiin tietulleille toisenlainen ratkaisu. Tästä nousi kovaa "äläkkää", joten tässä otettiin työryhmän avulla aikalisä ja siirryttiin "hivutustaktiikkaan" selittäen, että onkin tarkoitus tuoda koko maata kattava verojärjestelmä.
Tuleekohan meille tulevaisuudessa sellainen autovero, jossa maksat enemmän veroja sen mukaan oletko liikkunut tietyllä alueella enemmän omalla autolla, vaiko et? Toteutettava järjestelmä sen tulee mahdollistamaan. Tässä siis kaikki maksavat mutta ovelasti tietullit korvataankin verojärjestelmällä, jolla on samanlainen vaikutus kuin tietulleilla. Toiset maksavat vaan enemmän.
Lisätty:
Jos kerran kilometriperusteista autoverotusta halutaan, niin miksi sitten niitä kilometreja ei luettaisi suoraan matkamittarista? Ei tietenkään, koska halutaankin verojen avulla ohjata ihmisten liikkumista tietyillä alueilla. Ei muuten GPS:ää tarvittaisi.GPS-pohjaisella autoverotuksella on tarkoitus tehdä jälleen tulonsiirto paremminvoiville.
Suomella ei minun tietääkseni ole yhtään satelliittia, eikä sellaisten vuokraaminen ole erityisen hapaa huvia.
Autoihin pitäisi myös asentaa jonkinsortin laitteet, jonka perusteella todennetaan auton liikkuminen. Näitäkään valtiolla ei tietääkseni ole varastossa, eikä niitä ilmaiseksi mistään saada.
Yritykset jotka ehdottavat tällaisia systeemejä politikoille, keräävät "verot" itselleen ja valtiolle jää vain murusia. Muutama ahneempi politikko voi saada itselleen sievoisen potin, samalla kuin suurin osa heistäkin luulee tekevänsä valtiota, eli veronmaksajia hyödyttävän teon. - Velatta paras
Vanha suola kirjoitti:
Anteeksi olenkohan nyt ymmärtänyt aivan väärin, kun täällä leimataan vanhoilla autoilla ajavia köyhiksi?????? Mistä moinen harhaluulo????
Köyhä on sellainen jolla on paljon velkaa autosta, asunnosta ym kulutusluotoista.
Rahaa tuskin jää elämiseen? Sehän on köyhyyttä jos mikä ja tyhmyyden ruumiillistuma.Olet oikeassa, ja tällainen köyhyys on miellettävä nimenomaan mielen köyhyydeksi. Tulojen köyhyydestä ei voi olla kyse, sillä pienituloiselle ei myönnetä isoja velkoja kalliisiin autoihin ja asuntoihin. Todellinen rikkaus onkin sitä, ettei tarvitse näyttää muille, kuinka suuriin kuukausilyhennyksiin on varaa.
- pottoaineveroon
Ihan yhtä paljon auton vaihtaminen maksaa saksassa kuin suomessa. Autot on saksassa halvmepia ja niiden arvo myös putoaa nopeasti.
Minusta oikea tapa rokottaa autoilua on polttoainevero. Se maksaa joka ajaa ja jos ajaa bensasyöpöllä, niin maksaa enemmän. Erittäin hyvä ympäristövero, eikä rokota omistamista, vaan käyttöä. - autovero kunniaan
Tavalla tai toisella kirjoitti:
Viidensadan käyttömaksu ei riitä korvaamaan kenties 15000 euron autoveroa. Selvähän se, että mieluummin maksaisi vähemmän veroa, mutta oikeasti ei isommissa autoissa varmaan tonnikaan vuodessa riittäisi käyttömaksuksi.
Korkea autovero on hyvä, autot ovat tuontitavaraa . Mutta käyttö pitäisi olla halvempaa.
mitä iloa on autosta pihassa ?? - kapalainen-
Vanha suola kirjoitti:
Anteeksi olenkohan nyt ymmärtänyt aivan väärin, kun täällä leimataan vanhoilla autoilla ajavia köyhiksi?????? Mistä moinen harhaluulo????
Köyhä on sellainen jolla on paljon velkaa autosta, asunnosta ym kulutusluotoista.
Rahaa tuskin jää elämiseen? Sehän on köyhyyttä jos mikä ja tyhmyyden ruumiillistuma.Köyhyys johtuu myös pienistä tuloista.
Esim. autoilussa se ilmenisi, että autoilemalla vähemmän menee vähemmän bensaa. Että siten voisi hieman autoilla.
Mutta perusmaksun kaltainen autovero tekee ne vähät kilsat kalliiksi. Veron osuus kun näet pienenee kilsaa kohti enemmän ajettaessa.
Yhtä paha tai pahempi on katsastusjärjestelmä. Autokorjaamoiden suojatyöpaikkajärjestelmä. Gestapomainen byrokraattirottadiktatuurijärjestö TraFiFi. käyttää vittuiluunsa kirosanaa turvallisuus.
Oikein olisi pistää nopeudet pieniksi ja ylinopeuksiin nollatoleranssi ja nostaa polttoaineiden hinta tuplaksi. Ylinopeutta tulee joutua pelkäämään kuin löpöllä ajamista.
Vyö, kypärä ja katsastuspakot ja muut kiusaamiset voisi lopettaa.
Kolarit vähenisivät näin.
Vaan kun se nyt oikein ei käy.
Vakuutusyhtiöt rikastuvat mälleistä. Pitää saada rikastua edelleen.
On vähän tärkeämpää kuin oikea turvallisuus.
Köyhä pääsisi silti ajelemaan satunnaisesti kalliista pensasta huolimatta.
Jäisi yli siitä suojatyöluteiden elättämisestä pääsemisestä. - liity jäseneksi,
..."jos verotettaisiin käyttöä."
Voi rakkaat YLEn aivopesun uhrit. Mistä muusta suomalis liikkujilta (=tuottavat yksilöt) verotetaan kuin "käytöstä" !!?
Ainakaan mun vanha mobiilini ei käy ilman verolientä, joku kutsuu sitä luonnosta maansisältä otetun öljyn tisleeksi eli bensiiniksi.
Sen käytöstä otetaan väkisin veronveronvero....veroineen 95% silkkaa veroa.
Ehtymättömät luonnonlähteet:
Öljy, Valehtelu, EUDirektiivit eikä Verot lopu ikinä ei.
http://erilainen.wordpress.com/2011/05/29/oljy-luonnontuote-ei-lopukaan/
. - """
Köyhyyden ylistys kirjoitti:
Jos nyt oikein ruvetaan pohtimaan ketkä on ns.köyhiä, niin kyllä se niin on, että köyhä on se, joka joutuu itse ostamaan autonsa. Rikkaille firmat ostaa pelit ja vehkeet.
T. yks. köyhä Mersumies (ite ostettu on).Totta, jos itse olisin ostanut viimeisen autoni, en olisi voinut ostaa syksyllä Nokian osakkeita, nyt kyllä voisin ostaa kaskikin autoa kun osakkeen hinta on noussut 2,6 kertaisesti.
Kiva köyhäillä ja olla nöyrä. - hulk
No ei tarvitse miettiä. Maksan ennemmin ostosta!
Kannattavampaa on ostaa edullinen vanha auto, ja ajaa sillä edullisesti!
Vaihtoehtona kun on ostaa edullinen uusi auto, jolla ei sitten ole varaa ajaa!
SIIS mitä järkeä!? - assssssssssssssssss
Tavalla tai toisella kirjoitti:
Viidensadan käyttömaksu ei riitä korvaamaan kenties 15000 euron autoveroa. Selvähän se, että mieluummin maksaisi vähemmän veroa, mutta oikeasti ei isommissa autoissa varmaan tonnikaan vuodessa riittäisi käyttömaksuksi.
Eiköhän kuitenkin useimmissa autoissa (pienet autot) autovero ole n. 5000 euroa.
Köyhyyden ylistys kirjoitti:
Jos nyt oikein ruvetaan pohtimaan ketkä on ns.köyhiä, niin kyllä se niin on, että köyhä on se, joka joutuu itse ostamaan autonsa. Rikkaille firmat ostaa pelit ja vehkeet.
T. yks. köyhä Mersumies (ite ostettu on).Köyhällä on tuloja alle 1 000 €/kk ja pankkitilillä ei mitään.
Jos tuloja 1000 €/kk ja pankkitilillä 100 000 €, hän ei ole köyhä- Vihreä logiikka
>MIKSI NÄIN kirjoitti:
GPS-pohjaisella autoverotuksella on tarkoitus kerätä enemmän veroja
16.12.2012 16:59 Jorma Nordlin US verkkolehti
Motivaatio verotuksen uudistamiselle on lisätuoton saaminen. Siis yleensä verojen keräämisen tehostaminen. Teknologian kehittyminen luo uusia mahdollisuuksia verotuksen kehittämiseen. Autoilun osalta tämä on ainakin Vihreille mieluinen ratkaisu, koska verotuksella voidaan kutistaa kaikki ylimääräinen liikkuminen minimiin.
Se on selvää, ettei tällaiseen selvitystyöhön ja mahdollisesti tästä seuraavan autoverotuksen kehittämiseen panosteta, ellei se tuottaisi lisää rahaa. Tämä taas tarkoittaa autoverotuksen kiristymistä.
Tällaista verotuksen uudistamista olen jo kauan "uumoillut". Autoveron kerääminen auton hinnassa aiheuttaa veronkorotuksia suunniteltaessa enemmän vastustusta, kuin veron kerääminen liikkumisen mukaan.
Itseasiassa kuluttaja itse vaikuttaa siihen maksaako hän enemmän, vaiko vähemmän veroja. Näin saadaan ovelasti "hämärrytettyä" verojen kiristäminen, kun vain todetaan että maksetun veron suuruus riippuu veronmaksajan käyttäytymisestä.
GPS-pohjaisella autoverotuksen todellinen tarkoitus on verojen avulla ohjata ihmisten liikkumista ja liikennevälineiden käyttöä. Alunperin sen avulla haluttiin tietulleille toisenlainen ratkaisu. Tästä nousi kovaa "äläkkää", joten tässä otettiin työryhmän avulla aikalisä ja siirryttiin "hivutustaktiikkaan" selittäen, että onkin tarkoitus tuoda koko maata kattava verojärjestelmä.
Tuleekohan meille tulevaisuudessa sellainen autovero, jossa maksat enemmän veroja sen mukaan oletko liikkunut tietyllä alueella enemmän omalla autolla, vaiko et? Toteutettava järjestelmä sen tulee mahdollistamaan. Tässä siis kaikki maksavat mutta ovelasti tietullit korvataankin verojärjestelmällä, jolla on samanlainen vaikutus kuin tietulleilla. Toiset maksavat vaan enemmän.
Lisätty:
Jos kerran kilometriperusteista autoverotusta halutaan, niin miksi sitten niitä kilometreja ei luettaisi suoraan matkamittarista? Ei tietenkään, koska halutaankin verojen avulla ohjata ihmisten liikkumista tietyillä alueilla. Ei muuten GPS:ää tarvittaisi.Vihreille mieluinen ratkaisu, koska verotuksella voidaan kutistaa kaikki ylimääräinen liikkuminen minimiin.
Jep. Vihreiden tavoitteena on yksisuuntainen liikenne Afrikasta Suomeen ilman välipysähdyksiä. Suoraan savannilta Kelan luukulle.
Ja tämän hulluuden pyörittämiseen tarvitaan R A H A A - windstar1962
tosi vaikeaa päästä sivulle trafin tiedostojen haamuautot?
treffisivut kyllä aukeaa 24jässä tosi nopeasti.
- ärh515
no voi ***** Käyttöhän maksaa muutenkin vaikka kuinka paljon, bensasta on 70-80% veroa, autoveroa ei pitäisi edes olla, senhän piti olla väliaikanen. Ja mitä ne pellet uusia autoja verottaa tollatavalla, verottas sit vaikka enemmän polkupyöriä, potkukelkkoja ja miljoonia muita välineitä***** Tai sit lopettas koko autoverotuksen ja samalla ulkomaiden, maahanmuuttajien, rikollisten yms hyysämisen. Vois olla parempi maa asua jos poliitikoilla olis edes pienintä oikeudentajun ripettä.
- Think Tank
"ärh515" on vihainen verotuksesta, mutta polttoaineverot ja autoverot ovat yleisiä fiskaalisia yhteiskunnan eli valtion tuloja, joilla rahoitetaan esim. sairaanhoito, koulutus, puolustus ja niin edelleen. Jos nuo verot poistettaisiin, niin ne olisi siirrettävä johonkin muuhun kohteeseen - NOLLASUMMAPELI.
- Lisää veroja ja äkki
Jep ! ja ehdottomasti suksille ja lenkkareille vähintään tonnin käyttömaksu vuodessa, niin ja moottorikelkoille ja ja ja .......
- ....
Maltaita ne uudet autot maksavat ilman veroakin. Autovero on täysin oikeudenmukainen, koska vain rikkailla on varaa uusiin autoihin ja pari tonnia sinne tänne veroa ei heillä tunnu missään.
Käytön verotus on jo ihan tapissaan ja Euroopan kärkisarjaa ja jos autovero lakkautettaisiin niin luonnollisesti ne rahat revitään sitten jostain muusta, esim. nostamalla ajoneuvoveroa ja polttoaineverotusta ynnä muita veroja, jotta rikkaat saavat ostettua autonsa halvemmalla.- 3+10
Höpöhöpö. Ensinnäkin, tonnin pari veroa maksat jo vaikkapa Skoda Citigosta, joka nyt ei ehkä ole jonkun rikkaan ensimmäinen valinta kun autokaupoille mennään. Sen samaisen Citigon saa reilulla kympillä uutena, joten moisen ostamiseen ei mitään huikeita rikkauksia myöskään tarvita.
Jos taasen katsellaan autoja jotka ovat "vain rikkaille", niin autovero huitelee siellä 30000 euron luokassa. Puhumattakaan sitten oikeasti kalliista autoista. Autovero iskee kaikkein pahiten perheelliselle keski- tai pienituloiselle joille auto on useimmiten "pakollinen" ja auton pitää vielä lisäksi olla kohtalaisen tilava sekä turvallinen, eli mitkään vanhat ritsat ja pommit eivät tule kysymykseen. - veroa riittämiin
Kyllä se ostovero näkyy myös käytetyssä autossa, vertaa saksan ja suomen hintoja vanhoissa autoissa.
- 10 matematiikassa
Olen korkean autoverotuksen kannattaja. Kun meillä oli korkeampi autoverotus, autonvalmistajat sponssasivat täällä myytävien autojen hintoja siten, että täällä Suomessa olivat halvimmat autot (cif-hinta), mitä sitten alettiin verottamaan, tuo verotettu osuus auton hinnasta oli kyllä melkoinen, mutta hyödytti kansantaloutta melkoisesti.
Kun sitten atuoverotusta laskettiin maassamme, niin autonvalmistajat nostivat hintojaan, joten samalla kun rahaa lähtee maastamme enemmän ulkomaille, myös valtion verotulot ovat vähentyneet, joten vähentyneitä verotuloja on pitänyt kompensoida muilla veroilla. Lopputulos on ollut, että autoveron alennuksella vain liputettiin ulos rahaa maastamme.
Jos vielä otetaan se, että autoveron alennus toi käytettyjen autojen hintoihin tuntuvan alennuksen, on uuden auton ostajalle tilanne autoa vaihtaessa käytännössä sama välirahan suhteen, eli samansuuruinen väliraha pitää löytyä joko pankkitililtä taikka rahoituksella.
Jos jatkossa mennään enempi autonjen verotuksessa käytön verottamiseen, siitä kärsivät juuri eniten ne jotka ajavat nytkin halvoilla vanhoilla ajoneuvoilla. Tämä on osittain juuri se syy miksi muualla Euroopassa on myynnissä edullisesti käytettyjä ajoneuvoja, koska käytön verottaminen tekee vanhemman ajoneuvon käyttämisen vähemmän houkuttelevaksi.
Minulle itselleni sopii periaatteessa kumpikin systeemi, olen pystynyt ostamaan aikoinaan korkeankin verotuksen aikana uuden Mercedes-Benz henkilöauton, joten sen suhteen ei ole ongelmaa, mutta ylimääräistä verotusta en kaipaa, millä paikataan autoverotuksen jättämää aukkoa kansantaloudessamme, joka saadaan aaikaiseksi näillä silmänkääntötempuilla.- Häviääjä
On totta että Suomeen myytävien autojen tehdashinnat ovat hintaikkunan alakantissa, mutta yhtä lailla on totta että Suomessa maahantuojat ja piirimyyjät vetävät välistä useaita tonneja per auto enemmän kuin esim Saksassa.
Elikkä Suomalainen häviää aina, pitää paikkansa tässäkin asiassa. Kreikassa ja muissa tuettavissa maissa autot ovat 15-20 % Suomen hintoja halvempia. - 5+2
"tuo verotettu osuus auton hinnasta oli kyllä melkoinen, mutta hyödytti kansantaloutta melkoisesti."
Kansantalous hyötyisi vielä enemmän jos tuo autoveron osuus vapautuisi täysmääräisenä muuhun kulutukseen. - Think Tank
Häviääjä kirjoitti:
On totta että Suomeen myytävien autojen tehdashinnat ovat hintaikkunan alakantissa, mutta yhtä lailla on totta että Suomessa maahantuojat ja piirimyyjät vetävät välistä useaita tonneja per auto enemmän kuin esim Saksassa.
Elikkä Suomalainen häviää aina, pitää paikkansa tässäkin asiassa. Kreikassa ja muissa tuettavissa maissa autot ovat 15-20 % Suomen hintoja halvempia."Häviääjä" -nimimerkkiä kehottaisin tarkistamaan uusien autojen hintoja Tanskassa ja myös Norjassa.
- Höplästvedatettyrahvas
Jesuiitta rakastaa että rahvas maksaa paaaaljon veroja. Ja ajaa säätiön autolla, kortilla ja kas - sakotkaan ei rasita...
- assssssssssssss
Jos käyttöä verotetaan aina vaan lisää, niin köyhiltä loppuu rahat, eli joutuvat jalkamiehiksi.
JOs vanhoista romuista maksetaan kova autovero vuosittain, niin köyhät eivät pysty ajamaan näillä vanhoilla romuilla sen paremmin kuin uusillakaan. Uusissahan on kuitenkin vielä melko korkea ostohinta. Kokoomuksen poliitikkana on saada kaikki maksamaan paljon oli tuloja tai ei.
Esim. kiinteistöveron nosto, kuten ALV:n nostokin, ovat todella myrkkyä köyhille.
Kovalla kiinteistöjen verotuksella voidaan köyhiltä viedä asunnot, koska heillä ei ole enää varaa asua kovan kiinteistöveron takia omissa kiinteistöissään.
- totuus verosta
Kuolema on köyhän ystävä, ainakin kun ajaa autoverotetulla ruosteläjällä.
- Jotain rajaa
"Kuolema on köyhän ystävä, ainakin kun ajaa autoverotetulla ruosteläjällä".
Jos autovero poistettaisiin niin köyhä muka ostaisi uuden auton, ei todellakaan. Ei köyhälle ole varaa uuteen autoon, pari tonnia max, sillä ei uutta saa, - idtiotica
Jotain rajaa kirjoitti:
"Kuolema on köyhän ystävä, ainakin kun ajaa autoverotetulla ruosteläjällä".
Jos autovero poistettaisiin niin köyhä muka ostaisi uuden auton, ei todellakaan. Ei köyhälle ole varaa uuteen autoon, pari tonnia max, sillä ei uutta saa,"Jos autovero poistettaisiin niin köyhä muka ostaisi uuden auton, ei todellakaan. Ei köyhälle ole varaa uuteen autoon, pari tonnia max, sillä ei uutta saa,"
Sillä saa lähes uuden, Saksassa halvimmillaan n. 5000e. Arvaatko kuinka uuden auton sillä parilla tonnilla saa, aika uuden. Sellaisen jossa on airbagit jne. Se pelastaa jo henkiä. Autoveron puolustaminen on sairasta ja yksinkertaisesti typerää. Täällä näyttääkin olevan muutama autikauppias olevan puolustamassa autoveroa - sillä pidetään nimittäin yllä laitonta tullimuuria. Tämä asia on yhtä vaikea kuin orjuuden poistaminen - sitäkin vastusti monet. - Höpö höpö.
idtiotica kirjoitti:
"Jos autovero poistettaisiin niin köyhä muka ostaisi uuden auton, ei todellakaan. Ei köyhälle ole varaa uuteen autoon, pari tonnia max, sillä ei uutta saa,"
Sillä saa lähes uuden, Saksassa halvimmillaan n. 5000e. Arvaatko kuinka uuden auton sillä parilla tonnilla saa, aika uuden. Sellaisen jossa on airbagit jne. Se pelastaa jo henkiä. Autoveron puolustaminen on sairasta ja yksinkertaisesti typerää. Täällä näyttääkin olevan muutama autikauppias olevan puolustamassa autoveroa - sillä pidetään nimittäin yllä laitonta tullimuuria. Tämä asia on yhtä vaikea kuin orjuuden poistaminen - sitäkin vastusti monet.Auton voi saada Saksasta melko uutena 5000:lla, mutta ei tavallisella kansalaisella ole resursseja lähteä ostamaan autoa Saksasta. Ei kielitaitoa, ei tietoa asiaan liittyvästä byrokratiasta eikä taitoa hoitaa koko prosessia.
On kyllä olemassa firmoja, jotka hoitavat kaiken autonostajan puolesta, mutta sitten sille 5000 €:n autolle kertyy lisähintaa 3000 - 4000 €.
Lisäksi ne uudehkot, halvat Saksan autot ovat yleensä tekniikaltaan loppuunraiskattuja takseja, joiden matkamittaria on rukattu (kyllä, digimittareitakin voidaan rukata).
Jos on käytettävissä rahaa max. 3000 €, niin kyllä silloin ostetaan mieluummin se 90-luvun Corolla Suomesta. - Realistinen
Höpö höpö. kirjoitti:
Auton voi saada Saksasta melko uutena 5000:lla, mutta ei tavallisella kansalaisella ole resursseja lähteä ostamaan autoa Saksasta. Ei kielitaitoa, ei tietoa asiaan liittyvästä byrokratiasta eikä taitoa hoitaa koko prosessia.
On kyllä olemassa firmoja, jotka hoitavat kaiken autonostajan puolesta, mutta sitten sille 5000 €:n autolle kertyy lisähintaa 3000 - 4000 €.
Lisäksi ne uudehkot, halvat Saksan autot ovat yleensä tekniikaltaan loppuunraiskattuja takseja, joiden matkamittaria on rukattu (kyllä, digimittareitakin voidaan rukata).
Jos on käytettävissä rahaa max. 3000 €, niin kyllä silloin ostetaan mieluummin se 90-luvun Corolla Suomesta.Eihän ne saatanan köyhät osaa edes ajaa.
- höpölöpöjöpö
Höpö höpö. kirjoitti:
Auton voi saada Saksasta melko uutena 5000:lla, mutta ei tavallisella kansalaisella ole resursseja lähteä ostamaan autoa Saksasta. Ei kielitaitoa, ei tietoa asiaan liittyvästä byrokratiasta eikä taitoa hoitaa koko prosessia.
On kyllä olemassa firmoja, jotka hoitavat kaiken autonostajan puolesta, mutta sitten sille 5000 €:n autolle kertyy lisähintaa 3000 - 4000 €.
Lisäksi ne uudehkot, halvat Saksan autot ovat yleensä tekniikaltaan loppuunraiskattuja takseja, joiden matkamittaria on rukattu (kyllä, digimittareitakin voidaan rukata).
Jos on käytettävissä rahaa max. 3000 €, niin kyllä silloin ostetaan mieluummin se 90-luvun Corolla Suomesta.Etkö tajua edes rautalangasta? Totta kai ne hinnat on Suomessa yhtä alhaiset kun autovero poistetaan. Ei niitä autoja Saksasta tarvitse hakea - toki tämä on autokauppiaiden kauhukuva. Ilman autoveroa klikkailet vaan sopivan auton verkkokaupasta ja rekka kuskaa sen kotiovelle sillä 600e toimitusmaksulla...
- Yx lähes pa
idtiotica kirjoitti:
"Jos autovero poistettaisiin niin köyhä muka ostaisi uuden auton, ei todellakaan. Ei köyhälle ole varaa uuteen autoon, pari tonnia max, sillä ei uutta saa,"
Sillä saa lähes uuden, Saksassa halvimmillaan n. 5000e. Arvaatko kuinka uuden auton sillä parilla tonnilla saa, aika uuden. Sellaisen jossa on airbagit jne. Se pelastaa jo henkiä. Autoveron puolustaminen on sairasta ja yksinkertaisesti typerää. Täällä näyttääkin olevan muutama autikauppias olevan puolustamassa autoveroa - sillä pidetään nimittäin yllä laitonta tullimuuria. Tämä asia on yhtä vaikea kuin orjuuden poistaminen - sitäkin vastusti monet.Kannatan kyllä autoveron poistamista, mutta huomautuksena vaan:
Ostin farkun Volvo V 70 2,5D autom. -99. On luistonesto, ajonvakautus, airbagit ym.ym.
Hinta tinkimisen jälkeen alle 2500e. Ajettu pirusti, mutta myöskin huollettu hyvin ja hyvin toimii. Eli saa niitä turvallisia autoja suomestakin halvalla.
Ai niin, tää on katsastettu pakuksi, eli verot pienet, tilaa riittää minulle ja koiralle. Nahkapenkit, helppo imuroida koirankarvat. Nopeusrajoitus 100km/h, no empä minä pahemmin moottoriteillä ajelekkaan.
- käteinen jyrki
Taas kuoli köyhiä tiellä ilman turvallista autoa.
- Musta laatikko
Autoveroa tulee ikävä.
http://yle.fi/uutiset/tienkayttomaksusta_onkin_tulossa_vero/6416859 - HÖLMÖT MAKSAVAT
Tienkäyttömaksusta onkin tulossa vero
Nokian ex-toimitusjohtajan ja Shellin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan vetämä työryhmä esittää, että tienkäyttömaksu olisi maksun sijaan vero. Veron maksusta olisi vastuussa todennäköisesti auton omistaja tai haltija.
Auton omistaja tai haltija maksaa
Tienkäyttöveroa perittäisiin auton omistajalta tai haltijalta, ja edelleen korostetaan sitä, että kyse ei ole pääkaupunkiseudun ruuhkaverosta vaan sitä perittäisiin koko maassa.
Samalla joudutaan arvioimaan myös sitä, millaisia huojennuksia tai jopa verosta vapautuksia voitaisiin antaa. Myös ulkomaisten autoilijoiden saattamista veron piiriin mietitään kuumeisesti.- kykkylänkykky
joo tienkäyttövero tulee voimaan ja arvatkaa miten:
yli 100000 vuodessa ansaitsevat vapautetaan verosta kokonaan
se on kokoomuksen ehdotus
KÖYHÄT KYYKKYYN
- BLOGS TODAY
Jorma Ollila, pukki kaalimaan vartijana
14.12.2012 20:34 Ville Hautakangas
Kotimaa
energia
liikenne
ruuhkamaksut
2 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
Jorma Ollila pelaa todellisen työnantajansa, eli Shellin pussiin. Ajatus "tienkäyttöverosta" sopii öljyteollisuudelle kuin nakutettu, sillä se tekisi bensiinistä / dieselistä halvempaa, ja sähköautoista sekä vähäpäästöisestä bensa- ja dieselkalustosta vähemmän haluttavaa. Sanalla sanoen lisäisi öljyn kulutusta.
Ai mitenkö? No näin:
Jos nykyään hankit sähköauton tai töpselistä ladattavan hybridin, alkuinvestointi on suuri. Mutta kilometrit lyhyillä matkoilla (kuten useimmilla matkoilla näissä "ruuhkaisissa" kaupungeissamme) muuttuvat lähes ilmaisiksi. Sähköä ei voi värjätä kuten polttoöljyä, joten sitä ei myöskään voi verottaa käyttötarkoituksen perusteella.
Jos auton ja polttoaineen verotus korvataan tienkäytön verotuksella, bensa ja diesel voittavat. Saat suurempimoottorisen auton halvemmalla, ja polttoainekin halpenee.
Sähköauton käyttö taas muuttuu moninkertaisesti kalliimmaksi, eivätkä akutkaan nykyisestä halpene, jos ne eivät yleisty.
Ja kirsikkana kakun päällä, kaikki auton käyttö muuttuu reilusti nykyistä kalliimmaksi. Oli kyseessä sitten uusi tai vanha auto, saastuttava tai päästötön. Valtiohan haluaa kerätä tällä uudella menetelmällä kaiken sen rahan, jonka se nykyään saa uusista autoista ja polttoaineesta.
Ollilan ryhmän mallissa autoilija maksaa myös huviautoilijoiden polttoaineverot, ja tulevien vuosien aikana myös jo aiemmin maksamansa autoveron, yhä uudelleen ja uudelleen. Lohduttaako siinä sitten, että sai uuden auton vähän halvemmalla?
...
Olen aiemmin blogannut lähinnä satelliittipaikannuksesta yksityisyyden loukkauksena (1, 2, 3), eikä siitä tarvinne enempää jauhaa. Mutta nyt minua raivostuttaa vielä enemmän.
Millainen ihmeen valtio palkkaa Shellin hallituksen jäsenen suunnittelemaan ympäristöystävällisempää autoliikennettä?
Millainen "vihreä" puolue tai "vasemmistolainen" ministeri kehtaa viherpestä tällaisen hankkeen, josta tulee eniten haittaa ympäristölle ja pienituloisille?- tuplaverot
"Jos auton ja polttoaineen verotus korvataan tienkäytön verotuksella, bensa ja diesel voittavat."
Älä unta nää, että mitään korvataan. No ehkä näennäisesti bensan ja dieselin hintaa lasketaan, mutta todellisuudessa tullaan maksamaan tuplaveroa sekä polttoaineen hinnassa , että tieverossa.
- Autovero suomessa
Miksi EU ei ota kantaa Suomen autoveroihin. Uudessa autossa on veroina lähes 30 % ja sitten ihmetellään, miksi muissa maissa autot ovat halvempia. Ihmetellään jatkuvasti, miksi Suomen autokanta on niin vanhaa, kun auton käytössäkin on veroja veron päälle, bensiinissä, alunperin vuodeksi kaavailtu vuosittainen autovero muuttui pysyväksi. Mihin menevät autoilijoilta kerätyt rahat, eivät ainakaan teiden kunnossapitoon...Esimerkkejä riittä. Porvarihallituksen mielestä uusien autojen myynti kasvaa, kun nostetaan veroja, miten kävi viime keväänä, juuri päinvastoin. Yleensäkin ajatellen, miten verojen nosto lisää kulutusta...
- Veronjako
Heikompitasoinen aines ei enää tule ratsastamaan laadukkaampien autoilijoiden
maksamilla nykyisillä suhteettomasti suuremmilla veroilla.
On kohtuutonta, että jonkun annetaan vuodesta toiseen ajella kotterolla,
jossa on autoveroa jäljellä sadas osa paremmasta autosta.
Lisäksi alimittainen maksaa polttoaineveroa puolta vähemmän kilometriltä.
Kiertääkseen enemmän veroja, ajaa hitaasti ja liikennettä vaarantaen.
Tien käytöstä maksetaan tulevaisuudessa tasapuolisemmin.- asssssssssssssss
Jalankulkija ja pyöräilijä eivät maksa mitään. Se vasta veronkiertoa on.
He sen sijaan saattavat usein käyttää myös verovaroilla tuettuja busseja, jolloin veronkiertosyytös on vielä raskaampi.
- Autovero pois
- oikeus ja kohtuus
autoveroa pitää nostaa kunnolla
polttoaineen hintaa alas
käyttövoimavero pois
ajoneuvovero pois
korotetaan uusien tuontiautojen vero 100%
- jokumuu.
Samaa mieltä.
Tällä hetkellä autoilu on onnistunut myös puolikohtuullisilla kustannuksilla jos autoilijalla on ollut halua ja taitoa ajaa vanhemmalla ja halvemmalla autolla. Verotuksen painopisteen siirtäminen käyttöön tarkoittaa, että vanhemmalla ajaminen kallistuu ja uudemmalla ajaminen halpenee.
Maassa, jossa ei ole mainittavaa omaa autoteollisuutta, kannattaisi muutenkin käyttää rahat olemassaolevan autokannan kunnossapitoon eikä uuden hankkimiseen. Auton korjaaminen työllistää kotimaassa, kun taas uuden ostaminen lähinnä siirtää valuuttaa pois maasta.- nykyinen systeemi!
Erittäin paljon samaa mieltä!
Nykyinen hankinnan verotus antaa mahdollisuuden itse vaikuttaa autoilunsa kustannuksiin.
Ajamalla vanhemmalla autolla ja hoitamalla sitä, ei ole pääomakuluja eikä juuri arvonalennusta. Jos haluaa välttämättä uuden ja komean auton, niin sitten saa puolestani vapaaehtoisesti myös maksaa nhankintaveroa. Tämä on kuluttajan oma valinta.
Käyttömaksuissa ei sitten juuri valinnanvapautta ole, maksulappu tipahtaa varmasti luukusta siinä kuin kutsu YT-neuvotteluihinkin. - paccolomahotelli
nykyinen systeemi! kirjoitti:
Erittäin paljon samaa mieltä!
Nykyinen hankinnan verotus antaa mahdollisuuden itse vaikuttaa autoilunsa kustannuksiin.
Ajamalla vanhemmalla autolla ja hoitamalla sitä, ei ole pääomakuluja eikä juuri arvonalennusta. Jos haluaa välttämättä uuden ja komean auton, niin sitten saa puolestani vapaaehtoisesti myös maksaa nhankintaveroa. Tämä on kuluttajan oma valinta.
Käyttömaksuissa ei sitten juuri valinnanvapautta ole, maksulappu tipahtaa varmasti luukusta siinä kuin kutsu YT-neuvotteluihinkin.eikös ajoneuvoverokin lakkaa juoksemasta jos auton ilmoittaa liikennekäytöstä poistetuksi esim. YT-neuvotteluissa saadun pakkoloman ajaksi :P
- umpihankihiihtäjä
Niinpä kukapas se "viranomainen" jolle osoittaa huonojen tieolosuhteiden ennenaikaisen ajoneuvon oletettu käyttöiän lyhenemisen aiheuttama maksu eli miksi osa valtion eli meidän kansalaisten omistamien väylien huonon kunnon kuluttama autoni rikkoutumiset ja ennenaikaiset korjaukset joita ei muissa EU-maissa ole edessä vaan ainoastaan Itänaapurissa saman tasoiset julkiset väylät.
Ei taida suomipoika ja tyttö päästä veronkannosta eroon.- stanankyrvätpoliitik
sairas verotus ei lopu päättäjille valittamalla, varmasti on nyt jo niin kauan valitettu että on selvää ettei sana kuulu. Pitääkö tässä ryhtyä väkivaltaan jolla ennenkin on kusipäiset valtiomiehet pistetty ojennukseen?
- oikeusjakohtuus
Luin ketjun läpi ja jäin hankintaveron kannalle. Se on oikeudenmukaisempi kun ottaa kaikki autoa tarvitsevat huomioon. Hankintavero peritään maksukykyisiltä, ei köyhiltä eli jos köyhyys aijotaan suomesta saada pois, verot niille joilla on rahaa.
Vai onko oikein että 500 € eläkkeestä menee veroa 120 €?- slnklsdnflsdfsdf
"Vai onko oikein että 500 € eläkkeestä menee veroa 120 €?"
Ei varmaankaan ole oikein.
Mutta... Suomessa ei kenelläkään ole 500 euron eläkettä ja... vaikka olisikin niin siitä ei mene veroa laisinkaan. - EU:n maksumies FIN
Kysymys ei ole mistään autoiluun liittyvästä, vaan siitä, että valtio tarvitsee lisää verotuloja ja miettivät miten sitä eniten saisi kerättyä, auton hankinnan kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, vero varmaankin laajennetaan myös kaikkiin moottorikäyttöisiin kulkupeleihin, mopot/mopoautot/moottöripyörät/traktorit yms. julkisilla liikenneväylillä likkuville kulkineille, myös moottoriveneily saadaan GPS:llä veron piiriin ;)).
- Kylmää kuin Ryssässä
Parempi olis jos autoilun verotus poistettaisiin kokonaan. Jos mietit että mistä puuttuvat verotulot korvtaan, niin leikataan muutama byrokraatti valtion palkkalistoilta pois. vaaltion eri virstoissa Helsingissä ja makunnissa on 150 000 tyhjänpanttista paperin pyörittäjää jotka keksivät lisää pykäliä että olisi lisää paperin pyöritystä. sata tuhatta niistä pihalle niin säästö on sosiaalikulut1,7* keskipalkka 3300* 12*100000=6 732 000 000 Eli noin 7 kerta autoveroituksen tuotto.
- Jotain rajaa
Kylmää kuin Ryssässä kirjoitti:
Parempi olis jos autoilun verotus poistettaisiin kokonaan. Jos mietit että mistä puuttuvat verotulot korvtaan, niin leikataan muutama byrokraatti valtion palkkalistoilta pois. vaaltion eri virstoissa Helsingissä ja makunnissa on 150 000 tyhjänpanttista paperin pyörittäjää jotka keksivät lisää pykäliä että olisi lisää paperin pyöritystä. sata tuhatta niistä pihalle niin säästö on sosiaalikulut1,7* keskipalkka 3300* 12*100000=6 732 000 000 Eli noin 7 kerta autoveroituksen tuotto.
Miksi autovero pitäisi poistaa, kyllä byrokratiasta voidaan säästää ilman autoveron poistoa. Enkä kyllä usko että sieltä mitään suuria säästöjä on tulossa, joitain kymmeniä miljoonia korkeintaan.
Sinulla on ilmeisesti ihan omat luvut, kerro mitä hommia nämä 150 tuhatta byrokraattia tekevät? Muuten nuo sinun laskelmasi ovat täyttä huuhaata.
Jos/kun veronalunnusvaraa tulee on se käytettävä palkkatulon veronalennuksiin eikä mihinkään autoveron poistoon. Jokainen voi aivan itse valita miten paljon autoveroa maksaa. - Kylmää kuin Ryssässä
Jotain rajaa kirjoitti:
Miksi autovero pitäisi poistaa, kyllä byrokratiasta voidaan säästää ilman autoveron poistoa. Enkä kyllä usko että sieltä mitään suuria säästöjä on tulossa, joitain kymmeniä miljoonia korkeintaan.
Sinulla on ilmeisesti ihan omat luvut, kerro mitä hommia nämä 150 tuhatta byrokraattia tekevät? Muuten nuo sinun laskelmasi ovat täyttä huuhaata.
Jos/kun veronalunnusvaraa tulee on se käytettävä palkkatulon veronalennuksiin eikä mihinkään autoveron poistoon. Jokainen voi aivan itse valita miten paljon autoveroa maksaa.Hyvä on . liioittelin hieman. "Suomen valtion palveluksessa on noin 100 000 virkamiestä ja 20 000 työsuhteessa olevaa työntekijää"
Lähde: http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/5281/Syvaluoma_Hilkka.pdf?sequence=1
Eli jokaista 45 suomen kansalaista kohti on yksi valtion palkollinen
Joten olisi vara poistaa tyhjäntoimittajien byrokratian tekoa. - Rysänperä
Kylmää kuin Ryssässä kirjoitti:
Parempi olis jos autoilun verotus poistettaisiin kokonaan. Jos mietit että mistä puuttuvat verotulot korvtaan, niin leikataan muutama byrokraatti valtion palkkalistoilta pois. vaaltion eri virstoissa Helsingissä ja makunnissa on 150 000 tyhjänpanttista paperin pyörittäjää jotka keksivät lisää pykäliä että olisi lisää paperin pyöritystä. sata tuhatta niistä pihalle niin säästö on sosiaalikulut1,7* keskipalkka 3300* 12*100000=6 732 000 000 Eli noin 7 kerta autoveroituksen tuotto.
Venäjän Federaatiossa ei ole autoveroa ollenkaan ja bensakin on hjuvin halpaa.
- Marko T.
Autoista pitäisi periä veroa vain käytön mukaan. Eli jos auto seisoo pihalla, ei veroakaan makseta. Sama asia vakutuusten kanssa. Jos saadaan GPS-pohjainen järjestelmä, voisi vakuutusmaksuakin periä vain silloin kun autoa käytetään ja muissa tapauksissa ei tarvitse maksaa. Autoilun verotus on kätevintä ja helpointa toteuttaa polttoaineiden hinnoissa ilman pakollisia vuosimaksuja. Pakollisilla vuosimaksuilla verottaja saa helpommin kerättyä veroa koska autoilija joutuu maksamaan veroa vaikka autolla ei ajaisikaan.
- _HOJ
Onko taas ollut huono myyntiviikonloppu autokaupoissa kun jaksetaan verotusta kehua. Kyllähän halvimmalla pääsisi siirtämällä verot käyttömaksuun mutta sitähän ei autokauppiaat hyväksy koska se on katteista pois jos myyntihinnat tulee alas ja päästään vertailemaan esim. viron tai ruotsin hintoihin.
- oikeusjakohtuus
Nousis vakuutusmaksut ja käyttöverot järjettömän suuriksi jos vain liikenteestä olosta perittäisiin.
Pienipalkkaisilta loppuis ajot kokonaan ja varmaan työtkin jos autoa tarttis työmatkoihin.
Vain rikkailla olis varaa autoiluun. - Elvis oli kala
"Autoista pitäisi periä veroa vain käytön mukaan. Eli jos auto seisoo pihalla, ei veroakaan makseta. Sama asia vakutuusten kanssa. Jos saadaan GPS-pohjainen järjestelmä, voisi vakuutusmaksuakin periä vain silloin kun autoa käytetään ja muissa tapauksissa ei tarvitse maksaa."
Vakuutusyhtiö ottaa omansa. Jos vuosimaksu on nyt esim. liikennevakuutuksessa 400€/v, niin on se sitä myös jatkossa. Jos vakuutustulot alkaa laskea, mutta menot ei, niin kyllä ne jotain keksii.
Vakuutusyhtiön tärkein tehtävä on pysyä pystyssä ja se onnistuu vain ja ainoastaan voittoa tekemällä.
Markkinataloudessa asiakas maksaa aina kaiken. - Näin teen
_HOJ kirjoitti:
Onko taas ollut huono myyntiviikonloppu autokaupoissa kun jaksetaan verotusta kehua. Kyllähän halvimmalla pääsisi siirtämällä verot käyttömaksuun mutta sitähän ei autokauppiaat hyväksy koska se on katteista pois jos myyntihinnat tulee alas ja päästään vertailemaan esim. viron tai ruotsin hintoihin.
"Kyllähän halvimmalla pääsisi siirtämällä verot käyttömaksuun mutta sitähän ei autokauppiaat hyväksy koska se on katteista pois jos myyntihinnat tulee alas ja päästään vertailemaan esim. viron tai ruotsin hintoihin."
Mikäs siinä, poistetaan autovero ja otetaan sama vuotuisella käyttömaksulla ja/tai korotetaan polttoaineveroa. Silloin minä lopetan työnteon, ei pienipalkkainen työnteko kannata. Ei ainakaan verokortilla, Kreikan meininki vaan. Antaa tyhmien maksaa verot, eletään me muut piemeillä töillä ja yhteiskunnan tuilla.
- Jepops
Eikö köyhiä varten ole nämä julkiset tuberkuloosibussit? Eihän siellä kunnon väestöä ole koskaan. Mitä köyhä autolla tekee?
- Köyhällä ei varaa
Sori vaan, mutta köyhällä ei ole varaa muuttaa sinne, missä julkiset tuberkuloosibussit liikkuvat. Ei tarvitse olla pienikään paikkakunta, kun julkista liikennettä ei enää ole kaupungin sisällä, eikä toimivaa liikennettä edes työssä käymistä varten isompaan kaupunkiin, jossa niitä töitä on. Muutto työn perässä on mahdotonta, koska asunnot ja vuokrat on niin kalliita, eikä pieni palkka riitä niihin alkuunkaan.
Kun ajaa 150km työmatkaa päivässä tonnin maksaneella micralla pudottamaan lunta tai siivoamaan Helsingin katoilta 9 euroa tunti, niin se jotenkuten kannattaa, kun auto vie vain 5 litraa satkulla ja huollot sekä korjaukset on halpoja itse tehden.
Jos verot poistetaan uusilta autoilta ja laitetaan ajamisen käyttökuluihin verot, niin taitaa tuollainenkin työssäkäynti loppua siihen paikkaan ihan sen takia, ettei vaan rahat riitä kulkemiseen.
Siinähän sitten siivoat ja pudottelet lumet itse. Entisestään vaikeutuu työvoiman saanti isoissa kaupungeissa hanttihommiin. Mikäli tuollaiseen veroratkaisuun mentäisiin, pitäisi koko kehä kolmen sisäpuoli kaavoittaa asuinrakentamiseen ja velvoittaa maanomistajat joko rakentamaan tai myymään maat. Tonttien hinta romahtaisi kymmenesosaan nykyisestä ja asuntorakentaminen vilkastuisi, hinnat menisi samalle tasolle kuin uudenmaan maaseutukunnissa ja väki pääsisi muuttamaan työn perässä sinne tuberkuloosibussien luokse. Mutta tällainen ajatus on pelkkää utopiaa, siitä pitävät maanomistajien ja grynderien lobbarit huolen, sekä niiden juoksupoika Kokoomus puolue.
Nyt siis utopistisella, hajanaisella pakkovallalla ajetaan vain ihmiset ahtaalle mahdottomaan tilanteeseen, johon ei ole muuta ratkaisua kuin työttömänä viruminen.
- Matti maan
Olet täysin oikeassa.
Olen aina ajanut halvoilla, hyväkuntoisilla autoilla. Nykypäivänä saa alle 150 tuhatta ajetun, noin 15 vuotta vanhan pikkuauton 1000 euron paikkeilla. Jos tuntee tekniikkaa, pystyy vältäämään sudenkuopat ja etsimään hyväkuntoisen pelin.
Tuollaine auto kuluttaa 5-6 litraa sadalla bensaa. Sen huolto- ja korjauskulut ovat mitättömät, varsinkin jos voi tehdä ne itse, eikä maksa korjaamollakaan paljoa, koska osat on halpoja ja hommat helppoja. Toki pitää välttää sellaisia merkkejä ja malleja, joissa on yleisesti paljon vikoja.
Kun tuollaisella autolla ajaa esim. 2-3 vuotta ja myy pois, siitä saa vielä 70% ostohinnasta. Pääomakuluja ei tule siis kuin satanen vuodessa. Vakuutusmaksut on todella halvat, täysillä bonuksilla pari kymppiä kuussa osakaskon kanssa. Ajoneuvovero satasen luokkaa, ensi vuonna vähän enemmän.
Jos autovero poistuu ja siirretään ajoneuvoveroon, se nousee vuodessa jonnekin viiden sadan huitteille. Tulee monen sadan ylimääräinen lasku vuodessa, mutta näin halpojen autojen hinta ei laske lainkaan autoveron laskun vuoksi. Saattaa jopa nousta, jos valtio vielä kerää pikkuisen enemmän veroa ja ryhtyy maksamaan vanhoista. jotain tuhannen euron romutusmaksua houkuttimeksi uuden ostajalle.
Autoverosta ei ole pieni- ja keskituloiselle mitään haittaa. Tonnin-parin autojen hintaan sillä ei ole ainakaan merkittävää vaikutusta.- oikeusjakohtuus
Valitettavasti useissa ministeriöissä on pohdinnan alla miten auton käytöstä päästäisiin enemmän verottamaan, ihan sen vuoksi että uuden hankinta alkaisi enemmän kiinnostamaan.
http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/autokannan-nuorentamista-pohditaan-romutuspalkkion-ja-autoverotuksen-nakokulmista
Kaipa ovat tulleet siihen johtopäätökseen että säästöautoijat, ts. vanhoilla ajavat on saatava velkavankeuteen keinolla millä hyvänsä.
Harkinassa oleva, satelliittipaikannukseen perustuva tievero, olisi toteutuessaan täyttä myrkkyä etenkin pienituloisille. Työmatkakustannukset kasvaisivat merkittästi ja navikaattori tulisi pakolliseksi varusteeksi vanhoihinkin autoihin. - Ei naurata
oikeusjakohtuus kirjoitti:
Valitettavasti useissa ministeriöissä on pohdinnan alla miten auton käytöstä päästäisiin enemmän verottamaan, ihan sen vuoksi että uuden hankinta alkaisi enemmän kiinnostamaan.
http://www.tuulilasi.fi/artikkelit/autokannan-nuorentamista-pohditaan-romutuspalkkion-ja-autoverotuksen-nakokulmista
Kaipa ovat tulleet siihen johtopäätökseen että säästöautoijat, ts. vanhoilla ajavat on saatava velkavankeuteen keinolla millä hyvänsä.
Harkinassa oleva, satelliittipaikannukseen perustuva tievero, olisi toteutuessaan täyttä myrkkyä etenkin pienituloisille. Työmatkakustannukset kasvaisivat merkittästi ja navikaattori tulisi pakolliseksi varusteeksi vanhoihinkin autoihin."Valitettavasti useissa ministeriöissä on pohdinnan alla miten auton käytöstä päästäisiin enemmän verottamaan, ihan sen vuoksi että uuden hankinta alkaisi enemmän kiinnostamaan."
Aivan hulluja suunnitelmia, järjettömiä. Ei parin tonnni kuukausi bruttopalkalla uusia autoja ostella vaikka vero poistuisi. Pitää maksaa asuntolainaa, elatusmaksuja, siinä sitten vielä jonkun uuden kaaran lyhennyksiä, ei helvetissä.
Huom. asunto oli varaa ostaa 50 kilsan päästä Helsingistä, halvalla autolla voi sielläkin käydä töissä, julkisilla ei pääse. - mies-50+-HKI
Ei naurata kirjoitti:
"Valitettavasti useissa ministeriöissä on pohdinnan alla miten auton käytöstä päästäisiin enemmän verottamaan, ihan sen vuoksi että uuden hankinta alkaisi enemmän kiinnostamaan."
Aivan hulluja suunnitelmia, järjettömiä. Ei parin tonnni kuukausi bruttopalkalla uusia autoja ostella vaikka vero poistuisi. Pitää maksaa asuntolainaa, elatusmaksuja, siinä sitten vielä jonkun uuden kaaran lyhennyksiä, ei helvetissä.
Huom. asunto oli varaa ostaa 50 kilsan päästä Helsingistä, halvalla autolla voi sielläkin käydä töissä, julkisilla ei pääse.Minulla on bruttopalkka 3450 €/kk eikä siitä jää oikein mitään, kun muija "säästää" minun kustannuksellani. Hänen palkkansa on arviolta 2500 €/kk (brutto).
Lapsia on kaksi, asuvat vielä kotona mutta molemmat jo täysi-ikäisiä. Toinen on vielä lukiossa ja toinen työtön.
Ikinä ei minulla olisi ollut varaa uuteen autoon palkkatuloillani.
Olen ollut asuntovelaton n. 15 v, muija n. 3 v.
Perintörahoja minulla on pankissa n. 100000 €, mutta enpä ole niillä ajatellut uutta autoa ostaa.
Autoni täyttää kesäkuussa 20 v, ja se on minulla ollut (maaliskuussa) 11 v.
Se on eräs maailman kestävimmistä autoista.
Työmatkakuluja minulla ei ole paljoakaan. Ajan usein töihin polkupyörällä, kunhan sää sallii, myös talvella. Autoa tarvitsen lähinnä vain viikonloppuisin mökille menemiseen. Talvella mökkeily hiljenee aika paljon, samoin muuten huonoilla ilmoilla.
- järjetöntä touhua
Suomessa verotetaan autoiljat sairaanloisella tavalla. Tahti on vain kiihtynyt viime vuosina. On tehty tutkimuksia, että tämän päivän nuorisoa ei kiinosta pätkääkään autot ns. status-symbolina mitä se on ollut aiemmin. Autojen määrä per capita tulee ennemmikin laskemaan tulevaisuudessa. Nykynuoret arvostavat julkista liikennettä ja jättävät jopa ajokortin ajamatta (johon on taas saaneet lobbarit vinguettua lisäkustannuksia). Autoilu ei ole mikään must juttu. Mistähän valtio meinaa tulevaisuudessa saada verotulonsa?
- mies-50v+-HKI
Pätee kai vain isoissa kaupungissa. Eivät ole minukaan poikani vielä ajokorttia hommanneet, kaupunki on Helsinki.
Uskon, että käyvät vielä autokoulussa, koska töissä voi tarvita ajokorttia. Kunhan nyt ensin saavat jostain töitä.
- ketjua riittää
Miten vähäosaisella on edes vara omistaa auto? Saati ajaa sillä?
Itse olen pienipalkkainen toimistotyöntekijä, eikä minulla todellakaan ole vara edes omistaa autoa. Kannatan käyttöön perustuvaa veroa, koska nyt näyttää siltä, että autosta on tullut oletusarvoisesti elämän perustarpeista ruoan ja asunnon lisäksi.Kyllä sinulla joku ropponen olisi oltava jos asuisit syrjäseudulla. Noin kuin sinä sanot, voi sanoa vain kaupunkilainen.
Ärsyttävintä on se, että missään kustannuksissa ei koskaan oteta huomioon sitä, että maalla asuvalla auto on oltava vaikka on köyhäkin. Kaikki eivät voi asua kaupungissa eivätkä edes pienissä taajamissa.
Kaupungissa on tietysti asuminen kallista mutta vastaavasti siellä ei ole pakko omistaa autoa joten kaupunkilainen säästää siinä.
Eli maaseudun ihmisiä sorsitaan. Maaseudun ihminen joutuu maksamaan kaikki samat pakkomaksut kuin kaupunkilainen, vaikka auton välttämättömyys voi olla aivan eri tasolla.- 12+5
Auton saa parilla tonnilla ja ylläpitokulut ovat jonkun satasen vuodessa. Kämpän hinnassa tulee säästöä äkkiä kymmeniä, jos ei satoja tuhansia. Siinä saa maalainen ostaa aika monta autoa ja tankata melkoisen määrän naftaa ennen kuin hintaero kaupunkiasumiseen on kurottu umpeen.
Eikä kaupungissakaan oikein autotta pärjää, poislukien ehkä Helsinki, jos et joko asu tai työskentele aivan ytimessä.
- oikeusjakohtuus
Sitäpaitsi bussilla matkustaminen se vasta kalliiksi tulee ja sopiiko aikataulut aina työaikoihin ja milläs kuljet jos jäät ylitöihin. Taksillako?
Taajamien ulkopuolella asuvan ainoa vaihtoehto työssä käymiseen on oma auto ja nythän päättäjätkin on usuttamassa kansalaisia muuttamaan pois taajamista. Ei mene yks' yhteen tieverosuunitelmien kanssa. Ei todellakaan. - mölliesko
Autoveron puolustuspuheet on pelkkää propagandaa. Yhtään oikeaa ja olemassa olevaa perustetta ei ole olemassa. Ensinnä autoveron puolustajat voisivat perustella miksi autoverosta pitää maksaa korkokulut ulkolaisille rahoitusyhtiöille? Eikö tuloverokin voitaisi periä ennakkoon ja se maksettaisiin lainarahalla. Saataisiin hieman vipua siihenkin.
- Näin se vain on
On yksi ja oikea peruste, valtio tarvitsee verotuloja jotta se voi rahoittaa niitä kaikkia palveluita ja tulonsiirtoja joita kansalaiset vaativat. Heti kun kansalaiset keksivät mistä säästetään niin voidaan autoverosta luopua.
- Helppo homma
Näin se vain on kirjoitti:
On yksi ja oikea peruste, valtio tarvitsee verotuloja jotta se voi rahoittaa niitä kaikkia palveluita ja tulonsiirtoja joita kansalaiset vaativat. Heti kun kansalaiset keksivät mistä säästetään niin voidaan autoverosta luopua.
Vähennetään kansanedustajien määrä puoleen nykyisestä ja loppujen palkoista puolet pois sekä lopetetaan puoluetuki, sitten voidaan poistaa autovero.
- autoveropois
Näin se vain on kirjoitti:
On yksi ja oikea peruste, valtio tarvitsee verotuloja jotta se voi rahoittaa niitä kaikkia palveluita ja tulonsiirtoja joita kansalaiset vaativat. Heti kun kansalaiset keksivät mistä säästetään niin voidaan autoverosta luopua.
Autovero aiheuttaa kuolonuhreja, nousseita vakuutusmaksuja ja käytännössä koko kannettava vero katoaa virkakoineiston kitaan. Vähennettään siis aluksi koko tullin autoveroyksikkö ..
- Think Tank
Macciavelliläisenä epäilijänä en lainkaan usko nimimerkin "Joka sana totta" hyväuskoisuuteen.
On niin helppo muuntaa tai muuttaa verotusperusteita silloin, kun halutaan enemmän tuloja kassaan.- tuplasumutettu
Johan niin on tehtykin kun käyttömaksua korotetaan vuoden vaihteessa ja kaikenkukkuraksi vähäpäästöisillä korotus on tuntuvampi, mikä kyllä äkkiä ajatellen tuntuu ihan kaistapäiseltä.
Ensin houkutellaan ostamaan vähäpäästöinen, alentamalla hankintaveroa ja nyt kun pikkuautoilla on kauppa käynyt kohtalaisesti, korotetaankin niiden käyttömaksua eniten. Onko tämä oikein?
Vai onko kyseessä se kuuluisa autoverouudistus jossa veronkantoa liikenteestä peritään käytöstä, ei niinkään ostosta? Eihän autojen ostajille tietenkään kerrota ennalta mitään tai jos kerrotaan niin sumutetaan perusteellisesti.
- Verolle pantavaksi
Autovero ihan kaikille, myöskin niille joilla ei ole autoa. Sama meininki kuin mediaverossa.
Sitten käyttövoimavero: Jalankulkijat ja pyöräilijät eivät käytä bensiiniä, vaan ruokaa ja juomaa, joten verot päälle heti. Sama politiikka kuin diesel-ja sähköautoille, jos et käytä bensaa, maksat veroa enemmän.- maxtax käteinen jykä
Tuo on täysin totta. Pyöräily on veronkiertoa ja siitä pitäisi kyllä maksaa esimerkiksi käyttövoimavero kuten sähköautosta (kun sekin on veronkiertoa).
- 9+15
Autoveron poistaminen aiheuttaisi noin miljardin euron loven valtion budjettiin. Jos se haluttaisiin paikata liikenteen verotuksesta onnistuisi se vaikkapa seuraavasti: ajoneuvoveron korotus 30% ja polttoaineveron korotus 40%.
Vaikutukset vanhalla ruppanalla ajavalle olisivat seuraavat:
Ajoneuvovero (1500 kg auto): 100 euroa -> 130 euroa
Polttoainekustannukset vuodessa (8 l / 100 km, 25000 km): 3200 euroa -> 3720 euroa
Kokonaisvaikutus vuodessa: 550 euroa, joista suurin osa polttoainekuluja. Kun halvemmalla saisi vähän paremman auton, niin vaihtamalla autoa vähemmän kuluttavaan (7 l / 100 km) ja karsimaan 10% ajoista päästään jo halvemmalla kuin ennen.- 12+17
Polttoainekulut laskettu 1,60 euron litrahinnan mukaan josta polttoaineveroa nyt 0,65 euroa, korotuksen jälkeen 0,91 euroa = 0,26 euron korotus litraa kohden.
- 20+3
Lisäksi pitää muistaa, että tuo reilu miljardi joka autoverosta säästyy ei suinkaan päädy kenenkään sukanvarteen hometta kasvamaan, vaan siirtynee melko täysimääräisesti muuhun kulutukseen jolloin siitä voidaan varovaisesti arvioiden laskea noin 250 miljoonan lisääntyneet verotulot valtiolle.
Tulli tilastoja kun katselee, niin ihan kohtalaisesti näemmä tuodaan Suomeen selaista 2-4 vuotta vanhaa 30000 euron autoa (kokonaiskustannukset). Jos näistä tuonneista edes osa siirtyy vastaavan hintaisen uuden auton ostoon Suomesta kasvaa ALV kertymä sitäkin kautta.
Vielä jos valtio kantaisi oman kortensa kekoon "subventoimalla" ajoneuvoveron poistoa vaikkapa 100 miljoonalla, riittäisi hihasta heitettynä muun liikenteen verotuksen kiristäminen 500 miljoonalla, joka onnistuisi esim. tuolla 30% ajoneuvoveron korotuksella ja 15% polttoaineveron korotuksella. - windstar1962
20+3 kirjoitti:
Lisäksi pitää muistaa, että tuo reilu miljardi joka autoverosta säästyy ei suinkaan päädy kenenkään sukanvarteen hometta kasvamaan, vaan siirtynee melko täysimääräisesti muuhun kulutukseen jolloin siitä voidaan varovaisesti arvioiden laskea noin 250 miljoonan lisääntyneet verotulot valtiolle.
Tulli tilastoja kun katselee, niin ihan kohtalaisesti näemmä tuodaan Suomeen selaista 2-4 vuotta vanhaa 30000 euron autoa (kokonaiskustannukset). Jos näistä tuonneista edes osa siirtyy vastaavan hintaisen uuden auton ostoon Suomesta kasvaa ALV kertymä sitäkin kautta.
Vielä jos valtio kantaisi oman kortensa kekoon "subventoimalla" ajoneuvoveron poistoa vaikkapa 100 miljoonalla, riittäisi hihasta heitettynä muun liikenteen verotuksen kiristäminen 500 miljoonalla, joka onnistuisi esim. tuolla 30% ajoneuvoveron korotuksella ja 15% polttoaineveron korotuksella.kaikkea puppua porukka kirjoittaa,jos ei mitään ymmärrä
niin miksi kirjoittaa.eli jos kaikki 30000e autot tuo yksityishenkilö
niin ok.mutta tosiasia on että tän hintaset autot tuovat liikeet
eli ensin valtiolle 5806e vähennettävää,myytäessä 35000 vero
6774e eli valtiolle ns 968e.mutta totta puhuen auton toimituskut
ym huollot ovat 2000e-387e.valtion voitto tässä tapauksessa
581e No 10.000autolla 5.8 miljoonaa.kysymys kuuluu,että mistä
ä se 244miljoonaa tulee valtion kassaan
- Jykäteinen
Emmä ymmärrä mitään näistä verojutuista. Lyhyt matikka oli kutonen.
- Keep it simple
On todella typerää laatia uusia veromuotoja ja käyttömaksuja. Päinvastoin nykykäytäntöä pitäisi yksinkertaistaa. Kaikki verot ja käyttömaksut pois paitsi polttoainevero.
- LaakkonenY
Skodia köyhille.
- Jämähtäneille
Suomalainen sivistys,on yhä auton peltikoppa vaiheessa.Sivistys matelee meillä kuin etana.Laivatilauksetkin menevät muualle koska eivät ole niin tärkeitä kuin pyhä lehmämme.Miksemme voi laskeutua pienillä helikoptereilla esim. sitävarten vahvistetuille katoillemme ja painaa kattoluukusta hisseillä kotiimme? Ja lähteä sieltä taas jääkiekkomatsia katsomaan viereiseen helikopteri kenttään jne jne.Tämä tasoittaisi autoruuhkia teillä ja kaduilla jos pakokaasuun kuolleet aivonne sanoisi mitä hyvänsä?
- Nysseverolle
Hei nymmääsenkeksin!
Bussinkäyttäjät käyttävät autoa. Verolle! - Kyyninen ihminen
Valehtelet. Eniten autoverosta kärsivät juuri pienituloiset, jotaka Suomessa eivät voi ajaa uudekolla, turvallisella autolla.
- Näin se vain on
"Valehtelet. Eniten autoverosta kärsivät juuri pienituloiset, jotaka Suomessa eivät voi ajaa uudekolla, turvallisella autolla."
Et liene tosissasi, onko kirjoituksesti vitsi? Vaikka autovero poistuisi ei pienituloiset alkaisi ostamaan uudehkoja autoja vaan vanhoilla romuilla edelleen ajaisivat. Säätetty raha menisi muuhun kuin autoiluun.
- AUTOFAN89
PARHAAT AUTOT SAA TÄÄLTÄ! http://adf.ly/GxF61
älkää mistää saksasta ostako -.- - kekkulsi:
Vai uhkaa nousta jopa 700e!? Minulla on auton käyttömaksut 800e vuodessa.
- Fakta on se että...
Köyhä ajaa fillarilla.
- realisti1
...Autoveron poistaminen aiheuttaisi noin miljardin euron loven valtion budjettiin. Jos se haluttaisiin paikata liikenteen verotuksesta onnistuisi se vaikkapa seuraavasti: ajoneuvoveron korotus 30% ja polttoaineveron korotus 40%.
Vaikutukset vanhalla ruppanalla ajavalle olisivat seuraavat:
Ajoneuvovero (1500 kg auto): 100 euroa -> 130 euroa
Polttoainekustannukset vuodessa (8 l / 100 km, 25000 km): 3200 euroa -> 3720 euroa
Kokonaisvaikutus vuodessa: 550 euroa, joista suurin osa polttoainekuluja. Kun halvemmalla saisi vähän paremman auton, niin vaihtamalla autoa vähemmän kuluttavaan (7 l / 100 km) ja karsimaan 10% ajoista päästään jo halvemmalla kuin ennen...
Suomi käyttää yli miljardin vuodessa täysin joutavaan kehitysapuun = kehitysapu pois = suomalaisille turvalliset uudet autot...
Kukaan ei tiedä että kuinka paljon jo maassa olevien "pakolaisten" hyysääminen vie, mutta vähintään samanverran, luultavasti enemmän...
= jos nuo turhuudet lakkautettaisiin, niin olisi säästöjä kasassa jo vähintään 2 miljardia euroa...
- köyhätkyykkyyn t.KOK
KADUILLE MARS MARS. PISTETÄÄN HALLITUS KUMOON, ETTÄ TÄMÄ KANSAN RYÖSTÄMINEN LOPPUU!!!!!!!!!
- betala bara
Ajelen med säätiön bil = Autovero on köyhän kaveri.
Köyhäbetala bara bensavero. Minä ei, säätiö maksa. - Kyyninen ihminen
Vain idiootti verottaa liikennettä.
- leskiseksi
Kannattaa muistaa, että kun ostamme bensiiniä tai dieseliä maksamme joka litrasta noin 70% veroa. Mitä enemmän kulutamme polttoainetta sitä enemmän maksamme veroa. Minusta on niin typerää puhua, että verotusta pitäisi vielä enemmän siirtää auton käyttöön. No tämän me saamme, kun äänestämme pikkuhulluja ja typeriä vihervasemmmistolaisia eduskuntaa. Kumma kyllä muutkin puolueet nuolevat näitä ihmisraukkoja.
- kommarit hirteen
Autovero on mielisairaiden kommareiden aikaan saama kansan kidutuskeino.
- äänestäkepua
Autovero ja käyttömaksu on kepulaisten keksintö ja kokoomuksen siunaama. Siinä se tarkennettuna. Myös pakkoruotsi on kepulaisen Johannes Virolaisen tekosia.
- jph980
Nyt auto vero pois! jos meinataan leikata kilometri korvauksiakin.
- aasintammanvarsa
Mutta koska tämä VÄLIAIKAINEN autovero loppuu??? Se VÄLIAIKAINEN vero on kuitenkin ollut jo 55 vuotta.
- äxy...............
Travfi, liikenteen turvallisuusvirasto,nimen pitäisi muuttaa
muotoon liikenteen rahastusvirasto perustellusti,koska Suomella
on länsieuroopan vanhin ja surkein autokanta ryöstöverotuksen
vuoksi. Ei ole oikeudenmukaista myöskään verottaa käyttöveron
muodossa kiinteillä maksuilla koska se rankaisee vaan niitä jotka
ajaa vain vähän. Oikeuden mukaisempi vaihtoehto ja halvin olisi
veron sisäistäminen polttoaineiden hintaan,jolloin todellinen
käyttäjä olisi maksumies. Ammattiliikenteen polttoaine voisi tuolloin
olla moottoripolttoöljy lievemmin verotettuna tai polttoaineveron
palautus. Suuriin kaupunkikeskuksiin voisi säätää ruuhkamaksut.
Se olisi todellista luonnon suojelua ja varsinaisen kiinteän autoveron
lieventymisellä saataisiin koko autokanta nuoremmaksi
ja turvallisemmaksi. Viimeinen veron krotus hallitukselta oli
vaan osoitus tyhmyydestä. Vai oliko tarkoituskin vähentää
veron tuottoa. Satelliittivalvonta olisi aivan käsittämätön holhous
ja isovelivalvonta jonka laitteetkin vielä autoilija maksaisi.
- sser10
Taisit unohtaa meidän 24% alvin. Kun autokauppa vilkastuu tulee sitä kautta paljon veroja. Mitä kalliimpi auto sen parempi vero. Tänä päivänä ei suomeen rekisteröidä juuri yhtään ferraria yms kallista autoa. Suomalaiset kyllä ostaa niitä mutta muissa maissa. Yhdessä ferrarissa on kymmenen corollan vero. Sitten lisääntyy kuljetukset, satamatyöt, varustelu yms. 150 Tuhannen verottoman auton myynnistä valtio saa saman tai enemmän kun 100 tuhanen pikku päästöveron omaavasta autosta nykyään. Yritysauto myynti lisääntyisi räjähdysmäisesti. Yritykset ei saa vähentää alvia henkilöautosta eli kaikki jää valtiolle. Eli ei niitä käyttömaksuja tarvitse nosta niin paljoa. Paitsi poliitikkojen ja kaikkien muitten jotka on uhohtanut ekan luokan matikan 1 1=2
- Yksinkertaisinta
Typerät vuosiverot pitäisi laittaa yksinkertaisesti polttoaineveroon, sillon vero menisi sille ketä enemmän ajaa / enempisaastuttavalle autolle. Ei se pappan s-mersu paljoa saastuta sillon jos sitä vaan tallissa ihaillaan, ja sunnuntaina käydään komeesti kirkossa.
Suomessa ei ihminen saa omistaa muutenkaan mitään. pitää vaan käydä töissä pienellä palkalla, maksaa paljon veroa ja sitten vapaa ajan kököttää makaroonia syöden vuokra yksiössä ja odottaa sunnuntaita milloin sais turauttaa tilkan ketsuppia siihen makarooninsa päälle. On nuo autoilun maksut eurooppalaisen vertailun mukaan suomessa hirveät, ja tilastollisestikkin se on todettu että jos kaikki autoilusta kerätyt maksut menisivät esim tieverkoston ylläpitoon niin budjetti olis Moninkertainen ! ! ! Ainut ilo tässä suomalaisen työtätekevän elämässä hiukan ajella autolla viikonloppuna ja katella maisemia mutta kohta sekin on niin kallista ettei sitäkään voi enää tehdä... kun löydään joku gps siru siihen 1.3 Nissan Sunnyyn ja joka kilometriltä tulee euro veroa.
- Kaksinaamaista
politiikkaa. Jos vero olisi polttoaineissa niin kansa alkaisi ajamaan
entistä vähemmän,eli alkaisi säästämään. Ajettaisi vain ihan pakolliset
ajot,ja kuljettaisiin kimppakyydeillä työmatkoja enemmän. Olisi varaa
ostaa uusia autoja halvemmalla eli päästäisiin tavoitteeseen kun
autokanta nuortuisi ja saastuttaminen vähenisi oleellisesti.
Mutta se ei käy politikoille ja valtion virkamiehille jotka verolakeja
säätävät. Täydellistä kaksinaismoraalia ja kusetusta koko liikenteen
veroperusteet. Auto ei todellakaan saastuta kun se seisoo tallissa
mutta veroa maksat yhtä paljon kuin jatkuvasti tienpäällä oleva.
Verottajalla on tärkeintä että verotuotto on riittävä,keinoilla ei väliä
ja selityksiä löytyy joka lähtöön. Viimeisessä korotuksessa löivät
kirveensä kyllä totaalisesti kiveen,kun verotuotto laski kun sen
olisi pitänyt nousta. Ei huomattu säätää auton vaihtoa pakolliseksi.
Kun autoilu on kuoliaaksi verotettu niin uutta verotettavaa pitää
keksiä jotta koko ajan nousevaan EU:n nettomaksuun ja
eteläeuroopan konkurssimaihin riittäisi rahaa. Venerekisteri
laadittiin jo pakolliseksi jo kaikkiin kanoottia suurempiin veneisiin.
Kauaa ei tarvi odotella kun niihin tulee myös jokin vero.
Rekisterihän on jo valmis. Tarvitaan vain poliittinen päätös ja
Trafi hoitaa loput. Polttoöljyhän jo kiellettiin. Sekin vero markkinoitiin
muka turvallisuuden nimissä. Uskoo ken haluaa ! - kallu60
Jos autoilusta saatavia veroja pienettäisiin,tulisi ruuhkavero,tietullit,tunneli/siltamaksut,parkkimaksut ym muut maksut,jostain se liikenteen vuotuinen verotulo kertymä kuitenkin on valtion saatava perittyä!Valtion kassan pohja on jossain Brysselissä,ainakin jokainen suomalainen vauvasta vaariin maksaa sinne Brysseliin yli satasen vuodessa...........
- windstar1962
niinkuin esimerkiksi virossaja ruotsissa .vai kuinka?
- se on selvä
Uusien autojen verotusta pitää nostaa !
- kljklj
Mites sitten valtion lypsylehmän auton, käy kun alkaa öljy loppua maailmasta? Sitten siirrytään takaisin hevoskärryihin, ja TADAA valtio keksii hevosenkäyttöveron, kavioveron, hirnumisveron, hännänhuiskutusveron....
Verottaja kyllä keksii keinot saada rahaa valtion pohjattomaan kirstuun .. - Köyhä kokenut
Sama maksaako uutta autoa osamaksulla vai korjaako vanhaa uudeksi jatkuvasti korjaamolla. Jalkamiehenä.
- järkeä verotukseen
Suomessa on noita sosialisteja jotka rakastavat veroja ja niille autoverotkin sopii hyvin. Suomi harvaan asuttuna toimii kumipyörillä ja autojen verotuksessa täytyisi ottaa huomioon erityisolosuhteemme,
Jotku sekopäät suunittelevat vieläpä autojen sateliitii seurantaa verottaakseen ajojen mukaan. Luulis polttoaineveron jo riittvän verottamaan käyttöäkin. Kalliit elektrooniset laitteet ja niiden ylläpitodon lisäksi älyttömät hallinnolliset kulut olisivat täysin hullua touhua hyödyn ollessa olematon.
Auto on nykyään useimmile välttämättömyys ja yletön verottaminen kohtuutonta. - Tyhmänkö kaveri?
Autovero pitäisi periä myös autottomilta, koska kaikki Suomessa asuvat käyttävät kumipyörillä kulkevia ajoneuvoja suoraa tai välillisesti. Miten jakeluliikenne, roskienkuljetus, henkilöliikenne pääosin tapahtuu muuten kuin autoilla.
Nyt autoilijoita verotetaan moninkertaiseti enemmän kuin liikenteeseen investoidaan kerätyistä veroista.liikenteeseen- - Pakko liikkua
Aloittaja on maksettu loppari tai sosialisti joka rakastaa veroja, Suomi on harvaansuttu maa jossa ihmiset asuu kaukanakin asutuskeskuksista. Kaikkien asukkaiden elinehto on autot. Tavarat ja ihmiset kulkee pääasiasssa kumipyörillä vaikka itse ei omistaisi auto niin silti ollaan riipuvaisia autoista. Kuitenkin autoja ja autoilua verotetaan kohtuuttomasti verrattuna tiehäänasuttuihinkin maihin verrattuna.
Autovero on tyhmien suomalaisten kaveri! Verottaja ei ole selvinnyt aakkosissa A:ta ja B:tä pidemmälle Suomessa.
Aloitus on kyllä provo, mutta silti!!- windstar1962
no jaa eiköhän tää juttu ole jo selvitetty.aloitetaan uusi keskustelu
trafin tiedostojen haamuautoista.jos joku vaan pääsee sisälle
ko sivulle ,ilman ensin käymistä treffi sivustoilla
- Valtio olemme ME.
Valtion velvollisuuksiin kuuluu hoitaa työllisyys ja erityisesti viennistä saatavat verotulot. Suomen tämän hetken vientituloista puuttuu ainakin 15-20 miljardia euroa! Autovero on poistettu esimerkiksi Ruotsista jossa omaa vientiteollisuutta on laajalla rintamalla kuten autoteollisuudessa. Auto on myös hyvä pr-tuote jos se on muutoin hyvä. Korkeiden valmistuskustannusten Euroopassa autojen hinnat automaatiosta ja muusta järkeistämisestä huolimatta pysyvät sillä tasolla ettei suurella joukolla kansalaisia ole varaa uusiin autoihin. Autoverosta saatava tulo Suomessa tulisi valtion velvollisuuksiin vedoten korvata viennistä saatavilla tuloilla.
- windstar1962
olet kyllä oikeassa ajaessasi 150e ladalla vm 91
miltähän tuntuisi ajaa vm 2000 bmv llä h 1000e käyttömaksu
300e vuodessa.no ymmärän kyllä tonni on iso raha,eli kituuteaan,kituuteaan. - Ei muuten mies
Painukaa helvettiin autoinenne varantamaan muuta liikennettä!
- Älä enää ota
Jaa niin että JOS siirryttäisiin käytön verottamiseen,siis sehän jo maksaa 1,6-1,75 litra.Haloo Tallinasko taas oot?
- kakksi
JOS SIIRRYTÄÄN KÄYTÖN VEROTUKSEEN NIIN PENSA MAKSAA YLI KYMMENEN MARKKAA LITRA.
- Le Chat
Myin auton purkaamoon 50€:lla. Nyt säästän veroissa valtavasti. Melkein pärjään työmarkkinatuella.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1202610- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821179