Jumalaa ei ole

Millä te uskovaiset todistatte, että jumala on olemassa? Raamattu on vain ihmisten keksimä satukirja. Tuhansia vuosia sitten ihmiset eivät tieneet mitään tieteestä, ja oli helppo keksiä miten maailma on syntynyt. Elikkäs: Jumala saapui ja sormien napsautuksilla loi kaikki eläimet, kasvit ja ihmiset. Ilman mitään evoluutiokehitystä. Miten te todistatte dinosauruksien jäännökset, alkuihmisten jäännökset jne. Jos fossiilin ikä voidaan laskea radioaktiivisten aineiden puoliintumisajan perusteella, saadaan trilobiitin fossiilin iäksi 300 miljoonaa vuotta. Maailman eläimet siis loi jumala muutama tuhat vuotta sitten?

Joopa joo, uskokaa satuihin, minä en ainakaan. Raamatussa ainut järkevä asia on 10-käskyä.

Ihmepelastuminen talon raunioista ei ole jumalan ansiota, koska se on sattumaa. Jos jäät lumivyöryn alle ilmataskuun niin voit pelastua, mutta se ei ole jumalan ansiota. Muutenkin nykymaailma voisi olla kehittyneempi jos uskonnot eivät olisi jarruttaneet tieteen kehitystä keskiajalla. Kaikki muu paitsi jumalan sana oli harhaoppia - roviolle!

Lopuksi nämä kaikki ihmisille sattuneet "pyhien henkien" tai jumalan ilmestykset voivat johtua siitä, että henkilö näki vain unta tai kovan kuumeen seurauksena hourailee ja näkee näkyjä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Raamattu on vain ihmisten keksimä satukirja."

Pilkkua nyt tiedän viilaavani, mutta sehän on kirjakokoelma, joka sisältää vähän kaikenlaisia tekstejä. Mitä järkeä on kutsua satukirjaksi kirjakokoelmaa, jossa on myös kirjeitä, runoja, sananlaskuja ja lauluja? Tuo ei ole kovin tieteellinen käsitys Raamatusta.

"Raamatussa ainut järkevä asia on 10-käskyä."

Ymmärrän kyllä, että ne asiat, joita Raamatusta nyt sanot, ovat vain kärjistyksiä ja liioitteluja, mutta silti.

Olisi hyvä muistaa, että nykyajankin ihmisillä on omat myyttinsä ja että siinä harhakuvitelmassa, että ihminen on rationaalinen olento, ei ole mitään tieteellistä. Yhtälailla lauma-ajattelua sitä "uskonnon hylänneet" nykyaikaisen "tieteellisen maailmankatsomuksen" omaavat ihmisetkin harrastavat.

"ei ole jumalan ansiota, koska se on sattumaa"

Mitä on sattuma muuta kuin vain toinen tapa vain sanoa, että tapahtui jotain sellaista, jota me eikä meidän tiede osannut ennustaa? Älä kuitenkaan nyt oleta tämän perusteella, että minä olisin puolustelemassa kaiken mahdollisen yliluonnollisen piikkin laittamista, sillä minähän en edes usko yliluonnolliseen. Oikeastaan minun mielestä tuo koko termi "yliluonnollinen" on itsessään jo turha ja järjetön eikä sitä tarvita edes uskonnossa.

"Millä te uskovaiset todistatte, että jumala on olemassa?"

Rehellisesti sanottuna luulen, että uskon Jumalan olemassaoloon osaksi siksi, että olen oppinut niin tekemään, ja toisaalta siksi, että haluan uskoa, että hyvä Jumala on olemassa ja kaikkeen siihen, mitä siitä välttämättä loogisesti seuraa, vaikka siinä omat ongelmansa onkin. Ehkäpä myös siksi, että se auttaa minua rakentamaan johdonmukaisemman maailmankatsomuksen, jossa minun arvoillanikin on jonkinlaiset perustelut. Jos vielä lisäsyitä pitäisi miettiä, niin minun koulutus ja ammatti ovat muovanneet minun ajattelua siihen suuntaan, että tietyt osat eri nykyaikaisissa "tieteellisissä maailmankatsomuksissa" näyttävät minusta samalla tavalla uskomuksilta, joihin ihmiset vain haluavat uskoa, ja luonnollisesti minä (niin kuin kaikki muutkin tekevät) olen valinnut jotain järkevämmältä tuntuvaa siihen tilalle.

Äänestä

"Muutenkin nykymaailma voisi olla kehittyneempi jos uskonnot eivät olisi jarruttaneet tieteen kehitystä keskiajalla"

Kyllä ja ei. Miksi sinäkin nostat esimerkiksi nyt nimenomaan keskiajan? Koska uskontokriittiset yleensä niin tekevät ja koska yleiset uskontokriittiset argumentit niin asian esittävät? Koska siihen aikaan yhteiskunta oli rakennettu uskonnon ympärille? Kysynpä nyt vain, että tuleeko sinulle mieleen jotain aikakautta ennen sitä niinkutsuttua "järjen vallankumousta", jolloin eurooppalaisten ihmisten enemmistön maailmankatsomus ei olisi pyörinyt uskonnon ympärillä? Miksi kukaan ei puhu siitä, miten uskonto oli edistyksen esteenä noina muina aikakausina? Koska kaikki vain toistavat kritiikittömästi yleisiä ja tuttuja argumentteja sen sijaan, että kehittäisivät uutta todenmukaisempaa ajattelua asian suhteen?

Jos se ei olisi ollut uskonto, joka kehityksen esteeksi asettui, niin saman homman olisi tehnyt vain jokin toinen asia, kuten esimerkiksi ne kaikkina aikoina ja kaikissa yhteisöissä esiintyvät pitäytyminen vanhaan ja tuttuun ja kaiken uuden ja pelottavan hylkiminen erinäisistä syistä ja erilaisten tekosyiden pohjalta.

Kehityksen jarruttamisen samaistaminen ehdoitta uskontoon on vain tyypillinen pinnallinen nykyaikainen ajattelutapa tai kenties sitä voisi tosiaan ihan myytiksikin kutsua. Uskonnot eivät ole mitään muuta kuin vain maailmankatsomuksia muiden joukossa. Se, mikä keskiajalla edistystä jarrutti, ei ollut mikään yksin uskonnoille ominainen piirre, vaan asia, joka voi löytyä minkä tahansa tyyppisestä maailmankatsomuksesta.

Ketkä keskiajalla sen ajan tiedettä harjoittivat? Ne, joilla oli aikaa siihen, eli lähinnä papit ja rikkaat. Muut olivat liian kiireisiä varmistaessaan leipää pöytään. Keskiajalla vallassa olleet luonnollisesti halusivat pitää ihmisten ajatusmaailman mahdollisimman muuttumattomana, koska yhteiskunnan vakaus toimi heidän edukseen.

Samankaltainen se tilanne käsittääkseni nykyään tiedeyhteisössäkin on, jos tieteenhistorian ja -filosofian asiantuntijoita on uskominen. Eri kuppikunnat tappelevat keskenään valta-asemasta ja rahoituksesta ja vanhat ajattelutavat väistyvät uusien tieltä tavallisesti vasta sukupolvenvaihdoksen myötä, kun edellisen näkemyksen varaan uransa rakentaneet professorit ja muut arvovaltaiset asiantuntijat eläköityvät, dementoituvat tai potkaisevat tyhjää.

Tiedeyhteisössä on tietysti omat käytäntönsä ja perinteensä, joiden on tarkoitus parantaa tuota tilannetta ja niinhän ne tekevätkin, mutta eivät ne ihmisyhteisöjen kehityksen ja käyttäytymisen mekaniikkaa voi muuttaa.

Jostain kumman syystä nykyään on ihmisiä, jotka suhtautuvat julkisuudessa äänekkäästi esiintyviin tiedemiehiin samoin kuin vanhoilliset kirkkouskovaiset pappeihinsa. Tiedemiehet nähdään jonkinlaisina erehtymättöminä pyhimyksinä, joiden kiihkoilulle hurrataan, vaikka he puhuisivat täyttä potaskaa asioista, joissa he eivät edes ole asiantuntijoita.

"Kaikki muu paitsi jumalan sana oli harhaoppia - roviolle!"

Käsittääkseni ainakin osa Paaveista keskiajalla nimenomaan vastusti kidutusta epäinhimillisenä ja Jumalan sanan vastaisena. Joka tapauksessa tuota roviolla polttamista on täysin turha laittaa nimenomaan pelkästään uskonnon piikkiin. Kuolemantuomio ja kidutus sattuivat vain siihen aikaan olemaan keskeinen osa rikoslainsäädäntöä ja yleistä kansan oikeustajua. Tarviiko minun muistuttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa vieläkin käytetään kuolemantuomiota ja että Euroopassakin roviolla poltettiin ihmisiä vielä 1700-luvulla? Ja vaikka tilanne on muuttunut paremmaksi monella tavalla, niin ei tule unohtaa sitä, että 1900-luku on asiantuntijoiden mukaan ollut ihmiskunnan historian verisin. Yritän siis sanoa, että asiat eivät oikeasti ole niin mustavalkoisia, kuin nykyihmiset omien myyttiensä kautta haluavat uskoa ja kuvitella.

Vaikka uskonnollisia maailmankatsomuksia ei olisikaan, niin kyllä ihmiset silti keksisivät riittävästi muita keinoja olla vanhanaikaisia ajattelussaan ja vastustaa asioita, joihin he eivät ole tottuneet kuten sitä, mitä tieteellinen tutkimus sanoo.

Äänestä
  • "Jostain kumman syystä nykyään on ihmisiä, jotka suhtautuvat julkisuudessa äänekkäästi esiintyviin tiedemiehiin samoin kuin vanhoilliset kirkkouskovaiset pappeihinsa. Tiedemiehet nähdään jonkinlaisina erehtymättöminä pyhimyksinä, joiden kiihkoilulle hurrataan, vaikka he puhuisivat täyttä potaskaa asioista, joissa he eivät edes ole asiantuntijoita."

    Täysin samaa mieltä kanssasi tässä asiassa. Tämän ajan "profeettoja" ja "pappeja" tiedemiehet tosiaankin ovat massoille. Uskonto on poissa muodista ja tiedemiesten sanoma uppoaa tämän ajan materialistiseen mielenluonteeseen kuin veitsi sulaan voihin. Hekin aika ajoin luovat toivoa ihmiskunnalle ikuisesta elämästä jonka tiede tulee "pian" ratkaisemaan. Heillä on teoriansa sairauden ja kurjuuden poistamiselle. He puhuvat "taivaaseen" pääsemisestä joskus tulevaisuudessa tieteen ja tekniikan avulla kun avaruudesta löydetään uusia planeettoja jonne jokin päivä harvat ja valitut tulevat pääsemään uuden teknologian avulla jonka tiede tulee keksimään. Ei tälläisessä "evankeliumissa" ole sijaa sille miten synnin ongelma. Miten päästä eroon ihmisessä asuvasta ahneudesta, himosta, kateudesta jne sillä eihän nämä tämän ajan kunnioitetut kaiken tutkivat ole itsekään niistä vapaita. Avaruuden taivaat valloitetaan ja he päättävät ketkä saavat siihen kunnian.
    Se on ainakin varmaa että siinä evankeliumissa kunniaa kaikkien ihmiskuntaa vaivaavien ongelmien ratkaisulle ei tulla antamaan jumalalle tai Jeesukselle. Eikä sitä myöskään heiltä odoteta. Tiedemiehet tahtovat kunnian siitä itselleen. Ja heillä on kova kilpailu keskenään siitä kuka tuota niin ihmeellistä kunniaa saa eniten itselleen haalittua. On varmasti ihanaa olla koko maailman arvostama ja tuntema ihminen ;) Nokkela ja monien mielestä viisaskin...

    Äänestä

  • mie vaan kirjoitti:

    "Jostain kumman syystä nykyään on ihmisiä, jotka suhtautuvat julkisuudessa äänekkäästi esiintyviin tiedemiehiin samoin kuin vanhoilliset kirkkouskovaiset pappeihinsa. Tiedemiehet nähdään jonkinlaisina erehtymättöminä pyhimyksinä, joiden kiihkoilulle hurrataan, vaikka he puhuisivat täyttä potaskaa asioista, joissa he eivät edes ole asiantuntijoita."

    Täysin samaa mieltä kanssasi tässä asiassa. Tämän ajan "profeettoja" ja "pappeja" tiedemiehet tosiaankin ovat massoille. Uskonto on poissa muodista ja tiedemiesten sanoma uppoaa tämän ajan materialistiseen mielenluonteeseen kuin veitsi sulaan voihin. Hekin aika ajoin luovat toivoa ihmiskunnalle ikuisesta elämästä jonka tiede tulee "pian" ratkaisemaan. Heillä on teoriansa sairauden ja kurjuuden poistamiselle. He puhuvat "taivaaseen" pääsemisestä joskus tulevaisuudessa tieteen ja tekniikan avulla kun avaruudesta löydetään uusia planeettoja jonne jokin päivä harvat ja valitut tulevat pääsemään uuden teknologian avulla jonka tiede tulee keksimään. Ei tälläisessä "evankeliumissa" ole sijaa sille miten synnin ongelma. Miten päästä eroon ihmisessä asuvasta ahneudesta, himosta, kateudesta jne sillä eihän nämä tämän ajan kunnioitetut kaiken tutkivat ole itsekään niistä vapaita. Avaruuden taivaat valloitetaan ja he päättävät ketkä saavat siihen kunnian.
    Se on ainakin varmaa että siinä evankeliumissa kunniaa kaikkien ihmiskuntaa vaivaavien ongelmien ratkaisulle ei tulla antamaan jumalalle tai Jeesukselle. Eikä sitä myöskään heiltä odoteta. Tiedemiehet tahtovat kunnian siitä itselleen. Ja heillä on kova kilpailu keskenään siitä kuka tuota niin ihmeellistä kunniaa saa eniten itselleen haalittua. On varmasti ihanaa olla koko maailman arvostama ja tuntema ihminen ;) Nokkela ja monien mielestä viisaskin...

    Eräästä virkkeestä katosi sana 'ratkaistaan'... ajatteleva lukija varmasti huomaa mistä.

    Äänestä

"Joopa joo, uskokaa satuihin, minä en ainakaan."

"Alkuräjähdys tai Big Bang on nykyisen luonnontieteellisen tiedon mukaan tunnetun maailmankaikkeuden syntytapahtuma. Alkuräjähdysteoria on saavuttanut kosmologiassa vakiintuneen aseman.[1] Teorian mukaan maailmankaikkeus syntyi äärimmäisen tiheästä ja kuumasta tilasta noin 13,7 miljardia vuotta (13,7 Ga) sitten ja on siitä lähtien jatkuvasti laajentunut."

Näin siis sanoo ihmeellisen tiedon arkisto Wikipedia. Sitten kerrotaan että tutkimustuloksia tukee 'havainto'.

Tiedätkö että eräs päivä tämäkin tosiasiana pidetty käsitys voidaan lyödä satuleiman alaisuuteen? Ja Big Bangille naureskellaan. Joten suosittelisin ettei kauheasti alkaisi ylpeilemään tiedolla joka yritetään takoa totuutena koulun penkillä jokaisen suomalaisen lapsen päähän. Tuo totuus voi muuttua hyvinkin pian saduksi. Ja tilalle tulee jälleen uusi satu jota toistellaan suu vaahdossa kunnes senkin totuus arvo kumotaan.

Tosi asia on se että minä etkä sinä ollut paikalla kun kaikkeus ja elämä sai alkunsa. Raamatussa on mielestäni varsin hyvä selitys elämän synnylle. Ja minun on helpompi uskoa siihen selitys malliin kuin tämän ajan Big Bang teorioihin. Itse asiassa minulta vaatisi enemmän USKOA uskoa evoluutio teoriaan kuin että uskon: Jumala loi kaiken. Se on kiteytettynä siihen hyvin simppelisti ja yksinkertaisesti. Puhdasta uskoa parhaimmillaan.

"Millä te uskovaiset todistatte, että jumala on olemassa?"

Enhän minä voi sitä todistaa yhtään millään jos joku ei usko, että kaikella sillä mitä on olemassa, ei usko että sen takana olisi suunnittelija ja tekijä.

Minulle riittää todisteeksi Jumalan olemassa olosta se, että kun tutkin elämän ihmeellisyyttä ja monipuolisuutta ja havaitsen etten itse kykene vastaavan laista luomaan ja tekemään, että tämän kaiken olemassa olevan taustalla täytyy olla jotakin minua itseäni suurempaa, älykkäämpää ja viisaampaa, jonka on täytynyt tämä kaikki suunnitella ja tehdä. Se riittää minulle todisteeksi. Minun on myönnettävä olevani "tätä jotakin" vähemmän älykäs ja osaavampi. Ja tälle jollekin kautta historian kaikissa kulttuureissa on annettu Jumalan ja Luojan kunnia. Minä olen siis tullut samaan lopputulokseen kuin uskonnolliset ihmiset kautta historian: Täytyy olla olemassa jotakin minua itseäni älykkäämpää ja suurempaa.

Se että me voimme keskustella tällä tavoin toistemme kanssa tuntuisi ihmeeltä jos tämän teknologian voisi viedä 2000 vuotta historiassa taakse päin. Tai jos leikitään ajatuksella että yksi lentokone katoaisi "aikatunnelin" kautta 2000 vuoden päähän ja sen ajan ihmiset näkisivät sen taivaalla, niin ne jotka eivät sitä nähneet eivät varmasti uskoisi niitä jotka sen koneen näkivät.
Jos Jumala puhuisi jollekin ihmiselle jonka sisäinen "henkinen evoluutio" on tarpeeksi kehittynyt voi tuntua hulluudelta niistä jotka uskovat vain materialistisiin tieteisiin. Joku päivä ihmiskunnan todellisuus voi olla kuitenkin se, että kun materia on tutkittu läpeensä kokonaan, niin "evoluutio" siirtyy hengen alueille yhä suuremman ymmärryksen harppauksin. Silloin on ehkä viimeinkin naureskelun aika ohitse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mun mielipide kirjoitti:

Millä te uskovaiset todistatte, että jumala on olemassa? Raamattu on vain ihmisten keksimä satukirja. Tuhansia vuosia sitten ihmiset eivät tieneet mitään tieteestä, ja oli helppo keksiä miten maailma on syntynyt. Elikkäs: Jumala saapui ja sormien napsautuksilla loi kaikki eläimet, kasvit ja ihmiset. Ilman mitään evoluutiokehitystä. Miten te todistatte dinosauruksien jäännökset, alkuihmisten jäännökset jne. Jos fossiilin ikä voidaan laskea radioaktiivisten aineiden puoliintumisajan perusteella, saadaan trilobiitin fossiilin iäksi 300 miljoonaa vuotta. Maailman eläimet siis loi jumala muutama tuhat vuotta sitten?

Joopa joo, uskokaa satuihin, minä en ainakaan. Raamatussa ainut järkevä asia on 10-käskyä.

Ihmepelastuminen talon raunioista ei ole jumalan ansiota, koska se on sattumaa. Jos jäät lumivyöryn alle ilmataskuun niin voit pelastua, mutta se ei ole jumalan ansiota. Muutenkin nykymaailma voisi olla kehittyneempi jos uskonnot eivät olisi jarruttaneet tieteen kehitystä keskiajalla. Kaikki muu paitsi jumalan sana oli harhaoppia - roviolle!

Lopuksi nämä kaikki ihmisille sattuneet "pyhien henkien" tai jumalan ilmestykset voivat johtua siitä, että henkilö näki vain unta tai kovan kuumeen seurauksena hourailee ja näkee näkyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu