Autuaita myös ne, jotka tekevät parannuksen ja nimensä elämänkirjaan kirjoitetaan ja pysyy ja pyhittyvät.
Autuaita kaikki Jeesuksessa runsaasti menestyvät
Amen Hallelujah!
363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ovat eri asia kuin maailmalliset. Kerätään aarteemme taivaaseen.
Tänä keväänä kuulin ensimmäistä kertaa teologisessa tiedekunnassa saarnattavan parannusta. Opiskelijoille tiedotettiin uudistuvasta tutkinnosta, ja tiedekunnan valkopartainen hallintopäällikkö totesi laiskimuksille: ”Tehkää parannus! Siihen on syytä opinnoissa ja muutenkin.” Jäin miettimään, pitäisikö minunkin tehdä parannus.
Syitä parannussaarnan katoamiseen on ainakin kaksi. Toinen syy on itse sanassa ’parannus’, toinen asiassa. Molempia on hyvä pysähtyä pohtimaan. Teologit ovat saaneet yksinkertaisen kehotuksen kuulostamaan mutkikkaammalta kuin se onkaan.
Olisi outoa, jos lääkäri sanoisi potilaalle: tee parannus! Toisin päin sen pitää mennä. Jos itsensä pystyisi parantamaan, ei lääkäriä tarvittaisi. Samoin on hengellisessä elämässä. Jos osaisin parantaa itseni, en tarvitsisi Parantajaa.
Kreikankielisessä alkutekstissä käsky kuuluu: meta-noeite eli ”ajatelkaa toisin”. Sitäkin on vaikea ymmärtää. Jotkut selittävät asiaa puhumalla kankeasti ”mielenmuutoksesta”, mutta kuvitelkaapa Kastajaa huutamassa erämaassa: ”Suorittakaa mielenmuutos.”
Pentti Saarikoski suomensi Matteuksen evankeliumia tyylikkäästi: ”Kääntäkää kelkkanne!” Muuten hieno ratkaisu, mutta mieleen nousee kuva fariseuksista laskemassa ahkiolla alas hiekkadyyniä.
Osittaisesta parannuksesta ei olisi hyötyäkään. Jos on kulkemassa kohti kuilua, ei lievä suunnanmuutos auta. Ja vaikka onnistuisikin kohentamaan elämäänsä, ei se vielä riitä. ”Ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan”, sanoi Jeesus, Matt 5:20.
Hengellinen perinne on täynnä kielikuvia siitä mitä tapahtuu, kun ihmisen ja Jumalan suhde tulee kuntoon. Puhutaan uudestisyntymisestä, kääntymyksestä, parannuksesta, ratkaisusta, paluusta kasteen armoon, Jeesuksen kohtaamisesta, löytämisestä, uskoon tulosta... Jokaisella sanonnalla on oma korostuksensa, mutta kaikki kuvaavat samaa asiaa eri tavoin. Hiusten halkominen tässä on turhaa. Tärkeintähän on lopputulos, että eksynyt palaisi takaisin.
Alkuperäistä, yksinkertaista ”parannussaarnaa” tarvitaan nykyisin ehkä enemmän kuin koskaan. Jumala ei edellytä ihmisiltä mitään ryhtiliikettä tai itsensä parantelua, vaan että toimisimme niin kuin metsään eksyneet lampaat tai lehmät. Kun isännän ääni kuuluu, käännytään siihen suuntaan ja palataan hänen luokseen. Jos jalat eivät kanna, heikkokin vastaus riittää. Paimen löytää, kantaa ja pelastaa.
Kun lampaat ovat menossa väärään suuntaan, paimenen perustehtävä on kutsua ne takaisin kotiin.
http://www.sana.fi/raamattu/raamattua_oppimassa/pitaisiko_minun_tehda_parannus/
suhteesta Jeesukseen kiinni, sillä rakkaudellinen eli tahtonsa tekeminen on se Isän Jumalan tahdon mukainen ja muunlaiset ovat parannustarpeessa.
Tietysti on hyvä tietää mikä on Jeesuksen opetuksen ja tahdon mukainen mielenlaatu ja suhtautuminen Jumalaan ja myös lähimmäisiin.
Jeesuksen risti ja veri ja elävä vesi ja Pyhä Henki on se Jumalan valtakunnan neljä hyvää todistusta ja elävät sanat ja Isään turvaaminen ja kiittäminen ja kunnioittaminen. Jeesuksessa seurakunnassaan on erilaisia tehtäviä eri ihmisillä ja valvominen ja rukoileminen kaikkien osalla on sitä perustaa Herran Pyhässä Hengessä.