9/11

On spekuloitu ajatuksella, että v.-93 WTC:n parkkihallissa tapahtuneen räjähdyksen jälkeen pilvenpiirtäjät olisi panostettu sellaisen vaaratilanteen varalle, joka uhkaisi kaataa rakennukset. Pilvenpiirtäjien kaatuminen olisi todella suuri katastrofi. Näin ollen niiden hallittu alasajo räjähteillä (tyhjinä ihmisistä) olisi turvallisin vaihtoehto. Panostaminen on ollut pakko pitää salassa, sillä kuka haluaisi työskennellä panostetussa pilvenpiirtäjässä? Panostaminen olisi ollut mahdollista toteuttaa huomaamattomasti esim siinä yhteydessä, kun teräsrakenteiden asbestipalosuojaukset vaihdettiin nykyajan vaatimukset täyttäviin. Ehkä asiaa voisi tiedustella myös presidentin veljeltä Marwin Bushilta, joka toimi WTC:n turvallisuudesta eräiltä osin vastanneen Securacomin johtokunnassa vuoteen 2000 asti. Terrori-iskua edeltävänä viikonloppuna oli myös WTC:n historian ensimmäinen sähkökatkotilanne WTC-2:ssa 48-kerroksesta ylöspäin, joka kesti n. 30 tuntia. Sähkökatkon aikana monenlaista insinööriä tuli ja meni, eivätkä valvontakamerat tai kulunvalvonta toimineet.
452958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat
  • Rinnakkain ajallisesti ajetussa videossa jossa WTC tornit sortuvat nähdään Bush istuvan tekopyhin ilmein lasten kanssa lukemassa vuohitarinaa...

    Paholaisen pukinsorkkaa...

    Äänestä

  • isoisä Bushilla jokunen Saksassa toimineen kaivoksen osake. Hankittu jo ennen Aatua. Mutta kyllä se ilman muuta todistaa Bushin syylliseksi syyskuun yhdeksänteen. Aamen.

    Äänestä

  • Eki kirjoitti:

    isoisä Bushilla jokunen Saksassa toimineen kaivoksen osake. Hankittu jo ennen Aatua. Mutta kyllä se ilman muuta todistaa Bushin syylliseksi syyskuun yhdeksänteen. Aamen.

    kuten hyvin läydät arkistoista. Turha yrittää IIsalmen Eki- multinikki- häirikkö- feikki josta soitettiin juuri suomi 24 pomoille.

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Katsottuanne tuon videon, voitte puhdistaa mielenne tällä hauskemmalla pätkällä.

    http://f0rked.com/flash.php?gaybar with blair and bush

    vastaan natseilta,kiitos!

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    kuten hyvin läydät arkistoista. Turha yrittää IIsalmen Eki- multinikki- häirikkö- feikki josta soitettiin juuri suomi 24 pomoille.

    Mikä sinua vaivaa?

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Mikä sinua vaivaa?

    Andronikos?Maailman suurimman nykyajan Hitlerin vastustusko vaivaa? Ei pitäisi vaivata.

    Sinun pitäisi älytä olla mukana jos sinulla on älyä yhtään.

    Äänestä

  • IIvari kirjoitti:

    vastaan natseilta,kiitos!

    Haluat varmaan kuitenkin nähdä, kun bush ja blair laulavat tuota gay bar-biisiä.

    (2 bars of guitar intro)

    Girl!
    I wanna take you to a gay bar,
    I wanna take you to a gay bar,
    I wanna take you to a gay bar, gay bar, gay bar.

    Let's start a war, start a nuclear war,
    At the gay bar, gay bar, gay bar.
    Wow!
    At the gay bar.

    Now tell me do ya, a do ya have any money?
    I wanna spend all your money,
    at the gay bar, gay bar, gay bar.

    (Pause)

    I've got something to put in you,
    I've got something to put in you,
    I've got something to put in you,
    At the gay bar, gay bar, gay bar.
    Wow!

    You're a superstar, at the gay bar.
    You're a superstar, at the gay bar.
    Yeah! you're a superstar, at the gay bar.
    You're a superstar, at the gay bar.
    Superstar.
    Super, super, superstar

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    Andronikos?Maailman suurimman nykyajan Hitlerin vastustusko vaivaa? Ei pitäisi vaivata.

    Sinun pitäisi älytä olla mukana jos sinulla on älyä yhtään.

    Tällä keskustelulla sinä et Bushia pysäytä, vaikka vierittäisit sivuja noilla kahdan rivin möläytyksilläsi kuinka. Arvaapa mitä? Bush ei edes LUE tätä palstaa! Siinä sinulle uutispommi!

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Tällä keskustelulla sinä et Bushia pysäytä, vaikka vierittäisit sivuja noilla kahdan rivin möläytyksilläsi kuinka. Arvaapa mitä? Bush ei edes LUE tätä palstaa! Siinä sinulle uutispommi!

    kyllä .Totuus kun ei pala Iraqiin tehdyssä ohjustulessakaan.

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    kyllä .Totuus kun ei pala Iraqiin tehdyssä ohjustulessakaan.

    Tämä on internetin keskustelupalsta.

    Äänestä

  • läpi koko pätkän ja herättihän se hieman outoja tuntoja. Olen niitä aiemminkin kyllä hieman tutkikellut, mutta jos nuo kellonajat reagioineen pitävät paikkansa, niin itsekin kyllä olen kallistumassa sille kannalle, että jotain oleellista tässä nyt taas yritetään salata. Toisaalta, vastaamalla heti epäilyksiin salaliittoteoriasta, Bush olisi kyseenalaistanut asemansa tuntien amerikkalaisen "oikeuskäytännön".
    Ts. hän olisi epäilyihin vastaamalla asettanut itsensä vastaajaksi ja tavallaan jo syylliseksi.
    Ihmisillä on oikeudenkäynneistä ja epäillyistä melkoisen poikkeavat näkemykset eri puolilla maailmaa. Eli, jos Bush olisi vastannut epäilyihin ja ottanut kantaa jotenkin esitettyihin syytöksiin, hän olisi leimautunut tavallaan sijaiskärsijäksi, sikäli kuin amerikkalaista oikeutta tunnen ja kansaa.
    Luulenpa, että asia tulee selvitettyä viimeistään seuraavien presidentinvaalien jälkeen. Katsotaan!

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    kuten hyvin läydät arkistoista. Turha yrittää IIsalmen Eki- multinikki- häirikkö- feikki josta soitettiin juuri suomi 24 pomoille.

    voi voi. Häiriköinyt en ole myöskään -mitä jos pysyisit asiassa?

    Äänestä

  • phoenix kirjoitti:

    läpi koko pätkän ja herättihän se hieman outoja tuntoja. Olen niitä aiemminkin kyllä hieman tutkikellut, mutta jos nuo kellonajat reagioineen pitävät paikkansa, niin itsekin kyllä olen kallistumassa sille kannalle, että jotain oleellista tässä nyt taas yritetään salata. Toisaalta, vastaamalla heti epäilyksiin salaliittoteoriasta, Bush olisi kyseenalaistanut asemansa tuntien amerikkalaisen "oikeuskäytännön".
    Ts. hän olisi epäilyihin vastaamalla asettanut itsensä vastaajaksi ja tavallaan jo syylliseksi.
    Ihmisillä on oikeudenkäynneistä ja epäillyistä melkoisen poikkeavat näkemykset eri puolilla maailmaa. Eli, jos Bush olisi vastannut epäilyihin ja ottanut kantaa jotenkin esitettyihin syytöksiin, hän olisi leimautunut tavallaan sijaiskärsijäksi, sikäli kuin amerikkalaista oikeutta tunnen ja kansaa.
    Luulenpa, että asia tulee selvitettyä viimeistään seuraavien presidentinvaalien jälkeen. Katsotaan!

    se on tarkistettu

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    kuten hyvin läydät arkistoista. Turha yrittää IIsalmen Eki- multinikki- häirikkö- feikki josta soitettiin juuri suomi 24 pomoille.

    mitäs ne pomot sanoivat?

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Tämä on internetin keskustelupalsta.

    kuin tämä palsta.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    kuin tämä palsta.

    Juuri tuota yritin sanoa!

    Äänestä

  • Andronikos kirjoitti:

    Juuri tuota yritin sanoa!

    siihen.Otat itsesi liian vakavasti?

    Äänestä

  • Andronikos

    sama kirjoitti:

    siihen.Otat itsesi liian vakavasti?

    Äänestä

  • santtu 80 kirjoitti:

    se on tarkistettu

    tarkistit? Kerro äkkiä tai muuten repeämme odotukseen.

    Äänestä

  • http://www.internetstart.se/bildgalleri/pics/00054.gif

    Hei jaana.

    Tuosta linkistä löydät meidän Jaanan.
    Sekin on toisinaan vähän tosikko ja itsepäinen.

    Ei ole kuitenkaan, ainakaan vielä alkanut linkittämään nettiin salaliittoteorioita. Joten
    se on viisas kissa, tuo meidän Jaana.

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    Rinnakkain ajallisesti ajetussa videossa jossa WTC tornit sortuvat nähdään Bush istuvan tekopyhin ilmein lasten kanssa lukemassa vuohitarinaa...

    Paholaisen pukinsorkkaa...

    näkyy CIAn IQ- testi- ÄLKÄÄ TEHKÖ!!!!

    Äänestä

  • GWB. kirjoitti:

    http://www.internetstart.se/bildgalleri/pics/00054.gif

    Hei jaana.

    Tuosta linkistä löydät meidän Jaanan.
    Sekin on toisinaan vähän tosikko ja itsepäinen.

    Ei ole kuitenkaan, ainakaan vielä alkanut linkittämään nettiin salaliittoteorioita. Joten
    se on viisas kissa, tuo meidän Jaana.

    esimvakoiluohjelman löytyminen koneelta ei ole huumoriasia.

    Varohan ettet sotkenut asioitasi. Asia on jo poliisilla.

    Äänestä

  • kattipa hyvinkin kirjoitti:

    esimvakoiluohjelman löytyminen koneelta ei ole huumoriasia.

    Varohan ettet sotkenut asioitasi. Asia on jo poliisilla.

    Jaha, että semmonen tapaus tämä jaana.

    Pidäthän sitten meitä sitten ajan tasalla siitä miten poliisi-tutkimukset edistyy.

    Tuo meidän Jaana toi hiiren tänään ulkoilureissultaan ja
    söi sen sitten keittiössä, ensin leikittyään sen kanssa pitkän tovin.

    Se on oikea petoeläin, tuo meidän pikku Jaanamme,
    vaikka ei päältäpäin uskois.

    ei kannata siis käydä aukomaan päätä tyhjä louskutus voi tuoda harmin.

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    ei kannata siis käydä aukomaan päätä tyhjä louskutus voi tuoda harmin.

    http://www.webattack.com/

    Tuossa linkki jaanalle. Asenna se koneseesi ja korviesi väliin, niin se estää kaikenlaiset viirukset ja paranoijat.

    Äänestä

  • GWB. kirjoitti:

    http://www.webattack.com/

    Tuossa linkki jaanalle. Asenna se koneseesi ja korviesi väliin, niin se estää kaikenlaiset viirukset ja paranoijat.

    ettei minulla olisi tuollaista?

    Äänestä

Usko huviksesi että koko ajatus noin suurisuuntaisen ja monitahoisen salaliiton onnistumisesta on täysin mahdoton.

WTC-isku olisi vaatinut ainakin satojen ihmisten koordinoitua toimintaa joista joku varmasti olisi jo saatu kiinni ja kertonut Bushin hallinnon olleen sen takana.

Joka hiemankin tuntee USA:ta tietää että maa on täynnä tutkivia kriittisiä journalisteja joille kyseinen salaliitto olisi ollut varsinainen onnenpotku. Niinpä on selvää ettei mitään kiveä jätetä kääntämättä iskuun liittyvien asioiden tutkimuksissa.

Myöskään Bushin uudelleenvalinta ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse asiassa loogisesti ajatelleen hänen olisi pikemminkin kannattanut "järjestää" kyseinen isku ennen seuraavia presidentinvaaleja ja näin varmistaa valintansa. Koko ajatus on lähinnä naurettava.

Äänestä
  • Sinäkään et näköjään voi enää muuta kuin toistella tuota "ei sellaista voi tapahtua!" -mantraasi murskaavan todistusaineiston edessä.

    "Sit down before fact like a little child, and be prepared to give up every preconceived notion, follow humbly wherever and to whatever abyss Nature leads, or you shall learn nothing."
    -T.H. Huxley

    Äänestä

  • Jpg kirjoitti:

    Sinäkään et näköjään voi enää muuta kuin toistella tuota "ei sellaista voi tapahtua!" -mantraasi murskaavan todistusaineiston edessä.

    "Sit down before fact like a little child, and be prepared to give up every preconceived notion, follow humbly wherever and to whatever abyss Nature leads, or you shall learn nothing."
    -T.H. Huxley

    Mitä jos sitten esittäisit sen murskaavan todistusaineistosi?

    Mieluummin vielä riippumattomiin lähteisiin eikä poliittisväritteisten huuhaakommentaattoreitten arvailuihin perustellen.

    Äänestä

Niin että oliko tuossa jokin pointti?

Äänestä

Jos nyt katsoo videolta hidastuksena rakennusten sortumista niin on helppo todeta että sortuminen lähti molemmissa tapauksissa liikkeelle siitä, kun tulipalokerroksien kohdalta rakenteet pettivät ja ylemmät kerrokset tippuivat koko muusta talosta läpi.

Vai olivatko talot panostettu juuri noiden kerroksien kohdalta??

Herätkää nyt tähän todellisuuteen. Muslimeille lisää lyyjyä! He ovat syypäitä kaikkeen, aivan kaikkeen!

Äänestä
  • Olen kans kysellyt, että minkähän nimistä räjähdysainetta niissä torneissa on ollut kun sillä on kyetty räjäyttämään ulkoseinien hirmuiset teräspalkit hajalle ilman että räjäytyksestä näkyy merkkiäkään ulospäin.

    Tapaa nimittäin räjäytetystä rakennuksesta singota melkoinen tuli ja savu/pölypatsas ilmoille ennen sortumisen alkamista.

    Äänestä

  • *Kansalainen* kirjoitti:

    Olen kans kysellyt, että minkähän nimistä räjähdysainetta niissä torneissa on ollut kun sillä on kyetty räjäyttämään ulkoseinien hirmuiset teräspalkit hajalle ilman että räjäytyksestä näkyy merkkiäkään ulospäin.

    Tapaa nimittäin räjäytetystä rakennuksesta singota melkoinen tuli ja savu/pölypatsas ilmoille ennen sortumisen alkamista.

    levittää jälleen kerran V Ä Ä R Ä Ä tietoa. Ulkoseinissä EI ollut kantavaa rakennetta vaan rakennuksen ytimessä/keskellä.
    Siellä räjähteet räjäytettiin.

  • OIKAISIJA kirjoitti:

    levittää jälleen kerran V Ä Ä R Ä Ä tietoa. Ulkoseinissä EI ollut kantavaa rakennetta vaan rakennuksen ytimessä/keskellä.
    Siellä räjähteet räjäytettiin.

    Hyvä herra nimimerkki oikaisija! Saanen esittää muutaman mieltäni painaneen kysymyksen...jos se vain on mitenkään mahdollista täällä suomi24:ssä missä ei kehittävän keskustelun periaatteita tunneta juuri lainkaan...:( Seurauksena tästäkin viestistä on luultavasti silmitöntä haukkumista ja perusteetonta syyttämistä...

    Eli siis: Mistä kummasta tiedät että rakennuksen kantavat rakeneteet olivat juuri rakennuksen sisällä?
    Miten voit vakavissasi väittää että pelkkä lentokoneen törmäyksen aiheuttama ja siitä seurannut tulipalo ja räjähdys eivät olisi saaneet koko rakennusta sortumaan? Osumakohdan ylle kuitenkin jäi useita kerroksia...vaikea sanoa tarkkaan, mutta jopa kymmeniä...? Ja mitä iloa rakennuksen räjäyttämisestä olisi ollut USAn hallitukselle ja Herra Bushille, muuta kuin tietenki syyn hankkiminen sotaan Irakia vastaan. Mutta eiköhän pelkästään se että terroristien lentämät lentokoneet olivat törmänneet WTC-torneihin olisi ollut aivan riittävä peruste? ILMAN että talot olisivat romahtaneet, mitä ei tietenkään olisi tapahtunut teoriaasi nojaten!

    Että eiköhän tässä nyt taas koiteta keksiä typeriä salaliittoteorioita, joilla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa!

    Äänestä

  • TOTUUS kirjoitti:

    levittää jälleen kerran V Ä Ä R Ä Ä tietoa. Ulkoseinissä EI ollut kantavaa rakennetta vaan rakennuksen ytimessä/keskellä.
    Siellä räjähteet räjäytettiin.

    Vaikka se olisi ollutkin keskellä se kantava rakenne niin se ei selitä sitä, miksi sortuminen alkoi tulipalokerroksista mikäli talo olisi räjäytetty alas.

    Äänestä

  • kummastelija kirjoitti:

    Hyvä herra nimimerkki oikaisija! Saanen esittää muutaman mieltäni painaneen kysymyksen...jos se vain on mitenkään mahdollista täällä suomi24:ssä missä ei kehittävän keskustelun periaatteita tunneta juuri lainkaan...:( Seurauksena tästäkin viestistä on luultavasti silmitöntä haukkumista ja perusteetonta syyttämistä...

    Eli siis: Mistä kummasta tiedät että rakennuksen kantavat rakeneteet olivat juuri rakennuksen sisällä?
    Miten voit vakavissasi väittää että pelkkä lentokoneen törmäyksen aiheuttama ja siitä seurannut tulipalo ja räjähdys eivät olisi saaneet koko rakennusta sortumaan? Osumakohdan ylle kuitenkin jäi useita kerroksia...vaikea sanoa tarkkaan, mutta jopa kymmeniä...? Ja mitä iloa rakennuksen räjäyttämisestä olisi ollut USAn hallitukselle ja Herra Bushille, muuta kuin tietenki syyn hankkiminen sotaan Irakia vastaan. Mutta eiköhän pelkästään se että terroristien lentämät lentokoneet olivat törmänneet WTC-torneihin olisi ollut aivan riittävä peruste? ILMAN että talot olisivat romahtaneet, mitä ei tietenkään olisi tapahtunut teoriaasi nojaten!

    Että eiköhän tässä nyt taas koiteta keksiä typeriä salaliittoteorioita, joilla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa!

    USAn olevan?

    Usa ON itsessään salalitto kokonaan nykyään!

    Cia valheet Iraqiin menemiseksi?Koko soppa Bandareineen !Osamoineen...

    Käytähän aivojasi.Herää naivista pollyannamaisesta unestasi,hei!

    Äänestä

  • jaana kirjoitti:

    USAn olevan?

    Usa ON itsessään salalitto kokonaan nykyään!

    Cia valheet Iraqiin menemiseksi?Koko soppa Bandareineen !Osamoineen...

    Käytähän aivojasi.Herää naivista pollyannamaisesta unestasi,hei!

    Nyt olen vakuuttunut!

    USA on paska maa, missä on aivan perseestä oleva perustuslainsäädäntö. Ja missä kaiken maailman persereiätkin kuten G.W.Bushin nousu valtaan on mahdollista.

    En todellakaan väitä että USA olisi jotenki hyvä maa. Päinvastoin! Tämä nk. vapaa maa olisi aivan järkyttävä paikka asua, missä kunnollisilla arvoilla ei ole mitään sijaa. Ainoa mikä USAssa määrää on raha. Ja rahastahan tässä USAn rynnistyksessä Irakiin ja Osamoiden kimppuun on kyse. Tottakai maailman suurin talousmahti haluaa säilyttää asemansa juuri maailman suurimpana talousmahtina...Irakissahan on aivan mukavasti öljyä!

    Toki onhan asialla myös toinen puoli: USA haluaa leikkiä "maailman poliisia" joka tuhoaa "pahat pojat". Vaikka nyt on tullut ilmi että CIA on mahdollisesti tehnyt pientä huijausta liittyen Irak-todistusaineistoon, on mahdotonta kenelläkään väittää etteikö S.Hussein olisi ollut uhka maailmalle. Eikö joukkomurhat ja Kuwaitin sota kerro jo melko korutonta kieltä miehen mielenvakaudesta?

    Ja olikos sulla, Jaana jotain konkreettista todistusaineistoa liittyen tähän "salaliittoon"?

    koko media pullollaan sitä todistusaineistoa !

    Se ei vain oikein kaikki taida mahtua tähän.

    Kuten CIAn joukkotuhoaseraportti ennen sotaa- oli täyttä paskaa.Luin sen silloin ja olin raivoissani kun sen esittämät asiat menivät vain lävitse joka paikassa.

    Minä tunnen tavan miten nyt USA ssa ajatellaan, siksi osasin etukäteen päätellä ettei aseita siellä olisi. Oikeassa olin.

    Tällaisesta kokemuksestahan se tieto syntyy- ei mistään tyhjästä. Se näyttää vain syntyvän tyhjästä sellaiselle, joka ei tuota logiikkaa nytkään hallitse, miten cIA tässäkoko sopassa Iraqista kusettaa.

    Otappa Woodward: Cian salaiset sodat-kirja ja hämmästy. Aloita siitä. Hyvä perusteos.Mene tutustumaan CIA n toimintaan, Studies of Intelligence vaikka .Pysyt ajantasalla.

    Saudi Prinssi Bandarin vaimo jäi kiinni WTC n( feikattujen) terroristien tukemisesta- Bushin perhetuttu!

    Hankkikaa tietoa näistä kaikista itse ei tällaisilla palstoilla voi kaikkea kantaa valmiina kehään-on tyydyttävä aina lyhyeen tiedotukseen. En heittele niitä kevyesti vaan olen tutkinut asiat tarkkaan ensin.

    Äänestä

Tämähän on kuin Aku Ankan veljenpoikien salapoliisikerhon kuvitelmista.

Suomi24 keskustelupalstan salapoliisit selvittävätkin TOTUUDEN WTC-iskujen syistä ja seurauksista!

Harmi, kun tätä palstaa ei lueta rajojen ulkopuolella suomenkielen harvinaisuuden takia;
saisivat nimittäin naureskella junttikansan vilkkaalle mielikuvitukselle! :)))

Äänestä
  • "Harmi, kun tätä palstaa ei lueta rajojen ulkopuolella suomenkielen harvinaisuuden takia;
    saisivat nimittäin naureskella junttikansan vilkkaalle"

    Taidat olla itseään vihaava suomalainen? Kuumottaako?
    Mutta itse asiasta, eiköhän eniten työtä salaliiton paljastamiseksi ole tehty USA:ssa, mikä on ihan luonnollista, heillehän se "sattui" ja siellä on parhaat tutkimusmahdollisuudet.

    Sinä täällä junttiutta edustat, kerta toisensa jälkeen.

    Äänestä

tämä keskustelu täällä toistellaan? Aina sama juttu - mielenkiintoinen avaus, jota seuraa samojen nimimerkkien räksytys.
Kuten joku joskus totesi, ihmiset ovat riippuvaisia uskomuksistaan ja siksi käyttäytyvät kuin addiktit kun ne asetetaan kyseenalaiseksi.
Tässäpä miettimistä kaikille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

totuus kirjoitti:

On spekuloitu ajatuksella, että v.-93 WTC:n parkkihallissa tapahtuneen räjähdyksen jälkeen pilvenpiirtäjät olisi panostettu sellaisen vaaratilanteen varalle, joka uhkaisi kaataa rakennukset. Pilvenpiirtäjien kaatuminen olisi todella suuri katastrofi. Näin ollen niiden hallittu alasajo räjähteillä (tyhjinä ihmisistä) olisi turvallisin vaihtoehto. Panostaminen on ollut pakko pitää salassa, sillä kuka haluaisi työskennellä panostetussa pilvenpiirtäjässä? Panostaminen olisi ollut mahdollista toteuttaa huomaamattomasti esim siinä yhteydessä, kun teräsrakenteiden asbestipalosuojaukset vaihdettiin nykyajan vaatimukset täyttäviin. Ehkä asiaa voisi tiedustella myös presidentin veljeltä Marwin Bushilta, joka toimi WTC:n turvallisuudesta eräiltä osin vastanneen Securacomin johtokunnassa vuoteen 2000 asti. Terrori-iskua edeltävänä viikonloppuna oli myös WTC:n historian ensimmäinen sähkökatkotilanne WTC-2:ssa 48-kerroksesta ylöspäin, joka kesti n. 30 tuntia. Sähkökatkon aikana monenlaista insinööriä tuli ja meni, eivätkä valvontakamerat tai kulunvalvonta toimineet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu