Disney sensuroi jouluohjelmasta n´kerin.

Perinteisesti jouluaattona Ruotsin tv:ssä esitetystä "Aku Ankka ja hänen ystävänsä toivottavat hyvää joulua" -piirroselokuvasta näytetään tänä vuonna sensuroitu versio, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Poistettuihin pätkiin kuuluu muun muassa kohta, jossa esiintyy stereotyyppisen näköinen tummaihoinen nukke.

SVT:n ohjelmaostoista vastaavan Stephen Mowbrayn mukaan Disney on päättänyt sensuroida kyseisen piirretyn kaikkialla maailmassa.

Sosiaalisessa mediassa piirretyn sensurointi on herättänyt paljon keskustelua. Ruotsin televisio SVT on saanut syytteitä sensuurista, vaikka päätös on Disneyn.

Mowbrayn mielestä teko on hyväksyttävä ja SVT aikoo esittää Disneyn lähettämän leikatun version piirretystä.
http://www.hs.fi/kulttuuri/Joulun perinteisestä Disney-piirretystä esitetään sensuroitu versio Ruotsissa/a1305628319611

Katso kuva tummaihoisesta nukesta:
http://www.svt.se/kultur/film/disney-censurerar-i-kalle-ankas-jul
1382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Menee jo aivan sairaaksi. Kun musta Obama pääsi pressaksi, muuttui maailma naurattavaksi.

Onko mustilla ja homoseksuaaleilla jotenkin huono itsetunto, kun kaikki halutaan sensuroida nykyään?

Äänestä
  • Amerikan demarit vain metsästävät rasismia mediasta.

    Äänestä

Haluatko olla "nykykatsoja" vai vanhanaikainen?

"Joulupukin pajalle sijoitetussa piirretyssä on myös toinen nykykatsojan silmin rasistiseksi luokiteltava kohtaus, jossa vihreäasuinen juutalaisnukke esittää kasakkatanssia."

Ei ole toimittaja uskaltanut laittaa edes nimeään tuon asennemuokkaukseen keskittyvän artikkelin perään.

Äänestä

sismi pois lasten ulottuvilta.

Äänestä

sismi on terve piirre ettei kaikista tule vain muinaisen Egyptin orjien kaltaisia persoonottomia yksirotuisia. Miksi muiden eläinten alalajien monimuotoisuutta pitää suojella, mutta ihmisen ei?

Äänestä

Mustavalkoiset telkkarit pitää kieltää.

Äänestä

Ken pelkasi?

Äänestä

oikein.

Äänestä

Voi HELVETTI! Söpö nukke piti poistaa! Saako tummaihoisia enää valokuvata?

Äänestä
  • valokuvata, mutta ei julkaista kuvaa.

    Äänestä

Valitettava siivosi pois vain elokuvasta. Kunpa joku siivoaisi pois koko suomesta.

Äänestä

Hitto että mä inhoon nykymaailmaa.

Äänestä

Olisi kiva kuulla täällä vasemmistoliittolaisten moraalisaarnoja, mutta siihen nämä eivät kykene. Rasistisia kommentteja muiden nimissä tänne jotkut Li Anderssonin kannattajat kirjoittavat, mutta eivät uskalla tuoda muuten kantojaan julki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Onko oikein? kirjoitti:

Perinteisesti jouluaattona Ruotsin tv:ssä esitetystä "Aku Ankka ja hänen ystävänsä toivottavat hyvää joulua" -piirroselokuvasta näytetään tänä vuonna sensuroitu versio, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Poistettuihin pätkiin kuuluu muun muassa kohta, jossa esiintyy stereotyyppisen näköinen tummaihoinen nukke.

SVT:n ohjelmaostoista vastaavan Stephen Mowbrayn mukaan Disney on päättänyt sensuroida kyseisen piirretyn kaikkialla maailmassa.

Sosiaalisessa mediassa piirretyn sensurointi on herättänyt paljon keskustelua. Ruotsin televisio SVT on saanut syytteitä sensuurista, vaikka päätös on Disneyn.

Mowbrayn mielestä teko on hyväksyttävä ja SVT aikoo esittää Disneyn lähettämän leikatun version piirretystä.
http://www.hs.fi/kulttuuri/Joulun perinteisestä Disney-piirretystä esitetään sensuroitu versio Ruotsissa/a1305628319611

Katso kuva tummaihoisesta nukesta:
http://www.svt.se/kultur/film/disney-censurerar-i-kalle-ankas-jul

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu