Seksistä...

Saviruukku

Ajattelin vaan yrittää herättää hieman keskustelua aiheesta... elikkäs...
Kuulen niin monesti sitä, että kun Jumalaa, uskontoa, uskoa ja uskovaisia syytetään siitä, että pyritään tukahduttamaan ihmisen perimmäiset, luonnolliset halut. No, juttuhan menee niin, että Jumalahan sen seksin on luonut. Ja meistä ihmisistä Hän loi seksuaalisia, haluavia olentoja. Jumala tietää tasan tarkkaan 17- tai 20- ja 25- vuotiaankin miehen tai naisen ajatukset. Hän tietää, että ihminen HALUAA. Silti Jumala on neuvonut ihmistä, ettei seksiä pitäisi harrastaa ennen avioliittoa. MIKSI?
No, ajatelkaapa. Jos kaikki menettäisivät neitsyytensä vasta häävuoteessa, olisiko silloin sukupuolitauteja leviämässä? Olisiko silloin sydänsuruja epäonnistuneesta seksisuhteesta? Olisiko silloin vaaraa, että ihminen menee / joutuu sänkyyn, vaikkei ole vielä valmis?
Miksi ihmisen pitäisi saada sekstailla 13- tai 14- vuotiaasta asti? Uskovalle ihmiselle Jumala johdattaa aviopuolison monesti ennen 25. ikävuotta. Kuvitellaan, että minä menisin naimisiin vaikkapa juuri 25- vuotiaana ja aloittaisin silloin seksielämän. Ja kuvitellaan, että toinen meistä kuolee vaikkapa kuusi- tai seitsemänkymppisenä. Eikö siinä ole tarpeeksi seksielämää?
Se, mitä Jumala sanoo seksistä, on yksinkertaisesti meidän omaksi parhaaksemme. Kun harrastaa seksiä, antaa siinä itsestään niin suuren, tärkeän, herkän ja henkilökohtaisen osan itsestään, ettei sitä pitäisi tehdä aivan kuten huvittaa. Seksi ei ole kuin kampaajalla käynti. Se on jotain paljon suurempaa ja tärkeämpää.
Näin minä asian näen...

25

917

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mamaki

      Hmm, no, kyllähän seksisuhde voi epäonnistua pahasti avioliitossakin, ei avioliitto sinänsä seksionnea takaa.

      • Saviruukku

        Totta kyllä, tosin kuitenkin epätodennäköisempää. =o)

      • M48

        Kannattaako liikennesääntöjä noudattaa, kun ne eivät kuitenkaan takaa onnettomuuksilta välttymistä?

    • dragon

      Ja masturbointikin taitaa olla kiellettyjen tekojen listalla?

      • ...

        Ei itsetyydytystä Raamatussa kielletä. Ei siinä mitään pahaa ole, kunhan siitä vain ei tule pakkomiellettä.

        Mutta tuohon seksi-kysymykseen. Ajattelisin että mikä tahansa asia voi muodostua ihmiselle pakkomielteeksi, riippuvuudeksi eli addiktioksi. Tätä Raamattu kutsuu nimellä HIMO. Myös itsetyydytys voi tulla pakkomielteeksi jollekin.

        Ihmisellä voi olla seksinhimo, tai tupakanhimo, tai viinanhimo, tai valehtelunhimo, varastamisenhimo, tai yllätys-yllätys- kunnianhimo, tai ruoanhimo, tai murhanhimo jne.

        Tällöin himo eli addiktio hallitsee ihmistä, ja kaiken aikaa ihmisen ajatukset pyörivät himossa ja sen tyydyttämiseesä. Addiktio ohjaa myös ihmisen käyttäytymistä ja toimintaa, ihminen ei pysty vapaasti tekemään valintoja ja ratkaisuja. Ihminen ei ole tässä tilassa vapaa valitsemaan, tahtomaan ja tekemään VAPAASTI, vaan hän on addiktionsa orja. Himo on kuin joku toinen olento joka on ottanut hänet valtaansa. Ihminen ei pysty konrolloimaan eikä hallitsemaan itseään. Tämän lisäksi addiktion tyydyttäminen vaatii yhä voimakkaampia ärsykkeitä ja stimulansseja.

        Siis, sekä sinänsä positiiviset, ihmisen olemassaololle olennaiset(esim ruoka, seksi..) että negatiiviset ihmistä tuhoavat(Esim. huumeet), voivat muodostua pakkomielteiksi. Tätä kotsutaan myös sairaalloiseksi riippuvuudeksi.

        Uskon että kaikki se on seksissä sallittua, mikä tuottaa molemminpulista iloa ja nautintoa, toisinsanoen, että sallittua on seksi joka ei tuota kummallekkaan kipua, häpeää, pelkoa, tuskaa, tai ahdistusta, eikä kumpikaan tunne itseään hyväksikäytetyksi.
        Kaikki se mikä voidaan tehdä rakkaudella, rakastaen, ja rakkaudessa, ja josta kumpikin voi halutessaan kieltäytyä, ei ole kiellettyä.

        Kuitenkin Raamattu ilmoittaa että ihminen on addiktoitunut syntiin, eli hänellä on pakkomielle ja himo tehdä syntiä.

        Juuri tähän synnin addiktiiviseen riippuvuuteen ihmisessa, on olemassa lääke; Jeesus Kristus.
        Tämä on Evankeliunin ´ja kristinuskon ydin.

      • Saviruukku

        Masturbointi sinänsä fyysisenä tekona ei ole väärin, mutta pointtina on se, että masturboidessa ei yleensä ajatella seuraavaa kauppalistaa eikä lasten koulunkäyntiä vaan ihan jotain muuta... ja se jotain muuta herättää taas uusia ja lisää uusia himoja.

      • tsi
        Saviruukku kirjoitti:

        Niin ihanaa.Eihän se muuten syntilistoille olisi päässytkään.Riettaat ajatukset...ne vasta jotain on

      • Aztharoth Hourupää
        ... kirjoitti:

        Että uskontoon voi myös tulla himo, siihen voi myös jäädä koukkuun, kieltää todellisuuden ja ajatella vain uskon asioita päivin ja öin.
        Fanaattisuus voi rikkoa perheitä, rajoittaa elämää, aiheuttaa ahdistusta ja pahaa oloa, itsemurhia ja tuhopolttoja.

        Uskonto ei ole terve voima. Se voi yhtä hyvin syrjäyttää ihmisen mielen, kuin vahvistaa sitä. Uskonto on oopiumia kansalle.

        Uskonnon takia taistellaan joka ikisessä maailman kolkassa, raiskataan murhataan ja ammutaan ihmisiä sotatoimialueilla. Uskonto on vaarallista.

        Silti ehdotat sitä lääkkeeksi huume- seksi- peli tai johonkin muuhun riippuvuuteen?

        Seksistä vielä : uskovaisten tapa kahlita ihmisen lihallista luontoa johtuu vain siitä, että kun ihmisen kaikki perustarpeet pystytään säännöstelemään, on ihmistä helpompi hallita.

      • Tuomas M
        Aztharoth Hourupää kirjoitti:

        todellakin vaarallista! Ihminen, joka uskonnon vuoksi johtaa harhaan, raiskaa, murhaa tai ampuu, eikä anna toisille anteeksi, ei ole aitoa uskoa edes nähnyt saati kokenut.

        Jos et yleistäisi niin paljon, ja jos vielä ymmärtäisit mikä ero on uskolla ja uskonnolla. Näemmä sekoitat ne pahasti keskenään, tai pidät niitä peräti samana asiana.

        Todellisuudessa, ne ovat kuinekin lähes toistensa vastakohtia.

        Itse olen uskossa, mutta vastustan uskontoja :)

      • ...
        Tuomas M kirjoitti:

        todellakin vaarallista! Ihminen, joka uskonnon vuoksi johtaa harhaan, raiskaa, murhaa tai ampuu, eikä anna toisille anteeksi, ei ole aitoa uskoa edes nähnyt saati kokenut.

        Uskonto on vaarallista.

        Mutta todellinen usko on autuasta :)

      • Nami nami
        Saviruukku kirjoitti:

        Masturbointi sinänsä fyysisenä tekona ei ole väärin, mutta pointtina on se, että masturboidessa ei yleensä ajatella seuraavaa kauppalistaa eikä lasten koulunkäyntiä vaan ihan jotain muuta... ja se jotain muuta herättää taas uusia ja lisää uusia himoja.

        Kauppalistallekin voi livahtaa himon kohteita: suklaakeksejä, olutta, perunalastuja...

      • donna
        Saviruukku kirjoitti:

        Masturbointi sinänsä fyysisenä tekona ei ole väärin, mutta pointtina on se, että masturboidessa ei yleensä ajatella seuraavaa kauppalistaa eikä lasten koulunkäyntiä vaan ihan jotain muuta... ja se jotain muuta herättää taas uusia ja lisää uusia himoja.

        Mistä arvasit, että mua alkaa heti panettaan, kun näen kauppalistan?

      • ....
        tsi kirjoitti:

        Niin ihanaa.Eihän se muuten syntilistoille olisi päässytkään.Riettaat ajatukset...ne vasta jotain on

        Kyllä pursuaa joka paikasta. Jos ei halua, ei tarvi olle sexin ja pornon puutteessa, päinvastoin. Pervouksia, pissa ja kakka leikkejä, lapsiin ja eläimiin sekaantumista... Onko kaunista? Nauttikaa sitten niin kauan että oksettaa..

        Mutta Rakkautta ei löydy mistään. Kuitenkin Rakkautta jokainen todellisuudessa janoaa enemmän kuin mitään muuta.

        Kysymys on juuri tästä:

        Osata erottaa se mikä on Rakkautta, ja mikä on ihmisten hyväksikäyttämistä ja häpäisemistä

        Kahden ihmisen välisessä suhteessa tulee olla ensisijalla Rakkaus, silloin seksikin on kaunista.

        Mutta jos ei ole Rakkautta, seksi on rumaa, ällöttävää ja oksettavaa.

      • Tjaah
        ... kirjoitti:

        Ei itsetyydytystä Raamatussa kielletä. Ei siinä mitään pahaa ole, kunhan siitä vain ei tule pakkomiellettä.

        Mutta tuohon seksi-kysymykseen. Ajattelisin että mikä tahansa asia voi muodostua ihmiselle pakkomielteeksi, riippuvuudeksi eli addiktioksi. Tätä Raamattu kutsuu nimellä HIMO. Myös itsetyydytys voi tulla pakkomielteeksi jollekin.

        Ihmisellä voi olla seksinhimo, tai tupakanhimo, tai viinanhimo, tai valehtelunhimo, varastamisenhimo, tai yllätys-yllätys- kunnianhimo, tai ruoanhimo, tai murhanhimo jne.

        Tällöin himo eli addiktio hallitsee ihmistä, ja kaiken aikaa ihmisen ajatukset pyörivät himossa ja sen tyydyttämiseesä. Addiktio ohjaa myös ihmisen käyttäytymistä ja toimintaa, ihminen ei pysty vapaasti tekemään valintoja ja ratkaisuja. Ihminen ei ole tässä tilassa vapaa valitsemaan, tahtomaan ja tekemään VAPAASTI, vaan hän on addiktionsa orja. Himo on kuin joku toinen olento joka on ottanut hänet valtaansa. Ihminen ei pysty konrolloimaan eikä hallitsemaan itseään. Tämän lisäksi addiktion tyydyttäminen vaatii yhä voimakkaampia ärsykkeitä ja stimulansseja.

        Siis, sekä sinänsä positiiviset, ihmisen olemassaololle olennaiset(esim ruoka, seksi..) että negatiiviset ihmistä tuhoavat(Esim. huumeet), voivat muodostua pakkomielteiksi. Tätä kotsutaan myös sairaalloiseksi riippuvuudeksi.

        Uskon että kaikki se on seksissä sallittua, mikä tuottaa molemminpulista iloa ja nautintoa, toisinsanoen, että sallittua on seksi joka ei tuota kummallekkaan kipua, häpeää, pelkoa, tuskaa, tai ahdistusta, eikä kumpikaan tunne itseään hyväksikäytetyksi.
        Kaikki se mikä voidaan tehdä rakkaudella, rakastaen, ja rakkaudessa, ja josta kumpikin voi halutessaan kieltäytyä, ei ole kiellettyä.

        Kuitenkin Raamattu ilmoittaa että ihminen on addiktoitunut syntiin, eli hänellä on pakkomielle ja himo tehdä syntiä.

        Juuri tähän synnin addiktiiviseen riippuvuuteen ihmisessa, on olemassa lääke; Jeesus Kristus.
        Tämä on Evankeliunin ´ja kristinuskon ydin.

        "Uskon että kaikki se on seksissä sallittua, mikä tuottaa molemminpulista iloa ja nautintoa"

        Miksi homoilta riistetään kaikki tämä? Onko homous niin paha asia? Homot pystyvät yhtälailla rakastamaan. Uskokaa tai älkää, homotkin ovat ihmisiä ja heillä on tunteet. He rakastuvat ihmiseen, eivät sukupuoleen. Mikä homoissa on vikana? En voi käsittää.

      • ...
        Tjaah kirjoitti:

        Ja saman logiikan mukaista jatkoa:
        Miksi pedofiileilta kielletään seksuaalinen nautinto. Uskokaa tai älkää, pedofiilitkin ovat vain ihmisiä ja heillä on tunteet. He rakastuvat ihmiseen, eivät sukupuoleen. Mikä pedofiileissa on vikana? Rn voi käsittää.

        Tietysti voi laittaa tuohon homo/pedofiili kohtaan vaikka eläimiinsekaantuja tai nekrofiili..

        Eli siis kysyit että miksi ihminen ei saisi tyydyttää sairaita mieltymyksiään. Miksei pedofiili sisi koskea 12 vuotiaaseen tyttöön tai poikaan, hyvaähän pedofiili vain haluaa tehdä.. Miksei homo saisi tyydyttää sairaita mieltymyksiään..

        Mutta;

        "He rakastuvat ihmiseen, eivät sukupuoleen"

        Sopii oikein hyvin jos ovat totaalisen seksittömässä suhteessa. ;)

        Homot ja lesbot harrastavat seksiä (kuten heterotkin) myös rakkaudesta. Ei pelkästä intohimosta tai halusta, vaan haluavat osoittaa toisilleen välittävänsä. Se erottaa homouden pedofiliasta, eläimiin sekaantumisesta jne. Ei tehdä mitään väkisin omia himoja tyydyttääkseen, ei se ole sitä. Molemmat osapuolet haluavat sitä. Rakkaus ja huolenpito on se avainasia.
        Kyllä näitä pelkästään himojen perässä juoksijoita löytyy myös heteroista ja se on minusta yhtä tuomittavaa oli kyseessa homo tai hetero.

        Homous on yhtälailla sairaus kuin pedofilia tai nekrofilia. Homoús on merkki siitä että ihminen on lähes eläimen tasolla. Mutta onneksi homouden hoitamiseen on saatavissa apua, samoin kuin muihinkin kieroutumiin. Et ole yksin ongelmasi kanssa, hae ihmeessä apua. Ystäväpiirissäni on homoja, ihmisinä en ole lainkaan heitä vastaan, vaan ainoastaan heidän sairaita harrastuksiaan vastaan. Hyväksyn heidät ja arvostan heitä ihmisinä, mutta en hyväksy hiedän kieroituneita ja pervoja mieltymyksiään..

        Itse korostit myös homojen oikeutta rakkauteen; "Hehän rakastuvat ihmiseen, eivät sukupuoleen". En ole kieltänytkään homoilta oikeutta rakkauteen, jos se vain on täysin sukupuoletonta ja seksitöntä.

        Joten jos homot todella rakastuvat vain ihmiseen, eivätkä sukupuoleen, he eivät edes halua seksiä. Silloin puhutaan täysin seksittömästä suhteesta.

        Mutta jos on kuitenkin niin että homot haluavatkin myöskin seksiä, niin siinä tapauksessa sinun "hehän rakastuvat ihmiseen, eivät sukupuoleen", ei pidäkkään paikkaansa.

        Homojen rakkaus on hyväksyttävää ja jopa ihailtavaa, kunhan siinä vain ei ole lainkaan seksiä. Muussa tapauksessa se on saastaista..

        Mutta pahoin pelkään että sinä sekoitat asioita. sekoitat seksin ja rakkauden keskenään. Ne ovat kuitenkin eri asioita.

        Rakkaus. Luontoa kohtaan voi tunte rakkautta, elämääkin voi rakastaa, samoin voi isäänsä, äitiänsä tai sisariansa rakastaa, myös lapsiaan voi rakastaa. Ystäviäänkin voi rakastaa. Mutta kysymyksessä on seksitön rakkaus. Tällainen seksitön rakkaus ei ole homoilta kielletty.

        Kaikki sukupuolisuuteen liittyvä aktiviteetti saman sukupuolen kanssa on kieroutunutta ja vääristynyttä seksuaalisuutta, samoin kuin sukupuolinen aktiviteetti eläimen, kuolleen tai lapsen kanssa.

        Olet käsittänyt väärin minä en ole homo tai lesbo, täysin hetero, mutta minua raivostuttaa tuollainen suhtautuminen homoihin/lesboihin.

        Jaa että kieroon kasvaneita ja eläimen tasolle alentuneita? Mitä kauniimpaa on heterojen välisessä seksissä? Mikä tekee siitä sen AINOAN oikean?

        En ole sekoittanut rakkautta ja seksiä toisiinsa, mutta jos toista rakastaa ja haluaa tuottaa hänelle nautintoa, mikä siinä seksissä on vikana? He rakastuvat ihmiseen, mutta sukupuoli merkitsee siinä vaiheessa, kun haluaa tuottaa toiselle nautintoa, rakastaa ja näyttää välittävänsä. Sitä voi tehdä monilla muillakin tavoin, mutta minusta seksikin on osa sitä.
        Turha on väittää, että heterot harrastaisivat seksiä pelkässä lisääntymistarkoituksessa. Muutenhan tuomittavaa olisi myös kondomin käyttö ja peppuseksi, samoin suihin otto.
        Minusta irtosuhteet ilman tunteita ja itsensä myyminen ovat paljon saastaisempia kuin homojen/lesbojen seksi, jos se tapahtuu aidosta rakkaudesta.

        Seksitönkin suhde on hienoa, sopisi myös useille heteroille, mutta ei. Se seksi onkin se pääasia. Minä en pidä homoja tai lesbojakaan kieroon kasvaneina, he ovat Jumalan luomia, samoin kuin me. Ennakkoluuloisuus vain aiheuttaa sen, että sieltä kaapista ei niin moni ulos tulekkaan.

        Homot ja lesbot ovat myös Jumalan luomia, mutta tavattoman sairaita ja kieroutuneita. Kukaan terve ihminen ei suostu moiseen, ei edes pakon edessä, ei edes vaikka maksettaisiin. Pelkkä ajatuskin oksettaa.

        Mutta siitä huolimatta homot ja lesbot ovat ihmisiä siinä kuin me kaikki olemme. Mutta juuri siksi koska arvostan ja kunnioitan homoja ihmisinä, kerron että heidän sairauteensa on olemassa lääke. Samoin kuin monien muidenkin kieroutumien hoitamiseen..

        Jos Sinä et voisi olla homo, vaan homojen välinen seksi oksettaa sinua, tarkoittaako se sitä että se on myös Jumalan silmissä väärin? "Tavattoman sairaita ja kieroutuneita..." Höpöhöpö, luulen että nämä ovat vain sinun henk.koht mielipiteitä, ei sinulla ole kunnon perusteluja.

        Entä nämä (en tiedä oikeita sanoja) ihmiset, jotka ovat syntyneet sukupuoleltaan eriksi kun tuntevat olevansa. Esim. nainen, jolle ei kasva rinnat, tulee äänen murros, vaikuttaa mieheltä yms. Tietää että hänen oikeasti kuuluisi olla ja haluaisi olla mies, mutta housujen sisällä asia on toinen, onko se Jumalan sairasta pilaa? Kieroutuneisuutta? Jotain muuta? Hyväksyykö Jumala heidät sellaisenaan? sukupuolileikkauksen jälkeen? Ollenkaan? Missä menee raja?

      • Aztharoth Hourupää
        ... kirjoitti:

        Jos et yleistäisi niin paljon, ja jos vielä ymmärtäisit mikä ero on uskolla ja uskonnolla. Näemmä sekoitat ne pahasti keskenään, tai pidät niitä peräti samana asiana.

        Todellisuudessa, ne ovat kuinekin lähes toistensa vastakohtia.

        Itse olen uskossa, mutta vastustan uskontoja :)

        Täällä muutama puhuu uskostaan. Se on hyvä, ja se tekee yksityisen ihmisen onnelliseksi. Uskonnoksi se muuttuu, kun tämä yksilö haluaa, että joku toinenkin uskoo samoin.

        Miksi uskovat siteeraavat täällä raamattua, jos uskoa ja uskontoa ei pidä sekoittaa?

        Minä uskon mieluiten ihmistä, joka hymyilee hiljaa, kuin ihmistä, joka huutaa suureen äänenn ja uhkaa tulikivillä.

      • Aztharoth Hourupää
        Tjaah kirjoitti:

        Jos Sinä et voisi olla homo, vaan homojen välinen seksi oksettaa sinua, tarkoittaako se sitä että se on myös Jumalan silmissä väärin? "Tavattoman sairaita ja kieroutuneita..." Höpöhöpö, luulen että nämä ovat vain sinun henk.koht mielipiteitä, ei sinulla ole kunnon perusteluja.

        Entä nämä (en tiedä oikeita sanoja) ihmiset, jotka ovat syntyneet sukupuoleltaan eriksi kun tuntevat olevansa. Esim. nainen, jolle ei kasva rinnat, tulee äänen murros, vaikuttaa mieheltä yms. Tietää että hänen oikeasti kuuluisi olla ja haluaisi olla mies, mutta housujen sisällä asia on toinen, onko se Jumalan sairasta pilaa? Kieroutuneisuutta? Jotain muuta? Hyväksyykö Jumala heidät sellaisenaan? sukupuolileikkauksen jälkeen? Ollenkaan? Missä menee raja?

        Hyvä nimimerkki "..." .

        Pääsi on täynnä paskaa.

        Fanaattisuutesi ja ahdasmielisyytesi tekee sinusta ihmiskunnan pohjasakkaa.

        Ahdistuneisuutesi tekee sinusta yhteisön vihollisen.

        Yhden asian miehet (lue Adolf Hitler) saivat 40-luvulla maailmassa paljon pahaa aikaan. Mieti, ennen kuin ajattelet. Varsinkin ääneen.

      • Tjaah
        Aztharoth Hourupää kirjoitti:

        Hyvä nimimerkki "..." .

        Pääsi on täynnä paskaa.

        Fanaattisuutesi ja ahdasmielisyytesi tekee sinusta ihmiskunnan pohjasakkaa.

        Ahdistuneisuutesi tekee sinusta yhteisön vihollisen.

        Yhden asian miehet (lue Adolf Hitler) saivat 40-luvulla maailmassa paljon pahaa aikaan. Mieti, ennen kuin ajattelet. Varsinkin ääneen.

        ...noin olisi asiaa muotoillut, mutta kuitenkin... Kaipaisin kunnollisia perusteluja, enkä samoja yhtenään toistuvia lauseita, mitkä eivät loppujen lopuksi tarkoita juuri mitään. Selväksi on nyt tullut Sinun mielipiteesi, mutta haluaisin vielä tietää miksi? Minusta et sitä oikein osannut perustella.

    • Kloppi

      Kerrankin joku puhuu järkeä!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe