Haukkuvat vain toisia puolueita ja työttömiä kuten Ben Zyskowitsi. Tekisivät edes jotain työttömien auttamiseksi ja päivärahojen nostamiseksi, vaikka pienentäisivät omia palkkojaan solidaarisuutta osoittaen.
kokoomus paskapuolue
5
220
Vastaukset
- niin ku se on
Naulan kantaan. Yllättävän paljon nämä "oman onnensa seppä"-kokoomuslaiset löytävät vikoja aina muualta kuin peilistä: veroista, sosiaaliturvasta, ay-liikkeestä, työsuhdeturvasta jne.
- Andronikos
Ja mitähän tämä AY-liike on tehnyt ikinä työttömien hyväksi? Ainakin se on nostanut paperityöntekijäin palkat järjettömiin lukuihin, mutta mitään työllistäviä toimia siltä tuskin voi odottaa.
- Röh, röh,röhh !!
kieltä edellisellä vaalikaudella oppositiossa.
Ei kepu sellaista tehnyt, kehui vaan hallitusta. Ei tehnyt yhtään välikysymystä, vaan äänesti aina hallituksen luottamuksen puolesta.
Sellainen oli oppositiossa kepu. Just jetsulleen ! - Tarkkailija
Oppositiossa ei voi tehdä mitään. Voi vain haukkua.
Nykyinen linja on todella ponnettoman näköistä. Toisaalta, olisiko uskottavaa tosissaan arvostella sitä politiikkaa, jota on itsekin ollut tekemässä?
Jos SDP-mielisiä ei saada ulos puolueesta, kokoomuksen ainoa toivo on, että kansa kyllästyisi nykyhallitukseen ja että Lipposen jälkeen demarijohtajaksi tulisi joku toinen kokoomusmielinen.
Kansa ei nykyhallitukseen heti kyllästy, onhan SDP hallituksessa ja näin myönteinen sävy mediassa taattu. SDP:stä tuskin löytyy Lipposta oikeistolaisempaa ihmistä, joten nihkeys kokoomusta kohtaan vain lisääntyy puheenjohtajavaihdoksen jälkeen. Lipposta lukuunottamatta demarit tuntuvat inhoavan kokoomusta yhä enemmän. - Vanha Porvari
tehtävänä oppositiossa on toteuttaa jämäkkää oppositiopolitiikkaa eli ajaa omia tavoitteitaan ja toimia vastustavana ja kyseenalaistavana voimana hallitukselle.
Kokoomuksen suurin äänestäjäjoukko on keskiluokkaa/ylempää keskiluokkaa, joilla on työpaikat ja jonkin verran varallisuutta. Heidän etujaan pitää kokoomuksen PÄÄSÄÄNTÖISESTI ajaa. Ei tietenkään pidä unohtaa yhteiskuntavastuuta ja unohtaa vähempiosaisia, mutta oma kanntajakunta on oltava ensimmäisellä sijalla. Ja vaikka minä pienentäisin palkkaani, miten se auttaisi työttömiä, kulutus vain vähenisi ja taas häviäisi muutama työpaikka, jne...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283