Jokaisen suomalaisen tulee tietää tämä asia

Tosi on!

Seuraavanlainen kirjoitus oli Helsingin Sanomissa torstaina 5.elokuuta 2004 Vieraskynä -palstalla:
Kirjoittaja Terhi Kiiskinen dosentti ja akatemiatutkija

Viime aikoina on keskusteltu siitä, tulisiko EU:n perustuslakiluonnoksesta järjestää kansanäänestys vai voisiko eduskunta päättää siitä, ratifioiko Suomi luonnoksen.
Kansanäänestystä on puolustettu argumentilla, että koska kyse on vallan siirtämisestä ja koska valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, niin kansalta olisi kysyttävä lupa vallan siirtoon.
Toinen argumentti on ollut se, että toisin kuin Suomen perustuslaissa EU:n perustuslaissa ei sanota, että valta kuuluu kansalle. Kansanäänestystä on vaadittu, koska EU:n perustuslakiluonnoksen hyväksyminen merkitsisi käännettä kohti epädemokraattista poliittista kulttuuria. On kysyttävä kansalaisilta, hyväksyvätkö he muutoksen, joka tekee heistä valtiossa alamaisia.
Molemmat ovat tärkeitä näkökohtia, vaikka kumpikaan argumentti ei mene aivan asian ytimeen.
Itsenäisen Suomen valtion perustuslain ytimen muodostaa periaate, jonka mukaan kansalle kuuluva perustuslaillinen VALTA ON LUOVUTTAMATON. Sekä vallan siirto että kansalaisten muuttaminen alamaisiksi ovat jyrkästi Suomen perustuslain vastaisia asioita. Niitä ei voi toteuttaa sen enempää yhden eduskunnan toimesta kuin kansanäänestyksen perusteella.
Jos ne haluttaisiin toteuttaa, ensin olisi kumottava Suomen perustuslain tärkeimmät yleisperiaatteet avoimesti ja perustuslaillista menettelyä noudattaen.
Vaikka itsenäisessä Suomessa perustuslaillinen valta on ollut luovuttamaton, valtaa voi delegoida ja delegoidaankin. Delegointia ei kuitenkaan tule ymmärtää vallan siirtämiseksi.Jos valta siirrettäisiin, kuinka on mahdollista ottaa se takaisin niin haluttaessa? Tosiasiassa valta voidaan peruuttaa ja se tuleekin peruuttaa, kun tarve vaatii. Kysymys ei ole kuitenkaan vallan siirrosta edestakaisin, vaan organisatorisesta toiminnasta, jossa valta säilyy koko ajan sillä, jolle se kuuluukin.
Itsenäisen Suomen valtio sai alkunsa valtiosäännön säätämisen yhteydessä, kun muotoiltiin periaate: "Valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". Näin muodostettiin organisatorinen suhde, jossa molemmilla osapuolilla oli vastuuta ja velvollisuuksia.
Perustuslain muotoilu, jonka voi ilmaista myös muodolla "kansa, jota edustaa kansan valitsema", on kerrasaan nerokas. Se on melkein yhtä nerokas kuin Jumalan sana "tulkoon" Enää ei ole kahta osapuolta "kansa" ja "eduskunta", jotka kävisivät hallitsijan ja alamaisten välistä kamppailua määräysvallasta.Valtiosäännön säätämisen jälkeen on olemassa uusi organisatorinen suhde, joka on syntynyt muotoilussa "kansa, jota edustaa kansan valitsema" ja joka syntyessään muuttaa kaiken.
Kyseisen organisatorisen suhteen synty voidaan yksinkertaistaa seuraavasti:
Kansa on vallan alkuperäinen haltija. Kansa ajattelee, että tietyt toimet voitaisiin saada parhaiten hoidetuiksi, jos niistä huolehtisi eduskunta. Kansa päätti, että tehtäväkokonaisuus delegoitaisiin eduskunnalle. Sen jälkeen kansa delegoi sen eduskunnalle. Eduskunta ryhtyi hoitamaan tehtäväkokonaisuutta. Kansa saattoi keskittyä muihin asioihin.
Näin nähdään selvästi, että delegoinissa ei pohjimmiltaan ole kyse toimesta, jota voisi kuvata puhtaasti päätösvallan termein. Sen vuoksi ei myöskään pidä puhua huolettomasti päätösvallan siirtämisestä. Delegoinissa eduskunta sai tiettyjä asioita huolehtiaksee, koska vallan alkuperäinen haltija eli kansa näki, että näin olisi hyvä menetellä. Kansa käytti alkuperäistä valtaansa määräys- eli säädösvaltaansa.
Kansa ensinnäkin määräsi, että delegoinnista lähtien tuo tehtäväkokonaisuus oli eduskunnan vastuulla; toiseksi kansa sääti siitä, kuinka asia organisoidaan. Nyt eduskunta käyttää tietyissä asioissa kansan valtaa, mutta kansa on pidättänyt alkuperäisen vallan kokonaan itsellään: Kansa valitsee eduskunnan, joten kontrolli säilyy.
Näin tuli muotoilluksi tärkeä periaate, jokan mukaan VALTIOVALTA SUOMESSA KUULUU KANSALLE eli ON KANSALLA. Kansa ei ole antanut valtaansa pois, eikä delegoinnissa ole kyse vallan siirrosta.
Kansa suoritti yksipuolisen hallintotoimen. Se loi jotakin.
Kysymyksessä ei ollut sopimus, josta voitaisiin käydä kauppaa tai joka voitaisiin tulkita voimasuhteiden vaihtelujen mukaan. Kyse on tilanteesta, jossa oltiin päästy yksimielisyyteen siitä, että suoritetaan yksipuolinen hallintotoimi ja sitten suoritettiin se.
Tästä johtuu se, että PERUSTUSLAILLINEN KANSANVALTA SUOMESSA ON LUOVUTTAMATON.
Suomen perustuslaissa valta ei "tule" kansalta niin kuin esim. Ruotsin perustuslaissa.
Suomen perustuslaissa valta kuuluu kansalle, eikä tätä periaatetta voi rikkoa rikkomatta perustuslakia vastaan.
Suomen kansa voi kyllä luopua vallasta ja siirtyä uudenlaiseen poliittiseen kulttuuriin, jossa valta, vastuu ja velvollisuudet olisivat muualla. Jos kuitenkin vertaamme Suomen oloja monien muiden maiden oloihin, huomaamme, että itsehallinto on kansan kannalta parempi vaihtoehto.
Suomen perustuslain periaate, jonka mukaan valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta, on maailmanhistorian hienoimpia keksintöjä. Siitä ei tule luopua millään perusteella.
EU:n pitkä ja monimutkainen perustuslakiluonnos estää näkemästä metsää puilta; Suomessa ollaan päättämässä maan perustuslain tärkeimpien periaatteiden kumoamisesta ikään kuin huomaamatta.
Kysymys on niin suurista perustuslaillisista kysymyksistä, ettei niitä yksinkertaisesti voi ratkaista kansanäänestyksellä sen enempää kuin eduskunnan yksinkertaisella päätöksellä

Tässä kirjoitus kokonaisuudessaan.
Mielestäni jokaisen suomalaisen tulee tietää tämä asia.

9

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyjä

      Vai tietääkö ja ymmärtääkö?

      EU:n pitkä ja monimutkainen perustuslakiluonnos estää näkemästä metsää puilta; Suomessa ollaan päättämässä maan perustuslain tärkeimpien periaatteiden kumoamisesta ikään kuin huomaamatta.
      Kysymys on niin suurista perustuslaillisista kysymyksistä, ettei niitä yksinkertaisesti voi ratkaista kansanäänestyksellä sen enempää kuin eduskunnan yksinkertaisella päätöksellä

    • Äänestäjä

      äänestää viinan hinta halvemmaksi, niin sen seurauksissa on niin paljon puuhaa ja kauhistelemista luonnonmullistusten ohella.
      Joten ensin viinan ja muiden riippuuvuuksien orjaksi, niin sitten ei tätäkään kannata enää kysellä: "On kysyttävä kansalaisilta, hyväksyvätkö he muutoksen, joka tekee heistä valtiossa alamaisia."

    • seuraavaa:

      "Sen sijaan hänen loppupäätelmänsä on täydellisessä ristiriidassa edellä
      sanotun kanssa:
      "Kysymys on niin suurista perustuslaillisista kysymyksistä, ettei niitäyksinkertaisesti voi ratkaista kansanäänestyksellä sen enempää kuin
      eduskunnan yksinkertaisella päätöksellä."

      Sen mukaan eduskunta, joka edustaa kansaa ei voisi tehdä mitään asiassa,joka koskee maailmanhistorian suurinta rauhanprojektia, EU:ta, johon Suomi on eduskunnan päätöksellä - kansanäänestyksen neuvomana - liittynyt."

      • Realisti

        eikä valtio!

        Rauhanprojektiin voidaan liittyä Suomen perustuslain vastaisesti, mutta eihän me ollakaan toiseen valtioon liittymässä!

        Kyllä on mielenkiintoista!

        Suomen ja EU:n perustuslaeista!

        Suomen perustuslaista:

        Valtakunnan alue Suomen alue on jakamaton.
        Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta.

        Suomen kansalaisuus
        Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.

        N 731/1999

        Annettu Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 1999

        Suomen perustuslaki
        http://www.om.fi/perustuslaki/3312.htm

        Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:

        1 luku

        Valtiojärjestyksen perusteet

        1 §

        Valtiosääntö

        Suomi on täysivaltainen tasavalta.

        Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

        Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.

        2 §

        Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

        Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

        Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

        Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

        3 §

        Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi

        Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.

        Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.

        Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

        4 §

        Valtakunnan alue

        Suomen alue on jakamaton. Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta.

        5 §

        Suomen kansalaisuus

        Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin myös ilmoituksen tai hakemuksen perusteella.

        Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.

        OTTEITA SOPIMUSEHDOTUKSESTA EUROOPAN PERUSTUSLAIKSI
        CONV 528/03

        1. artikla

        1. Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansojen ja valtioiden tahtoa rakentaa yhteistä tulevaisuuttaan, perustetaan unioni (jota kutsutaan.), jossa jäsenvaltioiden politiikat sovitetaan yhteen ja joka käyttää liittovaltion tavoin tiettyjä yhteisiä toimivaltuuksia.

        7.artikla

        1. Jokainen jäsenvaltion kansalainen on unionin kansalainen.

        9.artikla

        1. Perustuslaki ja lainsäädäntö, jonka unionin toimielimet hyväksyvät käyttäessään unionille perustuslaissa annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden.

        10. artikla

        1. Kun perustuslailla annetaan unionille yksinomainen toimivalta tietyllä alalla, ainoastaan unioni voi toimia lainsäätäjänä ja hyväksyä oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä, kun taas jäsenvaltioilta edellytetään tätä varten unionin antamaa valtuutusta.

        3. Unionilla on toimivalta sovittaa yhteen jäsenvaltioiden talouspolitiikat.

        4. Unionilla on toimivalta määritellä ja toteuttaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, johon kuuluu myös yhteisen puolustuspolitiikan asteittainen määrittely.

        11. artikla

        Unionilla on yksinomainen toimivalta varmistaa henkilöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus ja vahvistaa kilpailusäännöt sisämarkkinoilla sekä seuraavilla aloilla:

        tulliliitto
        yhteinen kauppapolitiikka
        rahapolitiikka niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat ottaneet käyttöön euron


      • Esko H.

        Vai rauhanprojektia, ilman rauhan Ruhtinasta, Jeesusta Kristusta, kaikkivaltiasta, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Onhan Raamatussa tietenkin ennustettu, edeltäkäsin ilmoitettu että. uskontokuntien yhdistymisen myötä antikristus pääsee, tai nostetaan valtaan, ja saadaan ihmiset uskomaan tuo suuri huijjaus / saatanan vaikuttama petos ja eksytys.

        Jeesuksen ensimmäinen varoitus oli: "katsokaa ettei kukaan teitä eksytä, sillä paljon vääriä profeettoja ja vääriä, itsensä kristukseksi ilmoittavia tulee viimeisinä päivinä". Ennen Hänen tulemustaan omiaan noutamaan, turvaan, tuuliin ja pilviin, Herran Jumalan vihan ja tuomion ajasta, johon antikristus johtaa ihmiskuntaa, vaikka saakin sen lyhyen 3 ja ½ vuotta kestävän, koko maailman sodattoman hetken Jumalan sallimana aikaiseksi.


      • Rauha
        Esko H. kirjoitti:

        Vai rauhanprojektia, ilman rauhan Ruhtinasta, Jeesusta Kristusta, kaikkivaltiasta, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Onhan Raamatussa tietenkin ennustettu, edeltäkäsin ilmoitettu että. uskontokuntien yhdistymisen myötä antikristus pääsee, tai nostetaan valtaan, ja saadaan ihmiset uskomaan tuo suuri huijjaus / saatanan vaikuttama petos ja eksytys.

        Jeesuksen ensimmäinen varoitus oli: "katsokaa ettei kukaan teitä eksytä, sillä paljon vääriä profeettoja ja vääriä, itsensä kristukseksi ilmoittavia tulee viimeisinä päivinä". Ennen Hänen tulemustaan omiaan noutamaan, turvaan, tuuliin ja pilviin, Herran Jumalan vihan ja tuomion ajasta, johon antikristus johtaa ihmiskuntaa, vaikka saakin sen lyhyen 3 ja ½ vuotta kestävän, koko maailman sodattoman hetken Jumalan sallimana aikaiseksi.

        Ei hätää mitään!

        Tuntuuko tutulta?!


    • Tälle päivälle

      ------------------------------------------------------------------------
      SANA TÄLLE PÄIVÄLLE Keskiviikko 11.08.2004
      ------------------------------------------------------------------------

      Ihminen kaavailee monenlaista,
      mutta kaikki käy Herran tahdon mukaan.

      Sananl. 19:21

    • Fakta

      EU:n kehittymistä pidetään pysyvän rauhan projektina. Samalla, kun kaikki esteet eri maiden ja kansojen väliltä poistuvat, jostakin kumman syystä myös uudenlaiset katastrofit lisääntyvät mm. Euroopan tasolla. Suomi on pääsääntöisesti saanut olla syrjässä pahimmilta luonnomullistuksilta, mutta mm. tänä kesänä ollaan saatu kokea poikkeuksellia sateita ja myöskin puhutaan lämpötilan noususta eli helteistä, jotka esimerkiksi viime kesänä Ranskassa tappoivat 15.000 ihmistä. Kun kaikki harmonisoidaan ja yhdennetään ihmisten ja kansojen väliltä, samalla poistuvat myös esteet tällaislta ikäviltä asioilta. Rauhan hinta voi olla aika kova ja rauha ei silloin tunnu kovin uskottavalta, jos ihmiset joutuvat jatkuvasti poikkeuksellisten olosuhteiden uhreiksi ja samalla tyhjän päälle. Olen kuullut sanonnan "Rauha, rauha, ei hätää mitään!". Sanhelinä ei poista tosiasioita eikä lohduta, kun elämän perusta horjuu.

      Heinäluoma kiirehtii tulvavahinkojen korvauksia
      Julkaistu 14.08.2004 13:52 (päivitetty 13:52)

      SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma haluaa valtion kiirehtivän päätöksiään tulvavahinkojen korvauksista.

      SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma kiirehtii valtion päätöstä tulvavahinkojen korvaamisessa. Hän on myös arvostellut vakuutusyhtiöiden roolia vakavien luonnontuhojen korvauksissa.

      Heinäluoman mukaan kotivakuutus jo sanana antaa olettaa, että koti on vakuutettu mahdollisten ikävien yllätysten varalta.

      -Monelle oli yllätys, että vakuutusyhtiö vetäytyy vastuusta tämmöisissä tilanteissa. Vakuutusyhtiöiden olisi syytä käydä keskinäistä keskustelua vakuutusehdoista ja niistä kertomisesta vakuutuksenottotilanteessa, sanoi Heinäluoma.

      Heinäluoma otti tulvakorvauksiin kantaa Pohjanmaan sosialidemokraattien kesätapaamisessa Peräseinäjoella.

      • Fakta

        Vastuunkantajia tai vastuuntuntoa ei oikein varmaan tahdo olla tai löytyä, kun samat tilanteet toistuvat. Kun esimerkiksi työttömyys tai maaseudun alasajo ovat jatkuneet vuosia, siitä vaan tulee olemassa oleva käytäntö. Eihän me olla niin koskaan päätetty vaan aikaisempi hallitus/hallitukset, ei se ole meidän syy.
        Eihän?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe