Kristitty tuomittu vankeuteen Muhammedin väheksymisestä

MrSmithy

Kristinuskoon kääntynyt Karim Siaghi vangittiin huhtikuussa 2011, kun hänen väitettiin antaneen muslimille kristinuskosta kertovan cd-levyn. Siaghi oli mennyt puhelinliikkeeseen ostoksille ja kauppias oli ruvennut puhumaan uskonnosta. Tyytymättömänä siihen että Siaghin vastaukset eivät olleet musliminuskon mukaisia, kauppias yritti saada Siaghin osoittamaan kunnioitusta profeetalle ja lausumaan muslimien uskontunnustuksen ”Todistan ettei ole muuta palvomisen arvoista jumalaa, paitsi yksi jumala, Allah. Todistan että Muhammad on Allahin Lähettiläs.”

Kun Siaghi kieltäytyi ja kertoi olevansa kristitty, kauppias teki Siaghista ilmoituksen, jonka mukaan hän olisi väheksynyt profeettaa. Kun väheksymisestä ei ollut todisteita, niin häntä syytettiin kristillisyyden levittämisestä. Kauppias väitti nähneensä kuinka Siaghi oli antanut kristillisen cd-levyn jollekin. Kauppias ei tullut kuitenkaan tuomioistuimeen todistamaan.

Toukokuussa 2011 Siaghi tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen ja hänelle määrättiin 200 000 Algerian dinaarin (noin 1900 euron) sakko, vaikka syyttäjä ei ollut esittänyt yhtään todistusaineistoa tai todistajaa. Yli vuosi sen jälkeen, marraskuussa 2012, Siaghin valitus käsiteltiin Oranin kaupungin tuomioistuimessa, tällöin hän kohtasi häntä syyttävän miehen ensimmäistä kertaa tuomioistuimessa. Siaghi ”kielsi jälleen kerran lausuneensa mitään halveksuvaa profeetasta”. Myös Siaghin vaimo ja pieni tytär olivat läsnä tuomioistuimessa.

Syyttäjän pyrkii kaksivuotiseen tuomioon ja 50 000 Algerian dinaarin (n. 530 euron) sakkoihin. Tuomari ei ole vielä asettanut päivämäärää seuraavaan tuomioistuinkäsittelyyn, jossa tuomio julistetaan. Algerian tilanteen tuntevat sanovat, että maan tuomioistuimet pyrkivät viivyttelemään päätöksiä, jotka vapauttavat kristittyjä syytöksistä, pelätessään paikallisten muslimien suuttumista.

Algeriassa on säädetty vuonna 2006 mielivaltainen laki 06-03, joka sallii henkilön, joka ei jaa ”tiettyjen islamilaisten” arvoja, tuomittavan kuulopuheiden perusteella

1

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SUVAKKI

      SUVAITKAA!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      263
      3281
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      20
      1819
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1489
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1334
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1028
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      974
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      788
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      736
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      60
      658
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      50
      626
    Aihe