ilmestys

Olimme juuri päättäneet hartaustilaisuuden ja jokainen oli valmistumassa kotiinlähtöön, kun yhtä äkkiä huoneen keskelle ilmestyi kirkas valo. Keräännyimme kaikki istumaan tuon valon ympärille ja kun olimme siihen istuutuneet, niin joku meistä sanoi: " HERRA mitä haluat meille näyttää." Silloin eteemme ilmestyi kolmiuloitteinen maisema jota jokainen pystyi katsomaan miltä puolelta tahansa ja tuohon maisimaan ilmestyi suuri linnamuurein ympäröity kaupunki ja kaupungissa oli lukuisia rakennuksia ja valtaisa joukko ihmisiä.

Rakennukset olivat erillaisia kokoushuoneita joissa seurakunnat kokoontuivat. Kaupungin muurin portit olivat avoimia jotta ihmiset pääsivät kulkemaan vapaasti sekä ulos että sisälle. Kaupungin muureilla oli suuri joukko vartijoita joilla oli käsissään luiset pasuunatorvet joilla annettiin hälytys jos vaara uhkasi kaupunkia. Vartijoilla oli myös keihäät, miekat ja kilvet. Kilvet olivat nojalla muurin reunaa vasten ja keihään olivat vartioilla kuin jonkinlaisia tukikeppejä joihin he laiskasti nojasivat.

Pian alkoi kaukaa taivaanrannasta näkymään musta varjo joka leveni ja suureni ja lähestyi kaupunkia. Eräät vartioista huolestuivat ja tulivat alas muureilta ja kysyivät kaupungin johtajilta, että onko syytä puhaltaa hälytys. Johtajat kokoontuivat yhteen ja päättivät, että koska he eivät tienneet, tai ei olleet varmoja siitä olivatko tulijat hyviä vai pahoja, niin he antoivat ohjeet että pasuunoihin ei soitettaisi.

Tuo musta joukko laajeni ja lähestyi yhä lähemmäksi kaupunkia ja nyt vielä useampi vartija tuli johtajien luokse ja pyysivät, että voisivat ainakin sulkea kaupungin portit, mutta jälleen tuli kielto, koska johtajat eivät tienneet olivatko tulijat hyviä vai pahoja.

Sitten tuo musta joukko paljastui mustiin huppuihin puetuiksi ihmisiksi ja nyt ne oli jo portin luonna. Nyt muutama vartija jo puhalsi pasunaan, mutta johtajat eivät antaneet sulkea portteja vaan laskivat tuon mustakaapuisen joukon sisälle ja sanoivat kaikille, että kyllähän se kokousten aikana sitten selviää ovatko nuo hyviä vai pahoja.

Niin nuo mustakaapuiset tulivat kuin meri kaupunkiin ja valtasivat rakennukset ja täyttivät kaupungin kadut ja alkoivat riistämään ja surmaamaan kaupungin asukkaita. Silloin nousi muureille sotilaita joidenka asu oli puhdasta hopeaa ja ne loistivat kuin valo pimeyden keskellä. He puhalsivat pasunoihinsa ja silloin useista rakennuksista lähti ulos sotilaita jotka myös olivat pukeutuneet hopeisiin haarniskoihin ja kantoivat hopeista kilpeä ja hopesta miekkaa ja kävivät ympyriäiseen muotoon ja raivasivat tiensä läpi tuon mustan joukon ja surmasivat heitä miekoillaan ja vapauttivat heidän käsistään lukuisia ihmisiä.

Kaupungin johtajat kaikki olivat joutuneet outoon horroshumalaan ja heiluivat ja horjuivat ja ylistivät humalaisella äänellä seurakuntaansa ja liittoutuivat noiden mustapukuisten kanssa. Nuo kirkaspukuiset sotilaat ympäröitsivät kaikki apua pyytävät ja suojasivat heitä ja auttoivat heidät kqaikki ulos tuosta kaupungista raivaten miekoillaan tien läpi noiden mustakaapuisten.

Kun he olivat tulleet kaupungin porteista ulos niin he näkivät taivaanrannalla suuren seitsenpäisen pedon jonka päissä oli sarvia ja sen keskimmäisessä päässä oli luku 666, Se tuli mustapukuisten ihmisten keskellä ja he palvoivat sitä petoa ja peto tuli kohti kaupunkia ja syöksi suustaan tulta ympäristöönsä.

Hopeapukuiset sotilaat jotka loistivat ihmeellistä valoa kehoittivat kaikkia mukanaan kaupungista ulostulleita pakenemaan ja kun heiltä kysyttiin, että miksi he eivät nouse tuota petoa vastaan, niin he vastasivat:" Se ei ole meidän tehtävämme, sillä siihen meitä on liian vähän." Kun he olivat sen sanoneet niin kaikki ne jotka heidänkanssaan oli tullut ulos heidän suojeleminaan saivat ylleen hopeiset haarniskat, kilvet ja miekat ja sitten eräs heistä sanoi: " No entäs nyt?" Ja niin nuo hopeiset sotilaat asettuivat taistelurintamaan ja lähtivät yhtenä rintamana tuota petoa kohden ja taivaat aukenivat ja siellä näkyi Valkoisella hevosella ratsastava ja hän myös hyökkäsi tuota petoa kohden ja hänen mukanaan oli suuri taivaallinen sotajoukko.

Tämän päättyi tuo ilmestys ja me kaikki olimme pyhän vavistuksen alaisia ja kiitimme HERRAA JEESUSTA joka on VOITTAJA.
789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja sitten sinä heräsit unestasi, eikö vain.

Äänestä

Ihana kiitos Jeesus ! Kuin suoraan Raamatusta, amen , ja petokin on Raamatussa mainittu.
Toivottavasti Herra näytttää sulle vielä lisää lopunajan tapahtumia!

Äänestä
  • Vanhat sanoo että ken uniansa uskoo, se varjoansa pelkää.
    Mikähän sinun aloittaja alias uskia 8 oikea pelkosi on?

    Äänestä

  • Ei Jumala varmasti kerro uudestaan sitä mitä on jo raamattuun kirjoitettu! Ylipäätänsäkin Raamattu on jo täydellinen ja siellä on kaikki mitä Jumala meille on sanonut, eikä mitään siihen voi lisätä. Ei edes suusanallisesti. Joten älkää menkö vahingoksenne väittämään enää, että Jumala on teille jotakin puhunut! Oma mielikuvituksenne ja ylpeytenne on teille puhunut. Jumalan sana on Raamatussa. Täydellisenä.

    Äänestä

Aloittajalla on hyvä mielikuvitus keksiä iltasatuja.

Äänestä

Jumala on puhunut sanansa, ja se on kirjoitettu Raamattuun. Ilmestyskirjan lopussa on varoitus, ettei kukaan lisäisi tai ottaisi pois mitään mitä Raamattuun on kirjoitettu. Raamattu myös kertoo, että Jumalan sana on täydellinen. Sieltä ei siis puutu mitään, mitä Jumala meille tahtoo sanoa. Kaikki unet ja ilmestykset ja profetiat, tuo edellisen kirjoittajan mukaan luettuna, on todella vaarallista Jumalan sanan väärentämistä. Jumala ei puhu meille enää muuten kuin sanansa kautta.

5.Moos 12:32 ja 5.Moos.13:1-5 kertoo mitä Jumala sanoo vääristä profeetoista. Poista paha keskuudestasi! Myös ne, jotka näitä vääriä profeettoja ja näkyjen näkijöitä kuuntelevat joutuvat vastuuseen Jumalan edessä. Jae 3: niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne!

Äänestä

Vaan on täälläkin niitä jotka eivät puhalla pasuunaan, eivätkä anna vartioidenkaan sitä tehdä. Mutta on hopeaankin puettuja, sillä Herran sana on hopea. Sitä mitä on ollut ennen, sitä on myös näinä ja tulevina päivinä. Herra puhuu profeettojensa kautta. Siis se on Herra, joka puhuu. Jolla on korvat, se kuulkoon!
Jolla ei ole hopeaa, se pelkää pimeyttä. Me emme ole niitä jotka pelkäävät!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seurakunnista kirjoitti:

Olimme juuri päättäneet hartaustilaisuuden ja jokainen oli valmistumassa kotiinlähtöön, kun yhtä äkkiä huoneen keskelle ilmestyi kirkas valo. Keräännyimme kaikki istumaan tuon valon ympärille ja kun olimme siihen istuutuneet, niin joku meistä sanoi: " HERRA mitä haluat meille näyttää." Silloin eteemme ilmestyi kolmiuloitteinen maisema jota jokainen pystyi katsomaan miltä puolelta tahansa ja tuohon maisimaan ilmestyi suuri linnamuurein ympäröity kaupunki ja kaupungissa oli lukuisia rakennuksia ja valtaisa joukko ihmisiä.

Rakennukset olivat erillaisia kokoushuoneita joissa seurakunnat kokoontuivat. Kaupungin muurin portit olivat avoimia jotta ihmiset pääsivät kulkemaan vapaasti sekä ulos että sisälle. Kaupungin muureilla oli suuri joukko vartijoita joilla oli käsissään luiset pasuunatorvet joilla annettiin hälytys jos vaara uhkasi kaupunkia. Vartijoilla oli myös keihäät, miekat ja kilvet. Kilvet olivat nojalla muurin reunaa vasten ja keihään olivat vartioilla kuin jonkinlaisia tukikeppejä joihin he laiskasti nojasivat.

Pian alkoi kaukaa taivaanrannasta näkymään musta varjo joka leveni ja suureni ja lähestyi kaupunkia. Eräät vartioista huolestuivat ja tulivat alas muureilta ja kysyivät kaupungin johtajilta, että onko syytä puhaltaa hälytys. Johtajat kokoontuivat yhteen ja päättivät, että koska he eivät tienneet, tai ei olleet varmoja siitä olivatko tulijat hyviä vai pahoja, niin he antoivat ohjeet että pasuunoihin ei soitettaisi.

Tuo musta joukko laajeni ja lähestyi yhä lähemmäksi kaupunkia ja nyt vielä useampi vartija tuli johtajien luokse ja pyysivät, että voisivat ainakin sulkea kaupungin portit, mutta jälleen tuli kielto, koska johtajat eivät tienneet olivatko tulijat hyviä vai pahoja.

Sitten tuo musta joukko paljastui mustiin huppuihin puetuiksi ihmisiksi ja nyt ne oli jo portin luonna. Nyt muutama vartija jo puhalsi pasunaan, mutta johtajat eivät antaneet sulkea portteja vaan laskivat tuon mustakaapuisen joukon sisälle ja sanoivat kaikille, että kyllähän se kokousten aikana sitten selviää ovatko nuo hyviä vai pahoja.

Niin nuo mustakaapuiset tulivat kuin meri kaupunkiin ja valtasivat rakennukset ja täyttivät kaupungin kadut ja alkoivat riistämään ja surmaamaan kaupungin asukkaita. Silloin nousi muureille sotilaita joidenka asu oli puhdasta hopeaa ja ne loistivat kuin valo pimeyden keskellä. He puhalsivat pasunoihinsa ja silloin useista rakennuksista lähti ulos sotilaita jotka myös olivat pukeutuneet hopeisiin haarniskoihin ja kantoivat hopeista kilpeä ja hopesta miekkaa ja kävivät ympyriäiseen muotoon ja raivasivat tiensä läpi tuon mustan joukon ja surmasivat heitä miekoillaan ja vapauttivat heidän käsistään lukuisia ihmisiä.

Kaupungin johtajat kaikki olivat joutuneet outoon horroshumalaan ja heiluivat ja horjuivat ja ylistivät humalaisella äänellä seurakuntaansa ja liittoutuivat noiden mustapukuisten kanssa. Nuo kirkaspukuiset sotilaat ympäröitsivät kaikki apua pyytävät ja suojasivat heitä ja auttoivat heidät kqaikki ulos tuosta kaupungista raivaten miekoillaan tien läpi noiden mustakaapuisten.

Kun he olivat tulleet kaupungin porteista ulos niin he näkivät taivaanrannalla suuren seitsenpäisen pedon jonka päissä oli sarvia ja sen keskimmäisessä päässä oli luku 666, Se tuli mustapukuisten ihmisten keskellä ja he palvoivat sitä petoa ja peto tuli kohti kaupunkia ja syöksi suustaan tulta ympäristöönsä.

Hopeapukuiset sotilaat jotka loistivat ihmeellistä valoa kehoittivat kaikkia mukanaan kaupungista ulostulleita pakenemaan ja kun heiltä kysyttiin, että miksi he eivät nouse tuota petoa vastaan, niin he vastasivat:" Se ei ole meidän tehtävämme, sillä siihen meitä on liian vähän." Kun he olivat sen sanoneet niin kaikki ne jotka heidänkanssaan oli tullut ulos heidän suojeleminaan saivat ylleen hopeiset haarniskat, kilvet ja miekat ja sitten eräs heistä sanoi: " No entäs nyt?" Ja niin nuo hopeiset sotilaat asettuivat taistelurintamaan ja lähtivät yhtenä rintamana tuota petoa kohden ja taivaat aukenivat ja siellä näkyi Valkoisella hevosella ratsastava ja hän myös hyökkäsi tuota petoa kohden ja hänen mukanaan oli suuri taivaallinen sotajoukko.

Tämän päättyi tuo ilmestys ja me kaikki olimme pyhän vavistuksen alaisia ja kiitimme HERRAA JEESUSTA joka on VOITTAJA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu