Eikö tälläisen säätiön tarkoituksena olekaan kehittää suomalaista painia tasapuolisesti eteenpäin? Voi aiheellisesti esittää kysymyken, onko säätion perustajan tarkoituksena ollut, että ainoastaan pääsääntöisesti kreikkalais-roomalaista painia harrastavat lahjakkaat kadetit ja juniorit valitaan leiristä toiseen näihin Himberg team-leireihin? http://www.painiliitto.net/fi/tiedostot/pdf/leirikutsut/2012/14-161212_HimbergTeam_Pjl.pdf
Olisikohan jo suomalaisen painin eteenpäin viemisenkin kannalta asianmukaista, että liiton kreko- ja vapaapainivalmentajat valitsisivat näihin leiriryhmiin n. puolet kumpaakin lajimuotoa harrastavaa painijaa kullekin leirille kadetteihin sekä junioreihin tyttöjä unohtamatta? Myös painiliiton ja säätiön välinen tukitoiminta tulisi tutkia perinpohjin, etenkin kun kutsut leirityksiin liiton tukemana näyttävät menevän pääsääntöisesti vain tiettyjen seurojen painijoille ja näistäkin jotkut painijat ovat tietämäni mukaan kieltäytyneet eräiltä leireiltä korkeiden kulujen vuoksi ja leirejä on jouduttu täten perumaan. Kommentteja, kenen tuolla kutsulistassa esiintyvän seuran etu on, että liitto järjestää näitä leirejä pelkästään kr.seuroille säätiön tukemana ja näistäkin painijoista osa kieltäytyy tulemasta, tälläisten seurojen painijat tulisi automaattisesti jättää seuraavilta leireiltä pois.
Olisikohan jo suomalaisen painin eteenpäin viemisenkin kannalta asianmukaista, että liiton kreko- ja vapaapainivalmentajat valitsisivat näihin leiriryhmiin n. puolet kumpaakin lajimuotoa harrastavaa painijaa kullekin leirille kadetteihin sekä junioreihin tyttöjä unohtamatta? Myös painiliiton ja säätiön välinen tukitoiminta tulisi tutkia perinpohjin, etenkin kun kutsut leirityksiin liiton tukemana näyttävät menevän pääsääntöisesti vain tiettyjen seurojen painijoille ja näistäkin jotkut painijat ovat tietämäni mukaan kieltäytyneet eräiltä leireiltä korkeiden kulujen vuoksi ja leirejä on jouduttu täten perumaan. Kommentteja, kenen tuolla kutsulistassa esiintyvän seuran etu on, että liitto järjestää näitä leirejä pelkästään kr.seuroille säätiön tukemana ja näistäkin painijoista osa kieltäytyy tulemasta, tälläisten seurojen painijat tulisi automaattisesti jättää seuraavilta leireiltä pois.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ota yhteys mainitun säätiön asiamieheen ja säätiön hoitokunnan puheenjohtajaan. He osanevat kertoa, mitä säätiön perustamisasiakirjassa on säätiön varojen käytöstä kirjattu.
Säätiötä koskeva laninsäädäntö on huomattavasti tiukempaa, kuin vaikkapa yhdistyksiä ja järjestöjä koskeva.
osallistua Himberg leiritykseen kun se on painijoille liian kallis. monet ovat alkaneet jo järjestämään omia leirejä. paljon halvemmalla. mutta tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa.
126-136 €rkkiä käytännössä n. parin päivän leiristä aika suolainen hinta, varsinkin kun ruokailuista vain iltapala sisältyy hintaan, painiliittohan tosin kutsutuille lupaa tuossa leirityksen puoleen hintaan. Kyllähän nykypäivänä lajin kuin lajin harrastaminen ja treenaaminen meinaa pelimerkkejä kustantaa, mikään kun ei ihan ilmaista ole. Valmentajat, painisalit, ruokailut, majoitus, uimahallit, saunat, hieronnat, testaukset, matkakulut yms. Onko sitten tälläisten säätiöiden taka-ajatus saada vain maksajia noille hintaville urheiluopistoille, huokeampi tapa leirityksiin kun tosiaan on nuo yllä mainitut seurojen yhteistyössä pitämät leiritykset, joissa valmentaja-, ruokailu- ja majoituskuluja pystyy jakamaan edullisemmaksi seurojen ja osanottajien kesken.
wikipediassa on hyvä
Ongelma on se että painipäättäjillä urheiluopistoilla ynnä muilla säätiöillä on liian läheiset suhteet ja päätöksiä tekee samat naamat.
Hullu se on joka sen touhun maksaa.
Paini on halpa laji, sitä aina toistetaan, mutta ei paini ole halpa laji jos ollaan niin hulluja että maksetaan yksinään koko sirkus eikä vain yhtä pääsylippua.
"säätiömeininkiä" esim. tapausta, jossa painiliiton ja Kuortaneen urheiluopisto-säätiön nokkamies siirtää muutaman tyttöpainijan takia miehiäkin pääkaupunkiseudulla valmentaneen vp. olympiavalmentajan Kuortaneelle ja etelä-suomen vapaapainiseurat laitetaan omalla kustannuksella etsimään valmentajaa valmennuskeskuspainijoille? Eräälle tyttöpainijalle luodaan täten todella kovat menestyspaineet ja imago-odotukset liiton ja kuortaneen-opiston taholta, vaikka todellisuudessa perusta nykysaavutuksiin on luotu harjoittelulla oman isän valmennuksella kotisalilla & vapaapainin olympiavalmentajan toimesta Helsingin harjoituskeskusryhmässä. Asiassahan ei mitään väärää sinänsä ole, mutta kertoo kaiken oleellisen miesvapaapainin arvostuksesta yleensä suomessa.
"Säätiömeiningistä" on viimevuosilta myös monia, ei niin mairittelivia esimerkkejä.noin vuosi sitten oli framilla demarien osalta toiseen urheiluopiston säätiöön liittyen: http://yle.fi/uutiset/urheiluopistosaation_vastuuhenkiloille_luettiin_syytteet_vaalituen_jakamisesta/6391003
Kaikilla meillä on muistissa myös keskustapuolueen ja kokoomuksenkin omat koplaukset esim. nuorisosäätiön vaalirahoitusjutussa: http://yle.fi/uutiset/nuorisosaation_vaalirahajutun_oikeudenkaynti_alkoi/6289407
Nykyään kannattaa aina antaa hälytyskellojen soida, kun kyse on poliitikkojen tai silmäätekevien säätiötoiminnsta, vai ostaisitko esimerkiksi itse ylikalliin taulun joltain poliitikolta? Näillä kun on paha tapa laittaa taviskansa tavalla tai toisella maksamaan se "sirkus", ei vain sitä tikettiä...
Täällähän on kerrankin erittäin asiallista keskustelua ja näyttää että ihmisillä on oikeasti tietoa asioista :) Harmittaa välillä lukea noita aivan "hulluja" loruja täällä mitkä ei liity painiin ja vapureiden/krekojen haukkumisia..
Onko tosiaan niin, että Raska siirtyy Kuortaneelle ja painiliitto ei hanki korvaavaa nuorten olympiavalmentajaa Helsinkiin?
Siis jättääkö painiliitto vapaapainijat täysin ilman valmentajaa vaikka krekoon on koko ajan lisätty valmentajia. Nythän painiliitolla niitä taitaa olla jo neljä.
Eihän tuo voi olla totta. Olympiaurheilun ja olympiakomitea julkaisemien periaattein kannalta asiaa tarkastellen tapaushan olisi aivan törkeä.
Johan tuollainen nyky Suomessa hakkaisi uutisotsikoissa kaiken "säätiömeiningin".
Onko kyseessä jonkun koiranleuan vitsi vai painin todellisuutta?
Mikä hemmetin maailmannapa on Helsinki? Aurinko ei sitä kierrä eikä tietääkseni kuukaan. Suomessa sijaintikin on ihan armaan kotomaamme toisella laidalla?
Kuortaneelta on ihan yhtä pitkä matka Helsinkiin ja toisinpäin.Ja loistavat opiskelumahdollisuudet nuorille!
Muut maakunnat ovat tähän asti järjestäneet valmennuksen seurojen kautta. Miksi ihmeessä Helsingillä pitäisi olla maajoukkuevalmentaja siitä huolehtimassa? Pohjanmaa varsinkin on tehnyt tällä tavalla loistavaa tulosta tytöissä ja naisissa. Siellä selvästi on lahjakkaita tyttöjä. Odotan mielenkiinnolla mitä Ahto Raska saakaan aika tämmöisestä materiaalista vuoden parin aikana! Helsingin vapurit eikä edes useimmat tytöt ole mahdottomasti vielä lahjakkuuksiaan esitelleet.
Tuolla jo aiemmin on käyty pitkä ja perusteellinen keskusteli aiheesta. Tavaapa sieltä.
täysijärkinen ihminen ei lähde kuortaneen korpiin opiskelemaan pääkaupunkiseudun oppilaitosten ja yliopistojen ääreltä ja suorien maailmalle vievien matkayhteyksien vierestä. Koitapa tajuta se siellä kraaterin äärellä, vai oletko sitä porukkaa joka pelkää toisen tippuvan päähän muutaman päivän päästä? Niin isoja painijatähtösiä ei vielä pohjanmaallakaan ole, että kannattais alkaa luulemaan liikoja sillä suunnalla!
muka niin hirvee juttu
yksikään
todellisuutta 2012 vuoden suomessa ja kertoo painin tilanteesta kaiken oleellisen.
Jos jaksat kahlata tuon ketjun http://keskustelu.suomi24.fi/node/10742638 lävitse, niin löydät vastauksen kysymykseesi keskustelun loppupäässä painiliiton hallituksen jäsenen Tero Luostarisen viestistä, joka on vastannut korvaavan valmentajan etsimisestä ja on varmaan oikea henkilö vastaamaan tiedusteluihin tämän hetkisestä tilanteesta asiassa.
Helsingissä on valmentajia ihan tarpeeksi. Mutta missä kaikki painijat?
täällä on riittänyt kautta aikain jopa pohjanmaalaisille asti pilattavaksi tässä vuosien varrella... mutta kysehän onkin nyt liiton palkkaamasta valmentajasta. Oletko muuten lukenut tarkasti aloitusviestin? Siinä on ratkaisu teidän flikkojennekin treenaamiseen! Pistäkää ne poikien kans himperi-leireille treeniin ja Kohtala katttomahan perähän, ette te siellä korvessa koko ajan Ahtolla mitään tee, eikä se maailmanmiehenä siellä jaksa olla, välillä voi käydä perään kattomassa.
Rännälä, Kunnas, Hyytiäiset, Heinot, Martikainen, Honkanen, Rantala, Kettunen nyt esimerkkinä alkuun.
Koitahan keksiä joku muu noin 10 painijan nimiryhmä, jolla on yhtä paljon SM-mitaleita tai KLL-mitaleita yhteensä kuin tuolla erittäin lahjakkaalla painijaryhmällä.
Tuon lahjakkaan painijaryhmän valmentamisen Raskan aikaa lukuunottamatta painiliitto on jättänyt aivan minimitasoon.
Nyt sitten Raskakin siirretään yhden perheen ja Petra Ollin yksityisvalmentajaksi.
Nyt vain joku 10 hengen aktiivipaini-iässä oleva ryhmä nimineen esiin, siis ryhmä jolla on enemmän näyttöjä SM-kisoista kuin tuolla ryhmällä ja joka harjoittelee yhdessä. Jos löytyy niin sitten voi tuota turvanaukomista jatkaa.
Korjaa jos olen väärässä. Ahto keskittyy tulevalla periodilla nimenomaan naispainiin. Ja Suomen parhaa tytöt ja naiset ovat pohjanmaalla. Näin nyt vaan on tällä hetkellä. Etelään on tulossa jostakin päin maailmaa korvaava valmentaja, ettei ne etelän vapurit/tytöt/naiset ilman jää.
En ota kantaa onko tämä oikein vain väärin. Mutta jos liiton linjaus on tämä niin ei meillä pitäisi olla siihen valittamista. Ja jos on, niin oikea paikka on Painiliiton hallituksen suunta ja ehkä vielä parempi kilpailu/valmennusvaliokunta. Ei tämä valivalipalsta.
Ja seuraavassa on parin viikon takaiset SM kisojen tulokset nimenomaan tyttöjen osalta. Näyttää vahvasti siltä, että Ahton suunta on oikea.
Tytöt 38 kg
1. Valma Salomäki LaVe
2. Emma Kujala YKV
3. Anni Hyrkkänen LrTU
4. Anu Tolvanen KoskRi
2 parasta pohjanmaalta ja kaksi muuta ei etelän suunnasta.
Tytöt 40 kg
1. Elli Tuomi ViPy
Tytöt 46 kg
1. Annimaria Aho AU
Tytöt 51 kg
1. Janika Vakkila IK
2. Emilia Haapoja VVV
3. Mila Järvinen HPM
4. Jaana Väli-Torala IK
5. Sini Pykäläinen KoPa
2 parasta ja sarjan viidesta 3 pohjanmaalta
Tytöt 56 kg
1. Katarina Varteva EsU
2. Karita Kohtala VUV
3. Henna Tarkkanen IK
4. Jade Lindfors Haka
5. Roosa Halonen KPM
tämä ainoa sarja missä etelä pätee
Tytöt 70 kg
1. Hanna Ullakko KI
2. Noora Korpi YKV
3. Jenna Hurskainen LA
4. Serafia Mannila YKV
5. Hanna Väli-Torala IK
6. Tytti Alaviippola LaLu
5 parasta pohjanmaalla (tietääkseni HU ja JH ovat nyt Kuortaneen lukiossa)
Eli pääsäänöisesti sarjojen parhaat siellä minne Ahto siirtyy.Ja tässä vasta kadetit. Otetaan juniorit ja naiset vielä mukaan niin aina vaan suhde paranee.
Totta Martikaisella, Honkasella ja Kettusella taitaa jo kolmestaan olla yli 50 SM-/KLL-mitalia.
So what ?
Ihan muunlaisia mitaleita pitää laskea.
SM-mitaleita jaetaan Suomessa kaikki ikäluokat ja painimuodot mukaanlukien ja KLL-mitalit päälle, toista sataa joka vuosi.
Jokaisella, joka tosissaan treenaa niitä on, harrastajamäärältään näin pienessä lajissa, kuten paini. KV-menestys ja potentiaali siihen, on se mitä lasketaan.
Painiliitolla on varmaan varaa uhrata Suomen ykkösryhmän lahjakkuudet maassamme kun on niin valtavia määriä painijoita.
Aiemmin vapaapainijat siirrettiin pohjanmaalla krekoon harjoitusvastustajiksi.
Nut tuon ykkösryhmän painijat eivät suostu muuttamaan Kuortaneelle tai muihin vastaaviin peräkyliin, joten kaikki isot krekoseurat ovat päättäneet siirtää Ahton Kuortaneelle.
Asian voi ottaa esiin liittokokouksessa, mutta se ei tule menestymään käsittelyssä. Se nimittäin on sovittu jätettäväksi pöydälle papan ja raudoittajan toimesta.
se Nurmelakin pilattu jossain krekotouhuissa?
Joo, pilattiin. Krekossa EM ja MM 5.
vapaassa olisi tullu OMASSSA SARJASSA mitali
huomenna jaetahan kivärit.
kaikilla joka on vähänkään kuusalla asioista, on omasta takaa!
Eipä tunnu löytyvän nimiä muuhun sellaiseen 10 painijan huippuryhmään, joka harjoittelee maassamme yhdessä. Miksei valmennusta hoideta kuntoon?
Eikös nuo nuorten olympiavalmentajat ole juuri sitä varten, että ne valmentavat nuorista lahjakkaista urheilijoista kansainvälisiä huippuja.
En ole kuullut, että homma menisi jotenkin toisinpäin. Ensin näytöt sitten valmennus.
Nykyisestä krekon maajoukkueesta hyvä jos puolella on jonkunlainen mitali esittää ja monella sekin usean vuoden takaa. Voidaanhan me suomen painijat toki pistää tarvittaessa suomen painin asiat niin jumiin ja sekaisin että ihmettelette vielä palatessakin mikä iski! Joten koittakaahan aikuiset miehet löytää itsestänne pieni nöyryyden ele, vai aiotteko tuhota itsepäisyydellänne kokonaan suomen painin?
Oli mitali tai ei niin krekossa on valmentajia neljä plus vierailevia maksettuja valmentajia pitkä rivi. Samoin kisareissuilla on omista lääkäreistä alkaen kaikki kynnelle kykenevät mukana.
Tuohon lahjakkaaseen vapaapainija ryhmään ei juurikaan ole liiton rahoja käytetty. Ahton valmennettua muutaman kuukauden Maunulan ryhmää, minne oli muuttanut myös muualta Suomesta painijoita, Ahto määrättiin siirtämään valmennuspanoksensa yhden perheen muksujen valmentamiseen ja samojen naamojen ulkomaan leirien ja kisamatkojen pyörittämiseen.
Selitetään 10%:a budjetista menneen vapaapainiin, mutta se on mennyt kylläkin naispainiin eikä vapaapainiin.
Vapaapainijoille (miehlle) liitto ei ole järjestänyt yhtikäs mitään valmennuksen suhteen vuosikausiin. Sitten vielä jotkut kahjut jaksaa huutaa "ensin mitali sitten tuki". Idioottien hommaa.
idio...ien hommaa on. Mutta ei tarvitse kuin kisoissa jutella muutaman vanhan k-pää papparaisen kanssa, niin huomaa, ettei niille mene perille mikään. Eivät osaa millään lailla perustella kantojaan. Hokevat vain lausetta tulkaa liittokokoukseen valittamaan.
idio....jen hommaa koko Suomen paini. Satsataa mattopainiin.
PAINI NYT SITTE VAAN OMAA PAINIA
Tätähän Suomen paini nyt kaipaa. Lisää vastakkainasettelua. Ei riitä enää että vapaa on taistellut krekoa vastaan (vai miten päin se on mennyt), nyt aletaan tapella vapaa vastaan naiset. Etelä vastaan Pohjanmaa.
Koettakaa nyt hyvät ihmiset tajuta että samaa Painiliittoa tässä edustetaan. Vaikka on eri lajeista kyse, niin samaan kassaan pitäisi toimia. Niin on yleisurheilussakin vielä enemmän eri lajeja ja kummasti kaikki mahtuvat SUL:n alle. Yhteistyöllä pitäisi hommaa viedä eteenpäin, ei huutelemalla täältä puskista.
Eihän hommat aina ole oikein ja tasa-arvoisesti menneet eivätkä tule menemään. Ihmiset asioista päättää ja ihmiset tekee huonoja päätöksiä ja arviointivirheitä. Mutta myös edistystä on nyt nähtävissä ainakin vapaan ja naisten kannalta.
Mutta jos ajattelette että tämä tappelu edistää Suomen painia, niin ehdottomasti kannattaa tapella lisää ja keksiä vielä uusia tappelunaiheita. Täällä tuntuu olevan lahjakkaita ihmisiä niitä keksimään.
Mutta jos joku yhtään järkevä ja ei-niin-eripurainen ihminen tätä lukee, niin luulisi rakentaviakin kommentteja löytyvän.
on tapeltava kun paikka on! Tässä ei nyt ole kysymys mistään vapaa vastaan naiset sodasta, yhdessä tuumin tässä on tähänkin asti usean pohjanmaankin tytön kanssa treenattu, vaan tuosta idioottien vanhojen krekoilijoiden itsevaltiaasta tavasta johtaa suomen painiliittoa ja heidän kyvyttömyydestään uudistaa sitä. Tuo porukka on täydellisesti kujalla siitä mitä tapahtuu painissa muualla maailmalla.
Vuonna 2013 Himberg säätiö ei jaa rahaa Himberg leiritykseen, seurat, tai vanhemmat maksaa lystin, jos leirille osallistutaan, niin että kaikki ovat samalla viivalla maksujen suhteen.Leiritettävät kylläkin nimetään liiton taholta , mutta osallistuminen vapaa ehtoista.Ketään ei pudoteta pois ryhmästä vaikka ei osallistuisikaan leiritykseen.
KAIKKI SAMALLA VIIVALLA MAKSUJEN SUHTEEN!
YMMÄRTÄKÄÄ NYT TÄMÄ !
KAIKKI EIVÄT OLE SYNTYNEET KULTALUSIKKA SUUSSA EIKÄ KAIKILLA VANHEMMILLA OLE RAHAA MAKSAA LEIREJÄ
KAIKKI EIVÄT TODELLAKAAN OLE SAMALLA VIIVALLA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ei kaikki todellakaan ole samalla viivalla. Niiden leiritys, jotka eivät ole syntyneet kultalusikkasuussa maksetaan kultalusikka suussa syntyneiden kersojen vanhempien verorahoilla suoraan sossusta 100 euroa per kuukausi harrastusmaksu. Tekee nimittäin vuodessa 1.200 euroa yhden mukulan harrastuksiin. Kyllä sillä luulisi jo pystyvän painimaan.
sossu maksaa painijan Himberg leirityksen? muutamme sinne koko perhe.
Jos asutte ulkomailla niin tervetuloa Suomeen. On lottovoitto syntyä Suomeen. Ja jos ette olisikaan syntyneet Suomessa niin heti maahan muutettuanne voitte mennä Suomessa sossuun. Sossu maksaa tietyn laskelman mukaan kuukausittaiset menonne, joihin sitten kuuluu lisänä 100 euroa per lapsi harrastusmaksua.
Se on tarkoitettu nimenomaan lapsen harrastusmaksuihin kuten esimerkiksi painin maksuihin. Korostan kuitenkin, että raha maksetaan kuitteja vastaan. Siten esimerkiksi isän tai äidin keppanakuitit eivät kelpaa.
ja laske mitä maksaa yhden vuoden Himberg leirit matkoineen esim. Helsingistä.
Siihen ei ihan sossulta saadut roposet riitä.
2.2. Harrastusmenot
Jos perhe on saanut pitkään toimeentulotukea, voidaan lasten harrastusmenoja tukea enintään 250 eurolla/lapsi/vuosi.
Aikuiselle voidaan tarvittaessa myöntää tukea harrastustoimintaan
enintään 150 euroa vuodessa erityisin perustein.
Se, että Himberg säätiö ei jaa rahaa Himberg leiritykseen johtuu vanhojen krekoilijoiden itsevaltiaasta tavasta johtaa suomen painiliittoa ja heidän kyvyttömyydestään uudistaa sitä. Tuo porukka on täydellisesti kujalla siitä mitä tapahtuu painissa muualla maailmalla.
Virallinen toiminimi
Arvo Himbergin Painisäätiö
Yhtiömuoto
Säätiö
Henkilöstömäärä
1 - 4
Liikevaihtoluokka
0 - 0
Virallinen toimiala
Tutkimusta ja kulttuuria palvelevat järjestöt
Käyntiosoite
RADIOKATU 20/SUOMEN PAINILIITTO R.Y., 00240 HELSINKI
Radiokadulla ilmeisesti päätetään Himberg painisäätiönkin rahoista ja niiden tuottavuudesta.
Oisko säätiön tuotot päättäjien nerokkuuden vuoksi loppuneet.
Ennen Himberg-leiritystä myös nuorille vapaapainijoille järjestettiin vastaavaa leiritystä.
Vapaapainin leiritys pystyttiin lopettamaan perustamalla Himberg-leiritys, joka siis painiliitossa haluttiin suunnata vain krekoon.
Koettakaa nyt hyvät ihmiset tajuta että samaa Painiliittoa tässä edustetaan.
Vaikka jos olen aivan rehellinen niin istun kokouksissa vain saadakseni omille lapsilleni etuja. Ja täytyy myöntää, että hyvin olen siinä onnistunutkin. Poika nyt ei ole vielä kummemmin pärjännyt, mutta kyllä on edustamaan päässyt, jos ei ole pakko ollut karsia.
Eipä tunnu löytyvän nimiä muuhun sellaiseen 10 painijan huippuryhmään, joka harjoittelee maassamme yhdessä samalla salilla.
Miksei painiliitto hoida vapaapainijoiden valmennusta kuntoon, jos nuori ryhmä on jo kasassa?
tälläistä ryhmää missään muualla olekaan, kuin Helsingissä, tahallaanhan tämä "cosa nostra" näiltä valmentajan vie, ettei kukaan vaan pärjäisi vahingossakaan, mutta peli on vasta alussa, tulet näkemään..
mikä himberg säätiö
Hyvää Tapsaa!