Tuli mieleen, että karkki- ja nettilakkojen tms. sijasta voisi kokeilla kristillistä paastoa sille varattuna aikana 40 pv ennen pääsiäistä. Paastolla en yritä ansaita autuutta enkä tulla paremmaksi ihmiseksi. Paasto voisi kuitenkin opettaa ja muistuttaa ymmärtämään, miltä hädänalaisista tuntuu ja sekä vapautumaan (tosin vain vähäisessä määrin) ruumiin haluista. Lutherin mukaan paasto on hyvä ulkonainen tapa, jonka täytyy perustua vapaaehtoisuuteen.
Tiedän, että eräs poisnukkunut persoonallinen pappi harrasti paastoa.
Kysymys kuuluu: onko tietoa, millaisia suosituksia luterilaisuudessa on paaston suhteen? Mitä kannattaa/pitäisi jättää? Googlaamalla en löytänyt paljon aiheesta, tällaisen artikkelin kuitenkin:
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Paasto
Ylipaino-ongelmia minulla ei ole enkä siten kokeilisi paastoa laihdutustarkoituksessa. Kahvi, liha, makeiset ja seksi ovat olleet mielessä jätettävien listalla, alkoholia ja tupakkaa en käytä muutenkaan. Ilman noita jätettäväksi suunnittelemiani asioitakin kuitenkin saisi syötyä ihan hyvin eikä oikein tuntuisi vielä paastolta.
Onko joku kokeillut paastoa? Millaisia kokemuksia oli? Menikö pelkällä vedellä ja leivällä? Miten huolehditte riittävästä vitaamien, hivenaineiden jne. saannista?
Tiedän, että eräs poisnukkunut persoonallinen pappi harrasti paastoa.
Kysymys kuuluu: onko tietoa, millaisia suosituksia luterilaisuudessa on paaston suhteen? Mitä kannattaa/pitäisi jättää? Googlaamalla en löytänyt paljon aiheesta, tällaisen artikkelin kuitenkin:
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Paasto
Ylipaino-ongelmia minulla ei ole enkä siten kokeilisi paastoa laihdutustarkoituksessa. Kahvi, liha, makeiset ja seksi ovat olleet mielessä jätettävien listalla, alkoholia ja tupakkaa en käytä muutenkaan. Ilman noita jätettäväksi suunnittelemiani asioitakin kuitenkin saisi syötyä ihan hyvin eikä oikein tuntuisi vielä paastolta.
Onko joku kokeillut paastoa? Millaisia kokemuksia oli? Menikö pelkällä vedellä ja leivällä? Miten huolehditte riittävästä vitaamien, hivenaineiden jne. saannista?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen ollut paastolla ihan fyysisisitä (ei hengellisistä) syistä. Silloin nautin vain mehuja, vettä ja yrttiteetä. Paasto on kestänyt n. 7-14 päivää (olen paastonnut useita kertoja). Tämäntyyppiseen paastoon valmistautumisessa on omat niksinsä, joihin kannattaa perehtyä, jottä vältyttäisiin ikäviltä oireilta. Painotan vielä, että mehupaastolla ei kannata olla 40 päivää...
Hengellisistä syistä paastottaessa yleensä jätetään jotain, mihin on kovasti kiintynyt ja josta saa mielihyvää tai joka vie omaa aikaa. Säästyneen ajan voi käyttää vaikkapa rukoiluun, Raamatun tutkiskeluun ja hyväntekeväisyyteen. Tarkoitus ei kuitenkaan varmaan ole kiduttaa itseään, onhan Kristus kärsinyt puolestamme. En suosittele vesi ja leipä -dieettiä tuollaiselle ajalle, sillä siitä seuraa puutosoireita.
Joo, ehkä en ihan vesi- ja leipädieetille, mutta ajatus on, että "turhat" mukavuudet ja nautinnot voisi ainakin kerran elämässään jättää 40 päiväksi.
Jes. 58 kuvaa sitä oikeinta paastoa. Jospa laittaisi samalla rahaa hyväntekeväisyyteen vähän anteliaammin kuin muulloin, niin siinäkin olisi paastoa.
Oikea paasto ja sapatin vietto
1 Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit. [Miika 3:8]
2 Minua he ovat etsivinään päivästä päivään ja kyselevät tietoa minun teistäni niin kuin kansa, joka noudattaa vanhurskautta eikä ole hylännyt Jumalansa säätämää oikeutta. He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita, he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat:
3 "Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?" Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne. [Jer. 14:12]
4 Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin.
5 Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? [Neh. 9:1 ]
6 Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,
7 murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. [Hes. 18:7; Matt. 25:35,36]
8 Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. [Jes. 52:12]
9 Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: "Tässä minä olen." Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,
10 jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta, niin sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi. [Ps. 97:11, Ps. 112:4]
11 Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.
12 Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä. [Jes. 61:4; Aam. 9:14]
13 Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi,
14 silloin saat iloita Herrasta. Minä annan sinun kulkea kaikkien vuorten yli, ja olet saava elantosi isäsi Jaakobin perintömaasta. Näin on Herra puhunut. [Neh. 8:10 | 5. Moos. 32:13]
Raamattuhaulla paaston merkityksestä löytyy paljon asiaa.
Seksistä pidättyminen on osa paastoa: "Älkäät toinen toistanne vältkö, jollei se ole molempain suosiosta hetkeksi, että teillä jouto olis paastota ja rukoilla: ja tulkaat jälleen yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän himonne hillimättömyyden puolesta." (1. Kor. 7:5 1776 käännöksen mukaan.)
Paastolla on positiivisia vaikutuksia: "Hän sanoi heille: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla"." (Mark. 9:29, pahasta hengestä.)
Paastoamisen tulisi tapahtua muille turhia huutelematta:
Matt. 6:
"16 Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
17 Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi,
18 etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle."
Aina ei ole aika paastota:
Matt. 9:
"14 Silloin Johanneksen opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Me ja fariseukset paastoamme paljon; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"
15 Niin Jeesus sanoi heille: "Eiväthän häävieraat voi surra, niinkauan kuin ylkä on heidän kanssaan? Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin he paastoavat."
Jeesus itsekin paastosi: "Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä." (Matt. 4:2.)
Vääränlaista paastoa on sellainen, jossa paastolla yritetään tuoda Jumalalle jotain ansiollista:
Luuk. 18:
"10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.""
Paavali kertoo, että on "paljon paastonnut". (2. Kor. 11:27.)
Sisällöstä löytyy valitettavan vähän asiaa. Kaipa tässä on sitten vain mietittävä itse oma paastonsa, jos ei mallirunkoakaan saa Raamatusta.
Olen paastonnut joitakin kertoja, välillä lyhyempi välillä pitempiä pätkiä. Viime kerrasta on jo aikaa.
Itse jätä kaiken ruuan pois, juon nesteitä aimoastaan kahvia, vettä, teetä, kaakaota,maitoa jne. Kaikki pureskeltava jää pois. Yritän välttää liiallisten kaloreitten saantia nesteidenkään kautta.
Nälkä katoaa, tai sen tunne, noin kolmen päivän jälkeen. Kaikki ruuan tuoksut kyllä voimistuvat nenässä, ainakin aluksi.
Trapeeksi kauan kun paastoat, niin ei tee ruokaa mieli ollenkaan. Hankalinta, tai tylsintä, on itselleni ajan tuleminen välillä pitkästyttäväksi.
Yritän välttää myös TV:tä, musiikkia, sanomalehtiä tuona aikana, jos mahdollista. Tylsää sekin.
Yritän lukea mahdollisimman paljon Raamattua, tai muuta hengellistä tekstiä.
Rukoileminen ei itselläni kyllä ole lisääntynyt paaston aikana, ennemminkin vähentynyt. Raamatun sana aukeaa paaston edetessä huomattavasti paremmin, etenkin ne ennen vaikeammat Raamatun paikat.
Painon pudotuksen kannalta paasto on aika tehoton, se mikä lähtee esim. 4 päivässä, tulee takaisin jo 2:ssa. Suunnilleen näin.
Mitään suolihuuhteluja en ole itse ikinä tehnyt. Itselläni mahalaukun saa tyhjäksi, ja sekaisin esim. voimkas omenamehu, eikä tarvitse aina olla voimakaskaan. Luonto kyllä tyhjentää suolen jossain vaiheessa.
Olisin itse halunnut aloittaa taas paastoa, mutta kieltämättä into on puuttunut.
Kun lopetat paaston, niin muista syödä alussa todella vähän, useamman päivän ajan. Ei muuten, mutta vältyt turhilta vatsakivuilta. Mahalaukku supistuu aika reilusti, ainakin itselläni, paaston aikan.
Paasto on ehdottomasti vaivan arvoinen !
Pyydä Jumalaa ensin siunaamaan paastosi, ennenkuin aloitat.
Siunausta.
Kiitoksia kokemustesi jakamisesta, jäätelönsyöjä.
Itselläni ei ole TV:tä. Radiota kuuntelen vähän, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei työltä ja perheeltä ehdi. Netti löytyy ja aiheuttaa välillä riippuvuutta ajatusten ollessa nettikeskusteluissa, kun pitäisi kuunnella lasten toiveita, tarpeita, murheita, iloja ja muita asioita. Paaston ajaksi voisin jättää senkin pois. Sanomalehdestä luopumista en pidä tärkeänä, muutoin olisin tyystin uutispimennossa.
Ehkäpä oma paastoni alkaa jo hahmottua: kahvi, liha, makeiset, seksi ja netti pois 40 päiväksi. Tilalle Raamatun lukemista, anteliaampi käsi kolehteihin, lähimmäisten korostettua huomioimista ja korostetun ymmärtävää mieltä muiden murheille. Tietysti nuo viimeksi mainitut pitäisivät olla kunnossa ihan paastojen ulkopuolellakin, mutta käytännössä niin ei vain aina ole. Olen ihmisenä vajavainen. Proteiinin saannista pitänee huolehtia soijalla ja kalalla. Vai onko kala perinteisessä paastossa sallittua?
Googlaten löytyi ortodoksikirkon sivustolta seuraavaa:
"Pääsiäisjuhlaan valmistava paasto kestää aina 40 päivää. Sen aikana on viinin ja lihan nauttiminen kielletty, mutta tavallisesti vältetään myös kalan, kananmunien ja maitotuotteiden syömistä."
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/tietous/paastoajat.htm
Sitten löytyi myös aika yksityiskohtaista tietoa täältä: http://www.ortodoksi.net/index.php/Paastosäännöt_ortodoksisessa_kirkossa
Mm.: "Kun useimmat ortodoksikristityt ovat ehkä tietoisia yleisistä paastosäännöistä suuren paaston ja Jumalansynnyttäjän paaston ajalle (viini ja öljy sallittu vain lauantaisin ja sunnuntaisin lukuun ottamatta muutamia juhlapäiviä ja vigilioita),"
Herää kysymys, miten paastoavat ortodoksit huolehtivat proteiinin saannista, jos edes kalaa ei ole sallittua syödä...
Vieläkin yksityiskohtaisempi artikkeli ortodoksien käytännöistä löytyi täältä: http://www.kosmas.fi/PDF-files-veljeston paasivu/Microsoft Word - Paasto-Paastonajat.pdf
Lainauksia: "Paastoakin on eriasteista, mutta eräänlaisena nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että paastopäivinä ei syödä mitään eläinkunnan tuotteita. Liha, maitotuotteet ja kananmunat ovat siis kokonaan poissa paastoruokavaliosta. Kala on kuitenkin tietyissä tapauksissa sallittu, kuten myöhemmin esitämme. - - Kaikkein ankarimpina paastopäivinä kiellettyjen lihan, maitotuotteiden, munien ja kalan lisäksi ei käytetä edes kasvisöljyä eikä margariinia. Ruoka on siis täysin rasvatonta. Tämä koskee kaikkia suuren paaston arkipäiviä maanantaista perjantaihin. Poikkeuksia on vain kaksi: Sebastianin 40 marttyyrin muistopäivä maaliskuun 9. päivänä ja arkkienkeli Gabrielin juhla maaliskuun 26. päivänä. - - Lauantain ja sunnuntain erikoisasema viikonpäivien joukossa johtuu niiden juhlaluonteesta: sunnuntaisin juhlitaan Kristuksen ylösnousemista ja lauantai on päivä, jolloin Jumala lepäsi luomistyönsä jälkeen. Näin paastojenkin aikaan on öljyn käyttö lauantaisin ja sunnuntaisin aina sallittu ja tavallaan pakollinenkin. Juhlapäivinä ei saa heittäytyä liian ankaraksi paastossakaan! Ainoa poikkeus on suuri lauantai ennen pääsiäistä: silloin ei öljy ole sallittu. - - Öljystä pidättymiseen liittyy myös aina pidättyminen viinin käytöstä. Ja vastaavasti kun öljy on sallittu, on myös viinin käyttö luvallista. - - Mainittakoon vielä, ettei öljykielto tarkoita pidättymistä sellaisista ruoka-aineista, jotka itsessään sisältävät öljyä. Niinpä esimerkiksi pähkinöiden, oliivien ja seesamrouheen käyttö on sallittua öljyttöminäkin paastopäivinä. - - Suuressa paastossa kalan nauttiminen on sallittu vain kahtena päivänä: Neitsyt Marian ilmestyspäivänä maaliskuun 25. päivänä ja palmusunnuntaina. Mustekalaa, rapuja ja äyriäisiä käytetään kuitenkin viikonloppuina."
Jospa kokeilen tuota ortodoksista paastoa aiemmassa viestissä mainitsemieni lisäksi: liha, maitotuotteet ja kananmunat kokonaan pois, kala muutoin paitsi Marian ilmestyspäivänä ja palmusunnuntaina sekä öljy pois muutoin paitsi viikonloppuisin. Kasviksista saa hyvin vitamiineja ja hivenaineita. Soijaa täytyy syödä paljon, jotta saa proteiinit.
Kalenterin mukaan paastonaika alkaa 13.2.2013. Aikaa on valmistautua henkisesti. Onpahan haettu tarvittava tieto hyvissä ajoin etukäteen.
Makeislakoista minulla on kokemuksia jo aiemminkin. Nytkin olen ollut useita kuukausia syömättä makeisia, paitsi juhlissa.
"Soijaa täytyy syödä paljon, jotta saa proteiinit."
Tuli vain mieleeni, että jos öljyä saa käyttää vain viikonloppuisin, niin mitäpä siitä soijasta valmistaisi viikollakaan... Korostuu vielä lisää niiden hampunsiemenien merkitys.
Proteiinia saa mm. täysjyväviljasta, siemenistä, pähkinöistä. Virallisten suositusten mukainen proteiinitarve aikuisella on 0.8g/painokilo. Hampunsiemenissä on täydellinen aminohappokoostumus.
http://www.vegaaniliitto.fi/proteiini.html
Kiitos viestistä ja linkistä! Ravintoaineet pitäisivät olla kasassa, sitten vain itsekuria ja tyhjemmän vatsan sietämistä.
Nyt on joulukuussa suunniteltu paasto toteutettu. Se alkoi tuhkakeskiviikkona 13.2. ja päättyi tänään 31.3. Oli rankka, pitää myöntää. Painoa lähti 3 - 4 kg ja harmikseni pääasiassa lihasmassasta. :( Tosin vatsalihaksetkin tulivat aiempaa selvemmin näkyviin. ;)
Eläinkunnan tuotteita (lihat, kananmunat, maitotuotteet, kalat) en käyttänyt paaston aikana, paitsi kalaa Marian ilmestyspäivänä ja palmusunnuntaina. Ne ovat ortodoksikirkon ohjeistuksen mukaan sallittuja kalapäiviä. Koska ne ovat kaksi viikkoa ja viikko ennen pääsiäistä, mielestäni paasto kevenee hivenen ennen loppukiriä. Öljyä käytin viikonloppuisin, ohjeen mukaan. Sen sijaan marttyyri Sebastianin muistopäivä ja arkkienkeli Gabrielin juhlapäivä jäivät minulta "hyödyntämättä" (en ollut merkinnyt niitä kalenteriin). Toisaalta en muistanut, että suurena lauantaina (eilen) öljyn käyttö ei olisi ollut sallittua, joten tässä kohdassa sain ylimääräistä helpotusta. En jää muistamattomuuttani harmittelemaan.
Jollain sivustolla mainittiin, että perinteisesti suomalaiset ortodoksit ovat käyttäneet kalaa paaston aikana. Syy tälle lienee se, että Suomen oman luonnon kasvikunnan tuotteista ei saa riittävästi proteiinia ja pehmeitä rasvoja. Omassa ruokavaliossani olikin paljon tuontikasviksia: erilaisia soijavalmisteita, auringonkukansiemeniä, sesaminsiemeniä, pähkinöitä. Sitten oli ruisleipää, perunaa, mysliä, puuroa, hernekeittoa (ilman lihaa tietty), kasviskeittoja. Vihanneksia, juureksia ja hedelmiä söin erittäin runsaasti.
Pidin myös makeislakkoa paaston ajan. Käytännössä täydellinen sokerittomuus olisi kuitenkin ollut vaikeaa. Tarkistin, että esim. ketsuppi sisältää sokeria. Päätin kuitenkin käyttää sitä. Myös kaikkien vähitellen makeutettu mysli sisältää vähän sokeria. Teehen lisäsin hunajaa, joka sisältää luonnostaan runsaasti sokeria. Mutta makeisiin tai kaakaohon en koskenut. En juonut myöskään tuoremehua. En oikeastaan osaa perustella, miksi. Syömäni hedelmät sisältävät samat hedemäsokerit kuin tuoremehu.
Kahvia en paaston aikana juonut. Eka päivänä otin ibuprofeenia torjumaan kofeiinin puutteesta johtuvaa päähänkoskua. Sen jälkeen asiaan ei tarvinnut palata. Kahvin tilalla join kofeiinitonta vihreää teetä. Välillä teki mieli saada piristystä, mutta ihan hyvinhän sitä pärjäsi ilman kahvin keinotekoista virkistystäkin.
Nettilakon pidin hyvin. Toki kävin pankkilaskuja maksamassa ja käytin nettiä sen, mitä oli töissä välttämätöntä. Kaikista nettikeskusteluista, nettiartikkeleista, videoista, ylimääräisestä" tiedonhausta jne. pysyin poissa. Kokemus oli hyvin vapauttava. Minulla on usein pakonomainen tarve käydä lukemassa ja vastailemassa seuraamiini keskusteluihin. Nyt tällainen riippuvuutta aiheuttava, orjuuttava "pakko" oli poissa.
Kolehteihin laitoin lupaukseni mukaan vähän paremmin kuin aiemmin. Ei varmaan olisi pahitteeksi minullekaan, vaikka jäisi tavaksikin pitää vähän enemmän kolikkopuolta lompakossa. Setelien laittaminen kun tuntui vielä liian suurelta uhraukselta.
Selibaatti päättyi ennen aikojaan, kun vaimo ei yksipuolista seksipaastoa hyväksynyt eikä siinä heikko mies pysty vastustelemaan. ;) Vähän paaston makuun tässäkin kohdassa pääsi "luonnostaan", naiset kun eivät kai yleensä ole ihan yhtä usein vailla kuin miehet.
Nälän tunne vaivasi jatkuvasti etenkin viikolla, jolloin öljyn käyttö ei ollut sallittua. Keskustelin aiheesta joidenkin kasvissyöjien kanssa. He olivat sitä mieltä, että se johtuu nimenomaan öljyttömyydestä. Öljy supistaa kasvisruokavaliota olennaisesti. Muutoinkin, kaiketi paaston ideakin on vähän tuntea nälkää. Kyllä sitä paremmin muisti kiittää yläkertaa näistä yltäkylläisyyden ajoista, joita olemme täällä saaneet elää ja rukoilla parempia aikoja kehitysmaiden köyhille. Tavallaan Jumala-suhde oli etenkin ajoittain läheisempi kuin tavallisesti.
Voimat eivät hävinneet, vaikka lihaksia lähti. Kävin koko 46 päivän paaston ajan salilla. Voimaa on vähintään yhtä paljon, jos ei enemmänkin, kuin ennen paastoa.
Liharuokia seuraavaa väsymystä ja aivotoiminnan heikkenemistä ei esiintynyt. Ajattelua vaativassa työssäni tämä on arvokas havainto. Jatkossa, jos haluan, että olen tehokas myös lounasta seuraavat 1,5 - 2 h, minun kannattaa syödä maha täyteen kasvisruokaa. Öljyssä paistetut soijapihvit viikonloppuina toivat jonkin verran ruokalevon tarvetta, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin raskas liharuoka.
Olen aina ajatellut, että kyllä raavas mies lihaa tarvitsee. Painon menetys vähän niin kuin tukee tätä ajattelutapaa. Toisaalta en käyttänyt öljyä enkä etukäteen riittävästi ottanut selvää hyvistä kasvisruuista. Yritin tankata proteiinini paljolti mysliin sekoitetusta soijarouheesta, auringonkukansiemenistä ja sesaminsiemenistä. Tiedän nyt enemmän kasvisruuasta kuin aiemmin, mikä on selvä paaston plussa. Jos tutustuisin vielä tarkemmin öljyttömiin kasvisruokiin, kenties paasto olisi mahdollista toteuttaa ilman painonmenetystäkin.
Jatkoa, kun kaikki "puhetulvani" ei mahtunut edelliseen viestiin.
Lehdessä luki, että pääsiäinen ("pääsinpäivä") on nimenä merkinnyt alunperin nimenomaan paastosta pääsemistä. Kyllä tätä päivää on kieltämättä odotettu ihan eri tavalla kuin ennenkin. Jo aamupalalla join kahvia ja lounaaksi söin hyvällä ruokahalulla lihaa.
En tiedä, otanko paastoa tavaksi. Kokemus oli rankka, mutta antoisa ja opettava. Itsekuri riitti, paitsi siinä yhdessä jutussa tosiaan vähän lipsui.
Paasto ei ole luterilaisuuden ydintä. Luvallinen uskonnonharjoituksen muoto se meille luterilaisillekin on. Yhtään pyhemmäksi ja paremmaksi en paaston seurauksena tullut. Edelleen saatan suuttua yhtä lapsellisista asioista kuin aiemminkin. Silti suosittelen kokeilemaan paastoa!
En ymmärrä, miten ortodoksit saavat paaston pituudeksi 40 päivää. Minun laskujeni mukaan tuhkakeskiviikosta 13.2. pääsiäislauantaihin 30.3. tulee 46 paastopäivää. Vaikka kaksi kalapäivää vähentäisi, jäisi 44 päivää. Jos taas öljypäivät vähentäisi, yksinomaan viikonlopuista tulee 12 pv, jolloin jää 46-12=34 pv. Sitten jos vielä vähennetään ne kaksi ylimääräistä öljypäivää, jää 32 pv. En pääse laskentalogiikasta perille, ehkä joku osaa neuvoa?
Lehdessä oli artikkeli paastosta. Siinä sanottiin, että Suomessa ja luterilaisuudessa yleensäkin paasto on unohtunut. Esitettiin jopa väite, että meillä on tavallaan heikko uskonnollinen yleissivistys. Vahvistan omalta osaltani väitteen. En tiennyt paastosta oikein hölkäsen pöläystä ennen kokeilua.
Ortodoksikirkon artikkelin mukaan tilaisuuksia kokeilla uudelleen riittää kyllä: "Varsinaisia paastonaikoja Kirkossamme on siis neljä: Herran Pääsiäistä edeltävä 40 päivän suuri paasto, pituudeltaan vuosittain vaihteleva apostolien paasto, joka alkaa helluntaiviikkoa seuraavana maanantaina ja kestää kesäkuun 29. päivänä vietettävään apostolien Pietarin ja Paavalin juhlaan, Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen paasto elokuun 1. päivästä 15. päivään sekä joulupaasto, joka alkaa marraskuun 15. päivänä ja jatkuu aina jouluaamuun asti. Näiden paastokausien lisäksi on kaksi viikottaista paastopäivää, jotka liittyvät Kristuksen pelastavan kärsimyksen tapahtumiin: Hänen vangitsemiseensa keskiviikkona ja Hänen ristiinnaulitsemiseensa perjantaina. Keskiviikon ja perjantain ohella luostarikilvoittelijat viettävät viikkokierrossaan myös maanantaita paastopäivänä, koska se on omistettu enkelien muistolle ja luostarielämää pidetään tuon taivaallisen elämän ennakointina ja kuvauksena."
Nyt selvisi se laskentalogiikka: http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_paasto
Eli ensin on suuri paasto 40 pv ja sitä seuraa vielä uusi paasto pääsiäisviikolla.
Artikkelissa lukee, että läntisissä kirkoissa sunnuntait eivät ole paastopäiviä. Jos olisin siis noudattanut katolisen kirkon ohjeita paastossa, olisin kaiketi päässyt helpommalla. Pitääpä vilkaista, löytyykö googlaamalla katolisen kirkon paasto-ohjeet.
Katolilaistenkin paasto-ohjeet löytyivät nettikeskustelusta: http://keskustelu.suomi24.fi/node/2671243#comment-13614811-view
Näköjään paljon nynnymmät ohjeet kuin ortodokseilla. ;) Lihaa saa syödä pääaterialla paitsi tuhkakeskiviikkona ja pitkänäperjantaina.
Huomaan, että olen aloittanut paaston läntisen tradition mukaisesti tuhkakeskiviikkona. Paastoni on siis ajallisesti vastannut katolilaista ja luterilaista traditiota, mutta sisällöllisesti ortodoksista.
Miksi te ajattelette ja puhutte vain ruoasta kun puhutte paastosta?
En ajattele enkä puhu vain ruuasta, kun puhun paastosta. ;)