Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin tänään kun kävin hautausmaalla. Keskikäytävien lumet ja hiekat, paikoin myös ruohotupsut oli ilmeisen tehtävään sopimattomilla vehkeillä ja kiireisellä aikataululla aurattu korkeaksi valliksi käytävien reunoille ja osin hautojen päälle. Sopii mennä katsomaan ennen joulua, ettei sitten aattona tarvitse enää pahoittaa joulumieltään siitä siivottomuudesta.
11609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sillä kuskilla on aina kiire jotta kerkiää kotia auraamaan.

Äänestä

Mene kotiin keksimään valituksen aiheita.

Äänestä

Minäkin kävin siellä pahoittamassa mieleni. Voi vaan kuvitella, mitä joulukynttilöiden tuojat ajattelee seurakunnan nykytouhusta. Ei sellaisia mutakasoja ole ennen hautojen reunoilla nähty talvella.

Äänestä

polttakaa kotonanne niitä kynttilöitä ja muistelkaa omaisianne---ei ne teidän kynttilöistä tiedä eikä varmaan välitä tietääkään---eläes niitä kynttilöitä ja muistamisia ja yhteydenottoja pitää olla ekä ihmisen kuoltua---kuoleman jälkeen yleeensä ihminen kehutaan maasta taivaaseen ja kuinka hyvä ja etevä vainaja oli vaikka ois ollu tääl maan päällä täys p-s-a----------------muistakaa rakastaa lähimmäistä niinkuin itseänne---ite en kanna noita ongelmajätteitä haudoille koskaan---pihalla keittiön lasin alla kaunis kivirykelmä jossa lyhty palaa melkein jatkuvasti---hyvää joulua----ei mieltänsä pahoittava

Äänestä
  • Tarkoittiko tämä (kovin omituinen) viesti sitä, että jätetään hautausmaa aurauskoneitten myllättävksi?

    Äänestä

Mee trimmaamaan itte ne ruohotupsut, jos ei kelpaa. Kyllä minä niin mieleni pahoitan näistä ainaasista itkun aiheista. Pian varmaan joku valittaa, että Saarenkankaan montun vesi on liian liukasta, kun hautuumaan pohjakerroksista valuu rumihien nesteet uimaveteen.

Äänestä

Näin hautausmaalla, millaisilla älyttömillä peleillä siellä aurataan. Kaksi sattui olemaan liikenteessä, kun kävin. Yleinen mistäänpiittaamattomuus on nopeasti leviävä kansantauti. Alotus on siis hyvä, asiallinen ja erittäin tarpeellinen.

Äänestä
  • Niinpä. Tuomiokirkkoseurakunnan luulisi olevan niitä viimeisiä paikkoja, jossa tuollaiselle mistäänpiittamattomuudelle annettaisiin sijaa. Mutta ehkäpä se on vain merkki ajoistamme ja näitten poiskuolevien paikkakuntien välinpitämättömyyttä mistään pysyvistä arvoista.

    Äänestä

ehdotus tuomiokirkkoseurakunnalle----pidetään keväällä talkoot ja mennään keräämään noia rumat kumollaanolevat jätteet hautojen päält--------------------------------jään odottamaan ilmoitusta vaikka kirkollisissa uutisissa lapuan sanomissa---en nyt muista missä mutta lähikunnassa jsk näin tehdään

Äänestä
  • Olisko ollut parempi tehdä hommat heti alkuun säädyllisesti, ettei tarvitse tehdä niitä kahteen kertaan? Onneksi joulunalla satoi senverran lunta, että rumimmat jäljet peittyivät. Mutta kevään koittaessa sotku on entistäkin pahempi.

    Äänestä

Piispahan joutaa siivuamahan, Perempi sekin kuin hiippakunnan siirto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leena T kirjoitti:

Kyllä minä niin mieleni pahoitin tänään kun kävin hautausmaalla. Keskikäytävien lumet ja hiekat, paikoin myös ruohotupsut oli ilmeisen tehtävään sopimattomilla vehkeillä ja kiireisellä aikataululla aurattu korkeaksi valliksi käytävien reunoille ja osin hautojen päälle. Sopii mennä katsomaan ennen joulua, ettei sitten aattona tarvitse enää pahoittaa joulumieltään siitä siivottomuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu