Matti Klingen uusin kirja on Sirkka ja muurahainen. Siinä hän kertoo että
"Suomesta löytyy "varmuudella" vain yksi henkilö, jota hän ei suostu kättelemään.
Se henkilö on Rkp:n Ole Norrback.
Miksi?
Koska Klinge oli loukannut Rkp:n ylintä periaatetta, eli ruotsinnkielisyyden puolustanista kaikissa yhteyksissä ja se sijaan nähnuyt realiteetit.
Klinge oli arvioinut pohjoismaalaisuuden tulevan menettämään merkitystään Eurooppa- ja Saksa-orientaation rinnalla.
Klinge oli näin toiminut Rkp:n ja Ruotsin valtion yhteistä projektia vastaan.. Se projektihan on yrittää luoda uuden ruotsi-suomialueen, pohjoismaisuuden varjolla. Kieli olisi toki ruotsi, ei suomi.
Jaa.a. Nyt olisi töitä jollekin Enbuskelle tai muulle, jolla on joutilasta aikaa ja mahdollisuuksi Svenska.nu:n varjolla riekkua TV:ssä. Hän voisi yrittää liittää yhteen nuo kädet.
"Suomesta löytyy "varmuudella" vain yksi henkilö, jota hän ei suostu kättelemään.
Se henkilö on Rkp:n Ole Norrback.
Miksi?
Koska Klinge oli loukannut Rkp:n ylintä periaatetta, eli ruotsinnkielisyyden puolustanista kaikissa yhteyksissä ja se sijaan nähnuyt realiteetit.
Klinge oli arvioinut pohjoismaalaisuuden tulevan menettämään merkitystään Eurooppa- ja Saksa-orientaation rinnalla.
Klinge oli näin toiminut Rkp:n ja Ruotsin valtion yhteistä projektia vastaan.. Se projektihan on yrittää luoda uuden ruotsi-suomialueen, pohjoismaisuuden varjolla. Kieli olisi toki ruotsi, ei suomi.
Jaa.a. Nyt olisi töitä jollekin Enbuskelle tai muulle, jolla on joutilasta aikaa ja mahdollisuuksi Svenska.nu:n varjolla riekkua TV:ssä. Hän voisi yrittää liittää yhteen nuo kädet.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Klinge, Vanhanen, Uosukainen, Mönkäre jne. Kuinkahan monen muun ura on uhattu katkaista, jos ei noudata "virallista linjaa" kieliasioissa.
Klingen toteamuksen arvoa kasvattaa vielä se, että hän muutoin ymmärtää verkostoitumisen edut.
Klinge nimittäin toteaa samassa kirjassaan, että opiskelijan kannattaa toimia osakunnassaan aktiivisesti, että voi luoda verkostoja. Klingen mukaan se opiskelija, joka lähtee heti ulkomaille, on tuntematon vertaisjoukossaan, kun tulee takaisin.
Rkp toimii verkostona, eli ruotsinkieliset järjestävät toisilleen paikkoja, kuten joku vapaamuurariporukka.
Klinge sanoo siis silti, että pohjoismaisuus on väistyvä Saksan ja Euroopan tieltä.
Klinge ei tarvitse itse enää rkp-verkostoja.
Matti Klinge oli pohjoismaisen historian professori Helsingin yliopistossa. Nyt häneltä kysytään usein historian asioista sekä tapakulttuuristakin.
Hänen paikallen on tullut Rkp:lle umpiuskollinen Henrik Meinander, joka ei unissaankaan sanoisi mitään "pohjoismaista yhteistyötä" vastaan.
Arja Saijonmaa taas on hieman säälittävä tapaus. Hän muutti Kuopiosta Ruotsiin, sosiaalidnmokraattien piireihin, kreikkalaisen esiinnostajan kautta aikoinaan 60-luvulla.
Saijonmaa heiluu kahden maan välillä eikä oikein tiedä, mikä on, se identiteettiongelma on ilmeinen.
Lähes kielitaidoton Ole ajaa suurlähettiläänä maan etuja - Svenskfinlandin ja Sverigen.
Kreikassa yritti loppuun asti syrjäyttää tulevan euroviisuvoittajankin.
Klinge sanoi TV:ssäkin, kuinka Helsinki ja Suomi hyötyivät, kun pääsimme Venäjän vallan alle. Syynä oli se, että silloin saimme pitää omat verotuottomme, toisin kuin Ruotsin vallan aikana.
Samoin Klinge kirjoitti kokonaisen kirjan, jossa todisti sivistyksen tulleen Suomeen suoraan Euroopasta ja samaan aikaan kuin Ruotsiin. Tuon totuuden julkituominen oli varmaan kauhistus svekoillemme, jotka aina ovat väittäneet sivistyksen tulleen Ruotsista.
Kantavatko vihaa hamaan hautaan?
Kyllähän Klingekin on ainakin aikaisemmin kunnostautunut näkyvänä pakkoruitsittajana. Milloin ja miksi hän on takkinsa kääntänyt?
Klinge on eläkkeellä ja voi esiintyä vapaasti, koska mielipiteet eivät voi enää estää professuuria.
Onko kyse tästä tarinasta:
"Muistuu tässä mieleen, kun prof Matti Klinge taannoin esitti mielipiteen siitä, että suomenkielisten kannattaisi pääsääntöisesti puhua muuta kuin ruotsia ruotsalaisen kanssa. Hän oli tympääntynyt havaitsemaansa suomenkielisten altavastaajan asemaan ruotsinkielisessä kommunikoinnissa. RKP:n silloinen puheenjohtaja Norrback tyrmäsi Klingen mielipiteen: "Lyssna inte på honom, han är en falsk profet!" ("Älkää kuunnelko häntä, hän on väärä profeetta") Klinge on kertonut suuttuneensa sydänjuuriaan myöten ja miehet ovat siitä lähtien olleet vihoissa keskenään.
No joo... Miten sen nyt ottaa.
"Löysin netistä heti alkuunsa J.P. Roosin arvion, joka on todennäköisesti juuri tästä kirjasta. Voin täysin yhtyä Roosin näkemyksiin. Klinge yllättää kannanotoillaan, jotka ovat äärimmäisen itsellisiä. Moniin voin yhtyä. Ihan kaikkiin ehkä en.
Klingen juuret ovat Savossa. Ei hän tätä seikkaa yritä peitellä. Päinvastoin. Niinhän minunkin ovat. Puoleksi. Jotenkin jäi mielikuva, ettei Klinge koe saavansa riittävästi tunnustusta ruotsinkielisiltä. MK kertoo suoraan kuinka Ole Norrback, suomenruotsalainen poliitikko/diplomaatti, on kohdellut häntä epäkohteliaasti. On tyytyväinen, että Norrbackista päästiin tämän diplomaattiuran auettua. Monista muista henkilöistä hän kertoo nimen etukirjaimilla, jotka tosin on halutassa helppo jäljittää."
http://reiskal.blogspot.com.es/2013/06/matti-klingen-paivakirjasta.html
J.P.Roos eikö parempaa löytynyt..? Jopa Klingellä on oikeus sanoa mielipiteensä tässä maassa.! Ompahan elävä esimerkki niistä ihmisistä jotka pärjää ilman "ruotsalaisuuden vaikutusta " Suomen tulevaisuudelle on tuhoisaa jos maata pyörittää sveko-klikki ja sen juoksupojat jotka on hylänneet juurensa..! Tästä surullinen esimerkki on suomalaisuuden syöjä K.Sasi .! Olen toisaalta huojentunut että tämä ruotsalaisuuden porukalta puuttuu nk.terävä kynä joka voi huomata palstaa lukiessa..! Absurdia on väittää Suomea pohjoismaaksi juuri niiden ihmisten taholta jotka pitää suomalaisia ugreina ; ) Mitä muuta voi odottaa Intian mustalaisilta.? He ovat pelanneet likaista peliä koko Suomen itsenäisyyden ajan ,Suomea ja sen etuja vastaan..!
Ei Roos mitään "löytänyt" vaan referoi Matti Klingen julkaistua päiväkirjaa ja viittasi hänen herkkänahkaisuuteensa. Totta kai hän saa vapaasti ilmaista ajatuksiaan! Ei kai kukaan ole sitä kyseenalaistanutkaan.
MK on siis kokenut Norrbackin olleen häntä kohtaan epäkohtelias ja saanut siitä syyn vihata Norrbackia lopun elämäänsä. Aika persumaisen herkkänahkaista minustakin, vaan tuskinpa se ON'kaan siitä välittää.
"Klingen juuret ovat Savossa. Ei hän tätä seikkaa yritä peitellä. Päinvastoin. Niinhän minunkin ovat. Puoleksi."
Miten tämä tuskainen, itsesääliä tihkuva tunnustus liittyy aiheeseen?
Tarkoittanee ettei se nyt NIIN suuri häpeä ole, olla Savosta kotoisin vaikka vähän noloa onkin.
Jaha. Onko sinulla muita luurankoja kaapeissasi, joista haluat avautua?
Muuten, jos leimaat ihmiset "persuiksi" tai "savolaisiksi" yhtä helposti kuin nyt leimasit Klingen, syntyy vaikutelma että haluat lopulta vain korostaa omaa sosiaalista hyvää asemaasi, todellista tai kuviteltua, tai sitten etnisesti ylivertaista asemaasi kreolina, suhteessa meihin muihin. Toisaalta, voi olla taktisesti hyvä veto yrittää leimata vastustajat, mutta kannattaa silti huomata että moni suomalainen on ihan oikeasti savolaisten jälkeläinen tai PS:n äänestäjä. Et ole ehkä huomannut, mutta suomenruotsalaiset eivät pysty enää itse ylläpitämään ja kustantamaan tarvitsemaansa infrastruktuuria, vaan sitä ylläpitävät jo nyt savolaiset ja persut.
Sepitesuomalaiset (Klinge, Tala....) ovat sepittäneet myytin omasta nefe-kansastaan. Vanhuus ei tule yksin.
"Topeliaanisen seesteinen kuva ahkerasta, vaatimattomasta, yhtenäisestä kansasta on suomalaisuusaatteen sepittämää itsepetosta, väärennetyn valheellinen kansallinen identiteetti. Suomalaisuusmyyttiä on toisteltu rahvaalle alakoulusta alkaen. Tarina on ollut yksinkertainen, jotta sitä voitu kertoa nuorille ja tietämättömille.
Kansallisen herätyksen satusedät romantisoivat suomalaisuuden jumalaiseksi luomukseksi: Muuttumatonta kansanluonnetta on puolustettava maahantulijoita vastaan.
Sieltäkö kumpuavat nykyinen vieraan pelko, ylenkatse erilaisuutta kohtaan, jopa rasismi?
Totta kai nykysuomalaisilla on aihetta olla terveesti ylpeitä itsestään, itsenäisyydestään ja ankarasta historiastaan. Isämme ovat puolustaneet maata henkensä ja terveytensä uhraten.
Mutta, mutta:
Oikeuttaako sepitesuomalaisuus junttimaiseen toisten kulttuurien, kansojen ja erilaisuuden halveksuntaan, edes helppoheikkien ja sahureiden huumorin varjolla?"
Supisuomalaisuus - satusetien sepite
http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/supisuomalaisuus_-_satusetien_sepite_36967.html
Kyllähän suomalaisuus on jumalainen luomus. Vai mitä yrität väittää minulle?
Sepitesuomalaisuus on SuoLipersuille nannaa. He uskovat guruihinsa kuin joulupukkiin.
http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/supisuomalaisuus_-_satusetien_sepite_36967.html
Sepitesuomalaisten tulkintoja, Itämaasta itsenäisyyteen, julkaisijana SuoLi.
http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/supisuomalaisuus_-_satusetien_sepite_36967.html
"Koska Klinge oli loukannut Rkp:n ylintä periaatetta..."
Tuo selittäisi miksi Norrback ei kättelisi Klingeä, mutta ei suinkaan päinvastoin.
Minä olen aika varma ettei monessa liemessä keitetty Norrback noin pienestä hermostu, joten hän kyllä kättelisi Klingeä. Mutta on moni muu joka ei mielellään tuota itseriittoisaa snobia ja wannabee aatelista kättelisi. Hänellä on mm. tapana briljeerata ranskaksi vaikka ranskan kielitaitonsa ei suinkaan siihen riitä. Hän pelleilee etikettitietoisuudellaan vaikka sekään ei ole ihan ominta aluettaan.
Klinge on suurinpiirtein viimeinen henkilö johon perusmieliset haluaisivat samaistua. Ja päinvastoin.
Eikö Klinge oli tunnettu Venäjän nuolija.
Sekoitat rauhanoppositioon, jotka olivat kuten muutkin maanpetturit, ruotsinkielisiä.
Desantti Bekmannin taistolaiskaverit olivat ruotsinkielisiä, Munsalan soutajat niinikään, samoin historianväärentäjä pulloposki ummikkoruotsinkielinen puolustusministeri.
Oli niin sekaisin että väitti että Munsalan soutajat yrittivät soutaa Kannaksen torjuntataisteluihin...
desantti rkpt: "Sekoitat rauhanoppositioon, jotka olivat kuten muutkin maanpetturit, ruotsinkielisiä."
Wiki: "Rauhanoppositio oli jatkosodan loppuvaiheessa Suomen politiikassa toiminut sodan jatkamista vastustanut ryhmä.
Rauhanopposition toiminta sai alkunsa Stalingradin taistelun jälkeen tammikuussa 1943 ruotsalaisen Nyliberala studentförbundetin jäsenten keskuudessa. Oppositioon kuuluneet halusivat Suomen hallituksen aloittavan rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa ja irtautuvan sodasta jo ennen syksyä 1943. He harkitsivat jopa varjohallituksen perustamista Lontooseen ja Tukholman käyttämistä tällöin väliasemana. Rauhanoppositio laajeni pian muihinkin poliittisiin ryhmiin ja siihen kuului lopulta muun muassa SAK:n puheenjohtaja Eero A. Wuori, K. A. Fagerholm, Eino Kilpi, Sakari Tuomioja, Urho Kekkonen, Åke Gartz, J. O. Söderhjelm, Ralf Törngren, Nils Meinander ja C. O. Frietsch. Eduskunnassa siihen kuului pääasiassa SDP:n, RKP:n ja edistyspuolueen kansanedustajia.
Rauhanoppositioon kuuluneet luovuttivat jatkosodan aikana 5. elokuuta 1943 presidentti Risto Rytille niin sanotun Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän, johon kaikki jälkeenpäin ryhmään luetut eivät tosin osallistuneet. Esimerkiksi Urho Kekkonen ei allekirjoittanut. Rauhanoppositio ei kuitenkaan kyennyt painostamaan Suomen hallitusta, joka sodan jatkamisesta ja siitä aikanaan irtautumisesta päättäessään piti silmällä enemmän Suomen riippuvuutta Saksasta. Jatkosodan jälkeen monet rauhanoppositioon kuuluneet nousivat Suomen politiikan tärkeimpiin johtoasemiin."
erittäin huonoa tavaraa.
Norrback meni kerran tokaisemaan, että Ruotsille on tyypillistä opettaa muita kansoja, kuinka eletään oikein, niin siitähän nousi kohu Ruotsissa, ja Ruotsin suurlähettiläs pyysi välitöntä audienssia Suomen pääministrin pakeille.
Varmaan siitä syystä Olesta ei koskaan tullut suurlähettilästä Ruotsiin.
Suoraselkäistä toimintaa Norrbackiltä.. ; ) .. Ettei geeneissä olisi pikuisen suomalaisuutta..? Joka tapauksessa ihaltavaa toimintaa sananvapauden puolesta... ; ) Tuosta ruotsalaisten ylimielisyydestä on juttua muuallakkin maailmassa ; )
Jos katsotaan "satusetien" aikaa Suomessa 1800 l. Niin kyllä siellä
asui melko yhtenäinen kansa.
Valkoihoisia 100%
Sinisilmäisiä ja vaaleahiuksisia 90% ( siis poislukien ruskeasilmäiset ja
tummanruskea tai mustahiuksiset)
Suomenkielisiä 86,5% vuonna 1880 ( ruotsinkielisiä 12,9, muita 0,6%
Luterilaisia 98%
Tuota.....minun täytyy rehellisesti tunnustaam ettei tuosta populasta oikein
"monikulttuurista" saa.
Taitaa se väite että "Suomen kansa on keksitty ja olemme aina olleet
monikulttuurinen" olla vihervasemmisto/ svedulaisten masturbaatio-
fantasia.
Todellisuus on sitten ihan muuta.