Syrjintälautakunta: Etninen profilointi ei ole sallittua meillä.

http://rahmispossu.net/2012/04/23/vakivalta-ja-rikollisuus-ulkomaalaisten-keskuudessa/
Tallinkin laivalla matkustaneet iranilaistaustaiset suomalaiset joutuivat syrjinnän kohteeksi, kun heiltä otettiin passit pois heidän etnisen taustansa vuoksi, syrjintälautakunta totesi keskiviikkona antamassaan päätöksessä. Lautakunta kielsi laivayhtiötä jatkamasta matkustusasiakirjojen tarkastamista etnisen taustan perusteella. _ Helsingin Sanomat

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomessa viranomainen kieltää niin sanotun etnisen profiloinnin, kertoi syrjintälautakunnan sihteeri Juhani Kortteinen.

Syrjintälautakunta oli selvittänyt vuonna 2010 Maarianhaminassa sattunutta tapausta vähemmistövaltuutetun pyynnöstä. Laivan vartiopäällikkö oli takavarikoinut iranilaistaustaiselta pariskunnalta passit heidän astuttuaan laivaan.

Kenenkään muun matkustajan passeja ei edes pyydetty saada nähdä.

"Huomenna saatte puhua poliisille", vartiopäällikkö oli ilmoittanut pariskunnalle.

Tätä tai passien viemistä hän ei ollut selittänyt mitenkään.

Pariskunta oli mennyt paniikkiin kuultuaan joutuvansa seuraavana päivänä virolaisen poliisin puheille.

"Matka oli heidän osaltaan ollut pilalla, koska he olivat odottaneet kauhuissaan, mitä seuraavana päivänä tapahtuisi", tapahtunutta kuvaillaan syrjintälautakunnan tapausselosteessa.
269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sanotaahan sanalaskussakin että :EI VARA VENETTÄ KAADA !!!(tässä tapuksessa LAIVAA )

Äänestä

Juu näin on käynyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kärjistynyt esim.! kirjoitti:

http://rahmispossu.net/2012/04/23/vakivalta-ja-rikollisuus-ulkomaalaisten-keskuudessa/
Tallinkin laivalla matkustaneet iranilaistaustaiset suomalaiset joutuivat syrjinnän kohteeksi, kun heiltä otettiin passit pois heidän etnisen taustansa vuoksi, syrjintälautakunta totesi keskiviikkona antamassaan päätöksessä. Lautakunta kielsi laivayhtiötä jatkamasta matkustusasiakirjojen tarkastamista etnisen taustan perusteella. _ Helsingin Sanomat

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomessa viranomainen kieltää niin sanotun etnisen profiloinnin, kertoi syrjintälautakunnan sihteeri Juhani Kortteinen.

Syrjintälautakunta oli selvittänyt vuonna 2010 Maarianhaminassa sattunutta tapausta vähemmistövaltuutetun pyynnöstä. Laivan vartiopäällikkö oli takavarikoinut iranilaistaustaiselta pariskunnalta passit heidän astuttuaan laivaan.

Kenenkään muun matkustajan passeja ei edes pyydetty saada nähdä.

"Huomenna saatte puhua poliisille", vartiopäällikkö oli ilmoittanut pariskunnalle.

Tätä tai passien viemistä hän ei ollut selittänyt mitenkään.

Pariskunta oli mennyt paniikkiin kuultuaan joutuvansa seuraavana päivänä virolaisen poliisin puheille.

"Matka oli heidän osaltaan ollut pilalla, koska he olivat odottaneet kauhuissaan, mitä seuraavana päivänä tapahtuisi", tapahtunutta kuvaillaan syrjintälautakunnan tapausselosteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu