Kerron teille oman tarinani. Olin ala-asteen lopusta saakka yksinäinen, aina siihen asti kun tapasin mieheni. Olin lievästi koulukiusattu (eli silloin talloin huudeltiin jotain haukkumasanoja, liittyen pukeutumiseeni) ja sittenpä kukaan ei halunnut olla kaverini.
Minusta tuli todella ujo ja masennuin täysin. Aikuistuinkin n 12-vuotiaana, siitä on nyt kymmenisen vuotta. Noh, elämäni vietin siitä astii perse tietokonetuolissa kiinni. Olin tappaa itseni, vihasin itseäni ihan täysin.
Ujouteni takia jopa tuntemattomat ihmiset saattoivat haukkua minua. Kerrankin mies haukkui että suomalaiset naiset on juurikin tuollaisia kaltaisiani ylpeitä ja nyrpeitä...Hän oli siis tullut minulle juttelemaan kaupungilla, ja olin kovin hiljainen enkä oikein saanut sanotuksi pelkoni takia paljon mitään. Itkin sen jälkeen päiviä, kunnes se suru muuttui vihaksi. Tunsin niin suurta vihaa että mieleni teki oikeasti tappaa kaikki helvetin ihmiset. Miksi ihmisten täytyi aina sanoa minusta vain pahaa? Vaikka vain pelkäsin?
Ihmiset on kamalia. Ne tuomitsee toisia ihan tosta vaan, ja etenkin juurikin ne, jotka uskaltavat tulla juttelemaan vaikkei tunne. Ne ''pelottomat'', sosiaaliset ja ''täydelliset'', mikseivät hyväksy ihmisten erilaisuutta? Nykyään olen hieman vähemmän ujo. Olen usein jopa sanonut juttelemaan tulleille ihmisille olevani ujo, suurin osa kysyy edelleenkin ihmetellen, että miksi? Ja mielenkiinto lopahtaa heiltä sitten lopulta täysin. Eivät malta tutustua.
Mutta nyt voin lopulta sanoa etten ole ainakaan enää yksinäinen :) Nappasin netistä, täältä suomi24, yksinäisen miehen. Olen havainnut että heille on kehittyneet (yleensä siis) parhaimmat luonteenpiirteet. Herkkyys, kiltteys, suvaitsevaisuus erilaisia ihmisiä kohtaan, he arvostavat sitä lähimmäistä, koska tietävät millaista on olla ilman. Ikävinä miinuspuolina voin sanoa, että he ovat usein kokeneet jotain kamalaa elämässään, eivätkä helposti luota ihmisiin(pätee myös muhun). Tosin ilman noita kokemuksia he eivät ehkä olisi sitä mitä ovat. Omakin mieheni on ollut rankasti koulukiusattu ja masentunut sen takia todella pahasti. Ei koulutusta, ei mitään. Syrjäytyneeksi nykyään sanotaan. Nyt hänkin voi paremmin, hän pääsi koulutukseen, ja sanoo ettei ilman minua ikinä olisi mennyt, koska siihen ei ollut syytä niin masentunut.
Auttakaa toinen toistanne :) Toivon teille yksinäisille, johtui se mistä tahansa, kaikkea hyvää!
Minusta tuli todella ujo ja masennuin täysin. Aikuistuinkin n 12-vuotiaana, siitä on nyt kymmenisen vuotta. Noh, elämäni vietin siitä astii perse tietokonetuolissa kiinni. Olin tappaa itseni, vihasin itseäni ihan täysin.
Ujouteni takia jopa tuntemattomat ihmiset saattoivat haukkua minua. Kerrankin mies haukkui että suomalaiset naiset on juurikin tuollaisia kaltaisiani ylpeitä ja nyrpeitä...Hän oli siis tullut minulle juttelemaan kaupungilla, ja olin kovin hiljainen enkä oikein saanut sanotuksi pelkoni takia paljon mitään. Itkin sen jälkeen päiviä, kunnes se suru muuttui vihaksi. Tunsin niin suurta vihaa että mieleni teki oikeasti tappaa kaikki helvetin ihmiset. Miksi ihmisten täytyi aina sanoa minusta vain pahaa? Vaikka vain pelkäsin?
Ihmiset on kamalia. Ne tuomitsee toisia ihan tosta vaan, ja etenkin juurikin ne, jotka uskaltavat tulla juttelemaan vaikkei tunne. Ne ''pelottomat'', sosiaaliset ja ''täydelliset'', mikseivät hyväksy ihmisten erilaisuutta? Nykyään olen hieman vähemmän ujo. Olen usein jopa sanonut juttelemaan tulleille ihmisille olevani ujo, suurin osa kysyy edelleenkin ihmetellen, että miksi? Ja mielenkiinto lopahtaa heiltä sitten lopulta täysin. Eivät malta tutustua.
Mutta nyt voin lopulta sanoa etten ole ainakaan enää yksinäinen :) Nappasin netistä, täältä suomi24, yksinäisen miehen. Olen havainnut että heille on kehittyneet (yleensä siis) parhaimmat luonteenpiirteet. Herkkyys, kiltteys, suvaitsevaisuus erilaisia ihmisiä kohtaan, he arvostavat sitä lähimmäistä, koska tietävät millaista on olla ilman. Ikävinä miinuspuolina voin sanoa, että he ovat usein kokeneet jotain kamalaa elämässään, eivätkä helposti luota ihmisiin(pätee myös muhun). Tosin ilman noita kokemuksia he eivät ehkä olisi sitä mitä ovat. Omakin mieheni on ollut rankasti koulukiusattu ja masentunut sen takia todella pahasti. Ei koulutusta, ei mitään. Syrjäytyneeksi nykyään sanotaan. Nyt hänkin voi paremmin, hän pääsi koulutukseen, ja sanoo ettei ilman minua ikinä olisi mennyt, koska siihen ei ollut syytä niin masentunut.
Auttakaa toinen toistanne :) Toivon teille yksinäisille, johtui se mistä tahansa, kaikkea hyvää!
Vastaukset 2
Vanhimmat
"aina siihen asti kun tapasin mieheni."
Kertokaa nyt joku viisas mulle, miten tää voi aina mennä näin? Mulla ei enää äly riitä.
Tässä maailmassa ei ole suurempaa hylkiötä, kuin estynyt, epävarma ja pelokas mies.